17Syy/11Off

Hätäilyn ABC lahtelaisittain

Nykyisestä Lahti-kiekon elämänmenosta voi havaita ainakin sen, että se on muuttunut pirun hektiseksi. Pelicans liigaseurana on jo noussut aivan kilpakumppaneidensa tasolle. Nyt myös yleisön vaatimustaso ja kärsimättömyys alkaa olemaan liigaa hieman pidemmän aikaa nähneiden verrokkiensa tasolla.

Aravirran aikana saatiin kokea kuinka makeaa voittaminen ja menestyminen on. Yhden tempun patajätkä palautti karvaan kalkin maun suupieliin. Sen enempää ei vaadita siihen, että lahtelainen kiekkojännäri alkaa hyvin herkästi pureskelemaan kynsiään ja sadattelemaan puoliääneen.

Ja niin sen pitääkin mennä. Kaupunki elää ja hengittää Pelicansin pörssikurssin mukana. Voittaminen taas on urheilun suola ylipäätään.

Niinpä oltiin yhtäkkiä siinä tilanteessa, että takiaisen lailla pörrännyt Blues ryösti täyden potin Isku Areenasta ja Jokerit naulasi tylysti kolme kaappia Hovisen taakse ensimmäisellä kympillä. Leppoisa ajelun sijaan oltiinkin - taas kerran - polvia myöten suossa. Sukat märkänä ja kylmissään. Näinhän meille aina täällä käy.

Miksei Pelicans pelaa kunnolla? Mitä se Suikkanen tekee? Jalvanti tuu pois sieltä! Tää peli ois tullu telkkaristakin...

Hätäisimmillä oli jo mielessä kaikki pahimmat skenaariot maalinteko-ongelmista itseluottamuslamaan.  En halua vaikuttaa jälkiviisaalta, mutta tuossa tilanteessa on vain uskottava siihen, että seuraavan maalin tekee oma joukkue, ja siihen uskoinkin. Kolme-nolla ei ole jääkiekossa mitään ensimmäisen erän jälkeen, eikä Suikkasen joukkue ole mikään repaleinen jämäremmi.

Tietenkin on pettymys kun loistelias harjoituskausi näyttää valuvan hukkaan. Ja kääntäen: super-nousu kolmen maalin takaa on parasta mahdollista lääkettä orastaviinkin ongelmiin. Jotenkin joukkueesta vain huokuu se, että ihan pienestä tuo paatti ei keiku.

Eikä keikkunut. Suikkanen teki muutoksia, laitahyökkääjämme Marttisen säestyksellä ampuivat Kilpeläisen reikäjuustoksi ja Hovinen hoiti loput.

Kolmesta osa-alueesta (1. seura 2. yleisön asennoituminen) yhdellä Lahti vielä hieman ehkä muille kalpenee, nimittäin tämä kuuluisa voittamisen kulttuuri. Siis se, jonka näennäiselle puutteelle maajoukkueemme haistatti pitkät keväällä Bratislavassa. Leijonaryhmä oli pelirohkea ja marssi rinta kaarella kuninkaan elkein mestaruuteen asti.

Tänään Pelicanskin näytti kolmannessa erässä, että osaa lintukin pöyhkeillä itsevarmuudellaan: tasapeli ei riitä mihinkään, nyt painetaan voittoon asti. Se on palanen voittamisen kulttuuria. Jokainen ottelu lähdetään voittamaan. Jokaista sarjaa lähdetään voittamaan. On lähdettävä, tai muuten ei kannata osallistua ollenkaan.

Jos kuitenkin pelisuunnitelma menee vihkoon, on vain luotettava lujasti omaan osaamiseen ja taisteltava loppuun asti. Ja kun olet niin tehnyt ja päässyt takaisin tolpillesi, on oltava heti valmiina lyömään vastustaja kanveesiin ja poistumaan kehästä voittajana.

Hätäilijöitä suosittelen relaamaan vähän ja nauttimaan siitä kiekkoviihteestä jota Suikkasen karavaani näinä aikoina meille tarjoilee.

Comments (0) Trackbacks (0)

Sorry, the comment form is closed at this time.

Trackbacks are disabled.