29Kes/15Off

Päivitys 348: 10 aihetta, jotka jäivät pöytälaatikkoon

otsikot29062015Kuvan aiheista Kiekkoaktivisti-blogin kirjoittelu aikanaan käynnistyi. Lähes neljä vuotta ja 348 kirjoitusta myöhemmin pöytälaatikossakin muhii tukku odottamaan jääneitä ideoita.

1) Pelipaikkakohtainen harjoittelu
FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas esitti mielenkiintoisen havainnon: miksi niin usein joukkueen kaikki pelaajat tekevät harjoituksissa samoja toistoja? Jääkiekossa kaikki vetävät samat rankkarit, samat lämärit siniviivalta ja niin edelleen. Olisiko harjoittelun seuraava kehitysaste se, että hyökkääjät ja puolustajat harjoittelisivat vieläkin täsmällisemmin juuri oman pelipaikkansa toistoja? Siihenhän maalivahtienkin kehitys perustuu.

2) Kaveria ei taklata?
Kunnioitetaankohan kaukalossa keskimääräistä enemmän entisiä joukkuekavereita? Onko sikaniitti helpompaa täräyttää tuntemattomaan pelaajaan? Liigassa tapahtuneista taklauksista ja ylilyönneistä voisi löytyä hyvää dataa tähänkin aiheeseen.

3) Isku Areenan kaukaloa on levennettävä!
Lahdessa on ehkä Liigan kapein kaukalo ja NHL-ihannoinnissa se suuntaus on monien mielestä oikea, mutta onko sittenkään? Pienempi tila tuo näennäisesti intensiteettiä, mutta samalla se on myös vaikeampi alemman taitotason pelaajille ja helpompi puolustavalle joukkueelle sumputtaa. Usein Pelicansin kiekollinen peli tuntuukin päinvastoin raikastuvan isommissa vieraskaukaloissa. Olisiko metrin-kaksi leveämpi kaukalo sittenkin parempi Sopasen, Hakulisen ja Björnisen kaltaisille pelaajille?

4) Ylivoima-analyysi - tehokkuus loppuu kun liike loppuu
Usein ylivoimapelaamisesta mietitään playmakerin syöttötaitoa, kätisyyksiä ja maskipelaamista. Mutta olisiko ylivoiman vaarallisuuden kannalta sittenkin oleellisinta liikkuminen - viiden pelaajan jatkuva pieni liike, paikkojen vaihtaminen ja itsensä pelattavaksi tekeminen? Se nimittäin on yhteinen tekijä monelle ylivoimamaalille, seisovilta jaloilta ei tulosta tehdä.

5) Mitkä sponsorit jäävät mieleen?
Jääkiekko lajina ja Pelicans seurana on koonnut upean määrän yhteistyökumppaneita tuekseen. Peliasusta sponsorilogot jäävät mieleen, mutta kokonaan toinen juttu on se, minkä verran tavallinen laitamainos tosiasiassa jää yleisön mieleen. Mutta ollaan tästä asiasta ihan hyshys... kaikki tukieurot kun ovat tarpeen.

6) Naisten asema ottelutapahtumissa
Liigaseurat ovat ajoittain tehneet hyväntahtoisia, mutta melko kökköjä keskustelunavauksia naisten ja tyttöjen saamiseksi matseihin. Mitä Pelicansin ottelutapahtuma tarjoaa naisille? Pelaajat on puettu peittäviin toppapukuihin, vessoja on selvästi liian vähän ja kioskien valikoimista puuttuvat salaatit ja vastaavat kevytvaihtoehdot. Naisten ajatusmaailmaa on mahdotonta tuntea kovin tarkasti, mutta asiaa pitäisikin lähestyä heidän odotustensa ja mielipiteidensä kautta, eikä miesvaltaisista ajatusriihistä.

7) Mitä voisimme oppia koripallosta?
Kolmisen vuotta huippukoripalloa hyvin läheltä seuratessani totesin, että siinäpä vasta upea tekninen ja taktinen pallopeli. Korien tekeminen on jääkiekkoon verrattuna kirurgintarkkaa työtä, mutta samalla ilman suojavarusteita peli on hetkittäin todella fyysistä. Pelin alussa koko viisikko on saatava heittämään ja kädet "lämpimiksi", kahdesta vapaaheitosta jälkimmäinen menee todennäköisemmin sisään ja niin edelleen. Pitkässä juoksussa pelivälineen hallinta ja tekojen toisteisuus ratkaisevat, vaikka jääkiekossa totuudelta joskus silmiä ummistetaankin.

8) Arvostan teitä, Petteri Sihvonen ja Kaj Kunnas
Tässä pöytälaatikkoon jääneessä kirjoituksessa olisin tunnustanut ja täsmentänyt arvostukseni Petteri Sihvosta ja Kaj Kunnasta kohtaan. Luenhan heidät suomalaisen jääkiekkomedian merkkihenkilöihin. Aitoa laajaa arvostusta he eivät nauti, koska tekevät asioita eri tavalla kuin muut, ja se on liikaa homogeenisyyteen taipuvalle kiekkokansalle. Silti Sihvosen lanseeraamia pelikirjatermejä käytetään jo laajasti ja kaikki muut tv-haastattelijat alkoivat toivottaa pelaajille tsemppiä Kunnaksen esimerkin mukaisesti.

9) Katsomohahmot: junnuarpamies, Yasir ja huutaja
Vuosien varrella on muutama katsomohahmo jäänyt mieleen. Liigan alkuvuosina kurttuinen pappa seisoi aina keskiviivan kohdalla seisomakatsomossa ja katsoi kokoonpanot arpalipukkeestaan: kerran hän kehaisi JYPin pelaajaa: "On taitava tuo ruotsalainen Per Ton." Toveri H:n kanssa puolestaan nimesimme kaiteeseen nojaavan ja usein "siel on imuri maalissa!" tai etenkin alivoimalla "päälle siihen!" huutavan miekkosen Yasir Gailyksi, tuolloin varsin samannäköisen tv-chatjuontajan mukaan. Kolmaskin miekkonen jäi mieleen nuija-huudoistaan istuessaan tyypillisesti kädet puuskassa vaimonsa kanssa istumakatsomossa.

10) Älä ota liigakiekkoa itsestään selvyytenä
Kun nyt katsoo lahtelaisen pääsarjapalloilua taaksepäin 20 vuotta, niin se on käsittämätön onni ja ylpeyden aihe, mihin Pelicans on yltänyt ja miten seuraa on viimeisten 10 vuoden ajan hoidettu. Tiettävästi Liigan tutkimuksen mukaan Pelicansilla on liigaseuroista vahvin ja tiivein kannatus kotikaupungissaan. Samaan aikaan seuroja kaatuu nurin ympäri Suomea eri lajeissa. Pidetäänhän huoli siitä, että pelikaani voi hyvin vielä vuonna 2035!

 

Edellinen kirjoitus >> Entä jos Potulny saapuukin rapakunnossa?

25Kes/15Off

Entä jos Potulny saapuukin rapakunnossa?

Potulny25062015

PelicansTV:n erikoisjakso ja muukin hehkutus eivät olleet turhaa, sillä Pelicans teki lähtökohtaisesti erinomaisen hankinnan ykkössentterin tontille.

Kuten tiistain päivityksessä todettiin, ovat Pelicansin pullat tähän aikaan kesästä hyvin uunissa. Eri pelipaikkojen ykköstonteilla olevat pelaajat pystyvät saappaansa täyttämään ja pelaajamateriaalissa on kohtuullisesti syvyyttä.

Kysymysmerkkejäkin on ilmassa, mutta milloinpa ei olisi. Pääasia on, että ainakin paperilla joukkueen kokoaminen on tehty viisaasti. Sen enempää tässä kohtaa ei voi tehdä.

Ryan Potulny on iäkkäämpi, mutta toisaalta myös kokeneempi ykkösketjun liideri kuin aiemmin keväällä toivoin. Rajallisella pelaajabudjetilla kompromisseja on kuitenkin tehtävä. Monena kesänä tämän kaliiberin sentterihankintaa on Pelicansiin odotettu - nyt se vihdoin toteutui.

Videokoosteiden perusteella syntyy vaikutelma väkevällä laukauksella varustetusta sentteristä, joka on kuitenkin myös melko taitava luistimilla ja pelinrakentajana. Jos amerikkalaisen kaikki potentiaali saadaan kaivettua esiin, voi käsissä olla jopa 40-50 pisteen tähtipelaaja. Realismia on kuitenkin se, että kun koko uransa Pohjois-Amerikassa pelannut kolmekymppinen hyökkääjä saapuu Liigaan, ovat tähdet näin kohdallaan korkeintaan kaksi kertaa kymmenestä.

Rapakon takana hyökkäysvitjan roolina on usein pelata kiekkoa aina riskittömästi ylöspäin ja kovaa, ja lentää kentällä paikasta toiseen vaistoillaan pelaten. Suomessa taas erityisesti keskushyökkääjältä vaaditaan nykyään sopivaa malttia, pelin rytmittämistä ja tiukempaa keskikaistan haltuunottoa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten tämä sopeutuminen Potulnylta sujuu kuuden viikon preseasonin aikana. Onneksi kyseessä on valmennukselle tuttu ja älykkäältä vaikuttava pelaaja.

Mutta entä jos pelaaja saapuukin maahan muutaman lisäkilon kanssa ja rapakunnossa? Entä jos kuntokuurin seurauksena syyskuussa onkin treenijumi päällä ja joulutaukoon mennessä tilastoissa vaatimattomat tehot 4+8=12?

Tätäkin on joskus nähty, vaikka kyseessä on pitänyt olla tuttu ja turvallinen valinta. Parempi varautua siihenkin.

Olen viime aikoina miettinyt sitäkin, pitäisikö valmentajien lisäksi myös pelaajan kohdalla kaiken uhallakin katsoa kortti maltillisemmin loppuun asti, eli kuntouttaa tai totuttaa pelaajaa kohti kevättä. Kun hankinta on tehty ja avainroolin pelaajaa kuitenkin tarvitaan, niin ehkä kärsivällisyydellä sellainen myös saataisiin huippukunnossa käytettäväksi sitten keväällä. Sellainen, jota Potulnystakin unelmissa odotetaan.

Kokonainen kausi vain on sekä seuralle että yleisölle pirullisen pitkä aika odottaa ykköshankinnan kehittymistä.

No, niitä piruja ei ole syytä maalailla seinille Potulnyn kohdalla, sillä ei ole ilmennyt mitään mikä viittaisi edellä kuvailtuun epäammattimaisuuteen.

Kaikkeen kannattaa kuitenkin aina varautua innostuksenkin keskellä. Kaukalon koko nimittäin on vain yksi mitätön yksityiskohta matkalla rapakon takaa tähän yllättävän kovaan kiekkoliigaamme.

 

Edellinen kirjoitus >> Coach corner: Pelicansin kokoonpano 2015-2016

22Kes/15Off

Coach corner: Pelicansin kokoonpano 2015-2016

Kokoonpano23062015

Ykkössentteri Ryan Potulnyn hankinnan myötä Pelicansin tulevan kauden joukkue on koossa. Miltä tilanne näyttää?

Ilmassa leijuu turhaan jonkinlainen halpisjoukkueen maine, sillä tiettävästi Pelicansin joukkueen hinta tällä hetkellä vastaa viime kauden toteutunutta pelaajabudjettia. Merkittäviin vahvistuksiin ei kesken kauden välttämättä ole budjetissa varaa, mutta joukkue ei ole ainakaan merkittävästi heikentynyt. Toki etenkin ulkomaalaispelaajia kohtaan odotukset on pidettävä maltillisina, mutta tässä kohtaa tämän kokoonpanon jalkeille saaminen on jo torjuntavoitto pääkilpailijoihin nähden.

Alla olevaa kokoonpanoa hahmotellessa käy ilmi, että Pelicansilla on varsin hyvät palaset ketjujen roolittamiseen, mutta samalla tietyt yksittäiset pelaajat määräävät vahvasti muidenkin rooleja.

Ryan Potulny saanee toiselle laidalleen joko Antti Erkinjuntin tai Vili Sopasen. Päädyn ensin mainittuun. Tämä tietää sitä, että oikealle laidalle tarvitaan tulivoimaa, siihen tarjotaan näyttöpaikkaa Antti Jaatiselle. Jaatisen kyky kantaa ykkösketjun vastuuta ja 20 minuutin peliaikaa on suuri kysymysmerkki, mutta potentiaalia ei kannata haudata kolmos-nelosketjuun ilman näyttöpaikkaa.

Henri Heino kiilaa kakkossentteriksi, isommassa roolissa myös Heinon pelillinen esimerkki säteilee joukkueeseen vahvemmin. Samalla alempien ketjujen kompromissit alkavat vaikuttaa: laidoille laitetaan arvoituksellinen Anrei Hakulinen ja Sopanen. Ketjulla on ihan hyvä potentiaali laadukkaaseen kahden suunnan peliin, joskin maalien viimeistely voi olla takkuista.

Seuraava ketju on rakennettu Hannes Björnisen ja sitä kautta Lahti-kiekon tulevaisuuden ehdoilla - Björninen tarvitsee peliaikaa ja keskushyökkääjän kokemusta. Siihen hän saa vasemmalta laidalta hyvää tukea jo kokeneelta Juhani Tyrväiseltä, oikeaan laitaan taas uhrataan Teddy Da Costa, jossa näen edelleen enemmän laiturin kuin keskushyökkääjän elkeitä. Ranskalaisella on kuitenkin sitä tarvittavaa yllätyksellisyyttä, jota kahdelta ketjukaverilta uupuu. Björninen ei ole vielä vahvimpia puolustuspäässä, mutta kolmen sentterin ketju paikkaa tuota puutetta. Da Costan paikka voi heilua nopeastikin Sebastian Revon ja Miska Siikosen lyödessä painetta.

Aina Pelicansin menestyessä joukkueesta on löytynyt puhdasverinen louhintayksikkö, nyt sen arvokkaan pestin ottavat vastaan Taavi Vartiainen, profiiliaan nostanut Marko Pöyhönen ja Janne Ritamäki. Näin joukkueen rakenne mahdollistaa myös sen, että alivoimien hyökkääjäpareiksi muodostuvat vaivattomasti esimerkiksi: Pöyhönen-Ritamäki, Björninen-Tyrväinen ja Heino-Vartiainen.

Joonas Alanteelle ja Miika Roineelle on vaikeaa nähdä suurta käyttöä Matikaisen miehistössä.

Erkinjuntti - Potulny - Jaatinen
Hakulinen - Heino - Sopanen
Tyrväinen - Björninen - Da Costa
Vartiainen - Pöyhönen - Ritamäki
Alanne, Repo, Roine, Siikonen

Puolustuksessa parien muodostaminen on joustavampaa. Vasemmista puolustajista Stefan Lassenilla lienee lähtökohtaisesti parhaat edellytykset pelata Juha Leimun vierellä isoa peliaikaa puolustavammassa roolissa. Lopun kuusikon muodostavat oikealla Jan Latvala ja Eetu Sopanen, vasemmalla Nico Manelius ja Ben Blood. Jalkavammasta toipuvalla Niko Tuhkasella ja yhä tasoaan hakevalla Juha-Pekka Pietilällä on silti tasavertainen mahdollisuus murtautua pelaavaan kuusikkoon.

Lassen - Leimu
Manelius - Latvala
Blood - Sopanen
Tuhkanen - Pietilä

Maalilla Janne Juvosen nimi riittää viime kauden jälkeen sanottavaksi. Sami Rajaniemi voi olla hyvä kirittäjä tai sitten ei, eikä sillä ole niin väliäkään, jos kaikki menee Juvosen kohdalla kuten toivotaan.

Juvonen
Rajaniemi

 

Edellinen kirjoitus >> Playoff-partoja ja otteluohjelmia

17Kes/15Off

Playoff-partoja ja otteluohjelmia

pelipaivat17062015

Mitä yhteistä on NHL-pelaajan rehottavalla risuparralla ja Liigan 2015-2016 otteluohjelmalla? On kesä, joten näinkin typerä aasinsilta sallittakoon.

Viime viikolla heräsi jonkinmoinen kohu NHL:n tv-oikeuksia hallinnoivan NBC:n Sportsin puheenjohtajan kommenteista. Niissä Mark Lazarus toivoi pelaajia ajamaan pois rehottavat partansa, joiden kasvattaminen kuuluu vuosikymmenten perinteenä jääkiekon pudotuspelikevääseen.

Ehdotushan oli sinällään hölmö ja suoralta kädeltä teilattavissa, mutta sen taustalla oli kuitenkin tv-tuottajan ammattitaitoa.

Jos jostain Jenkkejä voi kehua, niin siitä, että siellä ei epäröidä hyökätä yksityiskohtien kimppuun, vaikka sitten partahöylällä viimeistäkin karvaa myöten. Lazarus halusi ehdotuksellaan auttaa pelaajien tunnistettavuutta, jotta HD-kameroiden kuvanlaatu ja tähtipelaajien markkina-arvo saataisiin ulosmitattua parhaalla tavalla.

Juuri näin ajattelee ammattilainen, joka tekee asiat viimeisen päälle, eikä jonnekin sinne päin.

Eikä lajille Suomessakaan pahitteeksi olisi, mikäli jääkiekkoilijoille saataisiin luotua fiksu ja tyylikäs imago. Siitä se nimittäin on kaukana, aivan kuten jääkiekkojohtajienkin imago keskimäärin.

Ilahduttavaa on se, että ainakin joissain asioissa myös Liiga on vähitellen kömpimässä pellolta tielle. Pelicansin tulevan kauden otteluiden osalta on huomioarvo maksimoitu painottamalla pelit vahvasti keskiviikolle, perjantaille ja lauantaille. Alkuviikko käynnistyy aina tahmeasti, joten yleisön aktiivisuudessa voi olla vissi ero siinä, pelataanko jo väsyneenä tiistai-iltana vai vasta keskiviikkona.

Viime kauden tapaan paljon nähdään myös perjantain-lauantain tuplapelejä, jotka vielä ennen olivat poikkeustilanteen aiheuttamia harvinaisuuksia. Niinä pelipäivinä käy kuitenkin eniten yleisöä.

Viidestä kolmen joukkueen ryppäästä muodostettu lohkojako puolestaan tuo Pelicansille kuusi ottelua KooKoota ja toisen mokoman SaiPaa vastaan. Takavuosina joissakin paikallisotteluissa nähty kahdeksan kohtaamista kaudessa oli järkyttävä määrä, mutta kuusi on nykyiseen runkosarjan pituuteen suhteutettuna sopiva.

Oman lisämausteensa tuovat peräkkäisten iltojen "back-to-back"-rykäykset samaa vastustajaa vastaan - Pelicansilla syyskuussa Lukko, tammikuussa KooKoo, SaiPa ja Ässät.

Joidenkin näiden seikkojen osalta voisi sanoa, että miksi vasta nyt? Esimerkiksi HPK:n ja SaiPan kanssa olisi pitänyt jo vuosikausia pelata kaikki paikallisottelut viikonloppuina ja osa back-to-backina, mutta suhtautuminen otteluohjelman rytmityksiin oli välinpitämätöntä. Maanantai ja tiistai taas osoittautuivat ihan yleisestikin kammottavan vaisuiksi pelipäiviksi.

Onneksi otteluohjelman kanssa on kuitenkin nyt hyökätty yksityiskohtien kimppuun. Se homma on hoidettu, seuraavaksi uusien epäkohtien kimppuun.

 

PS. Ja kyllähän upealta kuulostaa myös Jyri Rönnin nostaminen Liigan tuomarijohtajaksi ja NHL:n entisen tuomaripomon Terry Gregsonin konsultointiapu. Näiden herrojen 2 000 tuomittua ottelua Liigaa kovemmissa sarjoissa eivät voi olla väärässä. Toiminta noussee aivan uudelle tasolle verrattuna lapselliseen, kankeaan ja kyvyttömään Arto I. Järvelään.

 

Edellinen kirjoitus >> Pelicansin seurakulttuuri uudelle tasolle?

3Kes/15Off

Pelicansin seurakulttuuri uudelle tasolle?

Laune03062015Lahden seudulla on olemassa "Pelicanstie", eli urheilullinen pelaajapolku pikkujunioreista Pelicansin liigamiehistöön, mutta tarvittaisiinko sen ympärille muutakin?

Olen joitakin kertoja soimannut Pelicansia siitä, että seura ei ole historiansa aikana kovinkaan vahvasti kiteyttänyt arvomaailmaansa ja jonkinlaista syvintä olemustaan. Pelicans on kyllä ollut tuore ja markkinoinnillisesti edelläkävijöiden joukossa, mutta hieman kärjistettynä voisi sanoa, että Lahti on brändätty kiekkokaupungiksi, kun taas Pelicansin oma brändäys on jäänyt puolitiehen. Esimerkiksi "Koe Pelicans kovempana kuin koskaan" oli hyvä kausislogan, mutta identiteettiä sloganeilla ei vielä luoda.

Osaltaan tämä vyyhti lähtee purkautumaan ja aivan nuorimmista junioreista. Nykyään on upeaa, että vaikka vielä B-juniorit pelaavatkin Kiekkoreippaan nimellä, on Pelicansin turkoosi pelipaita puettu päälle jo F-junioreissa. Pelicansin logo puolestaan ilmestyy rintaan C-junioreissa, sekin parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Juuri Lahti on niitä kaupunkeja, joissa tämä on äärimmäisen tärkeää. Vaikka 90-luvun alussa syntyneet ja sitä nuoremmat eivät divari- ja liigakiekkoilusta muuta muistakaan kuin Pelicansia, on lahtelaiskiekkoilun perimä kuitenkin melko repaleinen. Tuskin esimerkiksi Helsingissä, Porissa tai vaikkapa Lappeenrannassa on mitään epäselvyyttä, etteikö juniorin pelipaidassa ole sama väritys, logo ja seuran nimi kuin saman seuran liigajoukkueessa pelaavilla idoleilla.

Yhteisöllisyys alkaa olla kirosana nykyään, mutta voisiko "Pelicans-perhe" yhtenäistyä tällä saralla vieläkin paremmin?

Voisiko jo F-junioreilla olla Pelicansin logo paidan etumuksessa? Voitaisiinko paitamallitkin uudistaa esimerkiksi neljän vuoden välein kollektiivisesti niin, että kun Liiga-Pelicans uusii paidat, vaihtuvat paidat samaan aikaan myös junioreilla?

Entä voitaisiinko Launeen jäähallistakin "sisustaa" harmaan peltilaatikon sijaan aivan oikea Pelicansin harjoitushalli kuten oheisessa kuvassa on hahmoteltu? Hallin värimaailma olisi turkoosimpi, seinillä Pelicans-idolien kuvia ja Pelicansin tunnuslauseita, jolloin aivan päivittäin hallissa käyvät juniorit ja muut yhteisön ihmiset kasvaisivat vieläkin vahvemmin Pelicans-henkeen mukaan.

Aivan yhtä hyvin myös junioreiden otteluissa voitaisiin soittaa samat maalilaulut ja tunnuskappaleet kuin liigaotteluissakin. Vielä pidemmälle visioituna kerran kuussa Ili Varmavuo saapuisi (Launeella tai Isku Areenalla) kuuluttamaan junnupelin, kannattajaryhmä Lahen Turkoosi laulamaan laulujaan ja niin edelleen.

Entä voitaisiinko Pelicansin edustusjoukkueen yhteistyökumppanuuksia kehittää niin, että kun Yritys X laittaa logonsa Liiga-Pelicansin pelipaitaan, tulee logo myös samaan kohtaan kaikkien junioreiden pelipaitoihin?

Varmasti monessa kohdassa törmätään käytännön esteesiin ja vähintäänkin hidasteisiin, mutta aivan varmasti Pelicansin ja Kiekkoreippaan, sekä Isku Areenan ja Launeen jäähallin symbioosi voisi näyttää yhtenäisemmältäkin. Sellaiselta, jolta aidon Kiekkokaupungin yhteisö 8-vuotiaasta naperosta 38-vuotiaaseen liigakonkariin kuuluisi näyttää.

Nyt, kun yhtäällä tehdään yhtä ja toisaalla toista, ei kokonaisuus näytä ja tunnu niin vahvalta kuin se voisi. Fyysisten ja materiaalisten seikkojen ohella seurakulttuurissa kulkevat myös nämä henkiset ja esteettiset asiat, jotka vaikuttavat ihmiseen varmasti enemmän kuin arvaammekaan. Parin vuoden takaisen maalausoperaation jäljiltä Isku Areenakin näyttää huomattavasti enemmän Pelicansin kotihallilta, kuin miltä tahansa jäähallilta.

Ehkä harmautta poistamalla ja yhtenäisyyttä lisäämällä myös ne juniorit perheineen saapuisivat useammin liigaotteluun. Siinä on yksi kohderyhmä, jonka puuttuminen pääsarjaotteluiden katsomoista tuntuu olevan harmina monella paikkakunnalla ja monessa lajissa.

 

Edellinen kirjoitus >> Urheilujohtaminen mitataan vuosissa