27Maa/15Off

Petri Matikainen – paskansyöjän TOP5-lohkaisut

Petri Matikainen. Valmentaja, poliisi ja ihminen. Matikainen27032015

Seuraavat viisi videopätkää kiteyttävät Petri Matikaisen olemuksen kahteen minuuttiin.

Näin jälkeenpäin kuulostaa hurjalta, että kausi 2004-2005 Pelicansin liigajoukkueen peräsimessä oli Petri Matikaiselle ensimmäinen kokemus ammattilaistason jääkiekkovalmennuksesta ja ylipäätään toinen kausi valmentajana. Kyseinen talvisota-kausi kuitenkin löi alkutahdit huikealle valmentajauralle, ja se kausi on yhä aliarvostetuimpia kausia Pelicansin liigataipaleella.

Matikaisen olemuksessa on sanalla sanoen karismaa. Matikainen on itse vahvistanut vetäisseensä kerran moottorisahan käyntiin HIFK:n ottelupalaverissa. Perimätiedon mukaan hän riisui itsensä alasti esittäytyessään Pelicansin A-juniorijoukkueelle. Tässä parhaita paloja Matikaisen julkisista esiintymisistä:

1. "Me ollaan spartalainen joukkue"

 

2. "Mennään ilman tuomareita gladiaattorimeiningillä"

 

3. "Mut me syödään se paska, ei se mitään"

 

4. "Mä oon ihan tavallinen vasen pakki"

 

5. "Voitto tai kuolema"

 

Edellinen kirjoitus >> Identiteetin pakkosyötön voisi lopettaa

25Maa/15Off

Identiteetin pakkosyötön voisi lopettaa

PelicansPystyVoisiko identiteetin puute itse asiassa olla Pelicansin identiteetti ja kilpailuetu?

Tästä i-sanasta on nyt jauhettu jo tarpeeksi. Ei siksi, etteikö identiteetti olisi tärkeä tai jopa kaikkein tärkein asia seuran tulevaisuuden rakentamisessa, vaan siksi, että tuputtamalla ja pakottamalla aitoa identiteettiä ei taida Pelicansille syntyä. Se ei vain nyt satu olemaan Pelicansin juttu.

Sen sijaan viimeisen kymmenen vuoden aikana Pelicansin juttu on ollut erinomaisten korjausliikkeiden tekeminen siinä kohtaa, kun lunta tulee tupaan koko porstuan täydeltä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, on Pelicansille nostettava hattua siitä, ettei ongelmia korvata uudella ongelmalla, vaan ratkaisulla. Pohjalle ei ole jääty rypemään pidemmäksi aikaa.

Tässä tapauksessa ratkaisu oli maailmanluokan valmentaja Petri Matikainen. Häntä ennen Kai Suikkanen, Kari Jalonen ja Hannu Aravirta.

Vaikka jääkiekkoilullisissa asioissa onkin Pelicansissa tehty paljon hutikuteja ja noukittu jyviä kuin sokea kana, on samalla tehty myös tällainen liuta timantinkovia kaappauksia. Niiden määrästä ja laadusta on voitu esimerkiksi HPK:n ja Ilveksen kaltaisissa seuroissa viime vuosina vain haaveilla.

Kiitettävän usein Pelicansin saaliina on ollut yksi valmentajamarkkinoiden kuumimmista nimistä, ja siihen satsaaminen on seurajohdon tärkeimpiä ja viisaimpia päätöksiä. Pelitapa voi tämän päätöksen myötä heitellä kuperkeikkaa kiekkokontrollista pystysuunnan jääkiekkoon ja takaisin, mutta ainakin päävalmentaja hallitsee tapansa viimeisen päälle. Kun pelaaja saapuu Lahteen, tietää hän, että kauluspaidan olla on timantinkova koutsi. Samalla se paikkaa pelaajien hankinnassa esiintyneitä puutteita.

Pelicansin pitäisikin ehkä lopettaa koko identiteetin pakkoluominen ja antaa sen muodostua itsestään.

Voisiko Pelicans siis olla se, joka antaa muiden seurojen koulia nuoret valmentajat liigakehiin ja odottelee itse haaskalla vain ilmaista riistaa? Nimettömät valmentajat eivät vain syystä tai toisesta Lahessa pärjää. Jätetään sellaiset siis ottamatta.

Huippuvalmentajien kehto - jonkinlainen identiteettihän se olisi jo sekin.

 

Edellinen kirjoitus >> Kolmen kohdan klousaus Tomi Lämsästä

23Maa/15Off

Kolmen kohdan klousaus Tomi Lämsästä

Lamsa23032015

Mies on jo Pelicansin päävalmentajan paikalla vaihtunut, mutta pieni loppuunkäsittely tapaus Tomi Lämsästä on vielä paikallaan.

Kausi 2014-2015 taitaa Pelicansin osalta jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Olisiko pudotuspeleihin menty heittämällä hieman vähemmillä loukkaantumisilla? Olisiko sisäänajettu pelitapa jatkanut kehittymistään kevättä kohden? Olisiko suoraviivainen jääkiekko päässyt oikeuksiinsa juuri pudotuspeleissä? Vastaamatta jää myös sekin, mikä olisi tulos ollut ensi kaudella.

Ainoa, mitä voimme arvioida on se, mitä peli ja harjoittelu kertovat. Tässä kolme näkökulmaa:

KOKEMUS. Syksyllä hahmottelin päävalmentajien kokemuspohjaa luotaavaa kirjoitusta, joka jäi sitten pölyttymään työpöydän laatikkoon. Fakta kuitenkin oli se, että Tomi Lämsä (35) ja Tomek Valtonen (34) olivat kauteen lähdettäessä häkellyttävän kokemattomia päävalmentajia. Ja kun huomioon otetaan Valtosen mittava pelaajaura, jäivät Lämsän taustat auttamatta ohuimmiksi. Kokemus ja ikä eivät tietenkään ole itseisarvoja, ja uusille päävalmentajille on annettava mahdollisuuksia jo Suomi-kiekon kehittymisenkin kannalta, mutta Lämsän nousu päävalmentajaksi Liigaan on ollut käsittämättömän nopea. Liiankin nopea?

Tämän kauden alkaessa Lämsällä oli valmentajakokemusta miesten tasolta yhteensä kolmen kauden verran, siitä puolitoista kautta päävalmentajana. Esimerkiksi yhä nuorten valmentajien kastiin laskettavan Tuomas Tuokkolan (39) kokemus miesten tasolta oli vajaat kuusi kautta, joista vajaat kolme kautta päävalmentajana. Lisäksi Tuokkolalla on kolme kertaa pidempi kokemus A- ja B-nuorista, yhteensä kuusi kautta päävalmentajana niissä. Hieman yllättävä tieto on se, että JYPin Marko Virtanen (46) oli ennen tätä kautta toiminut päävalmentajana vain reilun kahden kauden ajan, mutta luonnollisesti 500 ammattilaisottelun pelaajakokemus antaa tietynlaista pohjaa hänellekin. Vastaavasti Bluesin Jyrki Aho (40) valmentaa hänkin vasta neljättä kauttaan päävalmentajana, mutta hän on toiminut miesten tasolla valmentajana jo vuodesta 2003 alkaen. Valmentajakokemusta saa vain valmentamalla, ja sitä vuonna 2008 B-nuorissa valmennusuransa aloittanut Lämsä totisesti vielä tarvitsee.

ULOSANTI. Olisi helppoa sortua liioitteluun yhden tai kahden havainnon perusteella, mutta aivan aidosti vaikuttaa siltä, että Lämsällä on vielä ainakin kahdella tapaa suuria puutteita ulosantinsa kanssa. Ensinnäkin se, millä tavalla päävalmentaja viestii peliteoriaansa pelaajille käytäntöön. On mahdotonta tietää, mitä pukukopissa ja palavereissa on sanottu, mutta varsinkin alkukaudella pelaajat eivät selkeästi tienneet kentällä mitä tehdä. Pelin teoriapuoli Lämsällä lienee hallussa, mutta osaako hän vielä kädestä pitäen ohjeistaa pelaajia harjoitustilanteissa, vai sysääkö vain oman valmentajan vastuunsa pelaajien "reagointipelin" harteille?

Toisekseen korviin pistävää oli jatkuva huutaminen. Lämsä ei välttämättä ole mikään maailman pahin "huutajavalmentaja", mutta asiasisällön puutteellisuus ja huutamisen tehokeinon liikakäyttö ovat vaarallinen yhdistelmä. Pelaajat aistivat hyvin herkällä korvalla, mikäli jatkuvan huutamisen takana ei ole oikeasti hyödyllistä tietoa ja pointtia. Valmentajan on turha huutaa "liikettä!", mikäli joukkueen peli sakkaa kiekkokontrollin puutteisiin. Huutamisen sijaan ne puutteet pitäisi ratkaista harjoituksissa näyttämällä kädestä pitäen pelaajien liikeradat, ajoitukset, syöttösuunnat, lavan tarjoaminen syötettäväksi ja niin edelleen. Se on aitoa valmentamista. Äänen korottaminen taas pitäisi olla vain herätyskello silloin, mikäli näitä säntillisesti valmennettuja asioita ei noudateta.

MATERIAALIN HYÖDYNTÄMINEN. Mikä onkaan se valmentamisen kaikkein syvin olemus? Otteluita pitäisi tietenkin voittaa, kyllä. Siinä sivussa kehittää pelaajiakin. Loppuviimeeksi ympyrä sulkeutuu kuitenkin siihen, minkä verran valmennuksella saadaan irti käytettävissä olevasta pelaajamateriaalista. Toistaiseksi Tomi Lämsän ainoa näyttö on 2012-2013 runkosarjavoitto Jokereiden tolkuttoman kovalla materiaalilla, jossa kauden alkupuoliskoa dominoi itse Erik Karlsson. Eräässä kommentissa sanottiin viime viikolla osuvasti: "Lämsän pelitapa toimii, jos siinä on huippuluokan yksilöt toteuttassa." Kääntäen ilman huippuluokan yksilöitä Lämsän pelitapa ei toimi, vaan johtaa huonolaatuiseen jääkiekkoon ja häviämiseen. Riskialtis lähtökohta sekä valmentajalle itselleen että tämän palkanneelle seuralle.

Juuri sen takia niin sanottu yhteistyön jääkiekko on avainasemassa, sillä se tukee myös Karlssonia vähemmän lahjakkaiden pelaajien pelaamista. Jokainen liigapelaaja osaa operoida kiekon kanssa riittävän hyvällä keskiarvolla, mikäli pelaamisen rakenne ja tukitoimet ovat kunnossa. Eli jos joukkueen pelitapa tekee suorituksista riittävän automatisoituja ja riittävän helppoja. Sellainen organisoitu pelaaminen luo turvaa ja itseluottamusta, joiden rohkaisemina rivipelaajatkin pystyvät kehittymään tai jopa venymään sankaritarinoiksi.

Vastaavasti negatiivinen kierre on lähellä silloin, jos rivipelaajat joutuvat liukuhihnalta tekemään "reagointiin perustuvia luovia ratkaisuja", toisin sanoen ratkomaan yksin ongelmia silmänräpäyksessä. Tällöin esimerkiksi Jan Latvalan ja Tyler Redenbachin kaltaiset "nerot" pärjäävät kyllä, mutta Pelicansissa koko joukkue ei voi koostua tämän hintaluokan kokeneista pelaajista. Peruspelaajien kohdalla tuloksena oli pakotettuja ja vaikeita ratkaisuja huonolla onnistumisprosentilla, toisin sanoen hedelmätön maaperä pelaajan kehittymiseen. Pelicansin tämän kauden "esalindellit", "mikaelruohomaat" ja "miroaaltoset" jäivät tällä kaudella kokonaan syntymättä, eikä Lämsällä taida olla tällaisten kehityskaarien rakentamisessa kovin hyvää rekordia ennestäänkään.

 

Edellinen kirjoitus >> Pelicansin pelaaja-arviot 2014-2015

19Maa/15Off

Pelicansin pelaaja-arviot 2014-2015

Kenttäpelaajien arviointi Pelicansin joukkueesta ei tee oikeutta juuri kenellekään. Maalivahdit hoitivat leiviskänsä, mutta alisuorittaneiden ja pelinsä kanssa tuskailleiden pelaajien määrä kasvoi pitkäksi. Lisäksi mielikuvia vääristävät kevään paineettomat ottelut, joissa muutama pelaaja pääsi kuin varkain loistamaan.

ONNISTUJAT

Juvonen18032015Janne Juvonen - Läpimurto. Menetti Hannu Aravirran valmentajakaudella kokonaisen vuoden, mikä taisi nostaa näyttöhalut tappiin. 46 ottelua komealla 91,8 torjuntaprosentilla, lisäksi kolme nollapeliä. Eleetön ja luotettava jopa huonon joukkueen takana. Sopimus jatkuu kaksi kautta, Pelicansin tärkein pelaaja ensi kaudella.

Jere Myllyniemi - Luottoveskarin kausi päättyi leikkaukseen joulukuussa. Sitä ennen enimmäkseen mainioita otteita ja Juvosen tavoin tarjosi joukkueelle runsaasti mahdollisuuksia voittaa. Ei jatkane Pelicansissa, mutta kiinnostaa varmasti liigaseuroja. Tuskin löytyy kahta sanaa siitä, etteikö erityisesti Jerelle toivotettaisi kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Marko Pöyhönen - Hieno paluu oltuaan kuitenkin lähes vuoden sivussa. Uran ennätyspisteet (8+9) ja uutta luovuutta kiekon kanssa, luistinkin kulki reippaammin. Harteilla säilyy silti arvokkaan duunarin viitta. Sopimus kevääseen 2017.

Tommi Paakkolanvaara - Pääsi ja joutui ykkössentteriksi. Syksyllä tulikuuma, lopulta sivusi maaliennätystään (13) ja jäi kahden pisteen päähän piste-ennätyksestään (26), vaikka pelasi vain 42 ottelua. Nousi pelaajana uudelle tasolle, mutta sai Lahdessa tarpeettoman paljon kritiikkiä ongelmista, jotka johtuivat valmennuksellisista asioista.

Antti Jaatinen (h) - JYPissä 15 ottelua 2+2=4, Pelicansissa 19 peliä 7+3=10, tosin peliaikakin lähes tuplaantui. Hyvä laukaus ja löytää maalipaikoille, kunhan joku niitä vain järjestää – omat kädet ja jalat melko kankeat. Pelannut 28 vuoden ikään mennessä pisteiden valossa vain yhden huippukauden, onko potentiaalia sittenkään?

Jesse Rohtla - Näytti harjoitusotteluissa liian köykäiseltä, mutta pärjäsikin tosipeleissä paremmin ja oli yksi kauden suurimmista yllättäjistä. 38 ottelua, pisteet 4+6=10. Täytti pienen roolinsa hyvin, löytyykö rahkeita vielä pykälää parempaan?

Taavi Vartiainen - Kannattajien suosikiksi nopeasti noussut rymistelijä on tarttunut oljenkorteensa. Taitotaso ei päätä huimaa, mutta edessä on lupaava liigaura hiillostavana ”rottana”. Jo nyt Liigan rajuimpia taklaajia, mutta uhrautuu ansiokkaasti myös kiekkojen eteen puolustuksessa, sekin täytyy muistaa.

LUOTTOPELAAJAT

Juhani Tyrväinen - Pisteiden valossa ja isommassa roolissa uran ylivoimaisesti paras kausi (7+15=22), kuivia jaksoja ei juuri tullut. Oli Tomi Lämsän selviä luottopelaajia, eikä syyttä. Yritteliäs ja hyödyllinen monin tavoin, ykkös-kakkosketjun kamaa Pelicansissa jatkossakin.

Repik18032015Michal Repik - Vahvistus. Tshekkilaituri osoitti monipuolisuutensa ja laatunsa. 48 ottelua tehoin 9+22=31, eli oli lähes 40 pisteen tahdissa. Viimeistely takkusi isoon laukausmäärään nähden, mutta auttoi joukkuetta työteliäästi myös pelinrakentelussa ja puolustamisessa. Paremmassa joukkueessa aineksia tähtipelaajaksi, nyt joutui tekemään liikaa kaikkea, kun tukea ei tullut viereltä.

Juha Leimu - Ensimmäinen kausi kapteenina aikuisten tasolla. Menetti 20 ottelua ja taisi pelata paljon puolikuntoisenakin. Pisteet 6+10=16, tehot siedettävä -1. Avauspelaaminen tukkoista, kun ei ollut lapoja mihin syöttää, hyökkäyspäässä alati vaarallinen.

Tyler Redenbach - Ei säkenöinyt, mutta kantoi tulosvastuunsa: mainiot 29 pistettä 40 ottelussa. Syöttökoneen maalintekonälkä kasvoi, samoin maalimäärä. Paikkasi omalla taidollaan varsinkin viisikkopelin kiekollisia puutteita, joita tällä kaudella riitti.

Jan Latvala - Hyvää suorittamista osattiin odottaa, sen sijaan loukkaantuminen keväällä oli yllätys. 45 ottelua tehoin 2+15=17, tehotilastossa ylivoimaisesti paras +7. Myös eniten peliaikaa; keskiarvo 22:22. Pystyy yhä huikealla pelisilmällään selviämään vaikeistakin tilanteista - ja niitäkin tällä kaudella riitti.

Nico Manelius - Kuuluu soturiklaaniin. Antaa paineen alla syötön ja ottaa rajunkin taklauksen vastaan, se on pelirohkeutta. Kädet ja jalat suoraan sanottuna divaritasoa, mutta tällä asenteella edessä voi olla pitkäkin liigaura.

Niko Tuhkanen - Niitä harvoja paljon pelanneita, joka selvisi tehotilastossa plussalle. Kaikkiaan yli 50 ottelua tehoin 5+10=15, seassa erinomaisiakin väläytyksiä, tosin valtaosa pisteistä syntyi helmi-maaliskuussa. Asemoitunut luotettavaksi liigapuolustajaksi, pystyykö (26v) vielä kehittymään?

Janne Ritamäki - Kehitys ei jatkunut, mutta asema luottomiehenä säilyi. Alanteen kanssa eniten pelattuja otteluita (56). Seitsemästä maalista kaksi oli voittomaaleja.

Jordan Smotherman - Iso jenkki pelasi lopulta 38 ottelua tehopistein 11+9, kunnes lähti Allsvenskaniin. Pisteitä odotusten mukaisesti, mutta ei sopeutunut liigakiekkoon. Pelinluvussa valtavia puutteita, mistä seurauksena kasa turhia kiekosta luopumisia ja puolustuksen merkkausvirheitä.

Hannes Björninen - Puskista parrasvaloihin. Lokakuussa 19 vuotta täyttänyt sentteri pelasi 46 ottelua pistein 1+5. Pelaa fiksusti ja monipuolisesti, mutta tehotilasto painui 9 raatia pakkaselle. Paljon luottoa alivoimilla ja aloituksissa.

Teddy Da Costa - Ranskalainen ei parantunut vanhetessaan. Ensin 7 ottelussa 3+2, sitten 11 ottelussa 0+2. Mahtava pelisilmä ja näppärä käsistään, kalpenee luisteluvoimassa ja fysiikassa. Väitän edelleen enemmän laituriksi kuin keskushyökkääjäksi. Ensi kauden musta hevonen?

Sopanen18032015Eetu Sopanen - Vakuuttaja. Vaikeista lähtökohdista tilille 23 ottelua, kolme syöttöä ja plus yksi. Jäi hieman isompien ja enemmän pelanneiden nimien varjoon, mutta antoi kaikessa hiljaisuudessa paljon viitteitä pelillisistä lahjoistaan. Pärjää isoon kokoonsa nähden jo kohtuullisesti luistelussa, loput hoitaa ulottuvuus. Kiekollisena hyvä näkemys ja rauhallisuus. Kokonaisuutena yllättävän valmista pelaamista.

Vili Sopanen - Edelliskaudella huikea ja tasainen, nyt 23 otteluun mahtui mm. yhdeksän ottelun pisteetön putki. Ei päässyt mukavuusalueelleen ja flow-tilaan, kuten ei moni muukaan. Oli silti 30 pisteen tahdissa, mutta kaivattu johtajuus tipotiessään.

Mikko Niemelä - Kuuden pelin Kärppä-laina oli virkistävä tuulahdus tammikuussa. Sulava liike, hyvää syöttöpeliä. Voi kehittyä vielä kovaksi tekijäksi Liigassa, mutta Kärpissä siihen tarvittavaa roolia tuskin avautuu. Tässä olisi alemman kastin liigaseuroille mahdollinen timantti.

RIVIMIEHET

Henri Laurila - Kausi katkesi helmikuun puolivälissä. 45 ottelua pistein 2+11, pakkasta -5. Luistelun puutteet näkyivät, peliaikaan nähden miinusmaalien määrä (28) oli iso. Ei liene enää käyttöä Pelicansissa, mutta löytyisikö roolia esimerkiksi Kouvolasta?

Joonas Hurri - Tilastollisesti kopioi edelliskauden, nyt saldoksi 41 ottelua, 0+3=3, -8. Keväällä jonkinlaisia piristymisen merkkejä, mutta yhä tekemistä mahtuakseen kokoonpanoon. Maisemanvaihdoksen paikka?

Mustonen18032015Joel Mustonen - Varjoissa. Putosi luottopelaaja-kategoriasta, kehitys tyssäsi. Saa rikkonaisen kauden ja muidenkin taustatekijöiden myötä vielä asioita sormien läpi, mutta ennen kautta Mustosesta kaavailtiin jopa ykkösketjun laitahyökkääjää. Siihen nähden viisi kahden pisteen iltaa ja pisteille (10+5) pääsy vain kymmenessä eri ottelussa on todella vähän, vaikka olikin 15 maalin tahdissa. Helmi-maaliskuu jo täysin vihkoon surffaillessa, ajatukset jo muualla?

Mikko Lahtela - Uran ensimmäiset 33 liigaottelua, ei pisteitä. Säyseä sentteri on näkymätön puurtaja, liigapaikan vakiinnuttaminen vaatii kokonaisvaltaisen pelaamisen kehittämistä.

Pekka Saarenheimo - Oli siinä yritystä, mutta taso tippui joukkueen mukana. Vain 32 ottelua, pisteet 3+5. Kentällä ollessaan ei juuri synny plusmaaleja, mutta ei miinustakaan. Ei jatka Lahdessa, löytyykö liigapaikkaa enää?

Juha-Pekka Pietilä - Kolasi vahingossa Sopasen, seuraavassa ottelussa loppui sitten omakin kausi loukkaantumiseen. Pisteitä 28 ottelussa mukavat 2+8=10, tehotilasto nollilla. Tuo säpinää kentälle; paljon plus- ja miinusmaaleja pelimäärään nähden. Suoritusvarmuudessa yhä runsaasti parannettavaa, eikä tämä opettelu voi kestää enää montaa kautta.

Anrei Hakulinen - Harjoitusotteluissa maaginen, sitten sairastuvalta joulukuussa mukaan ja uusi kolhu romutti debyyttikauden tammikuun puolivälissä. Tilille 13 ottelua tehoin 2+1=3. Vaikea arvioida, mitä ensi kaudelta voidaan odottaa.

Miika Roine - Mestiksessä piste per peli -tahtia, Pelicansissa loppukaudesta tilille 12 ottelua tehoin 1+3=4. Pieni, taitava ja älykäs, mutta luistelu vaikuttaa liian tehottomalta liigatasolle pystyäkseen toteuttamaan kärkiketjujen ratkaisijan rooliaan.

Sebastian Repo - Taituri tunnusteli 10 ottelun verran pisteittä. Pääsi jo tekopaikoille ja järjesteli peliä näppärästi, mutta ratkaiseviin suorituksiin ei vielä löytynyt rentoutta. Tehotilasto -7 (maalisuhde 0-7) kertoo karua kieltään. Mielenkiintoista nähdä milloin ja minkälaisena palaa Pohjois-Amerikasta.

Miska Siikonen - Junioreissa kovaa jälkeä, Liigassa syksyllä 9 ottelua ilman tehopisteitä. Peliaikaa keskimäärin vain 8:55. Kausi päättyi loukkaantumiseen. Lupaava hänkin, ensi kaudella murtautuminen liigapeleihin?

Saku Mäenalanen - Kärppien lainamiehenä 8 ottelua ja yksi maali. Plusmiinus -4 maalisuhteella 0-4. ”Pelicansin tyylinen” rouhija oli hukassa kentällä, eikä ihme, kun tottui Marjamäen Kärpissä täysin erilaiseen jääkiekkoon.

Miika Heikkilä - 7 ottelua, 1+1 pistettä. Perusduunari ilman suuria vahvuuksia. Sai mahdollisuuden Tapparassa.

Antti Jaatinen (p) - Lukko-laina tammikuussa 7 pelin verran. Oli yllättävän rohkea ja kiekollinen ainakin näihin puolustajiin verrattuna. Kertoo paljon siitä, mitä itseluottamus ja vahva valmennusote (Risto Dufva) saavat pelaajissa aikaan.

Ville Väinölä - Monista junioreista sai hänkin tilaisuutensa, tilille loppukaudesta kaksi syöttöpistettä. Väinölän olemuksessa on jotain Janne Niskalan kaltaista. Lahjakas kiekon kanssa, nyt vain jerkkua jalkoihin ja laukaukseen.

PETTYMYKSET

Kudelka18032015Joonas Alanne - Toinen liigakausi täysin varjojen mailla, vaikka pelasi 56 ottelua. Viimeistelijätyyppiä, mutta ei juuri pääse maalipaikoille. Neljästä osumasta kaksi meni maalivahtien piikkiin. Värittömänä pelaajana pääsee hiihtelemään ilman kritiikkiä, vaikka juuri nyt Alanteen pitäisi todistaa, onko aineksia 20-30 pisteen hyökkääjäksi liigassa.

Tomas Kudelka - Floppi. Vaikutti etukäteen erinomaiselta hankinnalta, ei ollut. Osaltaan myös kärsi kaaosmaisesta viisikkopelaamisesta, joka korosti luistelun hitautta ja tilanteista myöhästelyä. Kun kaikki ovat tilanteista myöhässä, näkyy se pahimmin niillä pelaajilla, jotka eivät pysty liikenopeudellaan "sammuttamaan tulipaloja". 18 miinusmaalia 29 ottelussa on raju määrä. Selvisi kuitenkin vähillä jäähyillä.

Josef Hrabal - Täysin yhdentekevä ”vahvistus”, agentti taisi puhua ummet ja lammet muutama vuosi sitten voitetusta Tshekin liigan pakkipörssistä. Heti avauspelissä syöttöpiste, loput 17 ottelua kiikareilla ja -10 pakkasella. Jalka ei tälläkään riittänyt. Huono hankinta, ura laskusuunnassa.

 

Edellinen kirjoitus >> Valmentajanvaihdos ei ole ydinfysiikkaa

17Maa/15Off

Valmentajanvaihdos ei ole ydinfysiikkaa

PelicansLogo2014Lämsälle osui rosvosektori. Matikainen ja Nurminen studioon ja pyörä pyörimään, tsadaa!

Pukumiehet ja hupparimiehet olivat eilen Isku Areenan klubiravintolassa juhlavasti äänessä, kun Pelicansin "uutta linjausta" tuotiin julkisuuteen. Hienoa, että jääkiekko on Lahdessa siinä asemassa, nämä tilaisuudet suoritetaan virallisen kaavan kautta. Muuten ne voitaisiin kyllä esittää vaikka Onnenpyörän vanhoissa kulisseissa Janne Porkan juontamana.

Kuinkahan paljon taustalla on yhtään mitään strategiaa ja harkittuja linjauksia? Toisaalta voisi aivan yhtä hyvin kysyä, että tarvitseeko kaiken taustalla aina ollakaan yliopistotason tieteellisiä tutkimuksia ja identiteettiä, jossa lounasruokalaankin marssitaan rintamahyökkäyksenä.

Pelicans pisti yhden valmennusryhmän pellolle ja korvasi sen todennäköisesti paremmalla valmennusryhmällä.

Siinä se. Loppujen lopuksi mistään sen ylevämmästä tai jalommasta toimenpiteestä ei ole kysymys. Tätä ratkaisua ei voi vuoden takaisilla linjauksilla perustella, vaan lienee ehkä parempikin katsoa vain eteenpäin. Toivottavasti vain myös menneistä virheistä muistetaan oppia jotain.

Hattua Pelicans-organisaatiolle voi nostaa siitä, että kun ongelmiin ajaudutaan, niin niitä ei paikata uudella ongelmalla vaan ratkaisulla. Siinä mielessä ratkaisu Matikainen+Nurminen noudattelee paria aiempaa ajankohtaa, jolloin ongelmien kanssa on painittu pohjamudissa. Niistä on selvitty uuteen lentoon alta aikayksikön.

Petri Matikaiselle ovi on ollut avoinna siitä lähtien, kun hän tasan kymmenen vuotta sitten Pelicansin ovista maailmalle lähti. Matikaisen "talvisota" kaudella 2004-2005 on varmasti yksi aliarvostetuimpia valmentajasuorituksia lahtelaisessa jääkiekossa.

16.3.2015 ei kuitenkaan ollut Pelicansin historiassa mikään liputuspäivä. Monelle Matikaisen tulo merkitsee valtavan edistyksellistä muutosta, todellisuudessa mikään ei nimenomaan muuttunut. Pelicans on valmentajaratkaisuineen yhä sama vanha Pelicans, sekä hyvässä että pahassa.

Tällä kertaa saadaan ehkä taas ostettua vokaali.

 

Edellinen kirjoitus >> Minne Pelicansista pääsee?

10Maa/15Off

Minne Pelicansista pääsee?

Leaving10032015

Pelicansin suhteen yksi pinnalla olevista asioista on seuran houkuttelevuus pelaajien silmissä. Taloustilanteen kiristyessä ja Liigan laajentuessa sen tärkeys kasvaa entisestään.

"Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?" Tätä kysymystä pyörittelevät näinä viikkoina sadat pelaajat agentteineen. Suuntaviivoja vastaukseen antavat aiemmin joukkueessa pelanneiden pelaajien kehityskäyrät.

Oheisessa grafiikassa on esitetty Pelicansista lähteneiden pelaajien määränpäät kauden 2012-2013 alkamisesta lähtien. Heti aluksi on tietenkin huomattava, että mikäli mukaan olisi otettu kevään 2012 hopeajoukkueen pelaajat, olisi taulukkoon ilmestynyt kolme vihreää nuolta ja kolme-neljä harmaata viivaa. On tulkinnanvaraista, tarkeintaisiko vai sumentaisiko niiden antama lisädata itse asiaa ja johtopäätöksiä. Otanta on muutenkin melko pieni, mutta mielenkiintoinen.

Tällä aikavälillä Pelicansista ylempään sarjaan, tässä tapauksessa KHL:ään ovat siirtyneet Oskari Korpikari, Radek Smolenak ja Jesse Niinimäki. Heistä lähinnä Smolenakin ura kääntyi Pelicansissa selvään nousuun.

Muista lähteneistä pelaajista valtaosa on siirtynyt Liigan sisällä tai vastaavan tasoiseen sarjaan ulkomaille, lisäksi lähes yhtä monta on siirtynyt alemmalle sarjatasolle. On tietenkin normaalia, että suurin osa pelaajista korkeintaan säilyy samalla tasolla saamatta sopimusta kovempaan sarjaan tai sitten lähtee syystä jos toisestakin alemmalle sarjatasolle.

Pelicansin kannalta oleellista on, miltä muiden liigaseurojen vastaavat grafiikat näyttävät pelaajien ja agenttien silmissä. Siinä kilpailussa Pelicans lienee valitettavan heikoilla, sillä lahtelaisseura ei ole tullut tunnetuksi minään pelaajakasvattamona. Kolmessa KHL-siirrossa ja lähes kaikissa saman tason siirroissa kyse on ollut yli 27-vuotiaasta pelaajasta, joka tiedettiin suhteellisen laadukkaaksi jo ennen Lahteen tuloaan. Toisaalta Pelicans on siis onnistunut hankkimaan paljon rutinoituneita hyviä pelaajia, mutta kuinka kustannustehokasta se on alemman keskitason seuralle?

Pelaajan itsensä kannalta huippuluokan kasvuna voitaneen nähdä lähinnä Pekka Jormakan kehittyminen ja siirto Tapparaan. Muuten Pelicansissa ei ole juurikaan vastaavia tarinoita nähty 18-25 -vuotiaiden pelaajien ikäluokassa. Pelaajakehityksen päälinja onkin havaittavissa lähinnä maalivahtien kanssa. Antti Niemi, Tommi Nikkilä, Niko Hovinen sekä viimeisimpinä Jere Myllyniemi ja Janne Juvonen ovat yksi toisensa jälkeen saaneet erinomaista nostetta uralleen.

Kenttäpelaajien kohdalla nyt kuitenkin maksetaan tiettyä hintaa Kai Suikkasen ja Hannu Aravirran aikana vallinneesta pelaajapolitiikasta. Edelliset kaksi kautta tuottivat pudotuspeleistä ulosjäämisen sekä kunniakkaat puolivälierät Tapparaa vastaan. Varsin keskinkertaisia tuloksia joukkueilta, jotka sullottiin täyteen tasonsa jo osoittaneita kokeneita pelaajia.

Entä kuinka ansiokas nuorten kehittäjä Tomi Lämsä lopulta on? Jää arvailujen varaan, miksi Esa Lindell, Markus Hännikäinen ja Aleksi Mustonen löivät itsensä rytinällä läpi heti Jokereista lähdettyään. Teuvo Teräväinenkin sai lopullisen sysäyksensä nuorten MM-kisoista oltuaan sitä ennen umpikujassa pelinsä kanssa. Toki Jokerit-organisaation tulospaine ei koskaan ole ollut suotuisa nuorten pelaajien kasvattamiseen.

Yhtä kaikki, ei liene yltiökriittistä väittää, että Pelicansin valtit pelaajamarkkinoilla ovat tällä hetkellä melko heikot verrattuna esimerkiksi Ilveksen, HPK:n, Ässien ja SaiPan kaltaisiin, pelaajien urakehitykselle paremmin nousua tarjoaviin seuroihin.

Näistä alemman keskitason joukkueista löytyy pelottavan monta jättimäisin harppauksin kehittynyttä pelaajaa: Otso Rantakari, Miro Aaltonen, Craig Schira, Matti Järvinen, Sam Lofquist, Eero Elo ja juuri Esa Lindell tärkeimpinä mainittakoon. Kahdessa vuodessa Mestis- tai Allsvenskan-tasolta odottelemaan KHL-tarjouksia.

Onnistuisiko sama Pelicansissa? "Kannattaisiko minun siirtyä tuohon joukkueeseen?"

 

Edellinen kirjoitus >> Seurajohto sahaa Lämsän oksaa?

7Maa/15Off

Seurajohto sahaa Lämsän oksaa?

Suikkanen08032015Pelicansin keväällä 2012 hopealle luotsannut parivaljakko Kai Suikkanen ja Riku-Petteri Lehtonen seurasi torstaina Pelicans-Sport -ottelua seurajohdon aitiosta. Minkä signaalin tämä antaa ulospäin?

Ajankohta on hyvin, hyvin epäilyttävä. Selvää on, että seuran entiset ulkopaikkakuntalaiset valmentajat eivät vain ilmesty seurajohdon aitioon ohimennen, että "terve, tultiin peliä kattomaan". Väistämättäkin herää kysymys, oliko kyseessä jonkinlainen sopimusneuvottelu tai sen mahdollisuudesta keskusteleminen.

Syy voi hyvinkin olla se, että tutut valmentajat oli vain kutsuttu seuran vieraiksi viettämään iltaa Lahteen, kuten Ilkka Kaarna julkisuudessa totesi. Tässä viattomassa ajatuksessa on kuitenkin se kääntöpuoli, että huhumylly Pelicansin ensi kauden valmennuksen suhteen kävi jo valmiiksi hyvin kuumana. Jokainen tietää, että Pelicans on vaikeassa tilanteessa, ja kaiken lisäksi Kai Suikkanen olisi tietyllä tapaa yksi niistä mahdollisista ehdokkaista, mikäli Pelicans todella olisi valmennusjohtoaan vaihtamassa kesken Tomi Lämsän sopimuskauden.

Mikä oli Kaarnan ja kumppaneiden motiivi tuoda Suikkanen ja Lehtonen näyttäytymään aitoon? Joku heidät huomaa kuitenkin, samaan tapaan kuten Ryan Lasch huomattiin viime kaudella aitiossa. Ja silloin puhuttiin sopimuksesta.

Pelicansin seurajohdon pitäisi tässä tilanteessa ainakin ulospäin osoittaa tukensa Tomi Lämsälle, mutta päin vastoin se heittääkin lisää bensaa huhumyllyn liekkeihin. Kuka tämän jälkeen uskoo seurajohdon mahdollisia lausuntoja täydestä luottamuksesta?

Miksi juuri nyt? Miksi tällä tavalla? Jos olisin itse seurajohtaja, olisin siinä todennäköisesti Kaarnaan verrattuna surkea amatööri, mutta mikäli olisin aikeissa jatkaa nykyisen valmennusjohdon kanssa ensi kauteen, en toisi kilpailevaa kollegaa aitioon julkisesti näyttäytymään. Sillä tavalla aiheutetaan ainoastaan lisää turbulenssia jo valmiiksi vaikeuksissa ja sekaisin olevaan joukkueeseen. Sen seurauksena valmentaja aistii oksan taipuvan ja pelaajat aistivat, että jotain voi olla meneillään.

Onko Ilkka Kaarnan kädessä saha ja Lämsän kohtalo jo sinetöity?

 

Edellinen kirjoitus >> Näin kasataan Pelicansin joukkue 1,6 miljoonalla

6Maa/15Off

Näin kasataan Pelicansin joukkue 1,6 miljoonalla

Hankinnat04032015Jossain kohtaa luultavasti ajattelet, että Aktivisti on saanut peruuttamattoman yläraajavamman, mutta luehan toki myös perustelut.

Sanomattakin on selvää, että Pelicansin tilanne saisi näyttää huomattavasti paremmalta, eikä seuran kiristyvä taloustilanne auta asiaa. Kritiikin vastapainoksi on kuitenkin hyvä esittää omiakin ehdotuksia, joten tässäpä yksi näkemys uuden joukkueen rakentamiseen. Nyt kasataan edullinen ja Pelicansin nyky-identiteetin mukainen joukkue!

MAALIVAHDIT Onneksi joukkueen tärkein tontti, eli ykkösmaalivahdin rooli, on Janne Juvosen toimesta kunnossa. Luotan hänen valmiuteensa pelata tarvittavat 50-55 ottelua. Pelaajabudjetin kutistuessa joutunee tämä osasto leikkurin alle, eikä Pelicans voi palkata Juvosen pariksi Jere Myllyniemen tai Andy Chiodon tyyppistä vahvaa backupia. Kauteen lähtö kaksikolla Juvonen-Eskelinen on uhkapeliä, mutta riskin kostautuessa maalivahteja löytynee markkinoilta.

Juvonen
Eskelinen

PUOLUSTUS Vastaavasti Pelicansin ongelma lähtökohtaisesti on, että kenttäpelaajissa suvereenit huippuyksilöt puuttuvat. Esimerkiksi Juhani Tyrväinen ja Juha Leimu ovat laatupelaajia, mutta eivät illasta toiseen minkä tahansa joukkueen ykköskentälliseen mahtuvia tähtiä. Pelicansin ykköspakin roolin Leimu pystyy kuitenkin kunnossa ollessaan täyttämään suvereenisti.

Leimu, Jan Latvala ja Nico Manelius ovat puolustuksen varmimmat kortit. Eetu Sopanen ja pienen otannan perusteella myös Ville Väinölä vaikuttavat yllättävänkin valmiilta liigapeleihin, Juha-Pekka Pietilällä vastaavasti on viimeinen mahdollisuus todistaa oma paikkansa Pelicansissa. Puolustus huutaa yhtä hankintaa ja esimerkiksi Niko Tuhkasen jatkosopimusta.

Joonas Jalvanti on se puolustaja, jota tähän puolustukseen kaivattaisiin. Hänellä kuitenkin sopimus Örebron on voimassa, joten Liigan sisäisenä halpana hankintana nostankin esiin JYPin 188-senttisen ja 90-kiloisen Henri Auvisen, joka pelaa 22-vuotiaana jo neljättä vajaata kauttaan kovassa joukkueessa. Hän tuskin olisi saamassa suurta roolia Jyväskylässä. Auvista on kuvailtu ronskiksi puolustuspään luutijaksi. Huomionarvoista on, että Mestiksen suurista miinusmääristä huolimatta hän on pystynyt pelaamaan nolla/plusmerkkistä peliä Liigassa. Näin puolustus ei erityisesti vahvistu, mutta ei myöskään heikkene. Lisäksi säästöt parantavat mahdollisuuksia kesken kauden tehtäviin hankintoihin.

1 Leimu - E Sopanen
2 Manelius - Latvala
3 Auvinen - Pietilä
4 Tuhkanen - Väinölä

KESKUSHYÖKKÄÄJÄT Pelicansin ulkomaalaishankinnat ovat kautta linjan sutta ja sekundaa, joten nostaisin joukkueen kotimaisuusasteen tappiinsa. En myöskään ole lainkaan varma, että Pelicansin kannattaisi edes yrittää hankkia selvää ykkössentteriä tyyppiluokkaa Zach Hamill - Stephen Dixon. Tasakentällisin pelattaessa Pelicans ei saanut esimerkiksi Tyler Redenbachista mitään irti, sillä Pelicansin pelikirjassa keskikaistan sentteripeliä ei ole olemassa.

Voitaisiinko hyökkäysketjut siis rakentaa duunarimaisten keskushyökkääjien ympärille? Esimerkiksi JYPissä Eric Perrinin takana viime kausina pelanneet sentterit (Hytönen, Lahti, Asplund) eivät ole olleet varsinaisia silkkikäsiä, vaan enemmän monipuolisia työjuhtia. Yllätysvetoina nostankin keskusteluun juuri Ilveksessä uransa nosteeseen saaneen Turo Asplundin ja Tapparassa isompien tähtien varjossa hyvin pelaavan Jarkko Malisen.

Malisen/Asplundin ja Henri Heinon hankintojen myötä Pelicansilla olisi monipuoliset keskushyökkääjät, joista on tilanteesta riippumatta joukkueelle jotain hyötyä vähintäänkin likaisen työn tekijöinä. Hurjalta näyttävä lähtökohta antaisi samalla optimaaliset työkalut Pelicansin raastavan pelitavan toteuttamiseen. Pitkässä juoksussa Pelicansin pelaaminen voi hyvinkin olla tehokkaampaa heidän toimestaan, kuin jos joukkueeseen hankittaisiin uusi taiteileva ja mutkia oikova "Redenbach". Luultavasti Lahdessa jatkavan Teddy Da Costan parempi tontti on laidassa, mutta tarvittaessa hänestä ja Tyrväisestä saadaan vaihtoehtoja keskellekin.

1 Malinen/Asplund
2 Heino
3 Björninen
4 Pöyhönen/Lahtela
(Tyrväinen)
(Da Costa)
(Roine)

LAITAHYÖKKÄÄJÄT Edellä mainituista syistä johtuen laitahyökkääjiltä vaaditaan Pelicansissa keskimääräistä enemmän, jopa ylivoiman pyörittämistä. Pelicansiin on huhuttu erityisesti Jesse Saarista ja Antti Erkinjunttia, todennäköisesti jompi kumpi varma 30 pisteen mies on heistä napattava. Valinta kohdistuu Erkinjunttiin, sillä Saarisen hintalappu ja häneen kohdistuvat odotukset ovat huippukauden jäljiltä ylikovat odotusarvoon nähden.

Päävammat ovat aina arvaamattomia, mikä asettaa kysymysmerkkejä Vili Sopasen ylle, mutta franchise-pelaajana hänelle on paikka avoinna kunnossa ollessaan. Mikäli Sopanen putoaisi pois laskuista, voisi oikean laidan hankintalistalla mahdollisuuksien rajoissa olla esimerkiksi joku kolmikosta Pekka Jormakka, Juuso Ikonen tai Chad Rau.

Sopanen, Da Costa ja Anrei Hakulinen muodostaisivat varsinaiset hyökkäyspelin aivot omissa ketjuissaan, sekä ottaisivat osaltaan vastuuta ylivoimien ratkaisuista. Kolmessa kärkiketjussa heidän laituripareinaan pelaisivat Tyrväinen, Erkinjuntti ja Antti Jaatinen.

Nelosketju muodostettaisiin perinteisellä kaavalla viisikosta Marko Pöyhönen, Janne Ritamäki, Jesse Rohtla, Taavi Vartiainen, Mikko Lahtela. Hyökkäyksen mustia hevosia olisivat mahdollisesti Pohjois-Amerikasta palaava Sebastian Repo sekä Miska Siikonen. Vastaavasti täysin kuvasta kadonneelle Joonas Alanteelle ja heiveröiselle Miika Roineelle ennustan vaikeita aikoja.

1 Tyrväinen - V Sopanen
2 Erkinjuntti - Da Costa
3 Hakulinen -  Jaatinen
4 Ritamäki - Rohtla
Alanne, Siikonen, Repo, Vartiainen, Roine

 

JOUKKUEEN KOKONAISHINTA noin 1,6 miljoonaa euroa. Kassaan jää huomattava määrä rahaa puolustajan tai hyökkääjän hankintaan kesken kauden tilanteesta rippuen, tarvittaessa myös maalivahtiosaston vahvistamiseen. Yhtenäisellä kotimaisella joukkueella ja raastavaan pelityyliin paremmin sopivilla pelaajilla pistetilikin luultavasti karttuisi paremmin kuin ulkomaalaisiin ihmemiehiin riskeeraamalla.

 

Edellinen kirjoitus >> Hankkiiko Pelicans järjestelmällisesti vääräntyyppisiä pelaajia?

4Maa/15Off

Härskiä kusetusta Turussa

TPSPEL04032015Tänään piti luoda katsaus Pelicansin ensi kauden joukkueeseen, mutta se saa nyt odottaa, koska kaikkia hävyyttömyyksiä ei voi katsoa sormien läpi.

Turun Palloseura ja Lahden Pelicans kusettivat eilen yksissä tuumin sekä turkulaista että lahtelaista kiekkoyhteisöä. Haastatteluissa valmentajat ja pelaajat - jopa "asiantuntevat" kommentaattorit - sullovat kevään mittaan kansan silmät ja korvat täyteen paskaa, että nyt pelattaisiin muka ensi kauden pelipaikoista.

Todellisuus on jotain ihan muuta.

Todellisuus on se, että eilen Turkuhallin jäällä suurin piirtein TPS:n Mikko Rantasta ja Pelicansin Janne Juvosta kiinnosti esiintyä jäällä ryhdikkään ja ylpeän ammattilaisen tavoin. Kaikki muut vetelivät suurin piirtein sinne päin ottelussa, jonka vauhti vastasi Suomi-Sarjan keskiverto-ottelua. Ja kiekkoväki vieläpä enimmäkseen uskoo tätä puutaheinää näennäisestä taistelemisesta.

Suurinta osaa jäällä olleista pelaajista ei kiinnostanut pätkän vertaa, että heidän "ammattimaista" työtään seuraavat ja sen eteen omaa panoksensa antavat tuhannet yleisön, yhteistyökumppanien ja median edustajat. Unohtamatta liiga- ja junioriseuroissa oikeasti aivan helvetin kovaa duunia ja ympäripyöreitä päiviä puurtavia seuratyöntekijöitä.

Pelaajia ei kiinnosta, koska ja juuri siksi Turun Palloseura ja Lahden Pelicans ovat tällä hetkellä kaukalossa SM-liigan suurimpia vitsejä. Ja kukapa ei naurunalaisenakaan mukavoituisi tilanteeseen, jossa pelipaikka löytyy joka tapauksessa jostakin, palkka kilahtaa tilille ja sarjasijoituksella ei ole mitään väliä.

Vähintä mitä näiden vitsien ympärillä oleva kiekkoyhteisö voi tehdä, on välittää lajista sen verran, että tälle paskanjauhannalle ja silmään kusemiselle laitetaan PISTE.

Esimerkiksi Marko Jantusesta voi olla montaa mieltä, mutta sattumalta juuri eilen hänellä oli kanttia puhua julkisesti esimerkiksi uransa kokemuksistaan ja huumetaustastaan. Pelicans seurana pyysi Marko Jantusen puhumaan asioista suoraan! Kuka nyky-pelikaaneista tulee median eteen ja sanoo suoraan, että joukkue on asenteeltaan läpimätä ja että hävettää, millaista peliä yleisölle esitetään?

Toivon rippeet lepäävät kenties näissä lahtelaiskasvateissa, Juhani Tyrväisissä, Marko Pöyhösissä ja Hannes Björnisissä. Vain he voivat omalla toiminnallaan luoda Pelicansiin todellisen turkoosin sydämen, jos kanttia ja asennetta vain löytyy. Välttämättä nyt ei apuun saada Jarnaa tai Nupea.

Pelaajistosta tämän voiman on muutenkin lähdettävä ainakin niin kauan kuin Tomi Lämsä ja Mikko Saarinen vastaavat Pelicansin valmennuksesta.

 

PS. Illan tiivisti osaltaan yhden entisen Kiekkoreipas-juniorin tekstiviesti Turkuhallin lehtereiltä:

Höntsää. Ihmettelen, miten molemmat joukkueet kehtaa pelata ringetteä (="kuhan pelaillaan pois").

 

Edellinen kirjoitus >> Hankkiiko Pelicans järjestelmällisesti vääräntyyppisiä pelaajia?

2Maa/15Off

Hankkiiko Pelicans järjestelmällisesti vääräntyyppisiä pelaajia?

Voimakuvaaja03032015Pelicans luo identiteettiään. Pelicans kärsii loukkaantumisista. Pelicans tekee paikkohankintoja. Pelicans valmistautuu ensi kauteen. Näin tiivistyy kuluva jääkiekkokausi, mutta hahmotammeko ollenkaan kokonaiskuvaa?

Tavoite identiteetin luomisesta on kunnianhimoinen, sillä sitä ei luoda hetkessä, vaan vuosien aikajänteellä. Se kantaa mukanaan myös menneisyyden perimää. Pelicansin pelillinen ilme on talven mittaan osoittanut, että Pelicans aikoo luoda nahkansa luisteluvoimaiseksi, suoraviivaiseksi ja kamppailevaksi joukkueeksi.

Itse en pidä tiettyjä pelillisiä elementtejä Pelicansin DNA:n - jonkinlaisen 19 vuoden aikana kerääntyneen perimän - mukaisena tyylinä, mutta mikäli tavoite viedään johdonmukaisesti ja oikeista palasista koottuna maaliin, on kaikki tietenkin urheilussa mahdollista.

Yksilötasolla Pelicans ei pääse esimerkiksi Teddy Da Costan, Antti Jaatisen ja Miika Roineen hankintojen myötä nimillä mässäilemään, mutta heidän panokseensa joukkue ei enää nouse eikä kaadu. Kolmikko tuo myös tilanteeseen nähden mukavasti erikoisosaamista ja lisäarvoa joukkueeseen, kenties jatkosopimusten arvoisesti.

Mutta kun katsotaan yli eilisen ja huomisen kohti tulevaisuutta – kuten ammattilaisjoukkueen toiminnassa on pakko katsoa – olisi joukkueen rakentamisessa tiedettävä millaisia pelaajia Pelicans tarvitsee Tomi Lämsän pelitapaa toteuttamaan. Riippumatta siitä, ovatko he tähtipelaajia vai rivimiehiä.

Olemmeko huhumyllyn keskellä kertaakaan pysähtyneet tätä asiaa pohtimaan?

Tähän teemaan on pureuduttu oheisessa grafiikassa, joka kuvaa pelaajien ominaisuuksia kahdella mittarilla: luistelu- ja kamppailuvoimalla. Lämsän aikana hankitut pelaajat on merkitty mustalla, valmiiksi organisaatiossa olleet pelaajat ja junioripelaajat valkoisella. Parhaimmistoon, eli grafiikan oikeaan yläkulmaan, näillä osa-alueilla pääsevät luottopelaajat Juhani Tyrväinen ja Marko Pöyhönen, lisäksi Janne Ritamäki ja jo joukkueesta poistunut Michal Repik.

Paljon puhuva listaus kuitenkin osoittaa, että heidän lisäkseen Pelicansin pelaajamateriaali tarjoaa hyvin rajallisesti kykyjä vaativan pelitavan toteuttamiseen. Hieman kärjistäen trendi näyttää siltä, että luisteluvoimaisten vääntäjien sijaan Pelicans on päin vastoin hankkinut taitavia nysvääjiä. Varsin monella pelaajalla on pahoja puutteita joko luistelussa tai kamppailuvoimassa. Uusista pelaajista vain Repik edusti kaivattua pelaajatyyppiä.

Käsien taidossa ei ole mitään vikaa, eikä Pelicansin ehkä ole tarkoitus painia jatkuvasti kulmissa, mutta mikäli joukkueen pelityyli ajaa pelaajat jatkuvasti hätäisiin rännikiekkoihin ja laitavääntöihin, niin ehkä pelaajamateriaalinkin pitäisi soveltua tähän raastamiseen nähtyä paremmin.

Eivätkä kaikki tietenkään joukkuepalloilussa voi olla samasta muotista, mutta nyt liikutaan identiteetin ytimessä. Otetaan muutama esimerkki: vahvan identiteetin seuroista esimerkiksi SaiPa ei hankkisi jyrämäistä laitahyökkääjää, JYP ei hankkisi diivamaista taitosentteriä, eikä KalPa avauspelaamiseen kykenemätöntä puolustajaa. Näin siksi, että SaiPan laitahyökkääjät tarvitsevat jalkoja, JYPin keskushyökkääjät sopivasti suoraviivaisuutta ja KalPan puolustajat huippuunsa vietyä kiekonhallintaa.

Vaikka Lahdessa onkin kova halu luoda identiteettiä, ei vastaavaa punaista lankaa ole vielä löydetty pelaajahankintoihin. Edes keskitason menestyjäksi nouseminen vaatisi Pelicansilta kuitenkin, toden totta, juuri identiteettiä. Siihen muottiin sopivien pelaajien kriteerit olisi keksittävä pian.

Kultainen sääntöhän joukkueen rakentamisessa on, että siihen on hankittava sopivimmat pelaajat, ei parhaita.

 

Edellinen kirjoitus >> Nupe ei ollutkaan lahtelaisen kiekkokeskustelun ainoa toivo