26Hel/15Off

Nupe ei ollutkaan lahtelaisen kiekkokeskustelun ainoa toivo

 

nupe26022015

Kiekkoaktivistin mielen on viime päivinä vallannut huojennus. Lahtelainen jääkiekko elää!

Mielen keventyminen johtuu varmasti osaltaan siitä, että Pelicansin kausi on päättymässä. Tätä kirjoittaessani jäljellä on vielä/enää seitsemän ottelua ja pudotuspelipaikan saavuttaminen vaatisi seitsemän voittoa. Koska sitä voittoputkea tämä Pelicansin joukkue ei tule saavuttamaan, on kausi 2014-2015 viimeisiä sivuja vaille valmis. Sesonki liittyy Pelicansin liigahistoriassa niiden kuuden-seitsemän kauden joukkoon, joihin noustiin väärällä jalalla ja jotka eivät vain kerta kaikkiaan lähteneet toimimaan.

Mutta on toinenkin syy.

Pitkään näytti siltä, että etenkin yleisömäärien vaisuudesta mieleen jäävä kausi vaipuu täydelliseen apatiaan myös hallin ulkopuolella, yleisessä ilmapiirissä. Kunnes ilmestyi PelicansTV ja niin sanottu Liipolan parlamentti, jossa Antero Mertaranta ja Pasi Nurminen ainakin yrittivät kaivaa tunkiosta esiin syitä ja seurauksia. Antsa ja Nupe välittivät ja pistivät kroppaa likoon, hyvä että edes joku.

Toisaalta hommassa oli se sivumaku, että Nupe Nurminen on yhtä kuin lahtelainen jääkiekkokeskustelu - aina silloin, kun mies viihtyy kotikaupungissaan. Eli toisin sanoen keskustelu päättyy siinä kohtaa, kun muut maat taas kutsuvat jääkiekkoammattilaista. Sen jälkeen puhutaan vain vähän niitä näitä, kuten Antsakin toisaalla totesi.

Vaan eipäs se siihen jäänytkään, kun maanantaina Radio Voiman Sportissa ääneen päästettiin joukko yleisön edustajia. Silloinkaan ei tyydytty tiistaina aiheenani olleisiin tylsimpiin kiekkokliseisiin, vaan sanottiin suoraan mikä toiminnassa on perseellään ja mikä kunnossa. Hatunnosto erityisesti äänessä olleille Oskari Laineelle ja Toni Villgrenille, jotka kiteyttivät osuvasti ainakin joidenkin katsojien tuntoja. Mielestäni juuri sen kansanosan, joka jääkiekkoa ymmärtää ja siitä eniten välittää saapumalla hallille rakkaudesta lajiin.

Se väki alkaa olla riittävän valistunutta ymmärtämään, että joukkuelajin ollessa kyseessä ei voida tuijottaa vain yksilöihin ja yksittäisiin sattumiin, kuten loukkaantumisiin tai onnekkaisiin kiekon pomppuihin. Niiden ohella on myös perehdyttävä erilaisiin prosesseihin, jotka tuottavat joukkueeseen ja seuraan joko hyvää tai huonoa, hyötyä tai haittaa.

Jos joukkue näyttää sekavalta, niin asioita on tehty väärin, vaikka tulikuuma maalivahti torjuisikin yhdestä ottelusta voiton. Ja niin edelleen. Voiton ja tappion väliltä on osattava katsoa myös niiden väliin harmaalle alueelle. Itse asiassa radiokaksikko katsoi sinne jopa tarkemmin kuin Nupe ja Antsa omassa "paukutuksessaan".

Tätä Lahti - "kiekkokaupunki" - tarvitsee. Eihän tällaisten ulostulojen pitäisi olla vain kriisikauden poikkeustilanne, vaan jopa viikoittainen tai kuukausittainen katsaus! Puhetta, puhetta, puhetta! Sitä tarvitaan paitsi kentällä myös lisää yleiseen ilmapiiriin. Siihen PelicansTV on upea luomus ja liigaseurojen mittapuulla Pelicansin jalokivi, mutta lisääkin mahtuu aivan toisista näkövinkkeleistä.

Itse asiassa minusta tuntuu, että tällaisen asiakeskustelun lisääntyminen on välttämätöntä menestymisen kulttuurin syntymiselle. Perehtymättä pintaa syvemmälle kun on turhaa haaveilla urheilun suurimpien haasteiden ylittämisestä, kilpakumppanien päihittämisestä saati identiteetin luomisesta.

Mikä se on se Pelicansin identiteetti? Sen määrittäminen kuuluu meille kaikille: Lämsälle, Kaarnalle, Saariselle, Aktivistille, Villgrenille ja Laineelle.

 

HAASTATTELU: Radio Voiman podcast: Pelicans-kannattajat: Peli-identiteetistä ei ole tietoakaan

 

Edellinen kirjoitus >> Rightin pelote ja muut jääkiekon puutaheinää-jorinat

24Hel/15Off

Rightin pelote ja muut jääkiekon puutaheinää-jorinat

Monien muidenkin elämänalojen tapaan myös jääkiekon perimätietoon on pesiytynyt uskomuksia vailla varsinaista totuuspohjaa. Tässä parhaita paloja lätkämyyteistä - näin tunnistat paskanjauhannan.myytit24022015

1) NHL-leirityksiltä vapautuvat pelaajat

Kevään ja kesän huhumarkkinoiden vakiolause. Niiden joukkueiden kohdalla, joilla pelaajalista on pahimmin vaiheessa, aletaan kesän mittaan puhua loppusyksyllä NHL-leireiltä vapautuvista laatuvahvistuksista. Todellisuudessa näitä NHL:ään yrittäneitä ja leireiltä tippuneita pelaajia rantautuu Suomeen suurin piirtein ei koskaan. Uskomuksen varjolla on kuitenkin helppoa ummistaa silmät siltä, että todennäköisemmin vahvistukset tulevat Norjan tai Tanskan liigoista.

2) "Päätettiin kopissa jätkien kanssa"

Nämä toisella erätauolla tehdyt päätökset kerrotaan julki silloin, kun on noustu parin maalin takaa tasoihin ja esimerkiksi jatkoajalla ohi. "Päätettiin kopissa jätkien kanssa, että nyt käännetään tämä peli". Paljastus saa katsojan uskomaan, että kopissa on vähintäänkin huudatettu Eye of the tigeria, paiskottu juomapulloja ja nostatettu joukkueeseen raimosummasmainen luontoäidin raivo. Kuinkahan monta kertaa on päätetty, mutta päin vastoin kahden maalin takaa-ajo onkin kääntynyt kolmen-neljän maalin rökäletappioksi?

3) Rightin pelote

Jokainen joukkue tarvitsee puolustukseensa tai vähintäänkin ylivoimaansa rightin pelotteen, jotta päästään lämäämään suoraan syötöstä. Ja nimenomaan lämäämään rightin puolelta, sillä kiekkoa varmasti maalille toimittavat rannelaukojat eivät kiinnosta ketään. Kokonaan toissijaista on, kuinka paljon tälle tarkasti merkatulle pommittajalle saadaan edes vetopaikkoja rakennettua ja millä prosentilla tämä osuu maalia kohti. Pelicansissa Patrick Yetman teki kerran lämärillä suoraan syötöstä maalin, ja heti perään Juhamatti Aaltonen neljä vuotta myöhemmin.

4) "Tätä varten on kesä treenattu"

Lause kaivetaan esiin keväällä tosipelien lähestyessä ja niiden aikana. Äkkiseltään voisi luulla, että "tätä" varten on pelattu 60 ottelun runkosarja voittoineen ja tappioineen, ja hoidettu se runkosarja paremmin kuin muutamat muut joukkueet. Suomalaiselle urheilijalle tärkein matka menestyksen määränpäähän on kuitenkin penkkituloksen ja Cooperin testin parantaminen, ei itse pelin taidokas pelaaminen.

5) "Ainakin nuoret saavat nyt peliaikaa"

Kyseinen lausahdus on hyödyllinen siinä kohtaa, kun parhaat pelaajat on jo myyty ja kausi luovutettu. Omat innokkaat nuoret pelaajat saavat peliaikaa ihan jopa yli 10 minuutin verran, hurraa! Tulevaisuus on meidän! Joku voisi huomauttaa, että terveessä organisaatiossa nuorille kehittyville pelaajille annetaan peliaikaa aina tilanteesta riippumatta, ellei tarkoituksena ole voittaa heti liigamestaruus hinnalla millä hyvänsä.

6) Makuupaikkoja maalin edessä

Puolustuksen "isännät" eivät ole aivan sukupuuttoon kuollut laji, mutta vanhan hyvän ajan halonhakkaajat ovat. Todellisen tilannekovuuden määritelmä on muuttunut siitä, kun puolustajalle vielä riitti pelkkä poikittaisen hakkaaminen selkään ja kirvesiskut käsille. Todennäköisimmin tällainen "puutavaran antaja" on joukkueelleen vain rasite tarpeettomilla jäähyillään, mutta esimerkiksi Isomäen tai Rinkelinmäen seisomakatsomoon sekin show luonnollisesti uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.

7) "Sama se kuka ne maalit tekee"

Näin sanovat pelaajat, joiden tilipussi ja peliaika riippuvat tehopisteiden määrästä. Jostain syystä kuivalla kaudellakin selässä roikkuu helvetinmoinen apina, vaikka "on aivan sama kuka ne maalit tekee". Ja sitten heti pelin jälkeen puhelimesta tai viimeistään kotona koneelta tarkistetaan, että tulihan se tehopistemerkintä nyt varmasti minulle, ja pääsinkö jo pistepörssissä teksti-tv:n sivun 241 listaan.

8) "Pitää pelata nopeammin ylöspäin"

Keskivertoisen jääkiekonseuraajan lääke kaikkiin pelillisiin ongelmiin. Jos maalintekopaikoille ei päästä, puolustus vuotaa tai maalivahti ei saa mikroautonrengastakaan kiinni, pitää vain pelata kiekkoa nopeammin ylöspäin. Ketään ei kiinnosta, hyökätäänkö umpikujaan yhdellä neljää vastaan, kunhan kiekko saadaan nopeasti teoreettisen lähelle vastustajan maalia. Sitten vaan trafiikkia luukulle ja kiekkoa sinne, niin ne maalit tehrään. Miksiköhän kaikki joukkueet eivät tee vain näin?

9) Torjuntamäärä = pelin hallinta

Tämän emävaleen käyttöön turvautuvat välillä päävalmentajatkin. Vastustajan maalivahdin torjuessa enemmän on hallittu peliä suvereenisti, oman maalivahdin torjuessa enemmän on kuitenkin voitettu ne "todelliset maalintekopaikat". Kukaan harvemmin kyseenalaista tai esittää faktaa siitä, kumpi ne maalintekopaikat todellisuudessa voitti ja kuinka paljon esimerkiksi ylivoimat vaikuttivat laukausmääriin. No, onhan maaleja tehty jopa keskialueen laukauksilla, Pelicansissakin ainakin Santeri Heiskanen ja Jonas Junland.

10) Joku muu, mikä?

Lämää oma puutaheinää-myyttisi alla olevaan kommenttikenttään!

 

Edellinen kirjoitus >> Teddy Da Costa – kupla vai ratkaisu sentteripulaan?

16Hel/15Off

Teddy Da Costa – kupla vai ratkaisu sentteripulaan?

DaCosta16022015Jos jotain positiivista haetaan, ovat Pelicansin kesken kauden tekemät hankinnat onnistuneet mainiosti. Pakkipari Antti Jaatinen - Mikko Niemelä heilutti hetken aikaa tahtipuikkoa peräpäässä, kun taas hyökkäyksessä Antti Jaatinen on tehnyt 9 ottelussa tehot 4+2 ja Teddy Da Costa 7 pelissä 3+2.

Kotiseuroissaan pieneen rooliin jääneiden ylijäämäpelaajien turhautuminen on purkautunut energiana Pelicansin hyväksi.

Da Costa on osoittanut olevansa jopa liigatasolla varsin taitava ja älykäs pelinrakentaja, joka osaa myös viimeistellä erinomaisesti. Liikkeissään verkkainen ja fyysisessä väännössä heiveröinen kyllä, mutta pääkopaltaan sen tarvittavan puoli sekuntia edellä useimpia vastustajia. Lisäksi huomionarvoista on se, että kaikki tehopisteet ovat syntyneet tasakentällisin ja ainoastaan 15:00 minuutin keskimääräisellä peliajalla. Erinomainen sisääntulo koko uransa heikommissa sarjoissa pelanneelta keskushyökkääjältä.

Nähdyillä otteilla voisi äkkiseltään olla itsestäänselvyys, että mies pyritään kiinnittämään ensi kaudeksikin kakkos-kolmossentterin tontille. Hinta-laatusuhde lienee erinomainen, ellei uransa parhaita ikävuosia (28) pelaava ranskalainen lähde nyhtämään ylihintaa.

Samalla täytyy muistaa, että Da Costa pääsee nyt hääräilemään varsin paineettomassa tilassa, jossa hänellä on ainoastaan voitettavaa. Onnistuminen todellisten tulospaineiden alla nähdään vasta tositilanteessa, siinä kohtaa alkuhuuman luomat kuplat usein puhkeavat. Realismia on myös se, että huomenna 29 vuotta täyttävä pelaaja ei tuosta juurikaan enää kehity. Potentiaalin ylärajoilla mennään, mutta jos Da Costa pystyy ulosmittaamaan kykynsä nähdyllä tavalla, voi se tuoda paljon lisäarvoa Pelicansin hyökkäyspelaamiseen ja ylivoimaan pidemmälläkin tähtäimellä.

Tässä kohtaa kiinnittäisin kuitenkin huomion Da Costan pelaajakortissa esiintyvään kirjainsarjaan "C/RW". Yksi asia, jossa Pelicans on jäänyt vastustajiaan jälkeen, on keskushyökkääjien luisteluvoima. Itse asiassa hetkittäin se on esimerkiksi nelikon Redenbach-Da Costa-Björninen-Saarenheimo kohdalla ollut lähes surkeaa luokkaa. Tomi Lämsän luomaa peli-identiteettiä varten Pelicansin on saatava tälle osastolle huomattavasti enemmän puhdasta jalkanopeutta, jotta viisikoiden tasapaino säilyy ja joukkue pystyy toteuttamaan vaativaa pelitapaansa.

Nykyjääkiekossa alkaa nimittäin olla niin, että entisten laitahyökkääjien sijaan se onkin keskushyökkääjä, jolta luisteluvoimaa on löydyttävä kaikkein eniten. Pelin evoluutiossa laitahyökkääjien rooli on pysynyt suhteellisen vakiona, mutta keskushyökkääjän on ehdittävä ajoissa entistä useampaan paikkaan sekä pelinrakentamisessa kiekollisena että puolustuspelissä kiekottomana, lisäksi voitettava entistä enemmän kaksinkamppailuja. Tästä mainioita esimerkkejä Liigassa ovat mm. David McIntyre, Mika Niemi ja Joonas Kemppainen.

Teddy Da Costa kannattanee siis pitää Pelicansissa, mutta itse siirtäisin hänet lähtökohtaisesti laitahyökkääjäksi ainakin tasakentällisin pelattaessa.

 

Edellinen kirjoitus >> Haastatellaan joskus tuomareitakin

13Hel/15Off

Haastatellaan joskus tuomareitakin

Tuomarit11022015

Lassi Heikkinen, Jouni Saukkonen, Jari Suorsa.

Muiden muassa nämä herrat ovat esiintyneet viime viikkoina erotuomareina Pelicansin kotiotteluissa. Sanotaan, että tuomaristo on suoriutunut ottelusta hyvin silloin, kun heihin ei ole kiinnitetty huomiota. Näin se toden totta kotimaisessa jääkiekossa on, sillä useimmat meistä eivät tiedä Heikkisestä, Saukkosesta ja Suorsasta nimiä enempää.

Median eteen rahaataan tänä päivänä jos jonkinlaista pelaajaa, valmentajaa ja asiantuntijaa. Ansiokkaiden henkilökuvien ansiosta tunnemme jopa joukkueiden huoltajat. Tuomarit puolestaan ovat se taho, jonka oma ääni jää aina kuulumatta.

Lukemattomia ovat ne ottelut, joissa tuomaristo hoitaa tehtävänsä vallan mainiosti, mutta yhdessä silmänräpäyksessä tehty kiistanalainen ratkaisu leimaa tuomarin koko kansan silmissä. Viimeisen julkisen tuomion julistaa yleensä toisen joukkueen päävalmentaja ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Kritiikki kuuluu tietenkin asiaan, mutta ei kai julkisen keskustelun kuulu rajoittua vain ottelun jälkeisiin adrenaliinihöyryihin?

Suomalaisessa palloilussa tuomarit ovat kasvottomia objekteja, jotka saapuvat pukuhuoneesta kentälle odottamaan omaa tuomiotaan buuausten saattelemana. Ottelun päätyttyä heidän tehtävänään on luikkia vähin äänin takavasemmalle ja haihtua paikalta. Missään vaiheessa kukaan ei julkisesti kysy heidän mielipidettään kuohuttaneista tilanteista, kokevatko olleensa oikeassa vai myöntävätkö virheensä.

Olisiko siis aika kysyä tuomareiltakin jotain ja tuoda heidät esille niinä erehtyväisinä ihmisinä joita he ovat?

Jääkiekossa Seppo Mäkelä ja nykyisistä Jari Levonen ovat nousseet tunnetuimmiksi erotuomareiksi ja pokanneet parhaan tuomarin palkintoja toisensa perään. Samalla tilanne on kuitenkin muiden tuomareiden kannalta vääristynyt ja huonontui edelleen, kun paitojen selästä poistettiin nimet ja korvattiin numeroilla. Tämä kasvottomuus on omiaan lisäämään epäluuloisuutta, joka puolestaan syö tehokkaasti arvostusta.

Kun henkilöä ei tunneta, on helppo olettaa, että tuomari on osaamaton idiootti ja aivan varmasti juuri meidän joukkuetta vastaan.

Kuitenkin jääkiekkoliigan kurinpito on ottanut oman askeleensa parrasvaloihin. Se, että kurinpitäjä Sampo Liusjärvi perustelee Liigan nettisivujen videoissa päätöksiä omilla kasvoillaan ja omalla äänellään, on välitön merkki siitä, että tätä työtä tekee omistautunut henkilö, joka on valmis seisomaan asiansa takana omalla nimellään ja kasvoillaan.

Eikö jokin etäisesti vastaava järjestely voisi toimia erotuomareillakin? Ratkaisuja voitaisiin perata ottelun jälkeen tai seuraavana päivänä pölyn jo laannuttua – tuoden tietenkin esiin myös niitä tilanteita, joissa tuomari on suoriutunut erityisen hyvin. Tuomarit voisivat kirjoittaa blogia tai videoblogia, jossa he perustelisivat ratkaisujaan ja muistuttaisivat sääntökirjan pykälistä jääkiekkoväelle. He voisivat itse kertoa tuomarin sielunmaisemasta, mitkä tilanteet ovat erityisen hankalia tuomita ja kuinka tiettyjä asioita oppii vasta kokemuksen kautta.

Oma lukunsa on pelin aikainen toiminta. Pohjois-Amerikassa erotuomareilla on mikrofonit, joiden avulla he voivat kuuluttaa päätöksensä koko hallille. ”Kenttäpelaaja häiritsi maalivahtia sivusta tönäisemällä, joten maali hylätään.” Takuuvarmasti Suomessakin tällä käytännöllä yleisön soraäänet vähenisivät ja arvostus lisääntyisi. Rautalankatason ratkaisuna tähän kuuluttamiseen voitaisiin hyödyntää toimitsijapöydällä olevaa ottelukuuluttajan mikrofonia.

Tuomaritoiminnan ympärillä on puhuttu paljon ammattimaistumisesta ja resursseista. Luulenpa, että vähintään yhtä tärkeää olisi tuoda esille se, että seepra-paidankin alla on ihminen. Laji-ihminen, joka kehittää itseään ja valmistautuu otteluun, nauttii onnistumisistaan ja tuskailee virheitään, sekä ajaa pelin jälkeen yön pimeydessä 300 kilometriä takaisin perheensä luo.

Sekin rooli ansaitsisi välillä kunniaa, mutta arvostusta on vaikeaa antaa kasvottomalle ja tuntemattomalle miehelle.

 

PS. Jatkoajan Lauri Lehtinen kirjoitti aiheeseen liittyen osuvasti keskiviikkona: "Otteluvalvoja hiljensi räyhäävän Tuokkolan". Otteluvalvojistakin on viime vuosina muodustunut kotimaisessa jääkiekossa naurunalainen ammattikunta, mutta heti kun saamme esille edes pienen palasen kulissien takaista toimintaa, lähtee matto alta adrenaliinihöyryissä huutavalta valmentajalta.

 

Edellinen kirjoitus >> Miksi Pelicansin pudotuspelimahdollisuuksista yhä lässytetään?

Filed under: Liiga, Media No Comments
12Hel/15Off

Miksi Pelicansin pudotuspelimahdollisuuksista yhä lässytetään?

Sarjataulukko12022015

Lahtelainen jääkiekko voi huonosti, mikäli meillä ei ole muita puheenaiheita kuin loukkaantumiset ja olemattomista pudotuspelimahdollisuuksista puhuminen.

Pudotuspelit sitä ja HPK viime keväänä tätä. Jauhantaa tämän läjän ympärillä on viime aikoina riittänyt ihmeen paljon. Kyllä, TPS nousi mestaruuteen 2010, Ässät nousi mestaruuteen 2013 ja HPK nousi pudotuspeleihin 2014. Näitä sattumia on osunut keskimääräistä useammin, mutta mitä tekemistä niillä on Pelicansin tämän kevään kanssa? Aivan, ei mitään. Yhtä vähän tilanteeseen liittyy hopekausi 2012, joka oli sekin valitettavasti vain yksittäinen suonenveto.

Mitä tämä itsepetos ja matemaattisten teorioiden pyörittely auttaa tässä vaiheessa? Vaikuttaa siltä, että koska loukkaantumisista on puhuttu jo useampi kuukausi, on tarve hakea vaihtelua toisesta jonnin joutavasta aiheesta.

Ainoa matematiikka, joka antaa relevanttia tietoa on se, että Pelicans voi päästä pudotuspeleihin vain voittamalla jäljellä olevista 13 ottelusta noin kymmenen. Niistä vähintään kuusi on tultava varsinaisella peliajalla ja loput jatkoajan tai voittolaukausten kautta. Sitä määrää se ei kuitenkaan tule voittamaan, sillä pelkästään TOP6-tason joukkueita vastaan pelataan seitsemän kertaa, ja niillä joukkueilla on vielä täysi hönkä päällä kotietuun ja suoran pudotuspelipaikan varmistamiseen.

Vastassa on mm. nelikko Kärpät, HIFK, JYP ja Blues, joita vastaan Pelicansin rekordi tältä kaudelta on musertava 1-0-3-9, eli kuusi pistettä 13 ottelusta.

Asiassa näkyy myös pudotuspelitoiveiden sokea piste. Kun olemme tilanteessa: Ilves 68, HPK 65, Pelicans 56, ei Pelicans jahtaa pelkästään Ilvestä, vaan sekä Ilvestä että HPK:ta. Herkästi seurataan pelkkää pudotuspeliviivaa, mutta usein näitä päihitettäviä vastustajia on isompi rypäs, jopa kolme-neljä joukkuetta sen yhden kohteen sijaan. Jos kumpi tahansa Ilves tai HPK pelaa edes piste per ottelu -tahtia, on Pelicans laulukuorossa, vaikkakin tulevat vierasottelut kumpaakin vastaan voivat nousta vielä todellisiksi elämän ja kuoleman otteluiksi.

Miksi siis tuhlaamme aikaa tämän häviävän pienen mahdollisuuden vatvomiseen?

On totta, että olen itsekin peräänkuuluttanut merkityksellisiä otteluita, ja että on urheiluetiikan vastaista olla keskittymättä ensisijaisesti voittamiseen niin kauan kuin mahdollisuuksia on. Yhtä tuhoisaa voi kuitenkin olla pysähtymättä ja arvioimatta tilannetta realistisesti. Jos joukkue on kahden erän jälkeen tappiolla 5-0 ja seuraavana päivänä on vierasottelu kaukana, niin kuka siinä tilanteessa käskee tuhlaamaan loputkin energiat ja heikentämään tuleviakin mahdollisuuksia? Onko hyödyllisempää sen epätoivoisen "HPK-ihmeen" jahtaaminen, vai jo ensi kauden johdonmukainen rakentaminen?

Tässä kohtaa pitäisi jo keskittyä siihen, että ensi kauden vastuupelaajat Janne Juvosen ja Hannes Björnisen johdolla saavat kokemusta heille kaavaillusta roolista, päästään näkemään tehtyjen uusien pelaajahankintojen sopivuus ja arvioimaan minkälaisia täsmähankintoja joukkueeseen tarvitaan. Sekä tietenkin muovaamaan joukkueen pelaamista parempaan suuntaan.

Meneillään olevalla paskanjauhannalla huomio luisuu kolmannen erän turhaan rypistykseen, mutta se on Lahti-kiekossa usein ainoa mitä voidaan.

 

Edellinen kirjoitus >> Pimeä uhkasi katsojien henkeä Isku Areenalla

11Hel/15Off

Pimeä uhkasi katsojien henkeä Isku Areenalla

Vaara11022015Tämä oli näky noin 5-10 minuuttia ennen eilisen HPK-ottelun alkua. Ihmisiä ei päästetty pimennettyyn halliin ja katsomoihin, koska edellisessä kotiottelussa joku henkilö oli kompastellut katsomon rappusissa hallin ollessa pimennettynä.

Suomalainen yhteiskunta on siitä upea luomus, että täällä presidentti voi liikkua kansan parissa, lentokoneet eivät jatkuvasti putoile tonttiin ja korruptiokin on ainakin virallisesti lähes olematonta.

Harmonian ja kontrolloimisen kääntöpuolena ovat sitten nämä älynväläykset, että hämärässä ei voi liikkua, anniskelualueita vahditaan tarkemmin kuin Meksikon rajaa Yhdysvalloissa ja ylipäätään kaikenlainen oman harkinnan käyttö on täysin mahdoton ajatus erityisesti urheilu- ja muissa yleisötapahtumissa.

Maallikko saattaisi kysyä, että eikö kaatuilu ole todennäköisempää silloin, kun ihmiset pakkautuvat kuvan tavalla kapeaan käytävään ja rappusiin, ja kiirehtivät katsomoon juuri ennen aloituskiekon pudottamista.

Kesän 1999 jäähalliremontin jälkeen Pelicansin otteluissa on käynyt paikalla noin puolitoista miljoonaa katsojaa, mutta kun yksi kompuroi rappusiin, ei muitakaan siis voinut tiistaina päästää surman suuhun omin päin "pimeään" katsomoon hortoilemaan. Se on sitä tuRRRRRRRvallisuutta. Hyvä, että siitäkin ovat alan ammattilaiset vastaamassa.

No, tämä aivopieru sentään todettiin täysin turhaksi jo äkkiseltään, joten torstaina katsomoon pääsee henkeään uhmaamaan jo hämärän aikaan. Varokaa, sillä kuolema kurkkii suomalaisessa yhteiskunnassa jokaisen terävän kulman takana.

Suosittelen kaikkia kääriytymään turkoosiin kuplamuoviin.

 

Edellinen kirjoitus >> Jere Myllyniemi: torjuntaprosentti ei ole paras mittari

9Hel/15Off

Jere Myllyniemi: torjuntaprosentti ei ole paras mittari

Myllyniemi09022015Jääkiekon ja varsinkin Liigan tilastoinnista on viime vuosina puhuttu paljon, ehkä liikaakin. Keskustelu on pyörinyt tilastoinnin epäluotettavuuden ja järjestelmän puutteiden parissa, joten tilastoinnin jatkokehittäminen on jäänyt kokonaan käsittelemättä.

Helsingin Sanomien Heikki Miettinen kirjoitti viime kesäkuun uutisessa Liigan tilastoinnista näin:

"Jääkiekon kaltaisessa lajissa tilastointi on erittäin merkittävää, kun lajin ominaispiirteeseen kuuluvat tarkat tilastot."

Tämä oli liigapomo Kimmo Ranniston haastattelussa vain puolihuolimaton täytelause, mutta itse taidan taipua sille kannalle, että tilastoinnin osalta jääkiekko on vielä aivan lapsenkengissä. Tilastojen tehokäyttö on vasta tulossa. Jotkut kannanotot Pohjois-Amerikasta kertovat, että siellä lajin tilastointi on ottamassa tai jo ottanut isoja harppauksia ja tulossa vahvemmin analysointiin mukaan. Kaiketi myös yleisön ja median käyttöön - ellei tapana ole pimittää osaa kiinnostavista tilastoista kuten Suomessa.

Itse kaipaisin suomalaiseen jääkiekkoon esimerkiksi seuraavia tilastoja: Blokatut laukaukset pelaajakohtaisesti. Joukkueen saadut ja annetut maalintekopaikat pelaajan X ollessa kentällä. Joukkuekohtaisesti luodut ja annetut maalintekopaikat parhaalta sektorilta. Joukkuekohtaisesti kiekonhallintojen määrä hyökkäysalueella, eli kuinka monta erillistä hyökkäystä on saatu vastustajan alueelle. Miksei myös jo 90-luvun konsolipeleistä tuttu hyökkäysalueaika, eli minkä verran kiekko on pysynyt ajallisesti hyökkäysalueella joukkueen toimesta.

Siinäpä muutamia työkaluja pelin kulun ja laadun arviointiin. Kun asiaa oikein ajattelee, niin eikö ole suorastaan alkeellista, että pelin hallintaa tulkitaan yhä pelkästään maalien ja laukausmäärän perusteella?

Entäpä maalivahtien pelaaminen? Kysäisin Jere Myllyniemeltä, onko torjuntaprosentti maalivahdin paras mittari.

"No, ei se oikein ole. En tiedä onko tiettyä parasta mittaria olemassakaan, mutta ensimmäisenä tulevat mieleen päästetyt maalit ja voittoprosentti pitkällä aikavälillä. Torjuntaprosenttia varten niitä torjuntoja laskevat ihmiset ja ottelussa voi jäädä vaikka kolmesta viiteen torjuntaa kirjaamatta. Se ei tee yhdessä ottelussa suurta eroa, mutta kauden aikana 40-50 ottelussa siitä tulee isompi vaikutus prosenttiinkin.

Voitetut pelit taas kertovat suoraan kyvystä voittaa otteluita, samoin päästetyt maalit ovat yksiselitteinen tilasto.

Meillä Toni Pasuri laskee maalipaikkojen torjuntaprosenttia. On otteluita, joissa tulee 40 laukausta kohti, mutta niistä vain 5-10 on vaarallisia ja loput tulevat ulkosektoreista. Silloin näyttää, että maalivahti on tehnyt isomman työn kuin on tehnytkään. Kyky nollata todellisia hyviä maalintekopaikkoja kertoo parempaa faktaa kuin pelkkä torjuntaprosentti. Maalipaikkojen torjuntaprosentissa 80 prosenttia on hyvä ja pelejä voittava lukema.

Tietysti nekin ovat Pasurin mielipide siitä mikä on todellinen maalipaikka ja mikä ei, mutta kun yksi ja sama henkilö niitä laskee ottelusta toiseen, niin siihen syntyy uskottava linja. Tässäkin tilastossa tullaan kuitenkin siihen, että jos sitä ryhdyttäisiin laajemmin kirjaamaan, niin silloin niitä kirjaa useampi eri henkilö eri paikkakunnilla, jolloin tarkkuus voi kärsiä."

Siinäpä yksi näkökulma tilastointiin, mikäli luulit, että kaikki on jo keksitty.

 

Edellinen kirjoitus >> Mitä laukaus- ja torjuntamäärät kertovat liigajoukkueista?

4Hel/15Off

Mitä laukaus- ja torjuntamäärät kertovat liigajoukkueista?

Seuraavassa perehdytään pelaamisen tehokkuuteen. Mitkä liigajoukkueet laukovat eniten ja vähiten? Mitkä päästävät vähiten ja eniten torjuntoja? Mikä joukkue viimeistelee laukauksiaan tehokkaimmin?

TorjunnatLaukaukset04022015

Tilastodata vahvistaa sen, mitä saattoi epäilläkin, eli KalPan vahva kiekkokontrolli on johtanut siihen, että joukkueen otteluissa lauotaan selvästi vähiten molempiin päätyihin. Mukaan on otettu myös suhdeluku, joka kertoo joukkueen laukaisumääristä suhteessa oman maalivahdin torjuntamääriin. Tässä SaiPa on selvästi paras, se laukoo eniten ja tekee toiseksi vähiten torjuntoja. Vastaavasti eniten torjuntoja tekevän ja suhteellisen vähän laukovan Sportin suhdeluku on heikoin.

Seuraavassa tilastossa tutkitaan maalinteon tehokkuutta:

MaalinteonTehokkuus04022015

Keskimäärin eniten maaleja tekevät joukkueet HIFK ja JYP myös viimeistelevät terävimmin, tarviten maalia kohden vain 16,5 laukausta. HIFK on tässä niukasti paras. Merkittävää on ainakin Bluesin mielikuvaa parempi viimeistelytarkkuus.

Vähiten maaleja Liigassa tekevät TPS (2,0), Sport (2,04) ja Pelicans (2,2), joiden maalimäärät eivät selvästikään riitä voittavaan jääkiekkoon. Eniten laukauksia maalintekoon tarvitsee TPS, peräti 25,9 kappaletta.

Mikä joukkue pelaa Liigan tehokkainta jääkiekkoa?

Osavastaus tähän kysymykseen selviää antamalla sijoituspisteitä (paras = 1, huonoin = 14) kolmessa kategoriassa: laukausten määrä, torjuntojen määrä ja maalintekoon tarvittavien laukausten määrä.

Vähiten sijoituspisteitä keräävät SaiPa, HIFK ja Kärpät, joista SaiPa yltää niukasti ykköseksi. Tappara menestyy todellisessa sarjataulukossa huomattavasti tilastoja paremmin.

1) SaiPa - laukoo eniten, torjuu 2. vähiten, viimeistely kuitenkin heikohkoa
2) HIFK - viimeistelee tehokkaimmin
3) Kärpät - laukoo 2. eniten,
4) JYP - viimeistelee toiseksi tehokkaimmin, sijoilla 2-7 kolmessa kategoriassa
5) Lukko - laukoo 3. eniten, torjuu 3. vähiten, viimeistelyn tehokkuudessa vasta 10.
6) KalPa - torjuu ja laukoo vähiten laukauksia
7) Ilves - sijoilla 6-11 osa-alueilla
8) Ässät - sijoilla 6-9 osa-alueilla
9) Pelicans - laukoo 5. eniten, viimeistelyssä kolmanneksi epätarkin
10) Blues - laukoo suhteellisen vähän, torjuu suhteellisen paljon, mutta viimeistelee 3. tarkimmin
11) HPK - hyvä viimeistelemään (5. paras), torjuu 2. eniten laukauksia
12) TPS - laukoo 4. eniten, mutta on huonoin viimeistelemään
13) Tappara - laukoo toiseksi vähiten, mutta viimeistelee 6. parhaiten
14) Sport - sijoilla 9-14 kaikissa kategorioissa

 

Edellinen kirjoitus >> Hattu päästä Tommi Paakkolanvaaralle

Filed under: Liiga, Pelicans No Comments
2Hel/15Off

Hattu päästä Tommi Paakkolanvaaralle

Paakkolanvaara14112014Pelicansista pois myyty Tommi Paakkolanvaara on niin huono jääkiekkoilija, että hän joutui loppukaudeksi Sveitsin liigassa viidentenä olevan HC Luganon riveihin.

Harva pelaaja on profeetta omalla maallaan. Sellainen ei ole myöskään Tommi Paakkolanvaara, joka kansan mielissä lähetettiin ilomielin pois Liigan pohjasakkaa edustavasta Pelicansista. Jotain hänessä kuitenkin nähtiin sveitsiläisessä HC Luganossa ja todennäköisesti ensi kaudella Oulun Kärpissä, jotka molemmat edustavat liigoissaan TOP5-tason seuroja.

Luganossa "Paakkis" saa joukkuekavereikseen sarjan pistepörssiä johtavat Fredrik Pettersonin ja Linus Klasenin, sekä Ilari Filppulan ja tukun Sveitsin maajoukkuepelaajia. He miehittävät ne ykkös-kakkoskenttien avainroolit, joita Paakkolanvaarasta itsestään ei ollut Lahdessa täyttämään.

Ja koska olemme Suomessa, peittää kriittinen länkytys pelaajan puutteista kaiken sen hyvän, jonka hän taitaa erinomaisesti. Eihän tämä muuten olisi Suomi, mikäli hahmottaisimme kunnolla pelaajan tuoman lisäarvon joukkueelleen.

Siksi Paakkolanvaara on perimätiedossa se puukätinen keskushyökkääjä, josta ei ollut nousemaan ykkösketjun kiekolliseksi liideriksi. Tämä mielipide pysyy ainakin siihen asti, kunnes meillä kaikilla tulee hänen panostaan ikävä, eli todennäköisesti takit kääntyvät ensi syyskuussa.

Toden totta, Paakkolanvaara pelasi kuuden kauden aikana Pelicansissa pudotuspelit mukaan lukien 320 ottelua ja teki niissä ainoastaan tehopisteet 43+85=128. Pistekeskiarvoksi muutettuna tämä tekee 0,40 per ottelu, eli 24 pistettä 60 ottelun kaudessa. Kiekollisen sentterin viittaa soviteltiin harteille useampaankin otteeseen, mutta hetkittäisistä välätytyksistä huolimatta Kärppä-kasvatti ei onnistunut nousemaan lopullisesti uudelle tasolle 30-40 tehopisteen pelaajaksi.

Vielä isommin kuluneena syksynä harteille aseteltiin vastuuta koko Pelicansin umpisurkeasta pelaamisesta, mihin otin kantaa marraskuun lopulla. Moni tuntui odottavan, että yksi ykkössentteri kääntäisi koko huonosti organisoidun laivan. Tehtävä, jossa ei ole onnistunut pelintekijävelhona pidetty ja täysin ilman kritiikkiä haahuileva Tyler Redenbachkaan. Huonona joukkueena Pelicans yksinkertaisesti häviää vähintään puolet otteluistaan, sitä kurssia ei yksi pelaajayksilö muuta.

Tästä huolimatta Paakkolanvaara on Liigan eliittiä siinä roolissa, joka hänelle parhaiten sopii. Ei liene väärin, mikäli pelaajalla oli halua yrittää rahkeitaan mahdollisimman suuressa roolissa ja Pelicansilla kiinnostusta se kortti katsoa. Silloin, kun Paakkolanvaara enimmäkseen pelasi omassa kolmos-nelosketjun ja alivoimien erikoisroolissaan, hän hoiti sen erinomaisesti. Ja juuri sellaisen jokainen finaalitason joukkuekin haluaa omalle puolelleen.

Eikä pelaajaa pelkällä hyvällä tahdolla nosteta kolmeksi kaudeksi kapteenistoon ja mainita erikseen Jan Latvalan rinnalla johtavana pelaajana, joka omalla päivittäisellä toiminnallaan kaukalossa ja sen ulkopuolella näyttää ammattimaista esimerkkiä joukkueen nuorisokaartille. Se, että Paakkolanvaara syksyllä myönsi MTV:n haastattelussa jättäneensä rilluttelun vähemmälle ja keskittyneensä tiukemmin harjoitteluun, on yksi suoraselkäisimpiä kommentteja Lahti-kiekossa viimeisen 10 vuoden aikana.

Kolme mestaruutta ja kolme hopeeta, hei. Tuosta litaniasta me lahtelaiset voimme vain unelmoida.

 

Edellinen kirjoitus >> 15 Pelicans-pelaajaa, jotka olit jo unohtanut