30Tam/15Off

15 Pelicans-pelaajaa, jotka olit jo unohtanut

Pelicansin kuudestoista liigakausi vetelee pian viimeisiään. Tässä pieni kertaus erikoisimmista tapauksista, joita Pelicans-nutussa on matkan varrella nähty, ja joista osan olet jo tarkoituksellakin unohtanut.

Mika Asikainen (1998-2000)
Kiekkoreippaan kasvatti saapui 23-vuotiaana takaisin Lahteen viimeiselle divarikaudelle Itävallan pääsarjasta, pelattuaan sitä ennen kaksi kautta Jokereiden timanttisessa menestysjoukkueessa. Sopimuksessa oli ilmeisesti jotain outoa ja seuran kannalta taloudellisesti huonoa, joten Radiolinjan 050-pelinumeroa kantanutta Asikaista ei peluutettu kuin 11 ottelun verran liigakaudella 1999-2000.

Bryan Fogarty (2000)
Edesmennyt kanadalaispakki yltää mukaan nipin napin, sillä ei lopulta pelannut yhtään sarjaottelua Lahdessa. Saapui elokuussa, ehti olla Lahdessa pari viikkoa ja narahti alkoholin käytöstä. Höntsäsi loppukauden Jenkkien alasarjoissa ja kuoli paria vuotta myöhemmin sydämen petettyä. Vuoden 1987 ykköskierroksen NHL-varaus numerolla yhdeksän, tilille kertyi 156 NHL-ottelua legendaarisissa Quebec Nordiquesissa ja Montreal Canadiensissa.

Garry Toor (2000-2001)
Parikymppinen kanukkipakki oli SM-liigassa lähinnä oppipojan roolissa, ja tiettävästi ensimmäinen tummaihoinen pelaaja liigassa. Yritettiin kehittää pitkäjänteisesti hyökkääväksi puolustajaksi, pelasi kaikkiaan 28 ottelua tehoin 1+2=3 ja -11. Pelasi vielä pari kautta ECHL:ssä kunnes lopetti. Merkitty tilastoihin rightin kätisenä, mutta taisi kuitenkin olla lefti.

SanteriHeiskanen30012015

Heiskasen lapa ei mahtunut kuvaan.

Grigorijs Pantelejevs (2002-2003)
Kausi 2002-2003 oli kaiken pahan alkua. Tämä 175-senttinen latvialainen patukka toi loppusyksystä kokeneen maailmanmiehen näkemystä tuuliajolla olleeseen joukkueeseen. 40 ottelua tehoin 4+9=13. Ihan kiva väkkärä kun pääsi kieputtelemaan hyökkäysalueelle. Muistetaan 1-2 päättyneestä SaiPa-ottelusta, jossa sai ensin filmaamisesta kympin ja 56. peliminuutilla 5+20 huitomisesta. Yleisö ei tykännyt Jukka Pakaslahden tuomioista ja jää täyttyi roinasta.

Santeri Heiskanen (2003-2006)
"Sane" oli soturi isolla S:llä. Niitä harvoja, joka ehti pelaamaan SM-liigaa sekä HIFK:n, Bluesin että Jokereiden riveissä. Viihtyi Lahdessa kolme kautta, jäähysarake ja miinustilasto täyttyivät kovaa vauhtia. Toi kuitenkin kokemuksellaan ja katujätkän tyylillään ryhtiä puolustukseen. Blokkasi laukauksia uhrautuvasti ja peitti syöttölinjoja vaikka vatsallaan maaten. Mailan lapa oli iso kuin pitsalapio ja luistimen läpät pelimiesten tapaan säärisuojien päällä.

Toni Mäkiaho (2002-2004)
"Mäkkäri" oli 15-vuotisella liigaurallaan usein ja monen seuran fanien märkä uni. Ajautui Tapparassa paitsioon ja saapui Lahteen kesken kauden, pelaten kevään kuin uutta kevättä. Myös lähti kesken seuraavan kauden, kun saatiin kaupattua. Yhteensä 51 ottelua tehoin 15+8=23, mikä oli sen hetken Pelicansissa timanttia. Vakuuttava jätkä ja sopi sinänsä valmennuksen yrittämään kovanenäisten jääkiekkoon. Taisi tapella kertaalleen hyvällä menestyksellä.

JasonBonsignore30012015

Bonsignore oli "pretty boy", joka ignorattiin nopeasti.

Jason Bonsignore (2005-2006)
Pisti vielä Fogartysta paremmaksi, ykköskierroksen neljäs varaus kesältä 1994. Edellisellä kaudella kävivät mm. Avery, Blatny ja Zingoni, jatkoi sujuvasti jalanjäljillä. Iso roikale, 191 senttiä ja 99 kiloa. Silkinpehmeät kädet, luistelu verkkaisempaa. Kaikesta näki, että taustalla oli ollut hirmuinen potentiaali, mutta ura sakkasi johonkin. Alkutunnustelun jälkeen räjäytti pankin neljän maalin suonenvedolla, mutta heitettiin pois seitsemän ottelun jälkeen. Ilves oli vielä epätoivoisempi ja antoi neljä ottelua aikaa, kevääksi B ehti vielä Norjaan.

Marcus Paulsson (2005-2006)
Pelicansilla alkoi olla jo tatsia näihin ruotsalaishankintoihin, ensin Widing ja sitten Paulsson onnistuivat molemmat mukavasti. Liukasliikkeinen Paulsson pelasi 41 ottelua tehoin 13+5=18, mutta siirtyi sitten loppukaudeksi TPS:aan. Käsistään varsin näppärä ja liimalettikin ruotsalaistyyliin kuosissa, mutta koti-ikävä taisi vaivata. Sittemmin tehnyt komean uran Malmössä, Färjestadissa ja Davosissa. Pelicans teki kansainvälisen tason löydön!

Toni Sihvonen (2005-2007)
"Soosi" ei oikein enää Pelicansissa saavuttanut sitä asemaa, mitä Kiekkoreippaan kasvatille olisi mieluusti suonut. Jäi Jantusen, Koivusen ja Kakon varjoon, olihan roolinakin "vain" se perinteinen nelosketjun jarrusentteri. Siinä hän oli kuitenkin ensiluokkainen ja kouli samalla Henri Heino liigakelpoiseksi - perintö säilyy siis edelleen. Maalien estämisen ohella teki kahden kauden aikana yhden maalin, kuinkahan se syntyi?

Sami Helenius (2005-2007, 2009-2010)
Olin kokonaan unohtanut, että "Helge" palasi vielä Lahteen yhdeksi kaudeksi. Vuosien 2005-2007 Pelicansiin oli ainakin koottu huima liuta persoonia. Yhteensä Pelicansissa 140 ottelua ja 449 jäähyminuuttia, kaksi maaliakin! Tuttuna nyrkkikumppanina hillui ainakin Ässien Pasi Nielikäinen. Pelillinen hyötysuhde jäi aina hieman arvailujen varaan, mutta tässä on tietenkin mainittava, että osasi laittaa sen ensimmäisen helpon syötön lapaan.

Patrick Yetman (2006-2007)
Yksi Pelicansin historian parhaita ulkomaalaishankintoja. YouTube oli tuolloin jo olemassa, ja edellisellä kaudella tehty 42 maalin kimara Norjan pääsarjassa (42 pelattua ottelua) herätti hurmiota. Todellinen snaipperi, kuti lähti rightin lavasta ranteella, lämärillä ja suoraan syötöstä, oli myös nopea luistimilla. Tehot 15+10=25 vain 35 ottelussa, pudotuspelit (6ott 1+1=2) olivat nuorukaiselle vielä liian kova pala. Tästä hankinnasta ei kuitenkaan opittu mitään, kun vuotta myöhemmin Pelicansiin raijattiin jalaton kehäraakki nimeltään Robert Guillett.

Samuli Suhonen (2007-2010)
Yetmanin tavoin oli jo tehnyt hirmutekoja heikommassa sarjassa, eli KalPan riveissä Mestiksessä. Yllätyssiirto Bluesista toi Lahteen kesällä 2007, otti saman tien kiekollisen kapelimestarin roolin puolustuksessa. Ensimmäisellä kaudella yhteensä 61 ottelua ja 33 pistettä. Luistelutekniikaltaan ehkä taitavin Pelicans-puolustaja koskaan, erinomainen syöttelijä ja viileä ylivoimapuolustaja. Osasi laukoa etenkin ylänurkkiin. Hieno pelaaja.

Kari Haakana (2008-2009)
Nyt oli jo pärjätty ja edessä oli Hannu Aravirran viimeinen vuosi, joten menestys pyrittiin varmistamaan Kari Haakanan ja Lasse Pirjetän hankinnoilla. Kaksikko taisi yhdessä pelata alle 30 ottelua tehoin 2+1. Tästä alkoi se aika, kun Pelicans alkoi uudelleen tekemään ison rahan floppihankintoja. Haakana oli iso ja kankea puolustaja, olisi voinut olla pätevä oman puolustusalueen herra, jos olisi pysynyt kunnossa.

AriSulander30012015

Sulanderi tuurasi Hovista viiden ottelun ajan.

Markku Tähtinen (2009-2010)
Tyler Redenbachin tavoin väärinymmärretty taitosentteri. Saapui ilmapiiriltään tekemättömään paikkaan, kun tieltä oli hieman aiemmin tökeröllä ja anteeksiantamattomalla tavalla heitetty pihalle seuraikoni Toni Koivunen. Syttyi 25 ottelussa kuitenkin ihan mukaviin tehoihin: 3+15=18. Käsistään taitava ja varsinkin ylivoimalla erinomainen, mutta ei saavuttanut lopullista luottamusta oikein missään. Pelaa vielä nykyään Kazakshtanin pääsarjaa.

Ari Sulander (2010-2011)
Koosteen kruunuksi heitetään yksi Suomen menestyneimpiä kansainvälisen tason pelaajia. Vihdoin luottoveskariksi kehittyneellä Niko Hovisella taisi olla loukkaantumisvaivoja, joten Zürichissa ilman peliaikaa jäänyt "Sulo" hälytettiin viiden pelin ajaksi Lahteen. Päästettyjen keskiarvo 2,66, torjuntaprosentti 90,30. Ei loistanut, mutta ei pettänytkään. Olihan se hienoa ja nostalgista nähdä, klassinen pelityyli nykyisiin perhostorjujiin verrattuna.

 

Edellinen kirjoitus >> Kumman kaa: Henri Heino vai Antti Tyrväinen?

 

 

27Tam/15Off

Kumman kaa: Henri Heino vai Antti Tyrväinen?

HeinoTyrvainen27012015

Normaalisti tähän aikaan vuodesta sanoisin, että eletään tätä hetkeä ja pelataan tätä kautta. Nyt kun pudotuspelipaikka vaatisi Pelicansilta 2,2 pisteen keskiarvon jäljellä olevissa peleissä, on ensi kauden ennakointi jo perusteltua.

Mielenkiintoista porinaa meneillään turkoosissa vesilasissa. Minkälainen veskari hankitaan Janne Juvosen aisapariksi? Miten saataisiin kokoon kaksi laadukasta pakkiparia? Riittääkö Tyler Redenbach ykkössentteriksi, entä voisiko Teddy Da Costasta olla edes pienen sadekuuron tekijäksi sentteriosastolla?

Huhut uumoilevat Antti Tyrväisen paluuta Lahteen, ja sitäkin vahvemmat huhut tai puolitotuudet Henri Heinoa takaisin. Kumman sinä ottaisit, jos pitäisi valita kahdesta?

Suora vertailu on tietenkin turhaa, kun puhutaan kahdesta täysin eri pelipaikan ja tyylin pelaajasta. Ihannetilanteessa molemmat kaapattaisiin isommin kyselemättä kotikonnuille, mutta tiukentuvassa taloustilanteessa saatetaan olla valintatilanteessa, johon periaatteen tasolla sisältyy isoja suuntaviivoja Tomi Lämsän Pelicansin kohtalosta.

Minun jääkiekkoilullisessa maailmankuvassani joukkue tarvitsee aina tietyn määrän tasapainottavia pelaajia, joiden joukossa Henri Heino edustaa priimusluokkaa. Nämä pelaajat työskentelevät aina ja ainoastaan joukkueelle, eivät sooloile tai hölmöile, ja kykenevät kaukalossa säilyttämään vaikeillakin hetkillä tietyn laatutason ratkaisuissaan. Tätä ei pidä tulkita, että nämä yksilöt olisivat täydellisen virheettömiä, mutta pitkässä juoksussa on jättimäinen ero sillä, onko pelaajan ratkaisujen onnistumisprosentti esimerkiksi 50 vai 65, vaikka ensin mainittu kykenisi hetkittäin uskomattomiin jalkakikkoihin tai muihin erikoisominaisuuksiin.

Nämä jälkimmäiset ovat yleensä niitä ihmemiehiä, jotka mystisesti tekevät kenttäkavereistaan parempia.

Tässä Pelicansin ylivoimainen mestari on Jan Latvala. Lisäksi Tommi Paakkolanvaara tullee jättämään tähän kategoriaan ammottavan aukon ja Hannes Björninen on siihen vasta kasvamassa. Tällaisiin pelaajiin sisältyy tietynlainen tylsän konemaisuuden leima, mutta ilman heitä keittiö käy vaikeilla hetkillä liian kuumaksi.

Edelleen heidän arvonsa korostuu nyt, kun valmennuksen kyky organisoida joukkuetta on varovastikin arvioituna kyseenalainen.

Kumman kaa? -kysymyksen vastaus on siis ilmiselvästi Henri Heino, jota tarvittaisiin ensi kaudella enemmän kuin ehkä koskaan Henkan Pelicans-vuosien aikana. Antti Tyrväinen olisi hyvä erikoistyökalu valmiiksi balanssissa olevaan joukkueeseen, mutta tässä kohtaa vene keinuu ja liitokset natisevat tarpeeksi jo ennestään.

Pelicans on pirullisen dilemman edessä. Pelitapa on räätälöity atleettisen luisteluvoimaisia rakkikoiria varten, mutta kehnosta viisikkopelaamisesta johtuen tarvittaisiinkin yhtä kipeästi peliälykkäitä, kiekollisesti ja kiekottomana taitavia sekä kokeneita pelaajia, jotka kykenevät voittamaan niitä satoja 1vs1-tilanteita huomattavasti suuremmalla prosentilla kuin tähän asti.

Nimittäin mitä huonommalla tolalla on yhteistyön jääkiekko, sitä isommat vaatimukset kohdistuvat yksilöön. Se on aidosti yksi suurimmista syistä tämän kauden konttaamiseen.

 

Edellinen kirjoitus >> Näin Pelicansin sarjapisteet ovat kertyneet

14Tam/15Off

Näin Pelicansin sarjapisteet ovat kertyneet

Oheisessa taulukossa on esitetty Pelicansin sarjapisteiden kertyminen eri joukkueita vastaan, kun Pelicansilla on kaudesta takana kaksi kolmasosaa (39/60 ottelua).

Sarjapisteet14012014

Edellinen kirjoitus >> Liigan tähdistöjoukkue

Filed under: Liiga, Pelicans No Comments
13Tam/15Off

Liigan tähdistöjoukkue

LiigaLogo2014

Heitetäänpä vaihde hetkeksi Pelicansin asioista vapaalle ja pistäydytään aina niin kiehtovan fantasiamanageroinnin parissa. Tässä Liigakauden 2014-2015 tähdistöjoukkue.

Tähdistöjoukkueen kokoaminen on aina eräänlaista taiteilua parhaiden yksilöiden ja parhaan joukkueen välillä. Tässä valinnassa lähtökohtana on ollut nimenomaan paras joukkue, jolla mestaruuden tavoittelu ja sen voittaminen olisi kaikkein todennäköisintä.

1. KETJU Jani Tuppurainen - Eric Perrin - Joonas Donskoi

Pistepörssin ensimmäinen, kolmas ja yhdestoista. Perrin ei näytä 39-vuotiaanakaan hiipumisen merkkejä, vaan on yhä sarjan tehokkain keskushyökkääjä, sekä meriiteiltään ja johtajuudeltaan ylivertainen. Tuppurainen ja Donskoi ovat laitahyökkääjinä tietyllä tapaa kokonaisvaltaisia pelaajia, joilta käy sekä viimeistely että tekopaikkojen rakentaminen. Kevyesti luistelevina pystyvät myös kantamaan isoa pelikuormaa.

2.KETJU Ville Vahalahti - Aaron Gagnon - Olli Palola

Pistepörssin toinen, kolmastoista ja kahdestoista. Aaron Gagnonista ei revitellä Liigan suurimpia otsikoita, mutta kyseessä on mainettaan laadukkaampi sentteri, joka on urallaan osoittanut parantavansa pudotuspeleissä. Saman ovat osoittaneet myös uransa parasta kauttaan pelaava Vahalahti ja maalipörssin kakkonen Palola. Ketjussa on klassinen ja optimaalinen työnjako.

3. KETJU Ivan Huml - David McIntyre - Ryan Lasch

Pistepörssin seitsemästoista, neljästoista ja kuudes. Kauden suurimpiin yllättäjiin lukeutuva McIntyre on Gagnonin tapaan ketjun työjuhta ja mainiolla liikkeellään joka paikkaan ehtivä keskushyökkääjä. Ristiriitaisia fiiliksiä herättävä Huml kiilaa esimerkiksi Tomas Zaborskyn ohi selvästi paremmilla pudotuspelinäytöillään. Ryan Laschin plusmiinustilasto -17 on jäätävä, mutta paremmin sitoutuneena on yhä supervahvistus ja tuo rightin kätisyyden ketjuun.

4. KETJU Mika Pyörälä - Ville Koho - Markus Hännikäinen

Pistepörssin 50., 119. ja seitsemäs. Nelosketjuun kootaan merikontillinen sopivaa nöyryyttä, joukkuepelaamista ja kokemusta. Ville Koho on nelossentterin tontille unelmapelaaja, samoin Pyörälä laituriksi. Kauden komeetta Markus Hännikäinen tuo ketjuun yllätysmomentin huikealla liikkeellään ja työmoraalillaan. Hännikäinen on tehnyt erinomaiset (12+18) tehonsa melko vähäisellä 16:06 minuutin peliajalla.

 

 

1. PAKKIPARI Lasse Kukkonen - Janne Niskala

Puolustajapörssin kymmenes ja seitsemäs. Kokemuksellaan ja erikoistaidoillaan itseoikeutettu valinta ykköspariin. Puolustajien maalipörssiä johtava Kärppä-kapteeni Kukkonen on joutunut syyttä kansallisen vitsailun kohteeksi. Kullanarvoinen taistelija joukkueelleen. Niskala puolestaan on kenties sarjan paras hyökkäävä puolustaja ja ylivoiman viivamies.

2. PAKKIPARI Mikko Luoma - Craig Schira

Puolustajapörssin ykkönen ja viides. Mikko Luoma pelaa hieman yllättäen 38-vuotiaana lähes uransa tehokkainta kautta. On hidas ja kankea, kuten on aina ollut, mutta pystyy tehojensa lisäksi pelaamaan plusmerkkistä kahden suunnan peliä luotettavasti. Schira on klassinen ja monipuolinen "rightin puolustaja" täsmälleen 0.50 pistekeskiarvolla kohta 100 Liigaottelussa.

3. PAKKIPARI Tommi Kivistö - Mikko Mäenpää

Puolustajapörssin neljäs ja 27. Yleispuolustaja Kivistö on noussut hämmästyttävän korkealle myös tehopisteiden valossa, joskin teholukema on -6 pakkasella. Mikko Mäenpään alkukausi on ollut rikkonainen, silti lähes piste per peli. Parhaimmillaan voisi olla tämän joukkueen ykköspakkiparissakin ja aiempina kausina nostanut tasoaan aina tiukemman paikan tullen.

4. PAKKIPARI Esa Lindell - Toni Söderholm

Puolustajapörssin kuudes ja 39. Nuoruus ja kokemus, hyökkäysten tukeminen ja oman maalin suojeleminen Nelospakkipariin tarvitaan sopivanlaista asennetta, eikä Toni Söderholm ole ensimmäisenä valittamassa peliajastaan. Konkari on pelannut vasta 18 ottelua (tilastot 0+9=9 +1), mutta noussee arvoonsa keväämmällä. Esa Lindell pelaa selkeää läpimurtokauttaan, sekä liikkuu ja rakentaa peliä 191-senttiseksi puolustajaksi erinomaisesti.

 

 

MAALIVAHDIT Iiro Tarkki - Juha Metsola

Maalivahtien valinta on tasaisin ja vaikein osio. Edessä on joka tapauksessa kahden huippuveskarin peluutus, ja ulkopuolelle jää mieltymyksistä riippuen esimerkiksi Tomi Karhusen, Juuso Riksmanin, Juuse Saroksen ja Jussi Markkasen tasoisia vahteja. Ykkösvahdiksi nousee 1.79 päästettyjen keskiarvollaan ja kovien sarjojen näytöillään Kärppien Iiro Tarkki, joka torjui Bluesille hopeaa keväällä 2011. Hopeaveskari on myös Tapparan Juha Metsola viime keväältä, joka sortuu silloin tällöin hörppyihin, mutta on valtavassa kiekkosateessa pitänyt tilastonsa hyvissä 2.06 ja 93.09% keskiarvoissa.

 

Edellinen kirjoitus >> Miksi Jordan Smothermania paapotaan?

Filed under: Liiga, Pelaajat No Comments
9Tam/15Off

Miksi Jordan Smothermania paapotaan?

Tuoreimmat huhut vievät Jordan Smothermia takaisin rapakon taakse Ruotsiin. Jenkki nauttii Lahessa pumpulinpehmeää kohtelua, mutta pelillisesti siirrossa ei paljoa hävittäisi.

Smotherman12012014Smotherman on tällä kaudella päässyt ihmeen vähällä kritiikillä. Useita johtavia pelaajia, kuten Tommi Paakkolanvaaraa ja Michal Repikiä, ruoskittiin varsinkin alkukaudella kovalla kädellä jopa silloin, kun nämä parhaansa mukaan kannattelivat joukkuetta hyökkäyspelaamisellaan tai ollen ilman tehojakin alati vaarallisia.

Smotherman puolestaan auttaa joukkuetta vain yksittäisten otteluiden suonenvedoilla, hiipuen välittömästi pitkäksi aikaa takaisin varjoihin.

Pelaajan puolustukseksi on todettava, että 37 ottelun jälkeen tehot 11+9=20 ovat Allsvenskan-taustaiselta hyökkääjältä varsin odotusten ja potentiaalin mukaiset, olosuhteisiin nähden jopa hyvät. Ne satunnaiset onnistumiset maalien tai syöttöjen muodossa ovat usein myös näyttäviä suorituksia.

Smothermanin pelaamisessa mättää kuitenkin perinteinen yhdistelmä, eli olematon pelinluku yhdistettynä yliyrittämiseen. Kun tähän lisätään pelätyn heikko jalkanopeus, on tuloksena massiivinen määrä hukattuja kiekkoja ja hävittyjä kaksinkamppailuja.

Jos näitä julkisesti tilastoitaisiin, olen varma, että Smothermanin kiekollisten ratkaisujen onnistumisprosentti olisi Pelicansin hyökkääjistä huonoin. Syyskaudella suorastaan bravuuriksi muodostui epätoivoinen helppo laukaus heti siniviivalta maalivahdin räpylään, josta vastustaja sai kiekon ilmaiseksi haltuun. Repikiä kritisoitiin itse rakentamistaan laukauisuyrityksistä hyviltä sektoreilta. Tässä on räikeä ristiriita.

Vastaavasti Smotherman on ollut alkukaudella täysin hukassa oman päädyn pelaamisessa. Vasemman laitahyökkääjän löytää liian usein jostakin oikean puolustajan tonteilta, kun yliyrittäminen ja koheltaminen vievät voiton. Smotherman tarkoittaa hyvää, mutta samalla oma merkattava vastustajan puolustaja seisoo siniviivalla vapaana ja laukaisuvalmiina.

Ja jotta tämä kaikki ei olisi vielä tarpeeksi, ei Smotherman tuo jättimäisestä koostaan huolimatta minkäänlaista fyysistä elementtiä Pelicansiin. Taklauspaikat jäävät käyttämättä ja vastustajan naamat hieromatta.

Kyse on ilmeisesti siitä, että amerikkalaisuudestaan huolimatta Smotherman on ns. "hampaaton kanukki", jonka näennäistä alkukantaisuutta suomalaiset ja lahtelaiset rakastavat. Joten vaikka Smotherman on pelillisesti paska, häntä paapotaan silkkihansikkain vailla minkäänlaista ulkomaalaisvahvistuksen vaatimustasoa ja todellisten kenttätapahtumien seurantaa.

 

PS. Smotherman on yhdestoista amerikkalaispelaaja Pelicansin liigahistoriassa. Kukaan edeltäjistä ei ole pelannut joukkueessa yhtä kautta pidempään. Tehopisteissä edellä ovat Ryan Lasch (62), Dwight Helminen (28), Mike York (27) ja tasoissa Brett Lievers (20).

 

Edellinen kirjoitus >> Jaatisen näytöt

8Tam/15Off

Jaatisen näytöt

Jaatinen07102014

Kuten tiedetään, Pelicans hankki viikko sitten laitahyökkääjä Antti Jaatisen JYPistä. Jaatinen on hyvin tyypillinen keskitason pelaaja, joka on pelannut yli 300 ottelua Liigassa ja Mestiksessä esittämättä kuitenkaan missään vaiheessa uraansa kovin merkittäviä suorituksia. Molemmista Liigan pudotuspeleistä tilillä on kultaa ja pronssia JYPissä, mutta JYPin kaltaisessa joukkueessa Jaatisen kaltainen perusjyrä jää usein paitsioon.

Pelicans kuitenkin näki orastavaa maalintekopotentiaalia, jota Jaatinen on Liigassa väläyttänyt parhaimmillaan 13 maalin edestä. Vaikka Jaatinen onkin 28-vuotiaana jo suhteellisen ikääntynyt, voi maisemanvaihto tässä kohtaa tehdä vielä pieniä ihmeitä.

Eräs Jaatisen hankintaa käsitellyt kommentti viime viikolta pisti kuitenkin silmään. Se kuului jotakuinkin näin:

Harkitaan isompaa vastuuta Pelicansissa vasta sitten, kun näyttöjä on annettu.

Tällainen ajattelumalli on pahinta myrkkyä potentiaaliaan vasta todistavien pelaajien hankinnassa. Ilman tilastollista tausta-aineistoakin uskallan sanoa, että yleensä se "uusi kevät" koittaa välittömästi seurasiirron jälkeen, jos on koittaakseen. Hyvin suurella todennäköisyydellä pelaaja tekee maaleja tai pisteitä kolmen ensimmäisen ottelun aikana. Jaatinen on 2+1 -tehoillaan kolmessa ottelussa mennyt prikulleen tämän kaavan mukaan.

Juuri näiden jaatisten kohdalla pelaaja kannattaa paiskata saman tien ykkös-kakkosketjuun parhaiden hyökkääjien rinnalle. Kolmos-nelosketjun peruspelaajat harvemmin luovat mainetekoja keskenään, mutta kaksi laatupelaajaa voivat vierellään hilata yhden peruspelaajan paria pykälää paremmaksi. Kokeilulla ei paljoa hävitä, mutta sillä voidaan voittaa paljon.

Pelicansin Liiga-aikana tällaisen mahdollisuuden ovat saaneet muun muassa Lasse Jämsen, Karo Koivunen ja Pekka Jormakka. Nostettiinpa muuan Vili Sopanenkin suoraan junioreista Jantunen-Loppi -kaksikon laidalle ykkösketjuun.

Se on kuitenkin sanottava, että Jaatisen ja Pelicansin sisäänajaman pelitavan kanssa tuntuu olevan jonkinmoinen ristiriita. Tällä hetkellä on vaikea nähdä, että Jaatisen jalkanopeus ja urheilullisuus riittäisivät pitkässä juoksussa niihin vaatimuksiin, joita Pelicansin laitahyökkääjille jatkuvasti asetetaan.

Jos osumatarkkuus kuitenkin on lähellekään nyt nähtyä tasoa, voi Jaatinen jäädä plusmerkkiseksi hankinnaksi.

 

Edellinen kirjoitus >> Hakametsässä nähtiin syksyn parasta Pelicansia?