10Jou/14Off

Hakametsässä nähtiin syksyn parasta Pelicansia?

hyokkays10122014

Pelicansin eilinen 2-3 -vierasryöstö Tapparan vieraana oli iso voitto, mutta se saattoi olla vielä paljon isompi kuin arvataankaan. Kyse ei ollut vain kolmesta pisteestä, vaan koko joukkueen peli-ilmeestä.

Jo viime viikolla Pelicansin pelaamisessa oli nähtävissä hienovaraisia viitteitä siitä, että peliin on löytymässä järkevämpää rytmiä ja tasapainoa. Porissa jäätiin vielä liian pahasti telineisiin, mutta Tampereella näkyi selvemmin se, että enää ei ollut pakonomainen tarve pelata aina välittömästi ylöspäin ja hyökätä alimiehitettynä.

Alimiehitettynä hyökkäämistä kun voi nykyliigassa kutsua kiekolliseksi itsemurhaksi.

Nyt Pelicans malttoi myös rauhoittaa, kerätä vaihtotilanteessa viisikon kasaan ja kas, alkoi syntyä kuvassa näkyvän kaltaisia hyökkäyksiä, joissa yhden tai kahden hyökkääjän sijaan on tilanteessa mukana koko ketju. Tappara oli hyvin paikalla koko viisikon voimin, mutta siitä huolimatta tämä hyökkäys johti lopulta hyvään kolmiopeliin päädyssä ja lopulta Marko Pöyhösen maaliin. Vastaavalla tavalla syntyi myös Joel Mustosen maali, vaikka längistä lirahtanut veto olikin "kerran sadasta" onnenkantamoinen.

Pelin hetkittäinen rauhoittaminen johti siis siihen, että viisikko oli tiiviimpi, ehdittiin paremmin tilanteisiin ja oltiinkin yhtäkkiä oikeasti aktiivisempia kuin alkukauden kohkaamisessa.

Ottelun jälkeisten kommenttienkin perusteella pelaajat kokivat tilanteen olleen nyt paremmin hallussa, eikä kolmannen erän paniikkia syntynyt. Syöttöpeliä on kummasti helpompaa pelata lavasta lapaan, kun lapa on muutaman metrin päässä ja pelaajat suunnilleen samassa liikenopeudessa. Nyt keskialue ylitettiin myös lukuisia kertoja keskikaistan kautta, minkä johdosta hyökkäysalueelle päästiin syöttämällä tai kuljettamalla, eikä pelkästään rännikiekkojen avulla.

Ja kääntäen: kun viisikko on tiiviinä hyökätessä, on se tiiviimpi myös siinä kohtaa, kun peli kääntyy puolustukseen.

Kohtalon ivaa oli, että tärkeimmät puolustajat Juha Leimu ja Jan Latvala olivat tuhota eilisen ottelun kahteen pekkaan. Molempien henkilökohtainen virhe johti Tapparan maaliin, kummatkin päästivät kertaalleen vastustajan läpi ja ottivat näistä tilanteista vielä jäähyt. TV-studiossa Vellu Ketolan ja Keijo Säilynojan kartalla olemisesta kertoo paljon se, että Jormakan 1-1-maalissa mainittiin nimeltä Tuhkanen, Paakkolanvaara ja Juvonen, eikä oman tonttinsa vapaaksi jättänyttä Leimua. No, konkareiden heikompi ilta ei onneksi maksanut pisteitä.

Yhtäkaikki, Pelicansin pelaamisessa on viime päivien perusteella enemmän järkeä, ja sitä kautta myös toivoa paremmasta.

 

Edellinen kirjoitus >> Milloin päävalmentaja on valmis liigajoukkueeseen?

3Jou/14Off

Milloin päävalmentaja on valmis liigajoukkueeseen?

LiigaLogo2014

Nuorten pelaajien kohdalla liigakelpoisuutta kyseenalaistetaan automaattisesti, mutta ovatko esimerkiksi Tomi Lämsä ja Tomek Valtonen valmiita luotsaamaan liigajoukkuetta?

Materiaali vai valmennus, muna vai kana? Siinä on yksi ikuisuuskysymys. Lienee varmaa, että hyvälläkään valmennuksella ei tämän kauden Vaasan Sportia nostettaisi mestariksi, mutta vastaavasti huonolla valmennuksella jopa Oulun Kärpillä voisi pudotuspelipaikka tehdä tiukkaa.

Kyseessä on toki pelaajien peli, ja kenties tämän syksyn aikana Pelicansin kohdalla on nähty miltä näyttää heikohkosti organisoitu pelaajien peli. Pelaajamateriaalilla ei Pelicanskaan pääse mässäilemään, vaan joukkue pitäisi saada ylisuorittamaan. Materiaaliin ja budjettiin nähden syksyn kovimmat ylisuorittajat ovat eittämättä olleet KalPa ja HPK. Tämän kauden jälkipuoliskon ja ensi kauden alun aikana mitataan, mitkä ovat Tomi Lämsän ja Mikko Saarisen kyvyt ulosmitata Pelicansin materiaalin kyvyt.

Huolestuttavaa ei ole se, miten Pelicans pelaa tällä hetkellä, vaan kehittyykö peli seuraavien 12 kuukauden aikana.

Urheilulehdessä oli syyskuussa mielenkiintoinen artikkeli Suomen kuumimpiin jalkapallovalmentajiin kuuluvasta Mika Lehkosuosta. Artikkelin kirjoittaja Tuomas Peltonen oli kesällä 2005 maalivahtina Hongassa, kun Lehkosuo kesken kauden asteli koppiin. Urheilulehden tyylistä voi olla montaa mieltä, mutta kun näkemykset tulevat joukkueen sisältä, on painoarvo välittömästi toista luokkaa kuin katsomosta käsin veikkaamalla.

Kaiken aitiopaikalta nähnyt Peltonen kehuu Lehkosuon ottaneen joukkueen haltuun rauhallisella tyylillään ja määrätietoisesti kehittäneen itseään valmentajana läpi kahdeksanvuotisen Honka-pestin. Ensimmäistä kolmea kautta Peltonen kuvaa kuitenkin valmennuksellisesti "löyhäksi ja epämääräiseksi":

Kenttäharjoittelu oli kytketty olemattomasti itse peliin. Vaikeaa se olisi ollutkin, kun mitään pelitapaa ei ollut. Oli kyllä esimerkiksi joitain murtautumismalleja laidalta ja keskeltä, mutta puuttui selkeä logiikka sekä periaatteet siitä, milloin mennään eteenpäin ja mistä.

Haka-ottelun jälkeen oli "analysoitu" miten Haka jatkossa voitetaan: reagoidaan toisen liikkeeseen, tehdään tilaa toisille, palloja linjan taakse. Kyllä, mutta miten, milloin, millä alueilla, mihin suuntaan? Toiminnasta puuttui täsmällisyys.

Lainatut kohdat kuvaavat hyvin, kuinka ohuella työkalupakilla tuore päävalmentaja voi Suomessa pääsarjatasolla valmentaa. Entinen pelaaja osaa helposti määritellä tavoitteet, mutta ei välttämättä lainkaan täsmällisiä toimenpiteitä. Nyt Lehkosuo tekee todellista mestarijälkeä HJK:n peräsimessä, mutta sekin on vaatinut yhdeksän vuoden kovan koulun.

On tietenkin niin, että Lämsän ja Tomek Valtosen kaltaisille nuorille valmentajille on annettava mahdollisuuksia jo Suomi-jääkiekon kehittymisen nimissä. Molempien kehityskaari liigajoukkueen päävalmentajaksi on kuitenkin ollut poikkeuksellisen lyhyt ja jyrkkä. Esimerkiksi Ilveksen Tuomas Tuokkola on hänkin nuoren polven valmentajia, mutta todellisuudessa tuplasti kokeneempi päävalmentajana toimimisesta kuin mainitut kollegansa.

Ovatko Lämsä ja Valtonen oikeita koutseja repimään Pelicansin ja Sportin pelaajamateriaalista kaikkea irti? Onko heillä taitoa muuttaa löyhät ja epämääräiset ohjeet täsmällisiksi metodeiksi, joiden kautta joukkue alkaa vaihto toisensa jälkeen tekemään kentällä enemmän hyviä kuin huonoja ratkaisuja.

Osaavatko he kertoa joukkueilleen, mitä tehdään kiekollisena ja kiekottomana, miten, milloin, millä alueilla, mihin suuntaan?

Entä mitä pitäisi ajatella siitä, että Tomi Lämsä valmentaa nyt täysin erilaista pelitapaa kuin vielä kaksi vuotta sitten Jokereissa? Kahdessa vuodessa täyskäännös kiekkokontrollista pystysuunnan jääkiekkoon on uran tässä vaiheessa radikaali muutos.

Toivottavasti Lämsällä on ainakin Lehkosuon kaltainen nälkä itsensä kehittämiseen.

 

Edellinen kirjoitus >> Tom Laaksonen – kokovartalok***ä vai järjestelmän uhri?

1Jou/14Off

Tom Laaksonen – kokovartalok***ä vai järjestelmän uhri?

Laaksonen01122014

kuva: www.liiga.fi

Se kuva, joka ainakin minulle jäi Tom Laaksosesta hänen pelaajaurallaan, ei ollut kovinkaan puhtoinen. Näin jälkeenpäinkin voi tilastoista todeta, että romuluinen IFK-laitahyökkääjä keräsi varsin mukavia jäähymääriä ja vähäisiä pistemääriä kaudesta toiseen.

No, kuten esimerkiksi meille lahtelaisillekin tuttu Sami Helenius osoitti, kentällä räväkät ja taidottomat pelaajat ovat usein siviilissä niitä mukavia ja fiksuja. Kaukalotouhuista ei voi muodostaa henkilön koko kuvaa.

Tässä taannoin Laaksonen kävi nykyisessä seepran roolissaan hämmentämässä yhden jääkiekkopelin solmuun Lahessa. Sanotaan, että tuomari on onnistunut silloin, kun hän on näkymätön. Laaksosen kohdalla juuri päinvastainen todellisuus tuntuu toistuvan keskimääräistä useammin.

Kaikkein pöyristyttävin oli huhu siitä, että Laaksonen olisi jo ennen ottelua kertonut laittavansa "halliin vähän meteliä". Totta tai ei, ja huumoria tai ei, niin kovin montaa tuomarikollegaa tuskin näihin huhuihin edes yhdistettäisiin. Osasyy varmasti silläkin, että Laaksonen on nykyliigassa enää niitä harvoja päätuomareita, jotka voi kasvoista tunnistaa.

Vaikka se ilta meni perseelleen, joutuu näissä tapauksissa aina miettimään, että millä valmiudella tuomarit kaukaloon pelaaja-ammattilaisten keskelle heitetään. Aiemmin syksyllä Liigan tuomareita kiellettiin menemästä 1000 NHL-ottelun veteraanituomarin luennolle oppimaan lisää lajista! Vähän ajan päästä tuli julkisuuteen, että kapina kytee tuomareiden keskuudessa ja kokonaan uutta tuomariorganisaatiota kyhätään Liigan ulkopuolella.

Ehkä tässäkin, kuten monessa muussa asiassa, mätä on siellä missä johtoporras istuu. Toisin sanoen hyvän veljen Arto I. Järvelän suojatyöhuoneessa. Kalervo Kummolankin asema horjuu Jääkiekkoliitossa, tosin hän on historiassa saanut hyvääkin aikaiseksi suomalaisessa jääkiekossa.

Mutta historia on historiaa, vanhojen fossiilien on aika väistyä. Tuomareiden arvostuksen järjestelmällinen kohottaminen on jälleen kerran yksi asia, jonka parissa Liigan olisi pitänyt jo vuosien ajan tehdä parempaa työtä. Toistaiseksi julkisuuskuva on ollut enemmän jälkien peittelyä.

Varmasti, jos tietäisimme enemmän mitä Liigan kulisseissa tapahtuu, arvostaisimme pelaajien ja valmentajien ohella myös tuomareita monin verroin enemmän. Ehkä siten tuomaritkin voisivat luistella kaukalossa ryhdikkäästi oma sukunimi paidan selkämyksessä.

Arvostus voisi silloin koskea myös Tom Laaksosta. Tuskin mies pahuuttaankaan pyörii mukana jääkiekossa vuosikymmeniä.

 

PS. Suosittelen kaikkia lukemaan myös Jatkoajan ansiokkaan tuomariartikkelin Kamppailu mielikuvista - raitapaidan pelikirja.

 

Edellinen kirjoitus >> Kirje