29Elo/14Off

Kaksi viikkoa kauden alkuun on…

...ja ihan jo jännittää missä ja milloin Liigaa pelataan.

 

KaksiViikkoa29082014

Edellinen kirjoitus >> Viikko 4 – missä mennään?

Filed under: Liiga No Comments
25Elo/14Off

Viikko 4 – missä mennään?

PelicansLogo2014

Takana on nyt viisi täysimittaista harjoitusottelua ja toiset viisi jäljellä. Saldona näistä on neljä hyvää päänahkaa ja yksi lapsus Heinolassa. Joillain mopotkin jo keulivat, mutta missä todellisuudessa mennään?

Pelicansin harjoituspelien rekordi ei ole ainakaan huolestuttava, pikemminkin mainio, mutta lopputulos edellähän harjoituspelejä ei pitäisi tarkastella, vaan sen mukaan miltä peli näyttää ja mitä se kertoo. Muutamien avainpelaajien onnistumisista huolimatta ennen yksilötason asioita tulee joukkue.

Peli kertoo erityisesti sitä, että Pelicans todella on aktiivinen ja ärhäkkä. Varsinkin hyökkäysalueen pelivalmius ja kamppailuhalukkuus ovat priimaa viime vuosiin verrattaessa. Jääharjoitusten intensiteetti tuntuu siirtyneen kiitettävästi pelitilanteeseen ja Pelicans on tähän nähdyn perusteella kova luu päästessään jylläämään laajentuneella hyökkäysalueella.

Ylipäätään joukkuetta leimaa juuri intensiivisyys ja aktiivisuus - sana, jonka jokainen päävalmentaja mainitsee ensimmäisessä haastattelussaan. Kotikaupungin silmien alla Tomi Lämsällä lienee taka-ajatus, että työnteon vimmasta tämä projekti ei ainakaan saa jäädä kiinni.

Olisipa mielenkiintoista nähdä jo tulevaisuuteen ja mihin tämä matka johtaa. Pelikaani vaikuttaa luovan nahkaansa uudelleen erityyppiseksi joukkueeksi, kuin mitä sen dna on. Lajitermistöllä kuvattuna ollaan siirtymässä askel lähemmäs pystysuunnan ajokoirakiekkoa, kuin Hannu Aravirran ja Kai Suikkasen viitoittamaa tietä. Joukkue pelaa nyt hanakammin ja ripeämmin ylöspäin, ynnä suoraviivaisemmin päätyjen kautta. Esimerkiksi keskikaistan sentteripeli on vähissä, kun tarjonta on vajavaista ja puolustajille syöttösuunta ei vaikuta ykkösoptiolta.

Suomeksi sanottuna tultaneen näkemään enemmän jääkiekkoa laitojen läheisyydessä.

Nähtäväksi jää, miten nuoren joukkueen ja liigan kokemattomimpiin kuuluvan päävalmentajan konsepti kestää, sillä tosipeleissä pelkkä vauhti ja intensiivisyys eivät riitä, vaan viisikon on oltava äärimmäisen organisoitu paketti. Esimerkiksi JYP on pystysuunnan paineistuksen mestari SM-liigassa, mutta heillä on jo kolmen päävalmentajan ja kohta kymmenen vuoden perinne pelitavan toteuttamisessa. Pelicansissa selkänojaa on oikeastaan rakennettu viikkoja tai kuukausia.

Lämsän luoma systeemi vaikuttaa myös melko kuluttavalta pelitavalta. Se tuottanee voittoja hyvään tahtiin silloin kun puntit ovat tasan, mutta mitä tapahtuu parin viikon otteluruuhkan kuudennessa tai seitsemännessä ottelussa, kun pelataankin hieman freesimpää vastustajaa vastaan? Kun peli perustuu keskimääräistä enemmän vimmattuun aktiivisuuteen, on toistaiseksi arvoitus miten hyvin Pelicans osaa pitää pelivälineestä huolta tiukassa paikassa ja vajaalla energiatasolla.

Pullat ovat ihan hyvin uunissa, ripaus realismia vain pintaan. Mutta kärsivällisyyttähän tämä tilanne vaatii joka tapauksessa, senhän me kaikki jo tiesimme.

 

Edellinen kirjoitus >> Ex-pelsu Tommi Kovaselta vuoden kiekkokirjoitus

20Elo/14Off

Ex-pelsu Tommi Kovaselta vuoden kiekkokirjoitus

Kovanen20082014

Pelicansissakin kausina 1997-2000 lähes 150 ottelua pelannut puolustaja Tommi Kovanen joutui päättämään pelaajauransa noin vuosi sitten Tommi Huhtalan taklaukseen. Kovasen kunniaksi järjestettiin Mikkelissä elokuun alussa jäähyväisottelu, jonka tuotto lahjoitettiin joustokaukalon hankkimiseen Mikkelin jäähalliin.

Pelicansin värejä Kovasen joukkueessa edustivat Pasi Nurminen, Jan Latvala ja valmennuksessa Kari Eloranta, kun joukkue otti leikkimielisesti mittaa Rauman Lukosta.

Leikkimielisyys oli kuitenkin kaukana aivovamman saamisesta ja uran päättymisestä ennen aikojaan. Niitä vaiheita ja uraansa Kovanen tunnelmoi kirjoituksessaan raumalaisella Kiekkoareena-sivustolla.

"Moni sanoo meitä etuoikeutetuiksi, kun pääsemme elämään unelmaa. Sitäkin. Mutta moni meistä muistaa myös ne käymättä jääneet opinnot, ne sukujuhlat, joihin ei vaan ollut aikaa tai ne parhaan kaverin häät, joiden aikaan olimme Kempeleellä pelaamassa sitä niin tärkeää harjoituspeliä."

Mahtavaa! Upeaa! Kiekkokauden mittaan sitä yrittää vain olla hukkumatta kaiken ylimalkaisesti ja välinpitämättömästi ladellun kiekkojargonin sekaan, mutta tällainen pysäyttää lukemaan. Vihdoin jotakin, joka raapii jääkiekkoa vähän pintaa syvemmältä. Jotain joka haastaa ajattelemaan.

Harmi, että aktiivipelaajien osalta tällaiset kommentoinnit ovat kiven alla, mutta onneksi näitä saadaan kuulla ja lukea edes lopettaneilta pelaajilta. Tällaiset kirjoitukset asettavat Pelicansin eilisen "Shokkitappionkin" oikeaan perspektiiviin.

Jääkiekko voi olla yksinkertainen peli, mutta kaikki jääkiekkoilijat eivät ole yksinkertaisia. Hyvä Tommi!

 

Edellinen kirjoitus >> Déjà vu siperialaiseen tapaan – harjoitusottelun peruskaava

13Elo/14Off

Déjà vu siperialaiseen tapaan – harjoitusottelun peruskaava

[kuva: Erik Jokinen]

Vuosi sitten tähän aikaan Pelicans löylytti Sibir Novosibirskiä lukemin 4-2. Seuraavaksi palautamme mieliin tavallisen harjoitusottelun kaavan.

18.8.2013 Pelicans - Sibir 4-2 (2-1, 2-0, 0-1)

0-1 YV Kugryshev
1-1 YV Korpikari (Koskenkorva, Immonen)
2-1 YV Niinimäki (Redenbach, Pärssinen)
3-1 YV Ylönen (Redenbach, Latvala)
4-1 Pöyhönen (Sopanen)
4-2 YV Lekomtsev

Oheistuotteiden lisäksi katsojille oleellisinta harjoituspeleissä ovat yksittäisen pelaajien onnistumiset ja pelien tulokset. Ainakin ensin mainittuja tullaan nytkin näkemään. Näytönhaluinen ykkösketju Smotherman-Redenbach-Repik on kentän kunkku. Jere Myllyniemi on ok-vireessä ja puolustajillakin pärjätään. Siinä tärkeimmät.

Kotijoukkue tullee ottelun alkuun kovalla latingilla, mutta tässä vaiheessa vuotta useammankaan maalin johtoon ei kannata tuudittautua, sillä keskeneräinen paketti ei vain pysy kasassa. Lopulta ottelusta muodostuu maali-iloittelu, jossa varsinkin Pelicansin kokeneempi kaarti päästelee höyryjä leipäläpensä kautta tuomareiden suuntaan. Kuuluu harjoituspeleihin.

Sen lisäksi nähdään paljon sekavaa flipperiä, rennosti ylirohkeaa kiekollista pelaamista sekä viime päivien harjoituksissa läpi käytyjen avauskuvioiden orjallista noudattamista varsinkin nuorempien pelaajien toimesta. Kannattaa muuten seurata ainakin Pitsiturnauksessa nähtyä ennalta harjoiteltua ylivoimakuviota, jossa Hakulinen syöttää maalin takaa neliön keskelle nousevalle Latvalalle. Vaikka Hakulista turnauksen jälkeen ylistettiinkin, niin tämä maaliin johtanut kuvio ei sentään ollut mitkään spontaani neronleimaus, vaan sovittu juttu.

Lopuksi on sitten varamiehisen ja huonosti organisoidun venäläisjoukkueen vuoro repiä leviksiään ja sortua jäähyilyyn, josta isännät rankovat kovalla prosentilla. Ylivoimat tuppaavat näissä harjoituspeleissä toimimaan tehokkaasti, kun vastustajajoukkue on vieras, alivoima on ehkä harjoittelun puutteesta johtuen passiivista ja etukäteen skouttaaminen olematonta. Monet kuviot, jotka eivät toimisi SM-liigassa, toimivat nyt.

Tällä kertaa idän veljet pelaavat sentään loppuun asti. Onhan kerran nähty sekin, että ry... vieraat marssivat kesken ottelun pukukoppiin, ellei jokin miellytä.

 

Edellinen kirjoitus >> Miksi jääkiekossa jumaloidaan kesäharjoittelua?

Filed under: Pelaajat, Pelicans No Comments
7Elo/14Off

Miksi jääkiekossa jumaloidaan kesäharjoittelua?

Treenit07082014

Huomenna jääkiekkokausi tärähtää sitten Pelicansinkin osalta käyntiin harjoitusotteluiden merkeissä. Torstain valmistaviin harjoituksiin Tomi Lämsä oli koonnut seuraavat duot ja triot:

Smotherman - Saarenheimo - Repik
Ritamäki - Rohtla - Mustonen
Hakulinen - Paakkolanvaara - Tyrväinen
Alanne - Lahtela - Vartiainen

Kudelka - Leimu
Tuhkanen - Latvala
Manelius - Pietilä
Hurri - E. Sopanen

Myllyniemi
Juvonen

Pullat ovat hyvin uunissa, kunhan Tyler Redenbach ja Vili Sopanen saadaan vielä mukaan. Onhan joukkue fyysisesti suorastaan timanttisessa iskussa, kuten alkuviikosta uutisoitiin.

Tämä kesäharjoittelun korostaminen tuntuu olevan rightin kätisten pelaajien ja rännikiekkojen läimimisen jälkeen yksi kritiikittömimmin ylistetyistä asioista Suomi-kiekossa. Kuntotestien tulokset ovat aina elokuun ylpeydenaihe - joskaan niitä ei ikinä paljasteta, eikä niistä huonommista tuloksista tietenkään hiiskuttaisi.

Kun jääkiekkoa jo (pesäpallon sijaan erheellisesti) kansallislajiksi tituleerataan ja suuria otteluita Talvisotaan rinnastetaan, niin mikäpä sopisi näiden ylväiden atleettien imagoon paremmin kuin kesäinen harjoitusrääkki.

On totta, että "jääkiekkoilijat tehdään kesällä" ja liian huonossa kunnossa ei mukana pärjää. Esitän kuitenkin vastaväitteenä, että kesäharjoittelu on ammattimaisessa jääkiekossa vain peruselementti. Joukkueen todelliset ammattilaiset yksinkertaisesti hoitavat sen mutinoitta, muut luistavat siitä enemmän tai vähemmän. Kenties nykypäivänä nämä luistamiset on jo saatu karsittua aivan minimiin.

Yleisesti tämän osa-alueen hoitamisessa ei kuitenkaan ole mitään glooriaa. Muutkin joukkueet tekevät saman ja muidenkin joukkueiden ympärillä hehkutetaan tuloksia. Suurta kilpailuetua siitä ei saada.

Kysymyshän on yhä joukkuepalloilulajista. Sinisilmäisyys karisee viimeistään syys-lokakuussa, kun vierasjoukkue matkustaa esimerkiksi Ouluun tai Lappeenrantaan kotijoukkueen vauhtimyllyn mankeliin. Silloin on hyvä olla fyysisesti kondiksessa, mutta ennen kaikkea se testi mittaa joukkueen tiiviyttä ja pelitavan toimivuutta. Kyse on enemmän joukkueen pelinopeudesta, joka on eri asia kuin yksilön fyysiset ominaisuudet.

Tuntuisi vaikealta kuvitella, että esimerkiksi jalkapallovalmentaja Mika Lehkosuo tai koripalloluotsi Henrik Dettmann ilakoisivat kuntotestien tuloksilla. Pelitaktinen elementti ja lajitaidot kun ovat näissä lajeissa mitä ilmeisimmin huomattavasti vahvemmin läsnä. Fysiikka on vain itsestään selvä työkalu yhteispelin toteuttamiseen.

Ja jos kesäharjoittelusta puhutaan, niin minne on unohdettu lajitaitojen harjoittaminen? Minkähän verran esimerkiksi Joonas Alanteen, Janne Ritamäen ja Joel Mustosen kaltaisten yksilöiden viimeistelytaitoa kehittäisi laukoa kesällä keinojääalustalta 500 kiekkoa päivässä, eli noin 30 000 laukausta yhteensä? Fysiikka lienee urheilussa helpoin osa-alue, joten esimerkiksi laukaisumäärä olisi monin verroin mielenkiintoisempi puheenaihe.

Hyvä merkki torstain jääharjoituksista oli se, että esimerkiksi Pelicansin parhaan laukauksen omaava Juha Leimu malttaa vielä kolmekymppisenä ja asemansa sementoineena jäädä harjoitusten päätteeksi kehittämään laukaustaan.

Suurin osa pelaajista ei tätä järjestelmällisesti tee. Jo tämä signaali on mielestäni merkittävämpi kuin perusfysiikan hoitaminen.

 

Edellinen kirjoitus >> Elokuun ensimmäisen tunnelmat

Filed under: Pelaajat, Pelicans No Comments
1Elo/14Off

Elokuun ensimmäisen tunnelmat

Kuva27-10-2013

Tähän aikaan vuodesta käytettävissämme on vain yksi fakta. Se löytyy liigajoukkueiden kokoonpanoista.

Vaikka jo näinä päivinä onkin normaalisti tahkottu Pitsiturnausta Raumalla, on ajankohta yhä rajusti aikainen tulevan kauden ennakoimiseen. Kokoonpanoja tarkasteltaessa Pelicansin tilanne on päällisin puolin ihan kiva.

Joukkueelle on brändätty uutta imagoa uudella valmennusjohdolla. Maalin suulla Jere Myllyniemi tuntuu nousseen, ellei tähtikastiin, niin ainakin laatuveskareiden joukkoon. Puolustuksessa voidaan luottaa Juha Leimuun, Jan Latvalaan ja Tomas Kudelkaan, sekä rinnalla kehittyviin omiin poikiin. Tyler Redenbach on hyvä ykkössentteri, Vili Sopasella ja Michal Repikilla on aineksia loistokkuuteen. Taustalla Joel Mustonen nousee vimmalla ja muu kalusto on riittävän hyvää. Alun jääharjoituksissa nuori Sebastian Repo vaikutti suorastaan maagiselta lupaukselta

Pelicans on nyt oikeasti freesi, mielenkiintoinen ja toivottavasti kovalla motivaatiolla kehittyvä nippu.

Pakko silti myöntää, että maanantai soitti myös herätyskelloja. Turun Palloseura edustaa vain yhtä kolmestatoista vastustajasta, mutta arveluttavista viime kausista huolimatta mustavalkoiset ovat koonneet kaksi huippulaadukasta kentällistä ja muuranneet maalinsuunsa tähtikassari Teemu Lassilalla.

Mitkä ovat ne Pelicansin vahvuudet, joilla se selviytyy kahdeksan parhaan joukkoon, kampeaa jatkoon puolivälieristä ja hamuaa mitalipeleihin? Ei sellaisia taida ollakaan.

Siksi herää kysymys, onko joukkueen kokoamisessa sittenkään tehty aivan priimaa työtä? Paljon on varmasti parannettu viime kaudesta. Turhia rönsyjä on karsittu pois. Tapaus Ryan Lasch oli vain kilpajuoksu yhdestä pelaajasta – joskin erinomaisesta sellaisesta – mutta eikö isossa kuvassa Pelicansin tasoisella budjetilla pitäisi saada rakennettua myös niitä vastaansanomattomia vahvuuksia? Ovatko alussa luetellut yksilöt ja osa-alueet sellaisia, jotka tekevät tiukassa pudotuspelisarjassa eron kahden hyvän joukkueen välille?

Asiat on laitettava oikeisiin mittasuhteisiin. Tällä hetkellä jatkuva huippumenestys ei ole realismia Pelicansille. Sellaista vasta rakennetaan, ja alkavalla kaudella maksetaan taas joitakin oppirahoja. Viime kaudesta poiketen ne vain menevät nälkäisempiin suihin.

Punaisen langan pää on löytynyt, mutta malttia tullaan tarvitsemaan meiltä kaikilta. Oli miten oli, niin ainakin olemme selkeämmin matkalla jonnekin. Hetkittäin elämässä ja urheilussa matkakin on tärkeämpää kuin päämäärä.

Ja lopuksi täytyy muistaa, että paljon enemmän kuin nimilistat, ratkaisee joukkueen yhteispeli ja tiiviys, joita lähiviikkoina kasaan parsitaan.

 

Edellinen kirjoitus >> Repik jäi laschytyksen alle