21Tou/14Off

Smolenakin TPS-siirto oli kylmää matematiikkaa

Smolenak21052014

Turun Palloseura pääsi maanantaina hehkuttamaan "huimaa hankintaansa" Radek Smolenakia. Aiemmin Lahti-rakkauttaan todistelleen "Raikun" loikkaus kilpailijan leiriin tuntui olevan monelle kova pala purtavaksi.

Pelihousuja tästä voisi repiä enemmänkin, mikäli uskoisi kaiken mitä puhutaan. Onhan Radek Smolenakin suhtautuminen Pelicansiin ja Lahteen ollut poikkeuksellisen lämminhenkistä. Ei taidettu kuulla legendaarista "Suomessa pelaan vain Pelicansissa" -lausetta, mutta melkein kaikki muut kyllä.

Paras tapa suodattaa lausuntoja onkin olla uskomatta mitään seurajohtajien puheista ja suhtautua suurella varauksella pelaajien kommentteihin. Jäljelle jäävästä viidestä prosentista poimitaan sitten talteen ne aidosti merkitykselliset murut.

Eräs nettikommentoija innostui tuohduksissaan toivomaan pahaa Smolenakin tulevalle kaudelle. Se oli yliampuvaa. Toivottavasti ei onnistu leipätyössään maalinteossa Pelicansia vastaan, mutta pahaa ei sentään pidä toivoa pelaajalle, jolta Pelicans on jo saanut monin verroin enemmän kuin mitä sopi odottaa. Nimittäin mahtavat peliesitykset ja käytännössä kaksi comebackia sen alkuperäisen hopeakevään jälkeen.

Pelicansin osalta voidaan tietenkin kysyä, että menikö vonkale ohi haavista. Mokasiko Pelicans? Ensimmäinen asia on raha, jota TPS todennäköisesti tarjosi rutkasti saadakseen pelaajan ilman KHL-optiota.

Mihin tahansa liigaseuraan Smolenak toisi kuitenkin kaivattua kärkipään ratkaisuvoimaa, niin myös Pelicansiin. Moni ottaisi Smolenakin ennen Jordan Smothermania, mutta toinen sopimus oli jo tehtynä ja toinen ei. Toisaalta Pelicansin hyökkäykseen haettaneen ensisijaisesti oikean laidan monipuolista tehomiestä sekä hyökkäyssuuntaan riittävän hyvin pelaavaa keskushyökkääjää. Näiden edeltä kalliin Smolenakin kiinnittäminen vasemman laidan telaketjuksi olisi sekoittanut kokonaisuuden rakentamista.

Sivuuttaminen oli siten tietyllä tapaa linjakas päätös, mikäli tarjous Pelicansin pöydällä ylipäätään kävi. Tärkeän osa-alueen jätti-investointi olisi syönyt liiaksi vieläkin tärkeämmiltä sektoreilta. Tarjolla olleiden nimilista ei kuitenkaan enää syksyllä lämmitä, vaan nyt Pelicansin on  löydettävä ne todelliset tekijämiehet näihin toisiin ruutuihin. Tärkeimmät hankinnat ovat yhä tekemättä.

Kiekkokaupungilla lienee yhä erityinen paikka Smolenakin ajatuksissa, mutta tällä ei ole mitään velvollisuutta palata Pelicansiin ammattiaan harjoittamaan. Niitä siteitä ei ollut Juhamatti Aaltosella, eikä ole myöskään Ryan Laschilla. Sitä suuremmalla syyllä on arvostettava oman kylän poikia ja heistäkin erityisesti niitä, jotka ovat aikoinaan maailmalta palanneet.

PS. Smolenakin viimeksi Lahdesta lähtiessä tätä haukuttiin - luonnolliseen suomalaiseen tapaan - heikosta puolustuspelaamisesta. Joidenkin arvioiden mukaan Smolenakin kentälläolo aiheutti enemmän maaleja omiin kuin vastustajan päähän. Nyt vältyttiin tältäkin "vitsaukselta". Lisätietoja maalintekijöiden merkityksestä voi kysyä vaikka Erkka Westerlundilta.

 

Edellinen kirjoitus >> Kiekkokansan ylilyöntiä odotellessa

14Tou/14Off

Kiekkokansan ylilyöntiä odotellessa

Leijonat14052014

Pekka Jormakan lanaus, Leijonien jeesusteipillä kokoon parsittu joukkue ja ilmassa leijuvat jättiflopin ainekset. Pintapuolisellakin seuraamisella ovat ilmi tulleet meneillään olevien MM-kisojen pääpuheenaiheet suomalaisittain.

Avausviikonlopun aikana kieltämättä löi vasten kasvoja se todellisuus, jolla Erkka Westerlund Minskissä operoi. Latvia-peli meni vielä keltanokkien alkuhermoilun piikkiin, kun taas Venäjä-ottelussa tulos oli sitä mitä Alexander Ovechkin vs. Tommi Kivistö -asetelmasta keskimäärin kuuluu syntyäkin.

Tekisi mieli kummastella Teuvo Teräväisen ja Michael Keräsen puuttumista joukkueesta, sillä tällaisia virtuooseja Leijonien kakkos-kolmosketjut nyt huutavat, etunenässä Olli Jokinen ketjukavereikseen. "Päälliköstä" ei koheltajien keskellä täyttä hyötyä saada. Toisaalta taas yksi Teuvo tai Michael tuskin olisi enempää kuin pieni hätäapu ja sijoitus tulevaisuuteen, sillä aivan Granlund-tason sateentekijöistä ei vielä MM-kisatasolla puhuta. Jossittelu vain kuuluu valintoihin, vaikka se turhaa onkin.

Saksa-pelissä oli jo suunta parempaan, mutta realistinen uhka on se, että Suomi ei näissä kisoissa selviä kahdeksan joukkoon.

Sitä minä vain pelkään, että mahdollisen katastrofin sattuessa kiekkokansan suhteellisuudentaju sammuu kuin Jormakan valot. Pahin ylilyönti tapahtunee pelikaukalon sijaan kansan ja median toimesta, sillä pohjimmiltaan kummallakin taholla tuntuu olevan intresseissä muu kuin ison kuvan järkevä hahmottaminen. Kenties joku poliitikkokin saadaan aiheen pariin kohkaamaan ja kälättämään.

Isossa kuvassa Suomen maajoukkue on jo kuluneen kahden vuosikymmenen ajan keskimäärin ylisuorittanut pelaajamateriaaliinsa nähden. Vaikka iänikuisen säälittävä kansanluonne mielellään kaiveleekin esiin suurimpia tappioita, on Leijonilla vyöllään tolkuttoman monta päänahkaa MM-kisojen pudotuspeleistä ja komea mitalirivistö olympialaisia myöten. Lisäksi alla ovat Sotshin kisat, joissa Suomi venyi varsin puutteellisella miehistöllä olympiapronssiin.

Yksi Minsk ei pyyhi 20 vuoden perintöä, tapahtui mitä tahansa.

Tällä hetkellä Leijonat ovat kisoissa matkassa käytännössä C-maajoukkueella. Jokainen pohtikoon minkä verran painoarvoa MM-kisoille ylipäätään laitetaan. Instituutiolle, joka toimii kansainvälisen jääkiekon rahoitusvälineenä.

Terveintä on suhtautua niin, että kaikki hyvä mitä näistä hupailuista irti saadaan, on kotiinpäin. Kutsusta kieltäytyminen ei ole maanpetturuutta, vaan ammattilaisjääkiekkoilijan oikeus. Alkulohkossa epäonnistuminen taas on Leijonille vääjäämätön todennäköisyys ennemmin tai myöhemmin.

Samaan tapaan SM-liigaankin kannattaa suhtautua enemmän viihteellisenä ja kaupallisena elämysmuotona, kuin jonkinlaisena lapsuuden unelmia täyttävänä urheilusarjana. Pelissä on MM-kisojen tavoin niin mittava määrä kaikkea sellaista, jota ei kannata liiaksi miettiä, mikäli haluaa säilyttää touhussa jonkinlaisen hyvän maun.

SM-liigan kohdalla siihen tietynlaiseen välinpitämättömyyteen sopeutuminen vaatii enemmän, mutta matkalla ollaan. Saa nähdä, joudutaanko perille.

 

Edellinen kirjoitus >> Spontaanit homot sallittava jääkiekossa

Filed under: Liiga, Media, Pelicans No Comments
7Tou/14Off

Spontaanit homot sallittava jääkiekossa

Leijona05052014Sinuhe Wallinheimo nostatti taannoin myrskyn vesilasiin kommentoimalla homoseksuaalisuutta jääkiekossa. Kuuma peruna ei pysynyt ex-veskarin räpylässä, kun tämä erehtyi rinnastamaan homoutta sairauteen.

”Vaikka jonkun pelaajan äiti tai tyttöystävä on saanut syövän, ei siitäkään puhuta ulospäin.”

Se, mitä kansanedustaja ja pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Wallinheimo yritti kuvata, on jääkiekkojoukkueen huippuunsa viritetty yhtenäisyys ja tiiviys. Joukkueen kuoreen ei haluta ulospäin näkyviä poikkeamia, johon vastustaja voisi henkisesti iskeä. Ammattimaista kilpaurheilua kun ohjaa viitekehys nimeltään voittamisen pakko.

Ulkomaillakin julkiset kaapista tulot ovat joukkuelajien piirissä harvassa. Suomessa yksilölajin uimari Ari-Pekka Liukkonen on tiettävästi ensimmäinen huipputason miesurheilija, joka on tämän kunnioitettavan teon tehnyt jo kilpauransa aikana.

Itsekin sekalaisten joukkueiden pukukopeissa istuneena ovat suihkutilaan ja saippuan pudotteluun liittyvät sutkautukset tulleet hyvinkin tutuiksi. Miesjoukossa huumori liikkuu usein alasuojien korkeudella, eikä jääkiekkojoukkue tee siinä poikkeusta. Pikemminkin päinvastoin.

Onpa tullut myös pohdittua, että ovatkohan nämä läpät aitoa suvaitsemattomuutta muuten fiksuilta ihmisiltä, vai ainoastaan harmitonta läppää. Wallinheimon mediakohu nousi harmittomaksi tarkoitetusta lausunnosta.

Se, mitä kuitenkin oikeasti pitäisi kyseenalaistaa, on jääkiekon vanhoillinen arvomaailma. Koko lajiyhteisön henkinen kulttuuri on lähtökohtaisestikin väärä, mikäli se luo keskuudessaan suvaitsemattomuutta ja kapeakatseisuutta. Sitä, että joukkuetoverit alkavat karttaa ja vastustajat homotella. Sitä, että todellista suvaitsevaisuutta ei nähdä edes tavoitteena, vaan annetaan mennä "pesuveden mukana".

Wallinheimon johdolla pelaajayhdistys - siis nimenomaan kaikkien yksilöiden edunvalvoja - nosti kätensä pystyyn asian edessä, ikään kuin siihen ei voitaisi vaikuttaa.

Spontaaneita tappeluita on jääkiekon parissa puolusteltu viime vuosina. Allekirjoittanut ja moni muu niitä yhä vanhoillisesti kannattaa, vaikka nyky-yhteiskunnassa touhu alkaa jo liikkua harmaalla alueella. Vääjäämättä käy niin, että jääkiekon on Suomessa eri tavoin sopeuduttava ympäristönsä muuttumiseen. Se vaatii yhtäällä oman lajin leijonamaista puolustamista, toisaalla tahdikasta ennakkoluulojen murtamista. Arvomaailman linjaamista.

Käytännön tasolla kovin lätkäjätkä pitäisikin olla se, joka pelaa kovaa mutta rehdisti, mutta osaa testosteronikuohuissaan kunnioittaa muutakin kuin nuuskapurkkia ja edustusjoukkueen tuulitakkia. Myös sitä homoa. Monissa viime vuosien skandaaleissa kun jääkiekko ei kuitenkaan ole antanut itsestään kovin fiksua kuvaa. Vaikka paljon hyvääkin tehdään, niin autoritäärisyydellä, elitistisyydellä, ja harkitsemattomilla kommenteillaan koko lajiyhteisö lähinnä kailottaa omat heikkoutensa kilpailijoilleen.

Jalkapallolla ja muilla joukkuelajeilla onkin nyt oiva mahdollisuus avata jääkiekolle kaapinovi sivistykseen. Esimerkiksi koripallo ilakoi MM-kisapaikallaan, mutta 2010-luvulla myös suvaitsevaisuus voisi olla jonkin urheilulajin pysyvä markkinointivaltti. Kysymys on vain siitä, mitkä lajiliitot ja seurat uskaltavat haudata tarpeettoman vanhoillisuuden.

Pioneerin viitta ei voi jäädä yhden Liukkosen kannettavaksi.

 

Kirjoitus on alun perin julkaistu Uusi Lahti -lehdessä 8.2.2014

- - - - -

Edellinen kirjoitus >> Lämsän shakkilaudalla tyhjiä ruutuja