30Huh/14Off

Lämsän shakkilaudalla tyhjiä ruutuja

 Kokoonpano30042014

Kuten on jo eri yhteyksissä todettu, Pelicans hakee ja tarvitsee ensi kauden miehistöönsä vahvistukseksi muutaman laatupelaajan. Tomi Lämsän ja uusien linjausten myötä ympärillä on hyvä pöhinä, mutta toistaiseksi koossa on vasta keskitason joukkueen aihio, ei mitään sen enempää.

Kaikenlaisia ketjusommitelmia varten eletään vielä aivan liian aikaista ajankohtaa, joten lähestytään asiaa tällä kertaa eri pelipaikkojen "syvyyden" kautta.

Keskushyökkääjissä tilanne on lähtökohtiin nähden suorastaan erinomainen, mutta enimmäkseen sillä varauksella, että tälle tontille onnistutaan hankkimaan vielä Tyler Redenbachin tasoinen tai vähintäänkin monipuolisuudellaan haastava pelinrakentaja - kuningatar. Shakissa kuningatar on pelin voimakkain nappula, jääkiekossa kentällisen tärkein pelaaja. Toiveena on riittävällä jalkanopeudella ja hyvällä syöttötaidolla varustettu sentteri, jolla on kyky pyörittää ylivoimapeliä paremmin kuin Pekka Saarenheimo ja Tommi Paakkolanvaara.

Viimeksi mainittu kaksikko täydentääkin loisteliaasti tämän osaston ollen riittävän hyviä kiekollisessa pelissä ja erinomaisia kiekottomana. Lisäksi hätävarana keskikaistalle ovat monikäyttöiset Joel Mustonen ja Juhani Tyrväinen, joista isompi hyöty kuitenkin todennäköisesti saadaan laidassa.

SM-liigasta mahdollisia vapaita agentteja kuningattaren rooliin voisivat olla Steven Zalewski (31 6+5=11), Philip McRae (53 8+13=21) ja Luke Pither (20 5+2=7) .

Laitahyökkääjien osalta lista on hieman samanlainen kuin keskelläkin. Kirkkain helmi on Vili Sopanen, mutta osasto huutaa toista ja kolmatta helmeä. Joel Mustosella on mahdollisuus hioutua helmeksi äkkiäkin, jos häikäisevän nopea kehitys jatkuu. Jordan Smothermanin varaan voi toistaiseksi laskea ainoastaan ketjunsa täydentävän pelaajan roolia, ei johtavaa. Tämän kolmikon jatkoksi kahta kärkiketjua vahvistamaan tarvitaan yksi pisteiden tekoon kykenevä laitahyökkääjä - ratsu. Shakissa Ratsua pidetään kolmen sotilaan arvoisena.

SM-liigassa tämän tontin vapaat agentit ovat käytännöllisesti katsoen nollissa, sillä Michael Keräsen, Patrick Davisin ja Borna Rendulicin kaltaiset pelaajat tuskin Lahteen päätyvät. Koodinimi "Lasch" on kuitenkin ominaisuuksiltaan tämän tontin hankintaan hyvä ohjenuora.

Alemman profiilin laitahyökkääjistä Anrei Hakulinen on saanut hämmästyttävän paljon puhetta osakseen, mutta lähtökohtaisesti kyseessä on noin 10-15 pisteen projektipelaaja, samoin kuin Joonas Alanne. Heidän kohdallaan vaaditaan kärsivällisyyttä, kun taas Juhani Tyrväinen ja Janne Ritamäki ovat jo valmiiksi mainiot palaset voimahyökkääjän ja alivoimapelaajan rooleihin.

Puolustus on määrällisesti lähes täynnä, mutta tietyllä tavalla kaivataan Joonas Järvisen ja Oskari Korpikarin manttelinperijää - tornia. Shakissa torni symboloi alun perin vaunuja, ja persialaiset sotavaunut olivat raskaasti aseistettuja. Aivan aluksi on kuitenkin muistettava, että niin sanotut lihapäät ja puutavaran antajat ovat liigakiekossa jo historiaa. Tässä hankinnassa on hyvä tähdätä Juha Leimun kaveriksi jämäkkää kahden suunnan puolustajaa a la Jonas Junland, vaan ei kuola valuen mitään fyysistä kovanyrkkiä. Kaiken kaikkiaan top4-puolustajien olisi kaikkien hyvä olla riittävän laadukkaita myös ylivoimapeliin.

SM-liigassa tämän kategorian alfauros on TPS:n Shaone Morrisonn, joka lienee kuitenkin Pelicansin ulottumattomissa. Vahvimmin on väläytelty Ryan Glennin nimeä, joka voisi olla juuri kuvaukseen sopiva pelaaja - joskin huippukausi SaiPassa voi antaa aavistuksen siloitellun kuvan taidoista.

Maalivahtiosastolla Pelicans teki mielestäni oikean ratkaisun luottaessaan Jere Myllyniemeen. Hän on hyvä selkänoja Lämsän projektin aloitukseen, joskaan ei aivan sarjan eliittivahteja. Hyvin organisoidun joukkueen takana antaa joka tapauksessa mahdollisuuden voittaa, ja tähän tilanteeseen Pelicans tarvinnee valmista pakettia mieluummin kuin kehittyvää raakiletta. Juuri tällainen jokerikortti on Janne Juvonen, jota on valitettavasti viime ajat piiloteltu pakan alimmaisena. Pelaajan itsensä vai päättäjien vika - mene ja tiedä.

- - - - -

Edellinen kirjoitus >> Pekkala ja viiden euron divarilöydöt

Filed under: Pelaajat, Pelicans 7 Comments
16Huh/14Off

Pekkala ja viiden euron divarilöydöt

Mestikset16042014

Pelicans on valinnut uuden suunnan. Parin-kolmen viime kauden aikana nähty pelaajapolitiikka ei sittenkään tainnut olla täysin terveellä pohjalla, vaikka se toikin ainakin hetkellistä menestystä. Pelicans ei ole vielä niin suuri seura, että se voisi hankkia yhtä suuren osan pelaajamateriaalistaan "valmiina", vaan jalostustyölle on jäätävä hieman enemmän tilaa.

Nuorten talenttien kasvattaminen säästää budjettia kärkipään pelaajien hankintaan, pitää ilmapiirin tuoreena ja on toisaalta uusille kyvyille jatkossa signaali siitä, että Lahteen kannattaa tulla. Tuoreimmat esimerkit tällaisista pelaajista ovat Joel Mustonen, Joonas Alanne, Anrei Hakulinen, Nico Manelius ja Mikko Lahtela. Ja tukku Kiekkoreippaan kasvatteja.

Mutta miten löytää ne oikeat potentiaalisimmat yksilöt Mestis-miesten ja liigahylkyjen joukosta? Siinä on kymmenien tuhansien eurojen kysymys jokaiselle liigaseuralle.

Viime kausina Pelicans on tehnyt kokeiluja pääasiassa hyökkääjien osalta. Kolmikossa Tomi Pekkala - Lou Dickenson - Sami Blomqvist piilee eräs opetus. Pelaajaa arvioitaessa on aina muistettava millaisesta ympäristöstä tämä tulee. Pekkala ja Dickenson Mestiksessä ja Blomqvist A-nuorissa pelasivat sarjan kärkipään joukkueissa. Pekkala puolestaan antoi edellisellä liigavisiitillään parhaat näyttönsä Jori Lehterän ja Joonas Enlundin ketjussa, ja pelasi Sportissa sarjan dominoivimpiin keskushyökkääjiin kuuluvan Toni Jalon tutkaparina. Samoin Dickenson pelasi kaksi kautta Mestiksen parhaissa joukkueissa. Blomqvistin aikaan Bluesin A-nuoret olivat mitalitason joukkue.

Tämä kaikki tietää ainakin keskimäärin sitä, että pelaajat ovat päässeet voittavaan joukkueeseen, pelaamaan sarjan parhaimpien pelaajien kanssa, sekä saaneet paljon peliaikaa ylivoimaa myöten. Toisin sanoen täydelliset onnistumisen edellytykset.

Kaikkia kolmea myös yhdistää yksipuolisuus. Pekkalalla ja Blomqvistilla työkalut rajoittuivat laukaukseen, Dickensonilla luisteluun. Kun tällainen pelaaja sitten tuodaan Pelicansiin keskitason joukkueeseen, kolmos-nelosketjuun ilman ylivoima-aikaa, on pelaaja käytännössä täysin eri maailmassa ja onnistumisen mahdollisuudet kutistuvat rajusti.

Erityisen kriittisesti pitäisi tarkastella ominaisuuksien soveltuvuutta liigaan ja nimenomaan Pelicansiin. Lisäksi jossain vaiheessa pitäisi tarjota kunnon roolia, kuten Pekka Jormakalle tarjottiin Justin Hodgmanin vierellä tai Pekkalalle Tapparassa Lehterän-Enlundin rinnalla.

Niinpä potentiaalisempi kaveri voikin olla se hyökkääjä, joka on hieman pienemmälläkin pistesaldolla kantanut reppuselässä Mestiksen häntäpään joukkuetta, ja jolla on pelillisenä selkänojanaan pari-kolme tyydyttävän hyvää ominaisuutta - joista yhden on oltava luistelu.

Ja loppusilaus jää sitten sen varaan, että osuu oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, kuten aikoinaan nähtiin Karo Koivusen ja Matias Lopin kohdalla. Kumpikaan ei ollut pelaajana mikään monipuolisuuden huipentuma, mutta kun taito-ominaisuudet ja pelisilmä olivat hyvää luokkaa, peliaikaa siunaantui laatupelaajien rinnalla ja koko seura teki vahvasti uutta tulemistaan, oli tuloksena kaksi kovan luokan murtautumista Mestiksestä suoraan liigajoukkueen ykkös-kakkosketjuun. Tosin niistäkin ajoista liigakiekon vaatimukset ovat jo jonkin verran kasvaneet.

PS. Anrei Hakulinen tulee Pelicansiin Mestiksen runkosarjaa dominoineesta TUTOsta. Jään odottamaan sekä mielenkiinnolla että sopivalla varauksella.

11Huh/14Off

En rakastunut Ilkka Pikkaraiseen

Pikkarainen11042014 Tämä on taas vähän näitä juttuja, joihin on vaikeaa vastata kyllä tai ei. Siihen rajamaille jäi tavallaan koko Pelicansin kausi. Lähtökohdat kyseenalaistettiin ja jossain vaiheessa näytti heikolta, mutta niin vain pelikaani löysi ballsit voittaakseen HIFK:n ja haastaaksen Tapparan.

Tämän kuoriutumisen alkuun saatti Ilkka Pikkarainen. Tullessaan kaksi vuotta sitten Pelicansiin saatiin oikealle laidalle suorastaan ihana kevään lapsi. Vastustajalle vittumainen voimahyökkääjä, joka ajaa tilanteet siekailematta loppuun asti, herättää ärsytystä pelkällä naamallaan ja lapioi siinä sivussa maalejakin.

Tätä honeymoonia seurasikin sitten vuosi-puolitoista sellaista aikaa, että numero 51 oli Pelicansille lähempänä turhaketta. Ehkä siinä oli jonkinlainen rooli loukkaantumisillakin, mene ja tiedä. Nyt helmikuussa palkan ansaitseminen alkoi uudelleen, jatkuen komeasti varsinkin pudotuspeleissä. Pikkaraisen möyhentäminen oli kieltämättä juuri sitä, mitä nykypäivän liigakiekosta valitettavasti uupuu, ja mitä lahtelaisyleisö on aina halunnut nähdä.

Juuri tähän kiteytyy asian vaikeus: maaliskuu on jääkiekkokauden tärkein kuukausi, mutta miten suhtautua pelaajaan, joka on hyödytön ja haluton kauden 50 ensimmäisen ottelun ajan?

Tähän epäröintiin suhteemme valitettavasti kariutui. En rakastunut sinuun Piku, enkä jäänyt kaipaamaan jatkosopimusta. Toivon silti, etten joutuisi näkemään sinua jonkun toisen liigaseuran kanssa.

 

9Huh/14Off

Mielipide Tomi Lämsästä

Lamsa042014

Muutamat ovat kyselleet arviota Tomi Lämsän Pelicans-pestistä. Välillä tekisi mieli vastata, että "En minä tiedä. Mistä ihmeestä minä sen tietäisin? Voi olla hyvä, tai voi olla huono. Vuoden päästä ollaan viisaampia." Jonkinlainen mielipide sentään on muodostettavissa.

Loppujen lopuksihan koko jääkiekkotoiminnassa, kuten joukkueurheilussa muutenkin, puhutaan ainoastaan todennäköisyyksistä. Mitään varmaa ei ole ollut sen jälkeen, kun Jokereiden ja TPS:n 90-luvun dynastiat murtuivat.

Todennäköisesti Lämsä on Pelicansille kelvollinen, jopa hyvä päävalmentaja. Erinomaisuuteenkin on mahdollisuus olemassa. Todennäköisesti Lämsä ei myöskään ole sysipaska päävalmentaja, jollaisiksi vaikkapa Petteri Hirvonen, Jami Kauppi tai Mika Toivola osoittautuivat Pelicansille. Hyi olkoon, sitä tikulla silmään joka näitä nimiä muistelee.

Huono valmentaja nimittäin ei luotsaa joukkuettaan runkosarjan voittoon, kuten Lämsä teki vuosi sitten Jokereissa. Ei, vaikka apuna olikin 30 ottelun verran satunnaismuuttuja nimeltä Erik Karlsson. Lämsällä on jo näyttöjä ynnä kokemusta kirkkaista Stadin valoista. Nopea putoaminen pudotuspeleissä ja tämän talven potkut ovat takapakkeja, joita yrittävälle väistämättä tulee vastaan. Ne eivät tee Lämsästä huonoa valmentajaa.

Lisäksi on muistettava tarjonta valmentajamarkkinoilla. Se on aina kotimaisten nimien osalta rajallinen, ja kaupan on totaalisia pommejakin, kuten edellä todettiin. Nyt todennäköisesti saatiin koutsi, jolla on nälkää, tietoa tämän päivän liigakiekosta, hieman myös näkemystä seuran kokonaiskuvasta ja sen kehittämisestä, sekä arvokas ylimääräinen ymmärrys lahtelaisen jääkiekon syvimmästä olemuksesta.

Viime viikon lehdistötilaisuudessa puhuttiinkin jopa hieman huvittavan korostuneesti uudesta "Pelicans-ilmeestä", nuorennusleikkauksesta sekä nykyjääkiekon pelillisistä ominaisuuksista. Ikään kuin varta vasten alleviivattiin puolustuspuhetta viime aikoina esitettyyn kritiikkiin. No, asioiden julkinen linjaus oli joka tapauksessa hyvä asia.

Toivottavasti Lämsän pitkän 2+2 -vuotisen sopimuksen aikana Pelicans löytäisi pysyvän ja todellisen pelillisen identiteetin, joka jyskyttäisi koneen lailla eteenpäin ilman lehdistötilaisuuksien höpinöitä. Tehtävä on erittäin vaikea, mutta kaiken järjen mukaan seurassa pitäisi viimeistään nyt olla tarvittavat resurssit ja tietotaito vastata jäsennellysti kysymykseen: Mitä Pelicans edustaa ja tarkoittaa kentän tasolla junioreista edustukseen?

Loppujen lopuksi se on paljon tärkeämpi kysymys kuin mielipide Tomi Lämsästä.

Yksinkertainen esimerkki: jos Pelicans aikoo olla nopea, moderni ja urheilullinen yhteistyön jääkiekon joukkue, silloin se ei voi jatkossakaan hankkia Mika Toivolan kaltaisia puupäävalmentajia, eikä Pavel Rosan kaltaisia pelaajia. Linjassa on pysyttävä kärsivällisemmin. Sen systemaattisuuden kautta satunnaismuuttujien rooli vähenee ja todennäköisyydet paranevat. On tiedossa minkälainen valmennusryhmä tarvitaan, on tiedossa pelaaja-aineksen tarve, on tiedossa roolitukset ja niiden vaatimat ominaisuudet. Näin toimivat 90-luvun Ajax ja TPS, sekä 2000-luvun FC Barcelona ja JYP.

Lämsä ei ole puupää, ja ansaitsee nyt työrauhan. Kärsivällisyyttä on perusteltua odottaa myös koko Kiekkokaupungin yhteisöltä. Tämä ei ole mikään muutaman kuukauden keikkahomma, vaan pidempi projekti. Ilkka Kaarna ja kumppanit pistivät betsinsä tässä ruletissa taas ihan hyviin ruutuihin - todennäköisesti.

6Huh/14Off

Lämmin kädenpuristus

Aravirta07042014Vastaan kävelee koutsi, jonka takki on tyhjä. Vuodet ovat tehneet kasvoihin pari ryppyä, joita Tapparalle kärsitty puolivälierätappio syventää. Olemuksesta voi nähdä, että kaikki voitava kuitenkin tehtiin. Kenties mukana on helpotustakin. Puristan kättä, jota vielä ennen kauden alkua joutui kantositeessä varomaan.

”Kiitos Ara kaudesta ja kaikesta työstä lahtelaiselle jääkiekkoilulle”.

No, tätä hetkeä ei todellisuudessa tapahtunut, mutta ele olisi paikallaan. Olen jonkin verran kyseenalaistanut Hannu Aravirran valmentajapestiä ja sitäkin enemmän kritisoinut pelaajavalintoja, mutta lopputulemana oli kunniakas palanen Pelicans-historiaa. Ei pelkkä välikausi.

”Aran” komennossa kokenut joukkue esitti parastaan pudotuspeleissä. Juuri siellä missä jyvät erotellaan akanoista ja mitä varten tämän kauden joukkue pitkälti oli koottukin. Parhaimmillaan Pelicans oli erinomaisen röyhkeä ja itsevarma pudotuspelijoukkue.

Aravirta tuli valmentaneeksi Pelicansia yhden puolikkaan ja neljä täyttä kautta. Tuloksena neljä pudotuspelipaikkaa. Kukapa toistaisi tämän lahtelaisessa jääkiekkoilussa?

Valmennuksen onnistuminen riippuu tietenkin aina myös käytettävistä työkaluista. Näistä työkaluista pelaaja-arviot viime keskiviikon Uusi Lahti -lehdessä. Kritiikin perusteet säilyvät siinä, että liian monen pelaajan kohdalla jokin ratkaiseva tekijä jäi uupumaan. Yhdellä se on liikkuvuus, toisella fysiikka, kolmannella jotakin muuta.

Kohtalaisen lähelle jopa mitalipelejä päästiin ja sijoitus on jopa Pelicansin liigahistorian viidenneksi paras, mutta pidemmällä tähtäimellä joukkueen kokoamisessa on onnistuttava paremmin.

Nyt joukossa oli luvattoman paljon pelaajia, joiden taustalla on puutteita urheilullisuudessa ja playoff-näytöissä. Pitkälti juuri nämä pelaajat pettivät jälleen, jolloin joukkueen kannatteleminen jäi harvoille harteille. Kärjistetysti sanottuna seinä tulee pitkässä juoksussa vastaan, jos ratkaisuvoima rajoittuu yhteen kentälliseen.

”Ei mitään hävettävää”. Näin virkkoi ohikulkija kadulla viimeisen ottelun jälkeen. Tästä nipusta valmennus repi irti likimain kaiken mahdollisen, sitä pitää arvostaa. Kevättä kohden Aravirta käytti takataskustaan loputkin keinot ja konnuudet. Elkeistä voi päätellä, että vanha herra todella oli koko sydämellään kapinassa.

Yleisön mielistä jotain jäi kuitenkin uupumaan. Halli ei täyttynyt, moni poistui aplodeja antamatta. Melko pitkälle päästiin, mutta loppuun asti yltämiseksi on koko Kiekkokaupunki saatava taas puhaltamaan samaan hiileen.