15Mar/13Off

Kätisyyden merkitys jääkiekossa, alkeiskurssi

Rightin pelaajia - eli oikealta laukovia, oikea käsi alhaalla pelaavia pelaajia - monesti peräänkuulutetaan tuiki tarpeellisena lisänä jääkiekkojoukkueeseen. Ylivoimalle olisi kiva saada rightin pakki laukomaan ja sen sellaista. Asiaan liittyy vähän muutakin.

Katisyydet15-11-2013

Hannu Aravirta teki maajoukkuetauolla muutoksia kokoonpanoon. Näin ne ilmoitettiin aiemmin tällä viikolla, rightin kätiset pelaajat lihavoitu:

Timo Pärssinen – Tyler Redenbach – Miikka Männikkö
Vili Sopanen – Pekka Saarenheimo – Tuomas Santavuori
Kimmo Koskenkorva – Tommi Paakkolanvaara – Jesse Niinimäki
Ilkka Pikkarainen – Jarkko Immonen – Marko Pöyhönen

Jan Latvala – Juha Leimu
Oskari Korpikari – Henri Laurila
Antti Ylönen – Juha-Pekka Pietilä
Joonas Hurri – Niko Tuhkanen

Vaikka laitahyökkääjät ovatkin keskimäärin joukkueen tyhmimpiä pelaajia, on siinä vissi ero, kummin päin kätisyydet asetellaan. Perinteinen käsitys on, että pohjoisamerikkalaisessa painotuksessa laitahyökkääjät pelaavat lapa kentän puolella, mikä suorissa hyökkäyksissä mahdollistaa laukaukset suoraan syötöstä. Puolustajien kohdalla puolestaan painotetaan hyökkäysalueen pelaamista lapa laidan puolella, jolloin rännikiekkojen katkaisu, kiekon palauttaminen kulmaan sekä jossain määrin myös kiekon toimittaminen maalille helpottuvat.

Jos kuitenkin vilkaistaan yllä olevaa grafiikkaa, huomataan ettei se ainakaan hyökkääjien osalta näin mene nykypäivän SM-liigassa. Aniharva rightin hyökkääjä pelaa laituriparin vasemmassa laidassa ja näistäkin osa siitä johtuen, että myös toinen parin pelaaja on righti.

Ylivoimalla kätisyyksien sekoittaminen on päivänselvää, mutta myös tasakentällisin pelattaessa ei ole mikään läpihuutojuttu miten viisikon pelaajat asetellaan.

Tässä suhteessa Pelicans on yksi liigan puhdasoppineimmista joukkueista, mistä syystä myös tämän illan ottelussa Vili Sopanen ja Ilkka Pikkarainen tulevat mitä todennäköisimmin pelaamaan oikeassa laidassa, eivät vasemmassa. Alkukauden aikana vain Jesse Niinimäki on leftin pelaajana pelannut säännönmukaisesti oikeassa laidassa. Tämä ei sinänsä yllätä, kun kyseessä on kiekonkäsittelyltään ja pelinluvultaan joukkueen ylivoimaisesti taitavin pelaaja. Niinimäen taitotaso ja pelinluku mahdollistavat kiekon haltuunoton ja pelin sujuvan jatkamisen syötöllä paljon kivuttomammin kuin useimmilla muilla.

Nimittäin rystyllä haltuunotto vaatii taitoa. Pitkässä juoksussa on huomattavasti merkityksellisempää kuinka suurella prosentilla laitahyökkääjät saavat hyökkäysten rakentamisessa kiekkoa kämmenpuolelle vauhtiin, kuin se, sattuuko laituri saamaan yhden-kaksi suoraan syötöstä vetopaikkaa sieltä täältä. Pelicansin lefteistä ainoastaan Niinimäen ja Tomi Pekkalan sijoittaminen oikeaan laitaan on riittävän perusteltua.

Puolustuksessa taas Juha-Pekka Pietilä pelaa säännönmukaisesti oikealla. Henri Laurila käväisi Leimun pakkiparina vasemmalla, mutta lienee nyt palannut takaisin oikeaan laitaan. Eli pakki-pakki -syötöt päästään antamaan kämmeneltä kämmenelle, ei kämmeneltä rystylle.

Ihannetilanteessa kaikki kiekollisen pelin syötöt päästäisiin antamaan kämmeneltä kämmenelle. Käytännössä tämä on mahdotonta, mutta mitä lähemmäs tätä päästään, sitä laadukkaampaa kiekollista pelaamista todennäköisesti nähdään. Jälleen kerran puhutaan todennäköisyyksistä, jotka pienten marginaalien pelissä voivat pitkän kauden aikana luoda riittävän eron, ja jotka on siksi otettava huomioon.

Toisaalta löytyy myös pelaajia kuten JYPin Ossi Louhivaara, jolla pelaaminen vasemmassa laidassa on luontaista ja tukee pelaajan ominaisuuksia. Mutta tässäkään tapauksessa kyse ei ole suoraan syötöstä laukomisessa - joka toki on aliarvostettu asia suomalaisessa jääkiekossa - vaan Louhivaaran kyvystä voittaa kaksinkamppailussa puolustaja kiertämällä laidan puolelta kiekkoa rystypuolella suojaten. Esimerkiksi Sopanen harhauttaa luontaisemmin oikeasta laidasta keskelle päin pujottamalla kiekkoa puolustajan jalkojen ja mailan välistä.

Jos kuvittelit, että kätisyys vaikuttaa jääkiekossa ainoastaan hyökkäysalueen ylivoimapelaamiseen, mieti uudestaan.

PS. Numeerisesti tarkennettuna viimeisimmissä kokoonpanoissa ennen tämän illan otteluita pelasi yhteensä 59 rightin kätistä pelaajaa (keskushyökkääjiä ja maalivahteja ei huomioitu). Näistä pelaajista vain 13 pelasi laituri- tai puolustajaparin vasemmalla puolella.

8Mar/13Off

Smolenak sai ihmeitä aikaan

Päivä numero neljä jälkeen Smolenakin. Pelicans on tehnyt viimeisessä neljässä ottelussa viisi maalia ja menetti maanantaina ylivoimaisesti parhaan maalintekijänsä. Radek Smolenakin mukana lähti paljon muutakin kuin maaleja, mutta mikä lienee lopputulos joukkueen kannalta?

Lahti sai uuden Oldrich Valekinsa. Se on asia, joka Smolenakista tulee väistämättä mieleen. Jos nyt tämä 2010-luvun tshekkimörkö ei aivan yltänyt maanmiehensä tasolle ylilyönneissä, oli Smolenak maalintekijänä samanlainen ihmemies. Kulttipelaaja, joka toivottavasti palaa vielä takaisin turkoosipaitaan.

Ja ristiriitainen persoona myös. Mitä pitäisi ajatella pelaajasta, joka omistautuu pelille ja joukkueen faneille kuten Smolenak teki, mutta on samalla puhdasverinen opportunisti odottaen tilaisuuttaan ja lähtien KHL:ään heti tilaisuuden tullen. No, kuka pelaaja enää on seurauskollinen SM-liigassa. Jan Latvala tietenkin, kevääseen 2016 asti SaiPassa jatkava Ville Koho myös. Ja muutama muu.

Neljätoista maalia 21 otteluun on tolkuton tahti. Yhtä ihmeellistä on 45 maalia 85 otteluun Pelicans-paidassa. Eikä kyse ole mistään suonenvedosta, vaan tappavasta tehokkuudesta kolmella eri pelikaudella.

Ihmeet jatkuivat nettikeskusteluissa - jos SoMea voi keskusteluksi haukkua - Smolenakin lähdön jälkeen. Tässä muutama kommentti:

"Viime kaudella Pelsun peli parani heti, ku Småle häipy. Niin käy tälläkin kertaa. Ei jää ikävä."

"Ei tuu ikävä maaleja osaa maalin edestä tehtailla mutta muuten mun silmään tosi laiska pelaaja. Ei luistin kulje ja luovuttaa helpolla. Kyllä sen paikan joku ottaa."

"Helpottaa pussileukojen pelaamista kun ei yks kärky ja muut kusessa omassa päässä. Neljällä kun ei pärjää viittä vastaan."

Paikallisessa valtalehdessäkin laskeskeltiin, kuinka viime kaudella joukkueen tahti muuttui heti, kun #70 oli kaupattu pois. Totuus tästä asiasta olisi varmasti yksi joukkueurheilun mielenkiintoisimpia tietoja. Jos kerran sota ei yhtä miestä kaipaa, niin miten sen yhden pelaajan lähtö voi muuttaa koko muun joukkueen kurssin?

Eipä sillä, eihän suomalainen ymmärrä maalinteosta mitään, eikä juuri sen enempää tshekkiläisestä palloilukulttuurista. Siitä, että jääkiekkoa voi pelata monella tavalla niin joukkueena kuin yksilönä. Meille pelaaminen on säntäilyä, hikoilua, puuskuttamista ja räkimistä. Tunnolliseen joukkuepelaamiseen yhdistettynä Suomi on kansainvälisissä mittauksissa pärjännyt juuri näillä aseilla. Suomi on jääkiekon SaiPa, mutta mitaleilla lisättynä.

Ja siinä kaavassa herra Smolenak on vähän kuin tunkisi neliönmuotoista palikkaa ympyrän läpi.

Maalintekijän tehtävänä on tehdä maaleja. Olla virkeänä ja tarkkana siinä silmänräpäyksessä, kun maalipaikka tulee ja pistetään ottelu pakettiin. Olisi mahtavaa, jos Radek Smolenak olisi maalintekotaitonsa lisäksi täydellinen pelaaja jokaisella pelin osa-alueella, mutta siinä tapauksessa hän tuskin olisi Pelicansissa ikinä pelannutkaan.

Näin on syntynyt myytti siitä, että Smolenak kärkkyy punaviivalla samalla kun muu viisikko taistelee neljään pekkaan puolustusalueella kuola valuen ja kiekkoja syöden. Hassua muuten, miten toisaalta Juhamatti Aaltosta muistellaan niin lämmöllä, olihan hän selkeästi Smolenakia laiskempi puolustamaan ja kasvanut siinä suhteessa kansainvälisiin mittoihin vasta Pelicans-visiitin jälkeen. Aaltosen metsästäessä maalikuninkuutta valmennus jopa käytti kärkkymistaktiikkaa alivoimapelissä, mikä oli kuin jostain pikkunaskaleiden pihapelistä.

Harmi, että ainakin osalla meistä tuottaa niin kovasti tuskaa tunnustaa pelaajan huippulahjakkuus jääkiekkopelin tärkeimmällä osa-alueella - maalinteossa. Suomi-poika jää mieluummin näissä lavatansseissa nöyräksi seinäruusuksi ja jättää skoraamisen tummille etelänmiehille. Nöyryys palkitaan aikaisella kotimatkalla ja pidemmillä yöunilla.

Toisaalta tylsäähän se olisi, jos ajattelisimme kaikki jääkiekosta samalla tavalla, sehän se on koko tämän tarinan opetus. Toinen opetus on alussa mainittu omistautuminen. Eläytymällä, heittäytymällä ja erottumalla Smolenak on raivannut tiensä monien muiden pelaajien ohi aina NHL:ään asti, myöhemmin kahdesti KHL:ään. Ja jättänyt samalla lähtemättömän jäljen yhden kiekkokaupungin faneihin. Moniko muu Pelicansiin jäävä pelaaja elää ja hengittää jääkiekkoa kuin Smolenak?

Ennen kaikkea sitä talven aikana tulee ikävä, ehkä enemmän kuin niitä maaleja.

No hard feelings, Radek!