31Hei/13Off

Pallopeli – maailman paras asia?

Eilen se rumba sitten taas virallisesti alkoi. Pelicans-miehistö kokoontui kesän jäljiltä hallille ja viilteli ensimmäiset luistimenpiirrot Isku Areenan jäähän. 

Tällä viikolla ohjelmassa on yhteensä viidet jääharjoitukset, kun maanantain vapaaehtoiset lasketaan mukaan. Ensi viikon keskiviikkona Espoon Blues kohdataan Mäntsälässä harjoitusottelussa, joka on molemmille joukkueilla tämän loppukesän - tai alkusyksyn - ensimmäinen. Sitä ennen kuusi joukkuetta ehtii jo mittelemään perjantaina legendaarisen Pitsiturnauksen.

Rutiinia. Tuttua kaavaa jo aika monelle, mutta ah, aina niin piristävää kesän jälkeen, vaikka viikonlopun hikoilujen perusteella ulkoilma ei hirveästi jääurheiluun viittaakaan.

Olen joskus yrittänyt pohtia sitä, mikä urheilussa ja etenkin pallopeleissä kiehtoo. Mikä saa pelintekijät, eli pelaajat ja valmentajat, uhraamaan kaikkensa työlleen, mikä saa yleisön kerääntymään paikalle ja mikä synnyttää sitä urheilukulttuuriksikin nimitettyä ilmiötä. Nämä pohdinnat ovat kuitenkin tyssänneet umpikujaan aika nopeasti.

Kulttuuri-sana jo mainittiinkin. Tavallaanhan peli on kuin taideteos ja näytös. Siinä on juoni, päähenkilöt, yllättäviä sivuosan esittäjiä maalitolpista Bubi-huuhkajaan. Juonenkäänteet venyttävät realismin rajoja ja urheilussa yleensä saa sen mitä ansaitsee - ellei tuuri puutu peliin.

Mutta se todellinen taika taitaakin perustua siihen, että peli on aina samanaikaisesti sekä rutiinia että yllätyksellisyyttä. Otteluohjelma määrittelee ajankohdan, mutta ottelun ensi sekunnista lähtien juoni on täysin arvaamaton.

Kauden päättyessä keväällä takki on monella tyhjä. Ilmassa leijuu osaksi haikeutta ja osaksi huojennusta. Varmaa kuitenkin on, että muutaman kuukauden päästä ruljanssi jatkuu taas, jos mukaan haluaa lähteä. Uusi kausi tulee aina.

Kauden aikana esiin astuu yllätyksellisyys. Koko viikonloppu voi mennä päin prinkkalaa, kun kiertelee noutamassa tappioita harrastesarjoista ja katsomassa vielä yhden kärsimysnäytelmän Pelicansin vieraspelissä ties missä päin Suomea. Tai sitten se voi olla yhtä juhlaa alusta loppuun.

Näitä molempia viikonloppuja on tiedossa taas tälläkin kaudella, aika näyttäköön milloin nauretaan ja milloin murjotetaan. Vähintäänkin oman pitkävetohistoriani perusteella tiedän, että ennakkoon arvaaminen on vaikea taiteenlaji.

Onneksi niitä yllätyksiä - sekä positiivisia että negatiivisia - tapahtuu joskus myös arkielämän puolella. Mutta siellä näiden sattumien summan, määrän ja laadun ennustaminen taitaa olla jo täysin mahdotonta. Siinä suhteessa ottelukalenteri on tuttu ja turvallinen kapistus.

- - -

Lisää maanantain jääharjoitusten kuulumisia tänään ilmestyneessä Uusi Lahti -lehdessä. (s. 13)

Filed under: Pelicans No Comments
23Hei/13Off

Mitään ei ole vielä menetetty

Niin se kesä taas meni. Säiden puolesta sitä vielä hieman riittänee, mutta jo ensi viikolla työn äänet täyttävät Isku Areenan uumenet. Käsillä on toiveikkaiden odotusten ja hatarien arvailujen aika.

(Pelicansin sijoitus runkosarjassa / veikanneiden lukumäärä)

Jos Jatkoajan keskustelun valistuneita veikkauksia on uskominen, niin viides sija on tulevalla kaudella Pelicansin ehdoton maksimi. Valtaosan mielestä jo pudotuspelipaikka on siipiveikoille kiven alla, kun 46/60 ensimmäistä veikkaajaa lähettäisi Pelicansin laulukuoroon tai jopa karsintoihin. Altavastaajan rooli, tervetuloa takaisin kotiin.

Tässä vaiheessa kautta on se hyvä puoli, että mitään ei ole vielä hävitty. Uskoa ja toivoa on, kunnes toisin todistetaan.

Jokseenkin tältä se Pelicansin tämänkertainen joukkue myös maistuu ja tuoksuu. Ei se mikään toivoton nippu ole, ei lainkaan, mutta jokseenkin sekalaisista paloista kokoon parsittu musta lammas. Ilmassa on vähän sellaista "Lähden tekemään parhaani ja katsomaan mihin se riittää." -meininkiä. Sillä tuskin revitään koneesta kaikkea potentiaalia irti, enemmän tarvittaisiin kimiräikkösmäistä armotonta nälkää ja todellista talenttia.

Sikäli kesä olisi saanut kestää vähän pidempäänkin. Edessä on todennäköisesti kohtalaisen mitäänsanomaton kuuden viikon valmistautumisjakso kuuden kuukauden runkosarjaan ja seuran markkinointiväki saa kampanjoida toden teolla mediaseksikkyyden eteen.

Joukkueessa ei vain tunnu olevan oikein mitään mielenkiin... tai no onhan siellä. Radek Smolenak on täällä taas. Joonas Hurri ja J-P Pietilä näyttävät mistä pesee. Janne Juvonen on Amerikan herrojenkin silmissä prospekti. Sitten on niitä liigajyriä silmänkantamattomiin kuin Lemminkäisen varikolla. Coach-Ara on leppoisa seuramies ja tarvittaessa kärttyisä vanha ukko.

Lähdetään katsomaan mihin nämä riittävät.

Filed under: Pelaajat, Pelicans No Comments
8Hei/13Off

Hjallis sulki ja avasi oven SM-liigalle

Kaikilla tuntuu olevan mielipide Jokereiden KHL-siirrosta. Ja miksipä ei olisi, kun kyseessä on suurin muutos sitten Oulun Kärppien liiganousun. Moni on asiasta mielipidettä kysynyt, joten otetaanpa aihe käsittelyyn.

Tästäkin mullistuksesta voitaneen kliseisesti todeta, että Jokereiden siirtyminen KHL:ään on SM-liigalle sekä uhka että mahdollisuus. Joka tapauksessa mieluummin olisin nähnyt Jokerit jatkossakin SM-liigassa ja lajin kansainvälistymisen tapahtuvan jonkinlaisen mestareiden liigan kautta. Narreilla voi olla vieraalla maalla edessään kovin kivikkoinen tie, niin pitkään koko organisaatio on ollut tuuliajolla lähihistoriassaan pois lukien Jarmo Kekäläisen pikavisiitin ajan.

Itse en ole mikään ylikansallisten liigojen fani. KHL:ssä on jo mukana joukkueet Tshekistä, Slovakiasta, Latviasta, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. Tulevalle kaudelle mukaan liittyy kroatialainen Medvescak Zagreb, sen jälkeen on Jokereiden vuoro.

Mahdollisina laajennussuuntina on väläytelty myös Ruotsia, Saksaa, Itävaltaa ja jopa Italian Milanoa. Onko KHL-joukkueen yhtälö elinvoimainen entisen Neuvostoliiton alueen ulkopuolella, se jää nähtäväksi. Ja sen taitaa ratkaista lähinnä seurojen taustalla häärivien oligarkkien likviditeetti.

Urheiluromantikon silmin ikävintä onkin se, että toiminta siirtyy vielä entistäkin vahvemmin rahan valtaan. Suomalaiseen palloiluun kuuluvan paikallisuuden merkitys pienenee rajusti. Samalla SM-liiga menettää raskaan sarjan kiintotähden operoimaan toiseen liigaan, jonka kiinnostusarvo on toistaiseksi kyseenalainen. Tämä tekee loven esimerkiksi tv-sopimuksen arvoon ja yleisömääriin. Jokereiden myötä liigan vuosittaisesta kokonaiskatsojamäärästä voi hyvinkin kadota 150 000 katsojaa, ellei enemmänkin.

Ja siinä on sitten tavallaan se mahdollisuus.

Nimittäin nyt on jälleen kerran aika kääriä hihat uudistukseen. Miettiä koko SM-liigan konseptia ja toimintamalleja täysin uusiksi. Jokereiden lähdön jälkeen sekä yleisökeskiarvot että kokonaismäärät putoavat, niiden kasvulla ei hetkeen voida enää vuosittaiseen tapaan patsastella. Hommaan on löydettävä jokin uusi juju.

Mahdollisuuksien rajoissa on Jokereiden korvaaminen nousevalla Mestis-seuralla. Tälle paikalle vahvimmin ehdolla ovat Vaasan Sport, Mikkelin Jukurit ja Kouvolan KooKoo, joista mikä tahansa toisi mukanaan raikkaan tuulahduksen kultapossukerhoon. Kokonaisuuden kannalta tärkeintä on, että Jokereiden lähdettyä joukkuemäärä ei jää 13:een, vaan joko liigasta pudotetaan yksi joukkue tai nostetaan yksi. Se, kumpi näistä ratkaisuista on parempi jääköön muihin pohdintoihin.

Houkuttelevia mahdollisuuksia on olemassa - toivottavasti kohta neljänkympin virstanpylvästä lähestyvä SM-liiga on yhä riittävän ketterässä kunnossa uudistuakseen. Edessä on ainakin uuden toimitusjohtajan valinta, tuoreen markkinointijohtaja Joni Vesalaisen metkut, mediatuotanto Nelonen-konsernin kanssa, joustokaukalot sekä toivottavasti tuomaritoiminnan ammattimaistuminen.

Liigan konsepti on ihan toimiva ilman Jokereitakin, mutta ryvettynyt imago vaatisi rohkeata tuuletusta.

Ilmalan pahojen poikien lähtiessä siihen avautuu hyvä ovi.

Filed under: Liiga No Comments