24Huh/13Off

Eihän hukata Hurria ja Pietilää?

Palataanpa maanantaiseen kirjoitukseen:

Hurri - Pietilä

Kaksi hiomatonta timanttia pakotetaan tilanteeseen, jossa ei voi piileskellä kokeneemman pakkiparinsa takana, vaan otettava vastuuta. Nuoret herrat tarvitsevat myös osoituksen luottamuksesta, siksi heidät nostetaan hierarkiassa neljän kokeneemman puolustajan edelle. Myös ylivoima-aikaa tiedossa.

Myöhemmin samana päivänä FC Lahti tiedotti puolustajalupauksensa Joel Meron siirrosta Saksaan. Valistuneet arviot siirtosummasta liikkuvat sadoissa tuhansissa. Eikä se siinä vaiheessa ole enää mikään lupaus, vaan realisoitunutta kauppatavaraa seuralle ja kasvatustyön mallioppilas.

Pelicansin tulevaisuuden toivot voidaan tällä hetkellä laskea yhden käden sormin - onneksi lista ei ole mitään sutta ja sekundaa. Tosin ei ole ollut aiemminkaan, mutta Mikko Kousaa, Joonas Jalvantia, Saarisia ja Santavuoria ei vain kyetty nostamaan tähtikaartiin kotikaupungissaan tarmokkaasta urheilujuoman litkimisestä huolimatta. Junan tuomat Salmelat, Aaltoset ja Komarovit sentään löivät itsensä läpi.

Sitten meillä oli tämä Pasi Nurminen, joka kaiken muun mahdollisen ohella näytti mitä osaava ja vaativa yksilövalmennus saa maalivahtiosastolla aikaan. Mistähän kenttäpelaajille saataisiin vastaavanlainen mankeli, joka sylkee ulos kokonaisvaltaisia ja laadukkaita urheilijoita kaupattavaksi suoraan raharikkaille ulkomaisille seuroille?

Takaisin Joonas Hurriin ja Juha-Pekka Pietilään. Pelicansin viime vuosia on leimannut varovaisuus siinä, että muutamia yksilöitä olisi aivan hyvin voitu kokeilla jopa ykköskentällisessä, mutta näin ei vain pääsääntöisesti ole toimittu. Tietenkin lopullinen päätös on aina päävalmentajan, mutta liian moni yrittäjä hiipuu debyyttikauden jälkeen statistiksi ja puhkeaa kukkaan vasta jossain toisessa liigaseurassa, jossa omat kannukset on todistettava aivan eri tavalla uudelleen.

Tämä on tavanomainen ilmiö, mutta jotainhan asian korjaamiseksi pitäisi pelikaanileirissä tehdä. Nyt kun on urheilutoimenjohtajakin palkattu.

Heitetään siis Hurri ja Pietilä kylmään veteen pakkiparina ja isoilla minuuteilla. Unohdetaan ajatus siitä, että isähahmomainen Latvala tai Korpikari on vierellä varmistamassa. Ei, nyt vierelle isketään toinen ihan yhtä kokematon jamppa ja toisen on noustava tästä kaksikosta liideriksi. Samalla molempien on oltava jatkuvasti tuotteliaita ylivoimalla illasta toiseen. Vain paljon kiekollisia ratkaisuja tekemällä ja ylivoimaa tahkoamalla voi kehittyä erinomaiseksi kiekolliseksi puolustajaksi (vrt. tapaus Jalvanti). Heitetään tulevaisuudessa mukaan vielä päivittäistä yksilövalmennusta, niin Lahdesta alkaa tulla muitakin kuin maalivahteja.

Aivan vastaavasti kaikki kokoonpanohahmotelmat, joissa Tomi Pekkala on sijoitettu nelosketjun työmyyräksi, kannattaa lämätä roskakoriin saman tien.

Hemmetti. Paljon on menty eteenpäin, mutta asennepuolella lahtelaisen jääkiekon pitäisi aika monessa asiassa vaihtaa se keskiketterä Gatoradeen. Haihattelu ja paijaaminen loppuu vasta siinä vaiheessa kun hammassuojan raosta työnnetään vähän liian iso pala purtavaksi ja oman roolin suorittaminen vaatii 100-prosenttista ammattilaisten panosta rinta kaarella ottelusta toiseen.

Sillä tavalla pelaajat kehittyvät. Jopa lahtelaiset.

22Huh/13Off

Coach corner: huhtikuun ketjusommitelmat

Pelicansin joukkue on - onneksi tai valitettavasti - jo tässä vaiheessa lähes valmis. Enää odotellaan Juha Leimun kassakaappisopimuksen julkistamista. Tällä kokoonpanolla coach-Aktivisti lähtisi ensimmäiseen harjoitusotteluun.

Smolenak - Redenbach - Sopanen

Smolenakin ja Redenbachin on otettava hyökkäyksen johtoroolit sumeilematta haltuunsa. Toisaalta sen aika on myös Vili Sopasella, joka aikoinaan nostettiin liigaan suoraan ykkösketjuun, mutta on sen jälkeen tyytynyt kakkosviulistiksi. Nyt on Vilin tilaisuus nousta tähtikaartiin. Äärimmäisen hyökkäystaitava kolmikko, myös mainettaan parempi puolustuspelissä.

Niinimäki - Paakkolanvaara - Pekkala

Niinimäestä ja Pekkalalasta saadaan paras hyöty vain isolla peliajalla. Redenbachin ohella Niinimäki on myös tässä joukkueessa se maalipaikkojen järjestelijä, jollaisen Pekkala tarvitsee. Paakkolanvaara ja Pekkala ovat tässä ketjussa mainettaan luisteluvoimaisempia, ja ensinmainitun ominaisuudet täydentävät laitahyökkääjien puutteita tasapainottaen muutenkin ketjun pelaamista. Uskon yhä, että Paakkolanvaaralla on paljon annettavaa myös hyökkäävässä roolissa, jos ympärille saadaan voittava joukkue ja sopivat ketjukaverit.

Pärssinen - Immonen - Männikkö

Iltaruskon teletapit. Rutinoitunut kolmikko valmiina ottamaan isompaa vastuuta mikäli kahden kärkiketjun päivän vire ei ole kohdillaan. Immosen laidoilla Tavi ja Sopanen vaihtuvat, mutta roolitus pysyy melko yhtenevänä. Ketjulla on potentiaalia maalintekoon, riittävästi luisteluvoimaa ja rutkasti kuuliaisuutta hoitamaan kahden suunnan pelaamisen kunnialla.

Pöyhönen - Saarenheimo - Pikkarainen

Saarenheimon rooli riippuu Paakkolanvaaran onnistumisesta, mutta pystyy hoitamaan tämänkin roolin kirkkaasti. Pikkarainen taasen lienee Aravirran kirjoissa nelosketjua ylempänä, mutta monen mielestä itseni mukaanlukien sopivin rooli on nelosketjun hämmentäjänä. Kolme sopivaa ja toisiaan täydentävää ukkoa jarruketjuun vähillä teho-odotuksilla ja pienemmällä peliajalla, jättäen ketjulle energiaa alivoimapelaamiseen ja Pikkaraiselle mahdollisiin ylivoimavaihtoihin.

 

Korpikari - Leimu

Leimu rooli on puolustuksen kiekollinen johtaja, piste. Nyt tarvitaan luottamusta, iso peliaika ja paljon kiekollisia ratkaisuja, vain siten 25-30 pistettä ovat mahdollista. Korpikari puolestaan hankittiin puolustuspään isännäksi, mihin nähden kulunut kausi oli iso pettymys. Korpikarin on yksinkertaisesti noustava omalle tasolleen, ja tällaisen luutijan Leimu myös tarvitsee rinnalleen.

Hurri - Pietilä

Kaksi hiomatonta timanttia pakotetaan tilanteeseen, jossa ei voi piileskellä kokeneemman pakkiparinsa takana, vaan otettava vastuuta. Nuoret herrat tarvitsevat myös osoituksen luottamuksesta, siksi heidät nostetaan hierarkiassa neljän kokeneemman puolustajan edelle. Myös ylivoima-aikaa tiedossa.

Latvala - Laurila

Ongelmallinen siinä mielessä, että kummankin ideaali pelipaikka on oikealla puolella. Saataisiinko tästä kaksikosta paras hyöty hieman maltillisemmalla peliajalla, jolloin molemmat pääsisivät vuorollaan käyttämään erikoisosaamistaan (ylivoimassa Leimun parina) hieman tuoreempina? Takuupari myös alivoimalle.

Ylönen - Tuhkanen

Ei asiaa kärkikuusikkoon, mutta hyvät varamiehet tähän liigaan.

 

Myllyniemi
Juvonen

Myllyniemi on lähtökohtaisesti Pelicansin ykkösvahti, mutta varsinkin kauden alkupuolisko pitäisi mennä tasaisella peluutuksella jos molemmilla vahdeilla koppi tarttuu. Tosin mahdotonta kiirettä Janne Juvosen sisäänajossa ei ole, sllä niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, on kyseessä vielä kauden alkaessakin vasta 18-vuotias maalivahti.

Filed under: Pelaajat, Pelicans 4 Comments
19Huh/13Off

Pelaajapolitiikan välikysymys – Pelicansin punainen lanka hukassa?

Viikon kiekkositaatti oli varmasti urheilutoimenjohtaja Saarisen lausahdus eilisessä lehdesssä:

Yhtä puolustajaa vielä kaipaamme ja hyökkäykseen vähän lisää leveyttä, etupäässä kolmosketjun tasoista vahvistusta.

Tämän lisäksi pelaajabudjetti alkaa kuulema olemaan täynnä. Näköjään näinkin voi uutispommin räjäyttää. Moni on aiheellisesti kysynyt mihin Pelicans unohti sekä ykköskorin tähtipelaajansa että nuoret huipputalenttinsa. Niiltä osin menestysjoukkueen kokoamisen punainen lanka on pahasti kateissa. Kuten viikko sitten kirjoitin: "Pelicans ei oikein satsaa reilusti ensi kauden menestykseen, mutta ei myöskään käytä välikauden tilaisuutta uuden tulevaisuuden rakentamiseen".

Tuleva puolustaja lienee Tapparan kolmikymppinen Juha Leimu. Joukkueen ikärakenteesta kertoo, että ensi syyskussa kauden alkaessa joukkueen keski-ikä on huikeat 28,5 vuotta. Okei, nippu on kokenut, täynnä rutinoituneita ja tuttuja liigapelaajia. Se lieneekin Pelicansin punainen lanka tällä hetkellä. Ongelma tulee vastaan siinä, että seura käyttää top6-luokan budjettinsa keskinkertaiseen joukkueeseen, josta puolet koostuu parhaat kautensa nähneistä taantuvista kolmekymppisistä. Mitä on jäljellä vuoden tai kahden päästä?

Niin sanotut franchise-pelaajat Pelicansilta puuttuvat kokonaan, joskin sellaisia on äärimmäisen vaikea hankkiakaan. Sakari Salminen on kolmen kauden ajan heiluttanut suvereenisti KalPan tahtipuikkoa. Vastaavasti Ville Nieminen "jäähdyttelee" Tapparan ykkösketjussa. Molemmat seurat operoivat suunnilleen samankokoisella budjetilla. Kenet Pelicansissa voi nähdä lähelläkään samaa statusta nyt tai lähitulevaisuudessa? Voisiko kenestäkään olla tiedossa tuntuvia KHL-siirtokorvauksia, jotka näyttelevät nykyään massiivista roolia liigaseurojen talouskehityksessä?

Vili Sopanen ehkä. Radek Smolenak ehkä, jos edes pelaa.

Ehkä ja jos.

Pelicans on selvästi ottanut opikseen vuoden takaisista virheistä. Valitettavasti näyttää siltä, että virheitä paikataan nyt virheillä. Jos nämä muutamat nuoret Joonas Hurrin ja Tomi Pekkalan johdolla lyövät läpi, istuttaa Pelicans pian katsomossa kalliita miehiä. Jos taas eivät lyö, ei kokoonpanossa ole huomispäivää ollenkaan. Kummallista, että kolmosketjun pelaajia on tulossa vielä lisää, kun joukkueessa on jo neljä kentällistä näitä iltaruskon edustajia.

Tasainen joukkue voi tuoda ensi kaudella riittävän määrän voittoja keskinkertaiseen tulokseen, mutta maksetaanko tästä politiikasta vielä suurempi hinta vuoden-kahden päästä?

Tagged as: No Comments
16Huh/13Off

Liigakausi sai arvoisensa pudotuspelit

32 pelattua pudotuspeliottelua. Nolla loppuunmyytyä. Hallien täyttöaste 86 prosenttia. Sitä saa mitä tilaa.

Näihin lukuihin en laske sääliplayoffeja, eivätkä ne tietenkään tilannetta kaunistaisi, päinvastoin. Kasvaneen ottelumäärän ja Talviklassikoiden turvin SM-liiga pääsee kaudesta toiseen hehkuttamaan kasvavaa kokonaisyleisömäärää, mutta nyt liigan johto kusi talvella oman lajinsa nilkoille niin, että lorina kävi. Vastareaktio näkyy kaukalossa hippaleikkinä ja katsomossa tyhjinä penkkeinä.

Pitäisikö tulkita, että yleisö äänestää jaloillaan? Kenties ilmiö on osittain sitäkin, mutta luultavasti myös pitkälti SM-liigan käsittämätöntä järjestelmää. Jos lipputulot menevät liigan yhteiseen kassaan, niin mikä motivaatio seuroilla on markkinoida viimeisen päälle? Miksi trokareiden ynnä muiden perskärpästen lunastamattomia pääsylippuvarauksia vapautuu sadoittain myyntiin vasta pelipäivänä muutamaa tuntia ennen ottelua? Näitä kysymyksiä on Lahdessakin pyöritelty useampana keväänä.

Kotimaisessa urheilukulttuurissa ahdistaa kyvyttömyys hoitaa olennaisimpia ydinasioita kuntoon. Suomalaiset urheilijat ovat maailman parhaita harjoittelijoita, mutta keskimäärin alisuorittajia kilpailutilanteessa. Aivan vastaavasti hallit täyttyvät kiitettävän usein runkosarjaotteluihin, mutta pudotuspeleissä niitä ei saada täyteen millään.

URHOtv:llä esitetyssä Hokihemmot-sarjassa juontajat vierailivat taannoin Philadelphiassa, jossa Flyersin organisaatiossa on töissä suomalainen myyntimies tehtävänään hallin täyttäminen jokaiseen otteluun. Siinä on ammattimaista ydinsisältöön keskittymistä parhammillaan, joskin busineksen suuruudesta kertoo se, että pelkästään Flyersin "Ticket sales departmentissa" on listoilla 12 työntekijää. Kovin montaa lippua miekkosen ei tarvitse työpäivän aikana myydä tuodakseen plussaa seuralle ja Sold Out -otteluiden putki on ulkomailla seuroille kunnia-asia.

Tosin heillä myös myytävä tuote on kunnossa.

Sen sijaan SM-liigassa laskeskellaan pelataanko kevään 2013 pudotuspelit ilman yhtäkään loppuunmyytyä hallia. Kun vielä eilinen 1. finaali Tapparan ja Ässien välillä oli puuduttavaa neppailua ilman kiimaista vauhtia ja fyysistä elementtiä, on liigatuote todellisessa syöksykierteessä, vaikka Nelonen Pron tv-tiimi kiitettävän usein jaksoikin toistella adjektiivia huikea.

Sen siitä saa, kun kaukalossa unohdetaan itse jääkiekko ja sen ulkopuolella ydinasioiden hoitaminen. 86 prosenttia.

Filed under: Liiga, Media No Comments
11Huh/13Off

Talviklassikko lahtelaiseen tapaan

Ensi kaudella ulkoilmaotteluita nähdään SM-liigassa kaksin kappalein, kun Helsingin Talviklassikon lisäksi Tappara ja Ilves kohtaavat joulukuussa Open Ice Winter Classic Tampere -nimellä raiskatussa tapahtumassa. Miten Lahteen saataisiin oma ulkoilmaottelu?

Näiden ns. Talviklassikoiden suhteen ilmassa haiskahtaa inflaatio, kun ulkoilmaottelu tullaan näkemään kahdesti saman kauden aikana. Olisi ehkä kannattanut sopia vuorotteluperiaate eri kaupunkien välille, kun suunnitelmia viritellään jo useammallakin liigapaikkakunnalla.

Pelicansillakin paperit ovat pyörineet kirjoituspöydällä ja sen laatikoissa jo hyvän tovin, mutta toistaiseksi mäkimontun matsia ei ole saatu aikaiseksi. Pitäisiköhän alentaa rimaa? Entä jos ei yritetäkään järjestää 30 000 katsojan spektaakkelia, vaan kodikas ja idyllinen paikallistapahtuma 3000 katsojan edessä. Talviklassikko lahtelaiseen tapaan.

Ehdotankin tapahtumapaikaksi keskustoria ennen kuin sitä aletaan kaivamaan auki. Vaihtoehtoisena paikkana Kisapuiston hiekkatekonurmi. Kuten FC Lahden liigacup-finaalissa nähtiin, löytyy kaupungilta lautakatsomot kaukalon päätyihin ja pääkatsomot rakennettaisiin putkirunkoisina. Kapasiteetiksi siten 3000-4000 katsojaa. Määrä, joka kävi uskollisesti peleissä myös Pelicansin heikompina aikoina takavuosina.

Pääsylippu "Lahen Ulkojäämatsiin" irtoaisi 10-20 eurolla. Ellei ottelulle virallista statusta saataisikaan, kasattaisiin joukkueet Pelicansin liigapelaajista, eri lajien parissa vaikuttavista kiekkomiehistä, urheiluvaikuttajista ja muista helppoheikeistä. Tapahtuman viihdyttämisestä vastaisivat itseoikeutetusti mikrofonin varressa hääräämässä Mertarannan Antsa, Varmavuon Ili ja Kinnusen Hanski. Kaljatelttaan kutsuttaisiin esiintymään Turo's Hevi Gee, Sleeppareiden rippeet ja varmaan Harri Ollikin jo laulaa ensi talvena.

Masun täytteenä tarjoiltaisiin kisamakkaran lisäksi tietenkin lihamukeja. Palan painikkeeksi minttukaakaota ja lämmintä Lahen Sinistä. Tämän seurauksena poliisi kuskaisi jatkuvana virtana ympäripäissään olevia nastolalaisia ja orimattilalaisia Mäelle, ja tästä järjestettäisiin myös liveveto kumpi voittaa.

Avauskiekko tuotaisiin jäälle Riku Motorin nastarengastettulla prätkällä. Pelipäivänä todennäköisesti sataisi märkää ja painavaa lunta, mutta onneksi Isku Areenalla on jo valmiudessa lapiopartio, joka pienen pienillä lapioillaan puhdistaisi jään nopeasti ja tehokkaasti jokaisen erän puolivälissä.

Lopuksi järjestettäisiin ilotulitus Kiekkoreippaan viime talven rakettimyynnin ylijäämistä.

Mulle yks lippu!

Filed under: Lahti, Pelicans, Viihde No Comments
8Huh/13Off

Välikausi – kirosana vai mahdollisuus?

Tyler Redenbachin ja Miikka Männikön pestaaminen ei juuri nostattanut riemunkiljahduksia Pelicansin ympärillä. Hommassa on välikauden maku, mutta miten Pelicans välikautensa käyttää?

Pelicans kasaa tasapaksua joukkuetta, sen väitteen voinee heittää huoletta ilmoille. Kuluneesta kaudesta on selvästi otettu onkeen, joten listalla ei ole arpalipukkeita, joista voi kuoriutua joko Afrikan tähtiä tai rosvoja. Kenttäpelaajien osalta haetaan vielä kahta-kolmea luottomiestä, mutta valitun linjan perusteella ei pidä yllättyä, jos tulijat ovat tyyppiluokkaa Juha Leimu, Kalle Kaijomaa, Matias Sointu.

Neljällä kentällä junnaaminen voi sopia Hannu Aravirran luotsaamalle nipulle kuin nokka päähän, eikä se ole pöllömpi taktiikka nykyisessä SM-liigassa muutenkaan, kunhan tasaisuus ei tarkoita tasaisen huonoa. Sitäkään uhkaa ei varsinaisesti ole. Joukkueen runko on leveä, laadukas, toisaalta myös kallis ja taantuva. Moni pelaaja on iältään kolmen kympin kieppeillä uransa lakipisteessä ja rutiininsa puolesta valmis voittamaan pelejä päivästä yksi alkaen.

Miksi siis puhua välikaudesta? Otetaanpa pari näkökulmaa asiaan.

Yksi. Menestyminen luo menestyspainetta, toisin sanoen voittamisen kulttuuria. Pelicansin viimeaikaiseen hypeen ja ainakin teoreettiseen noususuhdanteeseen nähden käsissä on HMV-joukkue - hajuton, mauton ja väritön. Ainoa tähtipelaaja Radek Smolenak tähyilee KHL:n suuntaan. Lahtelainen yleisö haluaa nähdä, ettei hopeakausi ollut yhden kauden vuorikiipeily, vaan että Pelicans tähtää korkeuksiin jatkossakin. Sarjan häntäpäähän pääsee miljoonan halvemmallakin joukkueella.

Kaksi. Strategisesti ns. välikausi ei ole kirosana. Pikemminkin voidaan puhua vakauttamisesta ja järkevöittämisestä, jotka eivät koskaan ole suomalaisessa urheilujohtamisessa negatiivisia teemoja. Kulunut sesonki oli etenkin kesän pelaajahankintojen osalta puhdasta tohelointia. Jos osumatarkkuus on noin huono, ei rahoja kannata syytää ensi kertaa Eurooppaan tuleviin AHL-miehiin. Kotimaisuuteen panostaminen toimi edellisellä Aravirran valtakaudella ja kuten on jo aiemmin todettu, olisi kymmenen parhaan joukkoon selviytyminen urheilullisesti petrausta viimeaikaiseen trendiin.

Vaan yksi asia tässä mietityttää. Koossa on pitkälti sama ryhmä, joka oli flow-tilaan päästyään liigan parhaimmistoa joulun jälkeen, mutta mihin tämä pelaajapolitiikka Pelicansin johtaa vuoden-kahden aikajänteellä? Nuorten ja nälkäisten osasto on nopeasti lueteltu: Juvonen, Hurri, Pietilä, Pekkala. Päätyykö Pelicans ylläpitämään kallista taantuvaa runkoa, joka syö elintilaa valmiiden tähtipelaajien hankinnoilta ja nuorten talenttien kehittämiseltä?

Vaikka lopullisia johtopäätöksiä ei kannata vielä huhtikuussa sementoida, niin nyt nähdyllä pelaajapolitiikallaan Pelicans ei oikein satsaa reilusti ensi kauden menestykseen, mutta ei myöskään käytä välikauden tilaisuutta uuden tulevaisuuden rakentamiseen. Epäilijät tietenkin hiljenevät pelejä voittamalla, mutta syyskuuhun asti asiat ovat sitä miltä ne näyttävät.

Välikausikortitkin maksavat rahaa ja yleisöllä on oikeus odottaa täyttä vastinetta.

4Huh/13Off

Tomi Pekkala ja viiden euron divarilöydöt

Tomi Pekkalan hankinta ei räjäyttänyt pankkia Pelicansin tiedotustilaisuudessa viikko sitten, mutta oli ainakin päällisin puolin niitä peliliikkeitä, joita oli odotettukin. Mestiksen piste- ja maalipörssin voittaja tuo kaivattua nälkäistä potentiaalia vähän väljähtäneen oloiseen pelikaaniryhmään.

150 liigaottelua ja 52 pisteen Mestis-kausi on 24-vuotiaalle hyökkääjälle kelpo näyttö. Pelicansin ikäjakaumsta kertoo jotain se, että 18:sta sopimuspelaajasta vain kolme pelaajaa on Pekkalaa nuorempia.

Mutta mistä ovat onnistuneet Mestis-löydöt tehty? Se vastaus olisi jokaiselle pienelle ja keskisuurelle liigaseuralle kullanarvoinen.

Pekka Jormakka kasvoi vuodessa ratkaisijaksi, vaikka tuli Lahteen Pekkalaa heikommalla taustalla. Kaudella 2005-2006 Karo Koivunen siirtyi Pelicansiin 26-vuotiaana useamman hyvän Mestis-kauden siivittämänä ja löi itsensä heti läpi. Kolmeakymppiä lähennellyt Lou Dickenson puolestaan osoittautui aivan liian köykäiseksi ja yksioikoiseksi pelaajaksi SM-liigaan, vallankin kun joukkue oli pelillisesti tuuliajolla.

Kolme hyvin erilaista ja kuvaavaa esimerkkiä tarjolla olevasta skaalasta. Teksti-tv:n pistepörssiä on helppo lukea, mutta pelaajien roolittaminen ja henkilökohtaiset ominaisuudet ovat kokonaan toinen juttu. Loppupeleissä paljon riippuu myös siitä onko oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Pasi Räsäsen kautta Pelicansilla lienee aiempia yrittäjiä tarkemmat tiedot pelaajasta, muun muassa siitä miksi Pekkala hyllytettiin Sportin viimeisestä playoff-ottelusta kauden ratkaisuhetkillä. Kärppä-kasvatti tunnetaan hyökkäystaitavana pelaajana, jolla on kuitenkin parannettavaa luistelussa, kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ja urheilullisuudessa. Pelicans-pestin myötä alkaa olla viimeiset mahdollisuudet polkaista liigaura kunnolla käyntiin. Se oli lähellä jo kaudella 2009-2010, jolloin 43 ottelua Kärppien ja Tapparan riveissä tuottivat tehot 12+8=20.

Hyppy Mestiksestä liigaan on jo sellaisenaan merkittävä, puhumattakaan roolin muutoksesta. Sportissa Pekkala pääsi mellastamaan sarjan kärkipään voittavan joukkueen ykkösketjussa ja -ylivoimassa vierellään Toni Jalo, joka kuuluu Mestiksen parhaimpiin keskushyökkääjiin. Jalo oli mukana syöttämässä melko tarkalleen 50 prosenttia Pekkalan 31 maalista.

Mestis-tähtiä ei siis kannata hankkia joukon jatkeeksi, vaan roolin on oltava pelaajaprofiilin mukainen. Pekkala ei ilmeisestikään ole Jormakan tai Roberts Jekimovsin kaltainen 1vs1-haastaja ja itse maalipaikkansa luova pelaaja, vaan tarvitsee ketjuunsa hyvän pelinrakentajan.

Natsaisikohan Jesse Niinimäen kanssa? Kaksi väärinymmärrettyä taiteilijaa todistamassa epäilijöitään vastaan. Tosin ketjun kolmannelta lenkiltä vaadittaisiin jo massiivista luisteluvoimaa ja puolustusvalmiutta.