27Maa/13Off

Hannu Aravirta – järkivalinta?

Hannu Aravirta Pelicansiin. Kahdeksan vuotta sitten heiteltiin vielä hattuja ilmaan, nyt uutisessa tuntuu olevan monelle pettymyksen sivumaku.

Löpinät sikseen ja mennään suoraan siihen mikä Aravirran palkkaamisessa oli oleellista. Pelicans pelasi varman päälle, siinä ei ole mitään väärää. Kai Suikkasen hajoita ja hallitse -filosofian jälkeen tarvitaan harmonisempaa jälleenrakennusta, jossa "Ara" on mestari.

Kysymyksiä herättää se, että Aravirran alaisuudessa kolmen miljoonan pelaajabudjetilla Kärppien sijoitukset runkosarjassa olivat 8-7-7. Top2-budjetilla pitäisi kolmen vuoden jänteellä sijoittua keskimäärin sijoille 2-4. Toisaalta voidaan kyseenalaistaa onko viime kausien Kärppä-joukkue Viuhkolan, Lehtosen ja Mikkolan johdolla ollut lihavien tilipussiensa arvoinen.

Aravirran valinta oli Pelicansilta paluu vanhaan, mutta valmennuksellisesti joukkue pysynee oikealla pelikirjan sivulla. Edellisen Lahden visiittinsä tapaan Ara ei ole pelitaktisesti terävintä kärkeä, mutta hyvää keskikastia kuitenkin. Riittääkö se keskinkertaisen pelaajamateriaalin kanssa 10 parhaan joukkoon, jää nähtäväksi.

Seuran kannalta näen ratkaisun niin, että Ilkka Kaarna osti vuoden verran lisäaikaa. Jossittelun varaa jää siitä miksei Pelicans tarttunut esimerkiksi vaihtoehtoon nimeltä Tuomas Tuokkola, joka oli marraskuussa kaiketi vapaa mies ja olisi sopinut useamman vuoden projektiin. Täten pitkäjänteisyydestä jouduttiin (jälleen) tinkimään, mutta Pelicansilla on vuosi aikaa naarata markkinoilta huippupotentiaalinen nuorempi päävalmentaja, isolla nimellä kulkeva konkari tai yllätyskortti Pasi Nurmisen tapaan.

Joku puhuu välivuodesta, mutta parempi varma välivuosi kuin kaksi kiikun kaakun. Ja vaikka hopeakevät loikin illuusion henkisestä ja kapitalistisesta äkkirikastumisesta, niin jos Hannu Aravirta luotsaa Pelicansin tulevalla kaudella kymmenen parhaan joukkoon, on se askel hyvään suuntaan.

Siinä tavoitteessa Pelicans kun on viimeisen neljän vuoden aikana onnistunut vain kerran.

PS. Lisää eilisen lehdistötilaisuuden antia tämän päivän Uudessa Lahdessa.

22Maa/13Off

Laschit ja Tyrväiset unohdettava

Tiistaina tärähtää. Pelicans julkistaa jotakin kello 10:00 ja olettaa sopii, että aiheena on uusi päävalmentaja kera pelaajasopimusten. Toivottavasti yllätymme positiivisesti.

Hyvä uutinen jo näin etukäteen on se, että ensi tiistai ei voi olla pannukakku. Kun koko pakka on levällään, ilmapiiri vähän väljähtänyt ja seura ilmoittaa vajaata viikkoa ennen tiedotustilaisuudestaan, ei tarjolla voi olla muuta kuin isomman luokan paukku. Eihän?

Isomman luokan paukun resepti on

500g jämäkkää perusainesta a la Uskottava Koutsi plus muu valmennusryhmä
350g täyttävää moniviljaa, eli pari kentällistä jatkosopimuksia
200g säpinää ja sähköä parin yllättävän uuden pelaajan muodossa

Alla olevassa kaaviossa tämänhetkiset sopimuspelaajat on merkitty valkoisella ja ennustukset tiistain jatkosopimuksista turkoosilla. Ei tarvitse olla Mika Saarinen todetakseen, että kärkiosaamista uupuu taas. Kärjistettynä Pelicansilta puuttuu ykköskentällinen kokonaan ja nykyisistä sopimuspelaajista vain Oskari Korpikari voi lähtökohtaisesti siihen kuulua - samoin Radek Smolenak, jonka paluusta voi vielä jonkinlaisia toiveita elätellä.

Toisekseen juuri nyt ei saa hirttäytyä vanhoihin nimiin pelaajapuolella. Ryan Lasch saattaisi olla vapaana, samoin Antti Tyrväinen voisi ehkä palata Lahteen, Niko Tuhkasen kaltaisissa ex-Pelsuissa on potentiaalia täytemiehiksi. Vanhoja tuttuja kannattaa kotiuttaa jos rooli on sopiva, mutta perään ei pidä haikailla liian suurella kaiholla. Hopeakausi meni jo, siitä pitää osata päästää ajoissa irti ja lähteä puhtaalta pöydältä eteenpäin. Oheisessa kaaviossa Joonas Hurri ja J-P Pietilä eivät vahingossa ole Jan Latvalan edellä hierarkiassa.

Joukkueen rakentamisen onnistumisen ratkaisevat kuitenkin pitkälti uudet ulkopuolelta tulevat pelimiehet. Eli siinä missä vuosi sitten epäonnistuttiin, on nyt onnistuttava. Scouttaustaidot menevät jälleen kerran puntariin.

Jos vielä jotain pitäisi veikata, niin todennäköisesti Ilkka Kaarnan johdolla seura ottanee taas pari napsua riskittömämpään linjaan päin. Se voi vaatia vielä pitkälti kärsivällisyyttä Pelicansin seuraajilta. Mutta mikäpäs siinä, tämän joukkueen kasaamiseen on vielä 10 kuukautta aikaa.

20Maa/13Off

Kauden tilinpäätös

 Yhdestoista. Se olikin sijoitus, jota ei oltu vielä Pelicansin liiga-aikana nähty. 

Pelicansin sijoitukset SM-liigan runkosarjassa

Silmämme avataan ja suljetaan
me maailmanpyörällä kuljetaan
Ylöspäin, ja alas, ja ympäri hei
maailmanpyöräni vei

Ellei blogikirjoituksessa meinaa päästä alkuun, voi aina lainata Eppu Normaalia. Vuonna 1985 -biisistä poiketen Pelicans-elämä ei onneksi ole tylsää, eikä ole kovin kauaa siitä kun viimeksi ylöspäin maailmanpyörä pyörähti. Floppiruoskaa voisi tämän sesongin jäljiltä viuhuttaa huoletta, mutta aion edelleen pysyä kohtuullisessa kriittisyydessä, yltiönegatiivista länkytystä kun tuntuu muutenkin riittävän.

Lahtelaisista on tainnut tulla vähän kranttuja viimeistään hopeakevään jälkeen. Onnistumisia vähätellään ja epäonnistumisia liioitellaan. Vai onkohan sekin tavallaan Kiekkokaupungin merkki? Jonkinlaista vaatimustasoa on pakkokin pitää yllä, jos jotain aiotaan tosissaan tehdä. Enää Pelicanskaan ei vain osallistu sarjaan, vaan pyrkii menestymään.

Tämä tämänkertainen floppi oli monen asian summa. Jälkeenpäin suurin ihmetyksen aihe on se, että miten Kai Suikkasen tasoisen valmentajan ollessa ruorissa voidaan yhtäaikaisesti epäonnistua niin pahasti sekä pelisysteemin rakentamisessa että pelaajahankinnoissa. Olivat jalat tukossa tai ei, niin syksyllä kaikesta näki, ettei toiminta kentällä tullut pelaajien selkärangasta. Kun peli menee jatkuvaksi tulipalojen sammuttamiseksi, olet SM-liigassa pelkkä kuoriämpäri. Kevätpuolella joukkue pelasi aivan erilaista peliä, eikä enää pelännyt kiekkoa.

Vanhan viisauden mukaan kolmesta ennestään tuntemattomasta ulkomaalaispelaajasta yksi onnistuu, toinen pettää ja kolmas on siltä väliltä. Eipä löytynyt yhtään onnistujaa kolmikosta Richmond-Esposito-O'Marra. Hyvä opetus tämäkin. Jos joko pelinlukeminen, fysiikka tai luistelu on Norjan divarin tasoa, on SM-liigaan turha yrittää. Lee Goren taas oli hyvä pelaaja, mutta kallis ja mulkku. Kuuleman mukaan vaikein tapaus koko Pelicansin liigahistoriassa.

Kausi taisikin olla Suikkaselle ensimmäinen, jolloin oma filosofia kolahti omaan nilkkaan. Mies kuuluu siihen valmentajien koulukuntaan, joka ei yritäkään koota jonkinlaista harmonista kasvualustaa (vrt. Hannu Aravirta) mahdollisimman tasapainoiselle pelaajamassalle. Yhtään raakiletta ei lähtökohtaisesti oteta mukaan, vaan kaikkien hankintojen on oltava valmiita vahvistuksia ja yksilöillä saa olla todella rosoista särmää luonteessaan. Pääasia on muodostaa pelillisesti absoluuttisesti paras ryhmä.

Ei Suikkanen tämän yhden kerran takia muutu huonoksi valmentajaksi, eikä Pelicans huonoksi liigaseuraksi. Viime kaudella tietyt riskit kääntyivät mahdollisuuksiksi, tällä kaudella riskit realisoituivat, siinä ei ole sen ihmeellisempää. Kuten jo aiemmin kirjoitin, tässä tapauksessa oli parempi olla kerran hopealla ja kerran yhdestoista, kuin kahdesti viidentenä. Suikkanen-Lehtonen -kaksikko vei Pelicansin seurana porrasta tai kahta ylemmäs, ja se oli nyt kaikkein tärkeintä.

On silti paljon asioita, jotka on korjattava tai tehtävä muuten paremmin. Kuka on päävalmentaja? Mistä kärkiosaaminen joukkueeseen? Menikö tulos miinukselle? Mikä on junioritoiminnan ja talenttien kasvattamisen laita? Lähiviikot ollaan taas niin kovin tuttujen kysymysten äärellä. Itse en viitsi odotella vastauksia kovinkaan pessimistisenä. Pelicans on kaikesta huolimatta ihan hyvillä raiteilla.

Ainakin jos Ilkka Mikkola todella menee Raumalle.

- - -

Lisää ajatuksia ja pelaaja-arviot tämän päivän Uusi Lahti -lehdessä sivulla 30.

15Maa/13Off

Pelicansilla kärkikuusikon pelaajabudjetti

Tämän kauden pelaajabudjettien kertaaminen on sekä veitsen vääntämistä haavassa että hyödyllistä kriittistä tarkastelua. Paremminkin olisi voinut rahat käyttää.

Ennen kautta ilmoitettu pelaajabudjetti ei tietenkään kerro lopullista toteutunutta summaa, mutta jotain osvittaa näistäkin saa. Tappara ja JYP pelaavat nimilistaan nähden yllättävän halvoilla joukkuella, kevään ansiosta myös Ässät nousee hintalaadultaan parhaiden joukkoon.

Jämäpaloista koottu HPK sai myös sellaisen täysosuman, jota harvemmin sarjan 3. pienimmällä budjetilla saavutetaan.

Kärpät ja HIFK ovat "miljoonamiehistöillään" tänään sillassa Lukkoa ja SaiPaa vastaan. Vierasottelu ja tappiolla lauluun. Tuleeko jommasta kummasta tai jopa molemmista kauden suurimmat flopit ohi Pelicansin?

SM-liigaseurojen ilmoitetut pelaajabudjetit ennen kauden 2012-2013 alkua.

(lähde: www.yle.fi/urheilu)

Filed under: Liiga, Pelicans No Comments
14Maa/13Off

Seikolaa ikävä viimeistään syyskuussa

Ei kulunut vuorokauttakaan kauden päättymisestä, kun Ilta-Sanomat uutisoi Markus Seikolan siirtymisestä TPS:aan. "Terve menoa!" huikkasi moni Pelicansin seuraaja, mutta Kai Suikkaselle tämä puolustaja näyttää silti kelpaavan.

Ilmiö nimeltä Markus Seikola kiinnostaa itseäni useammastakin syystä. Ensinnäkin Seikola lukeutuu tietynlaisiin karakteeripelaajiin, jotka vilisevät fanien sananparressa koodinimillä rightin pelote, snaipperi tai hampaaton kanukki. Näihin hahmoihin liittyy tietynlainen mystiikka, jonka odotusarvona on yksittäisen kiekkopelin ratkaiseminen jollakin huippuluokan suorituksella.

No, rightin pelote Seikola ei selvästikään kerännyt suurta tukijajoukkoa Pelicans-visiitillään. Toisaalta joidenkin mielestä edes Radek Smolenak - snaipperi - ei ollut hyödyksi, vaikka pelasi tällä kaudella 35 maalin tahtia.

Toisekseen ymmärtääkseen kyseistä Seikolaa, on ymmärrettävä erilaisia pelityylejä. Seikola voisi raameillaan ja tasapainollaan rynnätä puolustusalueella jokaiseen kaksinkamppailuun täysillä - ja se on teoriassa puolustajan tehtävä - mutta jättää usein näin tekemättä. Sijoittumiseen perustaen Seikola säästää pitkällä kaudella energiaa kiekolliseen pelaamiseen, hyökkäysten tukemiseen ja hyökkäysalueen ratkaisevimpiin suorituksiin.

Siihen, että se ottelun tärkein laukaus lähtisi mahdollisimman tuoreesta kropasta ja hyvällä tarkkuudella. Sen rinnalla puolustaminen on vain riittävällä teholla suoritettava velvoite. Tällainen rentous lienee suomalaisessa silmittömän työnteon jääkiekossa jonkinlainen tabu.

Seikolan kiireettömyys kaukalossa on Pelicansin liigahistoriassa poikkeuksellista katseltavaa; tässäkin kategoriassa vain Jan Latvala yltää vastaavaan. 95% kiekollisista ratkaisuista on kontrolloituja peliä edistäviä siirtoja, kun taas peruspuolustajilla prosentit huitelevat varmaankin jossain 50-70% tietämillä. Tällä varmuudellaan Seikola löi alkutahdit viime kauden nousukiidolle, jolloin Pelicans oli hyökkäysten avaamisessa liigan eliittiä.

Kyseessä onkin oikeastaan enemmän quarterback-tyyppinen pelinrakentaja, kuin pelkkä lämäritykki. Siitä taas syntyy ristiriita, kun suurin osa kritisoijista tuntuu odottavan väkevää kulmapainia ja lämäreiden pommittamista, vaikka oleellista ja ominaisempaa pelaajan otteissa on oikeastaan aivan kaikki muu. Ja kun kyseessä on yli 300 laukausta kaudessa lähettävä puolustaja, osuu niistä jokunen väkisinkin kärkikarvaajaan siitäkin huolimatta, että Seikola on tässä sarjassa mestari saattamaan vetonsa maalille asti.

On silti todettava, että muhkeaan tilipussiin suhteutettuna puolustajien maalipörssin voittajaltakin on syytä odottaa jämäkkää puolustuspelaamista ja tasaisempaa johtajuutta. Oman maalin edustalla lepsuja nukahduksia tuli jonkin verran liikaa. Juuri siinä puolustuspelaamisen riittävyydessä TPS-kasvatilla on vielä parannettavaa. Viime kevään pudotuspelitkin sujuivat muutaman muun avainpelaajan ohella vaisusti, joskin tiettävästi Seikola oli useammastakin kohtaa lievästi loukkaantunut.

Ehkä suurin kysymys ilmiössä nimeltä Markus Seikola ei liitykään mieheen itseensä, vaan hänen seuraajansa hankintaan. Fanien ikuisessa haavemaailmassa yksittäinen pelaaja on aina korvattavissa jollakin paremmalla, ja nyt maaliskuussa eletään tämän toiveikkuuden kulta-aikoja. Jostain voi löytyä rightin pelote, joka pistää Seikolan runkosarjatehoista (107ott 29+27=56) paremmaksi. Suurella todennäköisyydellä vain tämän taitotason puolustajia onnistutaan Lahteen naaraamaan ehkä kerran viidessä vuodessa. Latvalakin lopettaa kohta.

Siksi nostan hattua pelaajalle, joka osoitti omalla pelipaikallaan poikkeuksellista taitoa ja kirjoitti oman lukunsa Lahti-kiekon henkilögalleriaan. Ja kun tarkkaan katsoo, voi jo nähdä Juha-Pekka Pietilän liikkeissä samoja elementtejä, joita nuorukainen varmasti on 10 vuotta vanhemmalta kollegaltaan seurannut; kuinka lauotaan kärkikarvaajan ohi, kuinka hyökkäyssiniviivalla operoidaan eikä roiskita.

Harva pelaaja jättää perinnön ja Markus Seikola jättää, puutteistaan huolimatta. Ei muuta kuin raaputtamaan seuraavia arpoja pelaajamarkkinoille.

Tulos nähdään syyskuussa.

- - -

Maalit (kaudella 2012-2013)
13 Seikola
19 muut puolustajat

Ylivoimamaalit
8 Seikola
4 muut puolustajat

Voittomaalit
3 Seikola
3 muut puolustajat

Tehotilasto
+7 Jaatinen
+ 5 Ylönen
+ 2 Pietilä
0 Richmond
-2 Junland
-3 Hurri
-6 Korpikari
-9 Seikola
-15 Latvala

13Maa/13Off

Onnikin pitää ansaita

"Tappara - Pelicans 4-3 :: Uutta paavia ei saatu valittua"

Näin luki eilen illalla Mediakulman uutisnauhassa Lanun aukiolla. Pelicansin tuleva paavi Hannu Aravirta jatkaa vielä pudotuspelejä Kärppien peräsimessä, kun taas Pelsun pudotuspelit luultavasti tiivistyivät eilen jonkin yökerhon baaritiskille. Oululaisten kolmen miljoonan pelaajabudjetti riitti playoff-paikkaan, Pelicansin 2,3 miltsiä ei.

Onni pitää ansaita on vanha fraasi. Kaukalossa se meinaa rajua työntekoa, hyvää fyysistä ja mentaalista kuntoa, joukkuepelaamista ja muutenkin fiksuja juttuja. Onnea ei kuitenkaan tänä vuonna kaukalossa ansaittu. Sitten tulee tuomarivirheitä, silkkaa tuuripomppua (kuten Erkinjuntin maali eilen) ja kaikkea muuta jossittelemisen aihetta. Suurin onnettomuuden aihe oli silti se, että Pelicans nukkui kauden ensimmäisen puoliskon lähtötelineissään.

Eikä onnea ansaittu kaukalon ulkopuolellakaan. Pelaajahankintojen epäonnistuminen on mainittu jo miljoonaan kertaan, mutta mikä oli syy? Neljä pohjoisamerikkalaista, neljä floppia. Vain ennestään SM-liigassa nähty Lee Goren oli sinnepäin mitä odotettiin, mutta siinäkin hintalappu oli uuden Mersun luokkaa. Kolme muuta tapausta osoittautuivat käytetyiksi pommeiksi, jotka näyttivät hyviltä vielä autojobbarin pihassa.

Tässä valossa oli siis kohtuus, että Pelicansin käteen jäi välttävä sijoitus yhdentenätoista. Yhtä hyvin rannalle olisi voinut jäädä myös Lukko, mutta raumalaisilla oli puolellaan tämän kauden "Laschiksi" osoittautunut Azevedo, mestarivahti Vehanen ja työsulun ajan maagiset tanskalaiset. Halvemmalla (kauden alussa ilmoitetulla) pelaajabudjetilla eteen kiilasivat JYP, Tappara, Ässät, HPK ja SaiPa.

Mutta pienen palan onnea voi ansaita myös ajattelutavalla. Kai Suikkasen ja R-P Lehtosen kaksivuotiskaudesta Pelicansin vesilasi jäi vähintäänkin puoliksi täyteen. Viimekauden kakkossija sekä runkosarjassa että palkintopallilla oli elokuusta huhtikuuhun kestäneenä ilotulituksena noin potenssiin kolme tai neljä kaikkiin Pelicansin aiempiin saavutuksiin nähden SM-liigassa.

Mieluummin kerran hopealla ja kerran yhdentenätoista kuin kahdesti viidentenä.

11Maa/13Off

Lammin Moukarin viimeiset heilahdukset

Yksi sivu Lahti-kiekon historiankirjassa lähestyy alareunaansa, kun Jari Kauppila piirtää viimeisiä piirtojaan lahtelaisen edustusjoukkueen paidassa. Mahdollisesti jo huomenna Tampereella.

Ristiriitainen kameleontti. Sitä on Jari Kauppila lahtelaisen jääkiekon henkilögalleriassa. Tämä yksi Reippaan juniorikoulun kirkkaimmista timanteista - kun faktat otetaan huomioon - ei ole ollut koskaan profeetta omalla maallaan, vaan sitäkin enemmän jatkuvan kritiikin kohteena. Se, että "Kake" on epäonnekseen osunut Pelicansiin aina väärällä hetkellä, on peittänyt alleen liki 1000 ottelua ja kolme mitalia pääsarjatasolla SM-liigassa sekä Elitserienissä.

Kotiinpaluut vuosina 2002, 2008 ja 2012 osuivat nimittäin kaikki huippukauden jälkeiseen mahalaskuun. Olen voinut vain huvittuneena seurata joidenkin vääräleukojen arvioita Kauppilan osuudesta näissä epäonnistumisissa. On totta, että Kauppilan pelaajaprofiili ei ole esimerkiksi kaimansa Viuhkolan kaltainen kokonaisvaltainen liideri, mutta kyseisinä kausina Pelicans on ollut tuuliajolla koko joukkueen voimin, pahimmillaan valmennusta myöten (2002-2004).

Kannattaa muistaa, että myös muuan Jan Latvala oli mukana samaisilla kausilla ja tilastollinen notkahdus on niissäkin havaittavissa.

Osittain Kauppila ilmentää tämän kauden Pelicansia turhankin hyvin. Coach-Suikkanen päätyi testijakson jälkeen värväämään äärikokeneen ja monipuolisen sentterilaiturin, mutta tämänkään pelaajan kohdalla filosofia ei kovin kaksisesti onnistunut. Kauden mittaan alle 10 minuuttiin kutistunut peliaika ja katsomossa istuminen kielivät siitä, että valmentajalle ei lopulta muodostunut luottoa pelaajan kykyyn toteuttaa pelitapaa. Kokemus ja peliäly riittävät, pelinopeus ei.

Nopea ja taitava Kake oli vielä liigauransa alkuvuosina, myös hyvän matkaa 2000-luvun puolella. Tuittupäinen individualisti, jolta löytyi tulistuessaan arsenaalistaan myös fyysinen elementti, siitä myös lempinimi Lammin Moukari. Vuodet 2006-2008 HV71:ssä muovasivat sentteristä jämptimmän ja puolustusvoittoisemman pelaajan, jälkimmäisellä kaudella kivikovan joukkueen kolmossentterinä irtosi Elitserienin mestaruus.

Viimeiset viisi-kuusi kautta ovatkin hyvä näyte Kauppilan jääkiekkoilullisesta lahjakkuudesta. Rooli joukkueessa on seesteisempi ja täysin erilainen kuin 10-15 vuotta sitten, mutta entinen sooloilija kehitti itselleen uusia keinoja olla hyödyksi joukkueelleen. Tällä kaudella Kauppila on tiennyt roolinsa alusta lähtien, harjoitellut esimerkillisesti ja ollut valmiina askiin kun käsky käy.

Eikä Kakesta voisi kirjoittaa mainitsematta takavuosien bravuuriksi muodostunutta jalkakikkaa. Mieleenpainuvin kynäily tapahtui 2002 marraskuun kotipelissä Jokereita vastaan, jolloin Kake kahvitti patenttiharhautuksellaan tuolloin 20-vuotiaan Olli Malmivaaran, nosti limpun huippulupaus Kari Lehtosen räpyläpuolen ylänurkkaan ja Pelicans voitti riemukkaasti 2-1.

Tuolla kaudella Kauppila teki syöttöpisteen ensimmäisessä kotiottelussaan Pelicans-paidassa ja syöttöpiste napsahti eilen viimeisessä kotiottelussa. Se taitaa olla sitä ympyrän sulkeutumista.

6Maa/13Off

Jääkiekko tekee sen itse

SM-liigan johtajat onnistuivat todistamaan, että jääkiekonkin voi raiskata, vaikka siinä ei ole edes reikää. Kenen asialla johtajat oikein toimivat?

Onneksi Pelicansin kausi päättynee ensi tiistaina. Tällä hippaleikillä ei ole enää mitään tekemistä jääkiekon tai huippu-urheilun kanssa. Pelaajia, valmentajia ja tuomareita on turha syyttää, sillä he joutuvat vain työskentelemään siinä toimintaympäristössä, jonka jääkiekon johtoporras heille raamittaa.

Sampo Liusjärven pitäisi erota. Ei siksi, että hän olisi hoitanut tehtäväänsä kurinpitäjänä huonosti, vaan koska tämä kusinen amatöörisarja ei hänen työpanostaan ansaitse. Liigahallituksessa istuvat seniilit kävelivät osaavan työmiehensä sääntöjenmukaisen päätöksen ylitse Markus Nordlundin tapauksessa. Liigahallituksen 16:sta jäsenestä kahdella tai kolmella on ylipäätään jääkiekkotaustaa jostakin sellaisesta sarjasta, josta on yleisiä tilastoja saatavana. Pelicansia liigahallituksessa edustaa poliitikko Ilkka Viljanen.

Nordlund-päätöksen lopuksi liigahallitus tiivisti oman osaamisensa lausuen, että kurinpito tulisi palauttaa pelissä aktiivisesti mukana olleiden henkilöiden käsiin. Viimeinen päätös piti silti tehdä ja jättää mätä perintö jälkeensä.

Eipä siis ihme, että nämä reliikit tekivät ratkaisunsa pelkästään ainoastaan median paineen ja politikoinnin pohjalta. Puhdas taklaus muuttui pelikielloksi.Tähän tiivistyy suomalaisen urheilujohtamisen kelvottomuus. Kun paineeseen pitäisi vastata ammattimaisin perustein ja asettaa rauhanomaiset barrikadit oman urheilulajinsa suojaksi, tehdään ennemmin anteeksipyytelevä kompromissi, tartutaan epäolennaisuuksiin ja kustaan omien ruohonjuuritason toimijoiden nilkoille.

Nyt sitten nämä muut paskat jääkiekkojohtajat - kuten liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen ja puheenjohtaja Hannu Penttilä - sössöttävät turvakaukaloista ja kehtaavat jopa vaatia kuntia kustantamaan nämä "massiiviset" sadan tonnin investoinnit seuroille. Mihin joustokaukaloita kohta enää tarvitaan, kun nämä paskat kiekkojohtajat ovat tuhonneet kaiken fyysisen kontaktin siitä lajista joka ennen tunnettiin jääkiekkona?

Pesäpallo ja jalkapallo sortuivat sopupeleihin. Hiihto romahti dopingiin. Jääkiekosta tällainen jättimäinen skandaali puuttuikin. Voi kuulostaa jälkiviisaalta, mutta esimerkiksi Jatkoaika-sivustolla lätkäjätkien sisintä on jo vuosia kaihertanut tapa, jolla SM-liigaa johdetaan nimenomaan kurinpidon osalta. Median, professorien ja dosenttien talutusnuorassa kumartaen ja omille pyllistäen.

Lätkäjätkän perse on tämän raiskauksen jäljiltä kyllä nyt vähän kipeä. Semisti vituttaakin.

Ja jääkiekko teki tämän kaiken aivan itse. Kalervo Kummola, tee vielä yksi palvelus ja jyrää nämä Vuoriset ja muut hiirulaiset helvettiin lajin parista.

1Maa/13Off

Jäi äiti itkemään…

 

Filed under: Liiga, Viihde No Comments
1Maa/13Off

Sarjataulukon uudet vaatteet

Amerikkalaiset ovat mestareita hyödyntämään tilastoja urheilun taustoittamisessa. SM-liigan virheiden täyteiset tilastot toimivat suurkuluttajille ja medialle lähinnä epäluotettavana riesana, mutta olisiko esimerkiksi sarjataulukosta helposti löydettävissä jotain kiinnostavaa?

Normaalisti sarjataulukko esitetään netissä tai televisiossa suurin piirtein näin. Esitys tarjoaa oleellisimman informaation, mutta ei juuri mitään muuta. Toisaalta esimerkiksi Urheiluruudun tapauksessa on otettava huomioon, että taulukkoa ei voi montaa minuuttia luetuttaa lyhyessä lähetyksessä.

Heitetäänpä kuitenkin vähän lisää informaatiota kehiin. Eilisellä kierroksella tapahtuneet muutokset sijoituksissa (nuolet), maalierot plussalla ja miinuksella sekä laitimmaisena oikealla voitto/tappioputket. Siinäpä jo huomattavasti lisää työkaluja kotisohville tai asiantuntijakommentaattoreille makasiiniohjelmiin ja URHOtv:n ottelulähetyksen lopussa hyödynnettäväksi. Ässät on tolkuttomalla kirillä nousemassa jopa sarjakakkoseksi, Kärpät puolestaan hyytymässä kärkikuusikosta.

Entä miltä SM-liiga näyttäisi, jos sarja pelattaisiin huippu-urheilun ehdoilla, eli ilman typeriä säälipudotuspelejä ja liigakarsinnat SM-liigan kahden viimeisen sekä Mestiksen neljän parhaan kesken kaksinkertaisena sarjana (kuten Ruotsissa). Häviäisikö mielenkiinto liigan loppukierroksilta, kun sarjataulukossa olisi enää kaksi rajaviivaa?

Vastaus: EI. Edelleen neljä joukkuetta - viidentenä Ässät - kamppailisi verisesti kotiedusta ensimmäiselle kierrokselle. Peräti viisi joukkuetta himoitsisi yhtä ainoaa pudotuspelipaikkaa kahdeksan joukkoon. TPS:n ja Ilveksen asema olisi yhtä selvä kuin nytkin, mutta turkulaisten mahdollisuus karsintojen välttämisessä olisi voinut tuoda panosta pidemmälle kevääseen.

Suurin ero tulisikin siinä, että neljällä joukkueella alkaisi kesäloma nykyisen kolmen sijaan. Mutta tämähän olisi muutosta parempaan. SM-liiga kun on tuntunut vähän unohtavan, että kilpaurheilussa kaikki huonoimmatkin rupusakit eivät voi päästä pelaamaan isoimmista panoksista.

Kaikkein hirveimmän esityksen ikinä missään tämän maan kamaralla esitti Nelonen Pro pari viikkoa sitten oman sarjataulukkonsa kanssa. Olin niin hämmästynyt näin amatöörimäistä jälkeä nähdessäni, että otin tapauksesta kuvan.

Ohjenuorana voisikin sanoa, että hyvä sarjataulukko on sellainen, jota ei tarvitse katsoa kuin tennisottelua.

Filed under: Liiga, Media, Viihde No Comments