31Tam/13Off

Ainakin 11 Pelicansin sponsoria ansaitsee tunnustuksen

Kun nyt edellisessä kirjoituksessa pääsin käsiksi jääkiekon muoti- ja estetiikkavirtauksiin, niin jatketaanpa samoilla linjoilla. Viimeksi lauantaina Jokereita vastaan saatiin taas ihastella Pelicansin mustaa peliasua, joka on kaikki kehunsa ansainnut.

Voi sanoa, että Pelicans oli tässäkin asiassa edelläkävijänä, sillä kyseessä on SM-liigan ensimmäinen pysyvä "kolmospeliasu", joka tuo selkeästi lisäarvoa seuran brändiin - Suomeksi sanottuna hyvän säväyksen ja vaihtelua tavalliseen.

Tyylikkään peliasun kokoaminen ei tunnu tässä maassa olevan helppoa, ja vastaavasti mainoksilla rätin pilaaminen on äärimmäisen helppoa. Taloudellisessa mielessä jopa houkuttelevaa. Espoon Blues on kirjaimellisesti onnistunut luomaan nahkansa tälle kaudelle tyylillä ja vähillä mainoksilla, vaikka seura ei enää rahassa kylvekään. Puolen Suomen Kärpät taas jaksaa vuodesta toiseen hengästyttää kertakaikkisen tökeröllä joulukuusellaan.

On yksi asia laittaa pelipaitaan mainoksia. Kokonaan toinen asia on harmonisoida värimaailma ja asetella mainokset kokonaisuutta tukevalla tavalla. Monimutkaisen asiasta tekee vasta se, että osa yhteistyökumppaneista haluaa ehdoin tahdoin korostaa omaa värimaailmaansa. Pelicansin väreille myrkkyä ovat etenkin punainen, keltainen ja vihreä. Lopulta tämä vaatimus ampuu usein grogilasin korkuisen lämärin suoraan omaan nilkkaan, kun sateenkaarivärjätystä paidasta ei yksikään mainos erotu positiivisella tavalla (kts. jälleen kohta Kärpät).

Musta lauantaiasu antaa hieman enemmän anteeksi, mutta halutessaan siitäkin saisi Kärppien kaltaisen sunnuntai-aamun oksennuksen. Järki on kuitenkin pysynyt mukana suunnitteluvaiheessa sekä Pelicansilla että muutamilla paikallisilla yrityksillä.

Näillä yrityksillä on iso vaikutus siihen, että joukkue pelaa lauantaisin SM-liigan tyylikkäimmässä peliasussa. Putkivalmistaja Uponorin ryhdikkäät hartiamainokset ja Lahti Energian takahelma ovat jo tuttu osa Pelicansin pelipaitaa. Näitä on täydennetty selkäpuolen, niskan ja käsivarsien pienemmillä mainoksilla, joissa esiintyvät ainakin:

Firecon : valmistaa sprinklereitä
Iskuasfaltti :
yllättäen asfaltointia, Tuusulasta
LemKem :
tarvikkeita valaistukseen ja puhtaanapitoon
NCC :
kaikkea sellaista missä on neljä seinää ja katto
Novart
:
Keittiökalusteita Nastolasta
Oululainen :
Reissumies ja muut tuotteet pitävät lätkäjätkänkin tiellä
Raute
: raudanlujaa nastolalaista metsäteollisuuden konetekniikkaa
SEW Eurodrive : vaihdemoottoreita ja taajuusmuuttajia, eli voimaa koneisiin
Uusi Lahti : umpilahtelainen paikallislehti vuosikymmenten kokemuksella

Noin, siinä on näkyvyyttä teille, olette sen ansainneet. Kiitos, että ette ole pilanneet SM-liigan hienointa pelipaitaa.

Asun tyylikkyyttä voit tarkastella vielä lähemmin We're Gonna Win -blogin mainiosta kuvasarjasta. Livenä seuraavan kerran helmikuun 23. päivä kotiottelussa Kärppiä vastaan.

Mites on Rammer, raaskisitteko luopua tuosta hirveästä valkoisesta pohjasta?

Filed under: Lahti, Pelicans, Viihde No Comments
30Tam/13Off

Kultakypärän funktio

Törmäsinpä Jatkoajan keskustelupalstalla mielenkiintoiseen ajatustenvaihtoon SM-liigasta tutun kultakypärän tarpeellisuudesta. Tämä Veikkauksen Vedonlyönnin symboli ja kotimaisen pääsarjamme erikoisuus on koristanut kunkin joukkueen parhaan pistemiehen päätä kaudesta 1994-1995, jolloin ensimmäisenä kauden päätteeksi palkinnon pokkasi tuolloin KalPassa pelannut tshekki Petr Korinek (50ott, 14+34=48).

Nykyinen palkintosumma on 10 000 euroa, jonka voittaa eniten otteluita Kultainen kypärä päässään pelannut ja pistepörssin 20 parhaan joukkoon sijoittunut pelaaja.

Peliasuihin liittyen on SM-liigassakin nähty vuosien saatossa monenkirjavaa viritelmää. Jokereiden hopeiset Hackmann-kypärät muistetaan ikuisesti, samoin desimaaliluvut pelinumeroissa. Myös tuomareiden varustuksella on leikitty käyttämällä pudotuspeleissä milloin verenpunaista ja milloin kusenkeltaista kypärä, sekä muuttamalla taannoin paidan pystyraidat jonkinlaiseksi psykedeeliseksi teokseksi kuvaamaan sponsori Intrum Justitiaa, jonka toimialasta varmasti 95 prosentilla yleisöstä ei ole harmainta aavistustakaan.

Kultakypärä voi olla osaltaan turha kapine, eihän sellaista lajin syntysijoilla Pohjois-Amerikassakaan taideta tuntea. Toisaalta se aiheuttaa tarpeetonta epäsuhtaa itse peliin vaikuttamalla muun muassa jäähytuomioihin niissä tilanteissa, joissa kultakypärä on osallisena. Toisaalta asiaan tottuneena kultapottaan ei pelin aikana tule enää liiaksi kiinnitettyä huomiota, eli huomioarvokin on vähän niin ja näin.

Itse kuitenkin kannatan Kultakypärän olemassaoloa. Jenkkityylistä tähtikulttia tähän maahan ei saada - onneksi(?) - rakennettua, mutta nöyristelyn ja kolmosketjun jätkien luvatussa maassa pieni tunnelman sähköistäminen on ihan paikallaan. Kyse on kuitenkin maalinteosta, taidosta ja jonkinlaisesta pelin hallinnasta, toisin sanoen voittamisesta.

Tämä 17-vuotinen perinne on tavallaan jo instituutio SM-liigan sisällä. Johdonmukaisesti ja tyylikkäästi toteutettu brändi, joka on iskostunut sarjaa seuraavien ihmisten mieleen ja jota SM-liiga ei ole onnistunut tyypillisellä tavalla pilaamaan.

Eli: säilyttäkää Kultakypärä!

- - -

Ohessa vielä edellisvuosien voittajat sekä sveitsiläinen tapa merkitä paras pistemies. Ei liian tyylikästä, kuten eivät keski-eurooppalaisten seurojen peliasut muutenkaan.

Kukakohan muuten voitti Kultakypärän viime vuonna? Jääkiekkolehden mukaan Tomas Zaborsky pelaajaäänestyksellä(!), tilastollisten kriteerien mukaan Ryan Lasch.

94-95 Petr Korinek, KalPa
95-96 Jari Korpisalo, Ässät
96-97 Aleksandr Barkov, Tappara
97-98 Jussi Tarvainen, JYP
98-99 Jan Benda, Ässät
99-00 Jan Caloun, HIFK
00-01 Petr Ton, JYP
01-02 Vladimir Machulda, SaiPa/Jokerit
02-03 Ville Peltonen, Jokerit
03-04 Cory Murphy, Ilves
04-05 Pasi Saarela, Lukko
05-06 Marko Kivenmäki, Ässät
06-07 Josef Straka, Lukko
07-08 Teemu Laine, TPS
08-09 Juha-Pekka Haataja, Lukko
09-10 Jori Lehterä, Tappara
10-11 Ville Viitaluoma, HPK

lähde: Suomen Jääkiekkomuseo

 

Filed under: Liiga 1 Comment
29Tam/13Off

Laschin käypä hinta katukaupassa

Ei tullut Ryan Laschia, tuskin Niko Hovistakaan, ohjaamaan Pelicansin playoff-junaa oikoradalle. Ei ole kahta sanaa siitä, etteikö Laschia pitäisi yrittää hankkia, etteikö häntä tänne haluttaisi ja etteikö hänen pitäisi ehdottomasti ja kaikissa tilanteissa valita Pelicans ennen muita vaihtoehtoja.

Asiasta ei ole kahta sanaa, sillä on vain yksi sana: raha.

Ilkka Kaarnan inhorealistinen taloudenpito tunnetaan. Samoin tunnetaan lahtelaisen kiekkoilun taloushistoria, tämän syksyn kokonaisvaltainen mahalasku ynnä viime kevään tähdenlento. Joten kun Lasch päätyi Elitserienin Växjöhön, en yllättynyt saati pettynyt. Ehkä olisi pitänyt pahoittaa mielensä monien muiden tavoin, mutta kun en nyt vaan.

Nastaahan se olisi ollut jälleennähdä supersankarimme Lascher turkoosinutussa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Nyt emme tietenkään tiedä varmuudella mitä Pelicans on tarjonnut, mitä Växjö maksaa ja mitä pelaaja agentteineen Anaheimin seurajohtoa myöten on halunnut. Muuttujia on kuviossa aika hemmetin paljon. Monet tuntuvat kuitenkin automaattisesti tulkitsevan niin, että kun ei saatu, ei edes yritetty.

Se, että Jesse Niinimäki hankittiin suoralla kahden vuoden sopimuksella on omasta mielestäni paljon kyseenalaisempaa kuin Laschin loppukauden panoksen menettäminen kilpajuoksuun raharikkaan Växjön kanssa.

Käsikädessä kilpaa juoksevat myös Pelicans Osakeyhtiön urheilullinen ja taloudellinen pärjääminen. Lasch olisi voinut olla ratkaiseva tekijä playoff-paikan saavuttamisessa, kuitaten samalla ison palkkansa parin tuottoisan kotipelin muodossa. Tai sitten ei.

Aivan yhtä todennäköistä on se, että Lasch ei ole tällä hetkellä siinä vireessä, jossa hän tekee kentällä mitä tahtoo. Viime kauden flow on historiaa, Pelicansissa rinnalle tarjottavat pelikaverit eivät olisi samaa tasoa, kuten ei joukkueen tila yleisestikään. Silti Lasch voisi olla ratkaiseva tekijä sen kahdeksan pisteen eron kuromisessa tai ratkaisevan playoff-pelin tärkeimmässä maalipaikassa.

Joka tapauksessa kyseiselle firmalle on edelleen äärimmäisen iso asia laittaa esimerkiksi 100 000 euroa kiinni yhden pelaajan kahden kuukauden työsuoritteeseen. Ja niin pitääkin olla. Kesällä sorruttiin jo mittavaan luulotautiin ja törsäämiseen. Kierrettä ei kannata pahentaa, vaikka tiedossa onkin minkätasoisesta pelaajasta on kyse. Realismia on se, että edes Ryan Laschista ei kannata maksaa mitä tahansa. Nythän Expressenin tietojen mukaan Pelicans jopa tienasi rahaa Växjön ostaessa vanhan sopimuksen ulos.

Ja onko jenkiltä itseltään kuultu valinnan perusteista? Jokunen vuosi sitten oli paljon puhetta lahtelaiskasvateista ja seuraikoneista. Kauniita puheita on myös kuultu junantuomista pelaajista, mutta näillä markkinoilla Laschilla, Hovisella tai vaikkapa Justin Hodgmanilla ei ole Pelicansiin muuta sidosta kuin avosylin vastaanottava yleisö.

Yleisö, joka ottaisi vastaan hinnalla millä hyvänsä.

Tagged as: 2 Comments
28Tam/13Off

Tukholma-syndrooma

Angelo Esposito ja Danny Richmond menivät viihdoin kaupaksi, joten kaikki ennen kauden alkua ostetut pullat on nyt potkittu uunista ulos. Reaktiot näihin uutisiin seikkailevat jossain tunteen ja järjen rajamailla.

Tunne ja järki sekoittuvat myös ns. Tukholma-syndroomassa, joka Wikipedian mukaan on

"Arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa."

Jostain syystä tämä termi putkahti mieleen siinä vaiheessa, kun joukkueen piristyttyä voittoputkeen alkoi keskusteluissa pyöriä jo ehdotuksia Espositon ja Richmondin jatkosopimuksille. Kahdesta sympaattisesta pohjoisamerikkalaisesta jälkimmäinen oli alkanut vähitellen jo samaan kentällä jotain aikaiseksi, ja ensinmainitustakin saataisiin edullinen lupaava projektipelaaja ensi kaudeksi, vieläpä EU-passilla. Saatoin jo haistaa vehreän kukkaiskedon sieraimissani.

Ellei herrojen suorituksia nyt voikaan aivan rinnastaa aseistettuun panttivankidraamaan, niin oma järkeni sanoo, että ehkä ihan hyvä näin. Toinen ei osannut pelata, ja toinen oli liian kallis. Itse ihastuin harjoitusotteluissa Richmondin pelin helppouteen sillä varauksella, että myös puolustuspelaaminen sujuisi tosipeleissä. No, juuri sitä tämä jenkki ei kovin kaksisesti hallinnut.

Ja kun hinta huitelee todennäköisesti mummon miljoonan paikkeilla, on loppukaudesta saatava kymmenien tuhansien eurojen säästö ihan perusteltua. Jopa siitäkin huolimatta, että joidenkin näkemysten mukaan kyseessä on Pelicansin viime otteluiden paras puolustaja. Kaatuuko joukkueen nousukiito Richmondin lähtöön? Tuskin.

Jään silti mielenkiinnolla seuraamaan Danny-boyn edesottamuksia. Richmond on puolustaja, jolla on teknisesti kaikki valmiudet Euroopan huipputasolle. Valitettavasti pelinäkemys ei pysy vauhdissa, kenties otteita leimaa myös AHL-vuosina opittu yksilökeskeisyys. Joukkueen pelisysteemin noudattamisessa Richmond oli tämän koululuokan pahimpia rasavilleja. Ja kun hyökkäävästä puolustajasta puhutaan, niin loppujen lopuksi viivapelaaminenkin oli väläytyksistä huolimatta kovin keskinkertaista hätäisine laukauksineen. Jos paljon parjattu Seikola on quarterback-tyylinen pelinrakentaja, on Richmond enemmänkin kentällisen kolmas laitahyökkääjä.

Espositollekaan oppi ei mennyt sen paremmin perille. Kanukki oli ainakin liigavauhdissa keskushyökkääjäksi huono lukemaan peliä, viljellen samalla vaikeita ja ylioptimistisia ratkaisuja. Peleissä ja harjoituskentällä olemus oli alistunut, pää painuksissa. Eikä fysiikkakaan ollut omiaan ainakaan pienen kaukalon peleihin.

Joskus pelaajat ovat siinä kiikun kaakun jatkosopimuksen rajoilla, mutta en minä näihin kaappareihin panttivankina niin paljoa tykästynyt, että yhteistä aikaa olisi pitänyt ehdoin tahdoin jatkaa.

PS. Richmondin lähdön jälkeen Jan Latvalan rooli puolustuksessa kasvaa. Kevät näyttää (taas) onko aina luotettava teräsmies yhä luottamuksen arvoinen?

23Tam/13Off

Voittamisen ensimmäinen askel

Ähäkutti. Astuiko blogaaja eilen Jesse Niinimäen huolellisesti asettamaan jalkamiinaan? Ei sentään. Ilves-ottelu ei ollut vielä mikään mittari.

Pieni parjaaminen etukäteen kuitenkin auttoi ja Niinimäki puraisi entistä seuraansa kahden maalin ja yhden syötön arvoisesti. Hätäisempi hurmaantuisi nopeasti tällaisesta esityksestä, mutta samalla tämä taituri kiteytti kaukalossa sen keskeisen pointin, jota oikeastaan haeskelin kokonaisen kirjoituksen verran eilen:

Kun Jesse Niinimäki joskus hamassa tulevaisuudessa pelaa viimeisen ottelun Pelicansissa, poistuu hän Lahdesta voittajana vain siinä tapauksessa, että on pystynyt kantamaan ratkaisijan viittaa myös tärkeimmissä otteluissa.

Se miten Niinimäki eilen maalinsa teki, oli välähdys siitä taitotasosta, jolla on parhaimmillaan tehty 17+32 SM-liigan runkosarjassa. Isossa kuvassa matalatempoinen kotipeli liigan heittopussia vastaan ei vielä onnistumista määrittele. Edes loppu runkosarja ei mittaa onnistumista tai epäonnistumista. Ainoastaan pelaaminen sääliplayoffeissa ja pääsy niistä jatkoon voi antaa Pelicansin tälle kaudelle positiivisen vivahteen. Sama pätee Niinimäkeen.

Vieläkin pidemmälle katsottuna Pelicansin ainoa tavoite ensi kaudella voi olla ainoastaan pääsy pudotuspelien kahdeksan parhaan joukkoon, josta mitalipelien joukkueet seulotaan. Vasta silloin ratkeaa oliko Niinimäen hankinta Lahteen hitti vai huti - pystyykö mies ratkaisemaan pelejä hyökkäyssuuntaan kovan paineen alla vai valahtaako ketjunsa riippakiveksi ja puolustukselliseksi riskiksi.

Onneksi tämän kevään joukkueesta on pikkuhiljaa kuoriutunut rutinoitunut ja taisteleva ryhmä, jolla on koossa kaikki ainekset olla pirullisen hankala vastus pudotuspeleissä. Kuuma maalivahti, roolinsa uudelleen lunastanut Paakkolanvaaran jarruvitja, tiivistynyt puolustus... Suurimmat kysymysmerkit maalataankin hyökkäyspään ratkaisijoiden ylle.

Etenkin Niinimäen, joka on toistaiseksi pelannut tilastojen valossa vain yhden onnistuneen playoff-kevään: toissa kaudella Ilveksessä kuuden ottelun verran tehoin 1+5. Juuri siksi tämän verkkaisen 29-vuotiaan hankinta kärkipään rooliin kahden vuoden sopimuksella oli niin kyseenalainen kuin se oli.

22Tam/13Off

Voittajajoukkuetta rakentamassa?

Sitä luulisi, että päivän saldo on väistämättä positiivinen, kun Angelo Esposito saadaan kaupattua pois. Viime torstaina ehdin luulla näin, kunnes Jesse Niinimäen tulosta tiedotettiin.

Yksi floppi siis ulos ja toinen potentiaalinen samanlainen sisään. Lauantain debyytin perusteella Niinimäki olisi liiankin helppoa tuomita saman tien flopiksi, sillä esitys oli sanalla sanoen löysä. Toisaalta oliko mitään muutakaan odotettavissa pelaajalta, josta edellinen seura halusi eroon, jolla on ollut pientä vaivaa ja jonka otsaan on pitkin uraa tatuoitu viiva kerrallaan kirjaimet L, Ö, Y, S sekä Ä.

Siis täydellinen ilmentymä ilvesläisen jääkiekkoilun luonteelle, jolla on viimeksi voitettu mitali SM-liigassa 12 vuotta sitten ja edellinen mestaruus on 27 vuoden takaa. Potentiaalia olisi, mutta asenne on jäänyt sinne mistä mahtavat taidotkin tulivat, eli ulkojäiden höntsäpeleihin. Tosin alunperinhän "Uuno" oli Tapparan miähiä, kunnes loikkasi Ilvekseen B-junioreissa. Siitä se ajatus sitten lähtikin: Pelicans on Niinimäelle 13:s seuraorganisaatio 13:n vuoden aikana. Niinimäelle, joka on NHL:n ykköskierroksen varaus, ja joka on ammattilaisuransa aikana saanut tililleen 17 pudotuspeliottelua tehoin 1+5.

Ja jotkut vielä väittävät kolmen pääsarjamitalin Jari Kauppilaa luuseriksi.

Tarkempia veikkauksia lienee turha tehdä, niin häränpyllyä ne ovat viime aikoina heittäneet. Mike Yorkia hehkutettiin, Ryan Laschia aliarvioitiin, Lee Gorenia hehkutettiin... Niinimäki varmaan palaisi +40 pisteen mieheksi jos nyt oikein etukäteen haukkuisi. Mutta enhän sitä tee, sillä enemmän ihmetyttää linjanveto, jonka perusteella Niinimäkeen päädyttiin.

Tulevalla päävalmentajalla täytyy olla näppinsä pelissä, mutta onko J.N. menestyvän joukkueen top6-hyökkääjiä? Onko J.N. se, joka pudotuspelisarjassa lataa maksimaalisen suorituksen kentälle ja kääntää kaikki mahdolliset kivet voiton eteen? Jossain vaiheessa Pelicansilla oli jo uskottavan oloinen kaava pelaajahankintoihin, jota esimerkiksi kokeneet ja menestyneet Pekka Saarenheimo sekä Jonas Junland kesken kauden jatkoivat. Redenbachin ja Niinimäen tulon myötä on mielenkiintoista nähdä meneekö homma täysin hakuammunnaksi.

Pelicansissakin onnistuminen mitataan nykyään voittamalla, ei osallistumisen ilolla. Niinimäen koko ura vain on ollut pelkästään tätä jälkimmäistä.

14Tam/13Off

Normipäivä Isku Areenalla

Pelsun maanantai alkoi erikoistilanneharjoittelun täyteisellä sessiolla, jossa syötöt eivät kovinkaan hyvin napsahdelleet lapoihin, eivätkä laukaukset maaliin. Kai Suikkanen ärähteli ja kiroili. Kaikki on siis normaalissa päiväjärjestyksessä.

Yhdellä miehellä näytti ylivoima sentään sujuvan kohtalaisesti, ja hän oli Tyler Redenbach. Jos hänestä ei aivan tähtipelaajaa leivotakaan, niin ainakin kanukki tuo joukkueeseen syöttötaitoa ja pelisilmää, kuten tiedossa oli. Kokonaan toinen juttu on sitten tuleeko tehoja, minkä verran niitä tulee ja kykeneekö mies pelaamaan hyvällä tasolla koko loppukevään.

Ylivoimaa yritettiin tällä kertaa runnoa kuntoon seuraavilla viisikoilla:

Jormakka - Redenbach - Pärssinen
Pietilä - Richmond

Sopanen - Männikkö - Tavi
Seikola - Hurri

Kuvan tölkki ei välttämättä liity tapaukseen.

12Tam/13Off

Päijät-Hämeen parasta kiekkoa

Karistin yhden illan ajaksi Pelicansin tomut kamppeista ja hurautin Heinolaan scouttaamaan Petri Karjalaisen pelikirjan sekä Ville Järveläisen liigapotentiaalin.

Ensimmäisenä on todettava, että Peliittojen kotisivut eivät suoriudu kovinkaan hyvin satunnaiskatsojan palvelemisessa. Etsijä hakee turhaan sivustolta otteluennakkoa, perustietoja pelaajista ja jopa otteluiden alkamisaikoja!

Yhtä karua linjaa paikalle saapuessa jatkavat ulkoilmaakin kylmempi Betonibunkkeri ja käsiohjelma, jonka tarjoama informaatio rajoittuu joukkueiden pelaajalistoihin ja lukuisiin mainoksiin. Sarjataulukko sentään on nähtävillä hallin seinällä ja äänentoisto ei lopulta paljoa kalpene Lahden "laadukkaalle" soitannalle.

Kun sarjataulukko tuli mainituksi, niin eiliseen otteluun Peliitat lähti 50 pisteellä sijalta 7. ja Lempäälän Kisa 48 pinnan turvin kahdeksannelta. Ilta olikin vallan viihdyttävä ja laadukas sen tärkeimmän asian osalta, eli pelin. Etelä-Suomen Sanomien lyhyenläntä otteluraportti ei tehnyt sille tänään juuri kunniaa, sillä erälukemat 0-0, 1-0, 2-1 mairittelevat LeKiä. Jo pelkästään toisen erän tilanteilla Peliitat olisi voinut takoa taululle 8-0 -numerot, mutta esteeksi nousivat kehno viimeistely, ylärima ja mm. Petr Stloukalin kompastelu omiin jalkoihinsa läpiajossa.

Ottelun edetessä enemmän ja enemmän kenttää dominoineesta Ville Järveläisestä kuullaan vielä. 165-senttinen ja 68-kiloinen HPK-kasvatti on vielä Ryan Laschiakin kertaluokkaa pienempi tappi, mutta teknisesti varmasti Mestiksen taitavin luistelija, nopea, taitava, peliälykäs ja kulmavääntöjä pelkäämätön. Päin vastoin Järveläinen otti ainakin tässä ottelussa kylkikontaktia siinä missä muutkin, ellei jopa hanakammin. Kaikista eleistä ja kiekollisesta maltista oli aistittavissa, että kyseessä on pelimies kiireestä kantapäähän sanan varsinaisessa mielessä, eikä taidokkaasti rystyllä viimeistelty avausmaali 1-0:aan toisessa erässä ainakaan vähentänyt vaikutelmaa.

Toivottavasti Pelicans on Järveläisen suhteen hereillä seuraavan vuoden-kahden aikana. Kaikki puhtaat pelilliset ominaisuudet ovat kunnossa ja 19-vuotias laituri tarvitsee liigapelejä ajatellen ainoastaan lisää ruutia luisteluun ja laukaukseen, sekä voimaa kroppaan.

Muista tutuhkoista nimistä Stloukal vaikuttaa hieman Teemu Rinkisen kaltaiselta suoraviivaiselta snaipperilta. Asenteesta ja joukkuehengestä kertoo Stloukalin sähäkkä ryntääminen hätiin Atte Pentikäinen hieroessa hanskaa Järveläisen naamaan LeKin vaihtopenkin edustalla.

Muutenkin Peliitat pelasi Pelicansin tunkkaiseen roiskimiseen verrattuna mahtavaa peliä saatuaan ensimmäisen erän jälkeen koneet kunnolla käyntiin. Sellaista rohkeaa, vauhdikasta ja päättäväistä joukkuepeliä, jota Lahdessa nähtiin viime kaudella ja jota ei synny sattumalta yhteen otteluun, vaan laadukkaan harjoittelun ja voittamisen kautta tulevan itseluottamuksen avulla. Uusi valmentaja Petri Karjalainen on saanut miehistönsä ihailtavaan iskuun ja merkittävää myös oli pelaajien kyky lukea pelitilanteen mukaan pelataanko nopeasti pystyyn vai rauhoitetaanko kiekko omille.

Tällä tahdilla myös Karjalaisesta kuullaan tulevaisuudessa, ehkä aika piankin. Nyt Peliitat pelaa Janne Sinkkosen jäljiltä sellaista jääkiekkoa, joka oikeasti kehittää nuoria pelaajia etenkin kiekollisen pelin ja voimakkaan liikkumisen kautta.

Kiitämme myös:

+++ Yleisömäärä 1393, vaikka seassa olikin mittava määrä ilmaislippulaisia.
++ Erätauolla käyty junioreiden rankkarikisa
+ Joonas Kuuselan varma peli maalilla

Moitimme:

- Ville Kolppasen epävarma peli LeKin maalilla. Toisessa erässä Väkeväinen lämäsi kiekon jopa keskialueelta maaliin, mutta maali hylättiin paitsiona. Toisaalta Kolppanen teki vain mitä tehtävissä oli, niin sillassa LeKi oli lähes koko ottelun Peliittojen rumputulessa.
-- Mihin Mestiksessä tarvitaan mainoskatkoja kesken pelin, jos niiden aikana ei mainosteta mitään?
--- Yleisön vaisut kiitokset joukkueelle hienosta pelistä ja 200-300 katsojan poistuminen katsomosta viimeisen minuutin aikana. Ehkä olisi pitänyt voittaa 5-0?

11Tam/13Off

Huumori on paras mielialalääke

Vaikka en voikaan puhua Pelicansin tai SM-liigan suulla, niin pahoittelut niille, jotka eilen maksoivat pääsylipustaan Tappara-otteluun. Sen verran on pakko sympatisoida. Tosin maksoinhan itsekin, joten pahoittelut myös minulle.

Tajusin kupletin juonen vasta ottelun jälkeen, kun tieto Tyler Redenbachin siirrosta tärähti Saapuneet-kansioon. Ymmärsin, että kyseessä onkin tragedian sijaan hienosti naamioitu timokoivusalomainen maalaiskomedia. Varsinaisesta yllätyksestä ei voi puhua, kun kirjoittelin jo syksymmällä 23.11.2012:

"...että vahvistuksen hankintaa pantataan koko työsulun ajan ja työsulun päättyessä muut rahakkaammat ja pudotuspeleihin menossa olevat seurat kaapivat pelaajamarkkinoilta taas kermat kakun päältä pussinokan edestä. Ja sitten Tyler Redenbach tulee Pelicansiin."

Kolme päivää tuota ennen Redenbach oli sattumoisin pelannut tähän asti viimeiseksi jääneen ottelunsa IFK-paidassa Tapparaa vastaan sekä venyttänyt pisteettömien otteluidensa sarjan 11:een. Näin NHL:n työsulun aiheuttama poikkeustila näkyy Pelicansin arjessa; saamme IFK:n hylkymiehen, joka ei ole kahteen kuukauteen pelannut virallista ottelua.

Jos olisin Jope Ruonansuu, kirjoittaisin laulun Tyllerö Reeperbahnista, mutta koska olen vain blogisti, tyydyn nuorekkaaseen hymiöön ":D"

Huumorilla on otettava myös Tappara-pelin tuomarilinja, jossa varmistettiin kolmeen kertaan onko kiekko varmasti maalivahdin hanskassa ja ajettiin varmuuden vuoksi kaksi vierasjoukkueen pelaajaa pihalle viimeisellä vitosella. No, ilmiö on täysin inhimillinen tiistain skandaalin jäljiltä ja loppujen lopuksi SM-liigan tuomarit ovat huonosti johdettuja amatöörejä ammattilaisten keskellä. Ihmisiä myös.

On kuitenkin mainittava, että en voi uskoa Ville Niemisen tilanteen olleen mitään muuta kuin vahinko, jossa "Nemo" odotti tuomarin siirtyvän ensitilassa omalle paikalleen maaliviivan taakse, mutta raitapaidan sivuaskel kesti puoli sekuntia liian kauan ja Nieminen ei enää ehtinyt päättämään kummalta puolelta pitäisi ohi mennä.

Palatakseni kommenttiin pääsylipun hinnasta, en tiedä onko tämän tason maalaiskomediasta aiheellista maksaa. Matsin jälkeen olisi virkistävää pohtia välillä muutakin kuin itse pelin luokatonta tasoa, tuomareista puhumattakaan.

No, olihan Redenbachin hankinta sentään aika hyvin ajoitettu hankinta. Eikä meillä parempiakaan senttereitä taida nyt olla.

PS. "Kauden ulkopuolella Redenbach pelaa golfia ja harrastaa wakesurfingia. Urheilussa  NFL ja NHL ovat suurimmat kiinnostuksen kohteet ja aikaa vie myös Fantasy hockey. Pelimatkoilla Redenbach lukee mieluiten omaelämäkertakirjoja."

Lähteenä www.hifk.fi

10Tam/13Off

Todellinen Herrasmiesliiga

"Hups" sanoi Toivolan Tero kun pisteen ryösti.

Tiistaina klo 21:55 tuli FOXilta Sean Conneryn tähdittämä elokuva Herrasmiesliiga. Se todellinen Herrasmiesliiga - pisteitä ryöväävä varasliiga - oli kuitenkin antanut näytöksensä juuri aiemmin Isku Areenalla Tero Toivolan ja Jussi Leppäsen tähdittäminä. Kai Suikkasen vertaus tuomareiden omaan joukkueeseen - olkoon se vaikka HC Sokeat Seeprat - lienee osuvin mahdollinen kuitti jolla vältetään SM-liigan sakkovihkon heilahdus.

Luulin, että lauantain Lukko-ottelun toinen erä oli säälittäyvyyden ja surkuhupaisuuden huipentuma. Kolmen metrin päässä seissyt tuomari reagoi Justin Azevedon mailanhuitaisuun vasta Joonas Hurrin pötköttäessä verilammikon päällä kulmassa. Ilmeisesti, korjatkaa jos olen väärässä, näin vakavasta loukkaantumisesta tuomari on kuitenkin sääntöjen mukaisesti pakotettu antamaan pelirangaistuksen. Muutoin 2+2 olisi riittänyt, kyseessähän oli täysi vahinko.

Kliimaksi koettiin viimeistään 10 sekunnin päästä, kun Lukon juutit yllättivät Pelicansin ylivoimaviisikon housut nilkoissa ja pistivät kylmästi laatan reppuun alivoimalla. Siinä vaiheessa Aktivistikin luovutti tämän kamppailun ja jätti itsensä kiduttamisen muille sporttipubin asiakkaille.

Mutta mitä vielä, koitti tiistai ja raivoisasti pudotuspelipaikasta taistelevalta Pelicansilta ryövättiin piste hätäisellä vihellyksellä.

Illan toinen "kohokohta" oli Pelicansin pupeltaminen omien mahdollisuuksiensa kanssa. Kahden ensimmäisen erän aikana sille tarjottiin yhteensä 10 minuuttia ylivoimaa, joiden aikana pelikaanit saivat aikaiseksi viitisen laukausta huonoista paikoista. Sen verran täytyy itsekritiikkiäkin harrastaa, että kyllä tuokin ottelu sössiittiin maalin tappioasemaan aivan itse, vaikka loppurutistuksesta olisi palkinto ansaittukin.

Töpeksintä-tiistain kolmantena kikkareena voidaan huoletta mainita myös paikalle saapuneet IFK-fanit, jotka aloittivat kannustushuutonsa 53. minuutilla joukkueensa siirtyessä ottelussa ensi kertaa johtoasemaan. Punaisen Brändin faneja on usein kehuttu varmasti syystäkin, mutta nähtävästi "En gång IFK, alltid IFK"-sloganin alltid ei pädekään aivan täyttä 60 minuuttia pelissä.

Mitä tänään ryöstettäisiin? Päätuomarit Vesa Keränen ja Marko Kovanen pyörähtivät Arto I. Järvelän uunista ulos tällä kertaa. Skandaalin jälkeen luontainen valinta pistää leijonahäkkiin kaksi tuomaria, joita kukaan ei tunne. Ainakaan vielä.

PS. Asiaa löytyy monesti keskustelupalstoiltakin. Jos on Sokeiden Seeprojen yksittäisissä pelaajissa vikaa, niin ennen kaikkea sitä on joukkueen valmentajassa Arto I. Järvelässä.

Filed under: Liiga, Pelicans No Comments