5Jou/12Off

Kannattaako Minardiin enää panostaa?

Pelicansin umpisolmuun löytyy nyt neuvojia yhtä monta kuin kysyjiäkin. Vähitellen pitää kuitenkin jo kyseenalaistaa kannattaako umpisolmun aukaisemiseen enää satsata.

176:42. Siinä minuutit ja sekunnit Pelicansin viimeisimmästä hyväksytystä pelitilannemaalista. Ondrej Pavelecin siivittämänä oma häkki on saatu tilkittyä erinomaisesti, mutta samalla hyökkäyspeli on täysin sen varassa, pystyykö tutkapari Smolenak-Jormakka räpsäisemään ottelussa 0 vai 3 maalia kaksikon keskinäisillä oivalluksilla.

Ennen TPS-ottelua ero pudotuspeleihin on 13 pistettä. Viimeisten 30 ottelun aikana pitäisi eroa siis kuroa umpeen noin 0,5 pistettä ottelua kohden. Bluesin, Ässien ja HIFK:n pistetahtiin verrattuna tämä tarkoittaa kahden pisteen ryöstämistä peliä kohden - toisin sanoen kaksi kolmen pisteen voittoa kolmesta ottelusta. Koko loppukauden ajan.

Kolmen ottelun jaksoihin pilkottuna Pelicans on tähän huimaan vaatimukseen yltänyt tasan kerran syksyn aikana. Katastrofialun jälkeen reagoinnin ja vähittäisen nousun olisi jälkiviisaasti pitänyt alkaa jo marraskuun aikana, mielellään jo lokakuussa. Joulutauolla kurahousuja on enää turha ruveta pyyhkimään.

Mitä pudotuspelipaikka vaatisi? Smolenak pitäisi pystyä pitämään, samoin Pavelec tai Antti Niemi maalilla. NHL-tasoinen keskushyökkääjä on ollut tilauksessa koko ajan, myös Ryan Laschin paluuta huhuillaan. Nythän näitä voisi saada halvallakin, jos vain halutaan ottaa. Osa kun on valmiina jopa maksamaan omat vakuutusmaksunsa. Tosin NHL:n mahdollisesti kokonaan peruuntuessa voivat palkkatoiveetkin nousta.

Minkä verran panostuksesta puoli-utopistiseen tavoitteeseen kannattaa pulittaa? Sata tonnia lienee vielä siinä rajoilla, kaksi sataa jo sulaa hulluutta.

Valmentajakysymys on oma juttunsa. Kai Suikkanen päätyy viimeisten tietojen valossa ensi kaudeksi Turkuun nostamaan TPS suosta uudelleen. Onnittelut, näissä projekteissa Suikkanen on parhaimmillaan. Vastaavasti viimeiset kommentit kielivät leipiintymisestä ja kyllästymisestä Lahden Minardiin, jota mies itse on ollut kokoamassa ihan sieltä kesän testikilometreiltä ja tuulitunneleista lähtien. Uskooko enää itsekään kurssin kääntymiseen ja miten se edelleen vaikuttaa investointien järkevyyteen?

Kun eteenpäin pakko katsoa, kolkuttaa ovella myös jo Pelicansin ensi kausi. Jos vielä kiinnitetään liuta ison statuksen vahvistuksia, ollaan Suikkasen politiikan kanssa naimisissa pitkälle kevääseen. Nimimiehiin tukeutuva tähtivalmentaja on pahin käsijarru Pelicansin uuden joukkueen rakentamista ajatellen. Kun järjellä ajatellaan, pitäisi kevät pyhittää muutaman potentiaalisen pelaajan testaamiseen sekä uuden päävalmentajan kuvioiden sisäänajoon, mikäli tämä on vapailla markkinoilla.

Kyse on vain siitä, missä vaiheessa kautta ja millä piste-erolla Minardi on jäänyt kärjestä tarpeeksi monta kierrosta tähän ratkaisevaan päätökseen.