31Jou/12Off

2012

Se oli sellainen lätkävuosi se. Tänään kuuluu tietenkin kerrata mitä kaikkea tapahtui. Nelosen uutiset kertasi uutisvuotta noin yleisesti jo eilen kuvakollaasillaan, jossa Eurokriisin, Niinistön presidentinvalinnan, Sandy-hirmumyrskyn ja Hyvinkään ampumatragedian kanssa samaan sarjaan nostettiin - kyllä, arvasit oikein - jääkiekkoväkivalta. Siis vuoden 2012 merkittävimpiin tapahtumiin.

Ehkä pitäisi olla tyytyväinen lempilajin raudanvahvasta asemasta Suomi-nimisessä lintukodossa, mutta aika kornilta tämä tuntuu. Lähi-idässä kapinoidaan, työttömyys leviää, Talvivaarassa muhii myrkkyallas, joku kaveri hyppää avaruudesta... ja sinisten numero 18 mukiloi valkoisten numeron 16.

Vai olivatkohan ne sittenkin puhuttaneimmat tapahtumat? Pulinaahan aina maailmaan mahtuu, ennen kaikkea asian vierestä.

Näin lahtelaisittain vuosi aloitettiin kahdella voitolla, ja viiteen voittoon se päätettiin. Välissä oli tietenkin se tärkein, eli sensaatiomainen finaalipaikka ja hopeamitskut. Menestyminen on ainoa tavoite ja kevään muistot lämmittävät ainakin allekirjoittanutta vielä pitkään, vaikka tämä sesonki onkin mennyt plörinäksi.

Pelillisesti vuosi muistetaan varmaan yleisemminkin juuri Pelicansista, aivan kuten 2006 muistetaan enemmän Ässien hopeasta kuin HPK:n mestaruudesta. Harmi, että mahalaskukin oli tuloksellisesti yhtä jyrkkä kuin Ässillä, mutta kaipa se kuuluu Pelicansin yllätyksellisyyteen. Se yllättää kun sitä vähiten odottaa - voittaa viisi peliä peräkkäin kun kentällinen ratkaisupelaajia on sivussa. Ja hyvä niin, kaikkein tylsintä olisi osata ennustaa etukäteen mitä vuosi tuo tullessaan.

Pelicans, työsulku ja Ben-Amor. Siinäpä se.

27Jou/12Off

”Liigan taso romahti!”

Osa saattaa vielä muistaa Iltalehden Pekka Jalosen raapustelut ennen kauden alkua, kun tämä väitti SM-liigan tason romahtaneen tähtipelaajien siirryttyä ulkomaille. Lukon mestarivahti Petri Vehanen taisi olla ainoa tähtisarjaan kelpuutettava tulija.

Jututtaessani Pelicansin Tommi Paakkolanvaaraa ennen kauden alkua, näpäytti Paakkis aika osuvasti Jalosen suuntaan:

Kyllähän tää varmaan aika p***a liiga on, kun joka kesä taso romahtaa.

Eikä tarvinnut pelata puoltakaan kautta, niin tämä jokakesäinen väite oli jokasyksyiseen tapaan kumottu. Uudet tähdet tuikkivat taivaalla, liiga on tasainen ja laatutasoltaan vertailukelpoinen. Rehtiä fyysistä peliä saisi olla enemmän ja tuomaritoiminta parempaa, mutta se ei ole yksilöiden vika, vaan järjestelmän.

Toki Jalosen kirjoittaman artikkelin tarkoituskaan ei ollut tutkia asiaa analyyttisesti, vaan kerätä klikkauksia Iltalehden nettisivuille. Klikkaukset taas ovat tärkeitä mainostajille, jotka osaltaan rahoittavat lehden toiminnan ja sitä kautta Jalosenkin tilipussin. Ensi syksynä Iltalehti julkaisee taas vastaavan artikkelin ennen kauden alkua.

Se kuitenkin lienee varmaa, että katsojien ei tarvitse SM-liigassa raahautua halleihin murehtien, etteikö kaukalossa olisi kiinnostavia pelaajia. Pelin yleistaso voi ajoittain varsinkin näinä viikkoina talven keskellä olla heikkoa, mutta taitavammat yksilöt erottuvat silti joukosta. Kuten erottuvat aina kun kaukaloon heitetään 40 miestä pelaamaan.

Ilari Filppula, Sakari Salminen, Steve Moses, Teemu Ramstedt, Radek Smolenak, Aleksandr Barkov, Stefano Giliati, Artturi Lehkonen... NHL:n työsulku on luonnollisesti tuonut oman lisänsä tähtikaartiin, mutta tuskin edes Pekka Jalonen voi väittää tätä otantaa pistepörssin top20:sta heikoksi. Eikä tuossa ole kuin tuoreet tähdet - Juha-Pekka Haatajan ja Ville Niemisen kaltaiset sotaratsut tulevat siihen vielä lisäksi.

On ylipäätään absurdia väittää, että SM-liiga yhtäkkiä tyhjentyisi tähdistä. Aina nousee uusia pelaajia, jotka ovat valmiita ottamaan isompaa roolia tilaisuuden tullen. Viime kaudella muuten Ryan Lasch oli ainoa 60 pinnan rikkoja 62 pisteellään. Tällä tahdilla yli 60 pisteen miehiä olisi tulossa puolisen tusinaa. Ja loppujen lopuksi se on kuitenkin joukkueen menestys, joka kiinnostavuuden kotiyleisön silmissä ratkaisee.

Mutta olisihan se silti mukava nähdä joku säkenöivä hyökkääjätähti Pelicansissa myös kevätkaudella. Kohta varmaan väittävät, ettei voittavaa joukkuetta kannata muuttaa.

Tagged as: No Comments
26Jou/12Off

Aravirran comeback?

Toissa viikolla alkaneissa spekulaatioissa Hannu Aravirta nousikin hieman yllättäen Pelicansin ykkösvaihtoehdoksi Kai Suikkasen seuraajaa haettaessa. Kliseisesti sanottuna tuttu ja turvallinen valinta.

Ajatusleikkinä Aran comeback on vallan mielenkiintoinen. Mika Saarinen aloittaa vuodenvaihteessa Pelicansin urheilutoimenjohtajana ja yleensä UTJ vastaa myös ainakin osittain päävalmentajan rekrytoinnista. Saarinen ja Aravirtahan ovat tuttuja maajoukkueen valmennusryhmästä 10-15 vuoden takaa.

Sitten on Ilkka Kaarna, joka palkkasi Aran lahteen jo jouluna 2005. Tänä syksynä suunnitelmat heittivät häränpyllyä ja olisi aivan Kaarnan tyylistä lämätä vastakiekkoon pestaamalla luottomiehen, joka ei varmasti petä. Päinvastoin, täyttäisi Suikkasen isot saappaat ja voisi jopa nostaa uutta innostusta fiaskomaisen kauden jälkeen.

Kolmas heppu on Pasi Nurminen, jonka tilanne Venäjällä voi muuttua nopeastikin ja jolle on jo soviteltu Pelicansin päävalmentajan pikkutakkia tulevaisuutta ajatellen. Kuten jo aiemmin syksyllä kirjoitin, siinä skenaariossa kaikki on mahdollista taivaan ja helvetin välillä. Näin ison persoonan ja ikonin kanssa tilanne on aina haastava, kuten on nähty Raimo Helmisen tilanteesta Ilveksen peräsimessä. Joka tapauksessa myös Nupe on Aran tuttuja ja toiminut aiemmin tämän kakkosvalmentajana.

Aravirta-spekulaatiossa nousee nimittäin väistämättä pintaan se aavistus, että kyseessä olisi vain vuoden, korkeintaan kahden mittainen keikka. Mies oli jo lopettamassa valmentamista tähän kevääseen ja on pitkin matkaa indikoinut motivaation heikkenemistä, joten pidempi projekti ei ole todennäköinen.

Nyt tehtävänä olisikin korjata laivan kurssi, tasaannuttaa tilanne ja siloittaa tietä uudelle päävalmentajalle, joka mahdollisesti kasvaisi vielä korkoa apuvalmentajana. Aravirralla on aiemman pestinsä myötä jo valmiiksi tietty näppituntuma lahtelaiseen jääkiekkoon muun kokemuksensa lisäksi. Tältä kantilta katsottuna Ara voisi vielä olla hyvä ja perusvarma vaihtoehto. Myös tulokset Kärppien peräsimestä puhuvat puolestaan aivan riittävästi.

Suikkasen jäljiltä tarvitaan paljon laaja-alaisempaa katsantoa Pelicansin ja koko paikallisen jääkiekon kehittämiseen siten, että myös edustusjoukkueen päävalmentaja on talkoissa mukana.

Yhtä oleellista on kuitenkin se, mitä muuta kokonaisuuteen liittyy. Olisiko Pasi Nurminen tai vaikkapa Peliitat hyvään liitoon nostanut Petri Karjalainen tulossa samalla korkoa kasvamaan?

22Jou/12Off

Joulurauhaa: Urpot pois sporttibaareista

Olkoon tämä Kiekkoaktivistin vaihtoehtoinen joulurauhanjulistus, vai pitäisikö sanoa pelirauhanjulistus. Koko loppukaudeksi.

Torstain pelin alku Ässiä vastaan oli tavanomaista, eli ankeaa seurattavaa lokaalissa anniskeluravintolassa. Asian tila muuttui jossain ensimmäisen erän loppupuolella, kun jo edellisen tv-pelin pilannut Urpo kömpi siihen ainoaan vapaana olevaan pöytään ja noin kolmen sekunnin kuluttua aloitti kovaäänisen länkytyksensä. Siinä vaiheessa olo muuttui sietämättömäksi. Jaksoin puoli minuuttia kunnes poistun, kävelin kauppaan ostamaan kaljaa ja siirryin kotiin kuuntelemaan peliä Radio Voimasta. Toista kertaa en jäisi kuuntelemaan Urpon aivopieruja koko pelin ajaksi.

Kannatti. Moottoriturpa Varmavuo tykitti taas menemään tuttuun tyyliin ja Pelsu vei kaksi viimeistä erää puhtaasti 0-3 voittoon asti.

Näitä urpoja on nyt kuitenkin osunut lokaaliin tämän syksyn aikana liian monta kertaa. Se alkaakin pikkuhiljaa olla suurin houkutin tilata URHOtv:n lähetyksiä omaan kotiin, jossa Urhoa voi seurata ilman Urpoja.

Urpot ovat näitä kovaäänisiä asiantuntijoita, joille syntyy viimeistään muutaman oluen jälkeen hillitön tarve kommentoida jatkuvasti screenillä näkyvää peliä. Mainitsinko jo kovaan ääneen? Ja mahdollisimman typerillä kommenteilla. Tämän syksyn pienen otannan perusteella suosituimmat tyylisuunnat ovat yltiökriittisyys ja/tai yleinen vittuilu.

Kriittisellä negatiivisuudella yritetään ilmeisesti näyttää todelliselta asiantuntijalta, vittuilijat taas kai toivovat jonkinlaista reaktiota "yleisöltään". No, yksi näistä vittuilijoista oli ihan vaan Lasolin kyllästämä deeku Jokerifani, yllätys.

Tämä viimeisin Urpo sentään tiesi jostain jotain, mutta valitettavasti se ei rasittavuutta vähennä juurikaan. Ompahan enemmän asioita joista heittää huonoa läppää. Mukanaan hänellä oli - varmaankin Mensan jäsenkokouksesta löytynyt - toinen amisdorka, sanotaan vaikka koodinimi Keijo, joka hihittelyllään antoi Urpon tarvitseman luottamuslauseen huikaiseville heitoilleen. Kuten esimerkiksi: "Männikkö, tuu poies sieltä!" Kukaan muu baarissa ei tiennyt missä kohtaa vitsiä piti nauraa.

Urpot, säästäkää viattomat jääkiekonystävät sporttibaareissa typeriltä kommenteiltanne. Kukaan niitä ei halua kuunnella, ketään ne eivät kiinnosta. Pelicansin peliotteiden seuraamisessa on aivan riittävästi siedettävää jo sellaisenaan. Maalin jälkeen voi tuulettaa, yksittäistä tilannetta kommentoida, mutta antakaa selostajan olla se henkilö, joka on äänessä koko pelin ajan.

Minäkään en pakota ketään tätä blogia lukemaan, vaikka omasta mielestäni kirjoitukseni ovat aivan ensiluokkaisia. On aina lukijan päätös klikata ja lukea.

Taidan olla loman tarpeessa, taas.

Hyvää joulua Teille kaikille lukijoille, mikäli joulua vietätte. Älkää urpoilko, tai tehkää se edes kotona.

Tagged as: , No Comments
19Jou/12Off

Pelicans-HPK – leijonat, lampaat ja läpsyttely

On se vaan hyvä, että SM-liigassa vedetään voittolaukauskilpailu tasapelin jälkeen, niin näitä kauden keskivaiheen väsyneitä miekkailuja saadaan venytettyä tappiin asti. Jääkone höylää, kenttämestari löntystää ja ketään ei kiinnosta. Tai ei ainakaan itseäni. Kokonaisuuden Isku Areenalla kruunaa taustalla rytkyttävä Cheekin limudiskorenkutus, kun odotellaan läpiajokisan alkamista, jossa maksimissaan yksi saa kiekon maaliinkin muiden kumautellessa maalivahdin suojuksia.

Ja Smolenakkihan sen teki, kukas muukaan. Pelasti taas muutaman tuhannen lahtelaisen illan. Juuri tulleen uutisen mukaan Radek siirtyy vuoden vaihteessa KHL:ään, palatakseen kuitenkin kahdeksi seuraavaksi kaudeksi takaisin Lahteen. Uutinen lämmittää ja ei lämmitä. Nyt sitten vain odotellaan minkälainen "vahvistus" tällä kertaa löydetään, vai löydetäänkö ketään.

Kahden surkean joukkueen tasapelistä pitäisi kyllä voida jakaa se tasapeli, mutta kaiken pahan alku ja juuri on tässäkin asiassa se, että SM-liigan kommarihengessä hävinneellekin pitää antaa säpiä, eli säälipisteitä. Kun jatkoaikaratkaisusta alettiin aikoinaan jakamaan pisteet 2-1, piti ryhtyä pelaamaan jokainen ottelu ratkaisuun asti, jotta kaikista otteluista jaettaisiin 3 pistettä. Näillä mennään.

No, syttyihän ottelu liekkiin viimeiseksi 10 minuutiksi. Jos maksoit pääsylipustasi vaikkapa 18 euroa, niin käypä hinta oli siis 3 euroa. Bonarina mediakuutiolla pyörineet joulumainokset, joista kukaan ei varmaan ole saanut tarpeekseen kauppakeskuksissa jo marraskuun alusta lähtien.

Tämä matsi oli bulkkitavaraa SM-liigan liukuhihnalta. Onneksi ohi.

Jokaiselle jotakin -hengessä jaettakoon myös lampaanperseet ja leijonanviitat eilisestä spektaakkelista. Timo Pärssisen nukahdus Marko Tuulolan maalissa oli jotain todella hinnatonta. Puolustuspäässä painottoman puolen puolustajan vartiointi lienee tehtävänä sieltä helpoimmasta päästä, mutta riittävä nukahdus siihenkin saatiin. Vieläkin mahtavampi oli Antti Ylösen neronleimaus lämätä kiekko oman vaihtoaition eteen vaihdon ollessa kesken. Olen yhä sitä mieltä, että joukkueen tilanne osaltaan ajaa yksilöitä virheisiin, mutta pitäisi kai kentällä tämän verran hereillä olla.

Plussan puolelle taas menee Juha-Pekka Pietilän esitys kokonaisuudessaan. Kaksinkamppailuvoittoja odotettiin ja nyt niitä tuli, samoin kuin rohkeampaa pelaamista hyökkäyssuuntaan. Näillä otteilla Pietilä pelaisi vakiokokoonpanossa liigaa, mutta kun suoritusvarmuus on ranskalaisen talviauton luokkaa, niin eipä hehkuteta vielä tämän enempää.

Loppuun vielä jonkun terveiset maanantain aamujäiden jälkeen. Arvaatko kenen lapa?

18Jou/12Off

Tunnettu sotilas

Miika Lahti, Lahden Miika. Ei Lahen, koska kyseessä ei ole meiän miehiä. Tämän jampan piti olla vihonviimeisiä joista tämän blogin puitteissa koskaan kirjoitan, mutta kun silmät aukeavat, niin asiat muuttuvat. Ei kai sille mitään voi.

Viikonlopun EHT-turnauksessa Moskovassa Lahti oli yksi perinteisistä kaalikeittoturneen kokeilumiehistä ja seurasin herran otteita tarkemmin kuin koskaan aiemmin SM-liigassa - Lahdellahan on menossa jo kahdeksas kausi JYPin paidassa.

Yksi sana: soturi. Taidoiltaan keskinkertainen hyökkääjä väänsi kaksinkamppailuvoittoja toisensa perään silloinkin, kun lähti tilanteeseen potkun jäljessä. Venäjää vastaan avauserän hapokas kahden minuutin alivoimataistelu ja tasoero NHL-tähtiin jo hieman painoivat, mutta todennäköisesti nimi on Jukka Jalosen papereissa jo paksusti alleviivattu.

Soturi-kategoriaan löytyy liigasta muitakin nimiä, kuten Tomi Sallinen, Joni Töykkälä, Henri Heino, Filip Riska, Ville Koho, miksei myös TPS-duo Timo Salo - Tapio Laakso. Taitavammasta päästä laventamalla Ville Nieminen, Toni Kähkönen, Jesse Joensuu ja Lennu Petrell, joista kaksi viimeisintä toki pelaisivat normaalitilanteessa rapakon takana.

Ykkös-kakkosketjujen miehet ovat muutenkin huonompia esimerkkejä, sillä he harvemmin kantavat päävastuuta alivoimasta ja vastustajan parhaiden pelaajien pimentämisestä, missä Lahti yhdessä Riskan kanssa olivat JYPin kevään mestaruuden takuumiehiä. Muutamiin edellä mainittuihin verrattuna he ovat myös isoja roikaleita ja tarvittaessa astetta ilkeämpiä.

Miika Lahden kohdalla kokonaisuuden viimeistelee vielä vuosi vuodelta hirveämpi tukka.

Parin yksilön vaikutusta ei pidä liikaa korostaa, mutta arvostusta nämä jokaisen kiven kääntävät soturit ansaitsevat enemmän kuin mitä Eric Perrinin kaltaisten tähtien taakse satelee. Pelicansilta tuo osasto jäi sen verran vajaaksi, että lopulta hopea oli parasta mitä ansaittiin. Ja juuri tätä kategoriaa kai oli tarkoitus tälle kaudelle vahvistaa isolla kädellä, tunnetuin seurauksin. Nohevia rivisotilaitakaan ei ihan joka oksalla kasva.

Tähän perspektiiviin asetettaessa nousee myös entisestään arvostus esimerkiksi Leksa Komarovin nousuun Ässien nelosketjusta Pelicansin kautta NHL-sopimuksen syrjään, maailmanmestariksikin. Aitaa kaatui ja tanner tömisi kun seiskaseiska painoi sata lasissa illasta toiseen, vaihto vaihdon perään. Joskus kikkakolmoset kolahtivat omaan nilkkaan, mutta raa'an työnteon vaihde oli päällä koko ajan. Ja sehän on niitä voittamisen kulmakiviä.

Perusjanttereita meillä on tälläkin hetkellä tarpeeksi, Komarovin ja Lahden kaltaisista sotureista sen sijaan on pulaa. Jospa uusi valmentaja toisi pari Rokkaa tullessaan.

PS. Toivottavasti maailma ei lopu Maya-kalenterin mukaisesti tällä viikolla, jotta Miika Lahti ei jää blogin viimeiseksi aiheeksi.

15Jou/12Off

Tappeluaiheisen blogin kohuotsikko – katso kohuvideo!

TV-kanavien mielestä ilmeisesti kukaan ei katso televisiota lauantaina iltapäivällä, sellaiselta näyttää tarjonta. Siispä hyppäsin YouTuben välityksellä jääkiekkoväkivallan maailmaan.

"- Mitähän ne nyt meistä opetusministeriössä oikein ajattelee?" "- Emmä tiiä."

Ennen voitokasta KalPa-ottelua olin aikeissa kirjoittaa blogiin otsikolla "Tapelkaa edes". Jos ette mitään muuta saa aikaiseksi, niin järjestäkää edes kunnon joukkotappelu. Sopivasti ajoitettuna kun jääkiekossa sellainen voi kääntää pieleen menossa olevan ottelun parhain päin. Pelicansiltahan löytyisi pikku tansseihin ainakin Ilkka Pikkarainen ja Oskari Korpikari, varmaan myös Marko Pöyhösellä, Danny Richmondilla ja Radek Smolenakilla olisi sen verran annettavaa, ettei ihan nenä poskella tarvitsisi suihkuun luimia. Janne Ritamäelläkin olisi sadan euron tilaisuus tehdä itselleen vähän profiilia ja nimeä tässä liigassa.

Ei muuta kuin hanskat jäähän ja KalPan miehiltä senkka nenästä. Mitään hävittävää Pelicansilla ei ole.

No peli onneksi voitettin ilman nyrkin takomista naamaan. Eikä syyskuun yhdennentoista... ei kun syyskuun ensimmäisen päivän jälkeen tällaista terrorismia voisi SM-liigassa harrastaakaan. Liigan johdolta on varmasti tullut sellainen ukaasi jokaiselle seuralle, että jos vielä tapellaan, niin meidän isi vie teidän isin loppukaudeksi Naantalin muumimaailmaan rauhoittumaan.

Mutta onneksi on Pohjois-Amerikka. Vapaa maa. Alla olevalla videolla viime kauden hopeapelikaani Joonas Järvinen harrastaa väkivaltaa Brandon Bolligin suosiollisella avustuksella. Ison pojan pitää pelata kuin muut isot pojat, muuten maitojuna kutsuu.

Joonas on meiän miehiä.

On kyllä mukavaa, kun tv-ohjaajakin on kärppänä paikalla, selostaja oikein innostuu hehkuttamaan lyönti lyönniltä yleisöstä puhumattakaan. Kukaan ei häpeile, kameroita ei käännetä syrjään. Suomessa Jani Alkion selostuksessa vastaava menisi kutakuinkin: No nyt siellä... vähän... karhunpainia... tästä jaetaan sitten jo isompia jäähyjä... tulkitkoon jokainen... itse mitä tässä tapahtuu.

SM-liiga - draamaa ja rytinää. Hahhah. Marttakerhon saippuaoopperaa ja hyssyttelyn hytinää. Kiitos internetin on sentään mahdollista katsella näitä Joonas Järvisen kaltaisia vastuuttomia sekopäitä, jotka turmelevat Suomen nuorison esimerkillään. Suomen, jossa pakasteet pannaan pieneen pussiin ja kaikki muu mahdollinen kääritään kuplamuoviin.

Sanotaan, että se vahvistaa mikä ei tapa, mutta kun kaiken eristävän kuplan sisällä kasvaa, tulee tosipaikassa aika orpo olo kun kupla puhkeaa.

Pilalla ne on jo valmiiksi. Puhkaiskaa kupla ja antakaa lätkäjätkien tapella.

PS. Tykkäisiköhän tiistaina HPK:sta vaikka O-P Grönholm tai Juha Alen osallistua talkoisiin?

14Jou/12Off

Pelit häiritsevät Pelicansin harjoittelua

Maaottelutauko on liigajoukkueelle oivaa aikaa kuntotestien suorittamiseen ja kuntopohjan vahvistamiseen kevään ratkaisupelejä varten. Harmi, että luterilaisen moraalin mukainen harjoitteluputki katkeaa jo tiistaina HPK-ottelun takia.

Hetki sitten tulleen Ilveksen tiedotteen mukaan Tuomas Tuokkola onkin Ipan tuleva valmentaja kahden vuoden sopimuksella. Symppaan Tuomasta, joten onnea matkaan. Ilveksen juniorimylly tuottaa solkenaan taitavia pelaajia liigatasolle ja Tuokkolan alaisuudessa Ilvekselle muodostuu varmasti paljon nykyistä kiekollisempi pelisysteemi, "kulmahomosteluksikin" sitä Tuokkolan ja Pekka Virran KalPa-aikaista nypläämistä jotkut kutsuvat. Veikkaanpa, että tulokset ovat joka tapauksessa huomattavasti nykyistä paremmat.

Pekka Virta lieneekin yksi Pelicansin vaihtoehdoista Suikkasen Kaitsun seuraajaksi. Värikkäiden kommenttien jatkaja, jos ei mitään muuta. Katseet tuntuvat muutenkin olevan vahvasti jo tulevaisuudessa, mutta ensin pitäisi malttaa keskittyä edes karsintojen välttämiseen ja lähiaikojen pelaajamuutoksiin.

Jamie McBain pakkasi jo kapsäkkinsä ja lennähti Amerikkoihin, ikävä ei tule. Esitys oli juuri sen mukainen mitä etukäteislausunnot antoivat odottaa.

Suikkanen tuhahteli torstain aamujäiden jälkeen omat lausuntonsa maaottelutauon meiningistä. Nopeutta, kestävyyttä ja voimapuolta on testattu, tulokset ovat taas kovempia kuin koskaan. Ja kuten varmasti muistetaan, niin kesällä harjoiteltiin myös kovempaa kuin koskaan. Oheisharjoittelussa suomalaiset urheilijat ovat kyllä maailman parhaita. On alkulämmittelyn lämmittelyn lämmittelyä, kuntopyörää ja pururataa. Legendan mukaan joku suomalainen lätkäkoutsi tokaisi joskus, että harmittavasti pelit häiritsevät joukkueensa laadukasta harjoittelua.

Yleensä tositilanteessa seinä tulee vastaan, kun pelivälineellä pitäisi tehdä jotain fiksumpaa ja laadukkaampaa kuin vastustaja. Siinä vaiheessa Jan Latvalat erottuvat peruskuntoilijoista. Pelitilannejäätymiseen pelikaaniparvikin tänä syksynä kapsahti. Onneksi tuossa haastattelussa päästiin sentään myös pelillisiin asioihin, muuten tämä hikoilu olisi tullut jo ulos korvista.

Mika Toivola oli paska valmentaja, mutta Lahdessa ollessaan hänkin sentään tiesi, että pelkällä fysiikalla ei SM-liigassa menestystä tehdä, korkeintaan huonolla kunnolla voidaan jotain hävitä. Ennen kaikkea pitää kuitenkin osata pelata, joten toivottavasti Pelicans-leirissä ihastellaan keväämmällä jotain muitakin tuloksia kuin Polarin sykemittarin näyttöä.

Hassua, että Pelicans sitten löysi amerikoista juuri ne jampat jotka eivät osaa pelata.

 

Filed under: Liiga, Pelicans 1 Comment
11Jou/12Off

Tammikuun tasaus – pyynnöistä huolimatta

Tämä tämmöinen Tammikuun tasaus arvottiin eilen Helsingissä. Tai ei arvottu, vaan liigajoukkueet juhlallisesti valitsivat vastustajansa kahdelle tammikuun pelipäivälle.

Pelicans valitsi Ilveksen, jonka kanssa Pelsu tahkosi reilu viikko sitten yhden huonotasoisimmista jääkiekko-otteluista, mitä Isku Areenan nimen alla on pelattu. Niinpä Pelicans kohtaa tammikuussa tämän toisen rupusakin neljästi, joista kaksi jälkimmäistä kotonaan lauantaina 19. ja heti perään tiistaina 22. tammikuuta.

Hatut ilmaan.

No, rupusakin on ehkä helpointa yrittää naarata sarjapisteitä siltä toiselta rupusakilta, ei astetta paremmilta joukkueilta siitä pudotuspeliviivan päältä. Etenkin jos siellä NHL:ssä ne yhdet miljonäärit pääsevät sillä aikaa sopuun niiden toisten miljonäärien kanssa, niin Ilves saattaa ennen Tammikuun tasausta menettää ne ainoat kolme laatupelaajaansa pois. Pelicans taasen ei siinä tapauksessa menetä kuin kaksi laatupelaajaa (Pavelecin rapakon taakse ja Smolenakin ehkä rajan taakse), eli voitolle jäädään.

Hatut ilmaan.

Jamie McBainin mahdollinen lähtö kun lienee takaisku lähinnä country-musiikin suosiolle Pelicansin pukukopissa.

Keinotekoisena sirkustemppuna SM-liigan runkosarjaan tuotu Tammikuun tasaus on oiva keino saada miniplayoffs-henkeä runkosarjan keskelle peräkkäisillä otteluilla samaa vastustajaa vastaan. Siis sikäli kun niitä ei muka voitaisi muutenkin asettaa sarjaohjelmaan, ihan vinkkinä vaan esimerkiksi Pelicansin ja HPK:n toimistoille joukkueiden välillä "säkenöivää" paikallisotteluhenkeä ajatellen. Tasauksen urheilullisuus on vähän niin ja näin arvottaessa - tai siis valittaessa - vastustajaa kuukauden päästä häämöttäviin peleihin, jolloin tilanne voi olla huomattavasti erilainen. Ainoa varma on se toinen peruste, jolla osa seuroista tasausvastustajansa valitsee, eli maksimoitu yleisömäärä yhteen otteluun. Tällä kertaa HIFK sentään rikkoi kaavan peräännyttyään Jokereiden kohtaamisesta.

Jonkun mielestä kyseisen poikkeavuuden myötä pari asiaa voi jo mennä vähän ylikin. Kuten se, että Pelicans ja Ilves pelaavat keskenään kolme ottelua viiteen päivään, tai se, että Pelicans runttaa kolme kotiottelua viikon sisään. Mutta niinhän se on, että moni asia näyttää negatiiviselta rupusakin silmin. Kysykää vaikka niiltä yleisönosaston mielensäpahoittajilta, joiden mukaan normaalit käsilaukkujen turvatarkastukset jäähallin ovella ovat naisten halventamista. Tammikuun tasauksen ideana taasen on nimensä mukaisesti lisätä tasa-arvoa sarjataulukkoon, kun rupusakkeja palkitaan huonostipelaamisesta.

Mutta urheilullisuuteen ja jääkiekon ytimeenhän on SM-liigan nimissä jo totuttu käsilaukkujen tapaan muutenkin kajoamaan, kun sirkushuveista ja muusta turhanpäiväisestä hötöstä on ollut pulaa. Yksi tyhjänpäiväinen tasaus ei siinä muuta enää mitään ja loppujen lopuksi kyse on huomiobisneksestä, jossa jääkiekkoviihdettä tuottava liukuhihna kai tarvitsee arvontakulhoja mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

Eikös kauden päättyessä voisi päästää kaikki joukkueet pudotuspeleihin?

Filed under: Liiga, Pelicans No Comments
7Jou/12Off

Syväjäätynyt valmennus

TPS-ottelussa oli suorastaan yllättävää, että valmennus ylipäätään teki kesken ottelun pieniä muutoksia kokoonpanoon. Ainakin mikäli nämä eivät olleet pakon sanelemia. Muuten valmennus on ollut pitkin kautta yhtä jäässä kuin kenttäpelaajien niin sanottu yhteispelikin.

Ehkä Suikkasen tyyli on luottaa omaan juttuun, mutta kun 30 kierrosta sekavaa ja epätoivoista jääkiekkoa on takana, eivät joukkueen pelinaikaiset herättelyt aikalisillä ja ketjumuutoksilla voisi ainakaan tilannetta pahentaa. Kauppilan ketjulle vajaat 10 minuuttia, Saarenheimon vitjalle 20, loput siltä väliltä. Pelistä toiseen ja riippumatta siitä miten kulkee. Miikka Männikön positiivinen virekin on hukattu jarruketjuun Paakkolanvaaran laidalle.

Välillä näyttää siltä, että ketjulla Pärssinen-Kauppila-Pikkarainen olisi enemmänkin annettavaa kuin mitä tuolla peliajalla pääsevät näyttämään. Kauppila on mitättömästä roolistaan huolimatta jatkuvan kritiikin kohteena luultavasti plusmiinus-tilastonsa takia, mutta kiekollisena hän itse asiassa tekee toistuvasti joukkueen järkevimpiä ratkaisuja valiten täsmälleen oikein milloin on sopiva aika pelata laitureille pystyyn tai rauhoittaa alas puolustajille. Samoin levityssyötöt keskeltä laitoihin ovat hyvin rytmitettyjä, vaikka tarkkuudessa ja laadukkuudessa onkin koko joukkueen tavoin parannettavaa. Ratkaisut ovat kuitenkin peliä edistäviä ja turhat menetykset vähissä.

Seinä tulee vastaan hyökkäyskolmanneksella, jossa 38-vuotiaan sentterin panos alkaa ymmärrettävästi hiipumaan. Eikä Kauppilaa hyökkäysrooliin hankittukaan, vaan kokeneeksi ja monipuoliseksi vaihtoehdoksi duunariosastolle. Vastaavasti voi ihmetellä miksi valmennus roikuttaa koossa hyökkäysketjua, joka ei selvästikään toimi kunnolla kumpaankaan pelisuuntaan ja jolle ei uskalleta antaa juuri lainkaan vastuuta.

Monien valmentajien mukaan huono hyökkääminen johtaa huonoon puolustukseen ja tämän kolmikon yhteistuloksen näkee pakkaslukemista. Kauppila ei  ole mikään puolustusekspertti, suoraviivainen Pikkarainen puolestaan on jokseenkin välinpitämätön pelaaja ja Pärssisen sinkoilu viimeistään rikkoo kaiken johdonmukaisuuden. Ja vaikka syöttöpeli toimisikin, niin luisteluvoimassa kolmikko on yhteen niputettuna yksinkertaisesti liian voimaton.

Tuskin on sattumaa, että ketju Tavi-Immonen-Sopanen pelaa joukkueen eheintä viisikkopeliä viimevuotisilla pohjilla. Sopasen puolikuntoisuus vielä näkyy, mutta ketjun yhteinen sävel on eri tasolla muihin nähden. Ykkösketjukin on parhaimmillaan tehokas Smolenakin ja Jormakan yksilötaidoilla, mutta sentteri Saarenheimo ei ole lainkaan samalla sivulla laitureidensa kanssa. Etäisyydet venyvät tolkuttomiksi kun kaksi torpedoa pyyhältävät hyökkäyssuuntaan ja kolmas hyökkääjä huitelee missä sattuu.

Vastaavasti vastustajat murentavat Pelicansin korttitalon sen entisillä omilla lääkkeillään. Tiivis viisikko, ei turhia luopumisia kiekosta, helpot lyhytsyötöt lavasta lapaan, suorat hyökkäykset päättyvät laukaukseen ja sitä rataa. Pelicansin pelaajat taas eivät enimmäkseen osaa lukea milloin pitäisi hyökätä nopeasti ja milloin pitää kiekko omilla. Kun tähän kaikkeen lisätään vielä se, että enemmistö puolustajista ei ole samalla aaltopituudella hyökkäysketjujen kanssa, on tulos tämä. Ei ole toistuvia peliä edistäviä ratkaisuja, vaan korkeintaan parin pelaajan hetkittäisiä kombinaatioita. Yksittäisiä syöttöjä, yksinäisiä yrityksiä ilman kanssapelaajien kunnollista tukea vaihdosta toiseen.

Muiden viisikon pelaajien toiminta suhteessa tähän on täysin sattumanvaraista, vaikka sen pitäisi olla liigatasolla sovittua ja järjestelmällistä niin, että koko viisikon pelivalmius säilyy koko ajan. Ennen pitkää saumat repeävät liikaa ja omissa kolisee, ellei virhettä ehditä paikkaamaan pakkojäähyllä.

Valmennus huutelee milloin minkäkin asian perään, mutta mikä valmennuksella kestää saada hyökkäysketjut ja viisikot pelaamaan saman pelitavan mukaisesti? Miksi puolustajat roiskivat paineettomissa tilanteissa järjettömiä pystysyöttöjä umpikujiin? Miksi Saarenheimo ja Pärssinen pelaavat ketjuissaan täysin eri peliä kuin muut?

Pelicansin ongelma ei ole se, että luokattomia ja vääriä ratkaisuja tehdään liukuhihnalta. Ongelma on se, että Immosen ketjua lukuunottamatta joukkueella ei edes ole olemassa toimivaa yhteistä kaavaa, jonka puitteissa pelin todellista hallintaa ja positiivista kierrettä voitaisiin saada aikaan.

Toinen liigajoukkue saman puutteen kanssa on Ilves.

PS. Heitetäänpä vielä rakentavassa hengessä yhdet ketjut, jotka nekään tuskin voisivat tilannetta huonontaa.

Smolenak - Männikkö - Jormakka : Kaikki munat samaan koriin ja sentterin pelinopeus laitureiden tasolle.
Tavi - Immonen - Sopanen : Valmis kolmikko, lisää vastuuta ja ylivoimaan.
Ritamäki - Kauppila - Saarenheimo : Saarenheimo vähemmän haitaksi laidalla. Ritamäen energiaa tarvitaan.
Pöyhönen - Paakkolanvaara - Pikkarainen/Pärssinen : Jarru-/alivoimaketju.