29Lok/12Off

1+1+1=6-

Yritin keksiä maanantaiksi Pelicansista jotain positiivista ja hauskaa. Ei onnistunut. Sen sijaan syntyi matemaattinen yhtälö alkukauden flopista. Sorry.

Matematiikka. Tuo rationaalisten oppiaineiden kuningas, jossa ei pitkän matematiikan traumojeni perusteella useimmiten tuntunut olevan järjen hiventäkään. Todellisuutta kuitenkin on se, että alkukauden ajan Pelicansin funktiona on ollut lähinnä toimia pisteautomaattina sarjataulukon muille osatekijöille, samalla kun v-käyrä on tehnyt jyrkkää nousuaan toisessa potenssissa ja voittosarake on säilynyt aivan liian satunnaisena muuttujana.

Kolmeen osaan sentään laskea ja kurssit tuli aikoinaan kärvisteltyä läpi, lälläslää kaikki korkealentoiset matikanopettajani. Tässä pohdintaa siitä aihepiiristä, jota pyörittelin päässäni ja vihkon sivuilla 90% oppitunneista:

1 LOUKKAANTUMISET

Aloitetaan helpoimmasta. Voittavassa ja raikkaassa joukkueessa viitataan kintaalla, ahdingossa näistä paisutellaan vakiopuheenaihe. Hulppeat 9 pelaajaa on joutunut jättämään harjoitus- tai sarjapelejä väliin tänä syksynä kolhujen takia. Esimerkiksi kentällinen Sopanen - Immonen - Goren, Korpikari - Junland voisi olla missä tahansa liigaseurassa kakkoskenttänä. Samalla on todettava, että jääpussit ja kantositeet ovat arkipäivää myös muissa joukkueissa; etenkin Blues ja SaiPa ovat viime kausina kärsineet harvinaisen paljon loukkaantumisista. Pelicans taas on aika hyvin välttynyt pahimmalta sumalta.

Tämä on vain osatekijä alkukauden flopissa - vaikuttava, mutta ei ratkaiseva. Vähän samaa sarjaa kuin niin sanottu lyhyt kesä, jonka jäljiltä toinen finalisti JYP porhaltaa sarjakärjessä.

2 JOUKKUEEN RAKENTAMINEN

Tässä on perinteisen "muna vai kana" -teorian ainesta. Menivätkö ensin pelaajahankinnat reisille ja sitten joukkuepeli sakkasi, vai toisinpäin? Kalliista ulkomaalaisista Radek Smolenak ja Lee Goren ovat täyttäneet tonttinsa, mutta valitettavasti hekään eivät ole sellaisia valovoimaisia joukkueen liidereitä kuten edeltäjänsä, tiedätte kyllä ketkä. Pakon edessä ykkösketjua kyllä, mutta eivät vaihdosta toiseen kenttää dominoivaa tähtikaartia. Danny Richmondista paistaa läpi yksilötaito, mutta myös se, että SM-liigassa vaadittava saumaton joukkuepeli vaatii yhä opettelua.

Miksi viime kauden vauhdikkain joukkue on nyt täynnä luistelultaan puutteellisia pelaajia? Myös keskushyökkääjien osalta on epäonnistuttu raskaasti, Pelicans on menettänyt keskikaistan hallinnan totaalisesti. Monet ehdottavat pelaajahankintoja, mutta edes Antti Niemen hankinta ei ole kelkkaa mainittavasti kääntänyt. Seuran jäljellä olevilla rahoilla tuskin hankintaan NHL-tähtitason ratkaisijoita, josta päästäänkin seuraavaan kohtaan.

3 JOUKKUEPELI

Pelicans on kadottanut pelistään kaikki ne positiiviset palaset, joiden avulla turkoosipaitaiset olivat vielä 6kk sitten SM-liigan raikkain, hyökkäysvoimaisin ja liikkuvin joukkue. Jos vastassa olisi ollut mikä tahansa muu kuin JYP, Lahdessa olisi juhlittu mestaruutta. Nyt Pelicans hakkaa päätä seinään. Edelleen pääsääntöisesti luistellaan ja yritetään peräsuoli pitkällä Suikkasen retoriikan mukaisesti, mutta kun pää lyö tiiliseinään, tulee otsa äkkiä kipeäksi. Joukkue puskee sumppuihin, tekee hölmöjä ratkaisuja ja helppoja virheitä. Syötöt eivät enää mene lavasta lapaan ja eivätkä hyökkäykset vauhdilla yli keskialueen päätyyn asti.

Vaikka onkin epäonnistuttu joukkueen rakentamisessa, niin se ei ole perustaitotasoltaan näin paljon edeltäjäänsä huonompi.

Katse kääntyykin ennen kaikkea valmennusjohtoon. Epäilen, että peliä on yritetty nopeuttaa, jotta isokokoinen ryhmä pääsisi jyräämään hyökkäysalueella entistä vahvemmin. Tämä on kuitenkin johtanut siihen, että koko viisikko ei ehdi mukaan, etäisyydet kasvavat ja nopeat hyökkäykset kuihtuvat yhden-kahden hyökkääjän epätoivoisiksi harppuunoiksi, kun vieressä ei enää olekaan kaveria tarjoamassa helppoa syöttöä. Hyökkäyskolmanneksella myös heikentynyt taitotaso ja liikkuvuus näkyvät viimeisissä ratkaisuissa.

Ja toisaalta: vastustajatkin ovat jo perillä Suikkasen pelikirjan metkuista. Pelicansin kiekonhallinta on vähentynyt dramaattisesti, silloin myös vastustajalla on enemmän mahdollisuuksia maalintekoon ja pelin hallintaan. Tarkoitusperä pelin kehittämisessä ja joukkueen vahvuuksien ulosmittaamisessa on hyvä, mutta se onkin romuttanut koko menestyskaavan?

Alkukaudesta 6-, eli kohtalainen miinus. Ei riitä mihinkään teoriassa eikä sarjataulukossa, mutta sehän jo tiedettiinkin.

26Lok/12Off

Törkytaklauksella hermolomalle

Väärässä sarjassa

0-3. Se oli niitä iltoja, kun pitäisi matsin jälkeen vain painua suoraan nukkumaan. Pahaksi onnekseni kuitenkin valvoin ja osuin kanavasurffailun lomassa Neloselle SM-liigan huippuhetkiin, jossa Jani Alkio höpötteli ottelusta seuraavaa:

31 minuutin kohdalla nähdään raju tälli Ilkka Pikkaraiselta, ja näitä ei toivoisi näkevän. Kädet nousevat ikävästi ylös ja samalla Ville Mäntymaan pää pamahtaa vielä päätylaseihin. Ilkka Pikkaraisen tie vie suihkun puolelle, ja siitä ei tarvitse edes neuvotella.

Että tällaista paskaa sitä lauotaan valtakunnan verkkoon. Olisi toivottavaa, että toimittaja A) ymmärtäisi auttavasti peliä tai B) katsoisi videon kunnolla läpi. Muutoin lausunnoissaan niin varovainen Alkio jätti tällä kertaa lisäämättä kommentin loppuun perinteisen vastuuvapauslausekkeensa "mutta tämähän on vain minun mielipide". Lievää asenteellisuutta ehkä havaittavissa sielläkin päässä.

Joku huusi katsomosta, että Ilkka Pikkaraisella on paskaa päässä. Kuvainnollisesti ehkä näinkin. Pikkarainen on yksi niistä monista Pelsu-miehistössä, joista ei tällä hetkellä ole joukkueelle mitään hyötyä, mutta onnistuu olemaan poikkeuksellisen paljon myös haitaksi. Voisi sanoa, että Pikkarainen pelaa väärässä sarjassa. Ei siksi, etteikö pärjäisi, vaan koska paskahousujen SM-liiga on viimeistään nyt väärä sarja kovaa taklaaville pelaajille.

Suomalaisessa jääkiekossa ei tunneta sellaista, että melko puhtaastakin kontaktista voi jääkiekossa aiheutua loukkaantumisia. Pikkarainen taklasi kiekollista puolustajaa maltillisella vauhdilla ja kädet normaalilla korkeudella, vaikka Jani Alkio toisin kaakattikin. Vastassa oli 300 liigaottelun Ville Mäntymaa (191 senttiä ja 93 kiloa), joka tiesi tasan tarkkaan karvaajan tulevan päälle, mahdollisesti jopa havaitsi kuka sieltä on tulossa, mutta ei siitä huolimatta valmistautunut lainkaan mihinkään kontaktiin, vaikka katse oli tilanteessa koko ajan kentälle päin. Tähän lisättynä puolen metrin etäisyys laidasta aiheutti sitten pahan loukkaantumisen ja Pikkaraisen verbaalisen teloittamisen ympäri lätkä-Suomen.

SM-liiga on nyt ehkä väkivaltaisempi ja toisiaan vähemmän kunnioittava kuin koskaan, kiitos väkivaltakohun seurausten. Sen kanssa eilisellä episodilla ei kuitenkaan ollut tekemistä, Pikkarainenhan nimenomaan jätti vetämättä ylikovaa ja kädet ylhäällä. Jälkikäteen arvioituna tietenkin vaarallisessa paikassa, kun taklattava on irti laidasta ja täysin valmistautumaton normaaliin kontaktipelaamiseen 300 ottelun kokemuksestaan huolimatta.

Loukkaantuminen, 5+20, suihkuun. Tuomaristo teki oikein, koska tuli loukkaantuminen. Vika ei ole yksilöissä, vaan systeemissä. Ville Peltonen teloitti täysin tarkoituksellisesti Kärppien kiekottoman Tomas Plihalin keskialueella ja istui siitä 4 ottelua. Mielenkiintoista nähdä miten Pikkaraisen ns. törkytaklaus vertautuu siihen.

Ja kaakatus jatkuu asian ympärillä, ei lainkaan sen ytimessä. Eli siinä miksi tässä paskahousujen sarjassa ei osata taklata ja ottaa taklauksia vastaan. Siinä miksi aina loukkaantumisen myötä seurauksena on ulosajo teosta riippumatta. Siinä miksi kurinpitäjälle ei aina tasapuolisesti mene kaikki isot rangaistukset käsittelyyn.

Ja miksi se on aina Miika Salomäki, joka taklaa kiekottomia avojäällä?

PS. Onneksi kohta on maajoukkuetauko. Pystyisiköhän Antti Niemi (=Pelicans) nappaamaan yhden voiton ennen taukoa? Kenttäpeli ei sellaista tämän hetken formussaan ansaitse.

24Lok/12Off

Lahti – kiekkokaupunki jo vuodesta…

Yllä on palanen Pelicansin ja Mainostoimisto Ilmeen masinoimaa markkinointikampanjaa. Kokonaisuutena viime kausien kampanja on ollut erittäin tyylikäs ja iskevä mainosvideoita sekä sloganeita myöten – uraauurtava, jääkiekkohenkinen, uskottava, humoristinenkin. Samalla se on syöttänyt pölyä muutamien muiden liigaseurojen kotikutoisen mielikuvituksettomille tekeleille, joissa yleensä puetaan yksi mies kylähulluksi huutamaan ja rääkymään 30 sekunnin spottiin jotakin älyvapaata.

Mutta se kauneuspilkku. Kiekkokaupunki since 1891.

Tässäpä ote Lahti-cityn historiikista:

Lahden kauppala lähetti järjestysmies Frostellin ja pankinjohtaja Carlstedtin tiedustelemaan tilannetta itse ministerivaltiosihteeri Constantin Linderiltä Pietarista. Asiamiehet viipyivät matkallaan siihen asti kun hallitsija lopulta 1. marraskuuta 1905 antoi asetuksen kaupungin perustamisesta.

Niinpä Lahden kaupunki itsessään on perustettu vuonna 1905. Entäpä sitten jääkiekko lajina? Suomen Jääkiekkomuseon mukaan Urheilulehti – juu se roskalehti – kirjoitti talvella 1899 Helsingin edustalla pelattavasta ”hockipelistä”, jossa jäätä myöten liikkuvaa kiekkoa lyötiin vastapuolen portin läpi. Suomalaiset vierastivat pitkään kanadalaista peliä ja suosivat nykyisin jääpallona tunnettua versiota. Kertoman mukaan talvella 1926 Suomen Luistinliiton puheenjohtaja Yrjö Salminen heitti nipun ulkomailta hankkimiaan jääkiekkomailoja Tampereen Pyrinnön junioreille sanoen: ”Pelakkaa pojat!”. 1928 ratkottiinkin jo ensimmäinen Suomen mestaruuskilpailu, jonka loppuottelussa Viipurin Reipas voitti helsinkiläisen KIF:n maalein 5-1.

Viipurin Reipas taasen on perustettu vuonna 1891. Jatkosota päättyi 1944, minkä jälkeen seura siirtyi Lahteen ja muovautui aikojen saatossa Lahden Reippaasta Pelicansiksi.

Niinhän se on, että myynti- ja mainosmiehillä on puheissa aina vähän ekstraa mukana, ei kauppa muuten käy. Yli 50 vuotta on kuitenkin tässä tapauksessa liikaa. Jos Lahti on todellinen, läpikotainen kiekkokaupunki, niin lahtelaisen jääkiekkoilun on myös tunnettava historiansa ja Pelicansin vastuu suurimpana toimijana on tässä asiassa merkittävin. Lahti ei ole voinut olla kiekkokaupunki ennen kuin täällä on pelattu jääkiekkoa. Kaupungin arvonimikin olisi plussaa, vaikka onkin vain hallinnollista termistöä.

Eikä Lahti voi moraalisestikaan olla kiekkokaupunki, jos paikallisen lajihistorian tuntemus heittää 50 vuodella. Näissä asioissa historian faktat ja myyntihenkinen totuuden muuntelu on pidettävä erillään.

No, vielä Kekkosen, ehkä Koivistonkin aikaan lahtelainen jalkapalloilu vielä keräsi hyviä yleisömääriä ja menestystäkin. Koripallo nousi vasta 90-luvulta alkaen, vaikka sitä on mastokaupungissa pelattu vuodesta 1950. Pesäpallossakin Lahden Mailaveikot on muuten yksi lajin menestyneimpiä seuroja Suomessa. Voiko Lahden sanoa jo noina vuosikymmeninä olleen kiekkokaupunki? Mahdollisesti, sen verran voi lajiylpeyttä harrastaa. Viimeistään vuodesta 1996 lähtien ei asiasta ole ollut epäselvyyttä ainakaan yleisömäärien perusteella ja se on imagollisesti nyky-Pelicansin alkuhetki.

Kiekkokaupunki-asiassa 1996 on täyttä faktaa, jatkosodan jälkeinen aikakin jo huomattavasti lähempänä totuutta.

1891 sen sijaan on humpuukia.

PS. Lahti on muuten ollut mastokaupunki vuodesta 1927, jolloin nuo uljaat rakennelmat Radiomäelle pystytettiin.

Filed under: Lahti, Pelicans 7 Comments
22Lok/12Off

”Suikkanen ulos!”

Kommentti lainausmerkeissä, koska eihän nyt oikeasti… Kyseisestä huudahduksesta on vain tullut lätkäpalstojen vakiotavaraa, jota parhaimmillaan viljellään jo samana päivänä kun uusi valmentaja on julkistettu. Välillä huumorilla, välillä tosissaan. Kai Suikkasen asemasta kertoo jo se, että Pelicans-yhteyksissä kyseistä otsikkoa ei vielä ole käytetty. Eikä siinä mitään järkeä olisikaan, ei otsikossa eikä itse teossa. Ehkä mastokaupungissa odotukset ja kuvitelmat ovat muutenkin astetta realistisemmat kuin joissakin muissa liigakaupungeissa.

Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, kuinka luokattoman huono Pelicans oli lauantaina HIFK:n vieraana. Keskustelupalstojen termeillä jatkaakseni Pelsu oli sysipaska. Kahdesta voitosta huolimatta viime viikko ei todellakaan ollut mikään tasonnosto. Tyytyväinen voi olla vain siihen, että Pelicans on yhä hyvissä asetelmissa ja kykenevä voittamaan otteluita huonollakin pelillä.

Pelaajamateriaalin puutteista on puhuttu paljon ja totta onkin, että joillakin osa-alueilla on tultu ryminällä alas laadussa. Myös loukkaantumiskierre alkaa olla lahtelaisittain harvinaisella tasolla. Vaan kun lähtökohtaisesti materiaali ei mitään finaalitasoista ollut aiemminkaan. Itsestään 90 prosenttia joukkueesta ei ylisuorita, eli heittämällä lätkän kentälle ja huutamalla ”Pelakkaa, pojat!”. Nyt ylisuorittajia on hädin tuskin 10 prosenttia – lähinnä niitä, jotka eivät osallistuneet harjoituskaudelle. Itselleni viimeinen indikaattori totaalisesta sekasorrosta on Jan Latvala, joka on hänkin sortunut jo virheisiin tavanomaisissa pelitilanteissa.

Keskushyökkääjäosasto on tällä hetkellä köykäinen, mutta merkillepantavaa on myös se, kuinka vähän nämä pelinrakentamisesta vastaavat sentterit ylipäätään pääsevät kiekolle. Jopa ylivoimissa kiekon kuskaaminen - yksinään kuskaaminen, joka sekin on jo merkki huonosta organisoinnista - päätyy Smolenakin, Pikkaraisen ja Tavin kaltaisille laitureille, joiden vahvuudet ovat jossain aivan muualla kuin keskialueen rytmittävissä syötöissä. Viisikot ovat sekaisin ja syöttöyritykset siitä johtuen liian vaikeita.

Kaikki ne elementit, joilla Pelicans vuosi sitten vyörytti vastustamattomasti ja väsymättä hyökkäyksiään kohti vastustajan maalia, ovat poissa. Se saa nykyjoukkueen näyttämään hitaalta, puukätiseltä ja sekavalta. Entinen Pelicans vain kiihdytti tahtiaan kolmansissa erissä, nyt kiekkoa roiskitaan paskat housussa antaen HPK:n ja Ilveksen kaltaisille joukkueille totaalisen pelinhallinnan ja mahdollisuuksia hopeatarjottimella. Esimerkiksi vaihtotilanteissa kiekko voitaisiin - kuten viime kaudella - pitää omalla joukkueella ja rauhoittaa tilanne, mutta tässä vaiheessa tavaksi on valittu kiekon räiskiminen vastapäätyyn.

Jonkinlainen trendi on ehkä löydettävissä myös profiilipelaajissa. Gorenin, Espositon, Richmondin, Smolenakin ja Pikkaraisen muodossa avainpaikoilla on pitkä liuta ns. Joko tai –pelaajia, jotka tekevät yksittäisessä tilanteessa usein kuningasratkaisun tai kardinaalivirheen, ei välimallia jolla kentällä olevan viisikon harmonia säilyisi.

Pelaajamateriaali on heikentynyt, mutta tällä tyylillä ei kuuden sakkiin mennä muutenkaan.

18Lok/12Off

Valmentajaruletin ensimmäiset pyöräytykset

Johan saatiin tämäkin katti pöydälle, eikä vielä ole edes marraskuu. Tämä on sitä aikaa kun kukaan ei tiedä mistään mitään, keskitytään vain nyt tähän kauteen, mitään tulevaisuutta ei ole edes mietitty ja agentti hoitaa näitä juttuja.

Iltalehti tiesi varmana kertoa Lauri Marjamäen siirtyvän ensi kaudella Kärppiin. Lähtisivätkö tällä tavoin hehkuttamaan jos eivät olisi erittäin varmoja asiasta? Ajankohta tälle paljastukselle joka tapauksessa on, voisiko sanoa härskin aikainen. Seuraavan kauden sopimukset sovittuna ennen kuin edellinen kausi on oikeastaan alkanut. Vielä kun Blues ja Kärpät kohtaisivat keväällä pleijareissa, niin menisi mielenkiintoiseksi. Kyseessä on kuitenkin valmentajamarkkinoiden Top3-luokan kuumin nimi, joten KHL-soittokin voi vielä vääntää Juha Junnon kahvit väärään kurkkuun ennen seuraavia kesähelteitä. Ellei, niin on mielenkiintoista nähdä miten Latelta sujuu vaihdos haastaja-Bluesista rahalla kyllästettyjen menestyspaineiden keskelle Ouluun.

JYPin Jyrki Aholle täytyy nostaa hattua. Dufvan dramaattisten potkujen raunioilta suoraan mestariksi ja nyt taas JYP painaa suvereenilla tavalla sarjan kärjessä, vaikka oli lyhyttä kesää ja loukkaantumisia siinä missä Pelicansillakin. KalPan Jari Laukkanen on nyt vähän samassa tilanteessa kuin Aho vuosi sitten. Kolmas mielenkiintoinen uusvanha tuttavuus on SaiPan Pekka Tirkkonen, jonka ura liigavalmentajana on saanut lentävän lähdön. SaPKossa Tirkkonen tottui operoimaan heikohkolla materiaalilla.

Juha Pajuojakin sai vielä töitä, kun TPS kyllästyi Pekka Virtaan. Pajuoja kantaa jonkinlaista surullisen hahmon viittaa ja nyt alkaa olla viidestoista hetki onnistua valmentajana jossain. Ilveksestä tuli viime kaudella kenkää juuri kun peli näytti heräämisen merkkejä, se menee vähän amatööriseuran johtajien piikkiin. Virran puolestaan pitää nyt uudistua jotenkin, sillä kurssi on pahassa laskusuhdanteessa.

Entäpä sitten Pelicans? Kai Suikkasella riittää ottajia jokaisessa mahdollisessa ilmansuunnassa. Olisiko taas aika kirjoittaa parin vuoden Tuhkasta timantiksi -tarina rämpivässä Palloseurassa? Nupe Nurminen voisi olla saatavilla korvaajaksi, nyt päävalmentajan vastuurooliin. Ajatus Nurmisesta Pelicansin päävalmentajana aiheuttaa lähinnä hämmentyneen tunteen. Kaikki olisi mahdollista taivaan ja helvetin välillä.

Katse on joka tapauksessa pidettävä tulevaisuudessa, ei vanhan liiton muinaisjäänteissä. Mestiksessä Jukuri-luotsi Jarno Pikkarainen on tehnyt tuloaan monta vuotta menestyksen kera. Käsissä on kuitenkin ollut koko ajan sarjan huippujoukkueita, ei rupusakkeja kuten Tirkkosella. Keväällä 2011 Mestis-mestaruuden Sportissa voittaneen Antti Törmäsen paluuta Suomeen on myös huhuttu. Törmänen on erittäin potentiaalinen liigavalmentaja, jolle voi povata lisää menestystä tulevaisuudessa.

Tuomas Tuokkola. Runkosarjan voittaja, pudotuspelien floppi, potkut saanut päävalmentaja. Eikös se mennyt niin, että se ei ole huippuvalmentaja, joka ei ole joskus saanut kenkää. Arvoitukseksi jää, mitä Kapasten kanssa Kuopiossa tapahtui, kun ei omien sanojensa mukaan voinut ollenkaan aavistaa erottamista. Pelicans ja KalPa ovat organisaatioina paljon toistensa kaltaisia, mutta Lahdessa on stabiilimpi seurajohto. Pelicans ja välivuoden jälkeen täynnä virtaa oleva Tuokkola voisivat olla täydellinen pari useamman vuoden jälleenrakennukseen.

Ja eiköhän se Matikaisen Petukin ole jo ensi kesänä vapailla markkinoilla venäläisen kalossin kuva rehellisen miehen ahterissaan. Vieläkö kelpaa kenellekään? Ilves?

Entä mitä tekee leijonakuningas J. J.? Ilkka Kaarna velmuili tänne jo Aravirran ja Suikkasen. Onko mikään kaappaus Kaarnalle liian iso?

16Lok/12Off

Legendojen kunnioittamista ja ”kunnioittamista”

Marraskuun tiistai on jääkiekkopalstoilla yksi perinteisimmistä käsitteistä. Vielä ei olla aivan siellä, mutta tiistai, lokakuu ja HPK-Pelicans yltää jo aika lähelle. Lähelle sitä huonosti kohonnutta pakkopullaa, jota pimenevinä iltoina meille kiekkokuluttajille tarjoillaan. Tosin HPK:ssa tuntuu olevan nyt jonkinlaista positiivista virettä ja Pelicansinkin ympärillä kuhisee koko ajan Andy Niemen johdolla. Mutta todellista paikalliskamppailun kiihkoa tästä ei irti saa osittain juuri siksi, koska nämä seurat useimmiten kohtaavat tiistaisin tai torstaisin.

HPK nosti Jyrki Louhen pelinumeron 9 Rinkelinmäen kattoon kotiottelussaan pari viikkoa sitten. Louhea voi tituleerata nykypäivän seuraikoniksi; 493 runkosarja- ja 79 playoffs-ottelua HPK:ssa riittää siihen pienistä syrjähypyistä huolimatta. Niin sanottu karakteeripelaaja harmaan massan keskellä, älykäs puhujakin.

Paidan jäädytys oli videolta nähtynä hieno ja asianosaisille tunteellinen hetki kuten pitääkin. Se tapahtui tiistaina 4092 katsojan edessä JYPiä vastaan pelatussa ottelussa. Otetaanpa seis siihen kohtaan. Muutamassa yhteydessä tapahtumasta onkin kommentoitu, että sillä saatiin hallia täydemmäksi muuten vähän kiinnostavassa (normaalisti 3200-3300 katsojaa) ottelussa.

Vertailun vuoksi Zürich Lions jäädytti 14 vuotta seurassa pelanneen Ari Sulanderin paidan muutamaa päivää aiemmin. Tapahtumaa varten koottiin all stars -joukkueet, yleisöä oli paikalla lähes 7000 lauantai-iltana.

Suomalaista urheilukulttuuria ei pidä turhan päiten aliarvioida, mutta valitettavan usein tämän tyyppisissä asioissa koko tapahtuman merkitystä lähestytään aivan väärästä suunnasta, ja juuri sitä tämä HPK:n tietoinen valinta edusti. Liki tasan kuukautta myöhemmin Kerho kohtaa lauantaisessa kotiottelussaan HIFK:n, joka tunnetusti vetää yleisöä maakunnissa. Seuraavan viikon torstaina puolestaan saapuu Jokerit, joka on toinen Louhen uran kotimaisista seuroista.

Näissä otteluissa täysi/täydehkö halli olisi kunnioittanut läsnäolollaan arvokasta paidan jäädytystä. Ei niin päin, että hemmetin pitkän päivätyön tehnyt pelaaja raahaa juhlahetkensä avulla 700 katsojaa ekstraa muuten valjuun tiistaiotteluun, jonka kiinnostavuusarvon kanssa seura tuskailee.

Toni Koivusen, Erik Kakon ja Marko Jantusen aika on sitten joskus, tässä järjestyksessä. Eiköhän tehdä silloin tämäkin asia vielä paremmin ja tyylikkäämmin, Pelicans?

15Lok/12Off

Jokohan aukeaisi, Pelicans?

Antti Niemi

Joku kysyi viime viikolla ohimennen Antti Niemen tärkeydestä Pelicansille. Viikonloppuna saatiin kaksi aika hyvää vastausta siihen. NHL-vahvistettua liigan kärkipään joukkuetta vastaan pisteet tasattiin 3-3, kun ilman Niemeä pinnat olisivat todennäköisesti kaatuneet Jokereille 6-0 tai 5-1. Edellisviikon haparointiin verrattuna joukkueen ilme oli aivan erilainen heti vierasottelun alusta, puhumattakaan Niemen itsensä vakuuttavasta sisääntulosta kokonaan ilman pelituntumaa. Tänään Andyä jututtaessa nousi esiin sekin mielenkiintoinen pointti, että tämä oli harjoitellut viikon verran Isku Areenan "isossa" kaukalossa, mutta perjantaina alkulämmittelyssä Hartwall Areenan kaukalo osoittautui vielä sitäkin selvästi isommaksi.

Kotiottelussa päälle vielä ripaus ansaittua onnea tasoitusmaalin muodossa Jokeri-vahti Frans Tuohimaan vietettyä Kansallista Epäonnistumisen Päivää. Hannu-Hanhena yllättäen ruotsalainen Jonas Junland, joka kuitenkin voittomaalikilpailussa näytti, että viimeistely onnistuu puhtaalla taidollakin. Terävä rannelaukaus kilpipuolen alanurkkaan on myös Aktivistin bravuuri. Tai on ainakin joskus ollut ja onnistunut.

Edellisen kerran muuten Pelicans on tainnut onnistua maalinteossa keskialueelta Sane Heiskasen toimesta joskus vuonna 2004. Vastassa oli TPS ja tolppien välissä länkejään aukoi Tuomo Karjalainen.

Jere Myllyniemi puolestaan kävi lauantaina pitämässä pelituntumaa yllä LeKin mukana Savonlinnassa, josta lempääläiset hakivat 3-4-jatkoaikavoiton. Tänään Jere oli takaisin Pelicansin aamujäillä. Positiivinen asia on se, että Niemi antaa nyt kuukauden verran joukkueelle selkänojaa laittaa peli kuntoon, mutta saadaanko sitä sille tasolle, että jäljelle jäävä maalivahtikolmikko klaaraa loppukauden voittavassa vireessä? Vertailu Stanley Cup -voittajaan on osittain epäreilua, mutta pelattaessa ammattilaisena ja vieläpä maalivahtina on tällaiset asetelmat kestettävä.

Sairastupalaisista Vili Sopanen ja Joni Isomäki olivat tänään täysissä pukeissa jäällä joukkueharjoitusten päätyttyä, Isomäki tosin vain toisessa kädessään mailaa pidellen.

11Lok/12Off

Annetaan pois: ylimääräistä informaatiota

Tieto lisää tuskaa, mutta entä jos itse tieto jää saamatta? Nykyaikainen tiedonvälitys on mullistanut muiden muassa jääkiekkomedian siihen pisteeseen, että oleellisen poiminen tulvan keskeltä alkaa olla ykkösprioriteetti.

Tiistaina oli ohimennen puhetta sisällön ja shown ristiriidasta. Joskus ennen sitä muisti likipitäen kaikkien liigajoukkueiden pelaavan kokoonpanon, jopa kentällisittäin. Muutama vuosi sitten olisin vielä osannut luetella jonkun HPK:n vuoden 2002 joukkueen kentälliset. Siis sen, jossa kakkosketjuna oli Nedved-Kucharcik-Vujtek. Mitä lähemmäs tätä päivää tullaan, alkavat muistikuvat rajoittumaan Pelicansin rostereihin, ja aika hatarasti niihinkin.

Vuonna 2002 tietolähteinä olivat paikallislehdet, kerran kuussa Jääkiekkolehti, kerran viikossa Kiekkolehti ynnä Veikkaaja, muulloin teksti-tv. TV:n maalikoosteita nauhoiteltiin VHS:lle. Tiistainen lenkki Ärrälle lukemaan ilmaiseksi tuoretta Veikkaajaa oli viikon kohokohtia. Nykymittapuulla vaatimattomaan informaatiomäärään paneuduttiin ja keskityttiin. Liigapelaajat, kuten nyt vaikkapa JYPin 170-senttinen oikea laituri Jouni Kulonen, tulivat tutuiksi. Olisikohan pelannut numerolla 28. Googlen mukaan näköjään kyllä.

Osaltaan tutustumiseen vaikutti varmasti SM-liigakokoonpanojen ankara näpyttely pleikkaripelin tiedostoihin ja silloinen hieman rajoittuneempi maailmankatsomus ja -ymmärrys. Vuoden 2013 peliversiossa ne 300 liigapelaajaa ovat valmiiksi luotuina. Ehkä aikakin on kullannut muistoja.

Viikonloppuna pelataan Jokereita vastaan ja hyvä kun osaa luetella edes puolet narrilaumasta. Jokuhan tässä nykymenossa mättää. Informaatio on kasvanut eksponentiaalisesti, mutta tietämyksen määrä tuntuu silti vakiolta, ellei jopa vähenevältä. Tämä siitäkin huolimatta, että olen rajannut lajin seuraamisen SM-liigaan, Mestikseen ja arvokisoihin, korkeintaan vähän Elitserieniin.

Minkälainen pelaaja on esimerkiksi pistepörssin 13. sijaa pitävä KalPan Artturi Lehkonen? Tämä varmaan pitäisi jo tässä vaiheessa tietää, kun tarjolla on noin 10 uutisportaalia, liigan ja seurojen nettisivut videotuotantoineen sekä tukku kausiennakkolehtiä. Onnekkaimmilla kaikki kulkee jo mukana taskussakin. Vielä kun ehtisi lukemaan.

Tässä varmaan kiteytyy jonkinlainen nykyajan dilemma. Kehitystä vaaditaan ja pitääkin vaatia, mutta kehityksen lopputulos ei välttämättä ole täysin toivottu. Lukemattomat mediat ovat jääkiekon apajilla, mutta tällä tahdilla tulevaisuudessa lätkäfanin pääkopan pitää kasassa vain kyky suodattaa ylimääräinen roska pois.

Vähemmän skandaaliotsikoita ja nettilinkkejä, lisää kävelylenkkejä Ärrän kautta.

PS. Viime kaudella kirjoittelin välillä torstaisin "Lyhyet"-otsikolla sekalaisista kiekkoviikon aiheista. Jääköön pois. Kirjoitetaan kunnolla yhdestä aiheesta kerrallaan silloin kun kirjoitetaan.

Filed under: Liiga, Media, Viihde 1 Comment
9Lok/12Off

”Lisää showta SM-liigaan” ?

Yhteensattuma. Illalla Urheiluruudun aikana teksti-tv:stä osui silmään poiminta YLE Urheilun Puhemies-blogista:

Ottelutapahtuma SM-liigassa on vielä monella paikkakunnalla yhtä kuin pelkkä peli. On turha puhua showtapahtumasta jos siihen ei ole panostettu muuta kuin paikallisen yrityksen päällikön kiekonpudotus ennen ottelua pikkukengissä ja -siivuissa.

Ruudun jälkeen vaihdoin Maikkarille minuutin uutiskoosteeseen, jossa huomio kiinnittyi paitsi Kirsi Alm-Siiran raskaudenaikaiseen uhkeuteen myös tabletin hipelöintiin, jolla uutisankkuri selasi takanaan olevassa taulutelevisiossa näkyneitä uutisotsikoita. En nyt oikein hahmottanut mitä lisäarvoa tämä teknologia toi lähetykseen lisää, paitsi ehkä piilomainontaa Omenayhtiölle.

Oma keskittymiseni meni kaikkeen muuhun kuin uutisten sisältöön, joskin poikkeuksellisesti katsoin uutiskoosteen kokonaan ja saatan katsoa uudestaankin tuon huvittavan kikkailun takia. Onko Maikkarin uutisten ”show” siis onnistunut tehtävässään?

Lätkämatsiin rock-musiikki ja näyttävä sisääntulo tietenkin peruselementteinä kuuluvat. 60 peliin venähtäneessä runkosarjassa kaipaa jo hieman muutakin, mutta kun esimerkiksi mainoskatkot rikkovat pelin virtauksen kahdesti erässä ja marssittavat jäälle luistelu- ynnä lapiointitaidottomia tyttösiä ”keräämään” lunta, alkaa väkisinkin miettimään palveleeko tämä ottelutapahtumaa saati itse peliä millään tavalla. Ulkomailta kopioitu juu, mutta siellä ne sentään hoitavat tomerasti ja taidokkasti tehtävänsä. No, nyt on Lahessakin laitettu lätkäjunnut asialle.

Ensimmäinen moderni videotaulu nähtiin liigahalleissa jo vuonna 1997, mutta sisällön kanssa on jumiuduttu peruskaavaan: hieno pelaajaesittely ennen ottelun alkua, sekalaisesti hidastuksia ja minuuttitolkulla mainoksia. Katsojaa voisi kiinnostaa myös poiminnat torjuntamääristä ja peliajoista, tai vaikkapa reaaliaikainen tilanneseuranta muista otteluista ruudun alareunassa kuten Oulussa. Tilastot ovat tällä saralla aika ehtymätön ideapankki, sen kulttuurin Jenkkilästä voisi pelin lisäarvoksi tuoda.

Lisää tuotekehitystä voisi muutenkin suunnata tavallisen katsojan tavalliseen ottelutapahtumaan. Olisiko jotain tehtävissä jonottamisen määrälle erätauoilla? Onko hallin äänentoisto siinä kunnossa, että kuulutukset ja musiikki miellyttävät korvaa? Miksi talvisaikaan jokaisen jäähallin pihalla on pimeää ja liukasta?

Pelicansin ottelutapahtuma kestää vertailun hyvillä arvosanoilla, mutta Isku Areenallakin olisi petrattavaa näissä ja muutamissa muissa perusasioissa, ennen kuin show-kuorrutetta lisätään. Täytyypä palata niihin joku kerta vähän tarkemmin.

 

Filed under: Liiga, Pelicans, Viihde 2 Comments
5Lok/12Off

Tulkaa kaikki, eletään 08-09 uudelleen!

Mukaan myös ne oikeat tietäjät - nyt on aika haukkua Junland ja Niemi jo etukäteen.

Isku Areenan rätisevän äänentoiston lisäksi eilen särähti korvaan Janne Tavin kommentti pelin jälkeisessä haastattelussa:

Meidän on syötettävä paremmin ja lyhyempiä syöttöjä.

Ei Komarov vaan Junland

Lausunto herätti katsomossa jokusenkin "Mitä tuokin mistään tietää" -tyyppisen tuhahduksen. Kyseessähän on vain koohottava laitahyökkääjä Tavi. Vaan kun viime sesongin sensaatiojoukkue on kadottanut tärkeimmän valttinsa, vaihtuu pelien suvereeni hallinta tulipalojen sammutteluksi siellä täällä.

Jos uusi ruotsalaispakki Jonas Junland saa yksin aikaan sen, että syötöt alkavat kaikilla napsahtelemaan lapaan, on kyseessä tähtiluokan vahvistus. Etukäteistietojen mukaan Junlandilla toimivat kädet, jalat ja pää, mutta puolustuspelissä ja fyysisyydessä on parannettavaa. Kuulostaako tutulta?

Pidin kovasti kauden 2008-2009 Pelicansista. Touhussa oli edeltäneen huippukauden jäljiltä vähän rääppiäisten maku, ja tuolloinkin sonta lävähti tuulettimeen jo syksyllä kun todettiin, että ison rahan hankinnat Lasse Pirjetä ja Kari Haakana eivät olleetkaan treenikesän jäljiltä niitä suurimpia pudottajia. Nyt Ryan O'Marra lähti lätkimään omasta aloitteestaan, mikä on pelaajalta arvostettavan suoraselkäinen ratkaisu.

Runkosarja päättyi pettymyksenomaiseen 9. sijaan Marko Jantusen kantaessa kultakypärää 45 pisteellä, samaan veijarikategoriaan sopii Radek Smolenak. Rottaketju Pöyhönen-Heino-Sihvonen kannatteli ajoittain joukkueen kiekollistakin peliä ja veikkaanpa, että Pöyhönen-Paakkolanvaara-Isomäki kootaan vielä yhteen tämänkin talven aikana. Hentoinen Jakub Sindel väläytteli ajoittain ja oli pudotuspeleissä elementissään, nyt meillä on Angelo Esposito. Puolustuksen taiturin Samuli Suhosen sädekehä himmeni kovaa vauhtia, tänään toisen kauden kirouksen kanssa painii Markus Seikola. Ensiaskeleitaan liigakehissä ottaa Kimi Koivisto aivan kuten Antti Tyrväinen, joka kirjautti tuolloin ensimmäiset 5 ottelua tililleen.

Joukkue oli keskinkertainen, tuskainen ja kaiken raikkautensa kadottanut. Mutta se oli sitkeä. Se oli tosipaikan tullen pirullisen sitkeä, sitkeämpi kuin sitä edeltäneenä keväänä. Kaatoi Ilveksen sääleissä ja oli rynniä mitalipeleihin, kunnes voimat loppuivat Bluesia vastaan. Raskaasta pettymyksestä huolimatta kaudesta jäi positiivinen sivumaku playoff-venymisen myötä.

Maalilla muuten koppailivat kehäraakki Tommi Nikkilä ja lupaava Niko Hovinen. Blues olisi varmasti voitettu Antti Niemen torjunnoilla.