30Huh/12Off

Raha puhuu lätkähuumassakin

Kuten kirjoituksen julkaisuajankohdastakin voi päätellä, en osallistunut Pelicans Wappuun. Muutamaan kertaan nähdyt Apulanta ja Popeda eivät tällä kertaa saaneet liikettä niveliin 30 euron edestä. Onhan siellä se hopeajoukkuekin, jonka takia vasta budjetti tiukilla onkin. Yhtä vaille kaikki Pelicansin pudotuspelit paikan päällä nähneenä vappurahat on jo aikoja sitten käytetty oleelliseen.

Ahneudesta seuraorganisaatiota ei voi syyttää. Ratkaisevaan finaaliotteluun istumapaikka pääkatsomoon 37 euroa ja aikuinen seisomaan 17 euroa, hyvin maltilliset korotukset runkosarjaan nähden. Valittajia ja puoli-ilmaiseksi vaativia löytyy aina, mutta näiden playoffien lippuhinnoilla seura osoitti olevansa jalat maan pinnalla ja arvostavansa kotiyleisöään, se on fakta. Ja sitten oli kuulema niitäkin onnettomia yksilöitä, jotka ilmestyivät kiukuttelemaan ennakkomyyntipisteelle siinä vaiheessa kun liput olivat olleet jo monta päivää myynnissä ja loppuneet aikoja sitten.

Aiheellista rutinaa koituikin sitten sitäkin enemmän hallin saamisesta täyteen ja ennakkomyyntisysteemistä, jota vielä rukattiin kesken hektisen finaalisarjan. Olen antanut itseni ymmärtää, että seuran johdossakaan ei olla kovin rakastuneita Lippupalvelun järjestelmään ja tästä rumbasta saatiin varmasti paljon oppia asioiden kehittämiseksi. Trokareiden kitkeminen ja lippujen jääminen lähiseudun asukeille on hyvä päätavoite, eikä pidä unohtaa nettiyhteyden päässä olevia etäfanejakaan.

Pelicans Wapulle pinnat hyvin promotusta tapahtumasta ja Pelicans-tuoteperheen laajentumisesta tämän kokoluokan showlla, mutta totta puhuen joukkue pitäisi olla kauden päätteeksi nähtävillä myös ilmaiseksi - tai vaikkapa vapaaehtoisella pääsymaksulla - ja ilman ikärajoituksia. Lahti on kiekkokaupunki ja Pelicans on kaikkien lahtelaisten joukkue, ei vain laillisen kaljanjuonti-iän ylittäneiden.

Näin ollen tapahtuma jäi ainakin tällä kertaa itseltäni väliin sekä rahasta että periaatteesta johtuen. Kauden viimeisenä muistona säilyy siis seisaaltaan taputtava kotiyleisö joukkueen pokatessa hopeamitaleitaan. Vaikea siitä on paremmaksikaan pistää.

- - -

Ihan eri luokan röyhkeyttä edustivat sitten kohta alkavien kotikisojen pääsylippuhinnat. 155 euroa alkusarjan ottelusta B-tason joukkueita vastaan on hävytön hinta, ei mitään muuta. Siinäkään lopulta suurimmaksi ärsytykseksi ei noussut hinta, vaan järjestävän tahon härski ylimielisyys Don Kummolan johdolla. Kale-setä höpötteli 450 euron NHL-pääsylipuista ja etteivät hinnoista valittajat muutenkaan tulisi kisoja katsomaan. Jääkiekkoliitto on rehellisesti ahne, eikä edes yritä peitellä sitä mitenkään.

Vastaavasti Ruotsin päässä liiton edustaja alleviivasi, että hinnat halutaan pitää Tukholman otteluissa kohtuullisella tasolla. Ruotsin alkusarjan peleihin kallein lippu maksaa 167 euroa ja halvin 44 euroa. Tuossa on pieni ero.

Tosin en olisi muutenkaan mennyt kisoja seuraamaan paikan päälle. Oikeastaan toivon, ettei Hartwall Areenaa saada myytyä loppuun alkusarjan peleihin. Niin luotaantyöntäviksi markkinavoimat Leijonien ympärillä ovat paisuneet.

Filed under: Pelicans No Comments
28Huh/12Off

Kiitos 2012

Se oli sitten siinä. Kaikkien aikojen lahtelainen kiekkokausi 2011-2012. Onnittelut kaikille, jotka olivat tätä ihmettä todistamassa.

Talvisotahenkinen paatos on viime aikoina mennyt ihan pikkaisen yli lätkäsotureista puhuttaessa, joten ei mennä sen syvemmälle otsikkoon liittyviin mielikuviin.

Siitä on nyt noin 388 päivää kun Pelicansin kelkka kääntyi ylösalaisin. Sen keikauksen nimi oli Kai Suikkanen. Olen kauden mittaan hehkuttanut Suikkasta ja nimenomaan Suikkasta moneen otteeseen, ehkä liikaakin. Pohjoisen mies sytytti ensimmäisen tulitikun, mutta ympärille tarvittiin R-P Lehtosen tasapainottava vaikutus sekä valtava määrä rutikuivaa sytykettä huippuvireisestä joukkueesta ja energisestä toimistosta kaikkiin arkielämän sankareihin. Päälle heitettiin vielä lahtelaisen yleisön verran rakettibensaa ja kiekkokauden suurin pommi oli valmis. Lahti värjäytyi ainakin muutamaksi viikoksi turkoosiin ja sementoi asemansa todellisena hockey townina, kiekkokaupunkina.

Taivaanrannan turkoosiksi maailailun pysäytti kuitenkin punamusta JYP. 4-1, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Joku viisas on sanonut, että paras seitsemästä -sarjasta menee aina parempi joukkue jatkoon, niin nytkin. Eipä olisi syksyllä tätäkään uskonut, kun Jyrki Aho nostettiin sekavissa tunnelmissa päävalmentajaksi.

JYP oli Pelicansia kokeneempi, kurinalaisempi ja tehokkaampi. Niillä attribuuteilla pääsee usein jo aika pitkälle. Voittomaalia en ole vieläkään katsonut videolta, mutta sinne jonnekin ylös painunut ratkaisu meni oikealle miehelle. Eric Perrin on timantinkova liideri tähän liigaan ja varmasti Jyväskylässä jo legendan asemassa pelattuaan nyt yhteensä 3 huippukautta joukkueessa. Perrin myös kepitti finaalisarjassa Ryan Laschin sata-nolla ykköshyökkääjien taistelussa. Siinä näkyi, että toisella NHL on jo takana ja toisella vasta edessä.

Pelicansin osalta voidaan jossitella sillä, että ykkösmaalivahti, paras kiekollinen puolustaja ja paras keskushyökkääjä syystä jos toisestakin sulivat finaalisarjassa. Tosin niin antoi myös vastustaja tasoitusta ykköspakkiparinsa Skrbek-Vatanen verran. Kuusela ja Juvonen stunttasivat ilmiömäisellä tavalla, mutta mestaruuden torjuminen oli vielä liian iso pala. Markus Seikolan pudotuspelit menivät vihkoon ja 23-vuotias Justin Hodgman ei ollut vielä valmis MVP-luokan pelaajaksi tällä tasolla. Tämä litania jääköön kuitenkin vain sivuhuomautuksiksi pelikirjan sivun reunaan, sillä isossa kuvassa kaikki olivat voittajia ja hienon Joukkueen osasia. Nälkää jäi vielä tulevaisuuteen, ehkä ihan hyvä niin.

Paatuneen penkkiurheilijan silmin ehkä parasta kaudessa oli hetkessä eläminen, josta kirjoittelin jo marraskuun lopulla otsikolla "Keskity vain tähän kauteen". Fokus oli ensin pudotuspeleissä, sitten semifinaaleissa ja sitten Kanada-maljassa. Ei seuraavan kauden pelaajasiirroissa ja fantasiamanageroinnissa.

Niin haikeaa kuin se onkin, niin enää on aikaa vain pienelle juhlalle ja sitten katseet on jo käännettävä ensi kauteen. Ehkä vähän myös playoff-kevään mittaan laiminlyötyihin arkielämän velvoitteisiin.

Mutta olihan se kaikki sen arvoista.

- - -

Nöyrät kiitokset myös Kiekkoaktivisti-blogin lukijoille ajankäytöstä ja positiivisesta palautteesta! Pelicans ylitti kaikki odotukset ja blogi ylitti omat odotukseni. Ennen aloittamista pohdin riittääkö sanottavaa ja keräilin jonkinlaista aihelistaa, mutta siihen ei onneksi tarvinnut juuri turvautua. Ensi kausi on vielä vähän auki kuin Selänteen Teukalla konsanaan, mutta eiköhän stooria tule säännöllisen epäsäännöllisesti jatkossakin. Vielähän tässä on ainakin menneen kauden pelaaja-arviot ja uuden kesän huhut ruotimatta.

19Huh/12Off

Tilastofaktaa: Seikolan osumatarkkuus

Kiekkoaktivisti törmäsi väitteeseen Seikolan jatkuvista huonoista ratkaisuista ja huonosta osumatarkkuudesta. Lieköhän väitteessä perää?

Laattaa pussiin, Seiko! (kuva: © sm-liiga.fi)

Periaatteessa mestaruus voi jäädä uupumaan yhdenkin avainpelaajan alisuorittamisesta. Markus Seikola on yksi niistä (harvoista), jotka eivät ole päässeet pudotuspeleissä huipputasolleen. 16 kihauksen runkosarjatykki ei ole livahtanut maaliin kertaakaan pudotuspelien 14 ottelussa. Apina selässä on jo selkeästi kasvanut isoksi, mikä näkyy peleissä rentouden puuttuessa teknisesti epäpuhtaina suorituksina ja harjoituksissa yhä vain kasvavana toistomääränä. Mies ei tunnu tätä nykyä juuri muuta jääharjoituksissa tekevänkään, kun viskovan siniviivalta rannareita ja puolilämäreitä. Ehkä joillakin aamujäillä kannattaisi jo vaihtelun vuoksi jättää laukaukset kokonaan laukomatta?

Pelicansin ykkösylivoima oli mielestäni alunperinkin suunniteltu Seikolan kannalta heikosti. Varsinkin viiskolmosella ratkaisevat syötöt tulevat usein Järviseltä, jolla taitotaso ei tahdo riittää laadukkaisiin syöttöihin. Lisäksi Seikola joutuu ampumaan liian kaukaa, liian pitkiin levityssyöttöihin, usein peruuttavasta liikkeestä, ja lisäksi pitkän syötön takia kärkikarvaajalla on aikaa lukea tilanne ja tulla vastaan blokkaamaan.

Muutaman heikon suorituksen jälkeen on kuultu puhuttavan Seikolan jatkuvasti huonolaatuisista ratkaisuista. Kävin läpi Pelicansin puolustajien laukaisutilastot pudotuspeleissä. Liigan ilmoittamat laukaisumäärät ovat kokonaismääriä, johon lasketaan mukaan maalia kohti torjuttaviksi menneet, ohi menneet sekä blokatut laukaukset. Alla olevista numeroista näkyy, ettei Seikolan dominanssi sekä määrällisesti että laadullisesti ole kadonnut mihinkään. Mies osuu yhä maalia kohti, mutta toki laukauksen pitää silloinkin olla laadukas mennäkseen sisään.

Ehkä tarvittaisiin lisää maskia hyökkääjiltä?

Ja jotta tilastot säilyisivät emävaleina, ovat maaleja mättäneet epätarkimmat pyssyt Latvala ja Järvinen.

- - -

Pelicans-puolustajien laukaukset pudotuspeleissä
osumatarkkuus maalia kohti, maalia kohti/kaikki laukaukset, suluissa maalimäärä

60% - 61/101 Seikola (0)
56% - 18/32 Brocklehurst (0)
54% - 20/37 Jalvanti (0)
50% - 13/26 Marttinen (0)
46% - 18/39 Järvinen (2)
45% - 30/67 Latvala (4)

16Huh/12Off

”Ei hel… aivan käsittämätöntä”

Kesken aamukahvin hörppimisen sain juuri puhelun Välimeren rannalta. Siellä on nyt ainakin yksi saari jossa varmasti tiedetään mikä on Pelicans Lahesta.

"Ei hel... aivan käsittämättömän järjetöntä. Ei tätä voi niinku ymmärtää. Joskus sitä ajatteli ettei tää voi olla ees mahollista. Tänään on Radio Voima päällä ja polttelen sikaria muistellen kaikkia menneitä vuosia Reippaasta Pelicansiin. En vaihtais tätä ees lottovoittoon. Ei voi rahalla mitata."

Voi olla, ettei ole parempaa tapaa aloittaa aamu, kuin tunnepitoinen - ja hieman myös alkoholipitoinen - puhelu kaukaa etelästä, joka takoo kalloon sitä faktaa, että Pelicans pelaa SM-liigan finaaleissa ja ne finaalit alkavat tänään.

Jos sen tosiseikan hahmottamisessa onkin ollut tähän asti hieman vaikeuksia, niin ne kaikkosivat livakasti kuin Juhla Mokka kurkusta alas. Kiitoksia vaan, sinne etelään.

Välimerikin pukeutuu turkoosiin.

Filed under: Liiga, Pelicans No Comments
15Huh/12Off

Kirjoittamattomat (puoli)totuudet

Kai Suikkanen ja Ryan Lasch, kenties tämän liigakevään puhutuimmat hahmot. Salaliitto- ja syytösteoriat heidän ympärillään ovat kasvaneet jo lähes yhtä suuriksi kuin hehkutus miesten faktuaalisista saavutuksista.

Kai Suikkanen on velho paitsi valmentamisessa myös tietynlaisessa mielikuvamarkkinoinnissa. "Lätkäretoriikan Timo Soini" puhuu hauskasti kansan kielellä normaalisti ydinfysiikan tasolle verhotusta lätkävalmentamisesta, mutta on tiukan paikan tullen valmis käyttämään lausuntomahdollisuuksiaan myös tuomareihin vaikuttamiseen ja vastustajan paineistamiseen. Aivan kuten valmentajat yleensäkin, ja uskon Suikkasen tapauksessakin kaiken olevan tarkasti laskelmoitua. Sakkoa voi napsahtaa, mutta kenties seuraavassa ottelussa alitajunnan puolella tapahtuu jotain ja se ratkaiseva jäähy puhalletaan Pelicansin eduksi. Se on osa jääkiekkopsykologiaa, aivan kuten parin vastustajan jäähyn jälkeen voit katsomossa sanoa puoliääneen, että seuraava tulee sitten meille - ja niin se tuleekin.

Jääkiekkovalmentaja Suikkasesta on muodostunut jopa niin jätkämäisen pidetty tapaus, että Suikkasen kiroillessa lehdistötilaisuudessa sitä pidetään vain hauskana tehokeinona ja myötäillään avautumisen sanomaa. Jonkun Erkka Westerlundin tai Hannu Aravirran - joilla on meriittejä siinä missä Kaitsullakin - kohdalla vastaava tulkitaan niin sanotusti itkemisenä.

Case Salomäki-Hodgman ja Aravirran filmaussyytökset paisuttivat sitten teoriat uusiin mittasuhteisiin. Jos vaihtoaitiosta tultiin käskemään Hodgmania pysymään jäässä jäähytuomion tehostamiseksi, liikuttiin harmaalla alueella. Sille alueelle Suikkanen on valmis empimättä menemään voittoa tavoitellessaan, kun samalla kuka tahansa olisi valmis lähtemään Kaitsun kanssa parille kaljalle kuuntelemaan hauskoja tarinoita pohojosen murteella. Harmaasta alueesta puhuttaessa veikkaan, että kana jäi kynittäväksi myös Petri Matikaisen IFK:n kanssa.

Retoriikan mestari, hyvä jätkä ja sumeilematon vallankäyttäjä samassa paketissa. Moniin muihin verrattuna puolesta puhuvat myös huippumenestys jokaisessa valmentamassaan seurassa.

- - -

Ryan Laschin ympärillä suurin keskustelu on pyörinyt sukeltelun ja muun filmaamisen ympärillä. Itse asiassa uskon, että kauden mittaan Lasch on alkanut joko useammin tai näyttävämmin tehostamaan häneen kohdistuvia rikkeitä huomattuaan, että ilman tehostamista vastustaja lähtee rikkeistä liian harvoin boksiin. Lasch siis filmaa; tehostaa häneen kohdistuvien rikkeiden vaikutusta.

Pelé, Gretzky, Messi, Lasch... Peliä dominoiviin pelaajiin on aina kohdistunut eniten rikkeitä, ja tulee pelin lainalaisuuksien myötä aina kohdistumaan. Vastustajien riveissä on pelaajia, joiden liki ainoana tarkoituksena on estää dominanssi ja tehdä se pikkurikkeillä tai viime kädessä kovuudella. Lasch erottuu kentällä, pitää kiekkoa hallussaan ja tekee ratkaisevia suorituksia kenties eniten liigapelaajista, jolloin on loogista että häneen kohdistuu myös valtava määrä rikkeitä. Se hämää filmejä kyttäävää katsojaa.

Lasch nousee aina salamannopeasti ylös jatkaakseen peliä, mutta talven aikana hän on huomannut miten omalle joukkueelle on saatavissa enemmän etua. Ja yleensä hän on niitä etuja omakätisesti käyttämässä 2 minuutin ylivoimalla. Tietyllä tavalla liikkuu hänkin harmaalla alueella voittaakseen pelejä. Hän ei silti jäänyt näyttelemään veripisaroita tuomarille Ramstedtin korkean mailan jälkeen, vaan oli valmis painelemaan suoraan pukukoppiin.

Meinasin jossain vaiheessa kirjoittaa Mika Toivolan kesäisen kommentin pohjalta vertailua Ryan Laschin ja Stephen Dixonin välillä siitä kumpi todella sulaa kovassa paikassa. Pudotuspelit nähneenä ei tätä analyysiä ei edes tarvitse tehdä, vaan luonnos pudonnee roskakoriin aivan kuin jälleen kerran yksi Toivolan lausunto putoaa paskanjauhajien loputtomaan laariin.

Ryan Lasch, tämä kovassa paikassa hyytyvä filmaaja, on runkosarjan pistepörssin voittaja ja playoffien pistepörssin johtaja.

Filed under: Pelicans No Comments
13Huh/12Off

Välierähajatelmia ja finaalien pääsylippuhysteriaa

Viikko vierähti edellisestä kirjoituksesta, mutta yritetäänpä taas potkia näpeille. Eipä soinut Blues, vaan playoff-kiekkoa jatkettiin Lahessa iloisissa duurisävelissä yhtä kirvelevää jatkoaikatappiota lukuun ottamatta.

Blogi jäi viikon aikana päivittämättä osittain senkin takia, että periaatteeni mukaan aina pitäisi olla tarjota jotain omaa mielipidettä tai muuta kiinnostavaa näkökulmaa, muuten kyseessä on lukijoiden ajan tuhlaamista. Playoffeissa peli on näyttänyt totuuden ja puhunut puolestaan, joten siihen on ollut turhaa lähteä paljon mitään lisäilemään. Ennustaminen on liki mahdotonta ja pelit päättyvät maalin marginaalilla johonkin suuntaan. Playoff-lätkää parhaimmillaan.

Voittava veska, kun oikein silmiin katsotaan (kuva: © sm-liiga.fi)

Pakollisena pelaajanostona Blues-sarjasta on kruunattava Joonas Kuusela. Kärppien Johan Backlund suli, Bluesin Antti Ore suli, Kuusela ei sulanut. Neljä voittoa ja yksi tappio, päästettyjen maalien sarja 1-1-2-4-1. Pelicans on finaaleissa ja kritiikki on vaimennut, joskin harva tohtii kovasti kehuakaan kun kyseessä on vain "Tötsä". Pelicansin piti romahtaa Niko Hovisen poissaoloon, mutta viidettä kautta Lahdessa torjuva Kuusela hoitikin homman. Se on hienoa jos mikä, ja ajatelkaapa kuinka tärkeä ponnahduslauta tämä kevät on jatkon kannalta. Toki sanomattakin on selvää, että kaksi vuotta maajoukkuetasolle koppailleen Hovisen ollessa maalilla mieli on rauhallisempi, mutta Tötsältä ei pidä viedä kunniaa pois.

Kipeistä ja vaivaisista puhuttaessa Kiekkoaktivistin veikkaus on se, että molemmat Latvala ja Hovinen nähdään pelaamassa ensi viikolla. Latvala jo maanantaina ja Hovinen vieraspelissä tiistaina.

Blues-sarjasta ei totta puhuen noussut yhtä kovaa kapinaa kuin Kärppiä vastaan, mutta sillä ei ole mitään väliä. Parempi meni jatkoon ja sarja oli tasainen kahden 7 peliä urakoineen joukkueen välillä. Kulminaatiopisteeksi nousi Antti Oren sulaminen ja Pelicansin maali-iloittelu Espoossa 4-6 päättyneessä ottelussa. Viidennessä ottelussa Bluesilta mm. Varakas, Ilvonen ja Vallin puolustuksessa olivat jo silmin nähden niin väsyneitä, että oli vain ajan kysymys milloin Pelicans neljän ketjun mankeli lyö spartalaiset kanveesiin. Väsymys taisi painaa myös lihaosaston Huhtalaa ja Talajaa, jotka olivat kovin säyseitä poikia. Vasta 17-vuotias Juuso Ikonen taas teki mahtavan sisääntulon SM-liigan pudotuspelihin, sillä tätä ennen tilillä ei ollut A-nuorten playoffeistakaan kuin 1 ottelu!

HALLI MYYTIIN LOPPUUN 16 SEKUNNISSA! kirkuu ESS:n nettitoimitus. Hieman täytyy ihmetellä tätä uutisointia viimeaikaisten kokemusten perusteella. Halli on vasta loppuunvarattu. Ei myyty, vaan varattu. Iso osa lipuista on vielä lunastamatta, ja toivottavasti osa niistä jäisi myös toista sataa euroa nyhtävien huutokauppatrokareiden käsiin.

Pelicans alkaa olla sellainen yleisömagneetti, että tulevaisuudessa toivoisi kehittyneempää myyntijärjestelmää. Kausikorttilaisilla on jo etuosto-oikeus, mutta voisiko esimerkiksi yli 15 ottelua irtolipuilla käyneitä myös palkita ilmiselvästä kiinnostuksestaan omalla muutaman tunnin etuosto-oikeudella lipunmyynnin alkaessa, ennen kuin jäljelle jääneet piletit vapautetaan tuhansien juuri Pelicansin löytäneiden taisteltaviksi. Tai entä jos pudotuspeliotteluiden lipun ostamisessa vaatimuksena olisi, että olet nähnyt kauden aikana vähintään 2 kotiottelua runkosarjassa? Se vaatisi jo trokareiltakin vähän panostusta bisnekselleen.

Ihminen on käynyt kuussa, joten tekniikasta tällainen järjestelmä ei pitäisi jäädä kiinni.

4Huh/12Off

Mä elän vieläkin

Huhhuh. Playoffien pelitahti niistää mehut penkkiurheilijastakin. Mutta vielä sitä hengissä sätkitään, kuten elää myös Pelicansin haave jalometalleista. Kärpät nyljetty, mutta miten soi Blues? Latteuksilla alkuun, niitähän ne ammattilaisetkin viljelevät.

40 vee, MVP ja nousun arkkitehti (kuva: © sm-liiga.fi)

Jonkin oli muututtava, ja niin tapahtui. Peräänkuulutin uusia ratkaisijoita, joiksi Latvala, Smolenak ja Pöyhönen etunenässä ilmoittautuivat. Kolmen voiton timanttinen nousu on varmasti jo analysoitu puhki, mutta ei sen edessä voi kuin kumartaa. Oulussa kahden erän jälkeen näytti siltä, että kesäloma kutsuu väistämättä, mutta kuten niin monta kertaa ennenkin tämä joukkue näpäytti epäilijäänsä sormille Eastonin komposiitilla.

Viimeistään sarjan seitsemäs ottelu asetti lähinnä humoristiseen valoon runkosarjan niinkutsutut "pakkovoitot". Playoffit ovat kliseisesti sanottuna aivan oma maailmansa, mutta niin se asia vain on. Kärppien joukkueestakin kuoriutui uusia ulottuvuuksia Salomäen ja Humlin johdolla. Vastenmielisiä pelaajia, mutta tapahtuneiden perään on turhaa itkeä. Kehäkettu Aravirta tietää kyllä mistä naruista näissä kekkereissä pitää vetää ja aina pitää olla valmiina kaikkeen.

Paljon puhuva oli myös Aran kommentti hallin käytävällä hävityn 7. ottelun jälkeen:

Vielä vuosi näitä hommia ja sitten riittää.

Lisää yllättäviä ja kovia käänteitä on tiedossa Bluesia vastaan. Hovinen, Lasch ja Hodgman ovat yhä merkattuja miehiä Huhtalan, Talajan, Sailion ja Varakkaan tikkatauluissa. Jos Kärpät oli valmis melkein mihin vaan, niin Blues on varmasti kaikkeen. Kommentit liigan tuomaroinnista ja kurinpidosta jätän kauden päättymisen jälkeen. Nyt oleellisinta on keskittyä Pelicansin "omaan peliin" jättäen epäoleellisuudet taka-alalle. Sampo Liusjärven munat kuohittiin Salomäen tapauksessa ja niitä uskottavuuden rippeitä ei näissä puitteissa enää takaisin saa. Liusjärvi on ammatiltaan varatuomari, ja hänen päätöksensä yli käveli mystinen SM-liigan kurinpitoryhmä jäseninään liigan yhteysjohtaja Jarmo Koskinen ja pari juristia. Kurinpitoryhmän kokoonpanoa nimineen kaikkineen en muuten ainakaan nopeasti löytänyt liigan sivuilta.

Pelitahdissakaan ei näin keväisin tunnu juuri järki päätä pakottavan. Bluesille tärähtää neljä ottelua viiteen päivään, kun KalPa-sarjan sunnuntai ja maanantai lasketaan mukaan. Elitserienissä koko pudotuspelit pelataan alusta loppuun joka toinen päivä, ensimmäisellä kierroksella vieläpä niin, että kaksi paria pelaa yhtenä päivänä ja toiset kaksi toisena päivänä. Tv-lähetyksiä pääsee siis seuraamaan välipäivinä suorana, vaikka oman joukkueen kotiottelut katsoisikin paikan päällä hallissa. Voitaisiinkohan tämäkin malli kopioida Ruotsista, kun kaikki muukin surullisen kuuluisia playouteja myöten on tähän asti kopioitu?

Se vain vaatisi Tammikuun Tasauksen poistamista.