29Maa/12Off

Mikään ei muutu, mutta jonkin täytyy

Tami Tammisen prinsiippi "Mikään ei muutu!" on vaikeallakin hetkellä hyvä uskonpalautus joukkueen harjoiteltuun ja toimivaksi todettuun pelitapaan. Kovin radikaalisti ei Pelicansinkaan pidä tyyliään muuttaa, mutta jos mikään ei muutu, niin Kärpät vie puolivälieräsarjan pystyyn.

Yllättävä ratkaisija, nyt olisi jo aika esittäytyä (kuva: © sm-liiga.fi)

Joku kysyy syytä huolestuttavaan tilanteeseen. Jos sen tietäisin, niin en olisi pelkkä blogaaja. Voitot 1-3 ja Pelicansin maalihanojen totaalinen tyrehtyminen ovat seurausta jostakin, eivät syitä. Maalintekopaikkojahan Pelicans luo, siitä homma ei ole kiinni. Ironisesti kauden tärkeimmällä hetkellä on palattu syksyn ennakkoasetelmiin, jossa suurimmat epäilyt kohdistuivat hyökkäyksen ratkaisijaosastolle. Maalivahdit ja puolustus hoitavat jotakuinkin tonttinsa, mutta laattaa ei saada pussiin. Sekaan ripaus huonoa tuuria, hyppysellinen ahdistusta ja kourallinen kardinaalivirheitä, niin tulos on tässä.

Ylivoima vs. ylivoima, Backlundin jäätävä nousu ensimmäisestä ottelusta, turhien jäähyjen määrä, maalinedustojen hallinta, hukatut paikat, oman päädyn virheet... Ei voi kuin päätä pyöritellä. Sentteriosastolla etenavauhtiset, mutta äärikokeneet Viuhkola ja Stümpel tuntuvat vievän kollegoitaan kuin pässiä narussa, siitä on hattua nostettava. Kokemuserosta on puhuttu jo kyllästymiseen asti, mutta kuinka tuota sivuuttamaankaan. Pelsu-leirissä on kohkattu ensimmäisen ottelun hurlumheistä, pahvisista läpsyttimistä ja tuomareista. Siinä sivussa Kärpät on vääntänyt kaksi kotivoittoa ja yhden jättimäisen vierasryöstön.

Koskirannan ja Paakkolanvaaran ketjut ovat pitäneet tasonsa, väliketjuista Hodgmanin troikan käyrä on jyrkässä laskussa ja Immosista ei ole ollut mitään hyötyä. Vastaavasti tehoilla mitattuna 1- ja 2-ketjun takaa kukaan hyökkääjistä ei ole onnistunut tekemään pisteen pistettä. Wärneillä ja Rinkisillä mailat ovat tiukassa paikassa tutisseet.

Sooloilu ja joukkueen pelitavasta luistaminen ovat yleensä lopun alun merkkejä. Tehokkaan ja jämäkän Kärppien vastapainoksi Pelicansin malliesimerkkinä toimi Hodgmanin johtama ketju, jonka toiminta keskiviikon ottelussa alkoi olla jo surkeaa katsottavaa. Kolmen haahuilijan sortuessa samanaikaisesti laajoihin kaarroksiin keskialueella jää pakkipari oman onnensa nojaan ja Kärpät 1-0-johtoon tilanteessa, josta nolla kertaa sadasta saa muodostua 2-1-ylivoimahyökkäys omiin. Kokonaissaldoksi -2 tuosta ottelusta.

Kolmen tappion tuskaa lukuun ottamatta tähän asti joukkueiden välillä on jo nähty upea puolivälieräsarja. Kaksi erilaista näkemystä jääkiekosta, kaksi eri tavoin kasattu joukkuetta, vauhtia, fyysisyyttä ja puhuttaneita tilanteita. Perjantaina sarjaa on vielä mahdollisuus jatkaa, mutta muutoksia tarvitaan. Neljä kentällistä pitää saada tasolleen, uusia ratkaisijoita täytyy nyt löytyä.

Peli näyttää lopputuloksen, mutta hallille kannattaa joka tapauksessa mennä joko elintärkeää voittoa juhlimaan tai joukkuetta kaikkien aikojen lahtelaiskaudesta kiittämään. Molemmat ansaitsevat läsnäolon ja varauksettoman tuen.

23Maa/12Off

Naatiskelut naatittu, kohti toista ottelua

Sitä se ottelupäivän outo värinä siis tiesi; viisi-nolla ja tyrmäystippoja näätäeläimen kuonoon. Naatiskelulle ei vuorokautta pidempää aikaa jäänyt, siitä playoff-tahti pitää huolen.

Matsi jätti positiivisesti kaksijakoisen jälkimaun. Luonnollisesti kyseessä oli yksi upeimmista voitoista, joita Pelicans-merkkinen joukkue on kotihallissaan napannut. Tuntui, että kaikki taivaankappaleet olivat torstai-iltana kohdallaan. Unelmastartti ensimmäiseen erään, Kärppien avainpelaajien nuppi ei kestänyt Isku Areenan metelissä, tuomarit avittivat sopivissa kohdissa ja lopusta huolehti ruotsalainen vähärasvainen reikäjuusto Backlund.

Toisekseen näytös oli esimakua siitä voimasta joka joukkueessa jyllää. Pelitapa, työmoraali, taito, fysiikka, luisteluvoima, aivan kaikki. Monet toistelevat luistelun ja liikkeen autuaaksi tekevää voimaa, mutta ennen kaikkea turkoosipaitainen ryhmä liikkuu järkevästi ja liikuttaa kiekkoa viisaasti. Luttinen voi tilanteen mukaan joko kuljettaa omaa laitaansa, siirtää pienen keskelle Koskirannalle tai heittää pitkän levityksen Laschille. Sinisen ylityksen jälkeen painottoman puolen pakki Seikola tai Järvinen tukee tyhjään tilaan. Pelicans hyökkää tiiviisti koko viisikkona ja käyttää koko tilan hyödyksi. Syöttöväyliä avautuu, hetkellisiä ylivoimatilanteita syntyy. Siinä on se nerous, ei pelkästään luistelemisessa kieli vyön alla "johonkin" suuntaan.

"Tilaa tekevä laituri" (kuva: © sm-liiga.fi)

Ottelun oleellisin anti taisikin olla joukkueen kokonaisvaltainen suoritus. Niko Hovisen haparoinnit tipotiessään ja kentällä kaikki ykkösketjun sentteristä kolmosparin pakkiin olivat playoff-vaihde silmässä sellaisessa tikissä, ettei Kärpille jäänyt lopulta mitään saumaa voittokamppailuun. Kukaan ei jäänyt katselemaan ja epäröimään.

Paakkolanvaaran nelosketjukin on jo kehuttu, eikä syyttä. Tärkeää oli myös ykkösketjun onnistuminen heti alkuun, missä ei pidä hämääntyä Laschin kiikaritehoista. Kärppien tuplatessa jenkkiä kulmissa avautui samalla tilaa Luttiselle ja Koskirannalle. Kirsikka kakun päälle oli Laschin puolustautuminen Mikkolaa vastaan, mikä oli aivan ennennäkemätön temppu Lahti-kiekossa, ainakin Pelicansin aikana. Se oli sitten sitä "jääkiekkoväkivaltaa", jossa kenellekään ei käynyt kuinkaan, mutta henkisesti kotijoukkueen taitopelaaja nöyryytti vierasjoukkueen rottapuolustajan. Koko Pelicansin joukkue ja 5000 lahtelaiskatsojaa näyttivät arvostavan toimenpiteen korkealle.

Mutta se siitä. Kiekko jäähän kello 17 Raksilan hallissa, joka pysyköön Raksilana tönköistä sponsorinimistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Lauantaina takkiin, niin torstain täpinät on sillä nollattu. Sen verran kiinni takin napit siis kannattaa tässä vaiheessa pitää.

- - -

Liigakarsinnan ensimmäisessä osaottelussa Räpsä Räsäsen Sport hallitsi tapahtumia ensimmäisen kympin, kunnes Ilves pääsi lahjamaalilla johtoon ja meni menojaan 6-1 murskavoittoon. Vääräleuat ja muut omaan napaan tuijottajat, kuten etukäteen karsintoja vähätellyt Ilveksen puheenjohtaja Hannu Meskanen, saavat tästä tietenkin pontta puheisiinsa karsintojen turhuudesta. Asia vain on niin, että Suomi-kiekko tarvitsee unelmia, jotka saavat aikaan kunnianhimoa ja kansanliikkeitä. Muuten keitos väljähtyy kuin suljettu kultapossukerho. Mestis tarvitsee unelmansa liigapaikasta, Pelicans unelmansa mitalista ja Ilves unelmansa ammattimaisesta seurajohtamisesta.

Hakametsässä Sportin ainoasta maalista muuten vastasi jokunen kausi takaperin Pelsun a-junnuissa käynyt Matias Perkkiö, joka on Mestiksen Ville Leino. Ville Leino taas on Suomen Alexei Kovalev. Nämä kolme herraa ovat aivan toistensa kopioita luistelutyyliä, harhautuksia ja mailan käyristystä myöten.

22Maa/12Off

Kasa kultaa tai läjä…

Karu on ilme Lahti-kaupungissa juhlapäivänä. Ei paista kevätaurinko, ei sinisty taivas. Tarkkailen katukuvaa etsien turkooseja elonmerkkejä ja koitan tulkita outojen sattumusten sanomaa.

Ilmatäytteinen Pekko heiluu torilla ja muotivärin bongaukseni alkaa Aleksilla, kun vastaan kävelee tuulitakkinen rouva 40-vee. Kärppien aamujäillä Ara ja Soosi Sihvonen herkistelevät joukkueesta viimeistä rentoutta irti. Donskoi puuttuu. Viisikkohommia ei tässä vaiheessa enää hierota, nyt vain syötöt jämäkästi lapaan ja laattaa pussiin.

Sitten treenit päättyvät, ja bussi hurauttaa pohjoisen pojat hotellille päin. Pelicansin huoltaja kiikuttaa Suikkaselle ja kumppaneille uusia kauluspaitoja. Nyt niissä kauluksissa on kuulema nappi, etteivät lepata sutenöörityyliin. Istumapaikat ovat myyty loppuun, seisomaan vielä mahtuu.

Perhosparvi vatsanpohjassa alkaa pikkuhiljaa heräilemään horroksestaan, kun talsin keskustaan päin. Korvanapeissa soivassa biisissä sanaillaan "looking for a pile gold" juuri kun samalla sekunnilla katsahdan jalkakäytävän reunassa nököttävään ruskeaan yllätykseen. Näin Lahessa.

Paasikivenaukiolla herrat 40, 50 ja pyöräilevä seiskakymppinen liittyvät värin tunnustajiin. Torilla poika 15-veen turkoosi huppari pilkottaa ujosti takin alta. Sokoksen valoissa sinisenturkoosi Citikka ja vähän viherätävämpi Nissani seisovat vierekkäin eturivissä. Sitten kuppilaan lukemaan IS Veikkaajaa, jossa IFK:n Siim Liivik kertoo köyhästä lapsuudestaan ja koulukiusatun tarinastaan. Samalla baarin kaiuttimista alkaa soimaan Jare  & VilleGallea... Oudot sattumukset sen kuin jatkuvat.

Salkkumiehet matkalla palaveriin, äiti itkevän mukulansa kanssa kiirehtimässä bussiin, mannet puhelinkaupassa ostamassa lisää minuutteja puhepakettiin, Ili Varmavuo sovittelemassa vielä yksiä kaksitehoja asiakkaan nenälle. Onneksi itselläni on tänään vain yksi aikamääre, ja se on kello 18:30. Siinä vaiheessa viimeistään runkosarja on historiaa ja kaikki alkaa nollista. Enää ei ole sijaa haihattelulle, kärsimättömyydelle ja höntsäilylle. Kärppien äärikokenut miljoonamiehistö pitää siitä kyllä huolen. Vaihto vaihdon jälkeen on kaikki oltava pelissä ja hereillä koko ajan. Pelicansilla on kaikki eväät siihen.

Kaksien finaalien mies Lade Latvala kommentoi Ilta-Sanomissa, että nyt on kasassa hänen uransa paras joukkue. Lopussa sitten katsotaan jääkö käteen kultaa vai kenties jotakin muuta - siitä ei kannata etukäteen murehtia.

Antaa Pelin näyttää.

PS. Ja naiset, muistakaahan että keltaiset asusteet ovat seuraavat kaksi viikkoa totaalikiellossa. Nyt kaappien pohjalta ne turkoosit huivit ja muut hepeneet ylle, se on nimittäin muotiväri ympäri vuoden.

Filed under: Lahti, Pelicans No Comments
20Maa/12Off

Pientä lämpöä playoffs-kuumemittarissa – kirjaimellisesti

Liekö ultimaattisen lätkäjätkän merkki, kun Kärppien ja Tepsin säälipleijarisarjan ratkettua nosti pienen kuumeen ja kurkkukivun päälle? Sen johdosta blogikin oli muutaman päivän telakalla ja suunnitellut julkaisuaikataulut lensivät roskakoriin, kun fysiologista aikalisää viittoiltiin pyytämättä ja yllättäen. Onneksi kuntohuippua on vielä reilu vuorokausi aikaa nykiä koneesta ulos.

Joka tapauksessa keräilyerät on nyt höntsäilty ja alkaa tosipelien aika. KalPakin sai onneksi vastustajakseen tunnetusti keljun espoolaisen soturilauman, eikä juoksukyvyttömiksi pullalla syötettyjä raumalaisia tarhakettuja, joten kuopiolaiset saavat uuvuttaa itseään ensimmäisellä kierroksella mahdollisimman paljon.

Nyt kuitenkin katseet kohti Kärpät-sarjaa. Sen verran terveyttä piti maanantai-aamuna uhmata, että Pelicansin tavallista pidemmät aamuharjoitukset tuli katsottua läpi ja samalla päivitettyä Lämärin ikkunaparlamentin uusimmat puheenaiheet. Lentoja pitäisi varailla Ouluun ja toivoa vielä ratkaisua varsinaisella peliajalla iltakonetta varten. Fanilauman "apinavankkureihin" ei tuntunut suurta intoa olevan.

Kovat odotukset nelinkertaiselle mestarille (kuva: © sm-liiga.fi)

Maanantain normaalin aamujään perään joukkue jauhoi jäänhöyläyksen jälkeen vielä hartaasti ylivoimaa. Huonoja uutisia: ei toimi. Ei edes viiskolmonen. Noppavitonen pyörii kyllä kivasti, mutta menee liikaa hinkkaamiseksi ja pakkien vedot sekä lähtevät 3-4 metriä kauempaa kuin pitäisi, että ovat myös av-kolmion helposti blokattavissa. Koskiranta etsii Luttista kolmion keskeltä, mutta ahdasta on. Tähän jo tammikuun taktiikkataulun jälki-istunnossa otin kantaa, että puolustajien paikanvaihto puuttuu, jota taas Aran Kärpät tuntuvat käyttävän. Ylipäätään pitäisi pyörittää peliä maalin taitse ja imeä kolmio lähemmäksi maalia, jolloin tilaa vedoille syntyy.

Koko pitkä ylivoimaharjoitus oli suoraan sanottuna paskaa, mikä on huolestuttava asia pudotuspelejä ajatellen. Liikaa lasketaan Seikolan ja Pikkaraisen onetimerien varaan, jotka ovat vastustajille helppoja scoutata.

Myös suomenmestaruuksia voittaneet pelaajat olivat parlamentin käsittelyssä. Niitä on kuulema viisi. Paakkolanvaara ja Järvinen löytyivät nopeasti, Wärn pienen miettimisen jälkeen. Pekka Jormakka edusti 17 pelin verran JYPin mestarijoukkuetta kaudella 08-09. Kiekkoaktivisti päätyi lopputulokseen neljä mestaria, ainakin jos miesten SM-liigasta puhutaan.

"Kuumat pelaa"

39,5 Justin Hodgman - Kovemmat pistekeskiarvot kuin runkosarjassa. MVP-ainesta, kestääkö kuuppa?

39,0 Jan Latvala - Kovassa kunnossa ja ääretön kokemus. Jämäkkyys ja rentous sopivassa suhteessa.

38,0 Ryan Lasch - Tulikuuma Elitserienin karsintasarjassa. Muuten kokematon. Erikoisvartioinnissa ja keppiä tulee.
38,0 Tommi Paakkolanvaara - Arvo sen kuin nousee kevättä kohti. Elintärkeä pelaaja.
38,0 Arttu Luttinen - Köyhän miehen Peltonen. Näytöt puhuvat puolestaan ja hallitsee sota-aluetta.
38,0 Joonas Järvinen - Tiedostettua isompi rooli. Oman sota-alueen valtias. Keep it simple.
38,0 Niko Hovinen - Pilviä taivaalla, mutta päässyt harjoittelemaan. Pakko onnistua, ei sen kummempaa.

37,5 Markus Seikola - Suuri arvoitus. Onko voittajatyyppiä vai vain runkosarjatähti?
37,5 Max Wärn - Mestari on aina mestari. Odotettavissa lisää kovuutta ja pari tärkeää maalia.
37,5 Jarkko Immonen - Nosti tasoaan karsinnoissa. Kevyt jalka ei ensimmäisenä paina.
37,5 Tero Koskiranta - Isossa roolissa, nyt mitataan rahkeet. Onneksi nöyrä ja monipuolinen.
37,5 Janne Tavi - Lahessa pieniä näyttöjä pleijareista. Pelaajatyyppinä luotu kevään peleihin.
37,5 Marko Pöyhönen - Pientä lämpöä. Takuuvarma työjuhta. Ei väistä ketään.
37,5 Juha-Pekka Pietilä - Karsintojen kunkku, onko riittävässä tikissä? Jämäkkyys löydyttävä nyt.
37,5 Aaron Brocklehurst - Jonkin verran kokemusta, kevään yllättäjä? Nyt turhat höntyilyt pois.

37,0 Jyri Marttinen - Takuuvarmaa kimpoilua. Kestääkö pää, säilyykö keskittyminen? Räjähdysaltis.
37,0 Ilkka Pikkarainen - Miesten tasolla vähissä sekä kokemus että näytöt. Teoriassa ihanteellinen kevään mies.
37,0 Joonas Jalvanti - Lintu vai kala, vai luottopakki? Isoja roikaleita vastaan keksittävä lääkkeet.
37,0 Radek Smolenak - Pelannut viimeisen 5 vuoden aikana yhdet karsinnat.
37,0 Pekka Jormakka - Ensi kertaa miesten pudotuspeleissä, junnuista pieniä näyttöjä.
37,0 Teemu Rinkinen - Tähän asti pudotuspelit kiikareilla. Riittääkö kovuus rouhijan roolissa loppuun asti?
37,0 Joonas Kuusela - Runkosarjassakin äärirajoilla. Voittajaksi kasvaa vain voittamalla.

36,5 Vili Sopanen - Meriitit vielä saavuttamatta, mutta kumonnut teorioita ennenkin.
36,5 Joonas Hurri - Korkeintaan tuurauskeikkoja. Auttamattoman kokematon. Soturiainesta.

36,0 Matias Loppi - Vähän jäissä. Treenit menneet viime aikoina nojailuksi.
36,0 Jan Platil - Ei enää edes treeneissä. Kolme hutia ja sakkokierroksille.

18Maa/12Off

Runkosarja päälaellaan

Melkein kaikki on jo sanottu, mutta lisätäänpä vielä jotain. Vaikka nälkä onkin syödessä kasvanut hurjaksi, niin realismin silmin tarkasteltuna pelikaanien runkosarja lähenteli täydellisyyttä. Seuraavaksi turhat kitinät sivuun ja kohti pudotuspelejä.

Näihin esimerkkeihin tiivistyy se upea asia, että Kai Suikkanen on Pelicansin valmentajana. Siinä missä luuserin käsissä joukkue on vain osiensa summa ja kahden metrin syötöt menevät kolme metriä ohi, ulosmittaa voittava valmentaja pelaajistaan kaiken mahdollisen ja vähän enemmänkin - joukkueesta hitsautuu kokonaisuus joka on enemmän kuin osiensa summa. Jotkut kutsuvat sitä ylisuorittamiseksi.

Ja ylisuorittaminen johtaa usein voittokulkuun.

Näin kirjoittelin syksyllä loisteliaiden harjoitusotteluiden jälkeen ja ennen kauden alkua. Ennusmerkit olivat kaikkien nähtävillä, mutta harva - itseni mukaanlukien - jaksoi uskoa runkosarjan täydelliseen onnistumiseen. Sellaiseksi kakkossija on kaiketi laskettavissa. Tappara-ottelun päätössummerin törähdys hiljensi viimeisimmätkin narisijat, kun sijoitus oli selvinnyt ja parin ottelun surffausvaihde häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt. Ykköstilaakin tarjottiin hopeatarjottimella, mutta ero on lopulta marginaalinen, eikä vaikuta kotietuun kuin aikaisintaan finaaleissa. Pelicans lähti kauteen haastajana, ja on siinä asemassa edelleen.

Sittenkin runkosarjan ykköstähti (kuva: © sm-liiga.fi)

Joukkueen sisäiset asetelmat keikahtivat kauden mittaan päälaelleen. Maalivahtiosastolla, jonka piti olla ylivoimainen tukipilari, Niko Hovisen kautta sävyttivät pikkuvaivat, perheenlisäys ja lievä ailahtelu, kun taas Joonas Kuusela napsi voittoja toisensa perään, mutta ei ole saavuttanut joukkueen täydellistä luottamusta. Samalla hyökkäys nousi parhaaksi puolustukseksi Ryan Laschin ja Justin Hodgmanin johdolla. Vertailu on vaikeaa ja turhaakin, mutta keväällä nousseesta Hodgman-hypestä huolimatta Lasch oli ehdottomasti runkosarjan Pelicans-hahmo. Tasaisen hyvä (pisin tehoton jakso 4  ottelua), äärimmäisen ahkera, pelikurillisesti nöyrä ja selvästikin pidetty pelaaja joukkueessa. Maaliskuun alkupäivinä Pelicans kaatoi peräkkäin Jokerit, JYPin ja Ässät, joissa Lasch oli mukana naulaamassa yhdeksää maalia.

"Laschikin on puukengät jalassa ja cowboy-hattu päässä 160 senttiä, niin ehkä sen takia se NHL-kutsu ei ole vielä käynyt", sanoi Suikkanen Radio Rockin haastattelussa tällä viikolla.

Suurin ja tärkein keikautus tapahtui kuitenkin sarjataulukossa, kun surkea 14. sija kääntyi sensaatiomaiseen kakkostilaan. Kasassa on kaikkien aikojen lahtelainen jääkiekkojoukkue, mutta ennen kaikkea se on helvetin hyvin valmennettu.

- - -

Näinhän sitä tuli veikkailtua syksyllä (suluissa montako sijaa veikkaus meni pieleen).

1) HIFK (2)
2) JYP (2)
3) Jokerit (3)
4) Kärpät (3)
5) Lukko (4)
6) Ässät (1)
7) Pelicans (5)
8) Blues
9) Ilves (5)
10) HPK (3)
11) KalPa (10)
12) TPS (2)
13) SaiPa (2)
14) Tappara (2)

- - -

Kausi 2011-2012 oli myös siinä mielessä historiallinen, että Jukka Koivua ei palkattu mihinkään seuraan kesken kauden.

Tosin Lukko, Tepsi ja Ilves ovat yhä pelissä mukana.

Tagged as: No Comments
14Maa/12Off

Kattava pelianalyysi TPS-ottelusta

Tutkimusaiheena pelikirjasuoritusten onnistumisprosentin korrelaatio sarjasijoitukseen ja nakkien höyrystyminen 60 minuutin paineessa.

En nähnyt peliä. Se siitä analyysistä.

Erään valistuneen arvion mukaan kauden huonoin esitys. Olo alkaa olla kuin Hymyilevällä Buddhalla (blog. huom. Matti Alatalo), kun iltalehtimäisesti ilmaistuna karmaiseva kahden maalin tappio puolimerkityksettömästä vierasottelusta ei aiheuta kunnon vitutusta eikä maan myymistä. Lieköhän masu jo täynnä? No ei varmasti. Kausi alkaa 22. maaliskuuta, johon on yli kaksi viikkoa aikaa.

Hyvissä ajoin otteluun saapuville on luvassa ekstraherkkua, sillä otteluisäntä HK tarjoaa klo 17.00–18.00 välisenä aikana HK:n A-luokan Aito Nakkeja maksutta niin paljon kuin jaksat!

Onnea Turku. Samalla viikolla Juhani Tammisen prinsiipit TUTOn päävalmentajaksi ja ilmainen nakkitarjoilu TPS:n ottelussa. Toiset tekee YouTube-mainoksia ja toiset jakaa nakkeja. Jälkimmäinen houkutti paikalle liki 4000 katsojaa yli keskiarvon, ei hassumpaa. TUTOssa ainakin tiedetään mitä Kiekkoleijona #79 tuo tullessaan, ja se vaihde on täysillä ylöspäin 60 minuutin paineella. Siinä höyrystyy kyllä nakki kuin nakki, mutta ensin pitäisi päästä liigaan nakkikattilasta, eli Kanada-maljasta, kilpailemaan. Kolmen tonnin kapasiteetilla Kupittaan halli on vielä aika pieni mökki niihin bileisiin. Positiivisinta asiassa lienee, että Tamin TUTO ei varmasti alennu farmipelaajien kierrätyskeskukseksi.

Miksei runkosarjan voitto kelpaa, kyseli joku. Se nyt on päivänselvää, että Kai Suikkanen puhui vain lämpimikseen ensin kympin sakista ja sitten kuuden joukosta. Pelicans-hypeä ja paineistusta on ympärillä muutenkin aivan tarpeeksi ilman voittajakandidaatiksi julistautumista. No, eipä tarvitse runkosarjan voitosta enää puhuakaan. KalPa leipoi muun muassa omia ennakkospekulaatioitani (11. sija) paljaalla nyrkillä päihin kuin kaukaloväkivaltaa harrastava poliisi. Käsittämättömän kova suoritus tulokasvalmentaja Tuomas Tuokkolan johdolla, joka on muuten neljä vuotta nuorempi kuin Jan Latvala.

Viikon vitsinä menköön nyt se, että Ilves otti Seppo Hiitelän hahmossa valmentajakseen viimeisimmän mestarivalmentajansa, mutta Ilves-fanit voivat huojentua siitä tiedosta, että sitä edellinen mestarivalmentaja on jo kuollut.

13Maa/12Off

Tappotaklauksista kaukaloväkivaltaan

Lauantaina paikallislehden yleisönosastolla otettiin kantaa kaukaloväkivaltaan ja illalla mökki oli täynnä Isku Areenassa. Mikä lie siinä IFK:ssakin porukkaa vetää halliin?

Tämän päivän IS Veikkaaja kierrättää vanhaa uutista ja nostaa otsikoita Niko Hovisen loukkaantumisesta. Kysymysmerkki otsikon perässä on aina toimiva kikka silloin kun ei oikein varsinaista tietoa ole. Hovinen muuten pelaa tänään Turussa, löytyisiköhän siitä uusi kohuotsikkoa ihmepaluusta.

Osallistunpa kierrättämiseen palaten aiheeseen nimeltään Kaukaloväkivalta. Kyllä, se joka pilaa Suomen nuorison ja aiheuttaa valtavat määrät vakavia loukkaantumisia jääkiekossa. Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että USA:n ja Kanadan liitot ovat kieltämässä tappeluita nuorten ja amatöörien sarjoista. Ammattilaiskaukaloissa tämä "väkivalta" saisi siis jatkua tulevaisuudessakin. Tätä sivuten kirjoitteli Hannu Laine lauantain Etelä-Suomen Sanomissa otsikolla Helsinkiläiset "halkomettällä". Tekstistä ei suoraan selviä kirjoittajan suosikkijoukkuetta, mutta sanojensa mukaan viiden vuosikymmenen kokemus jääkiekosta on johtanut hyvinkin helsinkiläisvaistaiseen näkökulmaan.

Muissa joukkueissa kuin Jokereissa ja HIFK:ssa en ole Suomessa bongannut niin sanottuja poliiseja. Jarkko Ruutu ja Erkki Rajamäki näyttävät olevan jäällä vain hämmentämässä ja hakemassa tilaisuutta vastustajan vahingoittamiseen. Poikittaisella mailalla pelaaminen ja huitominen sekä koukkiminen ovat ilmeisesti pelin päätarkoitus.

Ruma ja ärsyttävä, mutta vaarallinen lähinnä kyykyssä (kuva: © sm-liiga.fi)

Kaikella kunnioituksella, heikkoa on liigan seuraaminen ollut jos esimerkiksi ex-Pelicans Sami Helenius ja nyky-Jyppi Jonne Virtanen ovat menneet ohi verkkokalvoilta. Ensimmäisinä mieleen tulevista myös Matt Nickerson ja Mike Siklenka eivät olleet mitään pulmusia.

Se ei kuitenkaan ole aiheen pointti. Pelicans-näkökulmasta näitä hämmentäjiä on nähty kiitettävän pitkä lista: Komarov, Sihvonen, Tyrväinen, Pikkarainen... Nimenomaan kiitettävän monta. Tämäkin pelaajatyyppi kuuluu jääkiekkoon aivan kuin Esa Tikkanen istui Wayne Gretzkyn vasempaan laitaan kuin nyrkki silmään, ainakin noin kuvainnollisesti. Fyysisyys, taklaaminen, laita- ja maalineduskahinat ovat osa jääkiekkoa. Ovat aina olleet. Jos nämä ovat liikaa, niin tervemenoa kaukalopallo- ja jääpallokentille.

Niitä varten on myös määritetty sääntöjä aivan kuten koukkaamista, kampittamista ja kiinnipitämistä varten. Pelin aikana voi taklata, töniä vastustajaa nyrkein tai estää mailalla, kunhan sen tekee sääntöjen puitteissa.

Ymmärtääkseni kaukaloväkivallalla viitataan johonkin vaaralliseen. Edellä mainittu pelaajatyyppi tuo usein myös mukanaan sääntöjen rajamailla olevat taklaukset, pahimmillaan puhutaan ns. tappotaklauksista joiden jälkeen tutkitaan näkyykö tähtiä vai niskanikamia. Ylikovaan taklaukseen vastaanottajan on joskus mahdotonta valmistautua, eikä tuomarikaan ehdi tarvittaessa väliin. Tappelun osalliset ehtivät aina hieman varautumaan, suojaamaan itseään ja linjatuomarit ehättävät väliin heti kun toinen osapuoli jää alakynteen.

Rumat taklaukset ovat vaarallisia, tappelut huomattavasti vähemmän.

Lätkäjätkänä on joskus helvetin vaikea ymmärtää koko kaukaloväkivaltakeskustelun perusteita. Tappelut halutaan kitkeä pois, mutta taklauksista ja mailaniskuista kukaan ei sano mitään. Hyvänä esimerkkinä syksyn harjoitusottelu, jossa Antti Aarnio löi mailalla Matias Loppia päähän, jonka jälkeen Joonas Järvinen lähti vetämään Aarniolta senkkaa nenästä. Kumpi oli vaarallisempaa, komposiittimailan lyönti pään seudulle vai pystypaini mies miestä vastaan? Pari vuotta sitten Kim Hirschovitsh pilkkoi halkomettällä Oskar Osalan ranteen palasiksi kirvesiskulla, polvitaklauksia ja aivotärähdyksiä nähdään niitäkin aika ajoin. Niihin voi päättyä ura, niistä syntyy puolen vuoden sairaslomia.

Ja juuri uhka siitä, että suorittamasi tappotaklauksen jälkeen nenäsi löytyy toisen posken puolelta on niitä tekijöitä, joka niitä oikeasti vaarallisia temppuja voi vähentää. Todellisia gooneja (ns. poliisit) SM-liigassa ei nykyään enää edes ole. Jarkko Ruutukin on vaarallisimmillaan kyykätessään juuri ennen kuin vastustaja ehtii taklaamaan. Sami Salo muuten loukkaantui taklaajana vastaavassa tilanteessa äskettäin.

Kummasti Pelicansin ja IFK:n välillä leijaileva tappelun uhka myös vetää ihmisiä puoleensa kärpäspaperin lailla. Niin moni kun sen syksyisen illan tapahtumat tuomitsi ja oli valmiina kääntämään selän koko lajille. Ehkä lajin seuraajat sittenkin ymmärtävät, että tappelu kaukalossa on eri asia kuin tappelu grillijonossa?

Ja jos joku kysyy tarvitaanko tappeluita juniori- ja amatöörijääkiekossa, niin vastaus on: ei välttämättä.

- - -

Vielä pari vastausta Laineen Hannulle

Miksei esimerkiksi vakavissa loukkaantumisissa voisi reilusti tarkistaa videolta, millainen tilanne oli, eikä heittää hatusta tuomioita.

Koska jääkiekossa on maalikamerat joista tarkistetaan maaleja, eikä muita videointistandardeja ole määritetty. Tuomareiden ei kuulu katsella pelikatkolla mediakuutiolta miten tilanne meni.

Olen kierrellyt Suomen kaikissa halleissa seuraamassa otteluita, ja selkeästi asiantuntemattomin yleisö on HIFK:n hallissa.

Kuinka toisin voikaan asiat nähdä. Työsulkukaudella Nupe Nurminen piti Pelicansia pystyssä Helsingissä ja ottelun jälkeen yleisö taputti seisaallaan vierasjoukkueen maalivahdille.

Filed under: Liiga, Media, Pelicans 1 Comment
12Maa/12Off

Hyvät ja huonot uutiset

Pari, kolme pistettä enemmän olisi kelvannut tästäkin viikonlopusta, mutta eipä saatu. Kahden parhaan joukkoon pääsy on silti yhä omissa käsissä. Positiivisesti tarkasteltuna viikonloppu kävi hyvästä muistutuksesta pudotuspelejä ajatellen.

HIFK on kyllä noussut kauden edetessä tolkuttoman kovaan vireeseen; JYPin ohella selvästi kevään joukkueita. Tai sitten se on vasta noussut pelaamaan materiaalinsa edellyttämällä tasolla. Edellinen Lahden ottelu oli selvästi Pelicansin heiniä, tämä lauantai yhtä selvästi vierailijan. Perjantain HPK-höntsäilyn jäljiltä Pelicansin kone ei tuntunut käynnistyvän kunnolla oikein missään vaiheessa. IFK taasen rokotti tylysti puolustuksen löysäilystä kolme ensimmäistä maaliaan. Jälleen kerran rohkenen väittää, että Pelicans ei kaatunut Joonas Kuuselaan, vaikka huippuveskari olisi ehkä yhden kolmesta ottanutkin

Pitäisikö näistä kahdesta ottelusta huolestua? Tuskinpa. Melko huonojakin otteita Pelicans on ehtinyt kauden mittaan esittämään useampaankin kertaan, eikä joukkueen yleistekeminen ole heilahtanut niistä mihinkään suuntaan. Fraasi "Vielä ei ole voitettu mitään" päätee silti sen verran, pudotuspeleissä maailma muuttuu. Tuomarilinjan löystymisestä on jo ollut viitteitä viime otteluissa. Iso osa kiekkokontrollista ja liikkeestä tähtää vastustajan rikkeisiin ja Pelicans - kuten muutama muukin joukkue - tulee kärsimään kahvaamisesta, kun jokaisessa tilanteessa ei voi heittää pötköllekään jäähän ylivoiman toivossa. IFK-ottelu ei ratkennut tuomarilinjaan tai kahvaamiseen, mutta pudotuspeleissä lisääntyvä estopelaaminen on asia, johon pitää varautua.

Toinen juttu on sitten ennakkosuosikin asema. Alun alkaenkin Pelicans lähti kauteen haastajana ja pääsi yllättämään puskista loistavan alkukauden turvin. Joukkueen vahvuudesta kertoo se, että paketti ei ole sulanut käsiin missään vaiheessa, vaan tuloskunto on säilynyt sarjan kärkikastissa. Mutta viimeistään pudotuspeleissä ennakkosuosikin paineet ovat Pelicansilla, ja tiukan paikan tullen niin joukkueen kuin yleisönkin on pystyttävä se käsittelemään.

Tässä suhteessa lauantain kuuma kamppailu oli kuin playoffs pienoiskoossa - ja täydellinen ryöstöretki vierasjoukkueelta.

Maanantain hyvät uutiset ovat, että Pelicans harjoitteli aamupäivällä vihdoin täydellä miehistöllä Niko Hovinen, Tommi Paakkolanvaara ja Aaron Brocklehurst mukaanlukien. Pelaajat ovat moneen otteeseen kehuneet Suikkasen harjoitusmetodeja ja hauskaa näytti tänäänkin olevan. Alavireisten ottelujen jäljiltä ei hinkattu viisikkopelin avaus- ja karvauskuvioita, vaan reilu tunti käytettiin osin jopa vähän leikkimielisiin kisailuihin mies miestä vastaan ja joukkueen puoliskojen välillä. Jonkinlaisena viikonlopun jälkihöyrynä sentään väännettiin maalineduspelaamista 3vs3-harjoitteessa.

8Maa/12Off

Muutos on Peliitoillekin mahdollisuus

Mitä isommat edellä sitä pienemmät perässä. Heinolalainen kasvojenpesu HeKistä Peliitoiksi on imagollisesti onnistunut, mutta Pelicansin tavoin pelillinen menestys näyttää seuraavan vasta perästä.

Mestiksessä Vaasan Sport ja Joensuun Jokipojat ratkovat tämän kauden mestaruuden ja liigakarsijan Ilvestä vastaan. Karsinnoissa on - jälleen kerran - läpijuoksun makua, kun Sportille tämän piti olla välikausi ja valmistautumista ensi kauteen, eivätkä Jokipojat ole muutenkaan kokonaisuutena top3-nousijakandidaatti. Molempien selvät ottelusarjavoitot kertovat kuitenkin, että vastakkain ovat kaksi Mestiksen pelillisesti parasta joukkuetta. Ennakkoon vahvimmat Jukurit ja KooKoo lensivät molemmat laulukuoroon 3-1-otteluvoitoin.

Liigakarsinnoissa mielenkiintoa onkin lähinnä sen verran, onnistuuko Sport nappaamaan voiton Ilveksestä ensimmäisessä kotiottelussaan. Siihen kiveen meinasi Pelicanskin kompastua viime keväänä, mutta 3-0-tappioasema kääntyi 3-4-jatkoaikavoitoksi.

Heinolan Peliittojen risukasaan kevätaurinko paistoi sen verran, että terrierilauma kaatoi playouteissa LeKin ja vältti siten tuskaiset putoamiskarsinnat Suomi-sarjan joukkueita vastaan. Muuten kausi oli tuskainen ja niukkojen tappioiden sävyttämä. Pelaajalistaan ja ennakkoarvioihin nähden joukkue alisuoritti, jopa rankasti. Toisin sanoen valmennus ei saanut joukkuetta pelaamaan omalla tasollaan.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Janne Sinkkonen on tehnyt niukoissa olosuhteissa kovan työn heinolalaisen jääkiekkoilun eteen. Siinä on taistelija kiireestä kantapäähän. Kiitokset ja kunnia viime kausista kuuluvat ennen kaikkea "Jasille". Menneisyys ei kuitenkaan saa nousta painolastiksi, vaan nyt on muutoksen aika.

Tulosurheilun tulokset kertovat muutostarpeen aika koruttomasti. Maalin tappion taakse on jopa helppo vähän piiloutua, mutta maalin voittoon siitä on matkaa 2 maalia per ottelu ja se on Mestiksen tasoisessa sarjassa paljon. Pelkkä taistelu verenmaku suussa auttaa pysymään pelissä mukana, mutta maalin tappioita se ei käännä voitoksi, vaikka jopa laukaisutilastot olisivat oman joukkueen puolella.

Puolustaahan Peliitat osasi, sarjassa vain 3 joukkuetta päästi vähemmän maaleja. Keinot tuntuivatkin loppuvan kesken siinä vaiheessa kun olisi pitänyt hyökätä tiiviinä viisikkona ja hallita pelin virtausta. Yksinkertaisena esimerkkinä tämä näkyy siinä, että vaihtoon mennessä luovutetaan kiekko vastustajan päätyyn, kun modernien oppien mukaisesti joukkueet pyrkivät päinvastoin pitämään kiekon hallussaan. Tässä olisi päättyneestä kaudesta Peliitoille ja Sinkkoselle itselleen syväluotaavan pelianalyysin paikka.

- Kontrolloitujen hyökkäysten ja ykkössektorin maalipaikkojen määrä suhteessa vastustajiin?
- Saatiinko maalivahti tarpeeksi sivuttaisliikkeeseen, saatiinko maskia, lauottiinko suoraan syötöstä?
- Tulivatko maalipaikat suorista hyökkäyksistä vaihtojen alussa vai vaihtojen lopussa uuvuttavan kulmapeliväännön jälkeen?
- Oliko hyökkäyspelaamisen ja maalinteon harjoittelussa riittävä vaatimustaso?

Asia kun on niin, että laukausten ja maalipaikkojen määrä ei sinänsä kerro vielä yhtään mitään.

Pelicans nousi suosta modernin jääkiekon opeilla. Vanha Pelicans heitti ränniin ja päätyyn, nykyinen siirtelee klap-klap lavasta lapaan. Siihen kelkkaan kannattaa Peliittojenkin pyrkiä uuden valmentajan valinnassaan.

Filed under: Pelicans No Comments
7Maa/12Off

Ammattituomareita olisi taas kaivattu

Siitä tietää, että joukkueella menee hyvin, kun ihmisillä alkaa loppua aiheet mistä valittaa. Kuusi viimeistä ottelua: viisi suoraa voittoa maalierolla 38-21.

Nyt viimeistään on katsomon puolellakin korkea aika ottaa vähän löysin rantein ja nauttia näistä esityksistä, ennen kuin pudotuspeliperhoset alkavat leijailla vatsassa. Eilen taisi samalla tulla kotipelien yleisöennätys Ässiä vastaan. Ainakaan ihan heti ei mieleen muistu toista kertaa, kun porilaisia vastaan olisi pelattu 4700 katsojan edessä.

Ja olipahan sitten myöskin harvinaisen paskaa tuomaritoimintaa pitkin ottelua. Tosin Kuuselan, Smolenakin ja Hodgmanin jäähyt edustivat kukin jonkinasteista idiotismia tärkeässä ottelussa. Kaksi pikkukakkosta pelikatkoilla kilometrin päässä omasta maalista ja oman joukkueen maalin estänyt keihästäminen. Tuli ihan pari viime kautta mieleen. Kuuselan tilannetta ei moni nähnyt, mutta tuskinpa edes nämä tuomarit aivan hatusta vetävät keihästämistä maalivahdille minuutin pelin jälkeen.

Pelin loppupuolella tavoitteena oli enää se, että molemmat joukkueet kärsisivät tuomaroinnista edes jotenkin tasapuolisesti. Tämä huipentui Tapio Sammalkankaan lonkkataklausyritykseen, jossa taklaajan selkä oli noin laidan yläreunan korkeudella, eli ei missään nimessä polviin kohdistuvan leikkaamisen korkeudella. Taklattavan (Wärn) väistäessä ja hypätessä puoli metriä ilmaan sattui sitten lopullinen kontakti kohdistumaan polveen ja tuomarit paskoivat housuunsa. Ei näin. Jos lonkkataklausta yrittävä pelaaja ei juurikaan koukista jalkojaan, niin miten taklauksen voi kohdistaa enää ylemmäs?

Sitten kun näitä epäselviä tilanteita yritetään jälkikäteen syynäillä, ei yllätä taas sekään asia, että Videomakersin/Nelosen tunarit eivät saaneet Sammalkankaan tilanteesta sitä parasta jään tasolta kuvattua hidastusta maalikoosteeseen, vaikka kyseinen hidastus näytettiin hallissa mediakuutioltakin.

Pelicans-valmennuksen linja tuomareiden kritisoimisen välttämisestä mediassa on ihan kunnioitettava. Voittajien harvemmin tarvitsee valittaakaan, mutta tietysti voiton jälkeen kritiikki on jotenkin uskottavampaa kuin pettymyksen purkautuessa tappion jälkeen.

Kuvassa näkyvä tuomari on englantilainen ammattilaisjalkapallotuomari Howard Webb. Huippufutiksesssa pyörii vähän eri rahat kuin SM-liigassa, joten ihan suoraan ei pidä verrata, mutta Webb oli yksi Kill The Referee (Tapa tuomari) -dokumenttielokuvaan EM-kisoissa 2008 kuvatuista tuomareista. Erittäin mielenkiintoinen dokkari esitettiin vuosi sitten TV2:lla ja se avasi aivan uuden näkökulman jalkapallotuomareiden työhön - pelin intensiivisyyteen, pelinaikaiseen kommunikointiin radiopuhelimilla ja ankaraan harjoitteluun. Kannattaa jääkiekkoihmistenkin katsoa. Viimeistään Webbin perheen tilittäessä puolalaisfanien tappouhkauksia sitä pysähtyy väkisinkin miettimään asioita.

Peli, joukkueet ja pelaajat kehittyvät kun harjoitellaan. Miksei myös tuomaritoiminta aivan vastaavasti, kunhan resurssit ja järjestelmä laitetaan kuntoon? Valitettavasti toistaiseksi realismia on se, että pillipiipari puurtaa ensin täyden työpäivän jossain ja ajetaan sata kilometriä viheltämään liigapeliä.

Dokumentti kotimaisista jääkiekkotuomareista voisi sekin lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä asioista. Ei suomalaisia tuomareita ihan turhaan Euroopassa arvosteta. Riittäisiköhän jollakulla kantti aiheen perinpohjaiseen avaamiseen?