29Hel/12Off

Lauantaipeli tiistain vaatteissa ja keskiviikkona torille

Eipä ollut tiistain liigavääntö tällä kertaa mitään pakkopullaa, päinvastoin! Tupa melkein täynnä, mahtava voitto Pelicansilta ja meininkiä hallissa. Se oli lauantaipeli tiistaiksi puettuna.

Uskonvahvistusta tilasin ja Pelicans toimitti sen tyrmäävällä tavalla. Juuri tällaisten esitysten takia luotto kuluvan kauden joukkueeseen on aivan eri tasolla kuin koskaan aiemmin. Tärkeää on nyt katsomon puolellakin se itsekunnioitus, ettei ruveta suorituksia itse vähättelemään - "mutku SaiPalla oli kaksi imuria maalilla", "mutku IFK:lta puuttui kentällinen maajoukkuemiehiä". Pelicansiltakin puuttui Niko Hovinen, joukkueen tärkein pelaaja.

Mistä löytyisi lisää ylisanoja? (kuva: © sm-liiga.fi)

Hallilta kantautuineiden tietojen mukaan Niko voi omin sanojensa mukaan aivan hyvin pelata perjantaina Jokereita vastaan, mutta ymmärrettävästi lonkan kanssa ollaan tässä vaiheessa kautta äärimmäisen varovaisia. Reilun viikon takaisessa Blues-ottelussa maalilla häärimistä ei auttanut perheenlisäyksen myötä valvottu edellisyö. Loppu hyvin, kaikki hyvin - Pelicans paukutteli pienokaisen johdosta omat kunnianlaukauksensa SaiPan ja IFK:n verkkoon Joonas Kuuselan torjuntavuoroilla. Täysistä kahdeksasta ottelustaan Tötsä Kuusela on muuten torjunut neljä suoraa voittoa, yhden jatkoaikavoiton ja kahdesti rankkareille. Viikonlopun Kärpät-ottelu on tähän asti ainoa suora tappio.

Tiistai-illan sankarista ei ole mitään epäselvyyttä. Nyt on Justin Hodgmanin vuoro vetää muuta joukkuetta perässään. Tuo luistelu yhdistettynä puhtaaseen taitoon ja ulottuvuuteen sekä valtavaan pelinälkään on yhtä kuin kesällä pelaaja-agentin lupailema dominointi. Uskomattoman hyvä pelaaja kaikkiaan, ja erinomainen kanadalaisen kiekkoilun lähettiläs. Liian harva suomalainen pelaaja elää pelissä mukana yhtä voimakkaasti tunteitaan näyttäen ja kiekkoa lapaansa vaatien.

Kevään kannalta hyvä merkki oli myös se, että Hodari malttoi lähinnä naureskellen viitata kintaalla IFK-agitaattori Ilari Melartin pölötyksille. Myös Radek Smolenak nousi esiin paitsi maalillaan, myös menemällä oman tähtipelaajan ja vastustajan kultaisen noutajan väliin. IFK-leirissäkin myönnettiin, että tiistai meni Melartin osalta oppirahojen makseluksi kun pari pohjoisamerikkaa nähnyttä ulkomaalaista tuli vastaan.

Eilisessä ottelussa Jan Latvala pelasi 500. runkosarjaottelunsa Pelicansin paidassa, ainakin jos liigan tilastoja on uskominen. Onnea Lade! Tiistain jälkeen kunniataulukko Pelicansin liiga-ajan osalta näyttää tältä:

1. 500 Jan Latvala
2. 366 Kari Sihvonen
3. 328 Henri Heino
4. 309 Toni Koivunen
5. 308 Toni Saarinen

- - -

Hienon voiton jälkeen on tapana mennä torille, ja niinhän sitä keskiviikkona mentiinkin, kun kisatorin minikaukalossa vastakkain asettuivat Pelicansin ja Kortteliliigan kiekkotaiturit. Pelicansilta mukana olivat maalivahdin tamineissa Nupe Nurminen ja Janne Juvonen, sekä kenttäpelaajista Pekka Jormakka, Janne Tavi, Teemu Rinkinen, Marko Pöyhönen, Joni Isomäki ja Matias Loppi. Mikrofonin varressa totutusti moottoriturpa Antsa Mertaranta ja asiantuntijakommentaattorina Suikkasen Kaitsu.

Ottelu päättyi rankkareidenkin jälkeen tasapeliin 2-2 ja Kortteliliigan sarjajyrätkin pääsivät kerrankin jakelemaan nimmareita, tai ainakin yhden nimmarin. Yleisöä oli paikalla komea määrä, sääkin suosi. Ja jotkut pahimmin bonuskortteihin aivopestyt vielä väittävät, että kaupungin keskustori on peltomarketteihin verrattuna täysin yhdentekevä kohtauspaikka.

28Hel/12Off

Lahtelainen lätkäfani on tuomittu murehtimaan?

"Ikinä ei ole hyvin" on joku viisas joskus lausunut. Edes lottovoitto ei taida olla täydellisen huoleton olotila. Kannattaisiko murehtiminen ja märehtiminen silti joskus heittää romukoppaan?

Tänään pitäisi taas IFK:ta vastaan voittaa. Ihan niin kuin näinä aikoina jokainen ottelu pitäisi voittaa, tai muuten ollaan hävitty tämä kausi. Joulun jälkeen puhuttiin, että nyt kun tämän viikon ottelut klaarataan voittokkaasti, niin se ja se sijoitus alkaa olla varma. Kunnes seuraavalla viikolla todettiin, että voitoista huolimatta mikään ei olekaan tasaisessa sarjassa varmaa. Ylipäätään jo pidemmän aikaa sarjataulukon kyttääminen on siitä syystä ollut turhaa touhua. SM-liigatuotteen paras ominaisuus on ehdottomasti viime vuosina nähty sarjan tasaisuus ja mikäs sen hienompaa. Viimeistä joukkuetta lukuunottamatta kaikki on vielä aivan auki, kun kahdeksan kierrosta on jäljellä.

Auki on myös Pelicansin sijoitus ykkösestä seiskaan. Nyt kuuluu olla huolestunut siitä. Ykkösmaalivahti on telakalla, montakohan helppoa Kuusela tänään päästää? Ollaanko taas tappioputkessa? Onko Pelicansin ja Suikkasen kupla puhjennut? Menee ehkä jankkaamiseksi, mutta itse en jaksa nyt huolestua näistä arvoituksista. Yhä vain sinnitellään - tai porhalletaan - sarjakakkosena 94 pisteen turvin; siihenkin mahtuu aika monta tiukan paikan venymistä ja pakkovoiton lunastamista.

Muutkin kärkijengit muuten häviävät joskus. Viimeisen 10 ottelun kuntopuntarissa Ässät ja KalPa ovat Pelicansin takana, kuopiolaiset jopa 5 pisteen verran. IFK on painelemassa ohi, mutta se ei ole mikään katastrofi. Paljon mahtuu myös pääkilpailijoiden keskinäisiä otteluita kevääseen; Ässät-KalPa, KalPa-HIFK, HIFK-JYP...

Vajaan vuoden takaa muistan sen illan, kun runkosarja oli juuri päättynyt ja Pelicans päätyi sarjan viimeiseksi, oliko se nyt maalin vai pisteen erolla. Pyörin varmaankin puoli tuntia ympyrää asunnossani manaten tiedossa olevaa karsintasarjaa ja raskaan kauden jatkumista. Jos on siitä päivästä tultu pitkä tie tuloksellisesti, niin on myös löydetty uudet murehtimisen aiheet. On epävarmaa jatkuuko kahden pinnan keskiarvo, saadaanko kotietu ja onnistutaanko huippuleveästä hyökkäysmateriaalista kasaamaan toimivat ketjut. Nyt huolena on myös Hodgmanin jatkosopimus ja ettei Pekka Jormakan tasoinen laituri välttämättä mahdu joka ilta kokoonpanoon.

Voittamisen kulttuurin puutteesta on Lahdessa puhuttu paljon. Tänä vuonna homma ei ole taidosta kiinni, mutta onko uskosta? Jotkut vähän perinteikkäämmät seurat ovat olleet näissä tilanteissa ennenkin ja onnistumiset niissä antavat uskoa tulevaankin. Siis sitä uskoa, että tämä Pelicans, näissä väreissä, tässä kotihallissa voi kaataa kovia vastuksia ja tehdä sen mitä ei oikein saa ääneen sanoa, eli painella mitalipeleihin neljän parhaan joukkoon. Siinä hommassa ei kaivata yhtä miestä tai tyylipisteitä, vaan fyysistä ja henkistä kovuutta.

Sekin on totta mitä Pelicans-leirissä on monesti toisteltu: toistaiseksi on voitettu vasta runkosarjapelejä, ei mitään sen isompaa. Tosin niitä on voitettu hemmetin paljon ja pitkään. Panosten kasvaessa lätkäfanin huolet ja murheet vain muuttavat muotoaan. Yleisökään ei jaksa aina innostua voitoista kun niitä on tullut niin paljon. Ihmismieli on joskus outo maailma.

Uskoa, Lahti, uskoa. Siitä se voittaminen alkaa. Toisaalta voi olla niinkin, että tämän parempaa tilaisuutta huolettomuuteen ei lätkäfanille tule. Sisälsikö tämä kirjoitus sitten enemmän voitontahtoa vai epävarmuutta siitä paremmasta tilaisuudesta?

Ehkä tasapuolisesti molempia.

Filed under: Lahti, Liiga, Pelicans 2 Comments
26Hel/12Off

Kovia kohtaloita: Oulu, Heinola, Nizza

Kaikenlaista voi lätkäjätkä pelatessaan kohdata. Reissaamista varapelaajana Ouluun, taktisesti ummikkoa päävalmentajaa tai vuoristopatikointia hengennostatuksena.

Kärpät-Pelicans meni miten meni, ei siitä nyt sen enempää. Selostuskaksikosta Anssi Ritari-Toni Häppölä jäi mieleen pari juttua. Ensimmäinen oli tietenkin Häppölän myöhästyminen erän alusta erätauon jälkeen, kun järjestyksenvalvoja ei päästänyt pelin aikana kulkemaan katsomon rappusia ylös selostuskoppiin. Tervetuloa Suomeen, täällä ei tarvitse tervettä järkeä käyttää kun on saanut jonkin alan valvojan tittelin haltuun.

Toinen juttu oli sitten se, kun herrat bongasivat, oliko se nyt Teemu Rinkisen, jostain hallin uumenista varapelaajan roolissa ja rupesivat pohtimaan kokoonpanon ulkopuolelle jäävän kovaa kohtaloa. Osa joukkueista ottaa vieraspeleihin mukaan ylimääräisiä pelaajia kaiken varalta, ja Pelicans kuuluu näihin joukkueisiin. Sitä joutuu istumaan bussissa Ouluun asti, vetämään vielä varusteetkin päälle ja kaartelemaan alkulämmöt jäällä, vaikka viime hetken poisjääntejä tapahtuu aniharvoin. "On se raskasta", sanoi Häppölän poika.

Kyllä mä sanon, että jos sitä on saanut lätkäharrastuksestaan tehtyä ammatin, tienaa sellaiset 50 donaa verotettavaa kaudessa ja jonain 23-vee nousukaspelaajana havittelee liigaminuutteja, niin siinä tapauksessa reissataan vaikka Nuorgamiin asti jos kaiken nähnyt päävalmentaja niin vaatii. Ei siellä Reissu Ruodin luksusbussin korttiringissäkään varmaan mikään Suomen mädäntynein työilmapiiri vallitse.

Aikamoista paapomista äijälajin miehiltä.

- - -

Sinkkosen viimeinen päävalmentajapalvelus on Jatkoajan Erno Laisin kirjoituksen otsikkona.

Taktista osaamista Sinkkosella on yhtä vähän, kuin allekirjoittaneella toimittajalla ja siksi päävalmentajan palli on aivan liian epämukava tälle tulevaisuuden huippuapuvalmentajalle.

Tämä on ilmainen vinkki jokaiselle seurajohtajalle ja päävalmentajalle; palkkaa Jasi, jos haluat joukkueesi taistelevan illasta toiseen perkeleen lailla.

Sikäli kun toimittajalla on saman verran taktista osaamista kuin Mestiksen päävalmentajalla, niin olisin odottanut hieman syvällisempää analyysiä huonon kauden syistä ja seurauksista. 20 maalin tappiota ja kapteenin loukkaantuminen ei vielä riitä. Itselläni on omat näkemykseni (epäilykseni) pelillisistä puutteista, mutta palattakoon niihin myöhemmin. Nyt tärkeintä on, että Peliitat joko klaaraa LeKin karsinnan karsinnassa tai viimeistään varsinaisissa karsinnoissa sijoittuu kahden parhaan joukkoon, jotka Mestikseen pääsevät. Sunnuntaina pelataan taas Heinolassa LeKin johtaessa otteluvoitoin 2-1.

Jos niitä Jasin apuvalmentajamahdollisuuksia arvioi, niin ei sinne kiekonkerääjä-agitaattoriksi ketään oteta kuin korkeintaan Ilvekseen, mutta siellä siinä hommassa on jo Raipe. Ammattimaisissa organisaatioissa koko valmennusryhmän on oltava samalla pelikirjan sivulla.

- - -

Mitä taas tulee reissukokemuksiin ja ammatimaisuuteen, niin toisenlaista perspektiiviä asioihin voi saada esimerkiksi lähtemällä Nizzaan pelaamaan Ranskan divaria. Neljä parikymppistä kollia, Roope Rautanen, Joni Räikkönen, Karri Koivu ja Joonas Saari, lähtivät Suomesta matkaan ja tuloksena on jos ei muuta, niin ainakin hulvattomia blogipäivityksiä Uusi Suomi -verkkolehdessä. Poikien kummisetänä Välimeren rannalla toimii yli 300 SM-sarjaottelun konkari Juha Rantasila.

Miten suu pannaan, kun seuran järjestämän kämpän pesukone on keskellä olohuonetta, joukkueen slovakkivahvistukset lämivät harjoituksissa suutuspäissään toisiaan kohti ja seuran A-junnut lähtevät pakettiautolla kuskaamaan varusteita 12 tunnin ajomatkan päähän vierasotteluun pääsemättä nelosketjussa edes itse pelaamaan? Kannattaa lukea.

Jääkiekkoa Nizzassa - Juha Rantasilan terveiset
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 1 - Alkushokki
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 2 - Patikkamatka
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 3 - Viikon varoitusajalla Ranskaan
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 4 - Kulttuurierot, maassa maan tavalla?
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 5 - Ensimmäinen vieraspeli
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 6 - "First, you play. After, you stop."
Jääkiekkoa Nizzassa, osa 7 - Pelimatkoja ja kotipelin rituaalit

24Hel/12Off

Historian havinaa torstai-illassa

Pelipäivä on juhlapäivä, joten näin ollen perjantai voi myös olla krapulapäivä. Pitihän 10-3-voittoa SaiPasta jotenkin juhlistaa.

Olipahan murskajaiset! Ei varmaan tarvitse enää kenenkään muistella juhlapelien kirveleviä tappioita. Maaottelutauon jälkeinen jähmeys näyttäisi olevan ominaisuus, joka tulee samassa paketissa Kai Suikkasen kanssa, eli siihen kannattaa vain tottua. Juhlahumun ja ketjumuutosten keskellä taivuttiin pariin yhden maalin tappioon, ei sen kummempaa. Peli palautui SaiPa-ottelussa oikeaan kuosiin ja se oli loppunumeroitakin tärkeämpi seikka. Onnittelut jokaiselle 3870 katsojalle, jotka torstaina "vaivautuivat" paikalle liigaotteluun.

Jonkinlainen läppä tosin oli se, että Pelicans naulaa kympin täyteen 56. minuutilla ja kymmenet katsojat poistuvat kiireen vilkkaa hallista. Tätä toimintaa en ole ikinä suomalaisessa kulttuurissa ymmärtänyt. Mikä on niin vastenmielistä katsoa peli loppuun asti kun kerrankin päästään nauttimaan oikein yltäkylläisesti?

Yhden pelin romahduksesta huolimatta täytyy kyllä hattua nostaa SaiPalle ja Selinin Atulle; kukaan niihin ei ennen kauden alkua uskonut ja itsekin uskoin vain jumbosijan välttämiseen, mutta niin vain ovat kammenneet sijoituksensa ihan säälipleijareiden kynnykselle. Eilenkin nähtiin molemmilta joukkueilta huippuvauhdikasta peliä ja silti myös hyvää syöttöpeliä, ainakin niin kauan kun matsi pysyi tasaisena. Luulenpa, että HPK teki valmentajavalinnassaan ihan hyvän ratkaisun.

Pelicansin kaikkien aikojen kokoonpano nousi myös puheenaiheeksi ennen matsia. Ei siis All Stars-miehistö, vaan yksittäiseen otteluun nimetty kokoonpano. Toden totta, painakaa eilinen päivämäärä 23.02.2012 ja pelaajalista mieleen; ilman Niko Hovistakin tuo oli Pelicansin liigahistorian kovatasoisin nippu.

Luttinen - Koskiranta - Lasch
Smolenak - Hodgman - Sopanen
Tavi - Immonen - Pikkarainen
Wärn - Paakkolanvaara - Jormakka

Järvinen - Seikola
Jalvanti - Latvala
Platil - Marttinen

Kuusela
Juvonen

Uusista miehistä Ilkka Pikkarainen on ylivoimainen kunkku. Siinä on nyt se todellinen voimahyökkääjä, joka laukoo painavasti ja ajaa sadan kilon voimalla taklaukset mahdollisimman vittumaisesti loppuun asti. Radek Smolenak taas on ehkä odotetustikin hävinnyt kuvasta parin hyvän pelin jälkeen.

Märkiä pyyhkeitä menee Jan Platilille, jonka pelaamista kuvaa parhaiten sana pelko. Miehessä itsessä täytyy vähitellen olla vikaa, jos jättimäinen puolustaja ajetaan joka pelissä kerran kylmäksi,toisin sanoen pelinluvussa, jalkojen tasapainossa ja luistelutekniikassa on isoja puutteita. Paineen allakin pitäisi uskaltaa mennä ensimmäisenä kulmaan hakemaan kiekkoa, vähän kuin Ville Uusitalokin menee joka ainoa kerta, vaikka tuleekin välillä jyrätyksi. Se on sitä pelirohkeutta. Kiekolliset ratkaisut taas ovat järjestään hätäisiä suupaisuja. Pahimmillaan Platil on antiteesi Pelicansin pelirohkeille puolustajille. Syytä petrata pudotuspeleihin, ja näillä otteilla ei jatkoon ensi kautta ajatellen.

- - -

SM-liiga tiedotti torstaina "historiallisesta muutoksesta", kun Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä valittiin liigahallituksen puheenjohtajaksi ja liigahallituksessa seuroja edustavat enää IFK:n Timo Everi, JYPin Jukka Seppänen ja SaiPan Tuomo Räsänen. Hallituksen muut jäsenet ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen, sekä Veikkauksen lakimies Pekka Ilmivalta (ex-Reipas) sekä Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen.

Todella historiallista. WTC-tornit, Neukkujen kaatuminen... Muistatko sinä missä olit kun SM-liigan hallintomalli muuttui? Lehdistötilaisuus alkoi torstaina klo 14 ja liigan toimistolla muistettiin vasta lounastauolla tiedottaa tilaisuudesta.

No, ilmeisesti nyt päätöksiä voidaan tehdä 75 prosentin kannatuksella, eli jokaisen liigaseuran yksimielistä päätöstä ei enää vaadita. Mistä asioista tämä muinaismuistohallitus sitten ikinä päättääkään, Penttilän jorinoista päätellen ainakin kansainvälistymisestä ja uudesta tv-sopimuksesta.

Joku varmaan vetää senkin ässän hihasta, että laitetaanpa liiga peräpäästä kiinni.

22Hel/12Off

Pelicansin peliasu kestää vertailun

Jos liigajoukkueiden peliasut laitetaan kauneuskilpailuun, on Pelicansilla siinäkin pullat hyvin uunissa. Ei aivan ykkössijaa, mutta kärkipäähän kuitenkin. Listan toisesta päästä löytyvät perinteisen rumat tilkkutäkit.

Positiivista on se, että SM-liigaseuroilla on jo noin 4-5 siedettävän näköistä peliasukokonaisuutta, joissa on vähän sentään mietitty rättien tyylikkyyttä ja mainosten värimaailmaa. Loppujen osalta ei voi kuin ihmetellä mitä mainostajat ja liigaseurojen edustajat ovat mahtaneet ajatella. Yleisestikin ihmetyttää pikkupuulaakien into tunkea postimerkin kokoisia logojaan tilkkupaloina suosikkiseuransa paitaan, kun lopputuloksena on sekä susiruma pelipaita että mitätön näkyvyys. Sponsori - miksi pilaat pelipaidan?

1) Jokerit [kuva]
Naapuriseuralla punainen ja sininen sointuvat paremmin yhteen, mutta kokonaisuutena Jokerit korjaa voiton. Paidassa narrilogo on kunnolla framilla, ei mainokset. Mikään mainoksista ei pistä pahasti silmään.

2) HIFK [kuva]
Perinteinen ja tyylikäs. Värityksessä on jotain maagista. Pelipaita on edestä sarjan tyylikkäin ja KOFF on liigan paras esimerkki toimivasta markkinointiyhteistyöstä, samoin Mersu on kivasti aseteltu etureisiin. Hihanumerot hyvin näkyvillä. Housut ja sukat pudottavat kärkisijalta.

3) Blues [kuva]
Valkoiset kypärät eivät sovi, muuten hyvä yhtenäinen väritys. Kivat sukat. KOFF, Neste Oil ja Barona tinkineet omista tunnusväreistään, muodostaen hyvän etupuolen paitaan. Seuran logo ei erotu tarpeeksi. Muutama ruma valkoinen lätkä osunut tähänkin peliasuun.

4) Pelicans [kuva]
Kylkien raidat tuovat ryhtiä ja rajaavat mainokset keskiosalle. Hartioiden päällä oleva Uponor ja reisien GoOn parhaiten sovitettu värimaailmaan. Lahti Energia, Versowood ja Marakon pilaavat etupuolen, ahtaen samalla pelikaanilogon liian pieneksi. Valkoisten tilkkujen reunojen pyöristäminen ja häivyttäminen plussaa, ensimmäinen liigaseura joka näin on tehnyt? Hihanumerot voisi nostaa olkapäihin. Muutaman kokeilun myötä päädytty mustiin pelisukkiin.

5) Ässät [kuva]
Hyvät värit, mutta edustaa jo enemmän keskikastia. Kaikenlaista pientä, ei mitään liian häiritsevää. Paitamalli ja valkomustat raidat eivät enää kovin toimivia. Persuksissa tökeröt HELA-mainokset.

6) TPS [kuva]
Mustista peliasuista (Pelicansin lauantaipaitaa ei huomioitu) vähiten huono kokonaisuus. Valkoiset hartiat ja Masku-lätkä häiritsevät. Lukuisten mainosten punainen näyttää lähes kolmannelta pääväriltä. Kypärät pilattu sinisellä sutulla, mikä lie firma siinäkin yrittää mainostaa. Hihojen valkoiset raidat kiva yksityiskohta.

7) SaiPa [kuva]
Aika mitäänsanomaton, mutta keltamusta väritys erottuu. Sarjassamme housut pilaavat kokonaisuuden - värisuunnittelu unohdettiin paidan ja sukkien valmistuttua? Hihanumerot hyvin esillä, mutta valkorajaiset numerot eivät jotenkin istu kokonaisuuteen.

8) Lukko [kuva]
Sukat ja kypärä ihan kivat, siltä väliltä suttuisempaa. Vihreä Fennia ja oranssi Osuuspankki erottuvat rumuudellaan. Sekava kokonaisuus. Rahaa on millä mällätä, mutta näköjään pelipaitaan pitää tunkea jokainen Reiskan nakkikioski mukaan.

9) KalPa [kuva]
Mennyt huonompaan suuntaan koko ajan. KalPa-logo kutistettu minimaaliseksi. Kypärä, hartiat ja muutama mainos sovitettu hyvin väreihin, mutta niiden ympärystät tungettu täyteen hirvityksiä.

10) JYP [kuva]
Sama paitavalmistaja kuin Ässillä. Hartioiden valkopuna-kuvio pysynyt samana jo varmaan 10 vuotta. Kotikutoisen näköinen. Harvia ja Valtra ainoat joiden väritystä hieman mietittykin. Tunkkainen kokonaisuus.

11) Kärpät [kuva]
Tämä paita on jo huikea edistysaskel Kärppien viime vuosien paidoissa, kertoo jotain lähtökohdista. Joka helvetin mainospaikka on tungettu täyteen kainaloita myöten, jokaisella pelaajalla on eri mainokset. Valkoiset tilkkupaikat ovat jo standardia Kärpillä. Itse paitamalli olisi yksinkertaisen tyylikäs ja hihan raidat tässäkin hyvä yksityiskohta.

12) HPK [kuva]
Ainesta olisi, mutta liikaa valkoista ja liikaa valkopohjaisia mainoksia. Toimisiko paremmin mustilla tai oransseilla kypärillä? Sekava kokonaisuus.

13) Ilves [kuva]
Sukat ja kypärä siedettäviä. Tekeekö mieli tukea paidassa ja housuissa "edustettavina" olevia firmoja? Polvissa oleva Lähivakuutus suurin piirtein ainoa ei-tökerö mainos. Ilves-logon alla kulkevan mustan raidan olisi edes voinut jättää ilman mainoksia.

14) Tappara [kuva]
Tökkivä väritys ja heikko paitamalli yhdistettynä liigan rumimpiin mainoksiin. Oksettava kokonaisuus. Kaiken huippuna valkoiset kypärät ja sukat, ettei vieraspeleihin tarvitse hankkia eriväristä settiä. Saatko selvää mitä housujen etureisissä yritetään mainostaa? Eikö mistään löytynyt firmaa, jonka logossa olisi vielä vaikka vihreää?

Filed under: Liiga, Pelicans, Viihde No Comments
21Hel/12Off

Puoli joukkuetta jäljellä syksystä 2010

17.9.2010: Pelicans avaa sarjakautensa Hartwall Arenalla Helsingissä. Valkopaitainen joukkue on pitkään komeassa vierasvoitossa kiinni, mutta taipuu kahden maalin johdosta 4-3-tappioon rankkarikisassa. Siinä vaiheessa kausi oli vielä toivoa täynnä. Hovinen, Kuusela, Latvala, Marttinen, Jalvanti, Tavi, Rinkinen, Pöyhönen, Loppi sekä harjoituspelissä Niko Niemisen telomaksi joutunut Paakkolanvaara - siinä on kymmenikkö, joka on pysynyt kyydissä helmikuuhun 2012.

Kaksi maalivahtia ja kahdeksan kenttäpelaajaa. Paljon vai vähän? Viime ottelussa Loppi ja Tavi eivät edes mahtuneet kokoonpanoon, mikä tarkoittaa 12 uutta kenttäpelaajaa puolentoista vuoden takaiseen verrattuna. Kaksi parasta hyökkäysketjua, ykköspakkipari... Sanomattakin on selvää, että tällä kaudella on operoitu vähän eri kaliiberin miehistöllä. Kuvaava on myös Don Kaarnan lausunto siitä, että Ryan Laschin tuleva palkka nousee Dwight Helmisen taannoisen paperin tasolle.

Silti uskaltaisin veikata, että Kai Suikkasen näpeissä viimevuotisella joukkueella olisi paineltu kirkkaasti pudotuspeleihin. Missään nimessä pelkkä pelaajamateriaalin parantaminen ei selitä nousua heittopussista lähes sarjan kärkijoukkueeksi. Aivan kaikki mahdollinen on vain yksinkertaisesti tehty paremmin. Joukkue on täynnä kokonaisvaltaisia jääkiekkoilijoita; hyvin liikkuvia, kiekollisesti monipuolisia, urallaan nousujohteisia ja useimmat jopa SM-liigan standardeilla isokokoisia. Aika pirullinen yhdistelmä noin vastustajan kannalta.

Aikaisemmasta pelaajien hankinnasta on vaikeaa löytää mitään yhteistä nimittäjää. Pari has been-jenkkiä, Mestiksen yksioikoinen maalitykki, pehmeä tshekkilaituri, Tanskasta roudattu selkävaivainen ruotsalaispakki... Jälkeenpäin hurjalta kuulostaa, että kakkosketjuna viiletti kolmikko Blomqvist-Loppi-Sindel. Ainoa oikein roolitettu ja roolissaan osaava palanen oli nelosketju Sihvonen-Heino-Pöyhönen. Kova näyttö kokeneelta liigavalmentajalta.

Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut ilmapiirissä. Pari kautta elettiin todellista pimeää keskiaikaa, nyt pukukopissa huoneentaulussa lukee "älä selittele" ja "älä syyttele tuomareita". Voittajien ei tarvitse. Välillä kentällä saa räiskyäkin, kunhan tulosta tulee. Aikaisemmin ainoastaan räiskyi. Juuri Lasch on upea esimerkki Pelicansin uudesta asenteesta. Kentän pienin mies kerää kamansa kerta toisensa jälkeen jäältä ja jatkaa välittömästi peliä valmiina maalintekoon vaikka heti seuraavalla sekunnilla.

Hämmästyttävä oli myös Suikkasen tahti pelillisessä remontissa. Heti päivästä yksi alkaen pelitavan isot linjat iskostuivat joukkueeseen ja voittaminen alkoi. Ei pöllömpi ominaisuus lähivuosien maajoukkuevalintoja ja lyhyitä turnauksia ajatellen.

- - -

Omanlaisensa muutoskertomuksen tarjoilee Petteri Sihvonen omassa blogissaan tarinoimalla Mikko Koivun uran alkuvaiheista. Sakun veli oli muistaakseni ensimmäisinä liigavuosinaan vähän kuin entinen Pelicans; kuuppa ei oikein aina tahtonut kestää ja hieman vittumaista pelaajaa oli vastustajan leirissä helppo vihatakin. Sittemmin miehestä on kasvanut kuin varkain maajoukkueen ylivoimainen ykkössentteri ja kaikin puolin korkealle arvostettava pelaaja.

20Hel/12Off

Aurinko paistaa – pudotuspelikevään vai kesäloman merkki?

Siinä on paikka, miksi et voita?! Olisi ollut paikka liimautua KalPan peräpeiliin ja karistaa muita kotietuilijoita hieman kannoilta, mutta matkalla tuli pari muuttujaa. That's hockey.

Maaottelutauon jälkeiset pelit ovat aina vähän arvaamattomia. Kaupan päälle Laden juhlahumua, Hovisen kuumeilua ja ketjumuutoksia, niin ei ihme jos pakka on vähän sekaisin.

Ketjukokeilujen aika on nimenomaan nyt. Runkosarjan viimeisillä kierroksilla pudotuspeleistä puhumattakaan on myöhäistä ruveta tekemään kokeiluja. Silloin ne ovat vaisun illan herättelyä ja kolmannen erän kiriä varten. Tietyt koostumukset on jo sisäänajettu ja niistä tiedetään mitä saadaan, mutta Pikkaraisen, Smolenakin ja Wärnin tultua on mahdollista hakea jotain vieläkin toimivampaa. Ketjuja pohtiessa kannattaa muistaa, että Pelicansin pelitavassa on oleellista saada syötöt laitahyökkääjille kämmenpuolelle, joten rightin laiturit pelaavat oikeassa laidassa.

Niko Hovisen peluutus on ollut tapetilla pitkin kautta, niin nytkin. Tottakai huippuveskaria pitääkin peluuttaa mahdollisimman paljon, mutta välittömästi kuumeilun jälkeen kaksi peliä peräkkäisinä iltoina on erikoinen veto. Tosin perjantaina Tampereella luukkuvahtina toimi Janne Juvonen ja lauantain juhlapeliin Joonas Kuuselaa ei uskallettu laittaa aloittamaan, näin se on nähtävä. Aivan helppoja maaleja ei Hovisen taakse nytkään isketty.

The sun is finally out... thought I'd never see the day. I guess I should try and get my tan on now.

Lascherille päivä paistaa maanantainakin. Joillekin viikonloppu tuntui olevan ranteet auki-meininkiä, mutta numeroina tilille napsahti vain kaksi niukkaa maalin tappiota. Tärkeimmät pelit ovat jossain ihan toisaalla kuin helmikuun kolmannella viikolla.

- - -

Mihin jäi yleisö juhlaottelusta? 4800 ja risat on surkea lukema tällaiseen tapahtumaan. URHOtv:n Hokihemmot-erätaukopätkässä (tmv.) toimittajakaksikko vieraili aiemmin tällä kaudella Philadelphia Flyersin toimistolla, jossa yhden suomalaissyntyisen myyntimiehen tehtävänä oli vain ja ainoastaan varmistaa, että jokainen kotiottelu on loppuunmyyty. Jotain vastaavaa olisi tarvittu nytkin, sen verran tutkimattomat ovat lahtelaisyleisön pääkopat. Samoin savolaisten: KalPan yleisökeskiarvo tällä kaudella on 4140.

Pohjanoteerauksen vetikin sitten Nelonen Pron maalikoosteessa tyhjäntoimittaja Simo Leinonen, joka kaikessa ammattitaidossaan loihe lausumaan:

Pelicans-fanit kunnioittivat Latvalan ennätystä tifolla, joka kaikella kunnioituksella on hieman vaatimattomampi kuin Latvalan upea saavutus.

Sori Simo, mutta oma suorituksesi on yhtä vaatimaton kuin Blues-fanien mölinä Latvalan palkintoseremonian aikana. Klassinen esimerkki Nelosen audiovisuaalisesta tasosta: kuvataan tifo päin helvettiä alhaalta parin metrin päästä katsojista, editissä koko komeus leikataan päin helvettiä (kauemmasta kamerasta näytettiin vasta kun paperilaput laskettiin alas) ja sen jälkeen Helsingin päässä joku simoleinonen yrittää tulkita mitä siellä tapahtui.

Twitter-ihmisille palautekanava suoraan Simolle löytyy tästä: http://twitter.com/#!/simolei

Näin vaatimaton se sitten oikeasta kuvakulmasta ja oikealla hetkellä kuvattuna oli:

- - -

YLE uutisoi maanantain alkajaisiksi Hannu Jortikan kaksivuotisesta jatkosopimuksesta Amur Habarovskin kanssa. Jortsu on löytänyt Tyynen valtameren rantamailta uudelleen kipinän valmentamiseen ja saanut joukkueenkin pelaamaan KHL:n itäisessä konferenssissa playoff-paikan arvoisesti. Kyseessä on perinteinen win-win-tilanne: Amur on löytänyt hyvän valmentajan ja Hannu Jortikka pysyy mahdollisimman kaukana Suomesta.

- - -

Ilves piti jo jättää rauhaan loppukauden osalta, mutta kyllähän tämä sivusto ansaitsee hieman mainostusta.

18Hel/12Off

1002 hajatelmaa

Tai ainakin muutama. Jos tuhannessa oli jo paljon juhlittavaa ja muisteltavaa, niin vielä suurempi spektaakkeli on tiedossa tänään.

"Toivottavasti Latvalan palkitsemisseremonia ei sotke Pelicansin keskittymistä itse matsiin."

Kyllä se saa sotkea. Sen jopa pitää hieman sotkea. Käsillä on Jan Latvalan, käsityksen rajoja venyttävän otteluennätyksen ja pelaajien pelin päivä. Jos jonain iltana Isku Areenalla taktiikkatauluja voidaan siirrellä hieman sivummalle Talviklassikon tapaan, niin se on nyt. Tämä on Pelicansin klassikko, päivä jonka 5600 onnekasta muistavat lopun ikänsä.

Onko tässä Suomen puhutuin jääkiekkolapa?

Näin kyselee Helsingin Sanomat. Suureen pelaajaan liittyy aina hienoja tarinoita. Sen nimeltä mainitsemattoman valmentajan Jutta-lisänimi ja Rinkelinmäen ilta joskus vuonna nakki ovat jo legenda itsessään. Samoin seuraavan HPK-ottelun huutokuoro vierasjoukkueen vaihtoaition takana. Lapa on pysynyt, materiaali vain on vaihtunut puusta komposiittiin. Tiettävästi Laden lapa on Eastonin tehtaalla jonkinlainen yleinen nähtävyys; joku hullu kaukana Suomessa pelaa tällaisellakin.

Pelicans-kannattajat huomioivat Latvalan ennätyksen.

Nyt on yleisön mahdollisuus antaa takaisiin kaikista niistä upeista hetkistä ja ilon tunteista, joita seuraikoni on vuosien varrella tarjonnut. Tänään saa luvan kanssa unohtaa pelikirjan lisälehdet, ensi vuoden sopimusneuvottelut ja sarjataulukon pistetilanteen. Laden lisäksi jotkut jossain ovat tehneet ison työn tämän illan eteen, tartu sinäkin hetkeen!

Päivänsankarin omia mietteitä Iltalehden haastattelussa.

Pitkä tie on tultu jostain vuodesta 1996. Lade hyppäsi kyytiin kesällä 1999. Ja tämän blogaajan punainen lanka kirjoittamiseen katosi juuri nyt. En yleensä suosi englanninkielistä mongerrusta kun kyseessä on suomalaista kiekkokulttuuria suomalaisille, mutta jotenkin eräs sosiaalisen median kautta aamupäivällä pompannut lausahdus sopii tähän:

When The Going Gets Tough, The Tough Get Going

16Hel/12Off

Swedupetterit tekivät sen taas

Maanantaina avauduin hieman television lätkäohjelmien ja -toimittajien tasosta. Tekstissä mainittu valaistuminen kulminoitui oikeastaan Ruotsin television Hockeykväll-ohjelman parissa. Vassokuu, kiekkoilta ruotsalaiseen tapaan

Jos pakkoruotsinkatkuiset yläastetraumat eivät heti pilanneet päivääsi...

...Suomen TV2:sta ilmeisestikin vastaava SVT2-kanava on jo vuosikausia lähettänyt puolituntista Hockeykväll-ohjelmaa. Kerta viikkoon, joka torstai, kolmen-neljän ottelun Elitserien-kierros halki, poikki ja pinoon. Kunnon, korostan sanaa kunnon makasiiniohjelman mukaisesti 30-minuuttinen sisältää myös tuhdisti muuta asiaa ajankohtaisista aiheista.

Juontajana toimii ruotsalaisittain perusnäyttävä Marie Lehmann ja asiantuntijana Mikael Renberg, joka ei paljon esittelyjä kaipaa. Kerta kaikkiaan onnistuneet valinnat rooleihinsa. Suomessa kohistiin ei-hetero Pekka Haaviston ehdokkuudesta - Ruotsissa on menty niinkin pitkälle, että blondi nainen juontaa jääkiekkosarjan makasiiniohjelmaa ja niin ikään SVT2:lla tummaihoinen mies isännöi maajoukkueturnauksen studiota.

Pari viikkoa sitten istahdin ohjelman pariin muistiinpanojen kera. Tätä on Hockeykväll:

Ohjelma-ajan minuutit 1-2: Erittäin lyhyt alkutunnari, Renbergin kommentit tasaisesta Elitserienistä, sarjataulukkokatsaus, vertailu edelliskausien piste-eroihin.

3-6: Ottelukooste HV71-Skellefteå AIK. Kotijoukkueella 4 peräkkäistä tappiota, vierailla 4 peräkkäistä voittoa. David Petrasekin (HV71) paluu Elitserieniin. Kuumia tunteita ensimmäisessä erässä. Tauolla Petrasekin lyhyt haastattelu. Toiseen erään kotijoukkueen 2 maalia ja runsaasti muita tilanteita. Toisella tauolla HV:n valmentajan kommentit. Kolmas erä: 3 maalia.

6-10: Renbergin kommentit Petrasekin paluusta, miten käynnisti 2-0-maalin, taustalla muita ottelun tilanteita ja alareunassa tilastoja. HV:n ylivoimaongelmat ja Petrasekin vaikutus/osaaminen siihen. HV vasta sijalla viisi, pohdintaa maalivahtiongelmasta.

10-13: Ottelun jälkeinen Petrasekin haastattelu. Minkälaisessa pelikunnossa olet? Miltä tuntui pelata ja palata liigaan? Myös hieman tivaamista pelissä tulleista virheistä.

13-14: Växjö-Frölunda-ottelun kooste. Hieman lyhyempi kuin muut.

14: Renbergin arvio Växjön suorituksista yleisesti. Lähetyksen teemana ylivoimapeli.

15-16: Brynäs-MoDo ottelukooste. Illan teemaan liittyen kotijoukkue latoo 3 identtistä yv-maalia viivakudeilla ja neljännenkin onetimerilla.

16: Renberg arvioi mestarikandidaatti-Brynäsin tilannetta

17: Ohjelman erikoisin osio. Selin kameraan tuntemattomana pysyttelevä reportteri heittää piikkiä Djurgårdenin joukkueelle.

18-22: Lopuksi illan helmenä Tukholman kapina AIK-Djurgården. Kapina kirjaimellisesti myös katsomossa kannattajien välillä. Ensimmäiseen erään kaksi maalia, tauolla tasoitusmaalintekijä Brodinin haastattelu. Toisessa erässä hirveä tahti: maalintekopaikka, jäähy, uusi paikka, läpiajo, ex-TPS Kent McDonellin maalintekopaikka, mutta ei maaleja. Tauolla AIK:n pelaajan haastattelu. 3. erässä AIK johtoon, heti perään DJU tasoitus, taas AIK johtoon, taas tasoitus. Lopulta AIK vie upealla jatkoaikamaalilla.

23: Studiossa pohdintaa AIKn kovasta karvauspelaamisesta, maalilleajoista, aloitusvoitoista ja intensiivisyydestä. "Juniorit Djurgårdenin parhaimmistoa, missä kokeneempien pelaajien panos?". AIK:lla paikkoja (pätkät taustalla) voittaa jo varsinaisella peliajalla.

24: Robert Rosenin (AIK) haastattelu, aiheina maalinteon vaikeus ja "katsomokaaoksen" vaikutus pelifiilikseen.

25-26: Neljän ottelun tuloskertaus, sarjataulukko, punaisin ja vihrein nuolin taulukossa tapahtuneet muutokset. Renberg kommentit sarjan mielenkiintoisista loppuvaiheista ja Färjestadin ongelmista/ailahtelevaisuudesta.

27: Perinteinen osuus "Rena Rama Renberg". "Sarjan taso on yllättävän huono. Yleisö on pettynyt. Tulee liikaa huonotasoisia otteluita. Tehdään liian vähän maaleja, saadaan liian vähän maalipaikkoja. Asialle pitäisi tehdä jotain."

28: ohjelma päättyy.

- - -

Tahti on suorastaan hengästyttävä! Mutta niin sen pitää ollakin. 3-4 ottelua käydään läpi erinomaisin videokoostein. Asioista kysytään lyhyesti ja ytimekkäästi, vastaaja vastaa monelta kantilta hyvine perusteluineen. Otetaan suoraan kantaa sarjan huonoon tasoon, näytetään kuvaa katsomomellakasta, pelkäämättä "huonon maineen" aiheuttamista. Luodaan pelaajista tarinoita - tällä viikolla David Petrasekin paluu sarjaan, muutama viikko sitten suurennuslasin alla Fredrik Brembergin paluu Elitserieniin. Ja osaa studiokaksikko nauraa ja vitsaillakin, kunnes tarvittaessa heti seuraavassa lauseessa palataan tiukkaan asiaan.

Maajoukkuetauoilla taas keskitytään maajoukkueen asioihin ja haastatellaan mielenkiintoisia vieraita Foppa Forsbergistä lähtien. Hockeykväll on selkeästi käsite, joka on sementoinut paikkansa torstai-illoissa. Se sisältää oikeasti kaikkea sitä, mitä tällaisen ohjelman pitääkin.

Ja tämän paketin SVT2:n tuotantotiimi tarjoilee jo kello 21:30 alkaen pelikierroksen jälkeen! Sanomattakin on selvää, että kerran viikossa on helpompaa valmistella laadukas lähetys kuin läiskiä joka toinen ilta kasaan läjä paskaa, mutta mikäpä estäisi tekemästä samaa Suomessa? Hieman tähän suuntaan toki Hockey Night tähtää, mutta Maikkari keskittyy lähinnä spekuloimaan maajoukkuevalintoja puhki, ei niinkään SM-liigaan.

Musta tuntuu, että myös SM-liiga ja sen penkkiurheilijat ansaitsisivat jotain tämänkaltaista.

Hockeykvällin pikauusinta jälleen tänä iltana YLEn FST5:llä kello 00:30.

Filed under: Media, Viihde 3 Comments
15Hel/12Off

Joonas Jalvanti – silmätikkujen aatelia

Hieman ehkä negatiivissävytteisen alkuviikon vastapainoksi annettakoon nyt kehuja siihen suuntaan missä ne on ansaittu. Nimittäin peruspakkien koulukunnan puhdasveriselle edustajalle, Joonas Jalvannille.

(kuva: © sm-liiga.fi)

Yleisön silmätikut - tai sylkykupit, miten vaan - on taas yksi palloilu-urheilun mielenkiintoisista ilmiöistä. Yleensä sellaiseksi valitaan se näkymätön peruspuolustaja, josta sitten tehdään näkyvä oikein suurennuslasilla virheitä etsien. Maalivahti saattaa joskus imuroida ja laitahyökkääjä tuhlata avopaikkoja liukuhihnalta, mutta kaikkein hirveintä on jos peruspakki antaa puolittaisenkin harhasyötön tai niin sanotusti häplää kiekon hyökkäyssinisellä keskialueen puolelle.

Onneksi olkoon, Jalu. Edustat mittavaa ja perinteistä koulukuntaa. Aiheesta vai aiheetta, se on sitten toinen juttu. Pitkään Kiekkoreippaan kasvattia on pidetty jonkinlaisena rajatapauksena, mutta kyseessä täytyy olla hyvä pelaaja noustakseen ensin Aravirran ja sitten Suikkasen luottomieheksi kovatasoisessa pakistossa. 23 vuotta mittarissa ja kundi kolkuttelee kohta 300 liigapelin rajapyykkiä. Jos pappa-Latvalalle haetaan kavereita tuhannen matsin kerhoon, niin tässä voisi olla sellainen sekä matemaattisesti että pelillisesti arvioituna. Lähtökohdat ovat jokseenkin samanhenkiset; kun ei maailmanluokan lahjoilla ole siunattu, niin kaukalossa pitää tulla toimeen pelinluvulla ja liikkuvuudella.

Tämän kauden plusmiinus-saldo +13 on Järvisen ja Laschin ohella joukkueessa omaa luokkaansa. Tietynlainen valmennuksen luottamus on saavutettu. Jalvannissa on varmasti myös kokonaisvaltaiseen ammattimaisuuteen liittyviä ominaisuuksia, jotka näkyvät päivittäisessä tekemisessä. Menossa on sanalla sanoen hyvä kausi.

Ei siitä silti mihinkään pääse, että tästä(kin) lupauksesta on odotettu enemmän. Erityisesti hyökkäyspeliominaisuuksien kehittäminen on jäänyt vaiheeseen. Tekniikka ja räväkkyys eivät oikein anna myöten, ja peruspakin mentaliteettiinkin kaipaisi vähän tappamisen meininkiä. Esikuvana voisi muuten toimia Blues-kasvatti Arto Laatikainen, joka niin ikään pelasi ensin kolmisensataa peliä kunnes lopullinen läpimurto tärppäsi, ja siitäkin meni vielä useampi vuosi 38 tehopinnan jättipottikauteen. Laatikainen onnistui nousemaan kotikaupungissaan arvostetuksi tähtipelaajaksi, Jalvannin pitäisi löytää samanlainen lisäpykälä vaihdelaatikosta.

- - -

Silmätikkujahan voi jaotella ainakin seuraaviin kasteihin:

Liian näkymätön puolustava puolustaja: Ei huippuominaisuuksia tai isoa kokoa. Hoitaa nöyrästi puolustusvelvoitteet, mutta vain pienemmät ja isommat virheet huomataan.

Näkyvä puolustava puolustaja: Tämä on se iso ja kankea puukäsi. Mittojen puolesta raja menee noin 188cm ja 89kg paikkeilla, siitä ylöspäin on riittävän iso jotta jokainen tahvo katsomossa erottaa. Vahvaa kiekotonta 1vs1-pelaamista ei kukaan huomaa, mutta annas olla jos kerran laukoo kärkikarvaajan polvareihin.

Hyökkäävä hasardipakki: Kun itseluottamus ja taidot eivät täsmää. Ajoittain maagisia kikkoja hyökkäyspäässä tai sitten kardinaalimunauksia oman maalin edessä. Yleensä jonkinlainen ADHD-tapaus.

Sentteri, joka ei osaa puolustaa: Usein taitava ja yhtä usein fysiikaltaan pumpulia tai jaloistaan dieseliä. Tietenkin häviää kaikki aloitukset.

Hyökkääjä, joka ei pääse maalintekopaikoille: Voi pelastaa nahkansa ahkeralla alivoimapelaamisella ja heittäytymällä kiekkojen eteen.

Hyökkääjä joka pääsee paikoille, mutta ei tee maaleja: Apinankantaja. Kaikki ominaisuudet läpimurtoon, voittaa nopeudellaan kilpaluistelut, mutta laukoo syliin tai seinille.

Ja sitten on tietenkin vielä se maalivahti, joka imuroi "aina" längeistä.