17Tam/12Off

Kiekkokaupungissa kaikki hyvin, tai sitten päinvastoin

Depressiivinen lähestyminen maaniseen aiheeseen. Pelicansin keskusyksiköstä on ollut joulun jälkeen muutama parametri vähän vinksallaan ja pistekeskiarvo on pudonnut 0,4.

"Pysykää housuissanne" (© sm-liiga.fi)

Kun mikään ei riitä, lauletaan humppakansan hittibiisissä. Kuhina Pelicansin ympärillä yltää ajoittain lähes samaan siirtorajan lähestyessä. Puolitoista pinnaa per peli ei riitä mihinkään ja pelaajia pitäisi hankkia liki jokaiselle pelipaikalle. No, sattumalta Kai Suikkanen kehoitti juuri tämän aamun Etlarissa ihmisiä pysymään housuissaan ja muistelemaan sarjataulukon tilannetta. Hieman rakoillut peräpää, vähän kasvaneet jäähymäärät, Hoviselta muutama pomppukiekko enemmän ja niin edelleen. Siinä järkeenkäyvät osatekijät lievään taantumaan, ja niistä huolimatta voitto on käden ulottuvilla illasta toiseen. Ihan turhaan Pelicans ei kakkossijalla sentään ole.

Joulun jälkeisista kahdeksasta ottelusta on nyt plakkarissa neljä voittoa ja neljä tappiota. Joukossa raudanlujat ryöstöreissut Hartwall Areenalle ja Kuopioon, lähes yhtä vaikeat kolme pinnaa Lappeenrannasta parin viikon takaa ja pakkopullantuoksuinen HPK:n kaato. Ja sitten on niitä "katastrofaalisia" tappioita alakastin pisteautomaatteja vastaan, viimeisimpänä taipuminen SaiPan käsittelyssä raskaan Kuopion reissun jälkimainingeissa. Ottelussa, johon SaiPa pääsi tuorein jaloin.

Kun oikein tarkkaan ajattelee, niin voitot KalPasta ja Jokereista ovat noin miljoona kertaa tärkeämpiä kuin mahdollisimman puhdas rekordi häntäpään porukoita vastaan. Piruja ei kannata ehdoin tahdoin maalailla seinille ilman kunnollista syytä.

Suikkasta myötäilläkseni tulokset kertovat totta tosiaan sarjan tasaisuudesta. Yhtään heittopussia ei tänä vuonna ole, vaikka useampikin joukkue on ollut siinä liipaisimella. Pelicans vei viime keväänä Sportia puhtaasti 4-0; nyt sarjajumboina majailevat SaiPa ja Ilves tuntuvat vielä paria pykälää yhtenäisemmiltä ja organisoidummilta joukkueilta, joten kylmää kyytiä on nousijaehdokkaalle tiedossa. SaiPan ja KooKoon välisistä karsinnoista voisi kuitenkin muodostua näkemisen arvoinen kapina.

Ja sitten sitä huhumyllyä. Timo Pärssinen pyörii sitkeästi tulopuolella, joidenkin arvausten mukaan sopimus on jo valmiina. Jossain vaiheessa nimikirjainten T.P. omistajaksi ehdoteltiin jo Suikkasen vanhaa luottoratsua Tomas Plihalia, jolle Pelicansilla olisikin huomattavasti enemmän käyttöä, mutta miksipä TPS tässä vaiheessa luopuisi ylivoimaisesti parhaasta sentteristään.

Jäitä voisi heittää hattuun ainakin sen verran, että Pelicans todennäköisesti saa maaliskuun puoliväliin mennessä sairastuvalta niin Pikkaraisen, Wärnin, Jormakan kuin Pöyhösenkin. Ilman lisäloukkaantumisia laituriosaston kirittäjinä olisivat vielä myös Tavi, Rinkinen, Sopanen ja Blomqvist, joten aivan hengenhätää hankintoihin ei ole, vaikka tammikuussa hieman repaleisella miehistöllä pelataankin.

Sentteriosastolla Immonen ottanee vielä paikkansa siirtäen Lopin katsomon puolelle, ellei todella keskikaistaakin lähdetä hankinnoilla vahvistamaan.

12Tam/12Off

Ketjumuutoksia KalPa-otteluun?

Ilkka Pikkarainen ei ollut tänään lainkaan mukana Pelicansin aamujäällä, joten miestä tuskin nähdään vielä huomenna Kuopiossa. JYP-ottelun kokoonpanoista Vili Sopanen ja Sami Blomqvist vaihtavat paikkoja oikealla laidalla. Joonas Hurri on palannut harjoitusvahvuuteen.

Reilun tunnin mittainen sessio sisälsi tänään pääasiassa viisikkohyökkäys- ja ylivoima/alivoimaharjoitteita. Kokoonpano oli seuraava:

Luttinen - Koskiranta - Lasch
Järvinen - Seikola

Immonen - Hodgman - Sopanen
Jalvanti - Latvala

Tavi - Loppi - Blomqvist
Brocklehurst - Marttinen

Rinkinen - Paakkolanvaara - Isomäki
Hurri - Pietilä

Filed under: Pelaajat, Pelicans No Comments
12Tam/12Off

Markus Seikolasta pitäisi kuvata opetusvideo

Markus Seikola on hyökkäävä puolustaja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei kuitenkaan aivan perinteisellä vaan hieman modernimmalla tavalla. Yritän selvittää miksi.

Moni hieraisi kesällä tyytyväisenä käsiään kuullessaan Markus Seikolan hankinnasta Pelicansiin. Hieman vaisummasta Ruotsin kaudesta huolimatta tähtipakkiin ei ole tarvinnut pettyä, vaan Seikola on sumeilematta ottanut peräpään kiekollisen tahtipuikon näppeihinsä. Puolustajien maalipörssin kärkipaikka, ylivoimamaalien jaettu kärki, pistepörssin kuutossija ja koko liigan laukaisutilaston kolmossija kertovat riittävästi. Pelicansin peliaikakuninkuuskin irtoaa 1,5 minuutin erolla pakkipari Joonas Järviseen.

Mutta mikä tässä turkulaisessa sitten on niin erityistä? Hyökkäävä puolustaja on jääkiekossa perinteinen käsite, joka useimmille tarkoittaa petterinummelinmaisia 30 metrin avaussyöttöjä ja painavaa lyöntilaukausta. Hyödyllisiä ominaisuuksia kumpainenkin, mutta modernissa pelissä niiden rinnalle ja ohikin on jo tullut lisävaatimuksia. Lyhyen syötön antaminen vauhtiin, oikean avausvalinnan (pystyyn, levitys vai jättö) tekeminen salamannopeasti, hyökkäyksien tukeminen toiseen aaltoon, hyökkäyssiniviivan pelaaminen tasakentällisin ja ylivoimalla. Seikola on SM-liigaan suvereeni puolustaja näillä kaikilla osa-alueilla. Pelicansin kurinalaisen viisikkopelaamisen myötä ei aivan samanlainen "neljäs hyökkääjä" kuin improvisoiden pelaava Richard Lintner, mutta erityisesti hyökkäyssiniviivan pelaamisessa oivallukset ovat kansainvälistä tasoa.

Ja sillä osa-alueella puolustajan tärkein tehtävä on toimittaa kiekko maalille tavalla tai toisella. Nykykiekossa uutena haasteena ovat paitsi kutistunut tila ja aika, myös erityisesti alivoimalla soturimaisesti kiekkoja blokkaavat kärkikarvaajat. Siinä vaiheessa Seikolan nerous nousee esiin; pieni vartaloharhautus ja kiekon siirto puoli metriä sivuun avaavat uuden laukaisuväylän, johon turkulainen nopeasti rannelaukauksensa lähettää. Peruspuolustajan ja yllättävän monen ns. hyökkäävänkin puolustajan ratkaisuvalikoima samassa tilanteessa on siirto pakkikaverille, laidan kautta kohti kulmaa tai pahimpana laukaus karvaajan säärisuojuksiin.

Kaupungin paras puolustajavalmentaja tällä hetkellä? (© sm-liiga.fi)

Seikolan kikka on yksinkertaisuudessaan nerokas ja käytännössä harvinainen oivallus. Mieleenpainuvimmat temput, joilla rightin puolustaja heittää vedet höntyilevän karvaajan korvasta ja painelee ohi, ovat nekin todellista herkkua penkkiurheilijalle, mutta jo pelkästään laukausten lähettämisessä olisi opittavaa 99 prosentilla Suomessa pelaavista puolustajista.

Ja katso, ei aikaakaan kun Seikolan esimerkki leviää ympäristöön. Tällä kaudella sivulle siirtoja ja välittömiä laukauksia on hieman jo nähty Joonas Jalvannilta ja Juha-Pekka Pietilältä, jotka aikaisemmin olivat vastaavissa tilanteissa paljon neuvottomampia. Ylipäätään Seikolan rohkeus ja rentous vaativassa tilanteessa ovat ihailtavaa luokkaa. Pelicansista vain Jan Latvala yltää läheskään vastaavaan siniviivan hallintaan. Pitää myös muistaa, että Isku Areenassa tilaa tähänkin on pienestä kaukalosta johtuen erityisen vähän.

Seikolasta todettiin Ilveksen vuosinaan hieman kuivastikin, että toimittaa ainoastaan kiekkoja kohti maalia, mutta asian ydin on juuri siinä. Valtavaan laukausmäärään - 6,5 laukausta per peli - nähden vedot kilpistyvät huomattavan harvoin ensimmäiseen mieheen. Sen iänikuisen lyöntilaukauksen lisäksi kiekollinen taito päihittää joukkueen monet hyökkääjät ja koordinaatio siniviivalla paineistetussakin tilassa on huippuluokkaa. Laukaukset - ranteella tai lämärillä - ovat rentoja, kovia ja tarkkoja suorituksia.

Tietenkin skeptikot nostavat samaan hengenvetoon esille heikon puolustuspelaamisen, jossa siinäkin Seikola on mainettaan parempi. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä korostaa nimenomaan poikkeuksellista lahjakkutta hyökkäysalueen pelaamisessa. Toisekseen palkkakin maksetaan suurimmaksi osaksi hyökkäysten tukemisesta ja vierellä omaa maalia varjelee Järvinen, joka ei esittelyjä enää kaipaa.

Seikola-ilmiö nostaa mieleen kysymyksen: osataanko junioritasolla puolustajille antaa riittävät valmiudet hyökkäysalueen pelaamiseen? Jalvanti ja Pietilä ovat harjoitelleet jääkiekkoa päivittäin viimeiset 10-15 vuotta ja Pietilä on hyökkäävän puolustajan elkeitä hieman näyttänytkin, mutta vasta Seikolan taiturointia seurattuaan oppineet niinkin yksinkertaisen asian kuin ohi kärkikarvaajan laukomisen. Mikko Kousallakin olisi ollut käyttöä tälle mentorille, jonka oivallukset huitelevat aivan eri tasolla kuin pelkkiä lämäreitä hakkaavilla 99 prosentilla puolustajista.

Toivottavasti Kiekkoreippaan juniorivalmentajat käyvät Pelicansin otteluissa, nimittäin jääkiekon evoluutiossakin puolustajien kiekollinen osaaminen on koko ajan korostumassa.

Vinkki penkkiurheilijalle seuraavaan Pelicansin otteluun: Keskity Seikolan lämärin sijaan siihen, miten hän lähettää sinänsä yksinkertaisen rannelaukauksen maalille ohi kärkikarvaajan. Tällä jääkiekon pienenpienellä osa-alueella Markus Seikola on kansainvälisen tason nero, jonka pelaamisesta kannattaisi koostaa opetusvideo koko Suomen juniorituotannon käyttöön. Vanhan liiton miesten lämärivinkit eivät modernissa jääkiekossa yksinkertaisesti enää riitä.

 

Neroutta nähtävillä taas huomenna klo 18:30 alkaen Kuopiossa ja URHOtv:llä.

11Tam/12Off

Kahden pelin välitilinpäätös

Ilves, JYP, Hovinen, Lasch, Pikkarainen

Jos viime viikolla hehkutettiin kahta isoa voittoa, niin nyt vasta revittelyn aihetta saatiinkin. Puolitäysi lasi muuttui puolityhjäksi Ilveksen ja JYPin napsiessa pelikaanin päänahan. Parilla voitolla ja 12 pinnan kaulalla olisi jo kivasti varmisteltu kotietua, mutta nyt niskaan hengittää edelleen kolmesta viiteen tasapäistä kilpailijaa.

Jos poikkeuksellisesti jotain positiivista haetaan, niin huonollakin pelillä Pelicans kamppailee käytännössä jokaisen ottelun voitosta. Veskarin parempi päivä, pari puolustusvirhettä vähemmän ja pari terävämpää viimeistelyä, niin molemmat olisi klaarattu. Tampereella vastustaja päästettiin lyömään kaksi häkkiä irtokiekoista ja alivoimamaali meni Hovisen piikkiin. Vastaava kaava oikeastaan toistui eilen tiistaina; pari-kolme lepsuilua ja yksi helppo. Kun samalla laituriosasto tuhrii omat paikkansa aivan maalin edestä, niin niukka tappio on tosiasia. Ilvestä vastaan Pelicans ei oikein saanut edes tasakentällisin pitkiä hyökkäyksiä vastustajan päätyyn.

Haparointi ei saa jatkua (© sm-liiga.fi)

Niko Hovinen palasi joulutauolta vahvasti, mutta Jokerit-ottelun totaalikämmissä ja kahdessa viimeisessä ottelussa mies on pudonnut tavallisten kuolevaisten joukkoon. Liiasta kuormituksesta tuskin vielä on kysymys, eivätkä tappiot livahtaneet maalivahdin piikkiin, mutta mielenkiintoista on nähdä saako Joonas Kuusela missään vaiheessa edes sparrausmielessä lupailtuja näyttöpaikkojaan. Selvää kun on, että mitä vähemmäksi Hovisen päivät Pelicansissa käyvät, sitä enemmän luonnollisesti seura haluaa timantistaan hyötyä.

Nettipalstoilla Hovisen puhki peluutusta on muuten perusteltu silläkin, että miehen on siihen pystyttävä Pohjois-Amerikassakin. No, Niko Hovinen ei ole vielä pelimies parhaassa iässään, peräkkäisten iltojen urakoijat ovat NHL:ssäkin kuuleman mukaan melko vähissä ja todennäköisesti Pelicansilla ei ole käytössään taalaliigan tasoisia piristeitä ja steroideja. Toisekseen Pelicansin prioriteettina lienee oma menestyminen, eikä se miten Philadelphia Flyers joskus tulevaisuudessa pelaajiaan saattaa peluuttaa, joten perustelu ontuu. Perjantain KalPa-ottelusta alkaen edessä on 11 ottelua 23 päivän sisään, jonka aikana neljä kertaa pelataan peräkkäisinä iltoina perjantaina ja lauantaina.

Laitahyökkääjäosastolla tilanne on hälyyttävä. Wärnin ja Jormakan poissaollessa Ryan Lasch on yhtä kuin Pelicansin laitahyökkääjät ja seuraavaksi pirteimpänä esiintyy stunttimies Immonen.

Yhtä kaikki, sarjasijoitus ei tappioiden myötä heikentynyt ja kotietu on edelleen hyppysissä. Nykyinenkin yleistaso riittää säilyttämään asemat keväällä ja se on huomattavasti tärkeämpi asia kuin pari satunnaista tappiota.

- - -

Ilkka Pikkaraisen pelinumerokin selvisi: 51. Liigassahan Pikkarainen on totuttu näkemään näkemään numerolla 36, mutta neljännen Pelicans-kauden laituri Teemu Rinkinen ajoi tällä kertaa melko itseoikeutetusti edelle. Timrån kuuskolmosta taas ei Pelicansin numerovalikoimasta löytynyt, joten Niko Tuhkasen vanha pelinumero sai uuden käyttäjän.

Rekrytoinnista on kulunut kohta viikko, jokohan Pikukin kohta löytäisi tiensä Pelicansin kotisivujen pelaajalistaan.

9Tam/12Off

Mikä mättää, Vili Sopanen?

Pelicans esiintyi Tampereella koko joukkueen voimin heikosti. Se asiantila on ohimenevä. Yhden laitahyökkääjän löysäily sen sijaan näyttää olevan pysyvää.

Voisi ehkä sanoa, että jos ei yksi kuiva kausi tee Hodgmanista tehotonta pelaajaa, niin ei tee myöskään yksi suonenveto Sopasesta tehokasta. Muistan vielä sen Vili Sopasen, joka liigaan tullessaan paineli ilmiömäisillä veivauksillaan puolustajista ohi ja pelasi saman tien ykkösketjussa läpimurtokauden. Jo silloin tiedostettiin suoraviivaisuuden puute, liika mieltymys kulmissa pyörimiseen ja vielä siihen yhteen harhautukseen, mutta yleinen peli-ilme antoi paljon anteeksi.

Pikkuhiljaa vuosien varrella tuo raikkaus on hiipunut, mutta tilastollinen tehokkuus on säilynyt yhä tähän päivään asti. Sietämättömäksi asian tekee tällä hetkellä se, että kehon kieli on alistunut ja poissaoleva. Nyt numero viisitoista kohtaa puolustajan ja menettää kiekon. Kerta toisensa jälkeen.

Erivapauksiakin saisi, jos olisi niiden arvoinen (© sm-liiga.fi)

Siinä ei taida olla mitään ihmeellistä, että huippujoukkueeseenkin osuu alisuorittajia, vaikka äkkiseltään voisi toisin kuvitella. Eräs kommentoija heittikin, että Loppi ja Sopanen on pistetty samaan ketjuun, jotta eivät pilaisi kolmen muun ketjun peliä. Toinen taas vaati ymmärrystä Sopasta ja hänen luontaista pelityyliään kohtaan. Sekin on osittain totta, kaikkien ei tarvitse olla laput silmillä koohottavia duracell-pupuja. Juhamatti Aaltonen sai aikanaan luistaa puolustusvelvoitteista ja säveltää kiekon kanssa omiaan. Ryan Laschillakaan ei aina ole kovin kiire puolustamaan, samoin vapauksia on pelinrakentelussa. Jopa kultapoika-Granlundilta nämä hyväksytään. Ero vain on siinä, että he pistävät selkeästi kaiken likoon ja voittavat kohtaamiaan kaksinkamppailuja - kerta toisensa jälkeen.

Yhdeksän kymmenestä Pelicans-paitaisesta pelaa tällä hetkellä huippuvireessä, mikä hipoo sekin jo täydellisyyttä. He  ovat hypänneet menestyvän joukkueen junaan. Työntekoon, vaatimustasoon, kurinalaisuuteen. Syksyllä 2010 Sopanen lähti koittamaan tätä Jyväskylään Risto Dufvan robottiarmeijaan. Jälleen kerran tilastollisesti keskivertoista suorittamista, mutta 35 peliä oli pääteasema sille matkalle. Keväällä hujoppi oli jälleen takaisin Lahdessa, paineettomassa tilassa tehokkaana osana panoksensa menettäneen joukkueen ykkösketjua.

Kai Suikkasen tultua ollaan jälleen pääteasemalla. Nyt kun pitäisi löytyä kanttia taistella omasta elintilastaan ja raivata tiensä kärkiketjuihin, näyttää Sopaselle riittävän kolmosketjun perussuorittaminen. Tai oikeastaan nyt jo haluton pelailu. Tätä menoa ammatinharjoittaminen jatkuu kohta jossain Ruotsin divarissa, vaikka CV:ssä komeileekin NHL-varaus. Tilalle otetaan Kimi Koivisto tai jopa huhuissa pyörinyt allekirjoittaneen inhokkipelaaja Timo Pärssinen, joka hänkin toimittaa takuuvarmasti työpaikalle ammattimaisen asenteen samalla verokortin kanssa.

Lahtelaisen jääkiekkoilun kokonaiskuvassa palataan taas yhteen tapaukseen, jossa potentiaalinen oma kasvatti ei kykene nousemaan Pelicansin liideriksi, vaan hyytyy perussuorittajien massaan. Riittävä potku persuksille saadaan vasta jossain HIFK:ssa, Ässissä tai SaiPassa. Mikä mättää omien kasvattien nostamisessa tähtiluokkaan, lahtelainen jääkiekkoilu?

Tai voihan olla, että Sopanen tästä vielä nousee vireeseen. Aikaa sille on kuitenkin enää hyvin, hyvin vähän.

7Tam/12Off

Kovia voittoja, kova hankinta

Alkuviikko tarjoili lahtelaisittain kaksi äärimmäisen tärkeää voittoa ja kolmatta haetaan tänään Tampereelta. Hyökkääjähankintaa myös odoteltiin länsinaapurista, sekin toteutui.

Lappeenrannan otteluista puhuttaessa on syytä muistaa, että itärajan peltilato ei ole ikinä helppo paikka pelata ainakaan Pelicansille. Kotijoukkue painaa koko ajan iholle herhiläisen lailla, pienimmätkin virheet kostautuvat maaleina tai pitkinä puolustusalueen myllytyksinä, eikä aikaakaan kun keltapaita kellahtaa rikkeestä nurin ja päätykatsomon mylviessä tuomari on pakotettu jäähytuomioon. Parasta lääkettä tähän on vähintään kahden maalin iskeminen ensimmäiseen erään, ja juuri siinä Pelicans onnistui.

Tällä viikolla enimmäkseen parasta, vähän pahintakin (© sm-liiga.fi)

Jokerit-matsi puolestaan oli kuin Pelicansin kausi pienoiskoossa. Shokkialun jälkeen kärkiketjut kävit värkkäämässä upeat kaksi maalia, sitten Sopanen ronkki super-idioottimaisen jäähyn keskialueella vaarattomassa tilanteessa ja Hovisen uhkarohkea purkuyritys kostautui tasoitusmaalina. Myöhemmin lyhyt viiskolmonen ja kaksi yhden miehen ylivoimaa tuhrattiin käytännössä täysin. Pitkin ottelua Jokerit hallitsi peliä paitsi kiekollisesti myös fyysisesti, jonka esimerkiksi Rinkinen ja Immonen saivat kokea keskialueen avojääpommeissa. Pelicansilta tuttuun tapaan Järvinen ja Marttinen pyrkivät vastaamaan tähän sen minkä ehtivät. Ottelun lopputulemana kuitenkin taululla seisoi komea vierasvoitto, Pelicans piti Jokerit kahdessa tehdyssä maalissa ja viimeisteli itse tappavan tehokkaasti niillä hetkillä kun sitä tarvittiin.

Ja tässä viimeistelyssä kunnostautuivat ulkomaanavut kuin tilauksesta, osoittaen pohjoisamerikkalaisen pelikulttuurin parhaita puolia: jatkuva valmius ratkaista paikan tullen ja se ratkaisu on suorin reitti kohti maalia, mieluiten suoraan syötöstä. Viikon ykkösnimi on itseoikeutetusti Justin Hodgman, jonka esiintuloa ehdittiin jo tovi odottamaan. Kolme terävää maalia ja tiistain kaksi maalin järjestelyä puhuvat puolestaan. SaiPaa vastaan tosin nähtiin myös esimerkki siitä missä kehittymisen varaa vielä löytyy, kun kanukki ylipelasi kulmassa itsensä ulos tilanteesta ja Elmeri Kaksonen rokotti tästä tylysti. Pudotuspeleissä näihin ei ole varaa. Iso mörkö tuntuu myös olevan Jarkko Ruutu, joka sai Hodgmanin kuumenemaan pikkunujakkaan jo ensimmäisessä erässä. Joka tapauksessa huikea uuden vuoden aloitus ja vierellä Pekka Jormakka nousi samantien hyvään vireeseen.

Ilves ja Pelicans tällä kaudella:

05.08. Ilves-Pelicans 0-3
19.08. Ilves-Pelicans 3-6
11.10. Ilves-Pelicans 2-5
21.10. Pelicans-Ilves 4-0
09.12. Pelicans-Ilves 3-2 ja.

...muistettakoon samaan hengenvetoon, että helppoja otteluita ei tässä vaiheessa kautta olekaan. Ilves oli jo viime kaudella vahva joukkue hyökkäysalueelle päästessään, eikä ominaisuus ole juuri siitä heikentynyt.

Rotta. (© sm-liiga.fi)

Sitten on tämä Ilkka Pikkarainen. Jos voi Hodgmanista olla välillä montaa mieltä, niin nyt vasta Tami Tammisen termein saatiin high risk, high reward-pelaaja. Paperilla ilman muuta laatuhankinta, jatkaen Seikolan, Järvisen ja ulkomaalaisvahvistusten asettamaa linjaa. Profiililtaan energinen, fyysinen, liikkuva ja suoraviivainen. Maalintekokin onnistuu.

SM-liigassa 249 ottelua, tehot 69+64=133, 550 jäähyminuuttia, Elitserienissä lähes täsmälleen sama tahti 77 ottelussa. Änäri ja AHL on nähty, vähän KHL:ääkin ja yksi EHT-turnaus. Niin ikään on nähty näitä uutisraportteja:

Helsingin IFK:n Ilkka Pikkarainen näytti ottelussa Jokereita vastaan nurjan puolensa ja nappasi itselleen ottelurangaistuksen huitomisesta. Ottelurangaistus tuli täysin ansaitusti, sillä Pikkarainen iski törkeästi pelikatkolla Kalle Kermania mailallaan. (helmikuu 2008)

Ilkka Pikkarainen keihästi JYPin Jani Tuppuraista ja seuranneella pelikatkolla löi tätä nyrkillä. Pikkarainen sai tilanteesta 5+20 minuuttia keihästämisestä ja ottelurangaistuksen kohtuuttoman kovasta pelistä. Pikkarainen on ottelurangaistuksen seurauksena sivussa yhden ottelun ja toistamiseen täyttyneen kymppitilin takia kaksi peliä ja huilaa näin runkosarjan lopun. (helmikuu 2009)

Ammattikielellä Ilkka Pikkarainen on rotta. Sen näkee jo miehen naamastakin. Kari Sihvosen manttelinperijä ja Pelicansin vastine Jarkko Ruudulle, Siim Liivikille ja Jonne Virtaselle. Edes osa IFK-faneista ei olisi halunnut miestä takaisin, vaikka kyseessä on tietyiltä osin laatupelaaja. Ideaalitilanteessa Pikkarainen härnää tiukassa ottelussa vastustajan pasmat sekaisin ja tekaisee perään omin käsin voittomaalin. Samalla saatiin 1-3 ketjujen laidoille hyvä pakkaus kaivattua laatua ja kilpailua pelipaikoista.

Kevät näyttäköön minkälaisiin otsikoihin Pikkarainen vielä päätyy.

6Tam/12Off

Jos et vielä tiedä ketä äänestää: Lätkäkoutsit presidentteinä

Vaalikoneita ei yhtä enempää jaksa täytellä, eikä uutispätkien kravattipönötystä seurata, ja muutenkin viime aikoina politiikassa ainoa kiinnostava asia on ollut tanssiosaston touhut. Tässä kuitenkin Musta tuntuu-menetelmällä presidenttiehdokkaiden vastinparit vaihtopenkkien takaa.

Presidentinvaalithan pidetään tammi-helmikuussa ja ehdolla on kahdeksan henkilöä. Nimien perässä osuus vastanneista TNS Gallupin viimeisimmän (30.12.) mielipidekyselyn perusteella.

 

Sauli Niinistö (Kokoomus) - Jukka Jalonen (maajoukkue): 38 %

Painii eri sarjassa kuin muut. Kovissa liemissä keitetty ja kansainvälistä kokemusta jo kiitettävästi. Ei kuitenkaan mikään vanha kääpä kuten muutamat muut, vähän nuorekaskin. Osaa asetella sanat sopivasti ja välttää pahimmat karikot, samalla työ hoituu ammattitaidolla. Muodollisesti pätevin.

"Tuomarit olivat hyviä, tai sitten eivät."

Paavo Väyrynen (Keskusta) - Risto Dufva (Tappara): 9%

Suomen keskivaiheilta, perinteisten arvojen ääreltä. Pragmaatikko, kalkkis, muikistelija, jonka puhuessa vastuu siirtyy kuulijalle. Menneisyydestä löytyy kivenkova kokemus ja reilusti menestystäkin. Osaa repiä koneistostaan täydet tehot irti ja tökkiä piikkiä muiden lihaan. Tulos on tyyliä tärkeämpi. Supliikkinsa takia joskus epäselvää onko lintu vai kala.

Timo Soini (Persut) - Kai Suikkanen (Pelicans): 9%

Hihat ylös ja hommiin, perkele! Peluri, toiminnan mies ja piristysruiske. Valloittava retoriikka uppoaa kansan syviin riveihin kuin veitsi voihin. Lähimenneisyydessä iso jytky kotimaan kentiltä, rajojen ulkopuolella vähän köykäisempää. Ulkomaaneläviä siedetään vain jos tekevät duuninsa yhteisen hyvän eteen. Johtaa haastajana joukkoja vahvalla näkemyksellä ja karismalla.  Erona se, että Suikkanen uskaltaa sinne missä tapahtuu eikä vain huutele sivusta.

Paavo Lipponen (SDP) - Hannu Aravirta (Kärpät): 7%

Vanha vielä jaksaa. Joutunut läheltä todistamaan valta-aseman murenemista, eikä suuria voittoja ole nytkään näköpiirissä. Kokemusta ja kaikkea on, mutta touhussa on vähän vanhan lämmittelyn makua, vaikka ripaus rentoutta onkin vanhoilla päivillä tullut mukaan. Kauden päätteeksi ihan ensimmäisenä on kiitettävä kaikkia katsojia jotka tulivat paikan päälle seuraamaan.

"Ei muuta kuin reippaasti kolmanteen erään."

Pekka Haavisto (Vihreät) - Tuomas Tuokkola (KalPa): 7%

Rohkeiden valinta, vaihtoehto kaikelle muulle. Kukkaiskedon tuoksu yhdistettynä hippikuplaan ja raikkaaseen peli-ilmeeseen. Haaviston sosiaalisen median käyttö vertautuu Tuokkolan kiekolliseen pelikirjaan. Ihan tosimielellä ollaan kuitenkin matkassa ja tuki on takana. Puhuu asioistaan innostuneesti.

Paavo Arhinmäki (Vasemmistoliitto) - Lauri Marjamäki (Blues): 4%

Kloppi on kokemusta hakemassa. Ilman kunnianhimoa ja osaamisen jyviä ei silti tässä oltaisi. Tuore lähestymiskulma asioihin ja kova motivaatio oppia. Kuitenkin kokemusta tähän asti lähinnä nuorisohommista ja apumiehen paikalta. Kirkas tulevaisuus edessä, mutta toistaiseksi on muiden suurmiesten aika.

 

Eva Biaudet (Suomen ruotsalainen kansanpuolue) - Harri Rindell (HPK): 2%

Maailmoja syleilevä spiritti. Pehmeiden arvojen puolestapuhuja kovien arvojen ja lihasten keskellä. Vähän kansainvälistä kokemustakin; hallitsee diplomatian ja periruotsalaisen keskustelukulttuurin. Myötätuulessa kaikilla on kivaa, mutta vaikeina aikoina ei välttämättä se metsän vahvin mänty. Metodit saattavat kirvoittaa vähän "Onks tää nyt ihan..."-kommentteja.

Sari Essayah (Kristillisdemokraatit) - Ari-Pekka Selin (SaiPa): 2%

Harva tietää, että on kisassa mukana. Kristillisyys ilmenee rukouksina sarjapaikan ja pelaajavahvistusten puolesta. Selkeää tennissukkakansaa ja urheiluihmisiä kuitenkin, ettei ihan hihhuli sentään. Osallistumisesta merkintä CV:hen.

 

5Tam/12Off

Lyhyet, viikko 1/2012

IFK:n kilpavarustelu. Ilveksen päävalmentaja selvillä. Mihin jäi väkivaltakeskustelu? Ärräpäitä ja pleikkarisessioita Heinolassa. Kimi Koivisto. Palkanmaksua Reippaan tapaan.

Tarjolla olisi taas, jos jollekin kelpaa (© sm-liiga.fi)

Siinä missä Lahessa pohditaan ja punnitaan hämäläistyyliin pitäisikö nyt hankkia joku pelaaja vai ei, nappaa Helsingin IFK markkinoilta Tyler Redenbachin! Niinpä, monen ensireaktio sisältää kaksi sanaa, joista ensimmäinen alkaa m:llä ja toinen v:llä. SaiPassa taannoin pari vuotta pelannut kanukkisentteri aloitti tuolloin vahvasti, mutta loppua kohden motivaation huvettua mies oli kuin löysä nakki. Tämän syksyn playmaker on naputellut Sveitsin kakkostasolla pinna per peli tahtia. Taito ja pelinäkemys riittävät hulppeasti myös SM-liigaan, mutta istuvuus Petri Matikaisen miehistöön on aika iso kysymysmerkki.

IFK:n alkukausi oli ihmeen sekavaa junnaamista, mutta viimeisestä 12:sta ottelusta joukkue on kärsinyt vain kaksi tappiota. Moni odotti joukkueen olevan jo valmis, mutta eipäs ollutkaan. Ennen kauden alkua odotin top6-pakkihankintaa, joka toteutui jykevän Daniel Fernholmin muodossa. Saksan maajoukkueveskari Dennis Endras hälytettiin apuun Juuso Riksmanin potiessa jälleen kerran selkäflunssaa ja eiköhän pistetä kaupan päälle vielä maailmanmestari Janne Pesonen laituriosastolle.

Mutta kas kun ylimääräistä rahaa vielä löytyy, niin rajusti pettänyt Kim Hirschovitsh olisi vielä korvattavissa. Jokohan sentterikalusto Mi. Granlund - Wirtanen - Redenbach - Liivik riittää IFK:lle?

- - -

Urheilulehden tietojen mukaan Ilveksen ensi kauden päävalmentaja on Raimo Helminen. Käytännössä Raipe taitaa olla sitä jo nyt, Seppo Hiitelän toimiessa vain ihmiskilpenä median suuntaan. Samoin UL tietää, että Ilveksen tarjous oli lojunut pitkään Raimo Summasen pöydällä, kunnes Psyko oli häipynyt Siperiaan.

Helmisen junnuleijonat eivät pelanneet kovin fiksun näköistä lätkää, mutta venyivät huikeasti aivan finaalin porteille asti. Joku voisi kysyä ovatko junioreiden MM-kisat oikea paikka harjoitella päävalmentajuutta, mutta Ilveksen ja Helmisen kannalta kisat olivat hyvä tulikaste. Auktoriteettiahan Raipelta löytyy niin että hyvä kun mahtuu sisään Hakametsään, mutta mitään taktista neroutta Ilvekseltä ei kannata odottaa jatkossakaan. Mutta eipä se tähän asti nähtyä huonomminkaan kai voi mennä.

- - -

Ilveksestä puheen ollen tragikomedia jatkui uutena vuotena uuden kohtauksen verran, kun kanukkisentteri Mark Lee kielsi ja myönsi lyöneensä mieshenkilöä ravintola Miamissa Tampereella. Odottelin vähän väkivaltakeskustelua asiasta, mutta ei ketään näyttänyt kiinnostavan, ei edes Tarja Halosta. Osuvasti Lee loukkasi rytäkässä peukalonsa ja on sen takia poissa kehistä toistaiseksi, kun taas Pelicans-HIFK-joukkotappelussa ei kukaan tainnut loukkaantua ainakaan fyysisesti.

- - -

Väkivaltakeskustelua ei noussut myöskään Ilari Melartin ja Matt Generousin ei-spontaanista tappelusta, josta SM-liiga langetti molemmille kahden ottelun pelikiellot. Tappelu ei ollut spontaani, koska se alkoi vasta pelikatkon jälkeen, ja siinä mielessä kurinpitäjä Sampo Liusjärvellä on vihdoinkin linjakkuutta toiminnassaan.

Vielä silti kiekkomiestä hiertää se, että tällainen "ei-spontaani tappelu" katsotaan kurinpidollisesti yhtä vakavaksi rikkeeksi kuin esimerkiksi Richard Lintnerin syksyinen tappotaklaus suoraan päähän.

- - -

Mestis-viihdettä Heinolasta. Peliitta-koutsi Janne Sinkkonen ei sulattanut keskiviikon 0-1-kotitappiota Jokipoikia vastaan ja mahdutti 80 sekunnin puheenvuoroon 5 voimasanaa. Kuuntelemisen arvoinen on myös joensuulaisten apuvalmentajan Jouni Variksen pettymys voitetun ottelun jälkeen ja vastustajajoukkueen nimen unohtaminen.

"Sinkkonen yrittää tollasta suikkastyyliä ilman minkäänlaista kompetenssia" kommentoi eräs lätkäjätkä, eikä se välttämättä ole kovin kaukana totuudesta.

- - -

Pelicans-junnu Kimi Koivisto tuli ryminällä liigakehiin viime viikon ottelussa HPK:ta vastaan ja laukoi virkistäviä kommentteja matsin jälkeen.

- Pääsin jokaisessa erässä vetämään jonkun viisi vaihtoa, ja vedin ne täysillä. En nöyristellyt ketään. Annoin mennä vaan täysillä, paljon taklauksia. Siitä se lähtee.

- Sellainen mä olenkin, monipuolinen. Koetan jakaa hyviä syöttöjä ja mulla on aika hyvä laukaus. Tässä pelissä en tosin päässyt käyttämään sitä.

- Ja taklauksia! Mä haluan taklata, koska tykkään siitä. Se on mageeta, kun pääsee pistämään kaverin maihin. Hienolta tuntuu, mutta kyllä nämä pari päivää on jännitetty aika paljon.

Hyvä Kimi! Vahvistaa edaria sekä pelillisesti että verbaalisesti. Ottakaa mallia muutamat kolmosketjun hiihtelijät.

- - -

Uusi Lahti-lehdessä 20 vuotta sitten:

Jääkiekkolijoiden pelaajapalkkiot kääntyivät laskuun. Hockey Reippaan pelaajat saavat palkastaan noin 50 prosenttia kiinteän sopimuksen mukaan ja loput joukkueen menestykseen perustuen.

Pitäisiköhän Peliittojen kokeilla? Loppuis ne öiset pleikkarisessiot ja rystyneppailut.

4Tam/12Off

Hyökkääjää odotellessa

Pelaajahankintojen perään on huudeltu jo jonkin aikaa, vaikka välttämättä kovin suurta tarvetta niihin ei ole edes ollut. Maanantaina Pelicans kuitenkin heitti verkot vesille ihan julkisestikin.

- Koko ajan töitä tehdään, että sellainen (pelaajahankinta) toteutuisi tammikuun aikana, kommentoi Suikkanen YLEn haastattelussa. Sanan säilän mestari ei ottanut kantaa siihen mistä pelipaikasta tulisi olemaan kysymys, joten saapa nähdä onko siihen jokin koira haudattuna.

Valistuneen arvion mukaan kuitenkin hyökkäys on se osasto jossa tarve olisi tällä hetkellä suurin. Kyllä, Pelicans on yhä tehnyt 2. eniten maaleja koko sarjassa; en tosin tiedä miten kolmen kuukauden summatilastolla voidaan tarkastella joukkueen nykykuntoa. Eivätkä maalit muutenkaan ole se ainoa mittari. Positiivista on se, että aivan viime otteluissa joukkue selätti marraskuun heikomman jakson ja edelleen Niko Hovisen johdolla tiivis peräpää tarjoaa voitonmahdollisuudet käytännössä jokaisessa ottelussa.

Tehtyjen maalien määrä on tullut alkukauden huippuarvoista alaspäin, mikä on aivan luonnollista. Ensimmäisissä 20 ottelussa Pelicans yllätti osan huonosti organisoiduista vastustajistaan niin housut kintuissa, että 4-6 maalin tekeminen ottelussa ei edes kummoisia urotekoja vaatinut. Kauden edetessä puolustukset tiivistyvät ja oma rento pelaaminen muuttuu lähes väistämättä rutiininomaisemmaksi, joten maalimäärien vähenemisessä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Kolmea maalia ottelussa pidetään perinteisesti voittavan jääkiekon edellytyksenä, ja siihen joukkue kykeni huonommankin jakson aikana kohtalaisen usein.

Isossa kuvassa pitääkin nähdä jo pidemmälle kevääseen. Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat olleet kantoina kaskessa ja melko isolla todennäköisyydellä joku niistä asettuu vastaan keväälläkin. Äärimmäisen kovia pelejä on tiedossa joka tapauksessa, joten ei joukkueen vahvistaminen toki muitenkaan tilannetta haittaa. Fyysisyyden perään lienee turha haikailla, sillä joukkueen rakentamisessa on valittu tietty linja ja se on Suikkasen linja. Uudelta pelaajalta vaaditaan ennen kaikkea jalkoja, käsiä ja älyä.

Tavi voi vielä pelastaa kautensa nousemalla esiin keväällä. Tuskin ensimmäisenä siirtolistalla. (© sm-liiga.fi)

Kokonaisvaltaisesti katsottuna Ryan Laschin ja hyvin suorittaneen nelosketjun välissä on turhan paljon harmaata massaa. Ykkösketju Luttisen ja Koskirannan/Lopin säestämänä toiminee jo pelkästään jenkkitähden kannattelemana. Paakkolanvaaran johtama nelonen puolestaan voi keväällä olla jopa nelosketjujen parhaimmistoa. Ratkaisevaa tuntuukin olevan mille tasolle niiden välissä olevat kaksi ketjua saadaan nostettua.

Pekka Jormakan paluu ja Justin Hodgmanin onnistumiset tulivat Lappeenrannassa kreivin aikaan. Max Wärnillä täydennettynä ketju voi hyvinkin nousta taas hyvään liitoon ja ainakin kaksi viimeksi mainittua ovat kevättä ajatellen jollain tapaa lupaavia "playoff-pelaajia", jos vain kanukin pinna kestää ottaa iskuja vastaan. Sitten jää osasto Immonen, Tavi, Loppi ja Sopanen, joilta on lähes koko kauden ajan odotettu enemmän kuin mitä on saatu. Jossain välissä tuli lyhyt tehopyrähdys, mutta vain kadotakseen yhtä nopeasti kuin tulikin. Loppia vaivaa jalkavamman aiheuttama kankeus luisteluun, jonka takia mies ei ehdi nyt tilanteisiin.

Niin sanotuista väliketjuista puuttuu tällä hetkellä sekä laatua että kilpailua - osittain toki loukkaantumisvajausten vuoksi.

Pakkohan toisaalta ei ole ketään hankkia. Nykyinenkin joukkue on erittäin laadukas ja sen taso voisi sellaisenaan riittää keväällä pitkälle. Suurennuslasilla löytää muutenkin aina puutteita, joita uusilla pelaajilla sitten pitäisi korjata. Taloudellisesti tilikausi on todennäköisesti tuottamassa useamman sadan tuhannen euron voitot, kun yleisötulot paukkuvat yli budejoidun ja voidaan olettaa, että Hovisesta saadaan (jälkikäteen) NHL:n yli 200 000 euron siirtokorvaus. Tässä tilanteessa hyvin scoutattu vahvistus hyökkäykseen tuntuu järkevältä ratkaisulta. Hölmömpää olisi jättää mahdollisuuksien maksimointi tekemättä.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, että onko kyseessä sittenkään laituri vai kenties keskushyökkääjä? Pohjois-amerikkalaisten kiintiö Pelicansilla on joka tapauksessa jo täynnä, joten tulokas liikkuu EU-passilla. Mielenkiintoa lisää myös se, haetaanko apua vain loppukaudeksi vai rakennetaanko jo yhden palan verran ensi kauden joukkuetta.

Täytyypä lähteä tutkailemaan mitä Pohjanlahden takana huhuillaan.

2Tam/12Off

Pelicansin verivihollinen – helsinkiläiset vai joku muu?

Justin Hodgman käväisi tänään haastattelussa, jossa keskustelu sivusi ohimennen lahtelaisjoukkueen päävastustajaa (rivals) SM-liigassa. Oikoradan molemmissa päissä on aina tiettyä jännitettä ainakin lahtelaisnäkökulmasta, mutta nykyinen verivihollinen taitaa sittenkin tulla idän suunnasta. Ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Tämän kauden IFK-ottelujen kuumuudesta on jauhettu jo aivan tarpeeksi. Yhden joukkotappelun perusteella ei taida vielä todellista kiistakumppanuutta syntyä, vaan kyse on ennemminkin sattuman kaupasta, jossa molemmille joukkueille osui riittävän monta hanskaosaston miestä ja penkin taakse valmentajat, joilla ei ole tapana ottaa yhtään taka-askelta. Kahdesta marraskuisesta back-to-back-illasta on vielä aika pitkä matka todelliseen rivals-asetelmaan Canadiens vs. Maple Leafs -tyyliin, tai edes Ässät vs. Lukko-akselille.

Vaan tottahan se on, että helsinkiläisjoukkueet vetävät kansaa katsomoon ympäri maan, niin myös Lahessa. Varsinkin IFK herättää lähiseuduilla majailevan sopulilauman vaeltamaan mustissa IFK-pilottitakeissaan Isku Areenalle. Varsinainen jännite tästä otteluparista on kuitenkin Pelicansin liiga-aikana tietyllä tapaa puuttunut. Useimmiten tuloksena on ollut IFK:n löysäillessä Pelicansin rökälevoitto tai sitten helsinkiläisten kuivakka vierasvoitto tylsääkin tylsemmällä pelillä. Jotkut ehkä muistavat Sami Helenius vs. Robert Schnabel-myllyn muutaman kauden takaa, Jere Karalahden töötättyä hieman aiemmin selkään Tuomas Santavuorta.

Jokerit on vuodesta toiseen ollut näistä kahdesta se mieluisampi vastustaja ainakin tulosten valossa. Jossain vaiheessa jatkuvista suurinumeroisista vierastappioista alkoi muodostua ainakin narrifanien keskuudessa jo jonkinlainen Lahti-kammo, jonka yhtenä huipennuksena nähtiin syksyllä 2007 Pelicansin 7-3-voittoon päättynyt ottelu ja Pelicansin kuuden maalin ilotulitus ensimmäisessä erässä. Saman kauden pudotuspeleissä Jokerit oli kuitenkin vahvempi voitoin 4-2, mutta tuo ottelusarja oli siitä huolimatta Pelicansin siihen asti kovin playoffs-suoritus.

Liiganousujen aikoihin Kärpät oli jonkin aikaa lahtelaisnäkökulmasta katsottuna päävastustaja, mutta näiden kahden väliltä jännite karisi pahasti siinä vaiheessa kun Kärppien organisaatio polkaisi kaasun pohjaan ja Pelicans jäi velkakierteessä katselemaan muiden perävaloja. Siitä lähtien Kärpät on ollut Saksan jalkapallomaajoukkueen kaltainen kliininen ja tehokas kone, joka ei hirveästi tunteita herätä suuntaan taikka toiseen. Petr Tenkratin "murtuneen" käden ihmeparanemiset ja Pekka Saarenheimon käsimaalikin tapahtuivat aivan jotain muita joukkueita vastaan.

Maantieteellinen paikallisvastustaja HPK käväisi vihantunteiden kohteena Jukka Jalosen suorittaman mailanmittaus-episodin aikoihin, mutta kovin pitkälle bensa ei niissäkään liekeissä riittänyt. Kärppien tavoin HPK meni Pelicansiin nähden menojaan ja kyyti oli varsinkin Hämeenlinnassa yleensä pelikaaneille aivan liian kylmää.

2000-luvun alussa Pelicans joutui kahtena peräkkäisenä keväänä vielä tuolloin huippuvireessä olleen TPS:n vastustajaksi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Keväällä 2001 Tepsi leipoi keltapaidat lauluun suoraan kolmella voitolla ja maalierolla 13-1, marssien lopulta mestareiksi asti. Seuraavana keväänä Pelicans nipisti toisessa ottelussa Toni Koivusen ikimuistoisella jatkoaikamaalilla yhden voiton, mutta turkulaiset painelivat silti jatkoon voitoin 3-1, hävitäkseen lopulta pronssiottelun HPK:lle 1-3. Noihin aikoihin TPS oli vielä suuri ja mahtava, mutta pitkälle on onneksi tultu niistä päivistä. Kalavelkoja makseltiin erityisesti keväällä 2007 sääliplayoffseissa, kun Pelicans pisti Tepsin kesälomille suoraan kahdella voitolla.

Jos ovat nämä takavuosien keitokset pahasti väljähtyneet viime aikoina, niin tiettyihin ottelupareihin ei ole saatu mausteita oikein missään vaiheessa. Länsirannikon kukkopojat Ässät ja Lukko eivät ole kiinnostaneet lahtelaisia missään vaiheessa. Arki-iltojen heikoimmat yleisömäärät ja varmimmat kotivoitot kuitattiinkin pitkään juuri näitä vastaan. Tamperelaisia ja JYPiä vastaan on aina käyty tasaväkisiä vääntöjä, kuitenkin ilman suurempia tunteenpurkauksia. Espoon Bluesistakaan ei yhdestä harjoitusottelun joukkotappelusta ja kiihkeästä, seitsemänteen otteluun venyneestä pudotuspelisarjasta huolimatta ole muodustunut mitään kohokohtaa ottelukalenteriin. KalPaa vastaan taas muistoissa taitaa yhä päällimmäisenä olla liiganousuun johtanut ylikävely keväällä 1999.

Näinpä tämän päivän veriviholliseksi onkin noussut Lappeenrannan SaiPa. Pelicansin liiga-ajan alkuhämärissä pelattiin sellainenkin lähtemättömästi mieleen painunut ottelu keskiviikkona 27.11.2002, jossa kahden ottelun voittoputkeen yltynyt Pelicans koki kirvelevän 1-2-tappion värikkäiden vaiheiden jälkeen. Otteluraportissa ESS:n Veli-Pekka Paavola kirjoitti näin:

Roinaa jäälle

Ottelu loppui kotiyleisön valtaisaan vihellyskonserttiin ja jäälle lensi valtava määrä roinaa. Lahtelaiset eivät sulattaneet alkuunkaan erotuomari Jukka Pakaslahden tuomioita. Pakaslahtea ei todellakaan voinut syyttää kotijoukkueen suosimisesta.

Linja poukkoili kummallisesti ja Pakaslahti teki muutamia aika erikoisia ratkaisuja. Ensimmäinen kalabaliikki syntyi, kun Pelicansin Grigori Pantelejevs oli menossa yksin läpi. Kainalossa oli kaksikin vierasta mailaa, mutta latvialainen erehtyi levittämään käsiään kaatuessaan, ja Pakaslahti puhalsi miehelle kymmenminuuttisen sukeltamisesta.

Erän lopussa Jämsen nosti läheltä ylös, mutta kiekko pomppi takaisin kentälle ylähirren tuntumasta. Hyvin sijoittunut Pakaslahti levitti kätensä ja antoi pelin jatkua. Ratkaisu saattoi olla oikeakin, mutta pulinat olisivat ainakin loppuneet, jos Pakaslahti olisi tarkistanut videotuomarilta, kävikö kiekko maalissa.

Näiden tuomioiden jälkeen Pakaslahdelta loppuivat ystävät Lahden hallista. Kun Pakaslahti vielä lopussa lätkäisi Pantelejevsille 5+20 minuuttia korkeasta mailasta, sai hän poistua kaukalosta korvat punaisina.

- En mä jaksa enää tätä samaa laulua, sanoi (Petteri) Hirvonen, kun häneltä pyydettiin kommenttia tuomarista.

Tuolloin jää todellakin täyttyi kaikesta ihmisten käsiin osuneesta roinasta. Nuori Kiekkoaktivisti myös todisti silmät pyöreinä, kuinka viereisestä pääkatsomon kulkuaukosta tepasteli tomerasti rappusten ylätasanteelle n. 30-40-vuotias herrasmies, joka sumeilematta linkosi jäälle komeassa kaaressa sateenvarjon. Noin kuukautta myöhemmin Jukka "Petrin veli" Pakaslahti lopetti liigatuomarin uransa. Oi niitä aikoja.

Jo noista ajoista lähtien tasaväkiset ottelut ja sarjasijoitukset, kannattajaryhmien ehtymätön provosointi ja kuittailu, sekä molempien joukkueiden agitaattoriosastojen (Pelicansilta mm. Sane Heiskanen, Leksa Komarov, Karra Sihvonen, Antti Tyrväinen...) törmäilyt ja puolihuolimattomat polvitaklaukset ovat heittäneet bensaa liekkeihin.

Viha-rakkaussuhde voi hyvin, ja on taatusti molemminpuolinen.

Maantieteellisestihän Lappeenranta on Lahesta katsottuna kauempana kuin Hämeenlinna, Helsinki ja Tampere, mutta jotain perää tässä rivals-asetelmassa on oltava, kun lauantaipeleissä varsinkin Isku Areena täyttyy ja arkipeleihinkin väkeä sekä tunnelmaa löytyy tavallista enemmän. Osaltaan tätä on auttanut myös se, että ns. virallisiin paikallispeleihin kuulumattomana tätä otteluparia ei ole peluutettu puhki, vaan kausittaiset keskinäiset kohtaamiset ovat pysyneet maltillisesti 4-6 ottelussa. Esimerkiksi Helsingissä paikallispelejä on pelattu pahimmillaan 8 kertaa kaudessa, mikä on tarkoittanut viisikin kertaa yhden syys- tai kevätkauden aikana ja tunnetason totaalista lässähtämistä.

Näillä eväin syntyy herkullinen verivihollis-asetelma ja toivottavasti sellaisena myös pysyy, vaikka nykyaikana jo sana verivihollinen ei taida olla poliittisesti tai kukkahatullisesti korrekti. Jatkoajan äänestyksessäkin tämä ottelupari sijoittuu korkealle.

Huomenna eteläkarjalaisen kusipääkiekon ja mastojen varjoista mulkoilevan katujätkäkiekon vääntö jatkuu taas, kello 18:30 Lappeenrannan Kisapuistossa.

Filed under: Liiga, Pelicans No Comments