31Jou/11Off

Heinola näyttäytyi tutun tylynä vierasjoukkueelle

Lätkäjätkä laittoi pitkät kalsarit jalkaan ja lähti katsastamaan Peliittojen farmimeininkiä Heinolan betonibunkkeriin. Lihapiirakka oli haaleaa eikä pelin taso päätä huimannut, mutta lähes 800 katsojaa lähtivät hallilta ilmeisen tyytyväisinä.

Ihan ensimmäisenä on annettava sapiskaa Peliittojen kotisivuille, jotka antoivat hyvin vähän tarttumapintaa illan kamppailuun. Facebook-boksissa mainittiin Joonas Kuuselan, Tony Vidgrenin ja Iiro Sopasen pelaavan, mutta kun yrittää etsiä taustoista jotain kiinnostavaa näkökulmaa pelaajiin tai itse otteluun, niin sitä ei löydy. Vähimmäisvaatimus tähän olisi pelaajakorteissa pelaajan synnyinpaikka ja kasvattajaseura, sekä lyhyt kuvaus pelaajan merkittävistä ominaisuuksista. Tyyliniekka Keinänen ja rakkikoira Väkeväinen ovat lahtelaisillekin tuttuja naamoja, mutta esimerkiksi Janne Ritamäki, Joni Kainulainen ja Tomi Pallassalo eivät sano yhtään mitään. Kaikkia pelaajakortteja ei edes ole tehty valmiiksi, vaikka kausi on jo yli puolen välin.

Kaukalon ulkopuolella pieni jääkiekkoseura voi joko seistä tumput suorina tai alkaa luomaan pelaajistaan kiinnostavia hahmoja ja siten nostaa kiinnostusta kansan parissa. Esimerkkiä mielikuvia luovasta, tehokkaasta ja hauskastakin markkinoinnista ei tarvitse Lahtea kauempaa hakea. Antti Tyrväinen taklasi jääkonetta, entä jos Heinolan vastine Henri Manninen kuvattaisiin videolle pienen taklauskoulun merkeissä? Entä kuka on Peliittojen nopein luistelija, kikkakuningas tai kovin lämääjä? Kenelle uppoaa heavyrock ja kuka laahustaa lökäpöksyt jalassa?

Tosin täytyy mainita, ettei myöskään Pelicansin sivujen pelaajakorteissa ole sanallisia kuvauksia pelaajaprofiileista.

Nämä tietäen olisi ainakin hieman helpompaa lähteä matsiin tarkkailemaan pelaajien ominaisuuksia ja asettamaan heille tiettyjä odotuksia. Se, että Janne Ritamäen lempiruokaa on makaroonilaatikko ja maito, ei ole mielestäni erityisen mielenkiintoinen asia pelin kannalta.

Ne kaksi muuta akuuttia keinoa yleisön houkuttelemiseen ovat voittaminen ja hallin lämpötilan nostaminen. Jatkuvan alisuorittamisen myötä Kiekkoaktivisti kaipaisi vähitellen uusia kasvoja Peliittojen valmennukseen, viimeistään ensi kaudeksi. Se tosin vaatisi taloudellista lisäpanostusta aivan kuten betonibunkkerin remontoiminenkin. Hallin pääkäytävälle on jo saatu kivasti eloa punavalkoisilla maalauksilla, mutta nykyajan kermaperseelle jo nollakelin aiheuttama hytistely on jo siinä rajoilla otteluviihtyvyyden suhteen.

Ai niin se peli. Näistä asetelmista lähdettiin illan kamppailuun. Vähiten tehtyjä maaleja, 8 pistettä karsintojen välttämiseen ja samalla playoff-viivaan. Kohta olisi Janne Sinkkosen miehistöllä aika alkaa voittamaan matseja.

7. K-Vantaa...30ott 39p
8. Hokki........30ott 39p
9. TUTO.......31ott 39p
10. SaPKo.....30ott 36p
11. Peliitat..30ott 31p

Ensimmäisessä erässä jäähyiltiin vuoron perään neljän kaksiminuuttisen verran ja jälkimmäisellä ylivoimalla Peliittoja vihdoin tärppäsi. Aapo Lampinen pyssytti siniviivalta grogilasinkorkuisella punapaidat 1-0 johtoon. Parin minuutin päästä makaroonimies Ritamäki veivasi maalin edestä 2-0 ja heti seuraavassa vaihdossa Lampinen karkasi laidalta, laukoi ovelasti kohti alanurkkaa ja Juho Santasen eteen torjuman kiekon lakaisi maaliin Jukka Sompi, 3-0.

Erätaukolihis oli hädin tuskin haalean lämmin, mistä ehdottomasti miinusta. Näissä puitteissa lihapiirakka, kahvi ja lapsilla lätkäliiga-salmiakit ovat ottelutapahtuman tärkeimpiä määrittäjiä. Parantamisen varaa jäi.

Toisessa erässä TUTO ei saanut kirivaihdetta silmään kun heti kolmannella minuutilla hyökkäävä hasardipakki Antti Kauppila viimeisteli läpiajosta tilanteeksi 4-0. Ajassa 34:51 vahvan pelin pelannut Samu Vilkman kauhoi rystyllä irtokiekon maalin edestä sisään, kaunistellen numerot jo 5-0:aan. Samalla Santanen TUTOn maalilla sai ryöpytyksestä tarpeekseen. Kolmanteen erään ei näin paljon panosta jäänyt ja peli näytti jo päättyvän puhtaaseen voittoon, kunnes 54. minuutilla ennen oman päädyn aloitusta katsomon vakiohuutelija kajautti ilmoille taikasanat "Puolustakaa Kuuselalle nollapeli!". TUTO voitti aloituksen, tehohyökkääjä Toni Jalo nappasi kiekon haltuunsa laidassa ja tavoitti syötöllään ex-Pelsu Lauri Aaltosen takatolpalta: 5-1.

Ensimmäisen erän pikamaalien avulla kuitenkin Peliitoille suvereeni voitto viihdyttävästä pelistä. Kun samalla SaPKo hävisi Kouvolassa oman ottelunsa, niin Peliittojen ero toiseksi viimeiseen kaventui kahteen pinnaan. Liigakiekkoon verrattuna peli meni ajoittain koheltamiseksi ja kiekkokontrolli suli flipperiksi, missä varmasti lukuisten tappioiden tuottama tuska näkyi molemmilla joukkueilla.

Yksilötasolla Joonas Kuusela pelasi huippupelin, varaa oli paikoin jopa hieman ylimieliseenkin tyylittelyyn ja kikkailuun. Kotijoukkueen vahvin yksikkö oli ykkösketju Manninen-Holappa-Vilkman, joka hääräsi läpi pelin vahvasti TUTOn alueella.

Kultakypärä Joni Häppölä ei ole Kiekkoaktivistin silmien alla vielä pelannut yhtään hyvää peliä, eikä asian laita muuttunut nytkään. Läpiajossakin ratkaisuna oli löysä neppi suoraan maalivahdin räpylään. Iiro Sopanen pelasi Pelicans-laseilla katsottuna sukunimensä veroisesti ollen kentällä täysin näkymätön ja saamaton.

Plussa lävähtää ottelusta Peliitta-koutsi Sinkkosen tilille, sillä joukkueen pyrkimys kiekollisempaan ja tiivimpään pelaamiseen on selvästi alkusyksyä paremmalla tasolla. Pelin avaamiseenkin Sinkkonen oli harjoituttanut ihan näppärän kuvion:
1
sentteri (Holappa) hakee kiekon maalin takaa
2 sentteri jättää b-pisteelle johon vasen puolustaja (Vidgren) seuraa
3 kiekko kierrätetään oikean puolustajan (Väkeväinen) kautta keskushyökkääjälle.

Ei täysin tyylipuhdasta, mutta kuitenkin viisikkopelaamista ja ainakin TUTOa vastaan kohtalaisen toimivaa, kunhan syöttöjen tarkkuus on riittävää. Joka tapauksessa tuhat kertaa fiksumpaa kuin alkukauden roiskimiset, jossa punaviivaa ylitettäessä viisikon etäisyydet olivat pahimmillaan 30 metriä.

Vuosi 2011 päättyi Heinolassa voitonjuhliin. Neljä viimeisintä ottelua tuottivat 3 suoraa voittoa.

30Jou/11Off

Nihkeää kinkunsulattelua

Mutta mikä sulattaisi Pelicans-hyökkääjien kädet maalipaikoissa? Joukkue tuli joulutauolta hyvällä ilmeellä, mutta nyt tökkii se mitä jo ennen kauden alkua pelättiinkin.

Viikon kaksi ottelua sekä vähensivät että lisäsivät otsaryppyjä. Helsingin ottelu tiistaina oli Pelicansilta erinomaista vieraskiekkoa ja pöytä oli katettuna pisteiden ryöstöä varten. Torstaina kotona HPK oli totaalisesti jyrän alla aivan kuten häntäpään joukkueen kuuluukin. Pelikaanien muuten hyvä kokonaispaketti hyytyi kuitenkin kahden viimeisen metrin aikana, josta tuloksena viisi tolppaa ja kaksi räkämaalia hätää kärsineen Mika Järvisen selän taakse.

Tammikuu tarjoilee 13 ottelua 28 päivän sisään: KalPa kohdataan kahdesti, Jokerit kolme kertaa, Ässät kerran vieraissa, Kärpät ja JYP kerran, Lappeenrantaankin reissataan kahdesti. Tällä viimeistelyn tasolla on kylmää kyytiä tiedossa. Alkukauden Pelicans lasketteli kolmen, parhaimmillaan lähes neljän maalin ottelukeskiarvolla. Viimeiset 10 ottelua ovat tuottaneet enää 2,6 ja viimeiset 5 ottelua 2,0 maalia per peli. Samalla täytyy toki muistaa, että puolustus on pysynyt vähintään yhtä tiiviinä kuin alkukaudestakin.

Keskiviikkona Eetu Ampuja huuteli Uudessa Lahdessa (s.16) kovuuden perään. Joukkue uhkuu tietynlaista kovuutta ja pelirohkeutta varsinkin kiekollisena tunkemalla pieniin väleihin ja menemällä ensimmäisenä tilanteisiin ottamaan taklauksia vastaan, mutta se (peli)kovuuden antaminen todella puuttuu lähes täysin, eli Joonas Järvistä ja Jyri Marttista lukuun ottamatta. Antti Tyrväinen ja Kari Sihvonen olivat pahimmillaan ns. tappotaklaajia, jotka ylilyönneillään kaatuvat SM-liigan pumpulissa omaan mahdottomuuteensa ja edustavat siten kaikkea muuta kuin voittavaa jääkiekkoa. Puhtaasti taklaaville voimahyökkääjille olisi silti edelleen tilausta.

Max Wärnistä tähän rooliin ei ole, vaikka IFK:n kasvatti onkin. Nykyään IFK:n todellista kovuutta näyttääkin edustavan Ilari Melart, joka kovisteli Pelicansin pienimpiä hyökkääjiä pelikatkoilla ja paini tasaväkisesti Lukon Matt Generousin kanssa, joka ei ole mikään tappeluiden erikoismies. No, petopaitojen fanit lienevät varsin tyytyväisiä.

Apuvoimia kaivataan (© sm-liiga.fi)

Kovuudesta päästäänkin siihen, että täysin mikkihiirilaumahan Suikkasen TPS:kin oli mestaruusvuotenaan. Kiekollinen, liikkuva ja raikas, mutta auttamattoman pehmeä. Puolustuksessa Järvinen ja Marttista vastaava Antti Halonen pitivät jöötä, hyökkäyksessä Tomas Plihal oli vahva liideri. Taidollisesti joukkue vain taisi sittenkin olla piirun verran nyky-Pelicansia edellä, paitsi maalivahtiosastolla.

Ja nyt kun se taitopuoli ja viimeistely tökkivät, niin seurauksena on nähdyn kaltaista nihkeää tuhertamista. Jos ei ole lihaosastolle tunkua, niin valitettavan yksin on myös superhyökkääjä Ryan Lasch jäämässä hyökkäyksessä. Vaikka jenkin hopeatarjotin kiiltelee jatkuvasti, niin vierellä Luttinen ei ole osunut maalipuiden väliin viimeiseen kahdeksaan otteluun, Koskiranta sentään kahdesti viimeisissä 23 pelissä. Mutta tämähän tiedettiin jo ennen kauden alkua; ratkaisijaosasto on köykäinen, vaikka alkupuoliskon tolkuton ylisuorittaminen tätä onkin voinut hieman hämätä.

Enää lienee kysymys siitä, kuka on se laitahyökkääjä jonka Pelicans ennen siirtorajaa hankkii.

PIKAPUNTARI

Nousussa:

Kimi Koivisto - Erinomainen sisääntulo HPK-ottelussa. Tällä kaudella Peliitoissa (4ott 0+1=1) maineteot ovat jääneet tekemättä, mutta A-junioreiden SM-liigassa (29ott 15+12=27) tehot ovat kohdallaan. Sähäkkä, taklaava ja vähän taitavakin, kuin Saarisen veljekset aikanaan. Hyviä oivalluksia Hodgmanin kanssa, siinä missä Brocklehurst oli täysi turisti.

Juha-Pekka Pietilä - Mestis ei ilmeisesti napannut, liigassa vähitellen saavuttamassa hyvää tasoaan. Hyviä ratkaisuja kiekon kanssa, eikä päätä palella hyökkäyssiniviivalla. Jäähyherkkyys vielä ongelmana.

Teemu Rinkinen - Maalintekijää tästä ei taida tulla, mutta nelosketjun puurtaminen hoituu. Hieman fyysisyyttä lisää niin alempien ketjujen energiapelaajana voi vielä ura aueta.

Laskussa:

Vili Sopanen - Komea tarjoilu IFK:n 1-0-maaliin tiistaina juuri kun Pelicans oli vienyt ottelun alkua. Järjesti kuitenkin itselleen muutaman vaarallisen paikan, yllättäen tuloksetta. HPK-ottelussa jälleen totuttua löysää neppailua ja täysin puolittaisia suorituksia. Miksi on jatkuvasti pelaavassa kokoonpanossa?

Matias Loppi - Turhake. Oli huipputikissä, ei ole enää. Jalalla koko ajan myöhässä, eikä hitaiden tilanteiden oivalluksissakaan kehumista. Sopaseen verrattuna sentään yrittää ja haastatteluissa esiintyy lätkäjätkämäisesti, mutta kun tason pitäisi olla enemmän kuin nelossentteri.

Justin Hodgman - Tiistaina 30 minuuttia hyvää kiekkoa, sitten paloi pinna ja loppu peli paskaa. Kärkikynä kirjoittaa komeasti ja useampikin vastustaja menee kerralla nippuun, mutta voikohan näin huonosti viimeistelevää kanukkia ollakaan? Ilmeisen turhautunut omiin suorituksiin, valmennuksen peluutusratkaisuihin ja rinnalla viilettäviin puukäsiin. Temperamentti purkautuu vääriin asioihin: puhtaiden taklausten jälkeen keräilee kamojaan ja itkee tuomareille. Pitäisiköhän kokeilla Laschin rinnalla?

24Jou/11Off

Ohjesäännönmukaista joulua ja jääkiekon lyhyt oppimäärä

Kello lyö kaksitoista, kaupat menevät kiinni ja on aika pienelle, hyvin hyvin pienelle tauolle jääkiekon parista. Pala joulurauhaa itse kullekin säädylle päivänä 1 jälkeen Jaajo Linnonmaan.

Sen pidemmittä puheitta tästä se 1800-luvulla alkoi...

... ja tähän on tultu

http://www.youtube.com/watch?v=gKnNGtXqy3I

Filed under: Viihde No Comments
21Jou/11Off

Katsaus Pelicansin tulevaisuuteen, osa 1/3

Pidän syksyisen lupaukseni ja suuntaan joulutauolla katseita Pelicansin edessä häämöttävälle lentoradalle. Mytötätuulet ja ilmakuopat voi tiivistää pariin kysymykseen. Entä mitä opittavaa meillä voisi olla Espoosta?

Isossa kuvassa Pelicansin lähitulevaisuus ensi kauden osalta turvautui sinä päivänä kun Kai Suikkasen jatkosopimus julkistettiin. Absoluuttisesti paras mahdollinen päävalmentaja kevään 2011 tilanteeseen - vaikka vähän mutkan kautta tulikin - on paitsi jättimäinen sulka seurajohdon hattuun, myös pääsylippu kahden seuraavan kevään pudotuspeleihin, taloudellisiin lottovoittoihin ja joukkueen vahvistamiseen entisestään. Ellei Suikkasta pidettäisi Jukka Jalosen todennäköisenä seuraajana maajoukkueessa kevään 2013 jälkeen, voisi edessä olla Risto Dufvan ajan JYPiin verrattavissa oleva menestystarina. Nyt tästä huippuvalmentajasta on otettava irti järkevästi kaikki mahdollinen puolentoista vuoden aikana.

Oikeastaan nyt on selvitetty vasta helpoin vaihe. Kun seuran kivijalka on Pelicansin tapaan taloudellisesti ja toiminnallisesti kunnossa, kykenee osaava seurajohtaja kyllä hankkimaan päävalmentajaksi jopa markkinoiden kuumimman nimen viimeistään reilulla palkkatarjouksella. Vaikeaksi homma menee siinä vaiheessa, jos markkinoilla ei olekaan niitä tarkuuvarmoja nimiä kuten nyt olivat Jalonen ja Suikkanen. Jos ehdokkaiden viimeaikaiset näytöt eivät puhukaan aivan niin paljon osaamisen puolesta ja on todella paneuduttava taustatyöhön selvittääkseen mitä kukakin on miehiään. Siihen sudenkuoppaan ovat melkein kaikki liigaseurat kapsahtaneet muutaman viime vuoden aikana.

Rauman Lukko oli työsulkukaudella 04-05 pronssiottelussa Jukka Rautakorven johdolla, mutta seuraavalla kaudella potkut saaneen Jarmo Tolvasen ja hänet korvanneen Jukka Koivun opeilla toiseksi viimeinen. Kevään 2006 finaalikaksikosta kumpikin romahti silloisen päävalmentajansa lähdön jälkeen: HPK yritti korvata Jukka Jalosta Matti Alatalolla ja Ässät haki Mika Toivolan korvaajaa katastrofaalisesti Juha Pajuojasta ja Jari Härkälästä. Mainittu Matti Alatalo oli asialla kun Kärpät tarvitsi kultaa tahkonneen Kari Jalosen seuraajaa kesällä 2008 - tuloksena runkosarjan sijoitukset 5 ja 9, eikä Kärpät ole noussut siitä keskinkertaisuuden suosta vieläkään. Tapparassa Lukosta tullut Rautakorpi ja kaksi runkosarjan nelossijaa luotsannut Rauli Urama saivat jatkoa Mikko Saarisesta, tuloksena sijoitukset 13. ja 7. TPS:n kultajuhlien jälkeen Heikki Leimeen aloittama kausi puolestaan oli päätyä karsintoihin. Sitten on seuroja kuten Ilves, Jokerit ja HIFK, jotka ovat haalineet valmentajiaan milloin mistäkin ja monenlaisten kriteerien perusteella, tulosten jäädessä helsinkiläisten kahta mestaruutta lukuun ottamatta todella vaisuiksi.

Tietenkin voidaan saivarrella pelaajiston ja seurajohdon muutoksilla, taloudellisilla seikoilla tai kilpailijoiden vahvistumisilla, mutta kun selkeällä identiteetillä porskuttaneita mitalitason joukkueita putoilee uuden valmentajan käsissä ulos pudotuspeleistä, ei ole kuin yksi johtopäätös: rekrytointi on pahasti epäonnistunut. Muutamissa tapauksissa seurajohdolle on myös iskenyt luulotauti ylisuorittaneen joukkueen todellisesta tasosta ja on luultu homman rullaavan omalla painollaan.

Asemien säilyttäminen ja positiivisen kierteen ylläpitäminen on yksiselitteisesti ollut äärimmäisen vaikeaa.

Parhaiten tämän jatkumon luomisessa ovat 2000-luvulla onnistuneet JYP, Blues ja SaiPa. Jyväskylässä vaihdokset Mika Saarisesta Matti Alataloon ja edelleen Risto Dufvaan olivat nousujohteisia ja huipentuivat mestaruuteen. Saarinen ja Alatalo saivat häntäpäähän povatun joukkueen ylisuorittamaan, jonka pohjalta Dufva puolestaan rakensi pienoisen dynastian. Espoossa vastaava akseli on Kari Heikkilä - Petri Matikainen - Lauri Marjamäki, joista kaksi viimeksimainittua valmistautuivat päävalmentajuuteen edeltäjänsä valmennusryhmässä ja Bluesille on muodostunut erittäin vahva pelillinen identiteetti. SaiPassa Heikki Mälkiä ja Ari-Pekka Selin ovat selviytyneet minimaalisilla resursseilla ilman isompia romahduksia. KalPa ja Ässät näyttävät olevan vallanvaihdoksen uusimmat onnistujat nuorten päävalmentajiensa johdolla.

Perintö jää, mutta mitä sille tehdään? (© sm-liiga.fi)

Meidän Pelicansimme puolestaan on koko liiga-aikansa edustanut kaikkein perinteisintä vuoristorataa. Kari Eloranta, Hannu Aravirta ja Kai Suikkanen ovat menestyjiä, loput yrittäjät siinä välissä jotain ihan muuta. Petteri Hirvonen sentään nousi ykköseksi Elorannan valmennusryhmästä, mutta ajattelikin sitten jääkiekosta aivan päinvastoin kuin mentorinsa. Niinpä vahvatkin rakennelmat on joka kerta romutettu katastrofaalisilla valinnoilla, mutta Feenix-linnun lailla niistä on sentään tähän asti myös noustu uuteen kukoistukseen.

Siihen kiteytyykin isossa kuvassa Pelicansin pitkän tähtäimen tulevaisuus - Kuinka jatkaa menestystä Suikkasen jälkeen?

Miten seura käsittelee tämän hetkisen positiivisen kierteen? Mitä opittiin tapaus Mika Toivolasta? Pelicansin hallussa on tällä hetkellä liigavalmennuksen tietotaitoa koko maan huipulta ja keväällä 2013 miljoonan taalan paikka tuon perinnön jatkamiseen uusin voimin - olettaen että tuolloin Suikkanen-Lehtonen siirtyvät isompiin ympyröihin.

Noin viikko sitten Urheiluruudussa raportoitiin Espoon Hongan jalkapalloakatemiasta, mihin on kerätty samalla tavalla jalkapallosta ajattelevia valmentajia kehittämään nuoria pelaajia Hongan edustusmiehistöön toteuttamaan Mika Lehkosuon linjaamaa jalkapallofilosofiaa. Näissä asioissa on aina helppoa lipsahtaa ideologiahippeilyn puolelle, mutta yhtenäisyys, pitkäjänteisyys ja selkeä identiteetti kuulostavat joka tapauksessa varmemmalta pohjalta kuin yleisemmin käytössä oleva tempoilu päävalmentajan päähänpinttymistä toiseen. Tai se, että Kai Suikkanen, Janne Sinkkonen ja Kari Eloranta peluuttavat tahoillaan täysin erilaista jääkiekkoa.

Jossain sateenkaaren päässä häämöttää Pelicansin, Peliittojen ja Kiekkoreippaan yhdistävä pelifilosofia ja ehkä myös kokeneen urheilutoimenjohtajan linjaama kollektiivinen tapa toimia. Ensi hätään onnistumiseksi keväällä 2013 riittäisi sellainen uusi päävalmentaja, joka edes hallitsee Pelicansin nykyiset menestysominaisuudet eikä heitä kaikkea hyvää saman tien roskakoriin. Tuolloin kannattanee vilkuilla esimerkiksi Lauri Marjamäen, Karri Kiven, Pekka Virran ja Tuomas Tuokkolan sopimustilanteita ennemmin kuin takavuosikymmenten maajoukkueveteraaneja. 100-prosenttisen varmaa ei jääkiekkobisneksessä ole mikään eikä kukaan, mutta ajan tasalla oleminenkin nostaa todennäköisyyksiä jo kummasti.

Helpoin vaihe on vasta ohitettu. Niihin vaikeampiin vaiheisiin pelikaani on kompastunut jo tarpeeksi monta kertaa.

 

Seuraavassa osassa 2/3 tarkastellaan lähitulevaisuutta pelaajatasolla, minkä myös voi kiteyttää yhteen kysymykseen.

19Jou/11Off

Liigan ex-pelikaaneista kasaisi vielä playoff-joukkueen

Muissa liigaseuroissa pelaa tällä hetkellä yhteensä 25 Pelicans-lähtöistä tai muuten Pelicansin edustusjoukkueessa käväissyttä pelaajaa. Niistä kasatulla joukkueella paineltaisiin hyvinkin pudotuspeleihin.

Vanha tuttu Jakub Sindel tekee paluun SM-liigaan kuukauden tryoutilla Oulun Kärpissä. Pelsun viime kauden pistekunkun alkukausi KHL:n Dinamo Rigassa meni penkin alle, kun 21 ottelua tuotti tilille vain yhden maalin ja 16 jäähyminuuttia. Näin on Juha Junnon tshekkilaivueen ilmasilta taas saatu käyntiin ja samalla ex-pelikaanien lukumäärä liigajoukkueissa kasvoi 25:een. Monet näistä pyörivät varmasti vielä pitkään pelaajahuhuissa mahdollisina paluumuttajina.

Maalille heitetään kokenut kaksikko Jere Myllyniemi-Jan Lundell. Yhteistä Pelicans-historiaa heillä ei ole kuin 5 pelattua ottelua yhteensä, Länki-Lundellilla niinkin kaukaa kuin kaudelta 1999-2000. Sittemmin stadilaisesta on tullut IFK:n maalivahtisekoilun ruumiillistuma, seuraikoni ja yksi liigan kulttipelaajista. Myllyniemi kantaa päävastuun ja liigan paras kakkosmaalivahti hoitaa loput.

Jere Myllyniemi (3 runkosarja/playoff-ottelua Pelicansissa)
Jan Lundell (2)

 

Puolustuksessa ykköspariin saadaan parin viime kauden aikana huimasti kehittyneet Ville Varakas ja Mikko Kousa. Varakkaan 27 peliä kaudella 04-05 olivat vielä hapuilua, KalPasta Bluesiin siirryttyään IFK-kasvatti on noussut liigan huippupakkien joukkoon. Samaa voi sanoa tuoreesta Suomen mestarista Kousasta, joka myös viikonloppuna avasi uransa Leijonissa.

Kakkospakkiparissa kahden Pelicans-kauden Ville Uusitalo saa kaverikseen kahden ottelun Ville Mäntymaan. Todellinen late bloomer Uusitalo on toisena puolustajien pistepörssissä, kun taas Mäntymaan osakkeet ovat olleet pahasti laskussa kahden tehokkaan JYP-kauden jälkeen.

Kolmannen kaksikon muodostavat ikänestori Kalle Koskinen 39-vee ja yli 270 Pelicans-ottelun Henri Laurila. Jalalla voi tulla hieman kiire, mutta puolustuspään kulmaväännöt ja alivoimat hoituvat vankasti. Ja Laurilan tykkihän on jokaisen ylivoimakuvion toivottu työkalu.

Ville Varakas (27) - Mikko Kousa (93)
Ville Uusitalo (109) - Ville Mäntymaa (2)
Kalle Koskinen (109) - Henri Laurila (275)

 

Ykkösketjun laidoille asetellaan Kiekkoreippaan kasvatit Tupe Santavuori ja Jeppe Saarinen. Kaksikon keskelle yksi Pelicansin liiganousun takuumiehistä Aki Uusikartano, joka klassisena kahden suunnan sentterinä sopii tähän kuin nenä päähän. Laitureilla on vielä tässä liigassa paljon todistettavaa omasta pelitasostaan, kun taas Uusikartano hoitaa kokemuksellaan luotettavasti roolin kuin roolin.

7 kautta ja risat: 391 runkosarja- ja pudotuspeliottelua Pelicansissa (© sm-liiga.fi)

Kakkosketju kootaan perinteisellä kaavalla: vasempaan laitaan monipuolinen Michal Birner, keskelle taitava Arsi Piispanen ja oikealle snaipperin tontille Patrick Yetman. Taitotaso ja pelinopeus riittävät haastamaan ykkösketjun tasapäisesti. Kolmosvitjaan sovelletaan samaa sapluunaa, kun duunarin roolin ottaa Petri Koskinen ja maalintekovastuun tuore Kärppä Jakub Sindel. Keskikaistalla otetaan Piispasesta askel puolustavampaan suuntaan Henri Heinon muodossa.

Nelosketju on taattua Pelicansin rähinälaatua Karra Sihvosen ja Juhani Tyrväisen toimesta. Tähän hyökkääjät loppuvatkin kesken, joten oikeaan laitaan vedetään yllätyskorttina Ossi-Petteri Grönholm, joka kaudella 2003-2004 Pelicansissa pelatessaan muistuttikin lähinnä kentällisen neljättä hyökkääjää.

Tuomas Santavuori (310) - Aki Uusikartano (56) - Jesse Saarinen (303)
Michal Birner (6) - Arsi Piispanen (96) - Patrick Yetman (41)
Petri Koskinen (56) - Henri Heino (350) - Jakub Sindel (94)
Kari Sihvonen (391) - Juhani Tyrväinen (23) - Ossi-Petteri Grönholm (47)

 

Farmijoukkueeseen passitetaan liki kokonainen puolustukalusto Tommi Kovasen (134), Tuukka Mäkelän (58), Joni Tuomisen (7), Jani Honkasen (51) ja Aleksi Laakson (2) jäätyä kokoonpanon ulkopuolelle.

 

tilastot: www.eliteprospects.com

16Jou/11Off

Uusia pelaajia Pelicansiin?

46 vuorokautta siirtorajan umpeutumiseen ja Pelicansin siirtohuhut käyvät taas kuumana. Pakko ei ole hankkia, mutta monen mielestä kannattaisi.

1) Kakkosmaalivahti. Tähän asti on pelattu Niko Hovisen kanssa upporikasta ja rutiköyhää Kuuselan, Rautiolan ja Huumosen vuorotellessa Peliittojen maalilla. Loukkaantumisten myötä homma meinasi jo hieman levitä käsiin, mihin ei ole keväällä tuumaakaan varaa. Jere Myllyniemen huikea lainavisiitti pelasti tilanteen ja käänsi joukkueen kurssin samalla taas nousuun.

Antti Rautiolalta ei kannata tämän kauden aikana ihmeitä odottaa. Kärppäkasvatti on Nupen kahden vuoden projekti ja todennäköisesti koko ensimmäinen vuosi menee tekniikan hiomiseen. Huumosenkaan aika ei ole vielä ja Kuusela taas tarvitsisi onnistumisia liigapeleistä, mutta vähiin ne Hovisen takana jäävät. Moni oli nopeasti valmis tuomitsemaan silmätoipilas-Kuuselan loppukauden Ilves-pelin haparoinnin perusteella, kun samalla ulkopuolelta tullut Myllyniemi ihastutti liki yhtä nopeasti.

Järki-investointi (© sm-liiga.fi)

SaiPa on jo ilmottanut, ettei tarvitse Myllyniemen palveluksia ensi kaudella. Pelicansille kokenut KOOVEEn kasvatti taas olisi mainio backup-vaihtoehto Hovisen taakse. Tämän tason kakkosmaalivahti loppukaudeksi muutamalla kymppitonnilla on mahdollisuus johon kannattaa tarttua.

Mielenkiintoinen sivujuonne asiassa ovat Ilkka Kaarnan Etelä-Suomen Sanomissa antamat lupaukset Joonas Kuuselan näyttöpaikoista keväälle. Puheet ovat puheita ja teot erikseen, mutta tuntuu hölmöläisten strategialta ensin peluuttaa syksyllä härkäpäisesti Hovista ja keväällä pelien kovetessa paikkailla tilannetta luukkuvahdeille. Hovisen ollessa kunnossa lienee myös selvää, että paria-kolmea peliä enempää niitä näyttöpaikkoja ei keväälläkään ole tulossa, joten olisiko Kuuselalle hyödyllisempää pelata loppukaudella 10-15 peliä Mestiksessä jakaen torjuntavastuun Huumosen kanssa? Täytyy myös muistaa, että Peliitat tulee tarvitsemaan kaiken mahdollisen avun sarjapaikkansa kanssa.

Tämä siis sillä oletuksella, että Myllyniemi otetaan loppukaudeksi Hovisen kirittäjäksi. Jos mies on saatavilla, niin tervetuloa Jere Myllyniemi!

 

2) Top6-laitahyökkääjä. Toiseksi akuutein vahvistamisen paikka on kakkos-kolmosketjujen laita. Max Wärnin maaliruisku tyrehtyi jo marraskuussa, samoin Pekka Jormakan tuloskunto. Vili Sopanen on ikuinen murheenkryyni ja Janne Tavi kärsii selvästä toisen kauden kirouksesta. Ennen joulutaukoa Laschin ja Paakkolanvaaran johtamat ketjut pitivät vuorostaan hyökkäyspeliä hengissä, joten mielenkiintoista on nähdä millä tasolla kaksi flopannutta ketjua tulevat tauon jälkeen kaukaloon.

Hulppeasta syksystä huolimatta nyt on tietyllä tavalla realisoitunut se tosiasia, että Pelicansin kuusi parasta laitahyökkääjää Laschin ja Luttisen ohella todella ovat Vili Sopanen, Max Wärn, Pekka Jormakka ja Janne Tavi. Viimeisten 10 pelin aikana nähdyllä tasolla keväällä on tiedossa vain lämmintä kättä ja poistuminen takavasemmalle.

Laschin ja Luttisen pysyessä tutkaparina tarjoavat akseli Loppi-Hodgman-Immonen sekä Tero Koskirannan monipuolisuus paljon variaatioita hyökkäysketjuihin. Suuri ihme ei kuitenkaan olisi laiturihankinta ennen siirtorajaa. Vanha tuttu Patrick Yetman on lähtökuopissa Ässistä, mutta kanukki ei taida olla tähän tilanteeseen kaksinen vaihtoehto. Ilveksen tehokas väkkärä Joonas Rask palasi loukkaantumisen jälkeen tehokkaana kaukaloon ja voisi olla mielenkiintoinen nimi pidemmälläkin tähtäimellä. Varsinaista liideriä ja playoffien takuumiestä Raskista lienee kuitenkin turha odottaa, vaikka Lahteen jostain syystä eksyisikin.

Leveys riittää, mutta laadussa on pahoja puutteita. Jokos murtunutta kättään parantelevan Antti Tyrväisen maitojuna muuten starttailee?

 

3) Top6-puolustaja. Pelicansilta löytyy tällä hetkellä viisi takuuvarmaa puolustajaa ja Aaron Brocklehurst. Kärkikuusikon takana Joonas Hurri ja Juha-Pekka Pietilä ovat vielä kovin katsomattomia kortteja, vaikka Pietilä viime keväänä karsinnoissa loistikin.

Brocklehurst on puolustuksen Vili Sopanen - joillakin osa-alueilla lähellä nousemaan huipputason liigapelaajaksi, mutta joiltakin ominaisuuksiltaan koko liigataso tuntuu ajoittain ylivoimaiselta. Brocksin rasitteena on myös ulkomaalaiskiintiö, mikäli pohjois-amerikkalaisen pelaajan hankinta tulee ajankohtaiseksi. Aaronhan sai vuosi sitten väistyä Lukosta nimenomaan kiintiön takia Lukon hankkiessa tilalle 35-vuotiaan farmijyrän Nolan Prattin, joka oli sysipaska. Tältä kaudelta kehäraakista ei enää löydy edes tilastoja.

Samaa kaavaa ei kannata lähteä toistamaan, ellei paluupostissa odota pomminvarma laatupuolustaja.

 

13Jou/11Off

Puoliympyrä sulkeutui Kuopiossa – syyskauden pelaaja-arviot

Ryan Laschin voittomaali saatteli Pelicansin joulutauolle sarjakolmosena ja viime kauden kokonaispisteet jo saavutettuna. Tiistaiaamuna pelaajille koittaa paluu arkeen upean syksyn jälkeen.

Ryan Lasch 10.12.2011

54:30 3-4 Ryan Lasch

Okei, ei puoliympyrä mihinkään sulkeudu, mutta se kuulosti näppärältä sanaleikiltä kuvaamaan sarjan taitekohtaa ja tapaa jolla Pelicansin syyskausi päättyi. Tästä tilanteesta Ryan Lasch laukoi voittomaalin lauantaina Kuopiossa, kaataen omakätisesti kahdella osumallaan sarjakärjen. Jos tuli Ilvestä vastaan Latvalan voittomaali oikealle miehelle, niin yhtä oikeaan osui kolmen metrin pomppu Mikko Koskisen olkapäästä maalin perukoille.

Syksy on menty pitkälti onnellisten tähtien alla ja taivaankappaleet osuivat tuossakin täydellisesti kohdalleen. Mutta niinhän sanotaan, että onnikin pitää ansaita. Taitavuus, nopeus, työmoraali ja joukkuepelaaminen ovat tämän hetken Pelicansia kuvaavia ominaisuuksia. Niiden soihdunkantajana Lasch on syksyn ykköstähti ylitse muiden.

 

Tähdet ja tunarit

* * * * *

Ryan Lasch - Ylisanat käytetty. Hinaa luttisia, koskirantoja ja loppeja perässään paremmiksi pelaajiksi. Käsittämätön harhautustaito 1vs1-tilanteissa ja rankkareissa. Ottaa iskut mukisematta vastaan vaikka pelaa kovalla intensiteetillä, heittäytyy laukausten eteen, tekee töitä kentän jokaisella alueella. Keväällä vielä tiukemmin ohjat omiin käsiin maalipaikoissa. Superhankinta.

Niko Hovinen - Paras taso vielä näkemättä? Hieman tekniikkavirhettä, hieman hapuilua, pari suoranaista romahdustakin, mutta silti sarjan parhaita maalivahteja ja maajoukkuetasoa. Neljä nollapeliä, joskin sarjan häntäpään joukkueita vastaan. Kuten todettua, yksi parhaista, mutta odotusarvona absoluuttisesti paras.

Voittomaalispesialisti

Arttu Luttinen - Ei häkäise, mutta toimittaa mitä tilataan. 8+9=17, 6 ylivoimamaalia, 4 voittomaalia ja armoton määrä duunia. Pelicansille köyhän miehen Ville Peltonen, jonka arvo noussee keväällä. Kritiikistä huolimatta onnistunut roolissaan loistavasti.

Max Wärn - Syyskausi kokonaisuudessaan tolkuton ylisuoritus. Menee sinne missä tapahtuu; maalille ja laitakahinoihin. Oli 20 maalin tahdissa ennen kuuluisaa IFK-ottelua, tosin paikkoja oli paljon enempäänkin. Romuluinen työn sankari ja maalintekijä, paketti josta Pelicansissa on aina ollut puutetta. Fyysisempää peliä kaivataan.

Jan Latvala - Neljääkymppiä kolkutellaan, mutta äitymässä uransa parhaiden kausien tasolle! Taatumpaa laatua kuin käytetty Toyota. Kiekollisena ja ylivoimalla jäätävä rauhallisuus, puolustuspäässä sijoittuu ja katkoo. Kertakaikkiaan loistava puolustaja.

Jere Myllyniemi - Kiekkokiertolainen kaivettiin jostain SaiPan reserveistä, tuloksena kaksi nollapeliä ja voitto sarjakärjestä. Siinä epäilijöille purtavaa. Välillä näyttää tekeytyvän mahdollisimman pieneksi maalilla, mutta tärkeintä kai että koppi tarttuu. Samalla hyvä esimerkki hyvän ja huonon joukkueen maalivahtina pelaamisen erosta. Jatkoa tiedossa?

 

* * * *

Justin Hodgman - Alkukausi loistavasti, hyytyi syksyn jälkimmäisellä puoliskolla. Maaliverkko ei ole heilunut 20 otteluun kuin rankkarista, mutta tarjoillut sitäkin enemmän paikkoja laitureidensa hukattaviksi. Turhautuminen purkautui jo kiukutteluna. Kokonaisuutena kuitenkin juuri sitä mitä etsittiinkin - monipuolinen, taitava, liikkuva, ei väistele ketään ja pelaa hyvällä asenteella. Sentteriosaston ykkösnimi kevättä ajatellen.

Tero Koskiranta - Luttisen tavoin taattua tavaraa, tehojakin tullut lähes ennätystahtiin. Enemmän kuin vain stuntti Lopille, selkeästi paremmat näytöt ykkösketjussa ja lisäksi istuu myös Paakkolanvaaran laidalle. Vielä kun tekisi paikoista maaleja.

Markus Seikola - Tyyliniekan alkupelit olivat vähän nihkeitä, mutta sen jälkeen tasaiseen tahtiin pisteitä, joita mieheltä nimenomaan odotetaankin. Peliaikakunkku, puolustaminenkin sujuu paremmin kuin odotettiin. Ei vielä missään supervireessä, mutta jatkuvasti vaarallinen vastustajan kannalta. Pelicansin historian taitavin ylivoimapuolustaja.

Joonas Järvinen - Puolustaminen viiden tähden arvoista, hieman lisää onnistumisia hyökkäyspäässä nostaisi eliittiin. Tosin vierellä pelaa Seikola, jolle vastuuta kelpaakin vierittää. Puolustavan puolustajan ruumiillistuma, mutta ei jalalla tai kiekon kanssakaan mikään tuukkamäkelä. Latvalan ohella puolustuksen luotettavin suorittaja, raa'assa voimassa jo ylivoimainen. Kilot vaativat myös veronsa, Järvinen on niin tärkeä lenkki ettei kannata peluuttaa keväällä puhki runkosarjassa.

Joonas Jalvanti - Täydet pelit ja Järvisen kanssa jaettu tehotilaston kärki +8 on hemmetin hyvin pakilta, jonka piti taistella paikastaan pelaavassa kuusikossa. Peliaika tosin keskiarvoltaan pienin (17:33), mutta pelillisesti toistaiseksi selvästi edellä Hurria ja Pietilää. Arvatenkin riittävän älykäs ja varma puolustaja lunastaakseen valmennusjohdon luottamuksen. Käytti ainakin kerran jo lämäriäkin.

Tommi Paakkolanvaara - Lunastamassa vihdoin odotuksia? Ehkei sentään. Kentän dominoinnin juna tainnut mennä jo, mutta kolmos-nelossentteriksi muodollisesti pätevä. Maalejakin ruvennut syntymään. Oikeasti hyödyllinen vain jos vastustajien pimentäminen sujuu.

Pekka Jormakka - Huippuvedossa ensimmäiset 11 ottelua ja lähtökohtiin (28 liigapeliä 2+5=7) nähden loistava syksy, täydentäen Hodgmanin ketjua erinomaisesti. Pörrää hienosti ja pääsee paikoille, mutta viimeistely tuottaa tuskaa - päätti syysjakson yhdeksään pisteettömään otteluun. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on vasta 21-vuotias pelaaja vetämässä ensimmäistä kokonaista liigakauttaan. Jatkossa tehoja tultava tai katsomo kutsuu.

Joonas Kuusela - Jokereita vastaan kesken pelin hienosti sisään, Ilveksestä silmätoipilaana jatkoaikavoitto haparoinnin jälkeen. Ollut vakuuttava Peliitoissa, mutta moni valmis teilaamaan Ilves-ottelun perusteella, miksi? Hovisen ylipeluutus ei varsinaisesti nosta kirittäjiensä onnistumisen mahdollisuuksia.

 

* * *

Aaron Brocklehurst - Luisteleva aikapommi. Pisteitä syntyy (ylivoimalla), lämpömittari pakkasella. Kiekot eivät pysy hyökkäysalueella, avaukset lipsahtelevat minne sattuu, jatkuvasti ihmeellistä kämmäilyä, vaikka luistelu ja kiekollinen taito hyvää tasoa. Jonon jatkeena kohtalainen alkukausi, riittävätkö rahkeet keväällä tiukassa paikassa?

Tiensä raivaaja

Marko Pöyhönen - Lunastanut paikkansa vakiokokoonpanossa, kuten vähän ounastelinkin. Kaikki eivät voi olla snaippereita, vaan haalarimiehiäkin tarvitaan. Paakkolanvaaran kanssa hyvä tutkapari. Viime kauden pisteet jo melkein koossa, kun ketsuppipullo aukesi marraskuun alussa.

Kari Sihvonen - Ei istunut muottiin ja sai lähteä. Uusi kevät HPK:ssa ehkä paras ratkaisu kaikkien kannalta. Kokonaisuutena tilastoissa (22ott 4+7=11) jopa erinomainen alkukausi, mutta pelillisesti varjo entisestään. Vanhaa hulluutta takaisin ja sitten joskus tervetuloa takaisin.

Jyri Marttinen - Hankittiin puolustukseen liideriksi, jäänyt hieman sivurooliin. Järvisen ohella kuitenkin luottomies puolustusalueen vääntöihin. Hyökkäyssuuntaan ei lyhyen avaussyötön lisäksi mitään annettavaa.

Joonas Hurri - Kuusi peliä, miinus kolme, puolustajista pienin peliaika. Ei pettänyt, ei loistanut.

 

* *

Matias Loppi - Kaikki oli katettuna, kunnes loukkaantuminen pilasi ilmaisen lounaan. Turhat haihattelut ainakin karistettu. Olemuksessa ja parantuneessa asenteessa tietynlaista ihailtavaa särmää, mutta ykkösketjussa paikka on tuulinen. Kaukana Laschin ja Luttisen kokonaisvaltaisesta pelaamisesta. Miten käsittelee tilanteen, jos putoaa sentterihierarkiassa?

Vili Sopanen, Jarkko Immonen, Janne Tavi - Viime kevään tehokolmikko jäi täysin telineisiin kauden alusta, tehoili sitten pari viikkoa ja palasi syksyn lopuksi surffailuun. Sopanen ei kokonaisvaltaisesta pelaamisesta tiedäkään, Tavilta puuttuu viime kauden kiima ja röyhkeys, keskellä Immonen on liian keskinkertainen nostamaan laitureitaan lentoon. Natsaisikohan Immosen ja Jormakan kemiat? Heräisiköhän Tavi Hodgmanin vierellä? Tai Sopanen Lopin laidassa?

Teemu Rinkinen - Näillä näytöillä ei asiaa kolmeen parhaaseen ketjuun. Toinen vaisu kausi putkeen niin sanotun läpilyönnin jälkeen. Röyhkeyttä ja maaleja tilaukseen.

Sami Blomqvist - Tuli tehokkaana vuosi sitten ja nytkin onnistunut vähissä peleissään kohtalaisesti, mutta silti nallipyssyluokkaa. Huhut puutteellisesta harjoittelusta/asenteesta eivät tilannetta paranna. Ominaisuuksiltaan aivan liian yksipuolinen laitahyökkääjä verrattuna esim. Jormakkaan. Pitäisi paukuttaa vähintään 10 maalia kaudessa puolustaakseen paikkaansa liigassa. Maaliverkot heilumaan tai suunta kohti Euroopan alasarjoja.

 

*

Pettymys

Juha-Pekka Pietilä - Kenellä on Pelicansin paras pistekeskiarvo? Aivan, 4 matsia 0+5=5. Peliitoissa vähemmän pisteitä 17 ottelussa ja -13 pakkasella. Suikkanen sysäsi lähes suoraan Mestikseen, mikä kielii löysästä kesästä. Viime viikkojen liigapeleissä heti väläytyksiä, mutta pelaamisen pitäisi maistua farmissakin.

Antti Rautiola - 132 minuuttia maalissa, 9 kiekkoa reppuun. Liiga on tällä hetkellä liikaa, mutta toisaalta, odottiko joku heti läpilyöntiä? Maltti on valttia Nupen koulun ekaluokkalaisille.

Pelaajakuvat © www.sm-liiga.fi

Tagged as: 2 Comments
9Jou/11Off

Hatut pois Laden kunniaksi

Vaatimattomuus ei ehkä ole tehnyt Lade Latvalasta kaunista, mutta äärimmäisen arvostettavan pelaajan kuitenkin.

Jan Latvala, 477 ottelua Pelicans-paidassa (© sm-liiga.fi)

Jan "Lade" Latvala nousee tänään jakamaan Toni Koivusen kanssa Pelicansin ottelutilaston kärkipaikan, uutisoi sm-liiga.fi. Huomenna Kuopiossa titteli vaihtanee kokonaan omistajaa ja keväällä ikinuoren 39-vuotiaan vuoro on hätyytellä koko liigan piikkipaikkaa Erik Hämäläiseltä.

Ennen olivat miehet rautaa ja mailat puuta. Nykyään mailat ovat komposiittia ja ammattilaisen alut kai jotain euron juuston ja palautusjuomien sekoitusta. Niin kauan kun Lade on neljää välivuotta lukuunottamatta kesästä 1999 alkaen Pelicansissa vaikuttanut, on kommentoija toisensa jälkeen ihaillut miehen ammattimaista asennetta ja huolenpitoa tärkeimmästä työkalustaan, eli itsestään. Monella rauta nousee kesällä reippaasti, mutta ne jotka hoitavat oheistreenit ennen ja jälkeen jokaisen treenivuoron marraskuun paskakelejä myöten, pelaavat yli 50 peliä joka kausi ja nousevat kolmeseiskana vielä maajoukkuerinkiin.

Tosin vaatii se myös onnea ja lahjakkuuttakin, pelisilmää. Takavuosina tällaisella mikkihiirellä ei olisi ollut mitään asiaa mihinkään Änäriin, mutta käsittämättömän taitavasti se on pysynyt SM-liigankin isojen poikien jyrän alta. Paremmin kuin oikeastaan kukaan muu. Moni väistää taklauksen, harvempi syöttää vielä sitä ennen kiekon omien lapaan. Ja nestorin kirurginen operointi ylivoiman viivamiehenä on aina ollut sellaista mistä junnupakkien (vink vink Jalu ja JiiPee) kannattaa edelleen imeä oppia minkä ehtivät.

Selvää on, että Laden poistuessa aikanaan turkoosista miehistöstä poistuu samalla mieletön määrä sitä vanhaa hyvää aikaa ja puhdasta pelaamisen taitoa. Käyrä lapa on klishee jonka jokainen nykyään tunnistaa, mutta tapa jolla #26 pitää pelin ja kiekon jatkuvasti kontrollissaan kaikilla kentän alueilla on se mistä ylisanat pitäisi oikeasti repiä. Vain todellisella pelaamisen taidolla voi pärjätä Neuvostoliiton hajoamisesta Facebook-aikaan asti SM-liigan huipputasolla. 20 kautta SM-liigassa. Putkeen. Vaatimattomalla palkalla.

Moni pokkaa palkintoja, mielestäni Jan Latvalan mukaan voidaan kohta nimetä jokin lahtelainen tai jopa SM-liigan kattava palkinto.

 

Tilastot: http://eliteprospects.com/player.php?player=7466

8Jou/11Off

Löytyihän munat kiekkojohtajaltakin – valmentajat vitsilinjalla

Jokereiden toimitusjohtaja pisti Jarkko Ruudun ojennukseen, ainakin muodollisesti. Kolme liigavalmentajaa taasen esittivät eilen sketsihengessä verbaalisia kykyjään.

Amerikan ammattilainen

"Jokeripomo ripitti Jarkko Ruudun", hehkuttaa iltapäivälehdistö.

- Olemme puhuneet Jarkon kanssa tästä tilanteesta. Hänelle on tehty erittäin selväksi se, että touhu ei voi jatkua tällaisena. Me seurana emme missään nimessä hyväksy kyykistymisiä tai näyttelemisiä kaukalossa, Kekäläinen sanoo Ilta-Sanomissa.

- Me olemme sanoneet Jarkolle kauden alusta alkaen, että älä tappele. Kyllä hän tapella osaa, mutta mitenhän ihmiset reagoisivat siihen, jos hän hakkaisi vastustajan pelaajan sairaalakuntoon, Kekäläinen kysyy.

Hyvä Keklu! Tappeleminen kuuluu jääkiekkoon ja Jarkko Ruudun repertuaariin. Samaan repertuaariin kuuluu myös loputon agitointi. Ämmämäinen kyykistely sen sijaan on paitsi kaiken lajikoodiston vastaista myös vaarallinen pelitapa. Ruotsin maajoukkuepelaajan kyykistelylle pudistellaan päätä, mutta tottakai Suomestakin pitää aina yksi jarkkoruutu löytyä, joka hyppää vaikka kaivoon toisen idiootin perässä. Onneksi kiekkojohtaja-Kekäläisellä on riittävästi meriittejä vyöllään sanoakseen asiat niin kuin ne pitää sanoa.

Kiekkoaktivisti vain ihmettelee, miksi pitää lähteä uhkailemaan sairaalakunnolla, kun juuri on yhdestä tappelukohusta selvitty toistelemalla ettei tappelu ole oikeasti vaarallista.

Jyrki on tehnyt itsestään...

Jyrki Aho, JYP (© sm-liiga.fi)

- Sitten oikeastaan yks semmonen toinen asia mistä tässä on niinku pitkän aikaa... ku ei oikeen ilmeisesti viesti ei mene mitään kautta perille, niin kokeillaan sitten tätä kautta. Voi kuulostaa itkemiseltä, mutta pelistä toiseen Vataselle saa tehdä mitä vaan. Meiän arvomaailmaan kuuluu se että me ei ruveta heittäytymään. Se tulee sieltä jalalla joka päivä, sitä joka päivä hakataan, viestiä koittaa antaa erotuomaritarkkailijoille. Vatanen tekee omaa hommaansa, mutta sitten jotkut jättää hommansa tekemättä, käsittämätöntä.

- Onks kahvaaminen tullu muotiin? Hakata saa käsille, hakata saa ja roikkua. En tiiä missä se linja menee, eikä näköjään tiiä kyllä tuomaritkaan.

- Toinen ikävä asia, meillä on tullu pari kertaa tässä nyt viime peleissä meiän pelaajille aivotärähdys ja niistä tilanteista ei tuu ees jäähyä. Jyrki Aho JYP-Pelicans-ottelun jälkeen.

Tervetuloa Jyrki päävalmentajaksi SM-liigaan. Ei tarvine olla kummoistakaan kokemusta tietääkseen, että tähtipelaajia otetaan kovemmin. Se on Pelicansissakin nähty Juhis Aaltosesta Ryan Laschiin, joista kumpikaan ei valitettavasti tykkää pahemmin filmata.

Sitten se toinen ikävä asia, että aivotärähdys ei ole jääkiekossa automaatio jäähylle, vaikka linjaa onkin aiheesta ja aiheetta kovennettukin. Osa tunnetusti puusilmäisistä JYPin faneistakin tunnusti ottelun jälkeen, että Perrinin tilanne oli vahinko.

Ja niin, eikös JYPissä pelaa Jonne Virtanen nimenomaan pitääkseen vastustajat kurissa?

Perus-Suikkanen

- Mää voin sanoa tuohon, tietenkin tää on aina minkälaisien lasien läpi näitä pelejä kattoo, mun mielestä näillä junioritähdillä ei voi olla omat säännöt. Täällä jo yks Granlund on tuolla IFK:ssa mikä saa tehä ihan mitä tahansa, saa alottaakin väärinpäin alotuksia. Jos siihen vielä Vatanen lisätään, niin onks täällä joku ikäraja että saa pelata miten haluaa.

- Toinen asia, tarkotat varmaan tätä Perrinin aivotärähystä, niin se taklas Järvistä mistä se sen sai. Niinku sanoit ite että kuulostaa vähän itkemiseltä, niin voi sanoa että siltähän se kuulostaa.

Lehdistötilaisuuden keskustelun käännyttyä taklausten vähyyteen ja Tarja Halosen taannoisiin väkivaltakommentteihin, äityi Suikkanen hyvin keskisuomalaiseksi, ellei jopa viitasaarelaiseksi:

- Nyt puhutaan hyvän, hienon jääkiekko-ottelun jälkeen niin mun mielestä vähä asia karkaa mistä puhutaan. Mitä Halonen ottaa kantaa, niin mää voin ottaa noihin presidentinlinnan tanssiaisiin sitten mieltä, että ketkä siellä tanssii ja ketkä siellä ei tanssi. Kyllähän sekin aika irvikuvalta näyttää välillä suomalaisen miehen silmin. Mutta jos pysyttäis jokainen omassa lestissään niin ehkä tämä maailmaki ois parempi.

Sori Jyrki. Hävisitte pelin ja hävisit mediahuomion. Kansa tykkää Kaitsusta enemmän.

Epävalmentaja(t)

- Tiukkoja vääntöjä on ollut, maalin pelejä siellä täällä. SaiPa on aika pirullinen vastustaja, joka pelaa sellaista epäjääkiekkoa. He pyrkivät vain lyömään kiekon keskialueelle ja menemään perään ja edelleen maalille, jossa kaksi pelaajaa on aina sohimassa.

- Maalit heillä eivät tule välttämättä mitenkään hienojen sommitelmien tuloksina vaan pelin käännöistä ja sellaisten hups ja oih -tilanteiden seurauksina. Pitää olla tarkkana annettaessa painetta, ettei päästetä heitä vastahyökkäyksiin. HPK:n apuvalmentaja Petteri Hirvonen ennen keskiviikon SaiPa-ottelua.

Ymmärtäisin, Hirppa, nämä kommentit vallan mainiosti jos oma joukkueenne kykenisi maalin takana kiekottelun lisäksi edes auttavasti ylittämään keskialueen kontrolloiduilla syötöillä, eikä kaavalla pakki-pakki-roiskis. Vähän niin kuin se SaiPa eilen, joka yllätti Kerhonne joka erässä housut kintuissa vahvalla kiekollisella pelaamisellaan ja ainoastaan turhien jäähyjensä takia joutui lähtemään Hämeenlinnasta vain kahden pisteen kanssa.

Joku voisi kysyä miten on mahdollista, että Petteri Hirvonen hääri yhä liigatason valmennusrymässä?

Samaan teemaan liittyen Mika Toivolaa huhuillaan ensi kaudeksi HPK:n päävalmentajaksi. Ehkä siellä ajatellaan, että kun syöksykierteessä ollaan, niin kannattaa potkia lisää vauhtia ettei varmasti jää kitumaan.

7Jou/11Off

Pelicans on pelillisesti valmis europeleihin

Olen syksyn aikana seurannut Elitserienin otteluja vähän sillä silmällä ja se on kyllä romuttanut mielikuvat siitä, että Ruotsin pääsarja olisi jonkinlainen eliittiliiga verrattuna Suomen pääsarjaan.

Veisin arvion jopa niin pitkälle, että KalPa, Ässät ja Pelicans nähdyllä pelivireellään ja parhailla kokoonpanoillaan muodostaisivat myös Elitserienin kärkikolmikon siellä pelatessaan. Ruotsalaisjoukkueet nimittäin järjestään pelaavat puupääkiekkoa, joka muodostaa täydellisen vastakohdan SM-liigan parhaimmiston pelitavoille. Ruotsissa on ylivertaiset resurssit laatupelaajien hankkimiseen ja nuorten talenttien taso kertaluokkaa parempi Suomeen verrattuna, mutta taktisessa osaamisessa ja potentiaalin hyödyntämisessä liigaseurat näyttävät hoitavan tonttinsa huomattavasti paremmin.

Katse kääntyy jälleen kerran valmentajiin. Näkemieni ottelujen perusteella Ruotsi-kiekossa taktinen osaaminen rajoittuu perinteiseen oman maalin taakse rauhoittamiseen - sen osaa Elitserienissä jokainen joukkue. Kaikki järkevät ratkaisut siitä eteenpäin tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, mikä käytännössä johtaa lähinnä aktiivisiin kiekosta luopumisiin, erästä sketsihahmoa lainatakseni. Viisikon pelaajien etäisyydet ovat järjettömät, hyökkäykset tapahtuvat yhden-kahden hyökkääjän epätoivoisina harppuunoina ja kiekkoa roiskitaan surutta ränneihin tai pleksin kautta kenttäalueelta toiselle.

Vauhtia ja ulkojäähenkistä inspiroimista pelissä riittää, mutta toistuvia sovittuja kuvioita saa hakemalla hakea. Isojen kaukaloiden luulisi viimeistään mahdollistavan laadukkaan syöttörallin, mutta ylöspäin pelaamisessa swedupetterit ovat suorastaan avuttomia. Samalta näytti koheltaminen myös Sveitsin niin kutsutussa huippusarjassa vuosi-pari sitten. Supertähdet pitävät homman mielenkiintoisena, mutta sooloilu ei välttämättä pitkälle riitä tiivistä joukkuetta vastaan.

Resursseihin ja potentiaaliin nähden tämä on vähän kuin Barcelona tai Real Madrid roiskisivat vain pitkää palloa kankealle kärkipelaajalle.

Viime aikoina esiin noussut termi Meidän Peli, suomalaisen taktisen osaamisen ja pelirohkeuden huipentuma, on saanut jotkut takavuosien lätkäjäärät - siis ne jotka edelleen uskovat ainoastaan kesätreenien ja nöyrän taistelun voimaan - takajaloilleen vähättelemään koko lajin taktisen valveutuneisuuden tärkeyttä. En tosin tiedä mikä voisi tähän hätään olla kovempi taktisen osaamisen näyttö kuin Leijonien kultaryöstö Bratislavasta keskinkertaisella joukkueella.

Pelicansiin tämä liittyy siten, että Kai Suikkasen miehistö on yksi niistä Meidän Pelin toteuttajista, vaikkakin ehkä hieman varioituna. Tiedäthän, hyökätessä hyökkää koko viisikko, hyökkäjät kolme rinnakkain ja puolustajat tukevat toiseen aaltoon. Vaihtotilanteissa kiekko pidetään itsellä eikä luovuta siitä turhaan ja jos vastustaja sattuu limpun nappaamaan, iskee Pelicansin aggressiivinen karvaus kiinni ja koko viisikko puolustaa tiiviinä yksikkönä. Yhteistyön jääkiekkoa.

Ongelmia syntyy silloin jos joukkue luistaa näistä säännöistä. Paitsi tehokas ja kehittävä, tämä pelitapa on myös äärimmäisen vaativa. Rikkominen on aina helpompaa kuin rakentaminen.

Viime viikon tasurin ja voiton perusteella on vielä mahdotonta arvioida, onko nämä ongelmat selätetty vai saatu ainoastaan ensiapua. Suikkasen mestaruuskaudella Turussa muuten vaikea jakso (TPS 9 ottelusta 2 pistettä) alkoi lähes päivälleen samoihin aikoihin kuin nyt Lahessa ja päättyi joulukuun kolmantena, samana päivämääränä kuin Pelicans kaatoi KalPan 4-0.

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin Pelicansin seuraava vaikea jakso alkaa tammikuun toisella viikolla ja kestää kaksi viikkoa.

Se ei ole vielä ajankohtaista, kuten ei ole kansainvälisiin sarjoihin osallistuminenkaan. Ilkka Kaarna otti asiaan realistisen kuivakan lähestymistavan Hockey Nightissa pari viikkoa sitten ja epäili ulkomaisten seurojen kiinnostavuutta koto-Suomessa. Kansainväliset sarjat ovat ilman muuta asia jota kannattaa tutkia, mutta esimerkiksi tuhlaajapoika-Salonojan puheet espoolaisesta KHL-joukkueesta tuntuvat lähinnä haihattelulta.

Ja eipä Pelicansillakaan taloudellisesti olisi niihin leikkeihin asiaa, mutta jos nyt pitäisi pelata ruotsalaisia puupäitä vastaan, niin taso riittäisi kyllä.

- - -

Messias-Holappa pelastaa Peliittojen kauden? Rahavaikeuksiin kaatuneen ja Mestis-kauden kesken jättäneen Kiekko-Laserin kultakypärä Sami Holappa siirtyy heinolalaisjoukkueeseen loppukaudeksi. Holapalta odotetaankin nyt maaleja ja oikeastaan ratkaisua koko joukkueen maalinteko-ongelmiin. Pahitteeksi ei varmaan olisi myöskään Sami Blomqvistin tai Teemu Rinkisen visiitti Mestikseen joulun alla.

K-Laserin kuolinpesästä olisi tarjolla myös vanha tuttu peruspakki Toni Kiren, kun Holapan lisäksi jonkun toisen pelaajan kanssa on neuvotteluja käyty.

- - -

Jos ei pelin taso päätä huimaa, niin ainakin Elitserien on kauden puolivälissä huipputasainen. Tällä hetkellä sarjan kuusi parasta taistelevat ykkössijasta ja viisi seuraavaa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Parhaan ja huonoimman välinen ero on vain 21 pistettä, kun SM-liigassa jo sarjakärjen ja keskikastin ero on enemmän.

Växjön puolustaja Ilkka Heikkinen johtaa koko sarjan maalipörssiä 14:llä osumallaan.

Ex-Pelsut:

Daniel Widing, Brynäs - 29ott, 6+3=9

Marcus Paulsson, Färjestad - 28ott 6+3=9

Ville Viitaluoma, Luulaja - 28ott 3+5=8