29Mar/11Off

Hei, mäkin otan kantaa tappelukohuun!

Korppikotkat leijonan ruhon haaskalla. Jokaisella on oikeus typerään mielipiteeseensä varsinkin silloin kun faktat ja realismi heitetään jo jääkiekkoväen toimesta romukoppaan.

SM-liiga Oy:llä on kaksijakoinen toimintamalli. Suunnitelma A:ssa pyöritetään arkipäiväistä viihdetuotetta, paistatellaan urheilun ravintoketjun petoeläimenä ja vaalitaan jääkiekon kivenkovaa lajiperinnettä. Suunnitelma B:n pudotessa käsiin minkä tahansa kohun saattelemana, menevät housut saman tien vaihtoon ja leijonasta tulee häntä koipien välissä uikuttava kotikissa.

Olisi mielenkiintoista tietää mitä SM-liiga yritti pari vuotta sitten viestittää sloganillaan Draamaa ja rytinää. Tai täksi kaudeksi tulleilla back-to-back-ottelupareilla, joka Pelicans-HIFK:kin oli. Minäpä vastaan: fyysistä yhteenottoa tavalla tai toisella. Todennäköisesti myös - tälle urheilulajille luonteenomaisesti - jopa tappeluja. Eiköhän siellä liigan toimiston nurkassa jotain tämän suuntaista mielessä käynyt, kun tuotteen väljähtäminen leijailee jatkuvana uhkana.

Edellisen kerran yli 250 minuuttia on jaettu vuonna 1969 ja nyt kun heti perään sitä draamaa ja rytinää tarjoiltiin ihan spontaanisti miniplayoffin toisessa osaottelussa, ampuu liiga kahta viestinviejäänsä selkään ennennäkemättömällä voimalla. Olihan kohuun sentään otettu kantaa ihan presidenttitasollakin.

Miksi muuten Tarja tulit leijonien kultajuhliin hillumaan ja kehumaan tämän brutaalin lajin mestarit maasta taivaisiin? Rivipoliitikkoja ajaa populismi, mutta Teillähän on arvovaltaa ja näyttäisi kovasti olevan ehdotuksia jääkiekon kehittämiseen. No, ehkä se sitten olisi presidentiltä töykeää olla ottamatta seksuaalisen tasa-arvon nimissä kantaa maan ykköslajin kohuun, kun Iltasanomat välttämättä haluaa tietää.

Iltalehden Pekka Jalonen ehättikin tämän kyseenalaistamaan ja kas, iltapäiväroskan ikiliikkuja on jälleen luotu uudestaan. Iltasanomien urheilutoimitus kysyi Tarjan mielipidettä, minkä Iltalehden urheilutoimitus noteerasi ja Iltalehden urheilutoimittaja jyrkästi kyseenalaisti. Vettä myllyyn ja kansan hiiret klikkaavat savuten.

Tietyt tahot ovat iilimadon tavoin valmiina imemään jääkiekon ympäriltä kaiken mahdollisen hyödyn hyvässä ja pahassa. Hehkutetaan kultaleijonia ja ylistetään jääkiekon yhteiskuntavaikutuksia aina laman päättymistä myöten. Samat korppikotkat ovat valmiina näykkimään haavoittuneesta leijonasta irti joka ikisen lihanpalasen. Silloin jääkiekko eristetään yhteiskunnan hylkiöksi kuin Ahvenanmaa mantereesta ja sysätään harteille kaikki ongelmat nuorison turmelemisesta isien alkoholisoitumiseen.

Vaan pitäisikö sormella osoittelun sijaan lätkäväen katsoa sittenkin itseään peiliin? Tuon näkökulman tiivistää parhaiten Jatkoajan Jani Mesikämmen: "Pienet myllyt, olemattomat munat". Maan ykköslajina jääkiekko on myös itse auliisti ottamassa vastaan kaiken gloorian, mutta myrskyn noustessa vesilasiin on suhtautuminen asioihin jotain niin katastrofaalista, että pahaa tekee. Jo sunnuntaina Jukka-Pekka Vuorinen ehätti julkisesti pahoittelemaan "jääkiekolle ja SM-liigalle turhaan aiheutunutta negatiivista mielikuvaa", koska "SM-liiga ei hyväksy väkivaltaa". No, niin ei hyväksy 70 % kansastakaan mielipidekyselyn mukaan, mutta lauantaina enemmistö siitä hurrasi tälle episodille. Monet jopa kehuivat kuinka se pelasti huonon matsin.

Turha on odottaa, että jääkiekkopäättäjät latoisivat tiskiin järkähtämätöntä faktaa, kuinka kyseessä on poikkeustapaus eikä sen perusteella ole syytä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Turha on odottaa, että lajiväki nousisi takajaloilleen puolustamaan näitä jääkiekon ikiaikaisia ominaispiirteitä, kampanjoimaan sitä oikeaa väkivaltaa vastaan ja kertomaan kuinka harmittomasta poikapainista lauantaina todella oli kysymys.

Syvät rivit eivät tätä voi ryhtyä edes tekemään, kun ylimmän johdon puuhastelijat ovat jo vuosikausia luoneet selkäänampumisen ja populistipoliitikkojen edessä pokkuroimisen perinteen, jossa viihdetuotteen alkuperäisellä ydinsisällöllä ei ole julkisessa keskustelussa mitään painoarvoa. Leijonalauma hylkää haavoittuneensa korppikotkien näykittäväksi yhtä nopeasti kuin tiedote klikataan nettisivuille.

Pelikaanit sen sijaan puolustivat lauantaina omiaan niin että sulat pöllysivät. Se on ehkä ainoa asia mistä tässä tilanteessa voi ylpeä olla. Jääkiekkoihmisenä.

- - -

Erikoismainintana hattu pois Etelä-Suomen Sanomien linjalle myllykohun keskellä. Juha Hölttä, Jari Kuuluvainen ja Kalle Veirto käsittelivät asiaa asiana. Veirto muun muassa näin:

Saa esittää, mielipiteen vapaus on kaikilla. Myös tyhmät, ymmärtämättömät ja jyrkät kannat saavat kukoistaa, ja jokainen vastuullinen poliitikko ottaa kantaa. Ja jääkiekkoväki jarruttaa ja hidastaa.

Se tietää, että ensi viikolla tämä on taas ohi. Keväällä tätä ei muista kuin tilastomies ja ensi vuonna vain wikipedia ja google.

Yllättävän paljon tolkkua sisälsi myös Esa Tikkasen haastattelu Iltalehdessä:

- En missään nimessä suosi tämänkaltaista jääkiekkoa, kuten eivät varmasti muutkaan lajin ystävät, mutta lauantaisen kaltaiset joukkonujakat ovat niin harvinaisia, että miksi ihmeessä tästä pitää tehdä näin iso juttu?

 

 

26Mar/11Off

Syysherkkuja välineurheilijoille

SaiPan Petri Koskinen survaisi edellisviikonloppuna Ilvestä vastaan ensimmäiset liigamaalinsa pariin vuoteen ohittamalla kahdesti Miika Wiikmanin. Siinä ei ole mitään sen ihmeellisempää että laitahyökkääjä onnistuu maalinteossa, eikä varsinkaan siinä että Wiikmanin taakse menee kiekkoja, mutta huomio kiinnittyi mailaan jolla Koskinen maalinsa viritteli. Viimeinenkin puukeppi lienee SM-liigassa viimeistään nyt heitetty roskikseen ja nykyaikaisten komposiittimailojen valtakausi on täydellinen.

Sama näkyy jääkiekossa yleisestikin pikkujunnuista ikämiesten harrastepeleihin. Eikä ihme, kun puumailoja ei oikeastaan enää edes saa mistään. Kiekkoaktivistikin vaihtoi parisen vuotta sitten - silloinkin konservatiivisesti melko jälkijunassa - CCM:n puutikkunsa Reebokin komposiittimailaan, eikä kaipuuta entiseen ole tullut. Keveys, kestävyys ja tasalaatuisuus ovat ylivertaiset. Käytetyn kanssakaan ei tarvitse liian pitkään rimpuilla kun se päättää vaihtotarpeen napsahtamalla rapsakasti poikki.

Tosin suorituskykyhän se pelaajalle tärkein asia on. Reebok on viimevuosina tullut ryminällä lätkäkaukaloihin ja lämäsi tämän syksyn uutuutena äskettäin markkinoille mallistonsa lippulaivan:

Reebok A.i-mailat

Punamustasta värityksestä tunnistettavat A.i 9 ja A.i 5 sisältävät uusia ominaisuuksia, joilla Reebok pyrkii täyttämään tuotteen nimen sisältämän lupauksen Advanced innovation - edistyksellinen keksintö. A.i 9 on suunniteltu ammattilaispelaajille ja A.i 5 juniori-/harrastepelaajille.

Monen muun kansainvälisen tuotteen tapaan lätkäjätkä törmää aluksi litaniaan komealta kalskahtavaa sanastoa: 2:1 Power Taper Ratio, Xlerated blade, Mid Kick Point... Keskeisimpänä ajatuksena valmistajalla on kuitenkin ollut voiman siirtäminen, johon nämä ominaisuudetkin tähtäävät.

Varren reunat ovat tuplasti (2:1) jäykempiä kuin sivut, ja lavan kevyt vaahtomuovi on päällystetty erityisen jäykällä kuitupinnalla. Varren taipumakohta on myös nostettu aikaisempaa ylemmäksi verrattuna vanhempaan Sickick III-mallistoon. Kaikki tämä tähtää kovempiin ja laadukkaampiin laukauksiin. Lisäksi mailan varteen on sovellettu uudenlaista otepintaa, jonka pitäisi sekä parantaa hanskan pitoa että nopeaa liikutettavuutta tilanteen mukaan.

Juuri uudenlainen lapatekniikka, varren 2:1-jäykistyssuhde ja korkeampi "kick-point" tekevät eron voiman siirtämisessä verrattuna rinnakkaiseen Sickick III-mallistoon, jossa on painotettu enemmän laukaisuliikkeen nopeutta kuin voimakkuutta.

Brittiläisvalmistaja on samalla vienyt mailan valintaprosessin uudelle tasolle Stick Selector-palvelullaan, jossa määritellään kaikki mahdollinen strategisista mitoista pelipaikkaan ja laukaisutyylistä mieluisimpiin laukaisukohtiin. Enää ei siis välttämättä tarvitse tukeutua urheilukaupan myyjän puolivillaisiin suosituksiin kyseistä mallia käyttävistä liigapelaajista, kun muutenkin A.i-malliston keulakuvana toimii Detroitin maaginen taituri Pavel Datsjuk. Uuden A.i-mailan voit muuten voittaa käyttöösi tykkäämällä sitä Facebookissa.

Tulisikohan meikäläisestäkin uusi harrastesarjojen Markus Seikola, jos vaihtaisin vanhasta perusmallista "aaii ysiin? Ehkä ne kaukovedot voisivat vähän useammin löytää maaliverkkoon asti kuin löysästi lörpsähtäen maalivahdin räpylään. Ainakin Pavel Datsjuk saa sen maalinteon näyttämään helpolta...

http://www.youtube.com/watch?v=_-FTX_AElDA&feature=relmfu

Reebok Hockey

Sponsored Post

Filed under: Viihde No Comments
24Mar/11Off

Kriisi mainittu – joko saa palauttaa kausikortin?

Kaikki on taas huonosti. Lahti-kiekko on palannut päiväjärjestykseen.

Eihän näin naurettavaa aihetta oikeastaan edes pitäisi käsitellä, mutta eipä välipäivänä oikein akuutimpaakaan asiaa ole, ellei äärimmäisen tärkeää Duudsoni-hassuttelua lasketa. Siinä se on: neljästä viime ottelusta rankkarivoitto, jatkoaikatappio ja kaksi suoraa häviötä. Saldona vaivaiset 3 pinnaa. Eihän tuolla pistekeskiarvolla päihitetä edes Ilvestä.

Silti jotenkin humoristisiksi koin ne Ässät-ottelun paniikinomaiset huudot, joita eri puolilta katsomoa kuului. "Ei olla alivoimalla!", kun Ässä-pelaaja pääsi laukomaan nollakulmasta laidan vierestä. "Yrittäkää edes, mä olen maksanut tästä!", kaikui jostain pääkatsomon keskeltä. Kieltämättä itseänikin voisi ruveta vaisu esitys korpeamaan herkemmin, jos olisin maksanut 25 euroa ottelulipusta tai 600 euroa kausikortista.

Tosin yritän myös parhaani mukaan hahmottaa ns. isoa kuvaa, jonkinlaista pidemmän aikavälin trendiä. Lukuina esimerkiksi Suikkasen ajan täysimittaisten otteluiden saldoa, joka on: 32 ottelua, 19 suoraa voittoa, 5 jatkoaika/rl-voittoa, yksi jatkoaikatappio ja 7 suoraa häviötä. Pari-kolme vaisumpaa peliä eivät heilauta Pelicans-venettä yhtään mihinkään, vaikka osa yleisöstä ei paniikkinappulan takomiseltaan sitä tunnu hahmottavan. Ässätkin on sarjan paras vierasjoukkue, jota vastaan Pelicans oli huonollakin pelillä ja Niko Hovisen paraatipelastuksilla lähellä tasuripistettä. Tietysti maksavalla katsojalla on oikeus kritiikkiin, itse asiassa ilman kovaa (sisäistä) vaatimustasoa Pelicans ei sarjan kärkipaikoista taistelisikaan.

Joonas Kuuselaa vaadittiin aiemmin maalille Hovisen lepuuttamista varten, nyt varmaan jo pelillisistäkin syistä vaikka edelleen Hovinen ottaa käytännössä kaikki otettavissa olevat kiinni. Ässiä vastaan meni kaksi onetimeria läheltä ja Tommi Taimen veto suorasta luistelusta, johon oma puolustaja teki maskin. Ehkä pääkatsomossa tiedetään paremmin ja Kuuselan avulla huono neljän ottelun jakso olisi vältetty. Pari tappiota on myös muistuttanut, että Pelicans ei olekaan mikään superjoukkue, joka on hankkinut markkinoiden parhaat pelaajat ja luistelee kaikilta jalat alta.

Tai jospa blogisti ei nyt hahmottanutkaan kunnolla katsomohuutelijoiden viisautta? Sarjan top6-joukkueita vastaan - joihin Ässätkin kuuluu - Pelicans on pelannut alkukauden aikana 10 ottelua, joista se on voittanut suoraan 2, rankkareilla 2 ja hävinnyt varsinaisella peliajalla 6 kertaa. Molemmat kolmen pisteen voitot on otettu Kärpiltä.

Muista 14 ottelusta ainoa pistemenetys on ollut taukoa edeltänyt jatkoaikatappio JYPille! Tässä valossa tarkasteltuna alkaa jotain huolestumisen aihetta ollakin. Sarjaa takana yli kolmannes ja Pelicans on järjestelmällisesti vaikeuksissa hyviä joukkueita vastaan.

Tämä kylmänviileä tarkastelu ei vain ole yhtä räväkkää ja viihdyttävää kuin hätäinen panikointi.

- - -

Marraskuu on pimeä ja kylmä Heinolassakin. Turhaksi osoittautunut Patrick Kennedy lähetettiin kotiin ja tässä kuussa Peliitat on tahkonnut 6 ottelua, joista 1 suora voitto, 1 rankkarivoitto ja 4 tappiota. Neljännen tappion aiheutti eilen JYP-Akat., joka haki kirvelevän 2-3-voiton Versowood Areenalta. Juha-Pekka Pietilä seurasi aitiopaikalta jokaista jyväskyläläisten maalia ja voittomaalin tehnyt pelaaja oli tilanteessa Pietilän vastuulla, joten pienellä otannalla arvioituna liigapelit eivät taida vieläkään ihan heti kutsua.

Noin muuten Peliitat tuntui pelaavan varsinkin kiekon kanssa hieman järkevämmin kuin muutama viikko sitten. Pelicansin kiekkokontrolliin verrattuna punamustien roiskiminen on yhä ajoittain tuskaista seurattavaa, mutta pyrkimys näyttäisi olevan jonkinlaiseen viisikkopelaamiseen ja yhdessä hyökkäämiseen. Työmoraalista tulos ei Jasi Sinkkosen joukkueella jää kiinni.

21Mar/11Off

Tämä on käsky: keskity vain tähän kauteen

Noudata tai luovuta.

Lätkäfanin vuosirytmi tuntuu joskus surrealistiselta. Kun yksi sesonki keväällä päättyy, alkaa välittömästi seuraavaan kauden ja uusien pelaajahankintojen spekulointi. Itse asiassa se on alkanut jo edellisenä syksynä, mutta kauden päätyttyä siihen pääsee vasta keskittymään täysillä. Loppukevään ja kesän suurinta hupia on pelaajahuhujen pyörittely.

Jäähalleissa notkuminen keskeytyy kesällä, mutta kovimmilla addikteilla kuviot pyörivät mielessä vuoden ympäri.

Uuden kauden alkaessa syksyllä joukkue onkin jo pureskeltu ja ennakoitu puhki, joten sen seuraavan kauden huhumyllyt alkavat luontevasti nettipalstoilla jo hyvissä ajoin ennen ensilumia. Varsinkin jos syksy on alkanut yhtä surkeasti ja masentavasti kuin vaikkapa vuosi sitten.

Hätäisimmät ovat ehtineet polkaisemaan oravanpyörän käyntiin kuluvanakin syksynä. Hovinen tietenkin lähtee, tokkopa saadaan Laschiakaan pidettyä, ompas noita päättyviä sopimuksia paljon... Ajatuskulku käynnistyy helposti kun siihen on tottunut. Pysähdypä hetkeksi ja katso ympärillesi. Lahti elää kiekkobuumia, Pelicans taistelee sarjan kärkipaikoista. Eivätkö nämä hetket ole sitä miksi tätä asiaa harrastetaan? Epäilen, että jopa lahtelaisyleisössä ovat vähemmistössä ne masokistit jotka vesi kielellä odottelevat seuraavaa tappioputkea.

Jos taas ajatellaan strategis-taloudellisesti ja tunteeseen pitää välttämättä sotkea kuivia järjenmurusia sekaan, menee kuvio vähän mutkaisemmaksi. Keväällä Pelicans vielä oli urheilullisesti kriisissä. Seurajohto Kaarnan Ili etunenässä oli kuitenkin tehtävänsä tasalla. Korjaussarjaksi hankittiin sopiva huippuvalmentaja. Jouduttiin kuitenkin turvautumaan B-suunnitelmaan ja kaapattiin absoluuttisesti paras mahdollinen suomalainen huippuvalmentaja.

Tosin vain vuodeksi kerrallaan. Pitkäjänteisyyttä siinä ei ollut nimeksikään, mutta tarvitseeko aina olla? Herra Suikkanen puhalsi sammuneen nuotion uudelleen täyteen roihuun. Eikä pelkästään nostanut mielialoja, vaan hakkasi kivitauluihin tavan jolla jääkiekkoa tulee pelata vuonna 2011. Jokainen matsi ei ole loisteliasta maali-iloittelua, sellaista täydellisyyttä ei olemassa olekaan, mutta isossa kuvassa sarjan ensimmäinen kolmannes on ollut lähes kaikkea sitä mitä viimeiset kolme kautta uupuivat. Jonkinlainen identiteetti on taas löytynyt.

Tallentakaa digibokseihin, kuvatkaa, piirtäkää, keskustelkaa, sillä näin jääkiekkoa pitää pelata! Nauttikaa nyt, sillä asian tila ei ole ikuinen.

Kaikkein hurjinta on jos Pelicans pystyy vielä keväälläkin jatkamaan dominanssiaan vastustajien läpikotaisin scouttaamana ja kaupan päälle kaatamaan sarjan kärkiporukoita. Jotenkin tuntuu, että Suikkasen johdolla se ei ole lainkaan mahdotonta.

Tässä on sapluuna millä Pelicans voi jatkaa eteenpäin. Nykyisen valmennustiimin jatkamisen myötä lähitulevaisuus on turvattu, sitäkään ei tarvitse murehtia tai spekuloida. Strategisessa mielessä pitkäjänteisyys jätettiin aluksi taka-alalle, mutta avattiin myöhemmin aivan uusia ovia strategian uudelleenkirjoittamiseen.

Pelicansin toimistolla kuuluukin viettää jo ennen joulua pitkiä iltoja ensi kautta suunnitellen. Se on heidän työtään. Jos me penkkiurheilijat emme kuitenkaan näinä kuukausina kykene irroittautumaan loputtomista tulevaisuuden visioista ja tarttumaan hienoihin hetkiin reaaliajassa, niin sitten emme koskaan. Voittajaksi ei voi kasvaa ajatellen, että tuleehan uusiakin mahdollisuuksia. Voittamisen kulttuuri lähtee siitä, että fokus on 100-prosenttisesti voittamisessa illasta toiseen, ja edelleen 100-prosenttinen siinä vaiheessa kun pudotuspelikiekko putoaa maaliskuussa ensimmäisessä aloituksessa jäähän.

Millään muulla ei ole silloin mitään merkitystä.

 

Jälkikirjoitus. Joulutauolla uhraan yhden tai kahden kirjoituksen verran ajatuksia ensi kaudesta. Sitä ennen ja sen jälkeen kevään viimeiseen päätössummeriin asti olkoon ensi kausi rauhoitettu. Otetaan uusi liigaviikko vastaan avoimin mielin. Tiedossa on kolme kovaa matsia, jotka voivat päättyä miten päin tahansa ja erittäin todennäköisesti nähdään hemmetin hyvätasoista ja viihdyttävää lätkää.

19Mar/11Off

Pelikaanikin on asia

Lahen Pelicansin nimi äänestettiin kaikkien aikojen 50 huonoimman lätkäjoukkueen nimen listalle jossain jenkkien nettikyselyssä. Entä sitten?

"Pelicans-nimelle tyly tuomio", huutaa Iltalehti. Bleacher Report-sivustolla on nyt kovasti äänestelty, tosin linkkiä ei löydy ja sivustolta ei pikaisella etsinnällä listaakaan näkynyt.

Otsikon lausahdus Pelikaanikin on asia on kierrellyt eräällä kotimaisella jääkiekkosivustolla vuosikausia ja toimittanut jonkinlaista sisäpiirin sloganin virkaa. Alkuperä on jäänyt itseltäni selvittämättä, mutta sananparsi putkahti kyllä heti mieleen Iltalehden uutista lukiessa. Siinä on jonkinlainen olemassaoloaan puolustelemisen kaiku, pienenä keskellä suurta maailmaa.

Ja onhan sitä seuran imagoa tullut matkan varrella mietittyä. Värit voisivat olla jotenkin dynaamisemmat kuten vaikkapa JYPillä tai TPS:lla, brändi voisi olla arrogantimpi ja yläluokkaisempi kuten HIFK:lla, nimi voisi olla relevantimpi ja ytimekkäämpi kuten Ilves tai Kärpät. Mutta silloin se ei olisi enää se rakastamamme Pelicans, joka erottuu turkoosilla värillään, lintuteemallaan ja nuorekkaalla imagollaan.

Ja sitten vielä ne iänikuiset menneisyyden haamut. Jalkapallon puolella Kyykkä ja Reipas on jo palautettu. MYPAkin voitti mestaruutensa, vaikka sitä laulussa epäonnistuvaksi manattiinkin. Kekkonen taitaa sentään maata vielä haudassaan, tosin en ole ihan hetkeen käynyt tarkistamassa. Hyvyyttä tai uskottavuutta kun ei ole se miltä jokin näyttää ulkopuolisen silmiin tai mitä suuruuden päiviä on menneisyydessä, vaan se miten seura asemoituu juuri nyt Lahti-kaupungin ja sen asukkaiden sielunelämässä. Pelikaani on lahtelaisille merkittävä asia.

Se sananparsi oli muuten Ultra Bran kappaleesta Laulu asioista, joka on julkaistu Pelicansin ja FC Lahen perustamisvuonna 1996. En löytänyt biisiä kuunneltavaksi, ehkä hyvä niin. Kyseisen bändin tuntien se olisi voinut rikkoa sloganista kaiken hohdon. Sanat sentään löytyivät:

Mikä on yhteistä kalalle
trumpetille ja piipulle?
entäpä mitä on hyvyys ja kampela?
asioitapa tietenkin ovat ne
Mikä kumma on mukanas
tuo munista tehty hassu?
asiahan se on ja hiukan litteä
ja pehmeä asia taas on töyhtö
Asioita on esimerkiksi juusto
ja pelikaanikin on asia
muita asioita ovat tursas ja viisumi
maailma on asioita pullollaan

Maailma tosiaan on asioita pullollaan, niin myös ruusunnuppuja, hylkeitä ja hakaristejäkin, jotka on Ameriikoissa onnistuttu lätkäjoukkueen nimiksi vääntelemään.

Äskettäin tuli muuten 10 vuotta täyteen siitä kun Pelicans otti käyttöönsä nykyisen logon ja värityksen. Oli muistaakseni kesäaikaa kun juuri värvätty Toni Koivunen ja teholaituri Tommi Turunen esittelivät uutta paitamallia Lahen jäähallissa jonkinlaisessa lätkämessutapahtumassa. Turkoosin sävy oli silloin vielä vähän hakusessa ja liian vihertävä, mutta joukkueen marssiessa harjoitusotteluihin oli nykyisen kaltainen turkoosi jo löytynyt. Logoakin viilattiin samalla ja Pekon virneestä huolimatta näyttää se peli kulkevan ilman ylimääräistä irvistelyäkin.

Sitäpaitsi Lahen Pelicansin pelipaidan rinnassa on pelikaani, kun taas Rauman Lukolla on jokin ihan toinen asia.

- - -

Directors cut - Vahinko kiertämään. Viisi ensimmäisenä mieleen tulevaa huonoa jääkiekkojoukkueen nimeä Suomessa:

1) HC Keski-Uusimaa - Vihreällä kortilla sisään ja bonukset matkaan? Näiden halli on varmaan rakennettu johonkin hevon kuuseen keskelle peltoa, kunhan on vain on saatu Alko ja pullopalautus samaan yhteyteen. Ihan nopeasti en keksinyt toimivaa kannustushuutoa.

2) JYP-Akatemia - Tasan ainoa oikea tapa on puhua joukkueesta nimellä JYP Akat.

3) Kiekko-Laser - Kiekko-Oulun ja Laser HT:n fuusio. Nerokasta.

4) D Team - Taas sama seura. Entinen Diskos, nykyinen JYP Akat. Mitähän vikaa oli Diskoksessa, jota vastaan Pelicanskin alkutaipaleellaan kävi kovia vääntöjä divarissa.

5) KJT TuusKi - KeravaJärvenpääTuusula Tuusulan Kiekko. Pelaa ottelunsa Tuusulan jäähallissa Hyrylässä. Taisi olla Järvenpään Haukat silloin joskus, sekin oli niin hölmö nimi että piti vaihtaa parempaan. Sipoo ja Pornainen eivät näköjään mahtuneet mukaan.

Hirveimmän logon kunniamaininnan tässä pikaraadissa pokkaa jo edesmennyt Kirkkonummen Salamat. Tietokoneohjelman kuvapankkia selailtiin suunnitteluvaiheessa todennäköisesti yhtä kauan kuin mietin näitä palkintoehdokkaita, eli noin nelisen minuuttia.

Filed under: Pelicans, Viihde No Comments
18Mar/11Off

Valmentajarulettia Movemberin keskellä

Rauman Lukko ja Tampereen Tappara ampuivat torstaina kovilla, kiinnittäen huippukoutsit ensi kauden valmentajikseen. Muutama työpaikka on vielä avoinna sarjataulukon molemmissa päissä.

Risto Dufva siirtyy siis kuluvan kauden jälkeen Rauman Lukkoon 2+1-mallisella sopimuksella ja Jukka Rautakorpi käskyttää Tapparaa seuraavat 3 kautta, minkä jälkeen siirtyy seuran urheilujohtajaksi. Kahva palaa, halusi sitä tai ei.

Pelicansin lintukodossa on kaikki kuosissa, mutta pari ajatusta kannattaa uhrata tähänkin kuvioon. Kilpailu nimittäin kovenee entisestään. RD:n ja Tukka-Jukan alaisuudessa kaksi liigan uinuvaa pikkujättiläistä todennäköisesti heräävät kamppailemaan niille kuuluvista sijoituksista. Samoista sijoituksista, joille pelikaaniparvikin halajaa.

Varsinkin Tapparan haahuilu huutaa pelillistä ryhtiä, johon Dufva hankittiinkin ensiapua tuomaan kesken kauden. Kukapa muukaan kurin ja järjestyksen palauttamista kevään jälkeen jatkaisi kuin Rautakorpi, Rauli Uraman ohella ainoa 2000-luvulla Tapparassa onnistunut päävalmentaja. Vielä jos vanha kääpä Mikko Leinonen tajuaisi siirtyä sivuun toimitusjohtajan paikalta, niin Tapparasta voisi hyvässä lykyssä tulla 2010-luvun JYP.

Mielenkiintoisena sivujuonteena Rauli Urama siirtyy Rautakorven tilalle Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajaksi. Eilisten uutisten myötä ensi kauden tilanne valmentajaosastolla näyttää tältä:

Blues: Lauri Marjamäki
HIFK: Petri Matikainen
HPK:
Ilves:
Jokerit:
JYP: Jyrki Aho
KalPa: Tuomas Tuokkola
Kärpät:
Lukko: Risto Dufva
Pelicans: Kai Suikkanen
SaiPa:
Tappara: Jukka Rautakorpi
TPS: Pekka Virta
Ässät: Karri Kivi

Valmentajamarkkinoiden kuumimpia nimiä ovatkin nyt Raato Summanen, Erkka Westerlund ja Hannu Aravirta. SaiPassa Ari-Pekka Selinin aikakausi päättynee, samoin HPK:n Harri Rindellin jos kauden loppun asti selviää. Jokerikortteina pakkaan heitetään Hannu Jortikka, Kari Jalonen ja Pekka Rautakallio, sillä KHL:ssä ei mikään ole varmaa. Muuten vain työttömänä kiviä potkii Juha Pajuoja. Mestiksestä apajille iskee hyvin menestynyt Jarno Pikkarainen, mutta mitä tekee KooKoosta todennäköisesti lähtevä Ismo Lehkonen?

Heitetäänpä veikkaukset:

HPK: Ismo Lehkonen
Ilves: Ari-Pekka Selin
Jokerit: Raimo Summanen
Kärpät: ulkomaalaisvalmentaja
SaiPa: Jarno Pikkarainen

Jännäksi menee, mutta joka tapauksessa haiskahtaa sille, että ensi kaudesta tulee valmennuksellisesti kovatasoisempi kuin todella pitkään aikaan, kenties koskaan. Tosin perinteisesti myös Mustapekka jäänee ainakin yhden tai kahden pelurin käteen.

Sopimukset ovat monivuotisia, mutta ensi kautta pidemmälle näitä ei tunnetusti kannata juuri miettiä. Eikä itse asiassa muutenkaan näiden lätkäjuttujen kanssa pitäisi liikoja huomisesta huolehtia, jollei se työn puolesta kuulu toimenkuvaan.

Hetkessä elämisestä lisää lähitulevaisuudessa, eli maanantain blogipäivityksessä.

- - -

Movember-vouhotus puskee joka tuutista. Ja onhan siinä takana sentään ylevä tarkoitus, sekä tänään pieni kehoitus naisväenkin suuntaan. Tällä viikolla ihasteltiin Pelicansin liigajoukkueen ja pääkaupunkiseudun liigatähtien viiksisuorituksia, mutta mitenköhän on tilanne vanhan kunnon Kari Elorannan luotsaamissa Pelsun A-junnuissa? Poikien ei todennäköisesti parane ruveta neuvomaan Piriä viiksien kasvattamisessa, niin kuin ei sanonnan mukaan kannata yrittää opettaa isää siinä yhdessä toisessa asiassa...

Asiasisältönä toimikoon A-junnujen sarjataulukko, jossa Pelicans on hienosti kuudentena.

http://www.yle.fi/tekstitv/html/P244_01.html

17Mar/11Off

Maajoukkuetauon jälkihöyryt

25 minuuttia ei riitä voittoon. Suikkanen avautui tuomareista. Huumoria Laschin tapaan. Hodgman ja Aaltonen jäässä.

Tiistaina Espoossa oli kivaa nähdä, että Pelicansin kuuluisa Oma Peli ei ole kadonnut mihinkään. Se on iskostettu pelaajiston selkärankaan ja latu on pienen tauonkin jälkeen auki voittokulun jatkumiselle. Siispä Pelicans riepotteli Bluesia ensimmäisessä erässä miten tahtoi, saaden kotijoukkueen näyttämään enemmän harrastesarjan höntsäporukalta kuin liigapeliin tulleelta ammattilaisjoukkueelta. Kotiyleisön äänekkäiden asiantuntijoidenkin mukaan sellainen 0-3 olisi ollut ansaittu tilanne ensimmäisellä erätauolla. Ei tosin sillä viimeistelyllä; maalipaikkojahan Pelicans vyörytti oikeastaan jokaisesta hyökkäyksestä. Niin ja sitten oli ne tolpat.

Kiva loppui noin ajassa 20:01. Pari koukkujäähyä alkuun ja Blues olikin jo niskan päällä, kun ei enää epäröinyt ja tusannut kiekon kanssa (valmentajan työkalupakki, kategoria: herättelypuheet, osa 79). Espoolaiset alkoivat myös silleen ikävästi tulemaan iholle ja ärsyttävästi tökkimään, mihin Pelicansin isot pojat Järvinen ja Marttinen ihmeen helposti lähtivät mukaan. Taisi Hodgmaninkin keskittymisestä siivu mennä taas pään aukomiseen siinä samalla. Onhan Jari Sailio kieltämättä yksi liigan ärsyttävimmistä rotista ja Kousan telominen on muistissa, mutta ihmeen helposti Pelicans lähti hässäköihin mukaan. Onko ylipäätään Järvisen ja Marttisen homma olla aina torikokouksissa mukana, vai olisiko yhdelle Sihvoselle sittenkin käyttöä?

No, joka tapauksessa Blues hoiti homman kotiin. Pisteeksi iin päälle Wärn-Immonen-kaksikon haahuilu Miettisen harhautukseen Bluesin ensimmäisessä maalissa, eivätkä Brocklehurst tai puolustava sentteri Paakkolanvaarakaan viitsineet seurata miehiään aivan loppuun asti ja taas päästeltiin koiria ulos.

Samalla nähtiin miten Niko Hovisen taakse on maalit tehtävä: kaikissa neljässä maalissa Hovinen oli joko sivuttaisliikkeessä tai muuten huonosti valmiina kiekkoa torjumaan. Talajan maali nyt oli kaikin puolin käsittämätön kohellus ja jossain määrin torjuttavissa. Vertailun vuoksi vastapäädyn Koivisto oli jokaisessa Pelicansin maalissa hyvässä torjuntavalmiudessa ja vedot tulivat suoraan edestä ilman pahempaa maskia.

Kaiken kaikkiaan äärimmäisen rasittava matsi, josta olisi selkeästi pitänyt ottaa 3 pinnaa. Joukkueen yleistaso sentään näkyi siinä, että Pelsu pelasi ainoastaan 20 minuuttia alusta ja muutaman lopusta, silti voitosta taisteltiin viimeiselle minuutille asti. Uutta putkeen vaan.

Maininta illan jäätävimmästä suorituksesta menee Jan Latvalan taidenäytökselle (ottelukooste ajassa 02:30) hyökkäyssiniviivalla, jossa kehäkettu juoksutti alimpana miehenä nöösipoika Tomi Sallista hiemen ennen kuin tinttasi 4-3-kavennuksen. Ei heikkohermoisille, ei puukäsille eikä varsinkaan isoille ja kankeille puolustajille. Ja heti perään täydellinen seinäsyötön haku Koskirannan kautta ja onetimerilla laatta ohi Koiviston. Tallentakaa nyt junnupakit niihin älypuhelimiinne tuo pätkä.

Tuomaritoiminta puhutti myös - kumpikaan päävalmentaja ei pahemmin digannut Salonen-Keränen-kaksikon vislauksista. Tosin erikoisia tuomioita ja tuomiotta jättämisiä nähtiin molemmin puolin, eikä Pelicansin tappio missään nimessä tuomareista johtunut. Päinvastoin hyödyttiin Ilvosen aiheettoman jäähyn ylivoimalla Luttisen maalissa. Mutta kun Suikkanen sanoo, niin sen on oltava aiheellista, sillä Suikkanen ei ole ihminen joka tekee virheitä. Ja onhan se hyvä harjoitella mediapeliäkin kevättä varten.

Maajoukkuetauot eivät ole entisellään, kun (ex-)pelikaaneja huitelee edustustehtävissä pitkin Eurooppaa. Ennen oltiin ylpeitä jos saatiin edes yksi joskus Pelicansia edustanut pelaaja kolmeksi otteluksi Leijona-paitaan kauden aikana, nyt "meiän miehet" ratkovat turnauksia USA:n joukkuetta myöten. Ryan Lasch keräsi Saksan turnauksen kolmessa matsissa 1+1 ja kehut kaupan päälle. Jo ensimmäisessä ottelussa Slovakiaa vastaan maalinteko oli lähellä, mutta kiekko pomppasi lavan yli juuri kun Lascher oli lakaisemassa sitä puolityhjään maaliin. Kommenteistaan päätellen upea kokemus miehelle, harmi vaan että Lasch olisi voinut olla tiistaina se ratkaiseva palanen Bluesin kaadossa.

Ainakin Laschilta olisi saatu ratkaisuvoimaa joka illan kultakypärältä Justin Hodgmanilta puuttui täysin. Viimeisten 7 ottelun 0+1 on surkea saldo Hodgmanilta ja sitä eivät ajoittaiset komeat vievit pelasta, varsinkin kun sooloilut rikkovat kentällisen yhteispeliä ja laajat kaartelut ovat myrkkyä puolustuspäässä. Kanukilla on erinomainen rannelaukaus ja arsenaalia harhauttaa maalivahteja, mutta tiistaina siirteli hyvistä paikoista vastuuta ja harvat omat yritykset olivat löysiä. Keskialueen kikat eivät riitä mihinkään, tehoja on tultava.

- - -

Pukukoppihuumoria. Lasch toivotettiin Brocksin ja Wärnin toimesta tervetulleeksi maailmankiertueeltaan. Läppä ruokki myös itse itseään edetessään Iltasanomien urheilutoimitukseen. Pukukoppiloossi oli vaihtunut kokonaiseksi kämpäksi.

- - -

Ja vielä sitä Laschia.

Never knew the refs had a pregame warmup on the ice as well pretty funny to watch. Should have captured it on video! #hilarious

Jenkillä oli tiistaina Barona Areenalla aikaa nähdä vähän toisesta vinkkelistä ottelupäivän tapahtumia, niin myös tuomareiden alkulämmittelyn. Ja nyt kun tarkemmin ajattelee niin onhan se tuulipuvut päällä kaartelu ja kiekkojen lätkiminen aloituspisteisiin vähän jopa huvittavaa.

Kommentti tuo mieleen Sean Averyn legendaarisen heiton ennen Pelicansin ottelua nähdessään joukkuekavereiden tulevan lenkiltä:

"What the fuck, warm up before warm up?"

Mies itse taisi legendan mukaan vielä istua kylpytakki päällä surffailemassa netissä 10 minuuttia ennen jäälle menoa. Niinhän se yksikin sanonta menee, että Suomessa ollaan maailman parhaita harjoittelemaan ja valmistautumaan, varsinainen kilpasuoritus on sitten vähän eri juttu. Jossain joukkueessa on perimätiedon mukaan pelaajistakin tuntunut siltä, että pelit häiritsevät valmentajan loisteliasta harjoittelusuunnitelmaa.

- - -

Mikä hitto vaivaa Juhis Aaltosta maajoukkueessa? Viimeisten kolmen kauden 28 maaottelussa "tehohyökkääjä" on nakuttanut 6+7=13, niistäkin 3+2 sen Pelicans-kauden kolmessa EHT-ottelussa. Ensimmäiset kisat voi aina katsoa sormien läpi, mutta sama jäätyily jatkui viime keväänä Bratislavassa. Ja EHT:llä. Ja tänä vuonna Karjala-turnauksessa... Maalipaikkoja tulee jo pelkästään omilla taituroinneilla, mutta Leijonapaidan hihat ovat jostain syystä umpijäässä, pahimpana esimerkkinä se MM-kisojen läpiajo josta snaipperi kuljetti kiekon maalin taakse. Toivottavasti todelliseen läpimurtoon ei mene yhtä monta vuotta kuin SM-liigassa.

 

14Mar/11Off

Linja-autossa on maanantai-aamun tunnelmaa

Reilun kolmen euron syväluotaus lahtelaisuuteen.

Tuli sattumalta maanantai-aamun ratoksi asiaa entisille kotikulmille Hollolaan, siispä yksityisautoilin ulos Lahti-kaupungin ytimestä tuohon entiseen hallitsijapitäjään. Diiliin kuului välitön paluu takaisin joukkoliikennettä käyttäen.

Käppäilin (kävelin, blog. huom.) pysäkille hytisemään ja toljottamaan aivan liian lyhyeksi jääneestä yöunesta kirvelevillä silmilläni vastapäistä teollisuusaluetta. Ja silloin kun on kylmä, eli on alipukeutunut, tulee bussi vielä vähän normaalia myöhemmässä monesta pysähdyksestä johtuen. Tietysti, onhan kello kaheksan ja jotain arkiaamuna. Muurahaiset ovat matkalla kaupunkiin ahertamaan.

Vihdoin Lehtimäen keltainen ilmestyy horisonttiin ja pysähtyy suhahtaen eteeni. Toimitan herrasmiehen virkaa ja päästän kaksi rouvashenkilöä nousemaan edelläni bussin lämpöön, tiiraillen samalla ikkunan läpi vapaata penkkiparia bussin uumenista. Sitten se ensimmäinen vaikea osuus, käteismaksu. En kirveelläkään muista oliko se nyt 3,10 vai 3,70, joten levitän 4 euroa tiskiin. Kuski tuntuu olevan jäässä, yksinkertaiseen laskutoimitukseen kuluu kiusalliset pari sekuntia liikaa.

Kiusallisuudesta puheen ollen, ei sitä vapaata penkkiparia näkynyt. Puristan kuskin ojentamat kolikot sekä kuitin nyrkkiini lähden astelemaan käytävää pitkin kohti leijonan kitaa muiden matkustajien katseiden kohteena. Missä on vapaata, missä on vapaata, alitajuntani huutaa. Kolmannen askeleen jälkeen bussi jo nytkähtää liikkeelle ja olo on kuin tv-kisailussa, missä pitäisi katsoa, ajatella ja tasapainoilla samaan aikaan.

Ehdin jo sekunnin murto-osan harkita minkälaisen ihmistyypin viereen voisin istua. Olen jo keskioven kohdalla. Sitten se näkyy, vasemmalla puolella, kaksi tyhjää punaisella kankaalla verhottua istuinta. Huhhuh, läheltä piti.

Kaikki muut istuvat ikkunapaikoilla. Jälleen sekunnin murto-osan verran pieni kapinallinen sisälläni herkuttelee käytäväpaikalle istuutumisella ja kaavan rikkomisella, mutta ei, nyt ei sittenkään ole uhkarohkeuden ja huomion herättämisen aika. Käytävän toisella puolella koululaistyttö täyttää kotitehtäviään. Sairaalan kohdalla kyytiin nousee nuori nainen, jonka luulen olevan jo pakotettu istuutumaan jonkun viereen, mutta hän kääntääkin lastenvaunusyvennyksestä taittopenkin auki. Vähän myöhemmin isokokoinen vanha äijä liittyy myös joukkoomme ja valitsee itsevarmasti sen paikan jossa ollaan kasvot kaikkiin muihin päin. Näihin konkareihin verrattuna tunnen itseni täysin turistiksi.

Metsäkankaan kohdalla pysäkillä seisoo nainen. Kuski pysäyttää ja avaa oven. Nainen ei hievahdakaan vaan katsoo kaukaisuuteen tulosuuntaan päin. "Tuutsä kyytiin sieltä?". Ei minkäänlaista reaktiota. Ovi kiinni. "Ku ei voi ees kädellä näyttää", kuski manaa. Maanantain kuulee äänensävystäkin. Tosin kyseessä ole mikään moukka, vaan vähän aiemmin kuski pysäytti suojatien eteen päästäen lastenvaunuja työntävän naisen ylittämään tietä.

Pälyilen välillä ympärilleni, välillä ulos. Hymyilen vaivihkaa tälle eristäytymisen ja jurojen ilmeiden näytelmälle. Suomalainen on aina suomalainen, oltiin sitten bussissa, hississä tai sairaalan odotustilassa. Näin sen kuuluukin olla. Torilla pois noustessani kuski rahastaa jo uusia elämysmatkaajia. Matkan aikana nousseen lievän päänsäryn ja viikonlopun huvitusten vielä tasapainoa koetellessa hoipertelen kotiin. En edes jaksa miettiä kuuluuko kirjoittaa maanantai-aamu vai maanantaiaamu.

Selvisin siitä, käytin joukkoliikennettä maanantai-aamuna. Se ei ole vain kulkemista paikasta toiseen, vaan kollektiivinen olotila. Pieninä annoksina vähän hauskaakin.

- - -

Toimikoon tämä välikevennys merkkinä maajoukkuetauon päättymisestä ja liiga-arkeen palaamisesta. Lehtimäen Liikenne muuten sponssaa nykyään Pelsun huomista vastustajaa Espoon Bluesia. Hyi.

Nyt pikaisesti sorvin ääreen, sillä runkosarjaa on enää 39 ottelua jäljellä.

Filed under: Viihde No Comments
10Mar/11Off

Sihvosen lähtö ja muut lyhyet, viikko 45

Kari Sihvonen - viimeinen mohikaani. Ex-pelikaanit maailmalla. Kaukaloväkivaltaa kukkahattutädeille.

Kaiken on joskus tultava päätökseen. Torstaiaamu tuprutti kylmästi ensilumet sisään tupaan, kun toistaiseksi päätökseen tuli Kari Sihvosen ura Pelicans-paidassa. Väistämätön uutinen ennen pitkää, mutta ei kai näihin ikinä totu. Eikä pidäkään tottua. Hullu-Kari oli yksi yleisön ja myös tämän kirjoittajan suosikeista.

Sihvosen tie lähti Haukiputaan (hieman Oulusta pohjoiseen) Ahmoista vuodeksi Ässien ja kahdeksi kaudeksi Bluesin junioreihin, kunnes tuli siirto Lahteen. Kausi 2003-2004 kului vielä A-junioreiden SM-sarjassa, mutta vakiopaikka liigamiehistössä aukeni, kuinkas muutenkaan kuin Petri Matikaisen komppaniassa vuosikertaa 2004-2005. Tähän päivään mennessä tilille onkin kertynyt Pelicansissa 381 liigaottelua, tehot 34+51=85 ja 763 jäähyminuuttia, pudotuspeleissä 25 ott. 3+7=10 86min.

Valitettavasti parin viime kauden aikana Karran rooli kuihtui olemattomiin. Vielä legendaarisen Sihvonen-Heino-Komarov-kolmikon aikoihin Sihvonen kuului luottopelaajiin, eikä Hannu Aravirta epäröinyt tarvittaessa usuttaa ajokoiraansa kentälle hämmentämään, mikäli ottelun kulku sitä vaati. Parhaina päivinään edellä mainittu kolmikko myös johti koko joukkueen hyökkäyspelaamista armottomalla luistelu- ja fyysisellä voimallaan.

Sitten olivat ne hölmöilyt. Yleisö rakasti (tai vihasi) Sihvosen pelityyliä, mutta maine kasvoi myös tuomareiden silmissä. Lukuisten "viiskakskymppisten" myötä pelityyli rauhoittui, tai sitä oli rauhoitettava. Viimeiset pari vuotta Karra oli kuin varjo entisestään. Sikäli aika on ehkä myös hieman kullannut muistoja. Taklaukset, torikokoukset, yllättävät kiekolliset ratkaisut... kaikki vähenivät aivan minimiin. Jäljellä oli enää peruspelaaja Sihvonen.

Menestyminen vaatii veronsa. Jos Kai Suikkanen haluaa eroon Sihvosesta tai Blomqvistista, niin siten on tapahduttava. Muutama piikikäs kommentti voi lentää seuran toimistolle päin, mutta kukaan ei kyseenalaista Suikkasen tahtoa. Tämän tyyppiset pelaajat tuntuvat muutenkin katoavan SM-liigasta, kuten taklaaminen ja tappelut ylipäätään. Monesti puhutaan kuinka olisi mukavaa nähdä enemmän viihdettä kentällä, ja seuraavassa sivulauseessa todetaan miten ahtaalle kilpaurheilun menestymisen pakko on viihteen ajanut. Lahtelaisyleisö on ollut onnekas saadessaan todistaa Sami Heleniuksen, Karra Sihvosen, Leksa Komarovin ja Antti Tyrväisen kaltaisten pelaajien edesottamuksia. Se on yksi iso luku nuoren seuran liigahistoriassa.

Sinne meni Pelicansin viimeinen mohikaani ja hemmetti soikoon vielä Kerhoon. Jos tämä on keino saada paikalliskamppailun jännitettä niin sen täytyy olla sairasta pilaa. Onneksi nyt puhutaan vasta 28-vuotiaasta pelaajasta. Eräs toinenkin suunnilleen samanikäinen kohupelaaja käväisi äskettäin HPK:ssa ja teki entistä ehompana paluun turkoosipaitaan. Ehkä joku toinen kausi, joku toinen valmentaja, ja kotiyleisölleen näytönhaluja uhkuva #28.

Mohikaanin paluuta odotellessa. Uuh Kari Kari!

- - -

Monta muutakin entistä pelikaania on ehtinyt vuosien varrella lentämään maailmalle. Tässä lista tämän kauden suorituksista ja muutama joiden lentoreitti on toistaiseksi hämän peitossa. (tilastot www.eliteprospects.com)

Pohjois-Amerikka

Antti Niemi, San Jose Sharks - 9 ott. 89,90 %, 2,96 pmo

Antti Tyrväinen, Oklahoma City Barons (AHL) - 7 ott. 0+1=1 2min

KHL

Juhamatti Aaltonen, Magnitogorsk - 20 ott. 9+5=14 6min

Leo Komarov, OHK Dynamo Moskova - 19 ott. 4+7=11 26min

Anssi Salmela, Avangard Omsk - 9 ott. 2+0=2 10min

Jakub Sindel, Dinamo Riga - 11 ott. 1+0=1 6min

Karri Rämö, Avangard Omsk - 21 ott. 92,90 %, 1,88 pmo

Allsvenskan

Jari Kauppila, Tingsryd - 17 ott. 0+4=4 18min

Juha Uotila, Oskarshamn - 19 ott. 3+0=3 24min

Saksa

Mike York, Iserlohn Roosters -18 ott. 4+6=10 16min

Tshekki (2. sarjataso)

Dwight Helminen, Chomutov - 19 ott. 4+11=15 6min

Tanska

Lou Dickenson, Aalborg - 17 ott. 6+11=17 12min

Tommi Nikkilä, Esbjerg - 3 ott. 88, 90 %, 3,04 pmo (tryout ilmeisesti päättynyt)

Ranska

Toni Koivunen, Morzine-Avoriaz - 8 ott. 4+5=9  2min

Italia

Markku Tähtinen, Alleghe - 12 ott. 4+6=10 6min

Jani Forsström, Alleghe - 14 ott. 2+6=8 8min

Valko-Venäjä

Niko Tuhkanen, Neman Grodno - 7 ott. 0+2=2 6min

 

Samuli Suhonen päätti viime kautensa Italian Bolzanossa, mutta nykyisestä sijainnista ei ole tietoa.

Evan Schwabe niin sanotusti dominoi viime kaudella eksoottisessa yhdeksän joukkueen Notekeu Hockey Leaguessa pussittamalla 12 ottelussa tehot 32+28=60 sarjan neljänä viime vuonna voittaneen Assiniboia Rebelsin paidassa, jonne siirtyi pelattuaan syksyllä yhdeksän ottelua Ruotsin 3. sarjatasolla. Tältä kaudelta tiedot puuttuvat.

Ruotsin 3. sarjatasolla edusti viime kaudella myös Karo Koivunen, joka tilastoi Asplövenissä mukavat 12+42=54 38 runkosarjan ottelussa ja 10:ssä nousukarsinnan ottelussa 1+4=5.

- - -

Mitenkäs se menikään se katugallupien kaukaloväkivalta? Alla olevassa videossa sitä todellista kaukaloväkivaltaa Ruotsista, kun Linköpingin Sebastian Karlssonin hartia tavoittaa Frölundan Magnus Kahnbergin pään.

Tästä teosta Elitserien langetti Karlssonille 14 ottelun pelikiellon, aivan kuten oikeasti törkeästä tempusta kuuluukin. SM-liigassakin tästä olisi varmaan saanut jo 5 tai jopa 6 ottelun penaltin kun taklattava sentään jäi jäähän makaamaan ja loukkaantui ihan oikeasti.

Olisiko ns. gooneja, eli tappelijoita, kokoonpanossa mukana pitämällä voitu välttää tämä tapahtuma tai oliko kyseisillä joukkueilla tuossa ottelussa sen alan miehiä, mene ja tiedä. Ainakin se voisi aiheuttaa sen, että pelaajat Karlsson mukaanlukien miettisivät sekunnin murto-osan pidempään rumimpia taklausyrityksiään, kun tiedossa olisi että sen jälkeen tilien tasaus tulisi vastustajan paljaiden nyrkkien muodossa.

Mutta sehän olisi sitä väkivaltaa, vai mitä päiviräsäset, Jukka-Pekka Vuorinen, supertoimittaja Wesa Koistinen ja 500 äänioikeutettua kansalaista?

http://www.youtube.com/watch?v=iy72zvtKNeo

Iltasanomat: Sebastian Karlssonille 14 ottelun pelikielto

 

9Mar/11Off

Pelastakaa jääkiekkotappelut!

Lätkäjätkä törmäsi viime perjantain Etelä-Suomen Sanomissa hämmentävään tappelu-uutisointiin. Tuu ny (Jarmo) Kekäläinen sanomaan miten tää asia on!

"Opiskelijat haluavat kiekkotappeluita", Etlarin etusivu huusi. Viiden maakuntalehden teettämän kyselyn mukaan opiskelijoiden mielipide jääkiekko-otteluiden tappeluihin oli prosentuaalisesti huomattavasti myönteisempi kuin muiden vastanneiden. Koko 500 vastaajan ryhmästä 73 % ei hyväksy, 23 % hyväksyy ja 4 % ei osaa sanoa kantaansa jääkiekkotappeluihin.

Sisäsivulla varsinainen Wesa Koistisen toimittama uutinen oli otsikoitu "Opiskelijat kaipaavat kahakoita". Ingressi, eli se otsikon alla oleva poiminta tekstin sisällöstä, tarkensi: "Kaikki muut väestöryhmät ovat selkeästi kaukaloväkivaltaa vastaan".

Perin hämmentävää.

Siis se, että opiskelijat ovat muita kansanryhmiä hyväksyvämpiä tappeluita kohtaan, tarkoittaa että he haluavat ja kaipaavat tappeluita kaukaloon?

Toimittaja onnistuu raflaavuuden vimmassaan myös vetäisemään hihasta seksikkään termin kaukaloväkivalta. Mikä itse asiassa on kaukaloväkivaltaa? Oletettavasti sellainen toiminta vastustajan pelaajaa kohtaan, joka voi johtaa pienempiin tai vähän isompiin vammoihin. Erityisesti pahoihin vammoihin voivat johtaa päähän ja selkään kohdistuvat taklaukset, mailaniskut ja polvitaklaukset.

Olen tiiviisti seurannut jääkiekkoa yli 10 vuotta ja pahin kuulemani yksittäisestä tappelusta koitunut vamma on ollut murtunut rystynen. Lähes aina tappelussa on mukana kaksi siihen vapaaehtoisesti lähtenyttä pelaajaa.

Esimerkki Pelicansin harjoitusottelusta parin kuukauden takaa: SaiPan Antti Aarnio löi Pelicansin Matias Loppia mailalla päähän, jonka seurauksena Joonas Järvinen ja Arttu Luttinen etunenässä ryntäsivät kouluttamaan Aarniota. Vaikka tilanne ei puhtaaksi nyrkkitappeluksi äitynytkään, niin mikä tilanteessa oli sitä vaarallisinta väkivaltaa?

Ristiriita mikä ristiriita, mutta taas on toimittaja päässyt puhumaan väkivallasta ja kansa kertomaan hemmetin tärkeän mielipiteensä. Myös SM-liigan toimitusjohtajan virkaa täyttävä Jukka-Pekka Vuorinen on tavoitettu kommentoimaan:

- Jääkiekko on kontaktilaji, jossa ajaudutaan ajoittain kahakoihin. Ylettömän pitkät pelikiellot eivät mielestäni ole oikea konsti kitkeä nyrkkikahakoita.

- Itse asiassa meillä on kohtuullisen hyvä tilanne. Tappeluita ei nähdä kovinkaan usein. Peli on muuttunut itsessään parempaan suuntaan.

- Toivottavasti se luku (opiskelijoiden myönteisempi suhtautuminen) ei heijasta opiskelijoiden yleistä käsitystä väkivaltaa vastaan.

No nyt ollaan salonkikelpoisia. Tervetuloa Suvi Lindenit ja Päivi Räsäset katsomaan lastenne kanssa jääkiekkoa kun siitä on kuohittu munat kokonaan pois. Koskas puhutaan sitten niistä vaarallisista taklauksista? Nekin varmaan pitäisi kitkeä ja niitäkin pitäisi vastustaa näissä kyselyissä, eikös vaan? Joku voisi tämän vouhotuksen keskellä joskus muistuttaa, että tappelut eivät ole mikään erillinen saareke jääkiekossa. Niitäkin varten on sääntökirjassa omat rangaistuksensa. Vuorisen heitto opiskelijoiden yleisestä väkivallan käsityksestä taas menee jo myötähäpeän puolelle.

Vuosi sitten uransa päättänyt Georges Laraque, yksi NHL:n kovimmista tappelijoista, kommentoi tappeluja Jatkoajan haastattelussa näin:

– Kun pelissä oli ongelmia, minun kaltaiseni pelaajat ryhtyivät työhön. Joskus joukkueen vireystilassa oli puutteita, joita haluttiin muuttaa tappelun avulla.

– Toinen perustilanne liittyi suojelemiseen. Joku joukkueeni huippupelaajista sai tärskyn, jonka antamiseen ei liittynyt toisen kunnioittamista. Silloin menin jäälle, muistelee Laraque.

Vireystilan parantamista, pelikavereiden suojelemista. Miksei myös yleisön viihdyttämistä. Hassu juttu on se, että SM-liigassakin tuo 73 % vastustus kääntyy katsomossa aplodeiksi ja seisten hurraaviksi ihmisiksi heti kun edes keskiraskaan sarjan edustajat kohtaavat. Raskassarjalaiset nykyinen 18 pelaajan sääntö on pois karsinut, mutta vielä löytyy painikykyisiä pelaajia kotimaan sarjastakin. Tutkimuksen mukaan yleisö kovasti vastustaa, mutta kummasti se vain riemastuu tappelun alkaessa. Eihän kukaan koskaan myönnä lukevansa 7 päivää-lehteäkään.

Tappeluiden riippakivi on se, että ne näyttävät vaarallisilta. Ne ovat aina ottelun kohokohta, tunnelman sähköistäjä. Keneltäkään ei jää tappelu huomaamatta, kun taas kauden tai uran päättävä törkytaklaus voi mennä katsojalta ohi silmänräpäyksessä.

No, kansa on puhunut: naarmuuntuneet rystyset ja auenneet silmäkulmat on ehdottomasti karsittava pois tästä lajista, hyi hyi! Saman kansan ansiosta myös Teuvo Hakkarainen on eduskunnassa.

Koitetaan elää senkin demokraattisen tuloksen kanssa.

Filed under: Liiga, Media, Pelicans No Comments