26Hel/15Off

Nupe ei ollutkaan lahtelaisen kiekkokeskustelun ainoa toivo

 

nupe26022015

Kiekkoaktivistin mielen on viime päivinä vallannut huojennus. Lahtelainen jääkiekko elää!

Mielen keventyminen johtuu varmasti osaltaan siitä, että Pelicansin kausi on päättymässä. Tätä kirjoittaessani jäljellä on vielä/enää seitsemän ottelua ja pudotuspelipaikan saavuttaminen vaatisi seitsemän voittoa. Koska sitä voittoputkea tämä Pelicansin joukkue ei tule saavuttamaan, on kausi 2014-2015 viimeisiä sivuja vaille valmis. Sesonki liittyy Pelicansin liigahistoriassa niiden kuuden-seitsemän kauden joukkoon, joihin noustiin väärällä jalalla ja jotka eivät vain kerta kaikkiaan lähteneet toimimaan.

Mutta on toinenkin syy.

Pitkään näytti siltä, että etenkin yleisömäärien vaisuudesta mieleen jäävä kausi vaipuu täydelliseen apatiaan myös hallin ulkopuolella, yleisessä ilmapiirissä. Kunnes ilmestyi PelicansTV ja niin sanottu Liipolan parlamentti, jossa Antero Mertaranta ja Pasi Nurminen ainakin yrittivät kaivaa tunkiosta esiin syitä ja seurauksia. Antsa ja Nupe välittivät ja pistivät kroppaa likoon, hyvä että edes joku.

Toisaalta hommassa oli se sivumaku, että Nupe Nurminen on yhtä kuin lahtelainen jääkiekkokeskustelu - aina silloin, kun mies viihtyy kotikaupungissaan. Eli toisin sanoen keskustelu päättyy siinä kohtaa, kun muut maat taas kutsuvat jääkiekkoammattilaista. Sen jälkeen puhutaan vain vähän niitä näitä, kuten Antsakin toisaalla totesi.

Vaan eipäs se siihen jäänytkään, kun maanantaina Radio Voiman Sportissa ääneen päästettiin joukko yleisön edustajia. Silloinkaan ei tyydytty tiistaina aiheenani olleisiin tylsimpiin kiekkokliseisiin, vaan sanottiin suoraan mikä toiminnassa on perseellään ja mikä kunnossa. Hatunnosto erityisesti äänessä olleille Oskari Laineelle ja Toni Villgrenille, jotka kiteyttivät osuvasti ainakin joidenkin katsojien tuntoja. Mielestäni juuri sen kansanosan, joka jääkiekkoa ymmärtää ja siitä eniten välittää saapumalla hallille rakkaudesta lajiin.

Se väki alkaa olla riittävän valistunutta ymmärtämään, että joukkuelajin ollessa kyseessä ei voida tuijottaa vain yksilöihin ja yksittäisiin sattumiin, kuten loukkaantumisiin tai onnekkaisiin kiekon pomppuihin. Niiden ohella on myös perehdyttävä erilaisiin prosesseihin, jotka tuottavat joukkueeseen ja seuraan joko hyvää tai huonoa, hyötyä tai haittaa.

Jos joukkue näyttää sekavalta, niin asioita on tehty väärin, vaikka tulikuuma maalivahti torjuisikin yhdestä ottelusta voiton. Ja niin edelleen. Voiton ja tappion väliltä on osattava katsoa myös niiden väliin harmaalle alueelle. Itse asiassa radiokaksikko katsoi sinne jopa tarkemmin kuin Nupe ja Antsa omassa "paukutuksessaan".

Tätä Lahti - "kiekkokaupunki" - tarvitsee. Eihän tällaisten ulostulojen pitäisi olla vain kriisikauden poikkeustilanne, vaan jopa viikoittainen tai kuukausittainen katsaus! Puhetta, puhetta, puhetta! Sitä tarvitaan paitsi kentällä myös lisää yleiseen ilmapiiriin. Siihen PelicansTV on upea luomus ja liigaseurojen mittapuulla Pelicansin jalokivi, mutta lisääkin mahtuu aivan toisista näkövinkkeleistä.

Itse asiassa minusta tuntuu, että tällaisen asiakeskustelun lisääntyminen on välttämätöntä menestymisen kulttuurin syntymiselle. Perehtymättä pintaa syvemmälle kun on turhaa haaveilla urheilun suurimpien haasteiden ylittämisestä, kilpakumppanien päihittämisestä saati identiteetin luomisesta.

Mikä se on se Pelicansin identiteetti? Sen määrittäminen kuuluu meille kaikille: Lämsälle, Kaarnalle, Saariselle, Aktivistille, Villgrenille ja Laineelle.

 

HAASTATTELU: Radio Voiman podcast: Pelicans-kannattajat: Peli-identiteetistä ei ole tietoakaan

 

Edellinen kirjoitus >> Rightin pelote ja muut jääkiekon puutaheinää-jorinat

24Hel/15Off

Rightin pelote ja muut jääkiekon puutaheinää-jorinat

Monien muidenkin elämänalojen tapaan myös jääkiekon perimätietoon on pesiytynyt uskomuksia vailla varsinaista totuuspohjaa. Tässä parhaita paloja lätkämyyteistä - näin tunnistat paskanjauhannan.myytit24022015

1) NHL-leirityksiltä vapautuvat pelaajat

Kevään ja kesän huhumarkkinoiden vakiolause. Niiden joukkueiden kohdalla, joilla pelaajalista on pahimmin vaiheessa, aletaan kesän mittaan puhua loppusyksyllä NHL-leireiltä vapautuvista laatuvahvistuksista. Todellisuudessa näitä NHL:ään yrittäneitä ja leireiltä tippuneita pelaajia rantautuu Suomeen suurin piirtein ei koskaan. Uskomuksen varjolla on kuitenkin helppoa ummistaa silmät siltä, että todennäköisemmin vahvistukset tulevat Norjan tai Tanskan liigoista.

2) "Päätettiin kopissa jätkien kanssa"

Nämä toisella erätauolla tehdyt päätökset kerrotaan julki silloin, kun on noustu parin maalin takaa tasoihin ja esimerkiksi jatkoajalla ohi. "Päätettiin kopissa jätkien kanssa, että nyt käännetään tämä peli". Paljastus saa katsojan uskomaan, että kopissa on vähintäänkin huudatettu Eye of the tigeria, paiskottu juomapulloja ja nostatettu joukkueeseen raimosummasmainen luontoäidin raivo. Kuinkahan monta kertaa on päätetty, mutta päin vastoin kahden maalin takaa-ajo onkin kääntynyt kolmen-neljän maalin rökäletappioksi?

3) Rightin pelote

Jokainen joukkue tarvitsee puolustukseensa tai vähintäänkin ylivoimaansa rightin pelotteen, jotta päästään lämäämään suoraan syötöstä. Ja nimenomaan lämäämään rightin puolelta, sillä kiekkoa varmasti maalille toimittavat rannelaukojat eivät kiinnosta ketään. Kokonaan toissijaista on, kuinka paljon tälle tarkasti merkatulle pommittajalle saadaan edes vetopaikkoja rakennettua ja millä prosentilla tämä osuu maalia kohti. Pelicansissa Patrick Yetman teki kerran lämärillä suoraan syötöstä maalin, ja heti perään Juhamatti Aaltonen neljä vuotta myöhemmin.

4) "Tätä varten on kesä treenattu"

Lause kaivetaan esiin keväällä tosipelien lähestyessä ja niiden aikana. Äkkiseltään voisi luulla, että "tätä" varten on pelattu 60 ottelun runkosarja voittoineen ja tappioineen, ja hoidettu se runkosarja paremmin kuin muutamat muut joukkueet. Suomalaiselle urheilijalle tärkein matka menestyksen määränpäähän on kuitenkin penkkituloksen ja Cooperin testin parantaminen, ei itse pelin taidokas pelaaminen.

5) "Ainakin nuoret saavat nyt peliaikaa"

Kyseinen lausahdus on hyödyllinen siinä kohtaa, kun parhaat pelaajat on jo myyty ja kausi luovutettu. Omat innokkaat nuoret pelaajat saavat peliaikaa ihan jopa yli 10 minuutin verran, hurraa! Tulevaisuus on meidän! Joku voisi huomauttaa, että terveessä organisaatiossa nuorille kehittyville pelaajille annetaan peliaikaa aina tilanteesta riippumatta, ellei tarkoituksena ole voittaa heti liigamestaruus hinnalla millä hyvänsä.

6) Makuupaikkoja maalin edessä

Puolustuksen "isännät" eivät ole aivan sukupuuttoon kuollut laji, mutta vanhan hyvän ajan halonhakkaajat ovat. Todellisen tilannekovuuden määritelmä on muuttunut siitä, kun puolustajalle vielä riitti pelkkä poikittaisen hakkaaminen selkään ja kirvesiskut käsille. Todennäköisimmin tällainen "puutavaran antaja" on joukkueelleen vain rasite tarpeettomilla jäähyillään, mutta esimerkiksi Isomäen tai Rinkelinmäen seisomakatsomoon sekin show luonnollisesti uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.

7) "Sama se kuka ne maalit tekee"

Näin sanovat pelaajat, joiden tilipussi ja peliaika riippuvat tehopisteiden määrästä. Jostain syystä kuivalla kaudellakin selässä roikkuu helvetinmoinen apina, vaikka "on aivan sama kuka ne maalit tekee". Ja sitten heti pelin jälkeen puhelimesta tai viimeistään kotona koneelta tarkistetaan, että tulihan se tehopistemerkintä nyt varmasti minulle, ja pääsinkö jo pistepörssissä teksti-tv:n sivun 241 listaan.

8) "Pitää pelata nopeammin ylöspäin"

Keskivertoisen jääkiekonseuraajan lääke kaikkiin pelillisiin ongelmiin. Jos maalintekopaikoille ei päästä, puolustus vuotaa tai maalivahti ei saa mikroautonrengastakaan kiinni, pitää vain pelata kiekkoa nopeammin ylöspäin. Ketään ei kiinnosta, hyökätäänkö umpikujaan yhdellä neljää vastaan, kunhan kiekko saadaan nopeasti teoreettisen lähelle vastustajan maalia. Sitten vaan trafiikkia luukulle ja kiekkoa sinne, niin ne maalit tehrään. Miksiköhän kaikki joukkueet eivät tee vain näin?

9) Torjuntamäärä = pelin hallinta

Tämän emävaleen käyttöön turvautuvat välillä päävalmentajatkin. Vastustajan maalivahdin torjuessa enemmän on hallittu peliä suvereenisti, oman maalivahdin torjuessa enemmän on kuitenkin voitettu ne "todelliset maalintekopaikat". Kukaan harvemmin kyseenalaista tai esittää faktaa siitä, kumpi ne maalintekopaikat todellisuudessa voitti ja kuinka paljon esimerkiksi ylivoimat vaikuttivat laukausmääriin. No, onhan maaleja tehty jopa keskialueen laukauksilla, Pelicansissakin ainakin Santeri Heiskanen ja Jonas Junland.

10) Joku muu, mikä?

Lämää oma puutaheinää-myyttisi alla olevaan kommenttikenttään!

 

Edellinen kirjoitus >> Teddy Da Costa – kupla vai ratkaisu sentteripulaan?

13Hel/15Off

Haastatellaan joskus tuomareitakin

Tuomarit11022015

Lassi Heikkinen, Jouni Saukkonen, Jari Suorsa.

Muiden muassa nämä herrat ovat esiintyneet viime viikkoina erotuomareina Pelicansin kotiotteluissa. Sanotaan, että tuomaristo on suoriutunut ottelusta hyvin silloin, kun heihin ei ole kiinnitetty huomiota. Näin se toden totta kotimaisessa jääkiekossa on, sillä useimmat meistä eivät tiedä Heikkisestä, Saukkosesta ja Suorsasta nimiä enempää.

Median eteen rahaataan tänä päivänä jos jonkinlaista pelaajaa, valmentajaa ja asiantuntijaa. Ansiokkaiden henkilökuvien ansiosta tunnemme jopa joukkueiden huoltajat. Tuomarit puolestaan ovat se taho, jonka oma ääni jää aina kuulumatta.

Lukemattomia ovat ne ottelut, joissa tuomaristo hoitaa tehtävänsä vallan mainiosti, mutta yhdessä silmänräpäyksessä tehty kiistanalainen ratkaisu leimaa tuomarin koko kansan silmissä. Viimeisen julkisen tuomion julistaa yleensä toisen joukkueen päävalmentaja ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Kritiikki kuuluu tietenkin asiaan, mutta ei kai julkisen keskustelun kuulu rajoittua vain ottelun jälkeisiin adrenaliinihöyryihin?

Suomalaisessa palloilussa tuomarit ovat kasvottomia objekteja, jotka saapuvat pukuhuoneesta kentälle odottamaan omaa tuomiotaan buuausten saattelemana. Ottelun päätyttyä heidän tehtävänään on luikkia vähin äänin takavasemmalle ja haihtua paikalta. Missään vaiheessa kukaan ei julkisesti kysy heidän mielipidettään kuohuttaneista tilanteista, kokevatko olleensa oikeassa vai myöntävätkö virheensä.

Olisiko siis aika kysyä tuomareiltakin jotain ja tuoda heidät esille niinä erehtyväisinä ihmisinä joita he ovat?

Jääkiekossa Seppo Mäkelä ja nykyisistä Jari Levonen ovat nousseet tunnetuimmiksi erotuomareiksi ja pokanneet parhaan tuomarin palkintoja toisensa perään. Samalla tilanne on kuitenkin muiden tuomareiden kannalta vääristynyt ja huonontui edelleen, kun paitojen selästä poistettiin nimet ja korvattiin numeroilla. Tämä kasvottomuus on omiaan lisäämään epäluuloisuutta, joka puolestaan syö tehokkaasti arvostusta.

Kun henkilöä ei tunneta, on helppo olettaa, että tuomari on osaamaton idiootti ja aivan varmasti juuri meidän joukkuetta vastaan.

Kuitenkin jääkiekkoliigan kurinpito on ottanut oman askeleensa parrasvaloihin. Se, että kurinpitäjä Sampo Liusjärvi perustelee Liigan nettisivujen videoissa päätöksiä omilla kasvoillaan ja omalla äänellään, on välitön merkki siitä, että tätä työtä tekee omistautunut henkilö, joka on valmis seisomaan asiansa takana omalla nimellään ja kasvoillaan.

Eikö jokin etäisesti vastaava järjestely voisi toimia erotuomareillakin? Ratkaisuja voitaisiin perata ottelun jälkeen tai seuraavana päivänä pölyn jo laannuttua – tuoden tietenkin esiin myös niitä tilanteita, joissa tuomari on suoriutunut erityisen hyvin. Tuomarit voisivat kirjoittaa blogia tai videoblogia, jossa he perustelisivat ratkaisujaan ja muistuttaisivat sääntökirjan pykälistä jääkiekkoväelle. He voisivat itse kertoa tuomarin sielunmaisemasta, mitkä tilanteet ovat erityisen hankalia tuomita ja kuinka tiettyjä asioita oppii vasta kokemuksen kautta.

Oma lukunsa on pelin aikainen toiminta. Pohjois-Amerikassa erotuomareilla on mikrofonit, joiden avulla he voivat kuuluttaa päätöksensä koko hallille. ”Kenttäpelaaja häiritsi maalivahtia sivusta tönäisemällä, joten maali hylätään.” Takuuvarmasti Suomessakin tällä käytännöllä yleisön soraäänet vähenisivät ja arvostus lisääntyisi. Rautalankatason ratkaisuna tähän kuuluttamiseen voitaisiin hyödyntää toimitsijapöydällä olevaa ottelukuuluttajan mikrofonia.

Tuomaritoiminnan ympärillä on puhuttu paljon ammattimaistumisesta ja resursseista. Luulenpa, että vähintään yhtä tärkeää olisi tuoda esille se, että seepra-paidankin alla on ihminen. Laji-ihminen, joka kehittää itseään ja valmistautuu otteluun, nauttii onnistumisistaan ja tuskailee virheitään, sekä ajaa pelin jälkeen yön pimeydessä 300 kilometriä takaisin perheensä luo.

Sekin rooli ansaitsisi välillä kunniaa, mutta arvostusta on vaikeaa antaa kasvottomalle ja tuntemattomalle miehelle.

 

PS. Jatkoajan Lauri Lehtinen kirjoitti aiheeseen liittyen osuvasti keskiviikkona: "Otteluvalvoja hiljensi räyhäävän Tuokkolan". Otteluvalvojistakin on viime vuosina muodustunut kotimaisessa jääkiekossa naurunalainen ammattikunta, mutta heti kun saamme esille edes pienen palasen kulissien takaista toimintaa, lähtee matto alta adrenaliinihöyryissä huutavalta valmentajalta.

 

Edellinen kirjoitus >> Miksi Pelicansin pudotuspelimahdollisuuksista yhä lässytetään?

Filed under: Liiga, Media No Comments
11Hel/15Off

Pimeä uhkasi katsojien henkeä Isku Areenalla

Vaara11022015Tämä oli näky noin 5-10 minuuttia ennen eilisen HPK-ottelun alkua. Ihmisiä ei päästetty pimennettyyn halliin ja katsomoihin, koska edellisessä kotiottelussa joku henkilö oli kompastellut katsomon rappusissa hallin ollessa pimennettynä.

Suomalainen yhteiskunta on siitä upea luomus, että täällä presidentti voi liikkua kansan parissa, lentokoneet eivät jatkuvasti putoile tonttiin ja korruptiokin on ainakin virallisesti lähes olematonta.

Harmonian ja kontrolloimisen kääntöpuolena ovat sitten nämä älynväläykset, että hämärässä ei voi liikkua, anniskelualueita vahditaan tarkemmin kuin Meksikon rajaa Yhdysvalloissa ja ylipäätään kaikenlainen oman harkinnan käyttö on täysin mahdoton ajatus erityisesti urheilu- ja muissa yleisötapahtumissa.

Maallikko saattaisi kysyä, että eikö kaatuilu ole todennäköisempää silloin, kun ihmiset pakkautuvat kuvan tavalla kapeaan käytävään ja rappusiin, ja kiirehtivät katsomoon juuri ennen aloituskiekon pudottamista.

Kesän 1999 jäähalliremontin jälkeen Pelicansin otteluissa on käynyt paikalla noin puolitoista miljoonaa katsojaa, mutta kun yksi kompuroi rappusiin, ei muitakaan siis voinut tiistaina päästää surman suuhun omin päin "pimeään" katsomoon hortoilemaan. Se on sitä tuRRRRRRRvallisuutta. Hyvä, että siitäkin ovat alan ammattilaiset vastaamassa.

No, tämä aivopieru sentään todettiin täysin turhaksi jo äkkiseltään, joten torstaina katsomoon pääsee henkeään uhmaamaan jo hämärän aikaan. Varokaa, sillä kuolema kurkkii suomalaisessa yhteiskunnassa jokaisen terävän kulman takana.

Suosittelen kaikkia kääriytymään turkoosiin kuplamuoviin.

 

Edellinen kirjoitus >> Jere Myllyniemi: torjuntaprosentti ei ole paras mittari

9Hel/15Off

Jere Myllyniemi: torjuntaprosentti ei ole paras mittari

Myllyniemi09022015Jääkiekon ja varsinkin Liigan tilastoinnista on viime vuosina puhuttu paljon, ehkä liikaakin. Keskustelu on pyörinyt tilastoinnin epäluotettavuuden ja järjestelmän puutteiden parissa, joten tilastoinnin jatkokehittäminen on jäänyt kokonaan käsittelemättä.

Helsingin Sanomien Heikki Miettinen kirjoitti viime kesäkuun uutisessa Liigan tilastoinnista näin:

"Jääkiekon kaltaisessa lajissa tilastointi on erittäin merkittävää, kun lajin ominaispiirteeseen kuuluvat tarkat tilastot."

Tämä oli liigapomo Kimmo Ranniston haastattelussa vain puolihuolimaton täytelause, mutta itse taidan taipua sille kannalle, että tilastoinnin osalta jääkiekko on vielä aivan lapsenkengissä. Tilastojen tehokäyttö on vasta tulossa. Jotkut kannanotot Pohjois-Amerikasta kertovat, että siellä lajin tilastointi on ottamassa tai jo ottanut isoja harppauksia ja tulossa vahvemmin analysointiin mukaan. Kaiketi myös yleisön ja median käyttöön - ellei tapana ole pimittää osaa kiinnostavista tilastoista kuten Suomessa.

Itse kaipaisin suomalaiseen jääkiekkoon esimerkiksi seuraavia tilastoja: Blokatut laukaukset pelaajakohtaisesti. Joukkueen saadut ja annetut maalintekopaikat pelaajan X ollessa kentällä. Joukkuekohtaisesti luodut ja annetut maalintekopaikat parhaalta sektorilta. Joukkuekohtaisesti kiekonhallintojen määrä hyökkäysalueella, eli kuinka monta erillistä hyökkäystä on saatu vastustajan alueelle. Miksei myös jo 90-luvun konsolipeleistä tuttu hyökkäysalueaika, eli minkä verran kiekko on pysynyt ajallisesti hyökkäysalueella joukkueen toimesta.

Siinäpä muutamia työkaluja pelin kulun ja laadun arviointiin. Kun asiaa oikein ajattelee, niin eikö ole suorastaan alkeellista, että pelin hallintaa tulkitaan yhä pelkästään maalien ja laukausmäärän perusteella?

Entäpä maalivahtien pelaaminen? Kysäisin Jere Myllyniemeltä, onko torjuntaprosentti maalivahdin paras mittari.

"No, ei se oikein ole. En tiedä onko tiettyä parasta mittaria olemassakaan, mutta ensimmäisenä tulevat mieleen päästetyt maalit ja voittoprosentti pitkällä aikavälillä. Torjuntaprosenttia varten niitä torjuntoja laskevat ihmiset ja ottelussa voi jäädä vaikka kolmesta viiteen torjuntaa kirjaamatta. Se ei tee yhdessä ottelussa suurta eroa, mutta kauden aikana 40-50 ottelussa siitä tulee isompi vaikutus prosenttiinkin.

Voitetut pelit taas kertovat suoraan kyvystä voittaa otteluita, samoin päästetyt maalit ovat yksiselitteinen tilasto.

Meillä Toni Pasuri laskee maalipaikkojen torjuntaprosenttia. On otteluita, joissa tulee 40 laukausta kohti, mutta niistä vain 5-10 on vaarallisia ja loput tulevat ulkosektoreista. Silloin näyttää, että maalivahti on tehnyt isomman työn kuin on tehnytkään. Kyky nollata todellisia hyviä maalintekopaikkoja kertoo parempaa faktaa kuin pelkkä torjuntaprosentti. Maalipaikkojen torjuntaprosentissa 80 prosenttia on hyvä ja pelejä voittava lukema.

Tietysti nekin ovat Pasurin mielipide siitä mikä on todellinen maalipaikka ja mikä ei, mutta kun yksi ja sama henkilö niitä laskee ottelusta toiseen, niin siihen syntyy uskottava linja. Tässäkin tilastossa tullaan kuitenkin siihen, että jos sitä ryhdyttäisiin laajemmin kirjaamaan, niin silloin niitä kirjaa useampi eri henkilö eri paikkakunnilla, jolloin tarkkuus voi kärsiä."

Siinäpä yksi näkökulma tilastointiin, mikäli luulit, että kaikki on jo keksitty.

 

Edellinen kirjoitus >> Mitä laukaus- ja torjuntamäärät kertovat liigajoukkueista?

1Jou/14Off

Tom Laaksonen – kokovartalok***ä vai järjestelmän uhri?

Laaksonen01122014

kuva: www.liiga.fi

Se kuva, joka ainakin minulle jäi Tom Laaksosesta hänen pelaajaurallaan, ei ollut kovinkaan puhtoinen. Näin jälkeenpäinkin voi tilastoista todeta, että romuluinen IFK-laitahyökkääjä keräsi varsin mukavia jäähymääriä ja vähäisiä pistemääriä kaudesta toiseen.

No, kuten esimerkiksi meille lahtelaisillekin tuttu Sami Helenius osoitti, kentällä räväkät ja taidottomat pelaajat ovat usein siviilissä niitä mukavia ja fiksuja. Kaukalotouhuista ei voi muodostaa henkilön koko kuvaa.

Tässä taannoin Laaksonen kävi nykyisessä seepran roolissaan hämmentämässä yhden jääkiekkopelin solmuun Lahessa. Sanotaan, että tuomari on onnistunut silloin, kun hän on näkymätön. Laaksosen kohdalla juuri päinvastainen todellisuus tuntuu toistuvan keskimääräistä useammin.

Kaikkein pöyristyttävin oli huhu siitä, että Laaksonen olisi jo ennen ottelua kertonut laittavansa "halliin vähän meteliä". Totta tai ei, ja huumoria tai ei, niin kovin montaa tuomarikollegaa tuskin näihin huhuihin edes yhdistettäisiin. Osasyy varmasti silläkin, että Laaksonen on nykyliigassa enää niitä harvoja päätuomareita, jotka voi kasvoista tunnistaa.

Vaikka se ilta meni perseelleen, joutuu näissä tapauksissa aina miettimään, että millä valmiudella tuomarit kaukaloon pelaaja-ammattilaisten keskelle heitetään. Aiemmin syksyllä Liigan tuomareita kiellettiin menemästä 1000 NHL-ottelun veteraanituomarin luennolle oppimaan lisää lajista! Vähän ajan päästä tuli julkisuuteen, että kapina kytee tuomareiden keskuudessa ja kokonaan uutta tuomariorganisaatiota kyhätään Liigan ulkopuolella.

Ehkä tässäkin, kuten monessa muussa asiassa, mätä on siellä missä johtoporras istuu. Toisin sanoen hyvän veljen Arto I. Järvelän suojatyöhuoneessa. Kalervo Kummolankin asema horjuu Jääkiekkoliitossa, tosin hän on historiassa saanut hyvääkin aikaiseksi suomalaisessa jääkiekossa.

Mutta historia on historiaa, vanhojen fossiilien on aika väistyä. Tuomareiden arvostuksen järjestelmällinen kohottaminen on jälleen kerran yksi asia, jonka parissa Liigan olisi pitänyt jo vuosien ajan tehdä parempaa työtä. Toistaiseksi julkisuuskuva on ollut enemmän jälkien peittelyä.

Varmasti, jos tietäisimme enemmän mitä Liigan kulisseissa tapahtuu, arvostaisimme pelaajien ja valmentajien ohella myös tuomareita monin verroin enemmän. Ehkä siten tuomaritkin voisivat luistella kaukalossa ryhdikkäästi oma sukunimi paidan selkämyksessä.

Arvostus voisi silloin koskea myös Tom Laaksosta. Tuskin mies pahuuttaankaan pyörii mukana jääkiekossa vuosikymmeniä.

 

PS. Suosittelen kaikkia lukemaan myös Jatkoajan ansiokkaan tuomariartikkelin Kamppailu mielikuvista - raitapaidan pelikirja.

 

Edellinen kirjoitus >> Kirje

28Mar/14Off

Kirje

kirje28112014Pelicans tarjoaa ihan mukaviakin yllätyksiä, useimmiten silloin, kun sitä vähiten odottaa. Tänään tupsahti postiluukusta kausikorttilaisille lähetetty kirje, jonka sanoma on erinomainen. Kiitos siitä, että kausikortin omistaja seuraa joukkueen matkassa vuodesta toiseen. Olipa viestiin liitetty myös kutsu erilliseen tapahtumaan ja hyvä rahallinen etutarjous.

Jos tällainen muistaminen on ehkä kaiken kiireen keskellä päässyt hetkittäin unohtumaan, niin nyt seura on asian ytimessä.

Kuten aiemmin kirjoitin, välillä tehnee jääkiekollekin hyvää ajaa päin seinää ja joutua kertaamaan uudelleen toiminnan perusarvoja. Vielä kun saataisiin tämä itse Liiga-tuote kuntoon. Viime pelikierroksilla on jälleen palattu arkeen siinä, että puhtaista taklauksista jaetaan pelikieltoja ja tuomarit tuomitsevat mitä sattuu. Ja kuten tiedetään, eivät Pelicansin joukkueen tohinatkaan kentällä silmää hivele.

Niin tai näin, Isku Areenalla nähdään taas ensi viikon torstaina. Silloin paikalla pitäisi olla myös mukava joukko Kortteliliigan väkeä kekseliään lippukampanjan myötä. Samaa - ilmeisesti Loimaa Bisonsilta benchmarkattua - ideaa jatkojalostettiin edelleen junioritoiminnan rahoittamiseen ja yleisön houkuttelemiseen.

Pelicans on taas jalkautumassa vahvasti kansan pariin, pidetään tästä kiinni!

 

Edellinen kirjoitus >> Pitäisikö Tomi Lämsä potkia pihalle?

12Mar/14Off

Yleisökato tekee jääkiekolle hyvää

SaarinenKaarna12112014

PelicansTV:n eilisessä lähetyksessä oli vahvaa symboliikkaa. Pelicans tekee loisteliasta omaa keskusteluohjelmaa ja samalla se toimi nyt seurajohdolle väylänä "nöyrtyä" ja jalkautua kansan pariin puhumaan vaikeasta syksystä.

Ajat kävivät yhtäkkiä vaikeiksi. En jaksa uskoa, että nyt nähty yleisökato johtuisi suoranaisesti pääsylippujen hinnoittelusta, jossa Pelicans on kautta linjan ollut varsin maltillinen ja kohtuullinen seura. Tilanne on työttömyyden, Nelosen tv-tarjonnan, ruuhkaisen arvokisavuoden ja monen muun asian summa. Ehkä suomalaiset valistuneet jääkiekkokansalaiset ovat myös saaneet tarpeekseen kaikesta kaukalon ulkopuolisesta paskasta. Tuotteessa on liian paljon mätää, että sitä viitsisi tukea entiseen tapaan. Se on koko Liigan oma moka, joka kolahtaa myös Pelicansin nilkkaan.

Aiemmin kritiikki on kaikunut kuuroille korville, mutta raakoja numeroita jääkiekkopäättäjätkin kuuntelevat nöyrinä.

Pelicansin seurajohto ei onneksi muodostu ylimielisistä puupäistä. Pikemminkin rima on viime vuosina nostettu sekä taloudenpidossa, urheilullisessa menestyksessä että markkinoinnissa todella ylös. Saavutuksista on vaikea pistää paremmaksi, mutta sitä hetken hyvään tottunut lahtelaisyleisö kuitenkin odottaa. Korjausliikkeitä varsinkin ottelutapahtuman ja markkinoinnin kehittämiseen on tehtävä entistäkin ketterämmin.

Sen lisäksi olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että Pelicansin brändi ja identiteetti ovat liian löyhä kyhäelmä sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Meillä voi olla seksikkäimmät tanssitytöt ja trendikkäimmät teinidiscojen hitit ottelutapahtumassa, mutta se, mitä löytyy kiiltokuvan alta, ratkaisee asioita pidemmällä tähtäimellä.

Keiden seura Pelicans ihan oikeasti on? Mitkä ovat seuran perusarvoja? Minkälaista perintöä Pelicans vaalii?

Tällaiset asiat linjataan monessa junioriseurassa, mutta koko historiansa aikana Pelicans ei ole tätä ajatusmaailmaa onnistunut kiteyttämään. Lahti on oivallisesti nimetty kiekkokaupungiksi, mutta Pelicans on yhä vain jääkiekkoseura, joka on olemassa. Esimerkiksi Kaarnan, Pasi Nurmisen ja Ili Varmavuon henkilöhahmot kantavat tiettyyn pisteeseen asti, mutta yhteinen henkinen pääoma on jäänyt liian ohueksi.

Suuresti arvostamani Jarmo Kekäläinen piti pari vuotta sitten tämän seminaaripuheen aiheesta "Kuinka kontrolloida urheilubisneksen asiakastyytyväisyyttä?". Se oli ennen KHL-suunnitelmia.

"Onko meidän bisneksessä kyse vain voitoista ja häviöistä, ja vain voitto kelpaa? Pitäisikö kiillottaa brändiä? Enemmänkin uskon siihen, että joukkueurheilun yleisö on yhteisö, joka elää suosikkijoukkueensa mukana ilot ja surut. Joukkueen brändi on rakennettava vahvojen perusarvojen varaan, silloin tuulet ja tappioputket eivät sitä heiluttele."

Kekäläinen listaa myös asioita pelaajien kasvattamisesta, edustusjoukkueeseen kohdistuvista vaatimuksista ja fanien sitouttamisesta. Tällaisten linjausten myötä jopa möhkälemäinen Jokerit-konserni astuu lähemmäs ruohonjuuritasoa.

Pelicans voi nytkin saada hetkellistä virtaa lippukampanjoilla ja uusilla hauskoilla mainosvideoilla. Todellisen voiman synnyttämiseksi Pelicansin pitäisi kuitenkin ensimmäistä kertaa kunnolla perustella olemassa olonsa lahtelaisille, sillä lahtelaiset tuntuvat saaneen tarpeekseen kiiltokuvista. Ehkä tähän maailman aikaan kaivataan seksin ja trendien tilalle jotakin pysyvämpää ja kotoisampaa? Erätauon business-kilpailun tilalle sympaattisia pikkujunnuja nilkkoihin asti ulottuvissa pelipaidoissaan, ja niin edelleen.

Aito Pelicans-henki kyllä kytee jossain, mutta ilman Pelicans-henkeä Isku Areenalle ei muodostu sitä syytä, miksi kansa hallille vaivautuisi. Onneksi meillä on yleisökato, se pakottaa miettimään aivan perusasioitakin uudelleen, edes pintapuolisesti kuten eilen PelicansTV:ssä.

 

Edellinen kirjoitus >> Loukkaantumiset – syy ja tekosyy

31Lok/14Off

Syötöt merkitään väärin joka viidennessä maalissa

Maalisyöttöjen ja etenkin ns. kakkossyöttöjen merkitseminen ovat puhuttaneet SM-liigassa aika ajoin jo vuosia. Oheisessa tutkimuksessa otantana toimii Pelicansin alkukauden 20 ottelua.

Alkukauden aikana Pelicansin otteluissa on tehty 99 maalia. Näistä maaleista 13 on syntynyt tilanteista, joissa ilmiselvästi maaliin ei merkitä lainkaan syöttäjiä. Tällaisia tilanteita ovat omat maalit, voittolaukauskisan voitto-osumat sekä tilanteet, joissa kiekko on tullut maalintekijälle suoraan vastustajalta.

Jäljelle jää näin 86 maalia, joihin on merkitty tai voidaan merkitä syöttäjiä. Alla oleva listaus otteluista ja maaleista kertoo, että virheitä syöttömerkkinnöissä on tapahtunut peräti 16 maalissa, eli noin 19 prosentissa niistä maaleista, joihin syöttömerkintöjä voidaan tehdä. Pahimmat rimanalitukset tapahtuivat KalPa-Pelicans ja Pelicans-JYP -otteluissa, joissa molemmissa puolet ottelun maaleista merkittiin väärin. Koko otannassa kuusi pelaajaa sai syöttöpisteen täysin ansaitsemattomasti.

Kenties huvittavin episodi tapahtui Jani Tuppuraiselle (0+3) Lahdessa. Hänen kaksi ykkössyöttöään vaihtuivat kahteen kakkossyöttöön, mutta hänelle merkittiin ykkössyöttö siitä maalista, jossa hän todellisuudessa oli kakkossyöttäjä.

Viime kaudella SM-liigassa viimeisteltiin 2075 maalia. Jos tasaisella kaavalla 15 prosentissa (varovainen arvio, 16/99=16,1%)  maaleista on syöttömerkinnöissä virheitä, tarkoittaa se sitä, että liigakauden aikana tehdään 311 syöttömerkinnöiltään virheellistä maalia!

Jotain tarttis ehkä tällekin asialle tehdä. Paljon on puhuttu tilastoista, mutta selvää on, että jo tilastojärjestelmään syötettävien merkintöjen arvostus on melko heikkoa. Ymmärrettävästi 99 maaliin voi osua pari-kolme virhettä epäselvistä tilanteista, mutta todellisuudessa virheiden tekeminen on tapa.

Maalikoosteet käydään varmasti Liigan organisaatiossa joka tapauksessa läpi ottelukierrosten jälkeen. Miksi samalla ei tarkisteta maalintekijöitä ja syöttäjiä oikein?

 

Pelicans - HPK 4-3 VLKaava1
0-1 YV
1-1 YV Redenbach ilmainen kakkossyöttö, maalintekijä Repik käytti kiekon Tyrväisellä
2-1 Pietilä ilmainen kakkossyöttö, maalintekijä Saarenheimo käytti kiekon Sopasella
3-1 YV
3-2 YV
3-3
4-3 VL

Blues - Pelicans 1-0
1-0 syöttäjät Hirschovitsh-Talaja väärin päin

Pelicans - Ässät 1-3
0-1
0-2
0-3 YV
1-3 YV IM

Tappara - Pelicans 2-1
1-0
1-1 YV
2-1

Pelicans - Ilves 5-1
0-1
1-1
2-1
3-1 syöttäjät Paakkolanvaara-Tyrväinen väärin päin
4-1 TV
5-1 oma maali

Pelicans - SaiPa 3-2 VL
0-1 YV oma maali
1-1 YV
2-1
2-2 IM, SR, AV
3-2 VL

JYP - Pelicans 4-2
0-1 YV
1-1
1-2
2-2
3-2
4-2 YV

SaiPa - Pelicans 0-5
0-1
0-2
0-3 RL
0-4 karvaus suoraan vastustajalta
0-5 YV

Pelicans - Sport 3-2
0-1 YV
1-1 YV
1-2 YV
2-2 YV
3-2 YV

Ilves - Pelicans 4-0
1-0
2-0
3-0
4-0 TM

SaiPa - Pelicans 4-3 VL
0-1
1-1
1-2
1-3
2-3 YV
3-3 Salcidolle kakkossyöttö McIntyren sijaan
4-3 VL

Pelicans - Tappara 0-3
0-1  Järviselle ilmainen ykkössyöttö Palolan maaliin
0-2 kiekko suoraan vastustajalta
0-3

Pelicans - JYP 1-4
0-1
0-2
0-3 YV
1-3
1-4 syöttäjät Hubacek-Luoma väärin päin

KalPa - Pelicans 5-1
1-0 YV
1-1 YV
2-1 Hyvärinen ykkössyöttö, vaikka ei koskenutkaan, ykkössyöttäjä Ruohomaalle kakkossyöttö
3-1 syöttäjät Riikola-Keränen väärin päin
4-1 syöttäjät Ruohomaa-Kubalik  väärin päin
5-1 YV

Pelicans - Kärpät 4-2
0-1
0-2 YV
1-2 Repik ilmainen kakkossyöttö
2-2
3-2
4-2

Lukko - Pelicans 3-4
1-0 kiekko suoraan vastustajalta
1-1
1-3
2-3
3-3 AV
3-4

Pelicans - JYP 2-6
0-1 YV syöttäjät Perrin-Tuppurainen väärin päin
0-2
1-2
1-3
1-4 syöttäjät Tuppurainen-Hännikäinen väärin päin
2-4 oma maali
2-5 syöttäjät Hubacek-Perrin väärin päin
2-6 syöttäjät Lahti-Tuppurainen väärin päin

HPK - Pelicans 1-0
1-0

Pelicans - Ilves 2-3 VL
0-1 YV syöttäjät Sandell-Polak väärin päin
1-1 YV
2-1
2-2
2-3 VL

HIFK - Pelicans 3-2
0-1
0-2
1-2 YV
2-2 kiekko suoraan vastustajalta
3-2 VL

 

Edellinen kirjoitus >> Kiekkokaukaloon vai työvoimatoimistoon?

Filed under: Liiga, Media, Pelicans No Comments
14Tou/14Off

Kiekkokansan ylilyöntiä odotellessa

Leijonat14052014

Pekka Jormakan lanaus, Leijonien jeesusteipillä kokoon parsittu joukkue ja ilmassa leijuvat jättiflopin ainekset. Pintapuolisellakin seuraamisella ovat ilmi tulleet meneillään olevien MM-kisojen pääpuheenaiheet suomalaisittain.

Avausviikonlopun aikana kieltämättä löi vasten kasvoja se todellisuus, jolla Erkka Westerlund Minskissä operoi. Latvia-peli meni vielä keltanokkien alkuhermoilun piikkiin, kun taas Venäjä-ottelussa tulos oli sitä mitä Alexander Ovechkin vs. Tommi Kivistö -asetelmasta keskimäärin kuuluu syntyäkin.

Tekisi mieli kummastella Teuvo Teräväisen ja Michael Keräsen puuttumista joukkueesta, sillä tällaisia virtuooseja Leijonien kakkos-kolmosketjut nyt huutavat, etunenässä Olli Jokinen ketjukavereikseen. "Päälliköstä" ei koheltajien keskellä täyttä hyötyä saada. Toisaalta taas yksi Teuvo tai Michael tuskin olisi enempää kuin pieni hätäapu ja sijoitus tulevaisuuteen, sillä aivan Granlund-tason sateentekijöistä ei vielä MM-kisatasolla puhuta. Jossittelu vain kuuluu valintoihin, vaikka se turhaa onkin.

Saksa-pelissä oli jo suunta parempaan, mutta realistinen uhka on se, että Suomi ei näissä kisoissa selviä kahdeksan joukkoon.

Sitä minä vain pelkään, että mahdollisen katastrofin sattuessa kiekkokansan suhteellisuudentaju sammuu kuin Jormakan valot. Pahin ylilyönti tapahtunee pelikaukalon sijaan kansan ja median toimesta, sillä pohjimmiltaan kummallakin taholla tuntuu olevan intresseissä muu kuin ison kuvan järkevä hahmottaminen. Kenties joku poliitikkokin saadaan aiheen pariin kohkaamaan ja kälättämään.

Isossa kuvassa Suomen maajoukkue on jo kuluneen kahden vuosikymmenen ajan keskimäärin ylisuorittanut pelaajamateriaaliinsa nähden. Vaikka iänikuisen säälittävä kansanluonne mielellään kaiveleekin esiin suurimpia tappioita, on Leijonilla vyöllään tolkuttoman monta päänahkaa MM-kisojen pudotuspeleistä ja komea mitalirivistö olympialaisia myöten. Lisäksi alla ovat Sotshin kisat, joissa Suomi venyi varsin puutteellisella miehistöllä olympiapronssiin.

Yksi Minsk ei pyyhi 20 vuoden perintöä, tapahtui mitä tahansa.

Tällä hetkellä Leijonat ovat kisoissa matkassa käytännössä C-maajoukkueella. Jokainen pohtikoon minkä verran painoarvoa MM-kisoille ylipäätään laitetaan. Instituutiolle, joka toimii kansainvälisen jääkiekon rahoitusvälineenä.

Terveintä on suhtautua niin, että kaikki hyvä mitä näistä hupailuista irti saadaan, on kotiinpäin. Kutsusta kieltäytyminen ei ole maanpetturuutta, vaan ammattilaisjääkiekkoilijan oikeus. Alkulohkossa epäonnistuminen taas on Leijonille vääjäämätön todennäköisyys ennemmin tai myöhemmin.

Samaan tapaan SM-liigaankin kannattaa suhtautua enemmän viihteellisenä ja kaupallisena elämysmuotona, kuin jonkinlaisena lapsuuden unelmia täyttävänä urheilusarjana. Pelissä on MM-kisojen tavoin niin mittava määrä kaikkea sellaista, jota ei kannata liiaksi miettiä, mikäli haluaa säilyttää touhussa jonkinlaisen hyvän maun.

SM-liigan kohdalla siihen tietynlaiseen välinpitämättömyyteen sopeutuminen vaatii enemmän, mutta matkalla ollaan. Saa nähdä, joudutaanko perille.

 

Edellinen kirjoitus >> Spontaanit homot sallittava jääkiekossa

Filed under: Liiga, Media, Pelicans No Comments