25Maa/15Off

Identiteetin pakkosyötön voisi lopettaa

PelicansPystyVoisiko identiteetin puute itse asiassa olla Pelicansin identiteetti ja kilpailuetu?

Tästä i-sanasta on nyt jauhettu jo tarpeeksi. Ei siksi, etteikö identiteetti olisi tärkeä tai jopa kaikkein tärkein asia seuran tulevaisuuden rakentamisessa, vaan siksi, että tuputtamalla ja pakottamalla aitoa identiteettiä ei taida Pelicansille syntyä. Se ei vain nyt satu olemaan Pelicansin juttu.

Sen sijaan viimeisen kymmenen vuoden aikana Pelicansin juttu on ollut erinomaisten korjausliikkeiden tekeminen siinä kohtaa, kun lunta tulee tupaan koko porstuan täydeltä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, on Pelicansille nostettava hattua siitä, ettei ongelmia korvata uudella ongelmalla, vaan ratkaisulla. Pohjalle ei ole jääty rypemään pidemmäksi aikaa.

Tässä tapauksessa ratkaisu oli maailmanluokan valmentaja Petri Matikainen. Häntä ennen Kai Suikkanen, Kari Jalonen ja Hannu Aravirta.

Vaikka jääkiekkoilullisissa asioissa onkin Pelicansissa tehty paljon hutikuteja ja noukittu jyviä kuin sokea kana, on samalla tehty myös tällainen liuta timantinkovia kaappauksia. Niiden määrästä ja laadusta on voitu esimerkiksi HPK:n ja Ilveksen kaltaisissa seuroissa viime vuosina vain haaveilla.

Kiitettävän usein Pelicansin saaliina on ollut yksi valmentajamarkkinoiden kuumimmista nimistä, ja siihen satsaaminen on seurajohdon tärkeimpiä ja viisaimpia päätöksiä. Pelitapa voi tämän päätöksen myötä heitellä kuperkeikkaa kiekkokontrollista pystysuunnan jääkiekkoon ja takaisin, mutta ainakin päävalmentaja hallitsee tapansa viimeisen päälle. Kun pelaaja saapuu Lahteen, tietää hän, että kauluspaidan olla on timantinkova koutsi. Samalla se paikkaa pelaajien hankinnassa esiintyneitä puutteita.

Pelicansin pitäisikin ehkä lopettaa koko identiteetin pakkoluominen ja antaa sen muodostua itsestään.

Voisiko Pelicans siis olla se, joka antaa muiden seurojen koulia nuoret valmentajat liigakehiin ja odottelee itse haaskalla vain ilmaista riistaa? Nimettömät valmentajat eivät vain syystä tai toisesta Lahessa pärjää. Jätetään sellaiset siis ottamatta.

Huippuvalmentajien kehto - jonkinlainen identiteettihän se olisi jo sekin.

 

Edellinen kirjoitus >> Kolmen kohdan klousaus Tomi Lämsästä

26Hel/15Off

Nupe ei ollutkaan lahtelaisen kiekkokeskustelun ainoa toivo

 

nupe26022015

Kiekkoaktivistin mielen on viime päivinä vallannut huojennus. Lahtelainen jääkiekko elää!

Mielen keventyminen johtuu varmasti osaltaan siitä, että Pelicansin kausi on päättymässä. Tätä kirjoittaessani jäljellä on vielä/enää seitsemän ottelua ja pudotuspelipaikan saavuttaminen vaatisi seitsemän voittoa. Koska sitä voittoputkea tämä Pelicansin joukkue ei tule saavuttamaan, on kausi 2014-2015 viimeisiä sivuja vaille valmis. Sesonki liittyy Pelicansin liigahistoriassa niiden kuuden-seitsemän kauden joukkoon, joihin noustiin väärällä jalalla ja jotka eivät vain kerta kaikkiaan lähteneet toimimaan.

Mutta on toinenkin syy.

Pitkään näytti siltä, että etenkin yleisömäärien vaisuudesta mieleen jäävä kausi vaipuu täydelliseen apatiaan myös hallin ulkopuolella, yleisessä ilmapiirissä. Kunnes ilmestyi PelicansTV ja niin sanottu Liipolan parlamentti, jossa Antero Mertaranta ja Pasi Nurminen ainakin yrittivät kaivaa tunkiosta esiin syitä ja seurauksia. Antsa ja Nupe välittivät ja pistivät kroppaa likoon, hyvä että edes joku.

Toisaalta hommassa oli se sivumaku, että Nupe Nurminen on yhtä kuin lahtelainen jääkiekkokeskustelu - aina silloin, kun mies viihtyy kotikaupungissaan. Eli toisin sanoen keskustelu päättyy siinä kohtaa, kun muut maat taas kutsuvat jääkiekkoammattilaista. Sen jälkeen puhutaan vain vähän niitä näitä, kuten Antsakin toisaalla totesi.

Vaan eipäs se siihen jäänytkään, kun maanantaina Radio Voiman Sportissa ääneen päästettiin joukko yleisön edustajia. Silloinkaan ei tyydytty tiistaina aiheenani olleisiin tylsimpiin kiekkokliseisiin, vaan sanottiin suoraan mikä toiminnassa on perseellään ja mikä kunnossa. Hatunnosto erityisesti äänessä olleille Oskari Laineelle ja Toni Villgrenille, jotka kiteyttivät osuvasti ainakin joidenkin katsojien tuntoja. Mielestäni juuri sen kansanosan, joka jääkiekkoa ymmärtää ja siitä eniten välittää saapumalla hallille rakkaudesta lajiin.

Se väki alkaa olla riittävän valistunutta ymmärtämään, että joukkuelajin ollessa kyseessä ei voida tuijottaa vain yksilöihin ja yksittäisiin sattumiin, kuten loukkaantumisiin tai onnekkaisiin kiekon pomppuihin. Niiden ohella on myös perehdyttävä erilaisiin prosesseihin, jotka tuottavat joukkueeseen ja seuraan joko hyvää tai huonoa, hyötyä tai haittaa.

Jos joukkue näyttää sekavalta, niin asioita on tehty väärin, vaikka tulikuuma maalivahti torjuisikin yhdestä ottelusta voiton. Ja niin edelleen. Voiton ja tappion väliltä on osattava katsoa myös niiden väliin harmaalle alueelle. Itse asiassa radiokaksikko katsoi sinne jopa tarkemmin kuin Nupe ja Antsa omassa "paukutuksessaan".

Tätä Lahti - "kiekkokaupunki" - tarvitsee. Eihän tällaisten ulostulojen pitäisi olla vain kriisikauden poikkeustilanne, vaan jopa viikoittainen tai kuukausittainen katsaus! Puhetta, puhetta, puhetta! Sitä tarvitaan paitsi kentällä myös lisää yleiseen ilmapiiriin. Siihen PelicansTV on upea luomus ja liigaseurojen mittapuulla Pelicansin jalokivi, mutta lisääkin mahtuu aivan toisista näkövinkkeleistä.

Itse asiassa minusta tuntuu, että tällaisen asiakeskustelun lisääntyminen on välttämätöntä menestymisen kulttuurin syntymiselle. Perehtymättä pintaa syvemmälle kun on turhaa haaveilla urheilun suurimpien haasteiden ylittämisestä, kilpakumppanien päihittämisestä saati identiteetin luomisesta.

Mikä se on se Pelicansin identiteetti? Sen määrittäminen kuuluu meille kaikille: Lämsälle, Kaarnalle, Saariselle, Aktivistille, Villgrenille ja Laineelle.

 

HAASTATTELU: Radio Voiman podcast: Pelicans-kannattajat: Peli-identiteetistä ei ole tietoakaan

 

Edellinen kirjoitus >> Rightin pelote ja muut jääkiekon puutaheinää-jorinat

11Hel/15Off

Pimeä uhkasi katsojien henkeä Isku Areenalla

Vaara11022015Tämä oli näky noin 5-10 minuuttia ennen eilisen HPK-ottelun alkua. Ihmisiä ei päästetty pimennettyyn halliin ja katsomoihin, koska edellisessä kotiottelussa joku henkilö oli kompastellut katsomon rappusissa hallin ollessa pimennettynä.

Suomalainen yhteiskunta on siitä upea luomus, että täällä presidentti voi liikkua kansan parissa, lentokoneet eivät jatkuvasti putoile tonttiin ja korruptiokin on ainakin virallisesti lähes olematonta.

Harmonian ja kontrolloimisen kääntöpuolena ovat sitten nämä älynväläykset, että hämärässä ei voi liikkua, anniskelualueita vahditaan tarkemmin kuin Meksikon rajaa Yhdysvalloissa ja ylipäätään kaikenlainen oman harkinnan käyttö on täysin mahdoton ajatus erityisesti urheilu- ja muissa yleisötapahtumissa.

Maallikko saattaisi kysyä, että eikö kaatuilu ole todennäköisempää silloin, kun ihmiset pakkautuvat kuvan tavalla kapeaan käytävään ja rappusiin, ja kiirehtivät katsomoon juuri ennen aloituskiekon pudottamista.

Kesän 1999 jäähalliremontin jälkeen Pelicansin otteluissa on käynyt paikalla noin puolitoista miljoonaa katsojaa, mutta kun yksi kompuroi rappusiin, ei muitakaan siis voinut tiistaina päästää surman suuhun omin päin "pimeään" katsomoon hortoilemaan. Se on sitä tuRRRRRRRvallisuutta. Hyvä, että siitäkin ovat alan ammattilaiset vastaamassa.

No, tämä aivopieru sentään todettiin täysin turhaksi jo äkkiseltään, joten torstaina katsomoon pääsee henkeään uhmaamaan jo hämärän aikaan. Varokaa, sillä kuolema kurkkii suomalaisessa yhteiskunnassa jokaisen terävän kulman takana.

Suosittelen kaikkia kääriytymään turkoosiin kuplamuoviin.

 

Edellinen kirjoitus >> Jere Myllyniemi: torjuntaprosentti ei ole paras mittari

28Mar/14Off

Kirje

kirje28112014Pelicans tarjoaa ihan mukaviakin yllätyksiä, useimmiten silloin, kun sitä vähiten odottaa. Tänään tupsahti postiluukusta kausikorttilaisille lähetetty kirje, jonka sanoma on erinomainen. Kiitos siitä, että kausikortin omistaja seuraa joukkueen matkassa vuodesta toiseen. Olipa viestiin liitetty myös kutsu erilliseen tapahtumaan ja hyvä rahallinen etutarjous.

Jos tällainen muistaminen on ehkä kaiken kiireen keskellä päässyt hetkittäin unohtumaan, niin nyt seura on asian ytimessä.

Kuten aiemmin kirjoitin, välillä tehnee jääkiekollekin hyvää ajaa päin seinää ja joutua kertaamaan uudelleen toiminnan perusarvoja. Vielä kun saataisiin tämä itse Liiga-tuote kuntoon. Viime pelikierroksilla on jälleen palattu arkeen siinä, että puhtaista taklauksista jaetaan pelikieltoja ja tuomarit tuomitsevat mitä sattuu. Ja kuten tiedetään, eivät Pelicansin joukkueen tohinatkaan kentällä silmää hivele.

Niin tai näin, Isku Areenalla nähdään taas ensi viikon torstaina. Silloin paikalla pitäisi olla myös mukava joukko Kortteliliigan väkeä kekseliään lippukampanjan myötä. Samaa - ilmeisesti Loimaa Bisonsilta benchmarkattua - ideaa jatkojalostettiin edelleen junioritoiminnan rahoittamiseen ja yleisön houkuttelemiseen.

Pelicans on taas jalkautumassa vahvasti kansan pariin, pidetään tästä kiinni!

 

Edellinen kirjoitus >> Pitäisikö Tomi Lämsä potkia pihalle?

12Mar/14Off

Yleisökato tekee jääkiekolle hyvää

SaarinenKaarna12112014

PelicansTV:n eilisessä lähetyksessä oli vahvaa symboliikkaa. Pelicans tekee loisteliasta omaa keskusteluohjelmaa ja samalla se toimi nyt seurajohdolle väylänä "nöyrtyä" ja jalkautua kansan pariin puhumaan vaikeasta syksystä.

Ajat kävivät yhtäkkiä vaikeiksi. En jaksa uskoa, että nyt nähty yleisökato johtuisi suoranaisesti pääsylippujen hinnoittelusta, jossa Pelicans on kautta linjan ollut varsin maltillinen ja kohtuullinen seura. Tilanne on työttömyyden, Nelosen tv-tarjonnan, ruuhkaisen arvokisavuoden ja monen muun asian summa. Ehkä suomalaiset valistuneet jääkiekkokansalaiset ovat myös saaneet tarpeekseen kaikesta kaukalon ulkopuolisesta paskasta. Tuotteessa on liian paljon mätää, että sitä viitsisi tukea entiseen tapaan. Se on koko Liigan oma moka, joka kolahtaa myös Pelicansin nilkkaan.

Aiemmin kritiikki on kaikunut kuuroille korville, mutta raakoja numeroita jääkiekkopäättäjätkin kuuntelevat nöyrinä.

Pelicansin seurajohto ei onneksi muodostu ylimielisistä puupäistä. Pikemminkin rima on viime vuosina nostettu sekä taloudenpidossa, urheilullisessa menestyksessä että markkinoinnissa todella ylös. Saavutuksista on vaikea pistää paremmaksi, mutta sitä hetken hyvään tottunut lahtelaisyleisö kuitenkin odottaa. Korjausliikkeitä varsinkin ottelutapahtuman ja markkinoinnin kehittämiseen on tehtävä entistäkin ketterämmin.

Sen lisäksi olen jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että Pelicansin brändi ja identiteetti ovat liian löyhä kyhäelmä sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Meillä voi olla seksikkäimmät tanssitytöt ja trendikkäimmät teinidiscojen hitit ottelutapahtumassa, mutta se, mitä löytyy kiiltokuvan alta, ratkaisee asioita pidemmällä tähtäimellä.

Keiden seura Pelicans ihan oikeasti on? Mitkä ovat seuran perusarvoja? Minkälaista perintöä Pelicans vaalii?

Tällaiset asiat linjataan monessa junioriseurassa, mutta koko historiansa aikana Pelicans ei ole tätä ajatusmaailmaa onnistunut kiteyttämään. Lahti on oivallisesti nimetty kiekkokaupungiksi, mutta Pelicans on yhä vain jääkiekkoseura, joka on olemassa. Esimerkiksi Kaarnan, Pasi Nurmisen ja Ili Varmavuon henkilöhahmot kantavat tiettyyn pisteeseen asti, mutta yhteinen henkinen pääoma on jäänyt liian ohueksi.

Suuresti arvostamani Jarmo Kekäläinen piti pari vuotta sitten tämän seminaaripuheen aiheesta "Kuinka kontrolloida urheilubisneksen asiakastyytyväisyyttä?". Se oli ennen KHL-suunnitelmia.

"Onko meidän bisneksessä kyse vain voitoista ja häviöistä, ja vain voitto kelpaa? Pitäisikö kiillottaa brändiä? Enemmänkin uskon siihen, että joukkueurheilun yleisö on yhteisö, joka elää suosikkijoukkueensa mukana ilot ja surut. Joukkueen brändi on rakennettava vahvojen perusarvojen varaan, silloin tuulet ja tappioputket eivät sitä heiluttele."

Kekäläinen listaa myös asioita pelaajien kasvattamisesta, edustusjoukkueeseen kohdistuvista vaatimuksista ja fanien sitouttamisesta. Tällaisten linjausten myötä jopa möhkälemäinen Jokerit-konserni astuu lähemmäs ruohonjuuritasoa.

Pelicans voi nytkin saada hetkellistä virtaa lippukampanjoilla ja uusilla hauskoilla mainosvideoilla. Todellisen voiman synnyttämiseksi Pelicansin pitäisi kuitenkin ensimmäistä kertaa kunnolla perustella olemassa olonsa lahtelaisille, sillä lahtelaiset tuntuvat saaneen tarpeekseen kiiltokuvista. Ehkä tähän maailman aikaan kaivataan seksin ja trendien tilalle jotakin pysyvämpää ja kotoisampaa? Erätauon business-kilpailun tilalle sympaattisia pikkujunnuja nilkkoihin asti ulottuvissa pelipaidoissaan, ja niin edelleen.

Aito Pelicans-henki kyllä kytee jossain, mutta ilman Pelicans-henkeä Isku Areenalle ei muodostu sitä syytä, miksi kansa hallille vaivautuisi. Onneksi meillä on yleisökato, se pakottaa miettimään aivan perusasioitakin uudelleen, edes pintapuolisesti kuten eilen PelicansTV:ssä.

 

Edellinen kirjoitus >> Loukkaantumiset – syy ja tekosyy

27Lok/13Off

Final Countdown lahtelaiselle kiekkokulttuurille

Taannoin poistuin HPK-kotiottelusta pohtien, onko kiekkokaupunki Lahessa sittenkään kiekkokulttuuria. Joku voisi ensialkuun kyseenalaistaa, että mitä se kulttuuri urheilussa ylipäätään on, mutta joka tapauksessa tietyt merkit indikoivat jo tuolloin sitä, että jokin mättää ja pahasti.

Ensimmäisen kymmenen ottelun historiallisen hyvää aloitusta "juhlistivat" lauantai-iltana räikeästi vajaa halli, vaisu tunnelma ja kenties huonoin kuulemani jäähalli-DJ, joka innostui pelin lopussa soittamaan Lukon maalibiisiä. Kaikki kiekkokaupunkilaisethan varmasti tietävät, että Lukon maalilaulu on parisenkymmentä vuotta ollut Final Countdown.

Miten tämä sitten liittyy menneen viikonlopun KalPa-otteluihin?

No, vanhan hittibiisi Final Countdownin lisäksi meistä useimmat tietänevät, mitä hattara on. Hattarassa on keskellä keppi, joka toimii vaaleanpunaisen hötön selkärankana ja pitää paketin koossa syömisen ajan. Keppiä ei syödä, se vain pysyy hotkimisen ajan mukana huomaamattomasti mahdollistaen sokeriähkyn hankkimisen.

Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että lahtelainen kiekkokulttuuri on enimmäkseen ja liiaksi juuri tätä höttöä. Tänä syksynä ja viimeistään lauantaina Antti Halosen luistellessa Isku Areenan kaukaloon asia sai varmistuksensa. Edellisenä iltana Halonen oli Kuopiossa rusikoinut Miikka Männikön päin maalikehikkoa tavalla, jolla kaudella 2001 HPK:n Harri Suutariselta meni leuka palasiksi ja Pauli Levokari istui tempustaan kahdeksan ottelun pelikiellon. Tapausta tietämättömille kerrottakoon, että Suutarinen paranteli leukaansa ensin kuukauden päivät ja pääsi sen jälkeen pikkuhiljaa harjoittelemaan.

Halosen törkyily näkyi perjantain ottelun maalikoosteessa. Mitä tekee "kiekkokaupunki" Lahti? On hiljaa.

Missä oli median ennakointi ja paineistus? Mihin jäi yleisön protestointi? Mihin jäivät pelaajien, valmentajien ja seurajohdon kommentit? Mihin liigan kurinpidon kyseenalaistaminen?

Mihin jäivät loppuunviedyt taklaukset, mihin pelikatkojen torikokoukset? Mihin merkityt katseet ja verbaliikka Halosen suuntaan?

Välittääköhän kukaan oikeasti enää mitä kentällä tapahtuu, kun räikeästi ylisuorittanut Pelicans keikkuu sarjan kärkipaikoilla. Monista kommenteista päätellen hyvä alkukausi ehti jo sumentamaan kaiken rakentavan kritiikin koskien sitä, kuinka typerästi joukkue on rakennettu eilispäivän keskinkertaisuuksista ja yleensäkin pelaajista, jotka todennäköisemmin hiipuvat kuin parantavat pudotuspeleissä.

Nyt näyttää siltä, että sama sokeus on sumentanut jo kenttätapahtumienkin seuraamisen. Tätähän minä olen peräänkuuluttanut, että vain voittaminen ratkaisee. Mutta paitsi että pitää voittaa, pitää kunnioittaa ja välittää pelistä nimeltä jääkiekko. Ja jääkiekkoa lauantain ottelu ei ollut.

Jääkiekossa Antti Halonen olisi saanut osakseen niin kylmän vastaanoton, että oksat pois. Parhaimmassa tapauksessa Ilkka Pikkarainen olisi mättänyt Halosta nyrkeillä päähän heti ensimmäisessä vaihdossa laittaen Kajaanin kukkopojan muutamaksi päiväksi pilliruokintaan Suutarisen tavoin. Tosin jääkiekossa - siis oikeassa jääkiekkoliigassa - Halonen olisi perjantain jäljiltä ollut jo istumassa 3-8 ottelun pelikieltoa törkytaklauksestaan.

Näin ei kuitenkaan käynyt, eikä kukaan välittänyt, ja niinpä Halonen tuuletteli ylikorostetusti voittoa Isku Areenan jäällä.

Kari Jalosta muuten haastateltiin juuri taannoisessa HPK-kotiottelussa. Siis Kari "KJ" Jalosta, joka kusi ja paskoi koko Pelicansin organisaation päälle vain kaksi vuotta sitten, jututettiin kiva kiva -hengessä omassa kotihallissa. Kas, kun hattaraa mussuttava kotiyleisö ei antanut vielä aplodejakin, kun suuri mestarivalmentaja raaski laskeutua kansan pariin jakamaan viisauksiaan. Ainoastaan kannattajakulmauksessa muutamat olivat buuauksineen ja huutoineen hereillä. Saatamme antaa anteeksi, mutta unohda emme koskaan.

Moneen otteeseen olen kehunut Pelicansin markkinointia. Muutamia kertoja olen myös todennut, että jossain määrin siitä puuttuu substanssia - jääkiekon perusainesta. Pelicansista on tullut muoti-ilmiö, jonka perusaines on kepin sijaan karamellihöttöä.

Seura ei tiedä omaa syntymävuottaan (lue: 1996). DJ soittaa vihollisjoukkueen maalilaulua. Iso osa yleisöstä käy peleissä räpläämässä kännykkää ja juomassa kaljaa, koska muutkin käyvät ja siellä on trendikästä käydä. Yleisö ei erota paniikissa läimäistyä purkukiekkoa epäonnistuneesta syötöstä. (Liigan määräämät) mainokset katkaisevat pelin luontaisen virtauksen juuri sillä hetkellä, kun peli on saavuttamassa kliimaksinsa. Möllötetään suu auki katsomalla videoscreenin käskyjä: Nyt kannustamaan!

Ei tiedetä, ei muisteta, ei välitetä. Vaan haukotellaan, mennään massan mukana ja ollaan osa jättimäistä höttöä, joka uskottelee itselleen olevan niin maan mahdottoman kovaa kiekkokansaa että. Meillä kun käy yli neljän tonnin keskiarvolla, tiäksää.

Eikä tiedostaminen tarkoita pelkästään kriittisyyttä. Esimerkiksi Vili Sopanen on Pelicansin seurahistorian ylivoimaisesti paras maalintekijä. Sillä pitäisi olla tälle yhteisölle hemmetinmoinen arvo, joka muistetaan takaraivossa niinäkin hetkinä, kun Viliä tekisi mieli vähän kritisoida persoonallisen pelityylinsä oikuista. Nyt hallin seinältä on sentään varattu parin metrin pätkä ilmeisesti jonkinlaista Lahti-kiekon kunniagalleriaa varten. Viime tiistain kotiottelussa oli hienoa huomata, että Toni Koivustakaan ei ole unohdettu. Tämä kaikki on tiedostamista ja pelin kunnioittamista.

Pasi Nurmisen intohimoinen perkele-asenne. Ili Varmavuo, joka ei epäröi purskahtaa itkuun hävityn playoff-ottelun radioselostuksessa. A5-katsomossa osuvia letkautuksiaan huuteleva herrasmies. Onko näitä ihmisiä lisää? Varmasti on, mutta minusta tuntuu, että heidän osuutensa koko kiekkoyhteisössä on koko ajan pienentymässä.

Heidän, jotka kunnioittavat peliä paitsi olemalla aina paikalla, myös ymmärtämällä sen lainalaisuuksia. Eli ymmärtämällä miksi Antti Halosta ei olisi pitänyt päästää kuin koiraa veräjästä, miksi Kari Jalosen ei pitäisi olla ikinä tervetullut Lahden jäähalliin, miksi vain idiootti soittaa peleissä muiden joukkueiden maalilauluja ja miksi tuvan pitäisi olla täynnä joka ainoassa lauantaiottelussa.

Tällä hetkellä Pelicansin otteluissa käyminen kertoo mielestäni enemmän ihmisen laumasielusta ja osittaisesta tyhmyydestä, kuin kiekkokulttuurista.

Eihän kentällä edes pelata jääkiekkoa, vaan sellaiseksi naamioitua hippaleikkiä. Kukapa sellaista pientä yksityiskohtaa huomaisi, ellei keskity itse peliin.

Filed under: Lahti, Pelicans 27 Comments
24Kes/13Off

Juhannuksen Supertriplassa ei täysosumia

Jatkoaika.comin keskustelupalstalla jo perinteeksi muodostunut Juhannuksen Supertripla veikattiin tuttuun tapaan ennen keskikesän juhlaa. Mustan huumorin kukkaa viljelevässä kisassa tehtävänä on veikata juhannuksena menehtyneiden lukumäärä kolmessa eri kategoriassa: hukkuneet, liikennekuolemat ja tapot.

Tämän juhannuksen vielä vahvistamaton voittorivi on 7-7-1. Alustavassa voitonjaossa ei löytynyt täysosumia, joten potti - hieman mainetta ja kunniaa keskustelupalstalla - siirtyy ensi kesään.

Synkästä aiheestaan huolimatta Juhannuksen Supertripla toimii harmittomana kesäviihdykkeenä keskellä kiekkofriikkien yhteistä lomakautta. Pientä piristystä kaipaisi myös koko juhlivaa Suomea uutisoiva media. Nykyisin enemmän ja vähemmän kyseistä toimialaa edustavana jaksaa huvittaa se tapa, jolla juhannuksen ja joulun kaltaisia massatapahtumia uutisoidaan.

Tänään Etelä-Suomen Sanomat pisti juhannuksen pakettiin:

"Toistakymmentä uhria vesillä ja teillä

Juhannus: Juopuneet törmäilivät, tappelivat ja pahoinpitelivät. Liikenne hidastui nelostiellä. Paluuliikenne jatkui vilkkaana myöhäiseen iltaan asti."

Sama homma on festareiden kanssa. Jos Summer Up kerää parin viikon päästä Lahteen 30 000 ihmistä nauttimaan musiikista, kesästä ja kanssaihmisten seurasta, lätistään mediassa ruuhkista, poliisin kiireistä ja roskaamisesta. Taas oli jossain hajoitettu jotain, varastettu jotain ja hakattu joku.

Jokin tässä nyt on vinksallaan. En ymmärrä miten kukaan jaksaa enää edes lukea näitä uutisia, kun media on tätä täynnä päivästä toiseen. Vai onko se vain niin, ettei esimerkiksi otsikko "4,5 miljoonaa suomalaista vietti juhannusta iloisissa merkeissä" kiinnosta ketään.

Olen pikkuhiljaa leikitellyt sillä ajatuksella, että vastaava kirjoittelu siirtyisi pikkuhiljaa myös urheilun puolelle. Jääkiekko-ottelun tuloksenakin voitaisiin ilmoittaa kuolleet - tappelut - väkivaltaiset jäähyt. Tai jos oikein esimerkkiä seurataan, niin ei käsitellä itse peliä lainkaan, vaan siirretään uutisointi hallin katsomoihin ja käytäville: montako humalaista jouduttiin 5000 katsojan seasta poistamaan, tuliko peltikolareita parkkipaikalla?

Pesäpallossahan tulee jo luonnostaan kuolleita ja haavoittuneita ihan pelin sääntöjenkin perusteella. Ketä ne juoksujen määrät kiinnostavat kun voidaan taivastella jotain aivan muuta?

Että tällaista tällä kertaa. Urheilu on siitä mukava asia, että itse asian ytimeen pääsee hyvin helposti ja yhtä helposti kaikki epäoleellinen jää sillä hetkellä taka-alalle. Välillä kun tuntuu, että tässä maassa juuri se oleellinen tuntuu aika usein olevan hukassa.

Oleellisen parissa ollaan taas noin kuukauden päästä turkoosiksi stailatulla Isku Areenalla:

[kuva: https://www.facebook.com/LahdenPelicans]

19Kes/13Off

Kun Pelicans ja HPK toisensa löysivät

Päijät- ja Kanta-Hämeen ylpeydet "Pelsu" ja "Kerho" pistivät eilen hynttyitä yhteen vähän virallisemmin uutisoimalla keskinäisestä kausikorttiedusta molempien joukkueiden harjoitusturnauksiin. Homman nimi on bensarahoilla reissuun, eli sisäänpääsy elokuun mittelöihin on ilmainen vierasjoukkueen kausikorttilaisille.

Kriitikko kysyy, miksi vasta nyt? Oikeastaan kyseenalaistin tätä jo vajaat pari vuotta sitten. Hitailla hämäläisillä on takana yhteistä taivaltaan jo 14 vuotta Pelicansin liiganoususta alkaen. Koko tänä aikana keskinäistä suhdetta ei ole kovin kaksisesti hoidettu ottaen huomioon, että maantieteellistä välimatkaa on mitättömät 75 kilometriä, ajoaikana hallilta hallille alta tunnin.

HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela kommentoi uutista: "Välimatka on lyhyt ja molempien kotiyleisöt sekä vierailulla olevat fanit syttyvät hämäläisten kohtaamisissa." Risto taitaa puhua futuurissa, sillä valitettava totuus on se, että kohtaamisissa ei ole ollut juuri missään vaiheessa mitään erityistä. Kautta linjan näitä "hegemoniaotteluita" on lätkitty arki-iltaisin varsin keskiarvoisten yleisömäärien edessä ja ilman erityisiä jännitteitä, kun taas Pelicansin viikonloppuväännöt SaiPan kanssa ovat tarjonneet tulta ja tappuraa senkin edestä.

Itse asiassa seurat ovat hoitaneet suhteensa surkeasti ja jättäneet hyödyntämättä kaiken sen potentiaalin, joka urheilussa paikallisuuteen sisältyy.

Toistaiseksi näkyvin markkinointitempaus olikin Jukka Jalosen toteuttama legendaarinen mailanmittaus joskus vuonna 2003. Sen tiimoilta parta pärisee ajoittain vielä tänäkin päivänä, joskin fiksuksi osoittautuneelle miehelle on helppo antaa varsinainen synti anteeksi. Muutoin Marko Tuulolan ja Jyrki Louhen kaltaiset HPK-ikonit ovat jääneet Lahdessa vähälle huomiolle. Jotkut harvat saattavat muistaa Jari Sailion törkytaklauksen Mikko Kousaan. Toisaalta Hämeenlinnan suuntaan on nostettava hattua siitä, että joukkue on säntillisesti pitänyt kiinni taitokiekostaan, johon ylilyönnit eivät juurikaan sisälly.

Jospa tuleva kausi olisi kuitenkin alku jonkin suuremman. Vilkaisu otteluohjelmaan paljastaa oleellisen: keskinäiset ottelupäivät on rustattu muotoon perjantai, perjantai, lauantai, lauantai ja lauantai. Hyvä, juuri näin sen olisi aina pitänyt olla!

Pientä lisäjännitettä voisi tuoda vielä muillakin keinoilla. Vankasta kiekkokulttuurista huolimatta ajoittain tuntuu, että ihmiset eivät nykyisin ole erityisen hyvin perillä seurojen taustoista ja historiasta. Entäpä jos hieman tuputettaisiin näitä vihulaisleirille ja tuotaisiin molemmat seurat vuorollaan esille vierasottelussa perustamalla pieni esittelytila hallin nurkkaan? Näytille asetettaisiin valokuvia menneiltä vuosilta, tilastopoimintoja, seurojen merkkihenkilöiden galleria, vanhoja pelipaitoja ja taulutelevisioon pyörimään legendaarisimpia liigahetkiä.

Paikalliskamppailun hengessä Pelicans voisi tuoda messuständiinsä myös vaikkapa jättikokoisen kopion Latvalan mailan lavasta ja osakeyhtiön perustamisoppaan. Kerho puolestaan kiikuttaisi Isku Areenan aulaan kaikki 2000-luvulla voittamansa pronssimitalit, Roman Simicekin hajonneen pesukoneen sekä listan Lahdesta ryövätyistä lupaavista nuorista pelaajista.

Pienistä puroista ja urbaaneista legendoista se keskinäinen jännitekin syntyy, mutta se vaatii suhteen hoitamista.

Filed under: Lahti, Liiga, Pelicans No Comments
14Kes/13Off

Brädi vs. Poju 6-0 (3-0, 1-0, 2-0)

Muistatko vielä tämän umpisurkean biisin?

Ei se mitään, sillä viimeistään nyt ei tarvitsekaan, kun Lahen poika Brädi taklaa jyväskylän nappiverkkaripojun Jämsän kautta himaan tuoreella umpilahtelaisella biisillään. Mastokaupungin urheiludiggareille tarjotaan mm. hyvä paikka yleissivistyksensä mittaamiseen, kun videolle marssitetaan pitkä liuta tämän päivän joukkue- ja yksilöurheilun suuruuksia.

Rock-henkisiäkin hemmotellaan lopun kitarasoololla, joita kuulee nykymusiikissa aivan liian harvoin. Mainittakoon, että Pojun tekeleestäkin sellainen löytyy, koska luultavasti et pystynyt kuuntelemaan rainaa loppupuolelle asti.

Vuosi 2013 ei ehkä ole ollut aivan niitä tähtihetkiä lahtelaisella tulosliuskalla, mutta kun tarkemmin pysähtyy ajattelemaan, niin kyllähän tältä seudulta löytyy tolkuton määrä urheilukulttuuria. Eilen F1-Bottas kävi Pelicansin treeneissä ja pari viikkoa sitten Ilosen Mikko kotiutti 250 donaa palkintorahaa, joista verot maksetaan Lahteen.

Musiikin sarallakin voi(d)aan aivan huoletta olla omavaraisia, eikös vaan?

Brädi - Kotona feat. Panu Willman

Filed under: Lahti, Media, Viihde No Comments
11Huh/13Off

Talviklassikko lahtelaiseen tapaan

Ensi kaudella ulkoilmaotteluita nähdään SM-liigassa kaksin kappalein, kun Helsingin Talviklassikon lisäksi Tappara ja Ilves kohtaavat joulukuussa Open Ice Winter Classic Tampere -nimellä raiskatussa tapahtumassa. Miten Lahteen saataisiin oma ulkoilmaottelu?

Näiden ns. Talviklassikoiden suhteen ilmassa haiskahtaa inflaatio, kun ulkoilmaottelu tullaan näkemään kahdesti saman kauden aikana. Olisi ehkä kannattanut sopia vuorotteluperiaate eri kaupunkien välille, kun suunnitelmia viritellään jo useammallakin liigapaikkakunnalla.

Pelicansillakin paperit ovat pyörineet kirjoituspöydällä ja sen laatikoissa jo hyvän tovin, mutta toistaiseksi mäkimontun matsia ei ole saatu aikaiseksi. Pitäisiköhän alentaa rimaa? Entä jos ei yritetäkään järjestää 30 000 katsojan spektaakkelia, vaan kodikas ja idyllinen paikallistapahtuma 3000 katsojan edessä. Talviklassikko lahtelaiseen tapaan.

Ehdotankin tapahtumapaikaksi keskustoria ennen kuin sitä aletaan kaivamaan auki. Vaihtoehtoisena paikkana Kisapuiston hiekkatekonurmi. Kuten FC Lahden liigacup-finaalissa nähtiin, löytyy kaupungilta lautakatsomot kaukalon päätyihin ja pääkatsomot rakennettaisiin putkirunkoisina. Kapasiteetiksi siten 3000-4000 katsojaa. Määrä, joka kävi uskollisesti peleissä myös Pelicansin heikompina aikoina takavuosina.

Pääsylippu "Lahen Ulkojäämatsiin" irtoaisi 10-20 eurolla. Ellei ottelulle virallista statusta saataisikaan, kasattaisiin joukkueet Pelicansin liigapelaajista, eri lajien parissa vaikuttavista kiekkomiehistä, urheiluvaikuttajista ja muista helppoheikeistä. Tapahtuman viihdyttämisestä vastaisivat itseoikeutetusti mikrofonin varressa hääräämässä Mertarannan Antsa, Varmavuon Ili ja Kinnusen Hanski. Kaljatelttaan kutsuttaisiin esiintymään Turo's Hevi Gee, Sleeppareiden rippeet ja varmaan Harri Ollikin jo laulaa ensi talvena.

Masun täytteenä tarjoiltaisiin kisamakkaran lisäksi tietenkin lihamukeja. Palan painikkeeksi minttukaakaota ja lämmintä Lahen Sinistä. Tämän seurauksena poliisi kuskaisi jatkuvana virtana ympäripäissään olevia nastolalaisia ja orimattilalaisia Mäelle, ja tästä järjestettäisiin myös liveveto kumpi voittaa.

Avauskiekko tuotaisiin jäälle Riku Motorin nastarengastettulla prätkällä. Pelipäivänä todennäköisesti sataisi märkää ja painavaa lunta, mutta onneksi Isku Areenalla on jo valmiudessa lapiopartio, joka pienen pienillä lapioillaan puhdistaisi jään nopeasti ja tehokkaasti jokaisen erän puolivälissä.

Lopuksi järjestettäisiin ilotulitus Kiekkoreippaan viime talven rakettimyynnin ylijäämistä.

Mulle yks lippu!

Filed under: Lahti, Pelicans, Viihde No Comments