4Tou/15Off

Ääniä liigahalleista, osa 1/3 – maalilaulut

Maalibiisit04052015Kausi on Liigan osalta päättynyt, joten pistäydytään kevennyksenä liigahalleissa soitettavien musiikkien parissa. Kolmiosainen juttusarja alkaa maalilauluista.

Oman joukkueen laulua ei kannata verrata muihin, joten tässä pientä listausta muista seuroista ja lopuksi Pelicansin oma osio:

PARHAAT

Maalibiisien aatelistoa Liigassa edustavat ehdottomasti ainakin Ilveksen We are the kings ja HIFK:n yhdistelmä summeria, James Brownin huutoa ja J. Geils Bandin Flamethrower-kappaletta. Ilveksen kohdalla arvoa lisää, että kappale on Popeda-kitaristi Costello Hautamäen säveltämä - taattua ja menevää Manse-rockia. HIFK:n vinkuva maalisummeri taas on täysin jäljittelemätön, ja käytännössä kaikkien muiden liigaseurojen maalitorvet ovat siihen nähden lähinnä halpoja kopioita.

Maalilauluista keskusteltaessa monet nostavat esiin sen, että maalilaulun on ennen kaikkea oltava vastustajalle ärsyttävä. Tästä olen kuitenkin eri mieltä. Maalilaululle tärkeintä on sopia kotijoukkueen identiteettiin ja saada kotiyleisö mukaan esimerkiksi rytmikkäästi taputtaen. Etenkin HIFK:n maalilaulun tahti on taputtamiselle sopiva ja siksi Nordenskiöldin hallin tunnelma on maalin jälkeen hyvin vaikuttava. Ei välttämättä absoluuttisesti desibeleillä mitattuna aina kaikkein kovin, mutta vaikuttava. Vasta sen jälkeen lisäplussaa on, mikäli kappale pääsee vastustajien ihon alle.

PERINTEISET

Seuraavassa hyvien ja legendaaristen maalilaulujen kastissa tulevat TPS:n Hunajata, HPK:n Se on siellä ja Tapparan Live is life. Joidenkin mielestä nämä ovat vanhoja, ärsyttäviä ja kotikutoisia, minun mielestäni taas iso palanen näiden seurojen syvintä olemusta ja sielua, josta ei missään nimessä pidä luopua. Kotiyleisön taputukset myös näiden kappaleiden tahtiin ovat parhaimmillaan vaikuttavaa kuultavaa.

SaiPan alkuperäinen maalilaulu Lätkä lentää nousisi myös edellä mainittuun kastiin, mutta ilmeisesti seura käyttää kappaleesta vuonna 2008 tehtyä hevi-versiota, jossa paikalliset metallimuusikot esiintyvät.

JUNTAHTAVAT

Seuraavana tulevat sitten toisenlaiset takavuosien tunnelmoinnit, nimittäin Lukon Final Countdown, Ässien Patasydän sekä JYPin yhdistelmä kahdesta eri kappaleesta. Lukko ja JYP edustavat takuuvarmaa kasaria ja ysäriä, Nuorten Vihaisten Miesten ilmeisesti vuonna 2003 tekemä Patasydän puolestaan kuulostaa porilaiselta kasarirokilta. Kolmikon sävelet ovat aavistuksen juntahtavia, mutta toisaalta ne toimivat kuin junan vessa. Erityisesti Lukon kotiotteluiden äänimaailmaa olisi äärimmäisen vaikea kuvitella ilman perinteistä Europe-klassikkoa, ja kukapa muu kuin Olli Lindholm olisi mukana laulamassa Ässien maalilaulua. Muutama vuosi sitten käyttöön otettu JYPin yhdistelmä torvea, JYP Hockey Team -renkutusta ja Oijoijoi-renkutusta lienee monien mielestä Liigan ärsyttävin, mutta jollain perverssillä tavalla nostan peukun ylös tällekin.

PERINNEMUOVIA

Blues veti aikoinaan popcornit väärään kurkkuun ottamalla maalilaulukseen Baha Menin vuonna 2000 julkaiseman Who let the dogs out -kappaleen. On jokseenkin käsittämätöntä ja toisaalta jotenkin espoolaista, että kappale tuli jäädäkseen, mutta Bluesinkaan ottelutapahtumaa ei enää osaa kuvitella ilman kyseistä kappaletta. Bluesille muodostuneen ajokoiramaisen pelityylin myötä kappaleessa on jo häivähdys identiteettiäkin!

VANHASSA VARA PAREMPI

Kärppien maalilaulua ei luonnollisista syistä ole livenä Raksilassa kuullut yhtä moni kuin muissa halleissa. Se on jo vuosien ajan ollut ilmeisesti cover-versio Gloria Gaynorin tunnetuksi tekemästä I Will Survive -kappaleesta. Jollain lailla tähänkin on jo tottunut, ja siitä on muodostunut Kärppien kuuloinen maalilaulu. Sitä ennen muuten maalilauluna soi persoonallinen Kärpät Hock N' Rollers - Verkko Heiluu, jossa oli kyllä Kärppä-henkeä paljon enemmän kuin nykyisessä kultahumpassa.

Sportin maalilaulu Mestiksessä oli vuosien ajan Klamydian Perseeseen, joka oli ehdottomasti koko Suomen hauskin ja retein maalilaulu, sisältäen sanoina yksinkertaisesti "sinne vaan". Nyt maalilauluna on edelleen Klamydian punkia, nimittäin Tervetuloa helvettiin. Hyvä kappale, mutta ei aiheuta lähellekään samoja väristyksiä. Olisi kannattanut pysyä vanhassa.

Vanhassa olisi kannattanut pysyä myös KalPan, sillä Turmion Kätilöiden tekele Lentävä KalPan ukko yksinkertaisesti yrittää kikkelihevillään olla liikaa uskottava ja pelottava jääkiekkobiisi. Yleisön vaisuista reaktioista päätellen edes kuopiolaiset itse eivät saa kappaleesta kiinni. Odotetaanko KalPan organisaatiossa, että perusyleisö alkaa moshaamaan tai näyttämään pirunsarvia kappaleen tahtiin? Se entinen maalilaulu muuten taisi olla tämä kitaraversio Can Can -kappaleesta - aitoa oikeaa KalPan tyylistä musiikkia.

PELICANS

Harva ehkä enää muistaakaan, että Pelicansin alkuperäinen maalilaulu ei suinkaan ollut Bryan Adamsin vuonna 1996 levyttämä We're Gonna Win, vaan ainakin I-divisioonassa ja muistaakseni myös SM-liigan alkutaipaleella maalin jälkeen tuuletettiin Blues Brothersin I can´t turn you loose -kappaleen tahtiin. Jossain vaiheessa näistä muodostui kombo yhdessä maalisummerin kanssa, yhdistelmä on koostettu tähän YouTube-videoon.

Viime kausina summerin jälkeen on soinut ainoastaan We're Gonna Win, ja vaikka kyseinen kappale ei kaikkein säväyttävin maalilaulu olekaan, niin se on sementoinut paikkansa Pelicansin ottelutapahtumassa. Toisaalta jonkinlaisena remixinä kappaleesta voisi saada vielä enemmän irti lähitulevaisuudessa?

 

27Huh/15Off

Kärppien mestaruus oli ansaittu – Tapparankin olisi ollut

Liigamestaruudet20002015

Lauantaina saatiin viimein Liigamestari 2015 selville, onnittelut Oulun Kärpille. Molemmat finalistit olisivat mestaruuden mukisematta ansainneet, mutta onko mitään erityistä "ansaitsemista" olemassakaan?

Olisiko esimerkiksi Pelicans ansainnut mestaruuden keväällä 2012? Tämä kysymys pomppasi juuri päättyneen finaalisarjan aikana mieleen. Unohtumattoman kauden 2011-2012 aikana Pelicansilta onnistui lähes kaikki mahdollinen, paitsi Niko Hovisen pelikunto pudotuspeleussä ja kärkipään hyökkäyspelaajien tuloksenteko finaaleissa. Muuten baana oli auki vaikka Kanada-maljaan saakka.

Ilman mainittuja kompastuskiviä pystiä olisi ehkä Lahden torilla nosteltu, mutta kyllähän hattua on nostettava sille perustalle, jonka finaalivastustaja JYP oli jo siihen mennessä tuekseen rakentanut. Ehkä sittenkin JYP ansaitsi tuolloin mestaruuden enemmän kuin Pelicans yhden kauden suonenvedollaan.

Aivan vastaavasti Kärpät ja Tappara ovat ryhdistäytyneet finaalitason joukkueiksi viime kausina, ja ovat JYPin ohella Liigan tasaisimmin menestyvät seurat. Jotain tiettyä lisäarvoa se finaalipaikalle ja mestaruudelle antaa.

Vaikka moraalisia voittoja ja mestaruuksia ei jaetakaan, niin myös HPK:n mestaruus keväällä 2006 Jukka Jalosen johdolla oli jollain tapaa täysin ansaittu palkinto ja pienen seuran voimannäyte usean kauden laadukkaasta työstä.

Sen jälkeen mestareina ovat käyneet myös TPS, HIFK ja Ässät, joista varsinkin TPS ja Ässät juuri tällaisilla "suonenvedoilla". Kaikki mainitut olivat epäilemättä pudotuspelien parhaita joukkueita niinä keväinä, mutta enemmänkin mestaruus sumuttaa näkemästä sitä, kuinka keskinkertaista työtä varsinkin TPS:ssa ja HIFK:ssa on resursseihin nähden tehty viimeisten vuosien aikana.

Mestaruudet olivat enemmän hetkellistä sattuman kauppaa kuin menestymisen jatkumoa.

Niin tai näin, on kuitenkin hienoa, että 90-luvun TPS-Jokerit -nokittelusta Liiga on tasoittunut ja tällä vuosituhannella mestariksi on kruunattu peräti kahdeksan eri seuraa.

- - -

Liigakausi 2014-2015  sai siis upean päätöksen pudotuspelien muodossa, ja vieläpä seitsemännen pelin jatkoajalla. Näin tuli muuten veikattua runkosarjan sijoituksia ennen kauden alkua (suluissa toteutunut). Saldoksi muodostui tällä kertaa kaksi oikein ja viisi sivuosumaa.

1.  Kärpät (OIKEIN)
2.  Lukko (3.)
3.  TPS (13.)
4.  Tappara (2.)
5.  JYP (4.)
6.  HIFK (7.)
7.  SaiPa (8.)
8.  Ässät (9.)
9.  Blues (5.)
10.  Pelicans (12.)
11.  KalPa (6.)
12.  HPK (11.)
13.  Ilves (10.)
14.  Sport (OIKEIN)

 

Edellinen kirjoitus >> Tuleeko Pelicansista nyt pahojen poikien joukkue?

22Huh/15Off

Tuleeko Pelicansista nyt pahojen poikien joukkue?

Pelicans22042015

Moni hihkaisi innoissaan Pelicansin julkistaessa Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen valmentajasopimukset, eikä suotta. Management by Perkele -kaksikko tuo joukkueeseen vähintäänkin kuria ja ryhtiä.

Uutta, ilkeämpää ja fyysisempää Pelicansia on muutama edeltävä päävalmentaja lupaillut lähinnä surkuhupaisin tuloksin. Jotain viitteitä tähän suuntaan jälleen saatiin, kun ensimmäisten joukossa sopimuksilla kiinnitettiin kaapinkokoiset puolustajat Ben Blood ja Stefan Lassen. Jos kohta kaksikko ei edustakaan aivan ns. lihapääosastoa, niin he ovat jonkinlainen linjaveto siihen, mitä puutteita valmennusjohto puolustuksessa näki: tarvittiin lisää ulottuvuutta ja massaa.

Myös asennepuolella nähtäneen muutos haparoineesta yrittämisestä todelliseen spartalaiseen pelaamiseen, jossa tilanteet taklauksia myöten pelataan loppuun asti, kroppaa uhrataan kiekon eteen ja tungetaan kiekon kanssa pelirohkeasti ahtaisiinkin väleihin. Ne ovat voittavan joukkueen tukipilareita.

Fyysisen elementin kärjen muodostavat suvereenisti Taavi Vartiainen ja Juhani Tyrväinen. Harjoitusotteluissa voidaan jälleen nähdä kuohuttaviakin tilanteita, jopa joukkotappeluita, kun kesän aikana kerääntyneitä höyryjä päästellään pihalle ja koko joukkue pyrkii voittamaan kotiyleisön puolelleen.

Mutta onko Pelicansilta syytä odottaa fyysistä dominanssia ensi kauden Liigassa? Tuskinpa.

Looginen jatkokysymys asiaan on se, että mikä rooli fyysisyydellä ylipäätään nykyjääkiekossa on. Kun katsotaan Pelicansin viimeistä kymmentä vuotta, niin joukkueella on perimässään varsin terävä fyysinen särmä. Käytännössä aina mukana on ollut Kari Sihvosen, Ilkka Pikkaraisen ja Tyrväisten veljesten kaltaisia pelotteita, mutta on eri asia pelata ylikorostuneen fyysisesti kuin voittaa pelejä.

Silloin kun Pelicans on menestynyt, fyysinen särmä on nidottu luontevaksi osaksi muuten toimivaa joukkuetta ja pelin rakennetta. Parhaimmillaan tämä esiintyi ehkä ketjun Sihvonen - Heino - Komarov muodossa, joka hetkittäin nousi myös kiekollisessa pelissä joukkueen liideriksi. Mentiin peli edellä, mutta käytettiin fyysisyyttä järkevän tehokkaasti vastustajaa horjuttaen ja heille jäähyjäkin hankkien.

Taklaamista ja tappelemista (omien puolustamiseksi) ei sentään, luoja paratkoon, pidä koskaan jääkiekossa unohtaa, mutta inhottavaksi kotijoukkueeksi ei tänä päivänä voi ryhtyä päättämällä ylimalkaisesti, että nyt taklataan ja ollaan inhottavia. Siinäkin on käytettävä peliälyä: Onko taklauksella mahdollisuus kiekonriistoon? Auttaako vai haittaako taklaus viisikkon puolustuspeliä? Keihin vastustajan pelaajiin taklaukset kannattaa ensisijaisesti keskittää?

Näitä asioita joukkueen sisällä luultavasti enemmän pyöritellään, ja kokeneena päävalmentajana Petri Matikainen osannee tehdä sopivan linjavedon tarpeellisen ja tarpeettoman fyysisyyden välillä. Julkisuuteen annettavat lausunnot ovat kokonaan toinen maailma, lähinnä tuotteen markkinointia.

Useimmiten joukkuetta eniten hyödyttävä fyysisyys onkin Jan Latvalan ja Henri Heinon edustama väkevä ja konemainen kaksinkamppailujen voittaminen hyvällä prosentilla.

Se on taklaamiseen ja tappeluihin verrattuna aavistuksen tylsää, mutta voittaminen ei ole tylsää.

 

Edellinen kirjoitus >> Ja Pelicansin sentteriehdokkaat ovat…

15Huh/15Off

Ja Pelicansin sentteriehdokkaat ovat…

VapaatAgentit15042015

Kuten viime viikolla turistiin, on Pelicansilla meneillään tärkeän keskushyökkääjän haku ja hyvin mahdollista on, että ennestään tuttujen vaihtoehtojen sijaan joudutaan päätymään herra X:ään.

Seuraavat nimet eivät ole "tietolähteistä" poimittuja, vaan puhtaasti realismin rajoissa olevia vapaita agentteja. Lista antaa hyvin kuvaa hankinnan haastavuudesta ja tarvittavasta työmäärästä, varsinkin kun monien pelaajien perässä on muutama muukin keskushyökkääjää hakeva seura.

ENTISET VALMENNETTAVAT
Bluessa Petri Matikaisen alaisuudessa pelanneet Tomi Sallinen, Ville Viitaluoma ja Tero Koskiranta ovat jo sidottu sopimuksiin nykyisissä seuroissaan. Växjössä pelaava Jani Lajunen ei liene halutun tyylinen pelaaja. Venäjän saalis Avangard Omskista on olematon, eivätkä Grazin tusinakanukitkaan vakuuta.

KHL
Slovan Bratislavasta sentään löytyvät sopimuksettomina jo mainittu Vaclav Nedorost, rutkasti kansainvälistä kokemusta omaava slovakki Mario Bliznak, sekä slovenialaiset (ex-Ässä) Ziga Jeglic ja Rok Ticar. Eksoottisia, mutta mielenkiintoisia 25-28 -vuotiaita pelaajia, joilla on jo tilillään 20-30 pisteen KHL-kausia.

Muille apajille siirryttäessä käy nopeasti selväksi, että vaihtoehtoja ei olekaan miljoonaa. Sotshissa kanukki Mark Olver pelasi vain yhden ottelun loukkaantumisen takia - potentiaalia on, mutta myös arveluttava tausta. Sama on tilanne myös Brock Trotterilla. Loukkaantumisista kärsi myös Gilbert Brule, joka lienee tyyliltään enemmän laitahyökkääjä. Tshekin maajoukkueessakin nähty Robert Kousal puolestaan pääsi jo paremmin KHL-vauhtiin Vityaz Podolskissa - 52 ottelussa tehot 9+10=19.

SHL
Elitserienin mielenkiintoisimmat vaihtoehdot ovat toisen kautensa HV71:ssa pelannut Riley Holzapfel ja MODOssa ensimmäisen Euroopan kautensa esiintynyt Kyle Flanagan. Kummankaan sesonki ei ollut mikään jättipotti, mikä tietää hyvää hintalapulle, mutta ovatko nämäkään herrat AHL-tehoistaan huolimatta pelitaidoiltaan ja pelaajaprofiililtaan sellaisia, jotka pystyvät ottamaan liigajoukkueen hyökkäyspelin tahtipuikon omiin käsiinsä?

DEL
Visiitti Sveitsin pelaajalistoille oli tulokseton, siispä tähtäin hieman alemmas. Brooks Macek on mielenkiintoinen 22-vuotias sentteri, joka on Iserlohnissa tehnyt vakuuttavaa jälkeä legendaarisen Mike Yorkin vanavedessä. Joukkuetoveri Brent Raedeke (24) esiintyi Saksan riveissä äskettäisessä maaottelussa Lahdessa. Maxime Sauve tuli Eurooppaan tällä kaudella, alla on kuitenkin rikkonaisia kausia ja melko keskinkertaisia näyttöä tilastojen valossa.

AHL
Sarja tarjoaa ylivoimaisesti eniten suhteellisen realistisia vaihtoehtoja, mutta suurin osa pelaajista ei luonnollisesti ole Euroopan sarjoja nähnytkään, joten sopeutuminen on aina iso kysymysmerkki. Lienee suorastaan helppoa löytää suoraviivainen työjuhta, mutta nähty on, että kovatkaan AHL-tehot eivät takaa ykkösketjun kiekollisia taitoja kotoisessa Liigassa.

Ottelut - pisteet - pelaaja - ikä - NHL-ottelut

71 15+35=50 Carter Camper (26v / 3 NHL-ottelua)
65 15+20=35 Max Reinhart  (23v / 23)
57 9+26=35 Mike Sgarbossa  (22v / 9)
56 15+17=32 Paul Carey  (26v / 22)
50 14+18=32 Joey Hishon (23v / 13)
59 14+17=31 Zach O'Brien  (22v / 0)
55 9+19=28 Alex Friesen  (24v / 0)
40 10+15=25 Scott Timmins  (25v /24)
64 9+16=25 Travis Oleksuk  (26v / 0)
64 10+24=24 Cody Kunyk  (24v / 1)
46 6+20=24 Kyle MacKinnon  (27v / 0)
61 10+13=23 Zack Phillips  (22v / 0)

 

Edellinen kirjoitus >> Hodgman, Nedorost, Green, vai X-mies?

10Huh/15Off

Hodgman, Nedorost, Green, vai X-mies?

Sentteri10042015Lähipäivinä ja -viikkoina kovin kuhina käydään Pelicansin keskushyökkääjähankinnan ympärillä.

Kahden viikon takaisten sopimusuutisten myötä Pelicans pääsi jo siihen asemaan, että joukkueella on uskottava ykkösmaalivahti ja ainakin näennäisesti riittävän laadukas ja leveä puolustus. Paletista puuttuu kuitenkin vielä jokunen palanen - erityisesti tärkein kenttäpelaaja, eli johtava keskushyökkääjä.

Tähän rooliin on huhumyllyssä jauhettu vuorollaan koviakin nimiä: Zach Hamill, Josh Green, Vaclav Nedorost, Justin Hodgman... Kaikki ennestään joko Pelicansista, Liigasta tai valmennusjohdolle tuttuja pelaajia. Ilman "hopea-lisääkin" suurta epäselvyyttä ei ole siitä, että tästä nelikosta Hodgman olisi se kaikkein mieluisin kaappaus takaisin Lahteen. Vaikka ura ei olekaan suuresti ottanut tuulta purjeisiinsa, tai ehkä juuri siksi.

Se nimittäin ladannee tähän 26-vuotiaaseen kanadalaiseen roimasti näytönhaluja todistaa, että kyllä tästä miehestä vielä on kovaankin liigaan vastuurooliin. Hodgman sai kuitenkin tällä kaudella ensimmäiset näyttöpaikkansa NHL:ssä, joten paluu takaisin Pelicansiin tuntuisi kaukaa haetulta.

Sen sijaan erityisesti Nedorostin ja Greenin pyörittely vaihtoehtoina kuulostaa enemmänkin pelottavalta. Nämä 33- ja 37-vuotiaat sotaratsut suorastaan huutavat kissankokoisin kirjaimin "Pelicansin tyylistä" floppihankintaa. Mikä olisi Pelicansissa tällaisen pelaajan motivaatio ja suorituskyky kentän isoimmassa roolissa, kun takana ovat uran parhaat vuodet ja vankka historia rikkonaisista kausista?

Toki viidettä kauttaan KHL:ssä ja toistuvasti Tshekin EHT-maajoukkueessa pelaava Nedorost on laatuluokan pelaaja, ja Slovan Bratislavasta Petri Matikaiselle tuttu. Mutta onko Pelicans se joukkue, jossa tällaiset kovan profiilin riskihankinnat ovat onnistuneet. Ei.

Se, mitä Pelicans keskushyökkääjäkseen tarvitsee, on noin 24-28 vuotias nälkäinen pelaaja, joka hakee vuoden tai mieluiten parinkin vuoden näyteikkunaa kovempiin ympyröihin. Siihen lokeroon Hodgman ja miksei Hamillkin voisivat vielä joten kuten osua, tai sitten joku vastaavassa tilanteessa oleva pelaaja.

Muutama ajatus kannattaa uhrata myös pelin evoluution vaikutuksille. Tämän päivän Liigassa menestyvältä keskushyökkääjältä vaaditaan jopa laitahyökkääjiä enemmän todellista luisteluvoimaa ja kestävyyttä, joiden avulla tämä ehtii paikalle käynnistämään hyökkäyksiä, tukemaan rintamahyökkäystä ja muutenkin siirtymään vaivattomasti oikeisiin asemiin kahden suunnan pelaamisessa. Tällä osa-alueella Pelicans ei muutenkaan ole erityisen vahvoilla Henri Heinon, Teddy Da Costan ja Hannes Björnisen luisteluvoiman puolesta.

Keskushyökkääjä on muuttunut lätynheittäjästä kentällisensä energiseksi dynamoksi. Siitä syystä esimerkiksi Josh Greenin kaltainen vanha traktori on syytä raakata vaihtoehdoista pois. Green vaikuttaa yhä erinomaiselta roolipelaajalta Tapparan kaltaiseen huippujoukkueeseen, mutta ei Pelicansin kaipaamalta johtohahmolta.

 

 

Edellinen kirjoitus >> Petri Matikainen – paskansyöjän TOP5-lohkaisut

27Maa/15Off

Petri Matikainen – paskansyöjän TOP5-lohkaisut

Petri Matikainen. Valmentaja, poliisi ja ihminen. Matikainen27032015

Seuraavat viisi videopätkää kiteyttävät Petri Matikaisen olemuksen kahteen minuuttiin.

Näin jälkeenpäin kuulostaa hurjalta, että kausi 2004-2005 Pelicansin liigajoukkueen peräsimessä oli Petri Matikaiselle ensimmäinen kokemus ammattilaistason jääkiekkovalmennuksesta ja ylipäätään toinen kausi valmentajana. Kyseinen talvisota-kausi kuitenkin löi alkutahdit huikealle valmentajauralle, ja se kausi on yhä aliarvostetuimpia kausia Pelicansin liigataipaleella.

Matikaisen olemuksessa on sanalla sanoen karismaa. Matikainen on itse vahvistanut vetäisseensä kerran moottorisahan käyntiin HIFK:n ottelupalaverissa. Perimätiedon mukaan hän riisui itsensä alasti esittäytyessään Pelicansin A-juniorijoukkueelle. Tässä parhaita paloja Matikaisen julkisista esiintymisistä:

1. "Me ollaan spartalainen joukkue"

 

2. "Mennään ilman tuomareita gladiaattorimeiningillä"

 

3. "Mut me syödään se paska, ei se mitään"

 

4. "Mä oon ihan tavallinen vasen pakki"

 

5. "Voitto tai kuolema"

 

Edellinen kirjoitus >> Identiteetin pakkosyötön voisi lopettaa

25Maa/15Off

Identiteetin pakkosyötön voisi lopettaa

PelicansPystyVoisiko identiteetin puute itse asiassa olla Pelicansin identiteetti ja kilpailuetu?

Tästä i-sanasta on nyt jauhettu jo tarpeeksi. Ei siksi, etteikö identiteetti olisi tärkeä tai jopa kaikkein tärkein asia seuran tulevaisuuden rakentamisessa, vaan siksi, että tuputtamalla ja pakottamalla aitoa identiteettiä ei taida Pelicansille syntyä. Se ei vain nyt satu olemaan Pelicansin juttu.

Sen sijaan viimeisen kymmenen vuoden aikana Pelicansin juttu on ollut erinomaisten korjausliikkeiden tekeminen siinä kohtaa, kun lunta tulee tupaan koko porstuan täydeltä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, on Pelicansille nostettava hattua siitä, ettei ongelmia korvata uudella ongelmalla, vaan ratkaisulla. Pohjalle ei ole jääty rypemään pidemmäksi aikaa.

Tässä tapauksessa ratkaisu oli maailmanluokan valmentaja Petri Matikainen. Häntä ennen Kai Suikkanen, Kari Jalonen ja Hannu Aravirta.

Vaikka jääkiekkoilullisissa asioissa onkin Pelicansissa tehty paljon hutikuteja ja noukittu jyviä kuin sokea kana, on samalla tehty myös tällainen liuta timantinkovia kaappauksia. Niiden määrästä ja laadusta on voitu esimerkiksi HPK:n ja Ilveksen kaltaisissa seuroissa viime vuosina vain haaveilla.

Kiitettävän usein Pelicansin saaliina on ollut yksi valmentajamarkkinoiden kuumimmista nimistä, ja siihen satsaaminen on seurajohdon tärkeimpiä ja viisaimpia päätöksiä. Pelitapa voi tämän päätöksen myötä heitellä kuperkeikkaa kiekkokontrollista pystysuunnan jääkiekkoon ja takaisin, mutta ainakin päävalmentaja hallitsee tapansa viimeisen päälle. Kun pelaaja saapuu Lahteen, tietää hän, että kauluspaidan olla on timantinkova koutsi. Samalla se paikkaa pelaajien hankinnassa esiintyneitä puutteita.

Pelicansin pitäisikin ehkä lopettaa koko identiteetin pakkoluominen ja antaa sen muodostua itsestään.

Voisiko Pelicans siis olla se, joka antaa muiden seurojen koulia nuoret valmentajat liigakehiin ja odottelee itse haaskalla vain ilmaista riistaa? Nimettömät valmentajat eivät vain syystä tai toisesta Lahessa pärjää. Jätetään sellaiset siis ottamatta.

Huippuvalmentajien kehto - jonkinlainen identiteettihän se olisi jo sekin.

 

Edellinen kirjoitus >> Kolmen kohdan klousaus Tomi Lämsästä

23Maa/15Off

Kolmen kohdan klousaus Tomi Lämsästä

Lamsa23032015

Mies on jo Pelicansin päävalmentajan paikalla vaihtunut, mutta pieni loppuunkäsittely tapaus Tomi Lämsästä on vielä paikallaan.

Kausi 2014-2015 taitaa Pelicansin osalta jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Olisiko pudotuspeleihin menty heittämällä hieman vähemmillä loukkaantumisilla? Olisiko sisäänajettu pelitapa jatkanut kehittymistään kevättä kohden? Olisiko suoraviivainen jääkiekko päässyt oikeuksiinsa juuri pudotuspeleissä? Vastaamatta jää myös sekin, mikä olisi tulos ollut ensi kaudella.

Ainoa, mitä voimme arvioida on se, mitä peli ja harjoittelu kertovat. Tässä kolme näkökulmaa:

KOKEMUS. Syksyllä hahmottelin päävalmentajien kokemuspohjaa luotaavaa kirjoitusta, joka jäi sitten pölyttymään työpöydän laatikkoon. Fakta kuitenkin oli se, että Tomi Lämsä (35) ja Tomek Valtonen (34) olivat kauteen lähdettäessä häkellyttävän kokemattomia päävalmentajia. Ja kun huomioon otetaan Valtosen mittava pelaajaura, jäivät Lämsän taustat auttamatta ohuimmiksi. Kokemus ja ikä eivät tietenkään ole itseisarvoja, ja uusille päävalmentajille on annettava mahdollisuuksia jo Suomi-kiekon kehittymisenkin kannalta, mutta Lämsän nousu päävalmentajaksi Liigaan on ollut käsittämättömän nopea. Liiankin nopea?

Tämän kauden alkaessa Lämsällä oli valmentajakokemusta miesten tasolta yhteensä kolmen kauden verran, siitä puolitoista kautta päävalmentajana. Esimerkiksi yhä nuorten valmentajien kastiin laskettavan Tuomas Tuokkolan (39) kokemus miesten tasolta oli vajaat kuusi kautta, joista vajaat kolme kautta päävalmentajana. Lisäksi Tuokkolalla on kolme kertaa pidempi kokemus A- ja B-nuorista, yhteensä kuusi kautta päävalmentajana niissä. Hieman yllättävä tieto on se, että JYPin Marko Virtanen (46) oli ennen tätä kautta toiminut päävalmentajana vain reilun kahden kauden ajan, mutta luonnollisesti 500 ammattilaisottelun pelaajakokemus antaa tietynlaista pohjaa hänellekin. Vastaavasti Bluesin Jyrki Aho (40) valmentaa hänkin vasta neljättä kauttaan päävalmentajana, mutta hän on toiminut miesten tasolla valmentajana jo vuodesta 2003 alkaen. Valmentajakokemusta saa vain valmentamalla, ja sitä vuonna 2008 B-nuorissa valmennusuransa aloittanut Lämsä totisesti vielä tarvitsee.

ULOSANTI. Olisi helppoa sortua liioitteluun yhden tai kahden havainnon perusteella, mutta aivan aidosti vaikuttaa siltä, että Lämsällä on vielä ainakin kahdella tapaa suuria puutteita ulosantinsa kanssa. Ensinnäkin se, millä tavalla päävalmentaja viestii peliteoriaansa pelaajille käytäntöön. On mahdotonta tietää, mitä pukukopissa ja palavereissa on sanottu, mutta varsinkin alkukaudella pelaajat eivät selkeästi tienneet kentällä mitä tehdä. Pelin teoriapuoli Lämsällä lienee hallussa, mutta osaako hän vielä kädestä pitäen ohjeistaa pelaajia harjoitustilanteissa, vai sysääkö vain oman valmentajan vastuunsa pelaajien "reagointipelin" harteille?

Toisekseen korviin pistävää oli jatkuva huutaminen. Lämsä ei välttämättä ole mikään maailman pahin "huutajavalmentaja", mutta asiasisällön puutteellisuus ja huutamisen tehokeinon liikakäyttö ovat vaarallinen yhdistelmä. Pelaajat aistivat hyvin herkällä korvalla, mikäli jatkuvan huutamisen takana ei ole oikeasti hyödyllistä tietoa ja pointtia. Valmentajan on turha huutaa "liikettä!", mikäli joukkueen peli sakkaa kiekkokontrollin puutteisiin. Huutamisen sijaan ne puutteet pitäisi ratkaista harjoituksissa näyttämällä kädestä pitäen pelaajien liikeradat, ajoitukset, syöttösuunnat, lavan tarjoaminen syötettäväksi ja niin edelleen. Se on aitoa valmentamista. Äänen korottaminen taas pitäisi olla vain herätyskello silloin, mikäli näitä säntillisesti valmennettuja asioita ei noudateta.

MATERIAALIN HYÖDYNTÄMINEN. Mikä onkaan se valmentamisen kaikkein syvin olemus? Otteluita pitäisi tietenkin voittaa, kyllä. Siinä sivussa kehittää pelaajiakin. Loppuviimeeksi ympyrä sulkeutuu kuitenkin siihen, minkä verran valmennuksella saadaan irti käytettävissä olevasta pelaajamateriaalista. Toistaiseksi Tomi Lämsän ainoa näyttö on 2012-2013 runkosarjavoitto Jokereiden tolkuttoman kovalla materiaalilla, jossa kauden alkupuoliskoa dominoi itse Erik Karlsson. Eräässä kommentissa sanottiin viime viikolla osuvasti: "Lämsän pelitapa toimii, jos siinä on huippuluokan yksilöt toteuttassa." Kääntäen ilman huippuluokan yksilöitä Lämsän pelitapa ei toimi, vaan johtaa huonolaatuiseen jääkiekkoon ja häviämiseen. Riskialtis lähtökohta sekä valmentajalle itselleen että tämän palkanneelle seuralle.

Juuri sen takia niin sanottu yhteistyön jääkiekko on avainasemassa, sillä se tukee myös Karlssonia vähemmän lahjakkaiden pelaajien pelaamista. Jokainen liigapelaaja osaa operoida kiekon kanssa riittävän hyvällä keskiarvolla, mikäli pelaamisen rakenne ja tukitoimet ovat kunnossa. Eli jos joukkueen pelitapa tekee suorituksista riittävän automatisoituja ja riittävän helppoja. Sellainen organisoitu pelaaminen luo turvaa ja itseluottamusta, joiden rohkaisemina rivipelaajatkin pystyvät kehittymään tai jopa venymään sankaritarinoiksi.

Vastaavasti negatiivinen kierre on lähellä silloin, jos rivipelaajat joutuvat liukuhihnalta tekemään "reagointiin perustuvia luovia ratkaisuja", toisin sanoen ratkomaan yksin ongelmia silmänräpäyksessä. Tällöin esimerkiksi Jan Latvalan ja Tyler Redenbachin kaltaiset "nerot" pärjäävät kyllä, mutta Pelicansissa koko joukkue ei voi koostua tämän hintaluokan kokeneista pelaajista. Peruspelaajien kohdalla tuloksena oli pakotettuja ja vaikeita ratkaisuja huonolla onnistumisprosentilla, toisin sanoen hedelmätön maaperä pelaajan kehittymiseen. Pelicansin tämän kauden "esalindellit", "mikaelruohomaat" ja "miroaaltoset" jäivät tällä kaudella kokonaan syntymättä, eikä Lämsällä taida olla tällaisten kehityskaarien rakentamisessa kovin hyvää rekordia ennestäänkään.

 

Edellinen kirjoitus >> Pelicansin pelaaja-arviot 2014-2015

19Maa/15Off

Pelicansin pelaaja-arviot 2014-2015

Kenttäpelaajien arviointi Pelicansin joukkueesta ei tee oikeutta juuri kenellekään. Maalivahdit hoitivat leiviskänsä, mutta alisuorittaneiden ja pelinsä kanssa tuskailleiden pelaajien määrä kasvoi pitkäksi. Lisäksi mielikuvia vääristävät kevään paineettomat ottelut, joissa muutama pelaaja pääsi kuin varkain loistamaan.

ONNISTUJAT

Juvonen18032015Janne Juvonen - Läpimurto. Menetti Hannu Aravirran valmentajakaudella kokonaisen vuoden, mikä taisi nostaa näyttöhalut tappiin. 46 ottelua komealla 91,8 torjuntaprosentilla, lisäksi kolme nollapeliä. Eleetön ja luotettava jopa huonon joukkueen takana. Sopimus jatkuu kaksi kautta, Pelicansin tärkein pelaaja ensi kaudella.

Jere Myllyniemi - Luottoveskarin kausi päättyi leikkaukseen joulukuussa. Sitä ennen enimmäkseen mainioita otteita ja Juvosen tavoin tarjosi joukkueelle runsaasti mahdollisuuksia voittaa. Ei jatkane Pelicansissa, mutta kiinnostaa varmasti liigaseuroja. Tuskin löytyy kahta sanaa siitä, etteikö erityisesti Jerelle toivotettaisi kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Marko Pöyhönen - Hieno paluu oltuaan kuitenkin lähes vuoden sivussa. Uran ennätyspisteet (8+9) ja uutta luovuutta kiekon kanssa, luistinkin kulki reippaammin. Harteilla säilyy silti arvokkaan duunarin viitta. Sopimus kevääseen 2017.

Tommi Paakkolanvaara - Pääsi ja joutui ykkössentteriksi. Syksyllä tulikuuma, lopulta sivusi maaliennätystään (13) ja jäi kahden pisteen päähän piste-ennätyksestään (26), vaikka pelasi vain 42 ottelua. Nousi pelaajana uudelle tasolle, mutta sai Lahdessa tarpeettoman paljon kritiikkiä ongelmista, jotka johtuivat valmennuksellisista asioista.

Antti Jaatinen (h) - JYPissä 15 ottelua 2+2=4, Pelicansissa 19 peliä 7+3=10, tosin peliaikakin lähes tuplaantui. Hyvä laukaus ja löytää maalipaikoille, kunhan joku niitä vain järjestää – omat kädet ja jalat melko kankeat. Pelannut 28 vuoden ikään mennessä pisteiden valossa vain yhden huippukauden, onko potentiaalia sittenkään?

Jesse Rohtla - Näytti harjoitusotteluissa liian köykäiseltä, mutta pärjäsikin tosipeleissä paremmin ja oli yksi kauden suurimmista yllättäjistä. 38 ottelua, pisteet 4+6=10. Täytti pienen roolinsa hyvin, löytyykö rahkeita vielä pykälää parempaan?

Taavi Vartiainen - Kannattajien suosikiksi nopeasti noussut rymistelijä on tarttunut oljenkorteensa. Taitotaso ei päätä huimaa, mutta edessä on lupaava liigaura hiillostavana ”rottana”. Jo nyt Liigan rajuimpia taklaajia, mutta uhrautuu ansiokkaasti myös kiekkojen eteen puolustuksessa, sekin täytyy muistaa.

LUOTTOPELAAJAT

Juhani Tyrväinen - Pisteiden valossa ja isommassa roolissa uran ylivoimaisesti paras kausi (7+15=22), kuivia jaksoja ei juuri tullut. Oli Tomi Lämsän selviä luottopelaajia, eikä syyttä. Yritteliäs ja hyödyllinen monin tavoin, ykkös-kakkosketjun kamaa Pelicansissa jatkossakin.

Repik18032015Michal Repik - Vahvistus. Tshekkilaituri osoitti monipuolisuutensa ja laatunsa. 48 ottelua tehoin 9+22=31, eli oli lähes 40 pisteen tahdissa. Viimeistely takkusi isoon laukausmäärään nähden, mutta auttoi joukkuetta työteliäästi myös pelinrakentelussa ja puolustamisessa. Paremmassa joukkueessa aineksia tähtipelaajaksi, nyt joutui tekemään liikaa kaikkea, kun tukea ei tullut viereltä.

Juha Leimu - Ensimmäinen kausi kapteenina aikuisten tasolla. Menetti 20 ottelua ja taisi pelata paljon puolikuntoisenakin. Pisteet 6+10=16, tehot siedettävä -1. Avauspelaaminen tukkoista, kun ei ollut lapoja mihin syöttää, hyökkäyspäässä alati vaarallinen.

Tyler Redenbach - Ei säkenöinyt, mutta kantoi tulosvastuunsa: mainiot 29 pistettä 40 ottelussa. Syöttökoneen maalintekonälkä kasvoi, samoin maalimäärä. Paikkasi omalla taidollaan varsinkin viisikkopelin kiekollisia puutteita, joita tällä kaudella riitti.

Jan Latvala - Hyvää suorittamista osattiin odottaa, sen sijaan loukkaantuminen keväällä oli yllätys. 45 ottelua tehoin 2+15=17, tehotilastossa ylivoimaisesti paras +7. Myös eniten peliaikaa; keskiarvo 22:22. Pystyy yhä huikealla pelisilmällään selviämään vaikeistakin tilanteista - ja niitäkin tällä kaudella riitti.

Nico Manelius - Kuuluu soturiklaaniin. Antaa paineen alla syötön ja ottaa rajunkin taklauksen vastaan, se on pelirohkeutta. Kädet ja jalat suoraan sanottuna divaritasoa, mutta tällä asenteella edessä voi olla pitkäkin liigaura.

Niko Tuhkanen - Niitä harvoja paljon pelanneita, joka selvisi tehotilastossa plussalle. Kaikkiaan yli 50 ottelua tehoin 5+10=15, seassa erinomaisiakin väläytyksiä, tosin valtaosa pisteistä syntyi helmi-maaliskuussa. Asemoitunut luotettavaksi liigapuolustajaksi, pystyykö (26v) vielä kehittymään?

Janne Ritamäki - Kehitys ei jatkunut, mutta asema luottomiehenä säilyi. Alanteen kanssa eniten pelattuja otteluita (56). Seitsemästä maalista kaksi oli voittomaaleja.

Jordan Smotherman - Iso jenkki pelasi lopulta 38 ottelua tehopistein 11+9, kunnes lähti Allsvenskaniin. Pisteitä odotusten mukaisesti, mutta ei sopeutunut liigakiekkoon. Pelinluvussa valtavia puutteita, mistä seurauksena kasa turhia kiekosta luopumisia ja puolustuksen merkkausvirheitä.

Hannes Björninen - Puskista parrasvaloihin. Lokakuussa 19 vuotta täyttänyt sentteri pelasi 46 ottelua pistein 1+5. Pelaa fiksusti ja monipuolisesti, mutta tehotilasto painui 9 raatia pakkaselle. Paljon luottoa alivoimilla ja aloituksissa.

Teddy Da Costa - Ranskalainen ei parantunut vanhetessaan. Ensin 7 ottelussa 3+2, sitten 11 ottelussa 0+2. Mahtava pelisilmä ja näppärä käsistään, kalpenee luisteluvoimassa ja fysiikassa. Väitän edelleen enemmän laituriksi kuin keskushyökkääjäksi. Ensi kauden musta hevonen?

Sopanen18032015Eetu Sopanen - Vakuuttaja. Vaikeista lähtökohdista tilille 23 ottelua, kolme syöttöä ja plus yksi. Jäi hieman isompien ja enemmän pelanneiden nimien varjoon, mutta antoi kaikessa hiljaisuudessa paljon viitteitä pelillisistä lahjoistaan. Pärjää isoon kokoonsa nähden jo kohtuullisesti luistelussa, loput hoitaa ulottuvuus. Kiekollisena hyvä näkemys ja rauhallisuus. Kokonaisuutena yllättävän valmista pelaamista.

Vili Sopanen - Edelliskaudella huikea ja tasainen, nyt 23 otteluun mahtui mm. yhdeksän ottelun pisteetön putki. Ei päässyt mukavuusalueelleen ja flow-tilaan, kuten ei moni muukaan. Oli silti 30 pisteen tahdissa, mutta kaivattu johtajuus tipotiessään.

Mikko Niemelä - Kuuden pelin Kärppä-laina oli virkistävä tuulahdus tammikuussa. Sulava liike, hyvää syöttöpeliä. Voi kehittyä vielä kovaksi tekijäksi Liigassa, mutta Kärpissä siihen tarvittavaa roolia tuskin avautuu. Tässä olisi alemman kastin liigaseuroille mahdollinen timantti.

RIVIMIEHET

Henri Laurila - Kausi katkesi helmikuun puolivälissä. 45 ottelua pistein 2+11, pakkasta -5. Luistelun puutteet näkyivät, peliaikaan nähden miinusmaalien määrä (28) oli iso. Ei liene enää käyttöä Pelicansissa, mutta löytyisikö roolia esimerkiksi Kouvolasta?

Joonas Hurri - Tilastollisesti kopioi edelliskauden, nyt saldoksi 41 ottelua, 0+3=3, -8. Keväällä jonkinlaisia piristymisen merkkejä, mutta yhä tekemistä mahtuakseen kokoonpanoon. Maisemanvaihdoksen paikka?

Mustonen18032015Joel Mustonen - Varjoissa. Putosi luottopelaaja-kategoriasta, kehitys tyssäsi. Saa rikkonaisen kauden ja muidenkin taustatekijöiden myötä vielä asioita sormien läpi, mutta ennen kautta Mustosesta kaavailtiin jopa ykkösketjun laitahyökkääjää. Siihen nähden viisi kahden pisteen iltaa ja pisteille (10+5) pääsy vain kymmenessä eri ottelussa on todella vähän, vaikka olikin 15 maalin tahdissa. Helmi-maaliskuu jo täysin vihkoon surffaillessa, ajatukset jo muualla?

Mikko Lahtela - Uran ensimmäiset 33 liigaottelua, ei pisteitä. Säyseä sentteri on näkymätön puurtaja, liigapaikan vakiinnuttaminen vaatii kokonaisvaltaisen pelaamisen kehittämistä.

Pekka Saarenheimo - Oli siinä yritystä, mutta taso tippui joukkueen mukana. Vain 32 ottelua, pisteet 3+5. Kentällä ollessaan ei juuri synny plusmaaleja, mutta ei miinustakaan. Ei jatka Lahdessa, löytyykö liigapaikkaa enää?

Juha-Pekka Pietilä - Kolasi vahingossa Sopasen, seuraavassa ottelussa loppui sitten omakin kausi loukkaantumiseen. Pisteitä 28 ottelussa mukavat 2+8=10, tehotilasto nollilla. Tuo säpinää kentälle; paljon plus- ja miinusmaaleja pelimäärään nähden. Suoritusvarmuudessa yhä runsaasti parannettavaa, eikä tämä opettelu voi kestää enää montaa kautta.

Anrei Hakulinen - Harjoitusotteluissa maaginen, sitten sairastuvalta joulukuussa mukaan ja uusi kolhu romutti debyyttikauden tammikuun puolivälissä. Tilille 13 ottelua tehoin 2+1=3. Vaikea arvioida, mitä ensi kaudelta voidaan odottaa.

Miika Roine - Mestiksessä piste per peli -tahtia, Pelicansissa loppukaudesta tilille 12 ottelua tehoin 1+3=4. Pieni, taitava ja älykäs, mutta luistelu vaikuttaa liian tehottomalta liigatasolle pystyäkseen toteuttamaan kärkiketjujen ratkaisijan rooliaan.

Sebastian Repo - Taituri tunnusteli 10 ottelun verran pisteittä. Pääsi jo tekopaikoille ja järjesteli peliä näppärästi, mutta ratkaiseviin suorituksiin ei vielä löytynyt rentoutta. Tehotilasto -7 (maalisuhde 0-7) kertoo karua kieltään. Mielenkiintoista nähdä milloin ja minkälaisena palaa Pohjois-Amerikasta.

Miska Siikonen - Junioreissa kovaa jälkeä, Liigassa syksyllä 9 ottelua ilman tehopisteitä. Peliaikaa keskimäärin vain 8:55. Kausi päättyi loukkaantumiseen. Lupaava hänkin, ensi kaudella murtautuminen liigapeleihin?

Saku Mäenalanen - Kärppien lainamiehenä 8 ottelua ja yksi maali. Plusmiinus -4 maalisuhteella 0-4. ”Pelicansin tyylinen” rouhija oli hukassa kentällä, eikä ihme, kun tottui Marjamäen Kärpissä täysin erilaiseen jääkiekkoon.

Miika Heikkilä - 7 ottelua, 1+1 pistettä. Perusduunari ilman suuria vahvuuksia. Sai mahdollisuuden Tapparassa.

Antti Jaatinen (p) - Lukko-laina tammikuussa 7 pelin verran. Oli yllättävän rohkea ja kiekollinen ainakin näihin puolustajiin verrattuna. Kertoo paljon siitä, mitä itseluottamus ja vahva valmennusote (Risto Dufva) saavat pelaajissa aikaan.

Ville Väinölä - Monista junioreista sai hänkin tilaisuutensa, tilille loppukaudesta kaksi syöttöpistettä. Väinölän olemuksessa on jotain Janne Niskalan kaltaista. Lahjakas kiekon kanssa, nyt vain jerkkua jalkoihin ja laukaukseen.

PETTYMYKSET

Kudelka18032015Joonas Alanne - Toinen liigakausi täysin varjojen mailla, vaikka pelasi 56 ottelua. Viimeistelijätyyppiä, mutta ei juuri pääse maalipaikoille. Neljästä osumasta kaksi meni maalivahtien piikkiin. Värittömänä pelaajana pääsee hiihtelemään ilman kritiikkiä, vaikka juuri nyt Alanteen pitäisi todistaa, onko aineksia 20-30 pisteen hyökkääjäksi liigassa.

Tomas Kudelka - Floppi. Vaikutti etukäteen erinomaiselta hankinnalta, ei ollut. Osaltaan myös kärsi kaaosmaisesta viisikkopelaamisesta, joka korosti luistelun hitautta ja tilanteista myöhästelyä. Kun kaikki ovat tilanteista myöhässä, näkyy se pahimmin niillä pelaajilla, jotka eivät pysty liikenopeudellaan "sammuttamaan tulipaloja". 18 miinusmaalia 29 ottelussa on raju määrä. Selvisi kuitenkin vähillä jäähyillä.

Josef Hrabal - Täysin yhdentekevä ”vahvistus”, agentti taisi puhua ummet ja lammet muutama vuosi sitten voitetusta Tshekin liigan pakkipörssistä. Heti avauspelissä syöttöpiste, loput 17 ottelua kiikareilla ja -10 pakkasella. Jalka ei tälläkään riittänyt. Huono hankinta, ura laskusuunnassa.

 

Edellinen kirjoitus >> Valmentajanvaihdos ei ole ydinfysiikkaa

17Maa/15Off

Valmentajanvaihdos ei ole ydinfysiikkaa

PelicansLogo2014Lämsälle osui rosvosektori. Matikainen ja Nurminen studioon ja pyörä pyörimään, tsadaa!

Pukumiehet ja hupparimiehet olivat eilen Isku Areenan klubiravintolassa juhlavasti äänessä, kun Pelicansin "uutta linjausta" tuotiin julkisuuteen. Hienoa, että jääkiekko on Lahdessa siinä asemassa, nämä tilaisuudet suoritetaan virallisen kaavan kautta. Muuten ne voitaisiin kyllä esittää vaikka Onnenpyörän vanhoissa kulisseissa Janne Porkan juontamana.

Kuinkahan paljon taustalla on yhtään mitään strategiaa ja harkittuja linjauksia? Toisaalta voisi aivan yhtä hyvin kysyä, että tarvitseeko kaiken taustalla aina ollakaan yliopistotason tieteellisiä tutkimuksia ja identiteettiä, jossa lounasruokalaankin marssitaan rintamahyökkäyksenä.

Pelicans pisti yhden valmennusryhmän pellolle ja korvasi sen todennäköisesti paremmalla valmennusryhmällä.

Siinä se. Loppujen lopuksi mistään sen ylevämmästä tai jalommasta toimenpiteestä ei ole kysymys. Tätä ratkaisua ei voi vuoden takaisilla linjauksilla perustella, vaan lienee ehkä parempikin katsoa vain eteenpäin. Toivottavasti vain myös menneistä virheistä muistetaan oppia jotain.

Hattua Pelicans-organisaatiolle voi nostaa siitä, että kun ongelmiin ajaudutaan, niin niitä ei paikata uudella ongelmalla vaan ratkaisulla. Siinä mielessä ratkaisu Matikainen+Nurminen noudattelee paria aiempaa ajankohtaa, jolloin ongelmien kanssa on painittu pohjamudissa. Niistä on selvitty uuteen lentoon alta aikayksikön.

Petri Matikaiselle ovi on ollut avoinna siitä lähtien, kun hän tasan kymmenen vuotta sitten Pelicansin ovista maailmalle lähti. Matikaisen "talvisota" kaudella 2004-2005 on varmasti yksi aliarvostetuimpia valmentajasuorituksia lahtelaisessa jääkiekossa.

16.3.2015 ei kuitenkaan ollut Pelicansin historiassa mikään liputuspäivä. Monelle Matikaisen tulo merkitsee valtavan edistyksellistä muutosta, todellisuudessa mikään ei nimenomaan muuttunut. Pelicans on valmentajaratkaisuineen yhä sama vanha Pelicans, sekä hyvässä että pahassa.

Tällä kertaa saadaan ehkä taas ostettua vokaali.

 

Edellinen kirjoitus >> Minne Pelicansista pääsee?