3Hei/15Off

Päivitys 350: Se on siinä – Kiekkoaktivistin päätösvihellys

Tämä on Kiekkoaktivisti-blogin viimeinen kirjoitus.

Syyskuussa 2011 se alkoi ja heinäkuussa 2015 se päättyy. Blogipäivityksiä kertyi kaikkiaan 350, ja pitkä liuta otsikkotason aiheita jäi myös käsittelemättä. Kahdeksan tunnin työpäiviksi muutettuna julkaistut kirjoitukset ja esimerkiksi niihin liittyvät kuvankäsittelyt tarkoittavat noin neljän kuukauden täysipäiväistä kirjoittamista. Kaikenlainen pohdinta ja roskakoriin heitetyt luonnokset tekevät varmasti kuukauden tai kaksi lisää.

Erityiskiitokset niille kahdelle tai kolmelle henkilölle, jotka blogin perustamiseen alun perin rohkaisivat. Ja kiitos tietenkin myös teille lukijoille, joita ilman homma olisi päättynyt lyhyeen. Joskus inspiraation iskiessä teksti nimittäin syntyi 10 minuutissa, joskus valkoinen tekstikenttä hylki kirjaimia viikkojenkin ajan.

Tavoitteeseeni en aivan päässyt siinä, että lukijoita olisi jokaisella kirjoituksella tuhansia ja blogi olisi kiekkokaupungissa kaikkien tuntema virallinen jääkiekkototuus, mutta teitä oli kuitenkin säännöllisesti satoja, mikä on sekin jo paljon. Jokainen blogi saa näkyvyyttä sen verran kuin se ansaitsee.

Huipulla on hyvä lopettaa, samoin kaikkensa antaneena. Tyytyväinen olen tämän kevään loppukiriin ja siihen, että viime viikkoina onnistuin kirjoittamaan aivan blogin parhaimmistoon lukeutuvia tekstejä - muun muassa tiivistämään Pelicansin identiteetin.

Blogi ei hiipunut pois, vaan pelasi 60 minuuttia täyteen jämptisti.

Parhaana muistona jää varmastikin heti avauskausi 2011-2012. Silloin sain hulppean ja ainutlaatuisen mahdollisuuden viettää välivuotta pelkkänä blogistina: herätä omaan tahtiin kahvikupin äärellä valkenevasta aamupäivästä nautiskellen, lähteä katsomaan Pelicansin treenejä hallille ja jatkaa päivää blogia kirjoittaen. Tämä Pelicansin hopeakevääseen huipentunut noin yhdeksän kuukauden ajanjakso muistuu kiikkustuolissakin mieleen yhtenä elämän parhaista.Piste03072015

Ensimmäisenä eivät tule kalenterivuodet tai merkkipäivät, vaan jääkiekkokausi. Se kertoo paljon urheilun hienoudesta.

Myös ensimmäisen blogikirjoitukseni julistus säilyy: tällaiset blogit ovat kiekkokaupungin merkkejä. Oli hienoa, että pari muutakin blogia toimi jonkin aikaa kenties oman esimerkkini innoittamina. Ensimmäisenä pioneerina raivannut Kiekkoaktivisti on kuitenkin viimeisenä pystyssä, siitä olen ylpeä.

Jos yhdenkin lukijani jääkiekkomaailmankuva on blogin myötä avartunut, ovat nämä 350 kirjoitusta olleet kirjoittamisen arvoisia.

Moi, lahtelaista!

 

Edellinen kirjoitus >> Pelicansin identiteetti kannesta kanteen

29Kes/15Off

Päivitys 348: 10 aihetta, jotka jäivät pöytälaatikkoon

otsikot29062015Kuvan aiheista Kiekkoaktivisti-blogin kirjoittelu aikanaan käynnistyi. Lähes neljä vuotta ja 348 kirjoitusta myöhemmin pöytälaatikossakin muhii tukku odottamaan jääneitä ideoita.

1) Pelipaikkakohtainen harjoittelu
FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas esitti mielenkiintoisen havainnon: miksi niin usein joukkueen kaikki pelaajat tekevät harjoituksissa samoja toistoja? Jääkiekossa kaikki vetävät samat rankkarit, samat lämärit siniviivalta ja niin edelleen. Olisiko harjoittelun seuraava kehitysaste se, että hyökkääjät ja puolustajat harjoittelisivat vieläkin täsmällisemmin juuri oman pelipaikkansa toistoja? Siihenhän maalivahtienkin kehitys perustuu.

2) Kaveria ei taklata?
Kunnioitetaankohan kaukalossa keskimääräistä enemmän entisiä joukkuekavereita? Onko sikaniitti helpompaa täräyttää tuntemattomaan pelaajaan? Liigassa tapahtuneista taklauksista ja ylilyönneistä voisi löytyä hyvää dataa tähänkin aiheeseen.

3) Isku Areenan kaukaloa on levennettävä!
Lahdessa on ehkä Liigan kapein kaukalo ja NHL-ihannoinnissa se suuntaus on monien mielestä oikea, mutta onko sittenkään? Pienempi tila tuo näennäisesti intensiteettiä, mutta samalla se on myös vaikeampi alemman taitotason pelaajille ja helpompi puolustavalle joukkueelle sumputtaa. Usein Pelicansin kiekollinen peli tuntuukin päinvastoin raikastuvan isommissa vieraskaukaloissa. Olisiko metrin-kaksi leveämpi kaukalo sittenkin parempi Sopasen, Hakulisen ja Björnisen kaltaisille pelaajille?

4) Ylivoima-analyysi - tehokkuus loppuu kun liike loppuu
Usein ylivoimapelaamisesta mietitään playmakerin syöttötaitoa, kätisyyksiä ja maskipelaamista. Mutta olisiko ylivoiman vaarallisuuden kannalta sittenkin oleellisinta liikkuminen - viiden pelaajan jatkuva pieni liike, paikkojen vaihtaminen ja itsensä pelattavaksi tekeminen? Se nimittäin on yhteinen tekijä monelle ylivoimamaalille, seisovilta jaloilta ei tulosta tehdä.

5) Mitkä sponsorit jäävät mieleen?
Jääkiekko lajina ja Pelicans seurana on koonnut upean määrän yhteistyökumppaneita tuekseen. Peliasusta sponsorilogot jäävät mieleen, mutta kokonaan toinen juttu on se, minkä verran tavallinen laitamainos tosiasiassa jää yleisön mieleen. Mutta ollaan tästä asiasta ihan hyshys... kaikki tukieurot kun ovat tarpeen.

6) Naisten asema ottelutapahtumissa
Liigaseurat ovat ajoittain tehneet hyväntahtoisia, mutta melko kökköjä keskustelunavauksia naisten ja tyttöjen saamiseksi matseihin. Mitä Pelicansin ottelutapahtuma tarjoaa naisille? Pelaajat on puettu peittäviin toppapukuihin, vessoja on selvästi liian vähän ja kioskien valikoimista puuttuvat salaatit ja vastaavat kevytvaihtoehdot. Naisten ajatusmaailmaa on mahdotonta tuntea kovin tarkasti, mutta asiaa pitäisikin lähestyä heidän odotustensa ja mielipiteidensä kautta, eikä miesvaltaisista ajatusriihistä.

7) Mitä voisimme oppia koripallosta?
Kolmisen vuotta huippukoripalloa hyvin läheltä seuratessani totesin, että siinäpä vasta upea tekninen ja taktinen pallopeli. Korien tekeminen on jääkiekkoon verrattuna kirurgintarkkaa työtä, mutta samalla ilman suojavarusteita peli on hetkittäin todella fyysistä. Pelin alussa koko viisikko on saatava heittämään ja kädet "lämpimiksi", kahdesta vapaaheitosta jälkimmäinen menee todennäköisemmin sisään ja niin edelleen. Pitkässä juoksussa pelivälineen hallinta ja tekojen toisteisuus ratkaisevat, vaikka jääkiekossa totuudelta joskus silmiä ummistetaankin.

8) Arvostan teitä, Petteri Sihvonen ja Kaj Kunnas
Tässä pöytälaatikkoon jääneessä kirjoituksessa olisin tunnustanut ja täsmentänyt arvostukseni Petteri Sihvosta ja Kaj Kunnasta kohtaan. Luenhan heidät suomalaisen jääkiekkomedian merkkihenkilöihin. Aitoa laajaa arvostusta he eivät nauti, koska tekevät asioita eri tavalla kuin muut, ja se on liikaa homogeenisyyteen taipuvalle kiekkokansalle. Silti Sihvosen lanseeraamia pelikirjatermejä käytetään jo laajasti ja kaikki muut tv-haastattelijat alkoivat toivottaa pelaajille tsemppiä Kunnaksen esimerkin mukaisesti.

9) Katsomohahmot: junnuarpamies, Yasir ja huutaja
Vuosien varrella on muutama katsomohahmo jäänyt mieleen. Liigan alkuvuosina kurttuinen pappa seisoi aina keskiviivan kohdalla seisomakatsomossa ja katsoi kokoonpanot arpalipukkeestaan: kerran hän kehaisi JYPin pelaajaa: "On taitava tuo ruotsalainen Per Ton." Toveri H:n kanssa puolestaan nimesimme kaiteeseen nojaavan ja usein "siel on imuri maalissa!" tai etenkin alivoimalla "päälle siihen!" huutavan miekkosen Yasir Gailyksi, tuolloin varsin samannäköisen tv-chatjuontajan mukaan. Kolmaskin miekkonen jäi mieleen nuija-huudoistaan istuessaan tyypillisesti kädet puuskassa vaimonsa kanssa istumakatsomossa.

10) Älä ota liigakiekkoa itsestään selvyytenä
Kun nyt katsoo lahtelaisen pääsarjapalloilua taaksepäin 20 vuotta, niin se on käsittämätön onni ja ylpeyden aihe, mihin Pelicans on yltänyt ja miten seuraa on viimeisten 10 vuoden ajan hoidettu. Tiettävästi Liigan tutkimuksen mukaan Pelicansilla on liigaseuroista vahvin ja tiivein kannatus kotikaupungissaan. Samaan aikaan seuroja kaatuu nurin ympäri Suomea eri lajeissa. Pidetäänhän huoli siitä, että pelikaani voi hyvin vielä vuonna 2035!

 

Edellinen kirjoitus >> Entä jos Potulny saapuukin rapakunnossa?

13Tou/15Off

Mika Saukkonen – kiekkokansan kiduttaja

Saukkonen13052015On kaksi henkilöä, joiden jatkuvaa esiintymistä suomalaisessa urheilumediassa en ymmärrä. Toinen heistä on YLE:n siilitukkaspede Jussi Saarinen ja toinen on peruskampauksellakin kelvoton jääkiekkoselostaja Mika Saukkonen.

Saarisen, jonka jokainen haastattelukysymys sisältää sanan "henkilökohtaisesti", kohdalla lieventävänä asianhaarana on hyvin vähäinen altistuminen hänen tuottamalleen saastalle. Niistä Urheiluruudun piinahetkistä pääsee eroon mute-näppäimellä. Leijonien kisaselostuksen kohdalla tilanne on toinen.

Toisekseen luulen, että Saarisen hahmostaan rakentama älyttömyys on edes hieman tietoista. Hän on valinnut tiekseen eräänlaisen sketsihahmon luomisen, jossa hän tekee parodiaa nahkatakkisesta ja kylmänviileästä urheilujournalistista, joka maalailee kysymyksillään lätkäjätkien hilseen yli menevää taidetta.

Sen sijaan Saukkonen taitaa olla vain pohjimmiltaan väärä henkilö selostuskoppiin, ja vaikuttaa siltä, ettei hän edes itse tiedä tai välitä tosiseikasta. Niinpä hän on ilmaiskanavan selostajana täydellinen vaihtoehto vauhdittamaan Maikkarin maksullisen kisapaketin myyntiä. Maksullisella puolellahan selostajana pauhaa itseoikeutetusti Antsa Mertaranta. Hänestäkin voi olla montaa mieltä, mutta puutteineenkin Mertaranta hallitsee useimmat laadukkaan selostamisen osa-alueet ensiluokkaisesti. Saukkonen ei ole missään hyvä.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko jossain MTV:n palaverissa aivan oikeasti todettu, että Mika Saukkonen on tarpeeksi paska selostaja vauhdittamaan maksupakettien myyntiä.

Turhauttavinta Mika Saukkosessa on se, että hän on aloittanut ammattiselostajana jo noin 15 vuotta sitten, eikä ole sinä aikana kyennyt kuin marginaaliseen kehittymiseen selostuksessaan. Uusia nousukkaita olisi tulossa ohi oikealta ja vasemmalta, mutta niin vain Saukkonen kömpii selostuskoppiin vuodesta toiseen välittämättä tippaakaan kököstä ulosannistaan. Muun muassa nykyisin huippusuosiota nauttiva NHL-selostaja Antti Mäkinen oli alkuaikoinaan radioselostajana rasittava kaikkine maneereineen, mutta vuodet ovat osoittaneet tinkimättömän asenteen itsensä kehittämiseen.

Mika Saukkonen taasen jatkaa omalla linjallaan, jossa hän kuluttaa lähetysaikaa täytesanoilla ja -lauseilla, perustaa kaikki kommenttinsa ylimalkaisuuteen ja "sinne päin" -arvioihin, sekä sössöttää itsestäänselvyyksiä katsojien älykkyyttä aliarvioiden. Maalihehkutuksissa Saukkosen hahmo huipentuu tukehtumisen ja änkyttämisen väkinäiseen yhdistelmään: "Ja si-el-tä-hän se tu-uu-le-ee-eeööö-öö!".

Eilen Saukkonen hehkutti Juuso Hietasen "valtaisaa" 15 minuutin peliaikaa kahden erän jälkeen, eli tasaisella kaavalla Hietanen oli kellottamassa 22:30 peliaikaa ottelussa. Aiemmin turnauksessa Saukkonen nimitti ohjurimaalit jonkinlaiseksi NHL-erikoistaidoksi, joita Suomen kaukaloissa ei nähdä. Turhaa on myöskään odottaa, että tämä selostaja näkisi mistä maalitilanteet alkavat, kuka jätti maalin edessä vastustajan mailan pitämättä sekä vihellettiinkö tilanteesta paitsio vai jäähy.

Kun ei ymmärrä jääkiekkoa pelinä, niin ei ymmärrä. Eikä viitsi 15 vuoden aikana opetellakaan, kun hauskempaa on keskittyä ottamaan kiekkopersoonien kanssa selfieitä Twitteriin.

Kolmantena tähän turhien ruutukasvojen joukkoon on vahvasti liittymässä Juhani Tamminen. Häntä ja Saukkosta lukuun ottamatta MTV tekee MM-kisojen kanssa erinomaista työtä, valitettavasti kanavan politiikkaan on aina jääkiekkotuotantojen yhteydessä kuulunut lajin halveeraaminen tällaisilla sketsihahmoilla.

MTV tekee vitsiä sekä ruutukasvoistaan että hienosta urheilulajista. Valitettavasti suurin kärsijä ovat katsojat.

 

Edellinen kirjoitus >> Ääniä liigahalleista 3/3 – Halli-DJ:n kultaiset säännöt

8Tou/15Off

Ääniä liigahalleista 3/3 – Halli-DJ:n kultaiset säännöt

Pelikatkomusiikkien soittaminen lätkämatseissa ei ole yhdentekevää.

Jäähalli-DJ:n toimenkuva, kuten varmaan levyjen soittaminen monessa muussakin paikassa, lukeutuu todennäköisesti niihin töihin, joita pidetään itsestäänselvyyksinä ja joista annetaan palautetta ainoastaan negatiivisessa muodossa, jos annetaan ollenkaan. Kotimaisissa puitteissa palkaksi on tarjolla todennäköisesti pieniä pennosia ja rutosti kiittämättömyyttä.

Musiikki itsessään on kuitenkin elimellinen osa jääkiekko-ottelua varsinkin Liiga-nimisessä viihdetuotteessa, miksei myös syvällisemminkin seurakulttuurin luomisessa. Siksi siltä, joka DJ-koppiin vapaaehtoisesti menee, voidaan odottaa asialle omistautumista ja tietotaitoa.

Pakko onkin todeta, että lähes kaikkien liigaseurojen musiikkilinja ottelutapahtumissa on pelkkää sillisalaattia. Linjaa haetaan milloin apuvalmentajan serkun levylaukusta, toisinaan cheerleadereiden tanssikuvioiden mukaan ja joskus puhtaasti radiolistojen kärjestä.

Harvassa seurassa tunnutaan ihan oikeasti miettineen, mistä meidän seuran oma yksilöllinen äänimaailma voisi koostua, mikä toimisi parhaiten juuri tälle kotiyleisölle ja miten sillä voitaisiin erottua kaikista muista. Niinpä on päätetty sekoittaa rokkia, iskelmää, teknoa ja räppiä sujuvasti sekaisin, vähän jokaiselle jotakin ja yleensä muiden liigahallien kappaleita kierrättäen.

Musiikilla voidaan vaikuttaa yllättävänkin paljon. Keväällä 2007 polemiikkia nosti Isku Areenalla soitettu Sommartider-kappale Pelicans kaataessa TPS:n säälipudotuspeleissä. Tietynlainen piikittely kuuluu asiaan, eikä tässäkään hyvän maun rajaa ylitetty, mutta toisaalta keskittyminen oli väärissä asioissa, kun yhteisen ilon keskellä keskityttiin DJ:n johdolla vastustajan pilkkaamiseen. Mukana oli varmasti nuoren liigaseuran keulimistakin historian ensimmäisen pudotuspelisarjan voiton varmistuessa.

Yleisöön se upposi kuin kuuma veitsi voihin, mutta voisi kai tilanteeesen löytyä jokin muukin kuin pilkkalaulu.

Aivan viime aikoina Pelicansin kotiotteluissa on myös soitettu tavallisilla pelikatkoilla muun muassa Lukon maalilaulua Final Countdownia. Kuten maanantain päivityksessä todettiin, lukeutuu se koko Liigan pitkäaikaisimpiin maalilauluihin. Maailmassa on miljardi musiikkikappaletta, mutta silti soittoon päätyy juuri kilpailevan seuran tärkein tunnussävel. Miksi?

Toki Final Countdown on yksi länsimäisen musiikin lähihistorian suurista hiteistä, mutta liigaottelussa sen soittaminen muualla kuin Raumalla on paitsi vastustajan kunnioituksen puutetta myös oman kotiyleisön aliarvioimista. Vastaavaa kuullaan myös Kärppien kotiotteluissa, joissa soi Pelicansin maalilaulu We're Gonna Win.

Asiassa liikutaan yksityiskohdan tasolla, mutta varsinkin aktiivisimmille katsojille on vähintäänkin hämmentävää kuulla omassa kotihallissa kappale, joka herättää valtaisan tunnemyrskyn vierasottelussa. Entä, jos yhtäkkiä Ilves soittaisikin kotiottelussaan Tappara on terästä? Tai Ässien kotiottelussa soitettaisiin Lukko-laulua? Suorastaan absurdi ajatus, mutta käytännössä sama asia kuin maalilaulun soittaminen.

Yhä väljähtyvässä Liigassa pitäisi keskittyä seurojen identiteettien vahvistamiseen. Siihen tarvitaan osaltaan sopivaa erottautumista omaleimaisella musiikkityylillä ja toisaalta hyvähenkistä vastakkainasettelua - ei massan mukaan puuroutumista.

Sitä varten myös DJ-kopissa olisi syytä terästäytyä ja vierailla vähintään kerran kaikilla muilla liigapaikkakunnilla.

 

Edellinen kirjoitus >> Ääniä liigahalleista 2/3 – tunnuslaulut

6Tou/15Off

Ääniä liigahalleista 2/3 – tunnuslaulut

biisit06052015

Viimeksi käsiteltiin liigaseurojen maalilauluja, jotka varmasti ovat enemmän tai vähemmän tunnettuja kaikille tiiviisti pelejä seuraaville. Liigahalleja kiertäneenä mieleen on kuitenkin jäänyt paljon muutakin musiikkia, josta on muodostunut jollain tapaa lähtemätön osa ottelutapahtumaa ja hallissa käymisen elämystä.

ENNEN OTTELUN ALKUA

Ennen itse ottelun alkua parasta antia esittelee muun muassa SaiPan "seuralaulu", eli Erkki Liikasen laulama Lätkä Lentää, joka virittelee matsin tunnelmaan ennen joukkueiden sisääntuloa.

Kotijoukkueen luistellessa jäälle suurimmat sävärit tuottavat - tai ovat tuottaneet - Hämeenlinnassa ja Porissa soitetut fanfaarit. HPK:n sisääntulon avaa Emerson, Lake & Palmer - Fanfare For The Common Man, jonka intron jälkeen on ainakin vanhoina hyvinä aikoina pärähtänyt soimaan tuttu Se on Siellä. Ässillä puolestaan fanfaarista vastaa samainen bändi kappaleellaan Touch And Go. Jokeritkin voitaneen vielä muistojen osalta Liigaan mukaan lukea, Hjartwall Areenalla kotijoukkueen sisääntuloa edelsi veikeä R.L. Burnside - It's Bad You Know ja joinakin kausina myös tunnelmallinen Gerry Rafferty - Baker Street.

Alkushowsta tuttuja kappaleita ovat ainakin TPS:n ja Ilveksen käyttämä Metallica - Enter Sandman, Hakametsän äänentoiston ilmoille räjäyttämä Ilveksen nykyinen sisääntulobiisi AC/DC - Thunderstruck (ollut tiettävästi myös Jokereiden käytössä) sekä JYPin tunnuskappale Scorpions - Rock You Like a Hurricane. Parhaiten mieleen ovat jääneet melodiset kappaleet, monien seurojen suosima mahdollisimman raskas ja nopeatempoinen pläjäys ei loppujen lopuksi säväytä parhaalla mahdollisella tavalla.

AVAUSKENTÄLLISET

Tämä on moneen kertaan toistettu asia, mutta fakta on se, että liigaseuroista HIFK on ylivoimaisesti parhaiten onnistunut äänimaailmallaan kiteyttämään seuran olemuksen. HIFK ei juuri tee kompromisseja, vaan otteluissa soitetaan enimmäkseen rehellistä rock-musiikkia. Ilmeisesti kovin paljoa ei ole lipsuttu edes heviin tai moderniin metallimusiikkiin, joilla usein jääkiekon machoilua ylikorostetustikin tehostetaan. HIFK:hon verrattuna kaikkien muiden liigaseurojen musiikkimaailma on enimmäkseen sillisalaattia rockista teknoon, ja humpasta räppiin. Ilman seuran fanittamistakin yksi liigaotteluiden hienoimmista hetkistä on, kun Status Quon Whatever You Want alkaa soimaan HIFK:n aloituskentällistä kuulutettaessa ja yleisö lähtee rytmin mukaan taputtamaan. Siihen hetkeen kiteytyy HIFK.

PELIN EDETESSÄ

Jokereiden otteluissa pelin tiesi alkaneen viimeistään siinä vaiheessa, kun erän ensimmäisellä pelikatkolla soi Ozzy Osbourne - Crazy Train. HIFK:n otteluissa jäähybiisinä on sitkeästi pysynyt George Thorogood - Bad To The Bone, ja mitäpä hyvää muuttamaan.

Ja eihän Turun Palloseuran ottelu olisi ilman Kai Hyttisen Dirlandaata, jota soitellaan pelikatkolla erityisesti TPS:n painostusjaksojen aikaan. Turkulaisklassikkoja ovat myös Seitsemän Seinähullua Veljestä - Tepsi Tekee Kohta Maalin sekä jäähybiisi Buster Poindexter - Hit The Road Jack, joka on hieman huvittavastikin kelvannut takavuosina jäähymusiikiksi myös Tapparalle ja veriviholliselle Jokereille.

Pelicansin kotiotteluissa kenties tunnetuin kappale on usein ylivoimapelin aloituksissa soiva DJ Alligator - Blow My Whistle Bitch.

 ERÄTAUOT

Ilveksen otteluissa erätauon päättyessä soi perinteisesti iloinen discohitti Maxine Nightingale - Right Back Where We Started From, Nordenskiöldinkadulla aitoon kiekkotunnelmaan puolestaan virittää Bill Misener - Let's Play Hockey. Hämeenlinnassa erätaukojen lopuilla tutuiksi tulivat aiemmilla kausilla AC/DC - Safe In New York City sekä Dire Straits - Heavy Fuel. Jokereiden matseissa taas tutuksi tuli sekä toisen että kolmannen erän aloittanut Motörhead - The Game.

PELIN LOPPUPUOLELLA

Muista halleista parhaiten mieleen nousevat seurojen tunnuslaulut. Melko vähän tunnettu luomus on Rauman Lukon Lukko-laulu, jonka haitarimusiikin tahtiin raumalaisyleisön rytmikkäät taputukset ovat hienoa kuultavaa. Laulu tuntuu soivan usein kolmannessa erässä.

Toinen klassikko on Tapparan peleissä aina noin viisi minuuttia ennen ottelun loppua soitettava Popedan Mää ja Tapparan mies, jonka Juice Leskinen muuten käänsi tästä ulkomaisesta kappaleesta.

Samaan klassikkokategoriaan solahtaa myös Kärppien matseissa Jamppa Tuomisen lurittama Kärpät on rautaa.

PELIN PÄÄTYTTYÄ

Päätössummerin soitua kotijoukkueen voittoa juhlistetaan erityisellä kappaleella monella paikkakunnalla. Tampereella katsomosta poistuessa sävelinä soivat Sami Hintsanen & Ruostuneet Hokkarit - Ilves Murisee sekä Tappara on terästä. Lahdessa Pelicans kiertää kaukaloa ja kiittää yleisöä Zillertaler Hochzeitsmarschin tahtiin.

SUMMA SUMMARUM

Tässä on pitkä liuta kappaleita, jotka tekevät liigaotteluista sellaisen elämyksen kuin ne parhaimmillaan ovat. Ottelutapahtumien soittolistoja on silloin tällöin hyvä päivittää, mutta tietyistä klassikoista on myös tärkeää pitää kiinni. Nämä tunnuskappaleet erottavat joukkueen kaikista muista joukkueista.

 

Edellinen kirjoitus >> Ääniä liigahalleista, osa 1/3 – maalilaulut

Filed under: Lahti, Liiga, Media, Viihde No Comments
4Tou/15Off

Ääniä liigahalleista, osa 1/3 – maalilaulut

Maalibiisit04052015Kausi on Liigan osalta päättynyt, joten pistäydytään kevennyksenä liigahalleissa soitettavien musiikkien parissa. Kolmiosainen juttusarja alkaa maalilauluista.

Oman joukkueen laulua ei kannata verrata muihin, joten tässä pientä listausta muista seuroista ja lopuksi Pelicansin oma osio:

PARHAAT

Maalibiisien aatelistoa Liigassa edustavat ehdottomasti ainakin Ilveksen We are the kings ja HIFK:n yhdistelmä summeria, James Brownin huutoa ja J. Geils Bandin Flamethrower-kappaletta. Ilveksen kohdalla arvoa lisää, että kappale on Popeda-kitaristi Costello Hautamäen säveltämä - taattua ja menevää Manse-rockia. HIFK:n vinkuva maalisummeri taas on täysin jäljittelemätön, ja käytännössä kaikkien muiden liigaseurojen maalitorvet ovat siihen nähden lähinnä halpoja kopioita.

Maalilauluista keskusteltaessa monet nostavat esiin sen, että maalilaulun on ennen kaikkea oltava vastustajalle ärsyttävä. Tästä olen kuitenkin eri mieltä. Maalilaululle tärkeintä on sopia kotijoukkueen identiteettiin ja saada kotiyleisö mukaan esimerkiksi rytmikkäästi taputtaen. Etenkin HIFK:n maalilaulun tahti on taputtamiselle sopiva ja siksi Nordenskiöldin hallin tunnelma on maalin jälkeen hyvin vaikuttava. Ei välttämättä absoluuttisesti desibeleillä mitattuna aina kaikkein kovin, mutta vaikuttava. Vasta sen jälkeen lisäplussaa on, mikäli kappale pääsee vastustajien ihon alle.

PERINTEISET

Seuraavassa hyvien ja legendaaristen maalilaulujen kastissa tulevat TPS:n Hunajata, HPK:n Se on siellä ja Tapparan Live is life. Joidenkin mielestä nämä ovat vanhoja, ärsyttäviä ja kotikutoisia, minun mielestäni taas iso palanen näiden seurojen syvintä olemusta ja sielua, josta ei missään nimessä pidä luopua. Kotiyleisön taputukset myös näiden kappaleiden tahtiin ovat parhaimmillaan vaikuttavaa kuultavaa.

SaiPan alkuperäinen maalilaulu Lätkä lentää nousisi myös edellä mainittuun kastiin, mutta ilmeisesti seura käyttää kappaleesta vuonna 2008 tehtyä hevi-versiota, jossa paikalliset metallimuusikot esiintyvät.

JUNTAHTAVAT

Seuraavana tulevat sitten toisenlaiset takavuosien tunnelmoinnit, nimittäin Lukon Final Countdown, Ässien Patasydän sekä JYPin yhdistelmä kahdesta eri kappaleesta. Lukko ja JYP edustavat takuuvarmaa kasaria ja ysäriä, Nuorten Vihaisten Miesten ilmeisesti vuonna 2003 tekemä Patasydän puolestaan kuulostaa porilaiselta kasarirokilta. Kolmikon sävelet ovat aavistuksen juntahtavia, mutta toisaalta ne toimivat kuin junan vessa. Erityisesti Lukon kotiotteluiden äänimaailmaa olisi äärimmäisen vaikea kuvitella ilman perinteistä Europe-klassikkoa, ja kukapa muu kuin Olli Lindholm olisi mukana laulamassa Ässien maalilaulua. Muutama vuosi sitten käyttöön otettu JYPin yhdistelmä torvea, JYP Hockey Team -renkutusta ja Oijoijoi-renkutusta lienee monien mielestä Liigan ärsyttävin, mutta jollain perverssillä tavalla nostan peukun ylös tällekin.

PERINNEMUOVIA

Blues veti aikoinaan popcornit väärään kurkkuun ottamalla maalilaulukseen Baha Menin vuonna 2000 julkaiseman Who let the dogs out -kappaleen. On jokseenkin käsittämätöntä ja toisaalta jotenkin espoolaista, että kappale tuli jäädäkseen, mutta Bluesinkaan ottelutapahtumaa ei enää osaa kuvitella ilman kyseistä kappaletta. Bluesille muodostuneen ajokoiramaisen pelityylin myötä kappaleessa on jo häivähdys identiteettiäkin!

VANHASSA VARA PAREMPI

Kärppien maalilaulua ei luonnollisista syistä ole livenä Raksilassa kuullut yhtä moni kuin muissa halleissa. Se on jo vuosien ajan ollut ilmeisesti cover-versio Gloria Gaynorin tunnetuksi tekemästä I Will Survive -kappaleesta. Jollain lailla tähänkin on jo tottunut, ja siitä on muodostunut Kärppien kuuloinen maalilaulu. Sitä ennen muuten maalilauluna soi persoonallinen Kärpät Hock N' Rollers - Verkko Heiluu, jossa oli kyllä Kärppä-henkeä paljon enemmän kuin nykyisessä kultahumpassa.

Sportin maalilaulu Mestiksessä oli vuosien ajan Klamydian Perseeseen, joka oli ehdottomasti koko Suomen hauskin ja retein maalilaulu, sisältäen sanoina yksinkertaisesti "sinne vaan". Nyt maalilauluna on edelleen Klamydian punkia, nimittäin Tervetuloa helvettiin. Hyvä kappale, mutta ei aiheuta lähellekään samoja väristyksiä. Olisi kannattanut pysyä vanhassa.

Vanhassa olisi kannattanut pysyä myös KalPan, sillä Turmion Kätilöiden tekele Lentävä KalPan ukko yksinkertaisesti yrittää kikkelihevillään olla liikaa uskottava ja pelottava jääkiekkobiisi. Yleisön vaisuista reaktioista päätellen edes kuopiolaiset itse eivät saa kappaleesta kiinni. Odotetaanko KalPan organisaatiossa, että perusyleisö alkaa moshaamaan tai näyttämään pirunsarvia kappaleen tahtiin? Se entinen maalilaulu muuten taisi olla tämä kitaraversio Can Can -kappaleesta - aitoa oikeaa KalPan tyylistä musiikkia.

PELICANS

Harva ehkä enää muistaakaan, että Pelicansin alkuperäinen maalilaulu ei suinkaan ollut Bryan Adamsin vuonna 1996 levyttämä We're Gonna Win, vaan ainakin I-divisioonassa ja muistaakseni myös SM-liigan alkutaipaleella maalin jälkeen tuuletettiin Blues Brothersin I can´t turn you loose -kappaleen tahtiin. Jossain vaiheessa näistä muodostui kombo yhdessä maalisummerin kanssa, yhdistelmä on koostettu tähän YouTube-videoon.

Viime kausina summerin jälkeen on soinut ainoastaan We're Gonna Win, ja vaikka kyseinen kappale ei kaikkein säväyttävin maalilaulu olekaan, niin se on sementoinut paikkansa Pelicansin ottelutapahtumassa. Toisaalta jonkinlaisena remixinä kappaleesta voisi saada vielä enemmän irti lähitulevaisuudessa?

 

30Huh/15Off

MM-veikkaus – kuka mestariksi?

MMlogoJääkiekon MM-kisat alkavat huomenna perjantaina Tshekin Prahassa ja Ostravassa. Suomen pelit alkavat samana iltana USA:ta vastaan.

Suomi lähtee kisoihin hieman normaalia nimekkäämmällä joukkueella, joka vahvistui jo Pekka Rinteellä ja voi vielä vahvistua Valtteri Filppulalla.

Tällä kertaa panoksia kisoissa noustetaan erityisesti Kanadan ja Tshekin toimesta. Viime kevään mitalikolmikko Venäjä, Suomi ja Ruotsi kuuluu kisojen luotettavimpiin menestyjiin, mutta nyt viisi viime kertaa peräkkäin mitalikolmikon ulkopuolelle jäänyt Kanada on Sidney Crosbyn ja Claude Giroux'n johdolla liikkeellä todellisella super-joukkueella, Tshekki puolestaan saanee isäntämaana lisävirtaa ja taistelee kenties viimeisiä MM-kisojaan pelaavan Jaromir Jagrin puolesta, vahvistuksenaan myös NHL:n pistepörssin vitonen Jakub Voracek.

NordicBet tarjoaa TOP6-maille seuraavia kertoimia mestaruusveikkauksessa. Luotamme eurooppalaisten ylivoiman jatkuvan Kanadan kilpavarustelusta huolimatta, joten rahat Venäjälle ja Suomelle.

Venäjä 2.90
Kanada 3.20
Ruotsi 6.00
Tshekki 6.00
Suomi 8.95
USA 15.00
Muut vähintään 30.00

Lisäksi NordicBetillä on liuta mielenkiintoisia pelaajaveikkauksia, joista kiinni otettakoon seuraavat poiminnat:

Sidney Crosby: yli 4,5 maalia 1.72 / alle 4,5 maalia 2.00

Tuomo Ruutu: yli 4,5 maalia 1.75 / alle 4,5 maalia 1.98

Aleksander Barkov: yli 3,5 maalia 1.65 / alle 3,5 maalia 2.13

Rekisteröidy NordicBetiin tästä.

Suomen pelit alkavat heti perjantaina USA:ta vastaan. Jenkkien lisäksi Suomen lohkossa pelaavat ottelujärjestyksessä Tanska, Norja, Slovenia, Slovakia, Valko-Venäjä ja Venäjä.

 

Edellinen kirjoitus >> Kärppien mestaruus oli ansaittu – Tapparankin olisi ollut

27Maa/15Off

Petri Matikainen – paskansyöjän TOP5-lohkaisut

Petri Matikainen. Valmentaja, poliisi ja ihminen. Matikainen27032015

Seuraavat viisi videopätkää kiteyttävät Petri Matikaisen olemuksen kahteen minuuttiin.

Näin jälkeenpäin kuulostaa hurjalta, että kausi 2004-2005 Pelicansin liigajoukkueen peräsimessä oli Petri Matikaiselle ensimmäinen kokemus ammattilaistason jääkiekkovalmennuksesta ja ylipäätään toinen kausi valmentajana. Kyseinen talvisota-kausi kuitenkin löi alkutahdit huikealle valmentajauralle, ja se kausi on yhä aliarvostetuimpia kausia Pelicansin liigataipaleella.

Matikaisen olemuksessa on sanalla sanoen karismaa. Matikainen on itse vahvistanut vetäisseensä kerran moottorisahan käyntiin HIFK:n ottelupalaverissa. Perimätiedon mukaan hän riisui itsensä alasti esittäytyessään Pelicansin A-juniorijoukkueelle. Tässä parhaita paloja Matikaisen julkisista esiintymisistä:

1. "Me ollaan spartalainen joukkue"

 

2. "Mennään ilman tuomareita gladiaattorimeiningillä"

 

3. "Mut me syödään se paska, ei se mitään"

 

4. "Mä oon ihan tavallinen vasen pakki"

 

5. "Voitto tai kuolema"

 

Edellinen kirjoitus >> Identiteetin pakkosyötön voisi lopettaa

26Hel/15Off

Nupe ei ollutkaan lahtelaisen kiekkokeskustelun ainoa toivo

 

nupe26022015

Kiekkoaktivistin mielen on viime päivinä vallannut huojennus. Lahtelainen jääkiekko elää!

Mielen keventyminen johtuu varmasti osaltaan siitä, että Pelicansin kausi on päättymässä. Tätä kirjoittaessani jäljellä on vielä/enää seitsemän ottelua ja pudotuspelipaikan saavuttaminen vaatisi seitsemän voittoa. Koska sitä voittoputkea tämä Pelicansin joukkue ei tule saavuttamaan, on kausi 2014-2015 viimeisiä sivuja vaille valmis. Sesonki liittyy Pelicansin liigahistoriassa niiden kuuden-seitsemän kauden joukkoon, joihin noustiin väärällä jalalla ja jotka eivät vain kerta kaikkiaan lähteneet toimimaan.

Mutta on toinenkin syy.

Pitkään näytti siltä, että etenkin yleisömäärien vaisuudesta mieleen jäävä kausi vaipuu täydelliseen apatiaan myös hallin ulkopuolella, yleisessä ilmapiirissä. Kunnes ilmestyi PelicansTV ja niin sanottu Liipolan parlamentti, jossa Antero Mertaranta ja Pasi Nurminen ainakin yrittivät kaivaa tunkiosta esiin syitä ja seurauksia. Antsa ja Nupe välittivät ja pistivät kroppaa likoon, hyvä että edes joku.

Toisaalta hommassa oli se sivumaku, että Nupe Nurminen on yhtä kuin lahtelainen jääkiekkokeskustelu - aina silloin, kun mies viihtyy kotikaupungissaan. Eli toisin sanoen keskustelu päättyy siinä kohtaa, kun muut maat taas kutsuvat jääkiekkoammattilaista. Sen jälkeen puhutaan vain vähän niitä näitä, kuten Antsakin toisaalla totesi.

Vaan eipäs se siihen jäänytkään, kun maanantaina Radio Voiman Sportissa ääneen päästettiin joukko yleisön edustajia. Silloinkaan ei tyydytty tiistaina aiheenani olleisiin tylsimpiin kiekkokliseisiin, vaan sanottiin suoraan mikä toiminnassa on perseellään ja mikä kunnossa. Hatunnosto erityisesti äänessä olleille Oskari Laineelle ja Toni Villgrenille, jotka kiteyttivät osuvasti ainakin joidenkin katsojien tuntoja. Mielestäni juuri sen kansanosan, joka jääkiekkoa ymmärtää ja siitä eniten välittää saapumalla hallille rakkaudesta lajiin.

Se väki alkaa olla riittävän valistunutta ymmärtämään, että joukkuelajin ollessa kyseessä ei voida tuijottaa vain yksilöihin ja yksittäisiin sattumiin, kuten loukkaantumisiin tai onnekkaisiin kiekon pomppuihin. Niiden ohella on myös perehdyttävä erilaisiin prosesseihin, jotka tuottavat joukkueeseen ja seuraan joko hyvää tai huonoa, hyötyä tai haittaa.

Jos joukkue näyttää sekavalta, niin asioita on tehty väärin, vaikka tulikuuma maalivahti torjuisikin yhdestä ottelusta voiton. Ja niin edelleen. Voiton ja tappion väliltä on osattava katsoa myös niiden väliin harmaalle alueelle. Itse asiassa radiokaksikko katsoi sinne jopa tarkemmin kuin Nupe ja Antsa omassa "paukutuksessaan".

Tätä Lahti - "kiekkokaupunki" - tarvitsee. Eihän tällaisten ulostulojen pitäisi olla vain kriisikauden poikkeustilanne, vaan jopa viikoittainen tai kuukausittainen katsaus! Puhetta, puhetta, puhetta! Sitä tarvitaan paitsi kentällä myös lisää yleiseen ilmapiiriin. Siihen PelicansTV on upea luomus ja liigaseurojen mittapuulla Pelicansin jalokivi, mutta lisääkin mahtuu aivan toisista näkövinkkeleistä.

Itse asiassa minusta tuntuu, että tällaisen asiakeskustelun lisääntyminen on välttämätöntä menestymisen kulttuurin syntymiselle. Perehtymättä pintaa syvemmälle kun on turhaa haaveilla urheilun suurimpien haasteiden ylittämisestä, kilpakumppanien päihittämisestä saati identiteetin luomisesta.

Mikä se on se Pelicansin identiteetti? Sen määrittäminen kuuluu meille kaikille: Lämsälle, Kaarnalle, Saariselle, Aktivistille, Villgrenille ja Laineelle.

 

HAASTATTELU: Radio Voiman podcast: Pelicans-kannattajat: Peli-identiteetistä ei ole tietoakaan

 

Edellinen kirjoitus >> Rightin pelote ja muut jääkiekon puutaheinää-jorinat

28Mar/14Off

Kirje

kirje28112014Pelicans tarjoaa ihan mukaviakin yllätyksiä, useimmiten silloin, kun sitä vähiten odottaa. Tänään tupsahti postiluukusta kausikorttilaisille lähetetty kirje, jonka sanoma on erinomainen. Kiitos siitä, että kausikortin omistaja seuraa joukkueen matkassa vuodesta toiseen. Olipa viestiin liitetty myös kutsu erilliseen tapahtumaan ja hyvä rahallinen etutarjous.

Jos tällainen muistaminen on ehkä kaiken kiireen keskellä päässyt hetkittäin unohtumaan, niin nyt seura on asian ytimessä.

Kuten aiemmin kirjoitin, välillä tehnee jääkiekollekin hyvää ajaa päin seinää ja joutua kertaamaan uudelleen toiminnan perusarvoja. Vielä kun saataisiin tämä itse Liiga-tuote kuntoon. Viime pelikierroksilla on jälleen palattu arkeen siinä, että puhtaista taklauksista jaetaan pelikieltoja ja tuomarit tuomitsevat mitä sattuu. Ja kuten tiedetään, eivät Pelicansin joukkueen tohinatkaan kentällä silmää hivele.

Niin tai näin, Isku Areenalla nähdään taas ensi viikon torstaina. Silloin paikalla pitäisi olla myös mukava joukko Kortteliliigan väkeä kekseliään lippukampanjan myötä. Samaa - ilmeisesti Loimaa Bisonsilta benchmarkattua - ideaa jatkojalostettiin edelleen junioritoiminnan rahoittamiseen ja yleisön houkuttelemiseen.

Pelicans on taas jalkautumassa vahvasti kansan pariin, pidetään tästä kiinni!

 

Edellinen kirjoitus >> Pitäisikö Tomi Lämsä potkia pihalle?