3Hei/15Off

Päivitys 350: Se on siinä – Kiekkoaktivistin päätösvihellys

Tämä on Kiekkoaktivisti-blogin viimeinen kirjoitus.

Syyskuussa 2011 se alkoi ja heinäkuussa 2015 se päättyy. Blogipäivityksiä kertyi kaikkiaan 350, ja pitkä liuta otsikkotason aiheita jäi myös käsittelemättä. Kahdeksan tunnin työpäiviksi muutettuna julkaistut kirjoitukset ja esimerkiksi niihin liittyvät kuvankäsittelyt tarkoittavat noin neljän kuukauden täysipäiväistä kirjoittamista. Kaikenlainen pohdinta ja roskakoriin heitetyt luonnokset tekevät varmasti kuukauden tai kaksi lisää.

Erityiskiitokset niille kahdelle tai kolmelle henkilölle, jotka blogin perustamiseen alun perin rohkaisivat. Ja kiitos tietenkin myös teille lukijoille, joita ilman homma olisi päättynyt lyhyeen. Joskus inspiraation iskiessä teksti nimittäin syntyi 10 minuutissa, joskus valkoinen tekstikenttä hylki kirjaimia viikkojenkin ajan.

Tavoitteeseeni en aivan päässyt siinä, että lukijoita olisi jokaisella kirjoituksella tuhansia ja blogi olisi kiekkokaupungissa kaikkien tuntema virallinen jääkiekkototuus, mutta teitä oli kuitenkin säännöllisesti satoja, mikä on sekin jo paljon. Jokainen blogi saa näkyvyyttä sen verran kuin se ansaitsee.

Huipulla on hyvä lopettaa, samoin kaikkensa antaneena. Tyytyväinen olen tämän kevään loppukiriin ja siihen, että viime viikkoina onnistuin kirjoittamaan aivan blogin parhaimmistoon lukeutuvia tekstejä - muun muassa tiivistämään Pelicansin identiteetin.

Blogi ei hiipunut pois, vaan pelasi 60 minuuttia täyteen jämptisti.

Parhaana muistona jää varmastikin heti avauskausi 2011-2012. Silloin sain hulppean ja ainutlaatuisen mahdollisuuden viettää välivuotta pelkkänä blogistina: herätä omaan tahtiin kahvikupin äärellä valkenevasta aamupäivästä nautiskellen, lähteä katsomaan Pelicansin treenejä hallille ja jatkaa päivää blogia kirjoittaen. Tämä Pelicansin hopeakevääseen huipentunut noin yhdeksän kuukauden ajanjakso muistuu kiikkustuolissakin mieleen yhtenä elämän parhaista.Piste03072015

Ensimmäisenä eivät tule kalenterivuodet tai merkkipäivät, vaan jääkiekkokausi. Se kertoo paljon urheilun hienoudesta.

Myös ensimmäisen blogikirjoitukseni julistus säilyy: tällaiset blogit ovat kiekkokaupungin merkkejä. Oli hienoa, että pari muutakin blogia toimi jonkin aikaa kenties oman esimerkkini innoittamina. Ensimmäisenä pioneerina raivannut Kiekkoaktivisti on kuitenkin viimeisenä pystyssä, siitä olen ylpeä.

Jos yhdenkin lukijani jääkiekkomaailmankuva on blogin myötä avartunut, ovat nämä 350 kirjoitusta olleet kirjoittamisen arvoisia.

Moi, lahtelaista!

 

Edellinen kirjoitus >> Pelicansin identiteetti kannesta kanteen

30Huh/15Off

MM-veikkaus – kuka mestariksi?

MMlogoJääkiekon MM-kisat alkavat huomenna perjantaina Tshekin Prahassa ja Ostravassa. Suomen pelit alkavat samana iltana USA:ta vastaan.

Suomi lähtee kisoihin hieman normaalia nimekkäämmällä joukkueella, joka vahvistui jo Pekka Rinteellä ja voi vielä vahvistua Valtteri Filppulalla.

Tällä kertaa panoksia kisoissa noustetaan erityisesti Kanadan ja Tshekin toimesta. Viime kevään mitalikolmikko Venäjä, Suomi ja Ruotsi kuuluu kisojen luotettavimpiin menestyjiin, mutta nyt viisi viime kertaa peräkkäin mitalikolmikon ulkopuolelle jäänyt Kanada on Sidney Crosbyn ja Claude Giroux'n johdolla liikkeellä todellisella super-joukkueella, Tshekki puolestaan saanee isäntämaana lisävirtaa ja taistelee kenties viimeisiä MM-kisojaan pelaavan Jaromir Jagrin puolesta, vahvistuksenaan myös NHL:n pistepörssin vitonen Jakub Voracek.

NordicBet tarjoaa TOP6-maille seuraavia kertoimia mestaruusveikkauksessa. Luotamme eurooppalaisten ylivoiman jatkuvan Kanadan kilpavarustelusta huolimatta, joten rahat Venäjälle ja Suomelle.

Venäjä 2.90
Kanada 3.20
Ruotsi 6.00
Tshekki 6.00
Suomi 8.95
USA 15.00
Muut vähintään 30.00

Lisäksi NordicBetillä on liuta mielenkiintoisia pelaajaveikkauksia, joista kiinni otettakoon seuraavat poiminnat:

Sidney Crosby: yli 4,5 maalia 1.72 / alle 4,5 maalia 2.00

Tuomo Ruutu: yli 4,5 maalia 1.75 / alle 4,5 maalia 1.98

Aleksander Barkov: yli 3,5 maalia 1.65 / alle 3,5 maalia 2.13

Rekisteröidy NordicBetiin tästä.

Suomen pelit alkavat heti perjantaina USA:ta vastaan. Jenkkien lisäksi Suomen lohkossa pelaavat ottelujärjestyksessä Tanska, Norja, Slovenia, Slovakia, Valko-Venäjä ja Venäjä.

 

Edellinen kirjoitus >> Kärppien mestaruus oli ansaittu – Tapparankin olisi ollut

7Tou/14Off

Spontaanit homot sallittava jääkiekossa

Leijona05052014Sinuhe Wallinheimo nostatti taannoin myrskyn vesilasiin kommentoimalla homoseksuaalisuutta jääkiekossa. Kuuma peruna ei pysynyt ex-veskarin räpylässä, kun tämä erehtyi rinnastamaan homoutta sairauteen.

”Vaikka jonkun pelaajan äiti tai tyttöystävä on saanut syövän, ei siitäkään puhuta ulospäin.”

Se, mitä kansanedustaja ja pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Wallinheimo yritti kuvata, on jääkiekkojoukkueen huippuunsa viritetty yhtenäisyys ja tiiviys. Joukkueen kuoreen ei haluta ulospäin näkyviä poikkeamia, johon vastustaja voisi henkisesti iskeä. Ammattimaista kilpaurheilua kun ohjaa viitekehys nimeltään voittamisen pakko.

Ulkomaillakin julkiset kaapista tulot ovat joukkuelajien piirissä harvassa. Suomessa yksilölajin uimari Ari-Pekka Liukkonen on tiettävästi ensimmäinen huipputason miesurheilija, joka on tämän kunnioitettavan teon tehnyt jo kilpauransa aikana.

Itsekin sekalaisten joukkueiden pukukopeissa istuneena ovat suihkutilaan ja saippuan pudotteluun liittyvät sutkautukset tulleet hyvinkin tutuiksi. Miesjoukossa huumori liikkuu usein alasuojien korkeudella, eikä jääkiekkojoukkue tee siinä poikkeusta. Pikemminkin päinvastoin.

Onpa tullut myös pohdittua, että ovatkohan nämä läpät aitoa suvaitsemattomuutta muuten fiksuilta ihmisiltä, vai ainoastaan harmitonta läppää. Wallinheimon mediakohu nousi harmittomaksi tarkoitetusta lausunnosta.

Se, mitä kuitenkin oikeasti pitäisi kyseenalaistaa, on jääkiekon vanhoillinen arvomaailma. Koko lajiyhteisön henkinen kulttuuri on lähtökohtaisestikin väärä, mikäli se luo keskuudessaan suvaitsemattomuutta ja kapeakatseisuutta. Sitä, että joukkuetoverit alkavat karttaa ja vastustajat homotella. Sitä, että todellista suvaitsevaisuutta ei nähdä edes tavoitteena, vaan annetaan mennä "pesuveden mukana".

Wallinheimon johdolla pelaajayhdistys - siis nimenomaan kaikkien yksilöiden edunvalvoja - nosti kätensä pystyyn asian edessä, ikään kuin siihen ei voitaisi vaikuttaa.

Spontaaneita tappeluita on jääkiekon parissa puolusteltu viime vuosina. Allekirjoittanut ja moni muu niitä yhä vanhoillisesti kannattaa, vaikka nyky-yhteiskunnassa touhu alkaa jo liikkua harmaalla alueella. Vääjäämättä käy niin, että jääkiekon on Suomessa eri tavoin sopeuduttava ympäristönsä muuttumiseen. Se vaatii yhtäällä oman lajin leijonamaista puolustamista, toisaalla tahdikasta ennakkoluulojen murtamista. Arvomaailman linjaamista.

Käytännön tasolla kovin lätkäjätkä pitäisikin olla se, joka pelaa kovaa mutta rehdisti, mutta osaa testosteronikuohuissaan kunnioittaa muutakin kuin nuuskapurkkia ja edustusjoukkueen tuulitakkia. Myös sitä homoa. Monissa viime vuosien skandaaleissa kun jääkiekko ei kuitenkaan ole antanut itsestään kovin fiksua kuvaa. Vaikka paljon hyvääkin tehdään, niin autoritäärisyydellä, elitistisyydellä, ja harkitsemattomilla kommenteillaan koko lajiyhteisö lähinnä kailottaa omat heikkoutensa kilpailijoilleen.

Jalkapallolla ja muilla joukkuelajeilla onkin nyt oiva mahdollisuus avata jääkiekolle kaapinovi sivistykseen. Esimerkiksi koripallo ilakoi MM-kisapaikallaan, mutta 2010-luvulla myös suvaitsevaisuus voisi olla jonkin urheilulajin pysyvä markkinointivaltti. Kysymys on vain siitä, mitkä lajiliitot ja seurat uskaltavat haudata tarpeettoman vanhoillisuuden.

Pioneerin viitta ei voi jäädä yhden Liukkosen kannettavaksi.

 

Kirjoitus on alun perin julkaistu Uusi Lahti -lehdessä 8.2.2014

- - - - -

Edellinen kirjoitus >> Lämsän shakkilaudalla tyhjiä ruutuja

21Syy/12Off

Kaukaloväkivalta vs. grillijonoväkivalta

SM-liigan kurinpitäjä Sampo Liusjärvi ei kyennyt torstain Poliisi-tv:ssä tekemään eroa näiden kahden välille. Kieltämättä kinkkinen kysymys.

Tuntuu ikävältä kuormittaa teitä lukijoita vielä lisää tällä aihepiirillä, mutta yritän sentään tehdä sen kiihkoilematta, suhteellisen riippumattomana tahona ja uusia näkökulmia esittäen. Toisaalta aihekin on jääkiekon aseman kannalta harvinaisen tärkeä, mm. Helsingin Sanomien tehdessä näyttävän poistumisen Jokereiden tukijoukoista. Vaan eikös Sanoma-konserni ollut alun perinkin valmiiksi kyllästynyt tappiollisen Jokerit-konsernin ainaiseen tukemiseen, mutta se on toinen juttu se.

Asiaan. Muuta yhteiskuntaa jääkiekko kiinnostaa aikuisten oikeasti ainoastaan kahdessa tapauksessa: MM-kulta ja väkivaltakeskustelu. Esimerkiksi hiihdossa vastaavat ovat nykyisin mikä tahansa arvokisamitali ja doping. Kaikki siinä välissä oleva ei kiinnosta lajiväen lisäksi juuri ketään. 99 lätkätappelua menevät yhteiskunnalta ohi, kunnes yksi Ben-Amor lataa hävittäjällään suoraan tutka-asemaan.

Tämän lähtötilanteen takia kaukaloväkivaltakeskustelu on välittömästi epätasapainossa, kun jääkiekkoväki puhuu aidasta ja yhteiskunta aidan seipäistä. Laji-ihmiset tuomitsevat itsekin samaisen ylilyönnin, mutta yhteiskunnalle kaikki tapaukset ovat ben-amoreja. Lisätään pöydän ääreen vielä herkutteleva media, niin kunnollinen keskustelu on käytännössä mahdotonta.

Mikä on jääkiekkotappeluiden ongelma? Miksi jääkiekkotappelut ovat tuomittava puheenaihe numero yksi?

Olisi mukava kuulla jääkiekon ulkopuolisten tahojen kommentit tähän, itse lajiniilona kun voi joskus katsella asioita liiankin läheltä nähdäkseen kunnolla. Nyt pulistaan paljon, mutta mikä on pulinan aiheen ydin? Mikä jääkiekkotappeluissa on syntistä?

Liusjärvi jäätyi eilen takatolpalle, mutta tänään tuli toisaalla uusi maalipaikka toiselle "pelaajalle". Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson kritisoi sitä, että Tiimarin synttärikekkerikampanja ohjaa teemoillaan tyttöjä prinsessoiksi ja poikia merirosvoiksi. Tätähän Suomi on nykyään, mielensä pahoittamista kaikesta mahdollisesta. Ruotsissakin taannoin kokeiltiin, ettei päiväkodissa saa sanoa "hon" eikä "han", vaan neutraalisti "hen".

Yhteiskuntamme kehittyy siihen suuntaan, että vastuu siirtyy yksilöltä lakeihin ja säädöksiin, kasvatus vanhemmilta kouluille sekä elintapojen määrittely valtion hallintoelimiin. Jos on väkivaltaa, se johtuu videopeleistä. Jos lapsi ei tottele, se on luokanopettajan vika. Sinänsä uusi tämä ilmiö ei ole; jo Beatlesien poprock oli 50 vuotta sitten paheellista musiikkia, joka turmelee nuorison.

Miksi väkivaltakeskustelu juuri nyt? Olemme saapuneet nyky-yhteiskuntaan ja samalla kyseisestä urheilulajista on kasvanut maan ykköstuote tällä saralla. Näin ollen jääkiekkotappeluiden ongelma lienee se, että ne ovat oiva keppihevonen ummistettaessa silmät yhteiskuntaan väistämättä kuuluvilta ongelmilta ja niiden lähteiltä.

Jääkiekosta, videopeleistä ja örinähevistä huolimatta ihmisten luomassa yhteiskunnassa on aina ollut ja tulee aina olemaan väkivaltaa, syrjäytyneisyyttä, surua ja muita ongelmia. Valitettavasti tulee uusia kouluampujia, pommimiehiä, sieppaajia ja terroristeja. Ihmisen pimeää puolta ei opettaja, virkamies eikä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjesääntö voi poistaa.

Tuurista riippuu sekin, hakataanko sinut grillijonossa. Siihen voit vain omalla käytökselläsi ja vastuunotolla vaikuttaa.

Järkevissä määrin yhteiskuntaa pitää kehittää ja epäkohtiin puuttua, kunhan ei vauhkotessa unohdettaisi, kuinka monta kymmentä tuhatta yhteiskuntakelpoista kansalaista jääkiekkokin on vuosien saatossa kasvattanut, vaikka ovatkin kaukalotappeluita nähneet.

Jääkiekkojohdon vastuulla tämän kaiken keskellä olisi nyt - vihdoin ja viimein - määritellä itse mikä lajissa on oikeasti vaarallisinta ja tuomittavaa. Tähän asti "tavanomaisista" tappeluista on sanktioitu 0-3 ottelua, vaarallisista (esim. päähänkohdistuneista) taklauksista 0-2 ottelua ja vasta median painostuksesta jaettu linjattomasti suurempia rangaistuksia. "Poliisi ei olisi alkanut tutkimaan jos tietäisi pitkien pelikieltojen mahdollisuudesta." on turhaa jossittelua jälkeenpäin, kun kurinpidon vastuut on tähän asti laiminlyöty.

Eli pidempiä pelikieltoja oikeasti vaarallisista ylilyönneistä ja vastuullisuutta siinä, että tappelut pysyvät spontaaneina ammattilaiskaukaloissa ja pesiytymättä juniorijääkiekkoon.

24Hei/12Off

Neuvostoliitto here I come – Ryan Vesce Pelicansiin?

Haiskahtaa Neukkulalle vähän joka puolella. Omsk kävi ostoksilla ja HIFK:n pakka levähti käsiin reilu viikko ennen jäälle menoa. Saatiinpa samalla jatkoa Pelicansin tyhjäksi kuppaamiselle.

Lontoossa yrittävät kaikkien aikojen puhdistusta urheilutapahtumassa. Sosiaalista mediaa sensuroidaan, Pepsin paitoja ei saa pitää päällä ja sanojen olympialaiset, kesä ja kulta käyttöä mainonnassa on rajoitettu muilta kuin virallisilta sponsoreilta. Saapa nähdä kopsahtaako omaan nilkkaan kuin Nicklas Bendtnerin kalsari-gatessa, jossa nettikasino sai ensin näkyvyyteen nähden pilkkahintaisen mainospaikan ja sen jälkeen UEFA moninkertaisti tehon paisuttelemalla asian jättisakoilla skandaalitasolle. Sama ilmiöhän on käynnissä myös kotimaisessa jalkapallossa, jossa ei todellisuudessa ole huliganismia, mutta koska Palloliitto jatkuvasti sakottaa seuroja ja uutisoi pienistäkin järjestyshäiriöistä, niin suuri yleisö saa kuvan pahemmastakin turvallisuusuhasta.

Paljonpuhuvaa kuvaa viime torstailta. Siinä ei paljon jahkailla kun Veli Venäläinen soittaa ja kyselee kiinnostusta. Raato Summanen jätti Omskiin taaksensa jälleen yhdet savuavat rauniot, joita korjaamaan ex-pelikaanit Petu Matikainen, Nupe Nurminen ja Sane Heiskanen lähtivät. Mielenkiintoista nähdä jatkossa löytyykö Summaselle työpaikkoja, kun mies on pomppinut kohta viimeiset kymmenen vuotta kykenemättä pysymään yhdessä seurassa vuotta pidempään, ajautuen useimmiten riitoihin joko pelaajien tai seurajohdon kanssa. Ei kai vika voi aina olla ympäristössä?

Jatkoaika.comista ponnahtanut espoolaistaustainen Sasha Huttunen taisi Iltalehden kommentissaan olla oikeassa, että Matikainen ei uskaltanut olla lähtemättä. Jos kieltäytyy, niin toista kertaa ei välttämättä kysytä. Kokonaan toinen juttu on sitten se, että heinäkuun kolmas viikko on yksi vuoden paskamaisimpia aikoja luistaa valmentajasopimuksesta, vaikka onhan tämä jääharjoittelun aloittaminen 1,5 kuukautta ennen sarjan alkua vähän huvittavaa. Ilta-Sanomien Tuomas Nyholm esitti tänään rohkean ennustuksen, että IFK:n valmennuskolmikon alkavalla kaudella muodostaisivatkin Pasi Sormunen, Petri Pennanen ja Jan Lundell.

Näin sitä ollaan myös vuorollaan kiekkomaailman opportunisteina. Vuosi sitten Kari Jalonen pyllisti Pelicansille ja hankkimilleen luottopelaajille, nyt Pasi Nurminen hyppäsi yhteiseen kelkkaan toisen petturin kanssa. Pelicansilla kävi vuosi sitten Jalosen lähdettyä munkki - jopa siinä määrin, että paremmin ei olisi voinut käydä. Tosin nyt ollaan taas uuden haasteen edessä, kun viime kausien paras pelillinen valttikortti, eli maalivahtiosaston toiminta, menee uusiksi juuri kun uudessa maalivahtikolmikossa on isosti työsarkaa. Olisiko lahtelaistuneessa Tommi Satosaaressa Nurmisen seuraaja?

Nurmiselle itselleen ei silti tarvine mastokaupungista kovin pitkin hampain irvistellä, sen verran pitkä päivätyö käärityin hihoin miehellä on tässä kaupungissa jo takana. Ja kukapa kieltäytyisi vastaavasta tilaisuudesta KHL:n finaalijoukkueen valmennusryhmässä? Mielenkiintoa nämä kesäkuukausien KHL-hullutukset ainakin SM-liigaan tuovat, jos kohta aika paljon katkeriakin tunnelmia. Se tiedetään, että venäläisen sanaan ei kannata luottaa, mutta miten on Suomi-pojan laita nykyään?

Neuvostomeiningin täydentävät Pelicans ja Etelä-Suomen Sanomat pysyttelemällä asiasta aivan hiiren hiljaa. Kuin se entinen mies ensimmäistä kertaa Vaalimaalla, sanoisi Antsa M.

- - -

Uusimpana nimenä Pelicans-huhuihin liitettiin jenkkisentteri-laituri Ryan Vesce, joka lähtee Nenä-Jalosen valmentamasta Torpedosta. 30-vuotias Vesce pelasi toissa kaudella loistavasti lähes piste per peli -tahtia, mutta kärsi viime kaudella loukkaantumisista. Olisi Pelicansin näköinen hankinta, mutta taitaa olla aika paljon vientiä ja sitä kautta hintalappuakin.

 

3Hei/12Off

Jos et muuta keksi, syytä yleisöä tai jääkiekkoa

Kuluneen viikon ajan olen kovasti pohtinut sekä urheilumarkkinointia että parin pitkän linjan urheilumiehen kannanottoja. Jääkiekolla on Suomessa ylivalta, mutta mitä kilpailijat oikeastaan tekevätkään?

- Suomessa jääkiekko tuhoaa mennessään urheilua ja Euroopassa jalkapallo. Surullinen juttu. Pian varmaan jääkiekon Rauman pitsiturnaus lähetetään suorana lähetyksenä olympialaisten päällä.

Näin raflaavalle linjalle lähti Arto Bryggare viime keskiviikkona MTV3:n haastattelussa. Sitten tuli FC Lahden masinoima Kisapuiston Tupla, jonka alla Kalle Veirto listasi syitä alkukauden pieniin yleisömääriin Hiihtostadionilla:

1) Turkoosien kiekkoilijoiden pitkä hurmio
2) MM-lätkä
3) EM-futiksen säihke ja helppous
4) Hiihtostadionin kolkko kaiku
5) Veikkausliigan vetovoiman puute

Hyvä on. Jääkiekko vie juniorit, jääkiekko vie yleisön. Jääkiekko on kansainvälistä menestystä, mediaseksikkyyttä ja viihteellistettyjä ottelutapahtumia. Mieleni valtasi kysymys: Mikä on FC Lahden julkisuuskuva? Hahmottelin siitä huoneentaulun:

FC Lahden julkisuuskuva kotikaupungissaan vuonna 2012

Tämä ei varmaan ole ollut Halttusen Mikan ja Koskisen Arin suunnittelema markkinointiviestinnän ydin, mutta sellaiseksi se on muodostunut. Sen jälkeen kun Hasse Kallström lähti seurasta, ei samaa tekemisen meininkiä ole satunnaiselle seuraajalle välittynyt. Tämänkin kauden ykköspuheenaiheina ovat pyörineet kannattajien tienaamat sanktiot ja Hiihtostadionin rajoitteet.

Eilen sitten päädyin 3730:n muun katsojan kanssa Kisapuistoon todistamaan ehkä koko kauden viihdyttävintä ottelua, joka päättyi monien vaiheiden jälkeen Lahden voittoon Turun Interistä maalein 4-3. Pääsylippu maksoi 15 euroa, jolla saikin aurinkoa ja tapahtumia koko rahan edestä.

Katselin käsiohjelman pelaajalistaa. Tyylikäs ja komea saksalaistoppari/keskikenttä Hendrik Grossöhmichen. Huipputaitava maanmiehensä, oikukas Edgar Bernhardt. Lupaavat omat pojat Matti Klinga ja Joel Mero. Sadan maalin Rafael. Kovapotkuinen Bäckman, väkkärä Shala... Lahden kokoonpano on täynnä mielenkiintoisia pelaajatyyppejä, mutta markkinointiviestinnän keihäänkärjeksi heitä ei ole nostettu. Ehkä kannattaisi.

Nyt myös ottelua oli voimakkaasti markkinoitu katunäkymässä. Ehkä kannattaisi niitä Hiihtostadionin pelejäkin.

Jos kuitenkin seuran nokkamiehet itse ja paikallinen media järjestään nostavat esiin ainoastaan kylmän negatiivisia asioita, ei liene suuri ihme tai vääryys, että Pelicans pyyhkii jalkapallolla lattiaa medianäkyvyydessä ja yleisömäärissä.

"Miksei meitä voisi tulla kannustamaan myös Hiihtostadionille?" päätti Ari Koskinen ESS:n otteluraportin. Ehkä seuran pitäisi ensin itse arvostaa joukkuetta, ottelutapahtumaa, stadionia ja kannattajia.

Ehkä Bryggaren yleisurheilunkin pitäisi tulla pois 60-luvulta?

PS. Kannattajaryhmä FCLK:kin oli nyt paikalla ja äänessä. En havainnut kirosanoja tai rasistisia huutoja, kannatuslauluja sitäkin enemmän. Perspektiiviä urheilukatsomoiden ärräpäihin antoi viime viikon havaintoni Kirkkokadulta, jossa kolmihenkinen perhe kömpi ulos kolmiovisesta autostaan. Takapenkiltä hypännyt jälkikasvu oli kompastua katuun, johon vieressä todistanut kireäpinnaisen oloinen isä tokaisi reippaasti "Vittu! Koita nyt..."

Sanavalinta särähti jopa miehekään lätkäblogistin korvaan. Jos alle kymmenvuotiaiden kotikasvatus on tätä tasoa, niin en pitäisi urheilukatsomoiden spontaaneja sammakoita kovinkaan merkittävinä.

Oikeastaan FC Lahden Epäpyhä Tomppeliveljeskunta (© Kalle Veirto) on viime kausina ollut allekirjoittaneelle tärkein tunnelmanlähde ja suurin houkutin seuran otteluihin lähtemiselle. Veikkaanpa, että aika monelle muullekin.

15Kes/12Off

Lahen kesä: torstairavit

Mitä tekee lätkäjätkä kesällä, kun budjetti ei siedä golfia ja hermot eivät kestä tenniksessä? Silloin lähdetään tietenkin torstain ilmaisraveihin Jokimaalle.

Triossa tallustellessa tarttui kätösiin tämmöinen Lahti Guide kesä 2012 -opas, jonka kannessa komeasti julistetaan design-pääkaupunkivuotta. Muotoilun ilosanoman vuotta on nyt kohta eletty puoliväliin asti, enkä ole kyllä törmännyt asiaan juuri mitenkään, vaikka aika avoimin mielin asiaan suhtaudunkin. Riku Motorin vanhalle huoltsikalle on perustettu  Muotohuoltamo, mutta muuten on anti jäänyt aika laihaksi.

Design-vuosi kattaa oppaasta yhden aukeaman, josta oikeastaan selviääkin miksi tämä Helsingin siivellä saatu titteli on jäänyt vähän etäiseksi hömpötykseksi. Yksi näyttely on avoinna kerran kuussa, toinen syyskuussa ja kolmas on Hiihtomuseossa. Eipä näillä eväillä kaduntallaajia tavoiteta. Tapahtumien saavuttaminen vaatii liikaa henkilökohtaista aloitetta ja kiinnostusta. Täältä on helppo huudella, mutta ennemmin olisin vienyt ne Autokorin bussit ja Kempin hitsauslaitteet keskelle toria tai kauppakeskuksiin, joissa ihmiset pääsisivät niihin tutustumaan.

Designhan ei tarkoita pelkästään taiteellista vaikutelmaa, vaan myös arkista käytännön muotoilua.

Urheiluakin tuo opas lupaa sisältävänsä, mutta eipäs sitten sisälläkään. Menisiväthän ainakin FC Lahden Kisapuistossa pelattavat ottelut tai vaikkapa Mailaveikkojen pesäpalloväännöt kesätekemisestä siinä missä mikä tahansa muukin. Ja kolmas on sitten ravit, joista kahden viikon päästä kisattava Suur-Hollola onkin oppaassa mainittu.

Eilen ei ollut tarjolla Suur-Hollolaa, mutta ihan tavalliset torstairavit kuitenkin, ja ilmaisen sisäänpääsyn houkuttelemana päätin itsekin Jokimaalle ihka ensimmäistä kertaa suunnistaa. Ohjelmassa oli kymmenen lähtöä ja täydellinen ravisää oli houkutellut paikalle tuhatkunta katsojaa, mukana myös Pelicansissa pelanneita ravimiehiä. Iso osa ravien viehätystä perustuu tietenkin veikkaamiseen, jota varten pelaajille on käsiohjelmiin painettu huima määrä informaatiota aikaisemmista kisoista. Onneksi matkassa oli asiantuntija tulkkaamassa tietotulvaa.

Uhkapelaamaan en kuitenkaan vielä tällä kertaa rohjennut, vaikka moukan tuuria olisi ehkä kannattanut kokeilla. Asiantuntijamme Toto5-lappu, eli viiden lähdön voittajaveikkaus, napsahti kolmessa ensimmäisessä komeasti oikein, kunnes neljännessä lähdössä Jokimaan oma heppa El Mistress Eeva jäi pussiin ja lähdön voitto lipsahti väärään osoitteeseen.

Kiekkoaktivisti suosittelee. Ensi kerralla sitten rahaa kiinni, sekä aurinkolasit ja -rasvaa mukaan.

11Kes/12Off

Kisat, joista kaikilla on mielipide

Jalkapallon EM-kisat ovat valtava asia maailmalla ja aika iso juttu Suomessakin, vaikka oma maajoukkue ei kisoihin päässytkään. Urheiluväen keskuudessa liikkuessa kaikilla tuntuu olevan vahva mielipide tai vähintäänkin puolivillainen suosikki kisoissa mukana. Konemainen Saksa, Italian Catenaccio-puolustus ja Christiano Ronaldon uusimmat korvikset ovat taas IN tai OUT vuorotellen. Paikallisen valtalehden urheilutoimituskin pääsee pikkupoikamaisesti herkuttelemaan jalkapalloromantiikan äärellä, kun FC Lahdesta on alkukaudella uutisoitu lähinnä kalseita sakkouutisia.

Aika iso osa tästä kaikesta tuntuu perustuvan mielikuviin. Vuosikymmeniä on pelattu ja sinä aikana eri maiden pelikulttuurit ovat jalostuneet omiksi saarekkeikseen. Myös monet pelaajat ovat yksilötasolla oman maansa järjestelmän pitkälle hiottuja tuotteita. Suomesta, eli tässä tapauksessa melko etäältä, nähtynä kisoissa kohtaavat paitsi yksilö vastaan yksilö, myös identiteetti vastaan identiteetti. Tai mielikuva siitä, millainen se identiteetti joskus oli.

Filmaaminen on kissa, joka väistämättä nostetaan pöydälle. Suomalaisessa mielenlaadussa se on jotain halveksuttavan ja naurettavan välimaastosta. Eräissä Euroopan kolkissa se on kiinteä osa pelaamista siinä missä mikä tahansa muukin kenttätapahtuma. Jos kuitenkin viitsii katsoa pelkän hypyn ja irvistyksen taakse, niin se on myös osa pelikulttuuria ja intohimoa.

Jokunen kesä sitten pääsin Kisapuiston muovimatolle pelikulttuurin korkeakouluun. Homman nimi oli suomalaiset vastaan maahanmuuttajat pari kertaa viikossa, pari tuntia kerrallaan. Välillä jakoja vähän sekoitettiinkin. Etelämaalaiset toverimme pelasivat kovaa, varsinkin keskinäisissä tilanteissaan. Huonoja syöttöjä ei pyydelty anteeksi, porukan nestorit viipottivat kuin nuoret kollit ja pelaajat olivat jatkuvasti äänessä joukkuekavereitaan ohjeistaen. Pelillisissä ratkaisuissa oli mukana enemmän tai vähemmän itsekkyyttä. Riitelyksikin meni, kunnes pelin päätyttyä paiskattiin kättä päälle.

Tiivistäen toiminta oli täysin eri maailmasta kuin Suomi-poikien keksinäisissä peleissä yleensä. Kaikesta saattoi aistia sen, kuinka iso asia jalkapallo esimerkiksi Turkissa on. Varsinkin tässä tapauksessa erilaisuus on valtava rikkaus ja tuon kesän kokemukset avasivat kummasti silmiä sikäläiseen pelikulttuuriin.

Alun perin piti muuten kirjoittaa tässä Englannista. Minulle on yhdentekevää mikä maa voittaa turnauksen, mutta Englanti on omanlaisensa ilmiö. Painekattila on ladattu täyteen odottamaan katastrofia, jolla brittilehdistö pääsisi jälleen kerran herkuttelemaan. Voi olla, että vastoinkäymisten myötä odotukset ovat nyt maltillisemmat, mutta siitä huolimatta kuninkaallinen räjähdysvaara kiehtoo, kun "lädit" ottavat tänään mittaa Ranskasta.

Odotukset, huligaanit, katastrofi ja lehdistön jälkipyykki. Mitä turnaus olisikaan ilman Englantia? Tai ainakin mielikuvaa siitä.

 

5Maa/12Off

Jääkiekossa ei onneksi tuuliverkkoja tarvita

Tuntuuko joskus, että jääkiekko on mennyt aikamoiseksi säätämiseksi mainoskatkoineen ja jokavuotisine sääntömuutoksineen? Sama on näköjään trendi mäkihypyn puolella. Nyt lasketaan jotain tuulikertoimia joka hyppääjälle erikseen, millä ilmeisesti pyritään pääsemään eroon odottelusta ja lähtölavakikkailusta. Ihan kiva idea noin teoriassa, mutta kisojen peruutuksia silläkään ei ole pystytty estämään.

Lätkäjätkänä Isku Areenan mukavassa lämmössä tuntuu vähän käsittämättömältä, että 2010-luvulla nämä mäkimiehet yhä virittelevät onnettomia tuuliverkkoja ja lumisateen sattuessa vauhtimäkeä harjaillaan sekä puhalletaan lehtipuhaltimilla auki. Kaikki tämä vain todetakseen, että eipä tänäänkään päästy hyvästä yrityksestä huolimatta hyppäämään. TV-sopimuksetkin kun on tehty sillä mielellä, että Keski-Euroopan isoilla kanavilla olisi jotain mitä kansalle näyttää.

Eiköhän olisi mäkiperheellä jo aika herätä nykypäivään ja kattaa mäet jonkinlaisella läpinäkyvällä rakennelmalla? Lahteenkin haetaan noita 2017 hiihdon MM-kilpailuja. Siinä olisi varmaan kovin valttikortti pöytään, kun päästäisiin sanomaan, että meidän hyppytunnelissa muuten hypätään satavarmasti, oli tuulet ja sateet mitä tahansa. Tuloksetkin taatusti vertailukelpoisia ja oikeudenmukaisia.

Huumorin kukka on kukkinut tuossa 2017-kisojen logossa, kuvaten selvästi suomalaisen talviurheilun laskevaa tulos- ja talouskäyrää, mutta arvoituksellisesti käyrän loppuun on jätetty pieni nousukohta.

Miljoonahankkeen, eli mäen kattamisen, rahoitus onkin sitten toinen juttu, kun itse mäkimaajoukkue lienee jo persaukinen, eikä näillä kolmenkympin sijoituksilla mitään mäkihuumaa nosteta. Lahden kaupunki toki on rahaa syytänyt urheilukeskukseen vuosien varrella antaumuksella. Ihan vaan siltä varalta jos joskus päästäisiin isosta betonista tuurilla hyppäämäänkin. Vieläköhän löytyisi muutama miltsi katettuun suurmäkeen, kunhan ensin on saatu Suurhallin 25 miljoonan kompromissiremontti alta pois? No, ehkä on ihan hyvä että kaikkia kilpaurheilupaikkoja ei tässä kaupungissa päästetä rapistumaan.

Ja tarjoavathan Salppurin kisat myös lätkäjätkälle jos ei muuta, niin ainakin kaljateltan.

- - -

Mutta nyt sitten tuntosarvia kohti Isku Areenaa, missä valkoista pöytäliinaa ja limupulloja asetellaan aitioon numero 17. Näinköhän don Kaarnan verkkoon olisi kunnon kanadanlohi uinut?

Jos on, niin Seppäsen Eskon ehdottelemasta patsaasta voisi jo ainakin pienen kipsivedoksen muovailla.

27Tam/12Off

Stümpel liukuu Lahteen, Karri Rämön tuki Namikalle

Hullu viikko käynnissä. Puolet Lev Popradin KHL-joukkueesta on huhujen mukaan tulossa Pelicansiin, Pelsun havittelema entinen NHL-tähti meni Kärppiin ja Suurhallissa aloitellaan jalkapallokautta.

Sitä ennen vähän koripalloasiaa. Aamun ESS uutisoi, että Karri Rämö lähti Namika Lahden pelastustalkoisiin. Namikan toiminnanjohtaja Tuomo Keskiväli kommentoi asiaa näin:

- Karri Rämö soitti, ja ilmoitti haluavansa tukea yli lajirajojen päijäthämäläistä urheilua. Tämä on todella hieno ele hienolta urheilijalta. Kyse on merkittävästä summasta.

Jääkiekossa merkittävä summa on 100 000 euroa, koripallon ollessa kyseessä summasta voinee pudottaa nollan pois. Iso raha kuitenkin seuralle, jolla hallivuokrat ovat olleet pidemmän aikaa rästissä ja tällä viikolla ensimmäistä kertaa myös ulkomaalaispelaajien palkat. Enempää kädenojennuksia Namika ei ehkä ansaitsekaan talouden oltua huippuvuosinakin joko vähän tai paljon kuralla. Pelicans, Peliitat/HeKi ja FC Lahti ovat kaikki viime vuosina läpikäyneet tietynlaisen reality checkin, nyt alkaisi olemaan korkea aika suorittaa sama myös parketin pinnalla, ettei Suurhallin remontti mene kohta hukkaan.

Lajirajojen ylittämisestä voi silti olla näinkin konkreettista hyötyä, vaikka ainakin äänekkäimpien jalkapallonystävien missiona tuntuu olevan yhtä paljon jääkiekon lyttääminen kuin jalkapallon tukeminen. Toivottavasti mielenrauha ei liikaa järkkynyt Pelicansin Lahti on kiekkokaupunki-mainoksesta Uusi Lahti-turnauksen käsiohjelman takasivulla. Taidanpa itsekin vierailla ensimmäistä kertaa tuossa turnauksessa, joka nyt viimeistä kertaa järjestetään.

- - -

Aamun valtalehti tietää myös, että Markus Seikolan nauttiessa hierontoja ja kolmiolääkkeitä tämän viikonlopun, toimii tuuraajana Juha-Pekka Pietilä. Valmennus aikoo istuttaa nuorukaisen jopa ylivoimaan Seikolan tilalle, mikä onkin ainoa oikea ratkaisu. Aiemmin tällä kaudella isoa roikaletta on seisotettu maskimiehenä, johon Pelicansilta löytyy parempiakin pelaajia ja toisekseen ylivoimapuolustajaksi on pirun vaikea kehittyä pelaamatta viivapeliä.

Pelicansin aamujäillä puolustajista mustaa paitaa kantoivat Pietilä ja Brocklehurst, sinistä paitaa Latvala, Jalvanti, Järvinen ja Marttinen. Siitä voi Antsa Mertarantaa mukaillen pekuleerata illan pakkipareja.

- - -

Lähes 1000:n NHL-ottelun Jozef Stümpel on jäänyt MM-kisoista mieleen pelaajana, joka ei ota luistelupotkuja. Se ei tietenkään meinaa vielä välttämättä mitään, pääsihän myös Mike York yli puolen pisteen ottelukeskiarvoon, ja ainakin liuku on luistimissa kunnossa. Jokatalvinen tshekkitulva kesken kauden kertoo paljon Kärppien nykytilasta - Stümpelkin kertoo vain tulleensa kohottamaan kuntoaan ensi kaudeksi. Mutta jos kesken kauden tulijat ovat tätä tasoa, niin hyvän yrityksen puutteesta ei ainakaan voi syyttää. Parhaimmillaan Stümpel voi venyä vielä liigaa dominoiviin esityksiin, mikäli vierellä nuoret herrat Donskoi ja Salomäki osuvat kiekkoon.

"Muista SM-liigaseuroista tiettävästi Lahden Pelicans oli ahkerasti miehen perässä." Näin tietää ainakin Kalevan kolumnisti Teemu Wilenius. Pelicans on sittenkin keskusyökkääjän perässä enemmän kuin laiturin? Tosin kolumnistin tietämyksen voi kyseenalaistaa tämän tuomittua keskiviikkona Tomas Mojzisin tuuppauksen Jari Viuhkolaan rangaistuksen arvoiseksi. Tuomion arvoinen ja SM-liigan linjan mukainen ovat kaksi eri asiaa.

Jozef Stümpelin tilastot Eliteprospectsissa